Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Sisäisen kriisin selättäminen ulkoisesta vihollisesta saadun voiton avulla

JARKKO HALKONEN

Titus Flavius Vespasianus nousi Rooman keisariksi vuonna 69 keskellä Rooman valtakunnassa raivoavaa sisällissotaa. Tätä ennen hän toimi roomalaisten sotajoukkojen ylipäällikkönä sodassa Juudean kapinoivia juutalaisia vastaan. Vespasianuksen vanhin poika Titus otti roomalaiset joukot komentoonsa juutalaissodassa isänsä jälkeen ja lopulta seurasi tätä myös valtaistuimelle. Sisäisen hajaannuksen jälkeen voitto juutalaisista legitimoi Flaviusten keisari-dynastiaa. Tulkinta tulee ymmärretyksi tarkasteltaessa voittoa juhlistavaa kirjallista ja materiaalista lähdeaineistoa.1

Kaaos ja sen huipentuminen Rooman valtakunnassa 69 jaa.

’’Imperiumin, joka oli kolmen keisarin vallananastuksen ja murhan takia ollut pitkän aikaa epävakainen ja tavallaan tuuliajolla, otti viimein huostaansa ja lujitti Flaviuksen suku.’’2 Näin aloittaa elämänkerturi Gaius Suetonius Tranquillus Rooman keisari Vespasianuksesta kertovan elämänkerran. Suetonius viittaa epävakaudella Rooman imperiumin tilanteeseen seitsemännen vuosikymmenennen jaa. loppupuolella. Vuosi 68 jaa. tulikin merkitsemään imperiumin ylimpään valtaan liittyvää murrosta.

Augustuksesta alkanut Juliusten-Claudiusten hallitsijasuku hallitsi Rooman valtakuntaa melkein sata vuotta ja onnistui vakiinnuttamaan keisari-instituution tasavaltalaisen järjestelmän tilalle. Viimeinen Julius-Claudius sukuinen keisari, vihattu Nero teki senaatin julistamana valtion vihollisena itsemurhan vuonna 68. Itsemurhan jälkeen valtaan nousi sotajoukkojensa huutamana Hispania Tarraconensiksen maaherrana toiminut Servius Sulpicus Galba. Galban ankaruuden ja kitsauden johdosta sekä Marcus Salvius Othon houkuttelemana pretoriaanikaartiin kuuluneet sotilaat kuitenkin surmasivat hänet jo tammikuussa 69. Tämän jälkeen Otho huudatti itsensä keisariksi. Germanian kokeneet legioonat eivät kuitenkaan myöntyneet uuden keisarin valtaan, vaan huusivat vuorostaan komentajansa Aulus Vitelliuksen keisariksi. Vitellius sai taakseen miltei kaikki Länsi-Euroopassa ja Afrikassa olevat legioonat, joiden avulla hän kykeni kukistamaan Othon joukot. Otho puolestaan teki tämän jälkeen itsemurhan.

Vitellius siirtyi pääkaupunkiin, jossa ahneuden ja irstauden täyttämä hallinto herätti puolestaan tätä kohtaan yhä enemmän vastustusta. Valtakunnan itäosassa kapinoivien juutalaisten kukistajaksi käsketty Titus Flavius Vespasianus huudettiin Egyptin prefekti Tiberius Alexanderin aloitteesta keisariksi heinäkuussa vuonna 69. Asiaan vaikuttivat valtakunnan keskuksesta tulleet, sekasorrosta kertovat raportit. Vespasianuksen alipäälliköt aloittivat etenemisen kohti valtakunnan keskusta.3 Lokakuussa 69 loikkausten johdosta heikentyneet Vitelliuksen joukot kärsivät tappion Marcus Antonius Primuksen johtamille, Vespasianuksen puolesta taisteleville legioonille. Roomassa Vitellius vielä hetkellisesti pyrki pitämään vallasta kiinni, mutta tappion tullessa vääjäämättömäksi hän ilmoitti luopuvansa keisariudesta.4 Vespasianuksen ja Vitelliuksen joukot jatkoivat jälkimmäisen vetäytymisestä huolimatta pääkaupungissa taisteluaan. Kaaoksen huipentumana nämä onnistuivat sytyttämään Capitolium-kukkulalla sijainneen ylijumala Juppiter Optimus Maximuksen temppelin tuleen. Noin 40 vuotta tapahtuman jälkeen kirjoittanut historioitsija Tacitus kuvaa temppelin paloa seuraavasti:

Tämä oli kaupungin perustamisen jälkeen murheellisin ja raskain surutyö, joka Roomaa kohtasi. Ilman mitään ulkoista vihollista ja jumalten ollessa Roomalle suopeita, jos käytöksemme tämän olisi sallinut, Juppiter Optimus Maximuksen temppeli […] tuhoutui täysin keisareiden riehumisen vuoksi.5

Vespasianuksen joukot onnistuivat voittamaan ja tuhoamaan Vitelliuksen joukot, lopulta myös tämän itsensä.6 Tacitus ilmoittaa Vitelliuksen kuolemasta kuitenkin seuranneen pikemmin ’’sodan loppu kuin rauhan alku.’’7 Sotajoukot hävittivät ja ryöstivät kaupunkia, ja ’’kaikkialta kuului valitusta ja huutoa, kuin valloitetussa kaupungissa.’’8 Edeltävien keisareiden lyhyitä hallituskausia muistuttavasta sisäisestä tilanteesta huolimatta Vespasianus onnistui Roomaan saavuttuaan palauttamaan järjestyksen kaupunkiin ja vakiinnuttamaan valtakunnan tilanteen. Hän aloitti suoraan perimykseen nojautuvan hallitusdynastian. Täten ensimmäistä kertaa Rooman historiassa edellisen keisarin suora jälkeläinen nousi ylimmän vallan haltijaksi Vespasianuksen kuollessa vuonna 79.9

