Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Kirjat: Talousmiesten opinkappaleet

REETTA EIRANEN & SUSANNA LINDGREN

Jatkuva talouskriisi on innoittanut kahta tunnettua talousmiestä kirjoittamaan oman näkemyksensä kirjaksi. Viime vuonna ilmestyi sekä Sixten Korkmanin Talous ja utopia että Björn Wahlroosin Markkinat ja demokratia – Loppu enemmistön tyrannialle, joista jälkimmäinen oli myös Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Hybriksen toimituskunta päätti pistää teokset keskinäiseen puntariin.1

Yleisesittely

SK: Talous ja utopia on kirja, jonka Sixten Korkman toivoo lastenlastensa lukevan yhteiskunnallisen kiinnostuksen herätessä. Esipuhe lupaa teoksen painottavan talouspolitiikan peruskysymyksiä näkemyksellisellä lähestymistavalla. Taloustieteen perusteiden lisäksi Talous ja utopia käsittelee suomalaista hyvinvointivaltiota, Euroopan unionia ja globalisaatiota. Ote on paikoin oppikirjamainen ja visioiden esittäminen jää vähemmälle. Näkemyksellinen ote pääsee kunnolla esille vasta kirjan lopussa. Teoksen perusteellisuus voi olla hyödyksi Sixten Korkmanin juuri lukion aloittaneelle lapsenlapselle Elsalle, mutta aiheesta jo jonkin verran tietävä odottaa paikoitellen, koska päästäisiin asiaan.

Teos antaa joka tapauksessa tärkeitä taustatietoja ja kuvauksia talouden ilmiöistä. Historiallista perspektiiviä on mukana kiitettävällä tavalla. Se auttaa ymmärtämään, miten nykyiseen vaikeaan taloustilanteeseen on tultu ja millaisia talouden ongelmia ja kriisejä on aiemmin koettu. Vaikka ei jakaisikaan kaikkia Korkmanin rivien väleihin ripottelemia talouspoliittisia näkemyksiä, teos antaa tavikselle perskpektiiviä omien mielipiteiden muodostamiseen. Se sisältää myös hyödyllisen taloustieteellisen sanaston.

Utopia-teema aloittaa ja päättää kirjan. Utopiaa Korkmanille on lyhyesti sanottuna se, että niukkuuden ongelmasta päästäisiin eroon. Kulutus ei saavuta kyllästymispistettä, vaikka taloudellinen hyvinvointi kasvaa ja kasvaa. Mutta: "Rationaalisella politiikalla voidaan kuitenkin kaventaa merkittävästi ihanteiden ja todellisuuden välistä kuilua."

BW: Syy Markkinat ja demokratia -kirjan kirjoittamiseen paljastuu esipuheesta: “Koettuani elämäni aikana monta taloudellista kriisiä - - olin tuohtunut siitä poliittisesti värittyneestä, emotionaalisesta ja ammattitaidottomasta tavasta, jolla viime aikojen finanssikriisejä on käsitelty mediassa.” Wahlroos käy kirjassaan kiinni haasteeseen pohtia sitä, mikä voisi olla tehokkain yhteiskunnallinen hallintajärjestelmä. Demokratia kun ei sitä ainakaan ole. Kirjan keskeisiä teemoja ovat demokratian kritiikin lisäksi vapaat markkinat, Euroopan Unioni, modernit yhtiöt ja päätöksenteon tehokkuus ja tehottomuus.

Kirjan ensimmäiset satakunta sivua ovat aiheen taustoitusta. Wahlroos pyrkii tiivistämään omistusoikeuden ja modernin yhtiön synnyn tehokkaasti. Tästä seuraa, että moninaiset historialliset ilmiöt ja tapahtumakulut, kuten kansallisvaltioiden synty, käsitellään todella yliolkaisesti. Esimerkkejä vallasta ja hallinnosta poimitaan aina Magna Cartasta Aurinkokuninkaaseen ja “kulta-ajan Hollantiin” sekä 1800–1900-lukujen yhdysvaltalaisiin suuryhtiöihin. Lukija on hieman ymmällään: ovatko nämä kaikki esimerkit tarpeen?

Markkinat ja demokratia on kunnianhimoinen kirja, mutta tavallisen lukijan näkökulmasta sitä ei ole raamitettu riittävän selkeästi. Kirja on paikoin hyvin raskaasti etenevä, ja edellä mainittu pintaraapaisumainen poukkoilu esimerkistä toiseen sekoittaa pakkaa entisestään. Epäselväksi jää myös se, kenelle kirja on lopulta ensisijaisesti tarkoitettu. Termejä ei juurikaan selitetä, joten lienee oletettavaa, että lukijalta edellytetään taloustieteen (ja historian?) perusasioiden tuntemusta. Kuitenkin sisältönsä puolesta kirja vaikuttaa pyrkivän mahdollisimman monen lukijan käsiin, myös niiden, jotka eivät ole kansantaloustieteen opintoja suorittaneet.