Vuotta 69, jolloin valtakunnassa raivosi sisällissota ja keisarina toimi yhteensä neljä henkilöä, voidaan perustellusti pitää vedenjakajana keisari-instituutiolle10. Kyseessä oli valtakunnan ja keisariuden kriisi. Verrattain yhtenäisen Julius-Claudius-dynastian jälkeen vakiintuneet keisariuden legitimaation muodot murtuivat.11 Niin sanotun neljän keisarin vuoden aikana kolme keisaria huudettiin sotajoukkojen toimesta korkeimpaan valtaan. Jäljelle jäänyt oli ensimmäinen, joka oli henkilökohtaisesti osallisena edeltävän keisarin surmaamisessa. Siinä missä Julius-Claudius-sukuisille keisareille suvun jäsenyys yhdistettynä hallitsevan keisarin suorittamaan adoptioon toi itsessään legitimaatiota,12 toimi keisariuden saaminen legioonien huutamana päinvastaisesti. Mikäli henkilö oli saanut keisariuden sotajoukkojen huutamana, voitiin hänet samaa logiikkaa noudattaen syrjäyttää uuden keisarin noustessa näyttämölle.

Sille, että Flaviukset kykenivät rauhoittamaan valtakunnan ja hallitsemaan verrattain menestyksekkäästi vähintäänkin Vespasianuksen ja Tituksen osalta, on löydettävissä lukemattomia syitä niin taloudellisista13, poliittisista14 kuin sotilaallisista näkökulmista käsin. Flaviusten itse tuottaman narratiivin tarkastelun kautta on kuitenkin mahdollista päästä käsitykseen niistä tekijöistä, joilla oli merkitystä antiikin roomalaisille keisarivallan legitimoijina.

Tarkastelen tässä artikkelissa tapaa, jolla Vespasianus onnistui vakiinnuttamaan keisariuden suvulleen ja näin menestyksekkääksi päättämään Neron kuolemasta alkaneen kriisin aikakauden. Esitän, että voittoisan juutalaissodan eri muotoja saaneet julkiset manifestaatiot toimivat väylänä siirtää katse sisäisestä kaaoksesta ulkoiseen loistoon. Vespasianuksen ja Tituksen asema ulkoisen voiton taanneina ylipäälliköinä toi näille jumallista arvovaltaa, mikä edeltäviltä kolmelta keisarilta puuttui.

Roomassa vietetty triumfi ja juutalaissodan muut muistomerkit

Vespasianus oli vuonna 67 käsketty Neron toimesta Palestiinaan kukistamaan juutalaisten kapinaa roomalaisia vallanpitäjiä vastaan. Hän johti sotaa henkilökohtaisesti kaksi ensimmäistä vuotta. Valtakunnan tilanteen kärjistyessä Vespasianus jätti ylipäällikkyyden pojalleen Titukselle. Tämän johdolla vuonna 70 roomalaiset saivat vihdoin valloitettua Jerusalemin. Valloituksen yhteydessä tuhoutui juutalaisen uskon harjoittamisen keskus, Jerusalemin toinen temppeli.15 Temppelistä jäi jäljellä ainoastaan läntinen ulkomuuri, nykyinen itkumuuri. Juutalaissodan alkuvaiheessa roomalaisten vangiksi jäi juutalainen kenraali, joka sai kuitenkin vapauden ja paikan Flavius-hovissa ennustettuaan Vespasianuksen keisariuden.16 Kyseinen, Flavius Josefus nimellä myöhemmin tunnettu mies kirjoitti juutalaissodasta massiivisen, yhteensä seitsemän kirjaa17 käsittäneen historiateoksen.18

Vespasianus palasi Roomaan mahdollisesti vuoden 70 lokakuussa. Ensimmäinen julkinen spektaakkeli kaupungin asukkaiden silmien edessä, joka koski voitettua juutalaissotaa tapahtui vasta Tituksen saavuttua kaupunkiin seuraavana vuonna. Tällöin voittoisien sotapäälliköiden kunniaksi järjestettiin monumentaalinen triumfi.19 Josefuksen historiateokseen sisältyy tästä ainutlaatuinen silminnäkijäkuvaus. Triumfia voidaan kuvailla spektaakkelinomaisena sodan uudelleen kuvauksena Rooman kaupungin asukkaiden silmien edessä.20

Triumfi piti sisällään rikkaudet, jotka olivat todistamassa Rooman mahtia. Josefus kirjoittaa, että:

on mahdotonta kuvailla kaikinpuolisesti noiden nähtävyyksien paljoutta ja loistavuutta kokonaisuudessaan; niiden joukossa oli taideteoksia, erilaisia kalleuksia ja luonnon ihmeellisyyksiä. Sillä melkein kaikki se, mitä onnettaren suosimat ihmiset olivat vähitellen saaneet hankituksi ja mikä muiden kansojen parissa oli ihmeellistä ja arvokasta, kaikki se oli tuona päivänä koottu yhteen kirkastamaan Rooman imperiumin suuruutta.21

Josefus mainitsee tämän jälkeen erikseen Jerusalemin temppelistä ryöstetyt sotasaaliit, kultaisen pöydän sekä kuuluisan seitsemänhaaraisen kynttilänjalan (menora). Todennäköisesti kolmannen Flavius-sukuisen keisarin, Domitianuksen hallitusajalla rakennetun, Tituksen kunniaksi pystytetyn riemukaaren22 reliefissä on kuvattu vuoden 71 kulkue, mukaan lukien selvästi erottuva kynttilänjalka.


Via Sacran varrella Forum Romanumin Colosseumin puoleisessa päässä sijaitsevan Tituksen riemukaaren sisäreliefi kuvaa vuoden 71 triumfia. (Kuvalähde: Dnalor_01/Wikimedia Commons, CC-BY-SA 3.0)

Kerrottuaan triumfista ja todettuaan Rooman siirtyneen pysyvään rauhantilaan Josefus kertoo Vespasianuksen rakennuttaneen rauhan jumalalle (Pax) temppelin: ’’Temppeliin koottiin ja talletettiin kaikki ne esineet, joita nähdäkseen ihmiset olivat aiemmin matkustelleet koko maailman ympäri, koska halusivat katsella kutakin siellä, missä ne olivat. Hän sijoitti sinne myös juutalaisten temppelin kultaiset esineet, joista hän oli ylpeä.’’23 Kyseinen temppeli (Templum Pacis)24 oli yksi osa Flaviusten laajasta rakennustoiminnasta. Toiminta keskittyi funktioltaan julkiseen käyttöön tarkoitettuihin rakennuksiin, erotuksena Neron aikana toteutetuista projekteista.25 Siinä missä esimerkiksi Neron rakennuttama ylellinen palatsi (Domus Aurea26) oli tarkoitettu keisarin henkilökohtaiseen käyttöön,27 toimivat sekä Rauhan temppeli että Neron huvilan tekojärven paikalle rakennettu, Vespasianuksen aikana aloitettu ja Tituksen aikana valmistunut Colosseum (alkujaan Amphitheatrum Flavium – Flaviusten amfiteatteri) osoituksina Flaviusten suorittamasta Rooman kunnian ja sen hedelmien palauttamisesta kansalaisilleen.28

Triumfi oli tarkoitettu julkiseksi manifestaatioksi voittoisan sotapäällikön ja Rooman menestyksestä. Vespasianuksen rakennuttama Rauhan temppeli jatkoi Rooman menestyksestä kertovien sotasaaliiden julkista esittämistä ja muistutti jatkuvasti kansalaisille loistosta, jonka Vespasianus ja Titus olivat Roomalle tuoneet. Colosseumin ja juutalaissodan yhteys on ollut pitkään tiukan kiistelyn kohde. Geza Alfödy on rekonstruoinut rakennuksen kyljessä olleen piirtokirjoituksen. Siinä on ollut teksti [ex]manub(i)s – tarkoittaen rakennuksen rakennetun sodasta saadulla sotasaaliilla.29 Yhdyn Fergus Millarin näkemykseen, että kyseessä on nimenomaan juutalaissota.30 Kyseisestä sodasta saadut saaliit olivat ainoa mahdollinen resurssi näin laajan rakennushankkeen toteuttamiseen. Lisäksi juutalaissota on sen saaman muun näkyvyyden31 johdosta selvin ehdokas, jonka antiikin Roomassa elänyt henkilö olisi yhdistänyt välittömästi Flaviusten aikana käytyyn sotaan.

Paitsi Rooman kaupunkitopografiassa, voittoisa juutalaissota näkyi myös Flaviusten aikana painettujen kolikoiden kuva-aiheissa. Judea Capta (''Juudea valloitettu'') -kuva-aiheiset kolikot levittivät massamedian tavoin viestiä Rooman alistamasta barbaarisesta Juudeasta.32 Varhaisimmat teeman mukaiset kolikot painettiin jo vuonna 69. Niiden tuotanto jatkui läpi kaikkien kolmen Flavius-sukuisten keisareiden valtakauden.33


Esimerkki Judea Capta –tyypin kolikosta. Kyseessä on Roomassa vuonna 71 painettu sestertius. Vasemmalla Vespasianus, jonka päässä voittoa symboloiva laakerinseppele. Oikealla keskellä palmupuu. Puun oikealla puolella Juudeaa symboloiva sureva nainen. Vasemmalla vankia kuvaava mies, jonka kädet on sidottu. Kuvateksti alhaalla: S(enatus) C(onsulto) – senaatin määräyksestä/vahvistamana. (Kuvalähde: Classical Numismatic Group, Inc. http://www.cngcoins.com/Wikimedia Commons.)

Rauha – sisäisistä vai ulkoisista vihollisista?

Sekä Josefuksen kirjallisessa kuvauksessa vuoden 71 triumfista että arkeologisessa ja numismaattisessa aineistossa on mielenkiintoinen ambivalentti suhde sotilaallisen aggression ja rauhan korostamisen kanssa. Rauhan temppeli oli omistettu rauhan jumalliselle personifikaatiolle (Pax).34 Se ilmensi näin kiitosta kyseiselle jumaluudelle rauhan tuojana.35 Temppelin sisältö sotasaaliineen korosti kuitenkin roomalaisen ulkoisen aggressiopolitiikan huipentumaa. Samalla tavalla itse triumfissa oli kyse ambivalentilla tavalla sodan päätöksen juhlistamisesta rakentamalla väkivaltainen representaatio samaisesta sodasta.36 Väkivaltaan viittaava symboliikka on vahvasti läsnä myös Judea capta -kolikoissa. Rauhan korostaminen aggressiivisuuteen viittaavan symboliikan kautta saa selityksensä tarkastelemalla roomalaisia käsityksiä rauhasta.