Valtio

SK: Korkman nostaa esiin kysymyksen, onko valtio itseään paisuttava Leviathan, joka laajenee liian suureksi. Julkisella sektorilla on taipumus kasvaa. Hän ei kuitenkaan näe valtiota ja markkinoita vaihtoehtoisina vaan toisiaan täydentävinä. Lyhyesti sanottuna Korkmanin mielestä hyvinvointivaltiota on syytä puolustaa, mutta hän on huolestunut sen rahoituksesta. Jatkuva velkaantuminen ei käy päinsä. Hän pitää olennaisena työnteon lisäämistä. Tähän eräs keino ovat “riittävät kannustimet” eli toisin sanoen se, että yhteiskunnalta saatavat tuet eivät saa olla tasoltaan niin korkeita, että ne ehkäisevät työhaluja. Kiinnostava huomio on se, että julkinen sektori on kasvanut viimeisen vuosisadan aikana kokonaistuotantoa nopeammin, mutta ei juurikaan enää 1990-luvun jälkeen.

Korkman pitää talouskasvua nykyisen elintason ja hyvinvointivaltion edellytyksenä. Hyvinvointivaltiota ei voida pitää yllä, jos kaikki haluavat downshiftata. “Jos kaikki haluamme tehdä vähemmän työtä ja nauttia enemmän vapaa-ajasta, tulisi meidän myös sopia hyvinvointivaltion alasajosta tai ainakin voimakkaasta kutistamisesta.” Hän vaatii leppoistajilta tietoista valintaa. Talouskasvu syntyy Korkamnin mukaan valtaosin aineettomista tekijöistä ja se voi jatkua, sillä tiedon kasvulle ei ole rajoja.

BW: Parhaissa yhteiskunnissa on aina ollut ominaista vallan tasapaino, esimerkiksi hallitsijan ja maata omistavien vasallien välillä. Nykyään tasapaino tulee löytää markkinoiden, yhtiöiden ja politiikan eli yhteiskunnan erilaisten organisaatioiden ja hallintotapojen väliltä. Tämä on kehityksen avainkysymys, kilpailu taas on edistyksen käyttövoima.

Valtion tulee taata oikeat, jakamattomat julkishyödykkeet, kuten maanpuolustus, yleinen järjestys ja yleinen turvallisuus, joissa uuden kuluttajan lisäys ei maksa juuri mitään. Wahlroosin mukaan myös nykyaikainen rahoitusjärjestelmä on niin monimutkainen, että valtion tulee voida vakauttaa sitä vakavissa kriiseissä.

Tulonjakoon Wahlroos suhtautuu penseästi. “Tulojen uudelleenjaon mekanismit vääristävät aina kannustimia: sosiaaliturva pienentää säästöjä, työttömyysvakuutus pidentää työttömyysaikoja ja verotus vähentää työntekoa, vain selvimpiä esimerkkejä mainitakseni.”

Markkinat

SK: Korkman käsittelee markkinatalouden myönteisinä pidettyjä ominaisuuksia mutta huomioi myös markkinoiden puutteet. Markkinatalous ei esimerkiksi ota kantaa tulonjaon oikeudenmukaisuuteen. Optimaalisuus koskee vain talouden tehokkuutta. Korkman katsoo myös menneisyyteen: “ - - kapitalismi on osoittautunut epävakaaksi ja erilaisille kriiseille alttiiksi.” Toisaalta kapitalismilla on sama “etu” kuin demokratialla: parempana vaihtoehtona näyttäytyvää haastajaa ei ole näkyvissä.

Korkmanin mielestä markkinatalouden ytimessä oleva rahoitusjärjestelmä muodostaa muusta markkinataloudesta poikkeavia ongelmia. Leviathan-vertaus on esillä senkin yhteydessä. Korkman esittää, että rahoitusjärjestelmän ongelmia pitää pyrkiä torjumaan säätelyn ja viranomaisvalvonnan keinoin.