Rauhalla oli erityinen asema osana Vespasianuksen keisarikuvastoa, mutta kyse ei ollut viittauksesta sisällissodan päättymiseen. Vespasianus nousi valtaan sisällissodan kaoottisissa oloissa, ja kuten Tacitus kertoo, sisäinen rauhallisuus ei koittanut Vespasianuksen lopullisen voiton jälkeenkään. Roomalaisessa maailmankuvassa sisällissodan katsottiin olevan seurausta ihmisten välinpitämättömyydestä jumalia kohtaan.37 Muun muassa Jason Davies on nähnyt Tacituksen kuvauksen Capitoliumin Juppiter Optimus Maximuksen temppelin tuhosta kuvaavan dramaattisella tavalla jumalten vihaa Roomaa kohtaan, jonka sen kansalaisten jumalia kunnioittamaton toiminta oli saanut aikaan.38 Täten Vespasianuksen voi katsoa nousseen valtaan keskellä jumalten vihan aikakauden huipentumaa. Jotta Rooman ja jumalien suhteet palautuisivat takaisin normaaleiksi, jumalat tuli lepyttää sovitukseen tähtäävillä toimilla. Näyttää siltä, että asiaan tartuttiin ripeästi. Tästä on osoituksena esimerkiksi Capitoliumin temppelin ripeä uudelleen rakentaminen.39

Rooman sisäisen ja ulkoisen menestyksen takasi harmoninen suhde kansalaisten ja jumaliensa välillä.40 Sisäisestä rauhoittumisesta huolimatta Vespasianuksen vallan vakiinnuttaminen tarvitsi osoitusta, että Rooma ei ollut ainoastaan saanut osakseen hetkellistä rauhallisuuden hetkeä, vaan että Rooman ja jumalten suhde oli palautunut samanlaiseksi kuin se oli ollut aiempien hyviksi käsitettyjen keisareiden kohdalla. Täten ei ollut oleellista korostaa sisällissodan päättymistä vaan Rooman ulkoisen loiston merkkejä.

Rauhalla (Pax) oli kaksoismerkitys. Se kuvasi sekä ulkoista rauhaa että sisäistä rauhaa (pax civilis).41 Ulkoisen rauhassa ei ollut kyse rauhallisista ja sovinnollisista suhteista Rooman ja sen valtakunnan lähinaapureiden kanssa, vaan Rooman suorittamasta rauhoittamisesta. Tämä tarkoitti käytännössä valloittamista erilaisissa muodoissaan. Augustuksesta alkaen tällä imperialistisella rauhalla oli keisarillisessa kuvastossa keskeinen osa. Esimerkiksi kuuluisa, tälläkin hetkellä Roomassa sijaitseva Augustuksen Rauhan alttari (Ara Pacis Augustae) ei juhlista voittoa sisällissodasta, vaan keisarin imperialistisia saavutuksia. Vespasianuksen rakennuttamassa Rauhan temppelissä oli kyse samasta asiasta: se ei juhlistanut sisällissodan päättymistä, vaan juutalaissodan voittoa.42

Josefus päättää kertomuksen vuoden 71 triumfista seuraavasti: ’’Sinä päivänä Rooman kaupunki vietti voitonjuhlaa sotaretkestä vihollisiaan vastaan, mutta se juhli myös omien kansalaisten levottomuuksien päättymistä ja alkua toiveille onnellisesta tulevaisuudesta.’’43 Josefus korostaa nähtyä festivaalia juhlana ulkoisesta vihollisesta saadun voiton kunniaksi. Tässä tehtävässä itse triumfi ja siitä tehty kirjallinen esitys myös toimivat, ja roolia tulivat täydentämään olennaisilta ulottuvuuksiltaan siihen kytkeytyvät rakennukselliset ja numismaattiset projektit. Toisaalta sisällissodan täydellinen sivuuttaminen ei ollut mahdollista, olihan triumfin näkijöillä edessään Jerusalemin temppelin tuhon ohella muistutuksia Roomaa kohdanneesta kaaoksesta – keskeisimpänä Capitoliumin Juppiter Optimus Maximuksen temppeli.44

Flaviukset eivät voineet juhlia sisällissodan voittoa, mutta he kykenivät sen sijaan korostamaan siirtymistä uuteen kriisin jälkeiseen aikakauteen. Tässä juutalaissodan voitolla oli äärimmäisen arvokas rooli, koska se toimi itsessään osoituksena Rooman nyt ja tulevaisuudessa vallitsevasta loistosta. Se, että Rooma oli saavuttanut loisteliaan voiton ulkoisista vihollisista osoitti, että jumalten vihan merkkaama aikakausi oli päättynyt. Tästä syystä korostaessaan merkitystään rauhan tuojina Flaviukset eivät niinkään alleviivanneet alkanutta väkivallattomuuden aikaa vaan menestyksekästä aggressiivista toimintaa ulkoista vihollista vastaan.

Lopuksi

Voitettu juutalaissota tarjosi Flaviuksille mahdollisuuden kytkeä keisariutensa jumalten suosioon tavalla, mitä edeltävillä keisareilla sitten Augustuksen ei ollut. Eräät tutkijat ovat nähneet keisarikauden uskonnollisen kuvaston eliitin sepittämänä fiktiona, jonka kautta olisi yksisuuntaisesti hallittu alhaisempia kansankerroksia.45 Kanta ei kuitenkaan kykene selittämään sitä todellista voimaa, joka rituaaleilla ja uskonnollisella käsitteistöllä oli. Uskonto oli keskeinen osa eliitin jokapäiväistä, niin yksityisen kuin julkisen elämän sfääriä.46 Juutalaissodan voittoa juhlistavassa kuvastossa oli kyse keisariuden legitimaation rakentumisesta kollektiivisen maailmankuvan sisällä. Clifford Andon esittämää käsitteistöä hyödyntäen, roomalaiset eivät uskoneet Flaviuksiin, vaan tiesivät näiden toimivan jumallisen suosion avustamina.47

Andrew Overman on esittänyt, että vuosien 67-73 juutalaissota itsessään oli Rooman valtakunnan taloudelliselta ja sotilaalliselta kannalta merkitykseltään perifeerinen ilmiö. Hän katsoo sodan näkyvyyden perustuneen sen korostamiseen Flavius-sukuisten keisareiden toimesta.48 Riippumatta siitä, onko Overmanin näkemys juutalaissodan perifeerisyydestä kaikin tavoin kestävä, on selvää, että sota tarjosi Flaviuksille mahdollisuuden legitimoida valtaansa tavoilla, mitä kolmella edellisellä keisarilla ei ollut. Rooman imperiumia kohdanneen sisäisen kriisin voikin katsoa päättyneen, kun ihmisille tuli mahdollisuus katsoa muualle. Se mihin katse kohdistui, paljasti Rooman ja keisarinsa yhteen kietoutuneen loiston.


Lähteet

Cass. Dio - Cassius Dio

Cic. - Cicero
Nat. D. - De natura deorum

Liv. - Livius

Suet. - Suetonius
Vesp. - Vespasianus

Tac. - Tacitus
Hist. - Historiae

Joseph. - Josefus
BJ. - Bellum Judaicum

Kirjallisuus

Ando, Clifford 2008. The Matter of the Gods: Religion and the Roman Empire. University of California Press, Berkeley.

Beard, Mary 2007. The Roman Triumph.Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge.

Beard, Mary 2003. "The Triumph of Flavius Josephus." Teoksessa Boyle, A. J. & Dominik, W.J (toim.), Flavian Rome: Culture, Image, Text. 543-558, Brill, Leiden.

Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena 2000. Antiikin käsikirja. Otava, Helsinki.

Carradice, I.A. & Buttrey, T.V. 2007. Roman Imperial Coinage. Volume II - Part 1. From AD 69-96, Vespasian to Domitian. Spink, London.

Cody, Jane M. 2003. "Conquerors and Conquered on Flavian Coins." Teoksessa Boyle, A.J & Dominik, W.J (toim.), Flavian Rome. Culture, Image, Text. 103-124, Brill, Leiden.

Darwall-Smith, Robin Haydon 1996. Emperors and Architecture: A Study of Flavian Rome. Latomus, Bruxelles.

Davies, Jason 2004. Rome's Religious History: Livy, Tacitus and Ammianus on their Gods. Cambridge University Press, Cambridge.

Fears, J. Rufus 1981. "The Cult of Virtues and Roman Imperial Ideology." Aufstieg und Niedergang der römischen Welt II.17.2 (1981) 827-948.

Haynes, Holly 2003. The History of Make-Believe: Tacitus on Imperial Rome. University of California Press, Berkeley.

Hänninen, Marja-Leena; Kahlos, Maijastina & Lehtonen, Ulla 2012. Uskonnot antiikin Roomassa. Teos, Helsinki.

Levick, Barbara 1999. Vespasian. Routledge, London/New York.

Lobur, John Alexander 2008. Consensus, Concordia, and the Formation of Roman Imperial Ideology. Studies in Classics. Routledge, London/New York.

Mellor, Ronald 1999. The Roman Historians. Routledge, London/New York.

Millar, Fergus 2005. "Last Year in Jerusalem: Monuments of the Jewish War in Rome." Teoksessa Edmondson, Jonathan; Mason, Steve & Rives, James (toim.) Flavius Josephus and Flavian Rome. 101-128, Oxford University Press, Oxford.

Morgan, Gwyn 2006. 69 A.D.: The Year of Four Emperors. Oxford University Press, Oxford.

Mustakallio, Katariina 2008. Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa. Gaudeamus, Helsinki.

Overman, Adrew 2002. "The First Revolt and Flavian Politics." Teoksessa Berlin, Andrea M. & Overman, J. Andrew (toim.), The First Jewish Revolt. Archeology, History and Ideology. 213-220, Routledge, London/New York.

Zilliacus, Henrik 1982. Rooma – piirtokirjoitusten kaupunki. Gaudeamus, Helsinki.