BW: Markkinat ovat “allokointimenetelmä, joka perustuu hintamekanismiin ja vapaaseen vaihdantaan”. Yhteiskunnalliset governance-ongelmat pitäisi pyrkiä ratkaisemaan yleensä markkinataloudellisin keinoin, sillä markkinoilla yksilö valitsee itse, mitä myy tai kuluttaa, eikä vaikuttaminen muiden valintoihin ole välttämätöntä. Silloin myös vältetään pakkosopeutuminen muiden tahtoon – oli tahdonilmaisija sitten diktaattori tai demokraattinen enemmistö.

Markkinoiden tehtäviä ovat tehokas informaation välitys, mahdollisimman edullisten tuotanto- ja tiedonvälitysmenetelmien kannustimien tuottaminen ja mahdollisimman hyvän tuoton varmistaminen niukoille resursseille, tulonjaon määrääminen sekä se, että ne tarjoavat yhteiskunnalle tavan mitata laatua. Kaikki oleellinen informaatio sisältyy markkinoilla yhteen ainoaan lukuun, hintaan. Muita argumentteja, syitä, seurauksia, vaihtoehtoisia hypoteeseja tai kilpailevia selityksiä tai tulkintoja ne eivät tarjoa.

Vapaat ja kilpailukykyiset markkinat sekä mahdollisuus rajattomaan kilpailuun ovat Wahlroosin mukaan keskeisin yhteiskunnan toimija ja vapauden perikuva. Mahdollisuus äänestää jaloillaan on tärkein yksilön oikeuksista: sillä turvataan kyky muuttaa, liikkua, kuluttaa, ansaita ja päättää verotustasosta. Jäykkä hyvinvointivaltiomalli, jossa kärjistetysti ahne enemmistö vie varakkaan vähemmistön rahat, ei mahdollista kilpailua, vaan pakottaa haluttomatkin esimerkiksi julkisen terveydenhuollon ja ilmaisen koulutuksen piiriin – vaikka parempaakin voisi olla tarjolla.

Globalisaatio

SK: Globalisaatio itsessään ei ole ongelma, vaan se, että monet asiat tapahtuvat globaalilla tasolla, mutta ajattelutavat ja politiikka ovat perusteiltaan kansallisia. Talouden globalisaation lisäksi tarvittaisiin ylikansallista poliittista yhteistyötä ja pelisääntöjä. “Kansallisen demokratian ja ylikansallisen taloudellisen todellisuuden ristiriita on käymässä vaikeaksi”, Korkman kirjoittaa.

BW: Wahlroosin mukaan globalisaatio ja kansallisvaltion häviäminen itsenäisinä yksikköinä ovat avanneet poliittisen vallankäytön kilpailulle, ja “maailman litistyminen” näyttää peruuttamattomalta. Valtiot ovat monella tapaa kansainvälisen, sekä poliittisen että markkinapohjaisen, vallankäytön alaisia. Myös kansainvälinen kilpailu rajoittaa valtioiden itsemääräämisoikeutta. Globalisaation seurauksena verokilpailu on kuumentunut ja kuumenee yhä. Lopputuloksena lienee, että valtioiden välinen kilpailu asettaa kyseenalaiseksi hyvinvointivaltion jatkuvuuden ja johtaa oikeudenmukaisen tulonjaon uudelleenmäärittelyyn. Demokratiaa tullaan vielä karsimaan sen kohtuuttomuuksia hillitsemällä ja soveltamisalaa rajoittamalla.

EU ja velkakriisi

SK: Korkman tarjoaa informatiivisen katsauksen siihen, miten Euroopan velkakriisiin on päädytty ja mitkä sen eri vaiheet kirjan kirjoittamishetkeen mennessä ovat olleet. Uutisia seuranneellekin tämä on hyvä kertaus siitä, mitä päätöksiä ja yrityksiä unionissa on viime vuosien aikana tehty. Korkman hahmottelee esiin kriisin keskeisen dilemman. Tiukka leikkauspolitiikka kuristaa taloutta entisestään ja voi siksi olla haitallista heikossa taloustilanteessa. Mutta jos valtio on velkaantunut liikaa, kuten monet Euroopan kriisimaat nyt ovat, niiden täytyisi kuitenkin pyrkiä velan vähentämiseen, koska korot nousevat kestämättömälle tasolle. Ikävä kyllä Korkmanillakaan ei ole hallussaan viisasten kiveä, jonka avulla tämänhetkinen Euroopan talouskriisi ratkeaisi. Poliittisen integraation syventämistä Korkman ei pidä mahdollisena, mutta hän kannattaa pankkiunionia. Ylikansallista vallankäyttöä tulisi lisätä rahoitusjärjestelmässä. Hän pitää tätäkin vaihtoehtona poliittisesti erittäin hankalana mutta kuitenkin poliittista integraatiota realistisempana näkymänä.