  • 1. Kiitän FT Jussi Rantalaa artikkelin sisältämän näkökulman esiin nostamisesta 14.2 pidetyssä Tampereen yliopiston antiikin ja keskiajan ryhmän istunnossa.
  • 2. Suet. Vesp. 1.1. Latinasta suomeksi J.A Hollon käännöstä seuraten kääntänyt tekijä. Suetoniuksen suom. käännökset jatkossa suoraan Hollon kääntämiä.
  • 3. Vespasianus jäi itse valvomaan Alexandriaan valtakunnan viljahuoltoa.
  • 4. Kyseessä oli poikkeuksellinen tilanne. Tacitus kuvaa asiaa seuraavasti: "Rooman keisari, joka vähän aiemmin oli ollut ihmiskunnan herra, jätti valtaistuimensa ja luopui vallasta kulkien kansan keskuudessa pitkin kaupungin katuja. Mitään vastaavaa ei oltu nähty eikä kuultu." (Tac. Hist. 3.68.) Latinasta suomeksi kääntänyt Laakkonen, Heikki & Korhonen, Kalle. Myös seuraavat suom. käännökset Tacituksen Historiaesta Laakkosen ja Korhosen kääntämiä.
  • 5. Tac. Hist. 3.72. Tacituksesta poiketen, Josefus (BJ. 4.649); Suetonius (Vit. 15,) sekä Dio (64.17) syyttävät palosta yksinomaan Vitelliuksen joukkoja.
  • 6. Ns. neljän keisarin vuodesta kertovat varhaisimmat säilyneet roomalaiset lähteet ovat toisen vuosisadan alussa kirjoitettu Cornelius Tacituksen historiateos Historiae (suom. Taistelu keisarivallasta), sekä Gaius Suetonius Tranquilluksen ja Plutarkhoksen kirjoittamat elämänkerrat kyseisen vuoden keisareista (Galba & Otho). Näiden lisäksi toisen vuosisadan alussa kirjoitettu Cassius Dion historiateos täydentää kuvaa kyseisestä vuodesta. Huomionarvoinen on myös tässä artikkelissa tarkemmin käsitelty Flavius Josefuksen tapahtumia sivuava Juutalaissodan historia. Teos on ainakin osaksi kirjoitettu jo Vespasianuksen hallituskaudella. Antiikin historiankirjoittajien kohdalla tulee huomioida vaikeudet identifioida näiden käyttämiä lähteitä tai ylipäätänsä suhdetta todelliseen menneisyyteen. Tämä vaikeuttaa tehtäväämme tehdä päteviä tulkintoja siitä, missä määrin esimerkiksi negatiivisluontoiset kuvaukset Vespasianusta edeltävistä keisareista ovat todella todellista menneisyyttä kuvaavia ja missä määrin toisaalta heijastelevat myöhemmin syntynyttä kuvaa, jossa näiden negatiivisia piirteitä on korostettu tai sepitetty. Kts. yleisesityksenä koskien kyseisen vuoden tapahtumia ja merkitystä Rooman historialle esim. Morgan, Gwyn: 69 A.D.: The Year of Four Emperors (2006).
  • 7. Tac. Hist. 4.1.
  • 8. Ibid.
  • 9. Titus oli toiminut isänsä hallituskaudella tämän apukeisarina. Hän kuoli jo vuona 81. Tämän jälkeen valtaistuimelle nousi Vespasianuksen toinen poika Domitianus. Yksinvaltainen ja epäluuloinen keisari salamurhattiin vuonna 96.
  • 10. Rooman keisari ei ollut yksittäinen arvonimi, vaan muodostui useista ja vaihtelevista arvovaltaa tuoneista virkanimityksistä ja näihin liittyvistä vallan muodoista. Keisarius oli täten jatkuvassa muutoksessa. Sen ideologisena perustana on kuitenkin perusteltua puhua Augustuksen keisariuden yhteyteen vakiinnuttaman princeps-arvonimen kautta: ensimmäinen vertaistensa joukossa.
  • 11. Augustuksen jälkeiset Julius-Claudius-sukuiset keisarit legitimoivat valtaansa korostamalla mm. numismaattisessa kuvastossa perhesuhteita sekä erityisesti sukuyhteyttään Augustukseen (Cody 2003, 106.)
  • 12. Julius-Claudius–dynastian aikana valta periytyi keisarillisen adoption kautta, uuden keisarin kuitenkin tullessa edellisen keisarin lähipiiristä. Claudius oli ainoa, jota ei oltu adoptoitu edellisen keisarin toimesta: tulevan keisarin veljenpojan Caligulan salamurhan jälkeen pretoriaanit nostivat tämän valtaan.
  • 13. Kts. esim. Levick 1999, 95-107. Vespasianus kuvataan antiikin lähteissä kitsaana ja rahanhimoisena. Suetonius kuvaa kuinka Titus moitti isäänsä siitä, että tämä keksi verottaa käymälöitäkin. Tähän vastauksena Vespasianus piteli ensimmäistä kyseisestä verosta saatua rahakolikkoa Tituksen nenän alla ja kysyi haisiko se. Tituksen vastatessa kieltävästi, Vespasianus sanoi sen kuitenkin olleen virtsasta saatu. (Suet. Vesp. 23.)
  • 14. Levick esittää Vespasianuksen vakauteen tähtäävät, onnistuneet pragmaattiset toimet ympäri valtakuntaa keskeisenä selityksenä Rooman kukoistukselle tämän valtakautena. (kts. 1999, 107-151.)
  • 15. Kyseessä oli alkujaan kuudennella vuosisadalla eaa. ns. Babylonin vankeuden jälkeen kuningas Salomon rakennuttaman ensimmäisen temppelin paikalle uhrimenoja varten rakennettu pyhäkkö. Herodes Suuren laajennustoimien seurauksena temppelistä tuli erittäin monumentaalinen.
  • 16. Joseph. BJ. 3.999-3.409; 4.622. Suetonius (Vesp. 5) Cassius Dio (66.1) mainitsevat samaisen ennustuksen.
  • 17. Kirja = papyruskäärö (volumen), joka sisälsi yhtenäisestä teoksesta yhden osan. (Castrén & Pietilä-Castrén 2000, 636.)
  • 18. Kreikaksi kirjoitettu Juutalaissodan historia (lat. Bellum Judaicum, lyh. BJ.) on suurilta osin kirjoitettu Vespasianuksen elinaikana. Sen sisällöstä noin ensimmäinen kolmannes käsittää juutalaisten historian makkabilaiskapinasta 160-luvulta eaa. ajanlaskumme ensimmäiselle vuosisadalle. Kaksi jälkimmäistä kolmannesta käsittää juutalaisten kapinan Roomaan vastaan vuodesta 67 jaa. sisältäen kliimaksina Jerusalemin toisen temppelin tuhoutumisen ja Flaviusten Roomassa voiton kunniaksi vietetyn triumfin.
  • 19. Kyseessä oli vakiintuneen muodon saanut juhlakulkue merkittävän roomalaisen sotapäällikön voiton kunniaksi. Mary Beardin teos The Roman Triumph (2007) on paras yleisesitys koskien antiikin roomalaista triumfia. Tutkimuksessa vakiintuneesta kuvasta triumfin yleisistä piirteistä kts. ibid. 81. Tarkemmin Josefuksen triumfikuvauksesta Beard 2003.
  • 20. Sisältäen niin rituaalisia teloituksia kuin voitettujen sotavankien oman antautumisensa esityksiä.
  • 21. Joseph. BJ. 7.132-133. Kreikasta suomeksi kääntänyt Pauli Huuhtanen. Josefuksen suom. käännökset myös jatkossa Huuhtasen kääntämiä.
  • 22. Riemukaari (arcus) rakennettiin yksittäisen henkilön tai tapahtuman jne. kunniaksi. Vaikka sen moderni nimitys triumfi- tai riemukaarena viittaa suoraan juhlakulkueeseen, ei näillä kahdella ole välttämättä suoraa yhteyttä. Usein kaaressa toki hyödynnettiin triumfikulkueen kuvastoa (korostaakseen ’’päähenkilön arvovaltaa’’), kuten säilyneessä Tituksen kaaressa. (Beard 2007, 46.)
  • 23. Joseph. BJ. 7.158. Jo tasavallan ajalta periytyvä traditio vaati, että triumfikulkueen vastaanottaja rakentaa kaupunkiin julkisen monumentin. (Darwall-Smith 1996, 72.)
  • 24. Keisarifoorumeiden yhteyteen rakennettu temppelirakennelma on käytännössä tuhoutunut. Alueella suoritettiin kaivauksia 1800-luvulla sekä 1900-luvun alussa, mutta viimeistään Mussolinin rakennuttama Via dei Fori Imperiali -tie esti sen tarkan tutkimisen. (Darwall-Smith 1996, 56-57.) Kirjallista ja arkeologista aineistoa yhdistelemällä on kuitenkin mahdollista tehdä päteviä tulkintoja rakennelman ulkomuodosta ja funktiosta. Kuuluisa, 200-luvun alkuun sijoitettava Rooman marmorikartta (Forma Urbis Romae) (jonka johdosta itsessään tiedämme mm. tämän rakennuksen ulkomuodon), sijaitsi aikanaan rakennelman seinällä (joka on nykyään Santi Cosma e Damiano –kirkon ulkoseinä).
  • 25. Kts. esim. Millar 2005.
  • 26. Suom.: Kultainen talo. Kyseessä oli Neron vuoden 64 palon jälkeen rakennuttama ylellinen asuinpalatsi. Tekojärvineen, paviljonkeineen ja puutarhoineen kyseessä oli Rooman suurin keisaripalatsi. (Castrén & Pietilä-Castrén 2000, 136.)
  • 27. Toisaalta Robin Haydon Darwall-Smith (1996, 38) toteaa rakennuksen olleen sekä valitun sijaintipaikkansa että esimerkiksi siihen liittyneiden julkisten pyhäkköjen johdosta tosiasiallisesta kaikkea muuta kuin yksityinen. Korostan kuitenkin itse sitä, että Neroa panettelevien lähteiden kuvaama palatsin yksityinen luonne tekee tietoista eroa Flaviusten rakennuttamien rakennusten julkiseen funktioon.
  • 28. Vähintäänkin kahdella ensimmäisellä vuosisadalla jaa. keisarilliseen ideologiaan kuului yksinvaltiudesta huolimatta näkemys keisarista ensimmäisenä tasavertaistensa joukossa: Rooman kansa ei elänyt ja työskennellyt yksipuolisesti keisaria varten, vaan sekä keisari että Rooman kansa olivat Rooma, jonka menestyksen takasi harmoninen yhteistoiminta. (kts. esim. Lobur 2008.) Eräänä osoituksena (roomalaisessa kontekstissa) tasavertaisuuteen viittaavasta tasavaltalaisen julkisen kuvaston säilyttämisestä toimii Senatus Populusque Romanus (Rooman kansa ja senaatti, lyh. SPQR) -ilmaisun esiintyminen keisarikaudella esim. kolikoissa, mutta myös esim. jo esille tulleessa Tituksen riemukaaressa.
  • 29. Millar, 2005, 117-118.
  • 30. Ibid. Millar toteaa lisäksi, että rakennuksen vieressä sijaitsi antiikin aikana mahdollisesti juutalaissodan voittoa juhlistanut riemukaari.
  • 31. Esimerkiksi keskellä 150 000 ihmistä sisäänsä vetänyttä Circus Maximusta oli Titukselle omistettu riemukaari (jota ei pidä sekoittaa jo mainittuun, Domitianuksen aikana rakennettuun kaareen), jonka piirtokirjoitus korosti Tituksen roolia juutalaisten kukistajana. Kaari kirjoituksineen on tuhoutunut, mutta onneksemme teksti on kopioitu keskiaikaiseen pyhiinvaeltajille tarkoitettuun Rooman ’’matkaoppaaseen’’. (Zilliacus 1982, 99.)