BW: Euroopan velkakriisi ei ole Wahlroosin kirjan keskeisimpiä teemoja. Hänen mukaansa sen alkusysäyksenä ollut Kreikka oli taloudellisesti varsin vähäpätöinen syy, mutta koska kriisin hoidosta vastuussa olleet EU-poliitikot, virkamiehet ja keskuspankkiirit eivät olleet tehtäviensä tasalla, epäluottamus ja pelko levisivät markkinoille. Seurauksena kriisistä EU:ssa on jouduttu sopeutumaan pääomamarkkinoiden vaatimuksiin. Euroopan nykyinen taloudellinen ja sosiaalinen malli on kestämätön ja tulee korjata.

Demokratia ja päätöksenteko

SK: Korkman pitää demokratian toimivuutta ratkaisevana kysymyksenä. Poliitikot eivät uskalla tehdä ikäviä päätöksiä pelätessään äänestäjien kaikkoavan ja ovat taipuvaisia kosiskelemaan äänestäjiä etuja lupaamalla. Hän lainaa Luxemburgin pääministerin Jean-Claude Junckerin melko osuvia sanoja: “tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme uudelleen valituiksi, jos teemme sen.”

Korkman nostaakin ratkaisevaksi kysymykseksi kansalaisten valveutuneisuuden. Hänen mielestään sekä kansalaisilla että poliittisilla puolueilla on ollut suuria vaikeuksia muodostaa selkeä kuva euroalueen velkakriisin syistä ja niiden vaatimasta politiikasta. Hän kritisoi populismia, joka tarjoaa vaikeisiin kysymyksiin helppoja vastauksia: “Ainoa ratkaisu populismin ongelmaan on kansalaisten tiedon ja ymmärryksen lisääntyminen.”

Viime kädessä siis kansalaisten tulisi sivistyksen voimalla ymmärtää poliitikkojen tekemät ikävät ratkaisut ja antaa heille vaaleissa tukensa niistä huolimatta tai juuri niiden takia. Toisaalta voidaan kysyä, eikö poliitikoilta itseltään voisi edellyttää sen verran rohkeutta, että he tekisivät hyväksi katsomaansa politiikkaa ja sitten mittauttaisivat kannatuksensa vaaleissa ilman ennakointeja oletetun kansan reaktioista.

BW: Wahlroos pitää demokraattista päätöksentekoa jäykkänä ja muutosvastarintaisena järjestelmänä, jossa yksilöiden todelliset toiveet ja tarpeet eivät toteudu, sillä enemmistöllä on mahdollisuus torpata mikä tahansa muutos. Esimerkiksi osakeyhtiöissä demokratia ei hänen mukaansa toimi tai voi koskaan toimia. Yhtiökokouksissa ei pitäisi vaatia demokraattista päätöksentekoa vaan jättää yhtiöiden toiminta asiansa tuntevan toimitusjohtajan ja hallituksen käsiin. Myös valtiollisella ja EU:n tasolla demokratia on jäykkää. Toisaalta parempaakaan järjestelmää Wahlroos ei ehdota. Militantti islam ei ole vaihtoehto, muttei myöskään uhka länsimaiselle demokratialle ja oikeusvaltiolle. Idän hierarkkiset vapaita markkinoita pyörittävät talousmahdit eivät myöskään valtiollisella tasolla tuo länteen vaihtoehtoja, mutta aiheuttavat lännelle vakavan taloudellisen uhkan, joten ne on syytä ottaa vakavasti.

Wahlroos pyrkii osoittamaan oman ajattelunsa ja näkemyksensä ylivertaisuuden suhteessa jäykkään hyvinvointivaltioon ja demokratian tuottamaan enemmistön tyranniaan. Varsinaista vakavasti otettavaa vaihtoehtoa hän ei kuitenkaan esitä. Tai sitten tämä lukija on liian voimakkaasti hyvinvointivaltion kasvatti, eikä voi ymmärtää, miten pelkkä puhdas ja rajoittamaton kilpailu vapailla markkinoilla voisi toimia kestävän yhteiskunnan ainoana pohjana.

Sixten Korkman: Talous ja utopia. Docendo 2012. 278 s.
Björn Wahlroos: Markkinat ja demokratia – Loppu enemmistön tyrannialle. Englanninkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Matti Kinnunen, työryhmä ja tekijä. Otava 2012. 399 s.

  • 1. Susanna Lindgren luki ja arvioi Wahlroosin ja Reetta Eiranen Korkmanin kirjan.