  • 32. Juudeasta tuli vuonna 6 jaa. Rooman virallinen provinssi (oltuaan jo tätä ennen Rooman vallassa ollut vasallivaltion asemassa ollut kuningaskunta). Kreikkalais-roomalaisen maailman provinssien asukkaat kuvattiin tavallisesti muistuttaen pääkaupungin ’’sivilisoituneita’’ asukkaita. Juudean juutalaiset tekevät tässä poikkeuksen. Cody (2003, 109) näkeekin juutalaisuuden roomalaisesta traditionaalisesta uskonnosta eroavat tavat mahdollisuutena Flaviuksille hyödyntää Jerusalemin valloitusta Caesarin ja Augustuksen viljelemän barbaari-kuvaston kautta, vaikka kyseessä ei tosiasiallisesti ollut valtakunnan ulkopuolinen barbaarikansa. Capta-tyyppi esiintyi tasavallan ajalla sekä Augustuksen keisarikaudella eri muodoissa, tehden paluun Flaviusten käymään juutalaissotaan viitaten. (Ibid. 103-104.)
  • 33. Cody 2003, 107; Carradice & Buttrey 2007, 18, 22. Mielenkiintoisesti Juudean rahapajoihin on jo heti valloituksen jälkeen (v. 70) ajoitettavissa capta-aiheisia kolikkoja. (Carradice & Buttrey 2007, 46.)
  • 34. Tietyn abstraktin voiman tai idean (tai hyveen) palvominen jumaluutena kultillisessa kontekstissa oli olennainen osa roomalaista uskonnollisuutta varhaisista ajoista saakka. Idean ja jumaluuden välistä suhdetta kuvaa seuraava formulointi: Pax on jumalallisuus mikä tuo rauhaa (pax). Personifikaatiosta kts. esim. Fears 1981.
  • 35. Roomalaiset rakensivat temppeleitä tasavallan aikana ja varhaisella keisarikaudella erityisesti sodasta saatujen voittojen kunniaksi. Tällöin temppelit olivat eräänlaisia votum-lahjoja voiton taanneille jumalille. (Hänninen et al. 2012, 165.)
  • 36. Josefus kertoo vangeista, jotka oli asetettu esittämään oma vangitsemisensa. Kannetuilla lavoilla näyteltiin keskeisiä sotatapahtumia ja Jerusalemin temppelin arvokkaimpien aarteiden esittely korosti temppelin totaalista tuhoamista. Triumfi huipentui Capitoliumilla suoritettuun uhritoimitukseen. Sitä ennen vihollisen sotapäällikkö teloitettiin Forum Romanumin vieressä olevalla Tarpeian kalliolla esi-isiltä perittyjen tapojen ja roomalaisen lain vaatimusten mukaisesti. (kts. Joseph. BJ. 7.153.)
  • 37. Davies 2004, 204.
  • 38. Ibid. 206-211.
  • 39. Temppelin uudelleen rakennuttaminen näyttää olleen Vespasianuksen keisariuden ensimmäinen merkittävä rakennusprojekti sekä ensimmäinen rakennus, mikä esiintyy tämän hallituskautena tuotetuissa kolikoissa. (Darwall-Smith 1996, 46–47.) Luonnollisesti Rooman keskeisimmällä paikalla sijainneen temppelin uudelleen rakennuttaminen (entiseen asuunsa) viestitti kaupungin asukkaille tilanteen normalisoitumista kaupungissa käytyjen taisteluiden jälkeen.
  • 40. Kyseessä oli perinteiden käsitys Rooman sotilaallisen menestyksen selittämisessä. (Mellor 1999, 58.) Esimerkiksi historioitsija Titus Livius ja filosofi-poliitikko Marcus Tullius Cicero kuvaavat Rooman menestystä sen kytkeytymisellä oikeanlaiseen jumalsuhteiden hoitamiseen. Kun roomalaiset toimivat siten kuten velvollisuus vaati (pietas) jumalia kohtaan, suhde takaa Rooman menestymisen: Kts. esim. Liviuksen Ab Urbe Condita –teoksen esipuhe: ’’Jos ylipäätänsä jonkun kansan tulee saada pyhittää oma syntyperänsä ja johtaa se jumalista, niin Rooman kansan. Onhan sen sotainen kunnia niin suuri, että kun se pitää perustajansa isänä ja omana kantaisänään nimenomaan Marsia, kaikki kansat mukautuvat tähän yhtä nöyrästi kuin Rooman ylivaltaankin’’ (suom. Marja Itkonen-Kaila). (Liv. Pr. 6-8.) Cicero kirjoittaa tutkielmassaan jumalten luonteesta kuinka: ’’Romulus enteiden tarkkailun ja Numa uskonnollisten riittien vakiinnuttamisen kautta loivat perustukset valtiollemme, ja se ei ikinä olisi voinut tulla niin mahtavaksi ilman jumalten hyväntahtoisuutta.’’ (Cic. Nat D. 3.5.)
  • 41. Norrena 2008, 128. Jälkimmäinen yhdistetään usein sisäisen harmonian (concordia) tapaisiin hyveisiin.
  • 42. Norrena (ibid.) tiivistää asian tyhjentävästi: ’’Vespasian’s Templum Pacis was not intended to celebrate the termination of civil war of AD 69, as is often claimed, but rather to commemorate the military victory over Judea, housing the spoils taken from Jerusalem and displayed in the triumph of Vespasian and Titus in 71, and therefore publicizing the pacification of foreign peoples and the power of the Roman war machine under guidance of the Flavian dynasty.
  • 43. Joseph. BJ. 7.157.
  • 44. Triumfikulkue päättyi Capitoliumille, jossa keisari suoritti temppelin luona uhritoimitukset jumalille. Josefus ei kuvauksessaan millään tavalla mainitse temppelin triumfin aikaista kuntoa. On olettavaa, että sen uudelleen rakentaminen oli vielä tällöin jollain tavalla kesken.
  • 45. Kts. esim. Haynes 2003.
  • 46. Suomeksi antiikin roomalaisesta uskonnosta kts. esim. Mustakallio 2008; Hänninen et al. 2012.
  • 47. Sen sijaan, että roomalaiset olisivat hahmottaneet jumalten olemassa olon kristillisen konnotaation sisältävän uskon kautta (joka olisi jollain tavalla säädellyt maallista menestystä), oleellista oli toiminnan varaan rakentuva tietämys (knowledge) koskien jumalten sfääriä. (Ando 2008, ix; 1-21; passim.)
  • 48. Overman 2002.