Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Viinanhuuruinen vuosisata? 1600-luvun tuomiokirjat alkoholikulttuurin tutkimuksen lähteinä

JENNI LARES

Tässä artikkelissa tarkastelen sitä, millainen kuva alkoholikulttuurista 1600-luvun Suomessa on muodostettu aikakauden tuomiokirjojen perusteella. Esittelen ensin tuomiokirjoja lähteenä, minkä jälkeen siirryn analysoimaan niistä eri aikoina tehtyjä tulkintoja. Tuomiokirjojen pohjalta on muodostettu kuva hillittömästä, viinanhimoisesta kansasta, joka juotuaan heittäytyi väkivaltaiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen tulkinta, ja aiempi käsitys suomalaisten juomatavoista voidaan kytkeä kieltolakiin ja sen jälkeisen alkoholipolitiikan tavoitteisiin.

1600-luku on mielenkiintoinen murroskausi Suomessa myös alkoholikulttuurin osalta. Aikaisemmilta vuosisadoilta on mahdollista tarkastella lähinnä yläluokan alkoholinkäyttöä, vaikka aina siitäkään ei ole säilynyt mainintoja. Asiakirjakulttuurin muutoksen myötä tuomiokirjoihin alettiin 1600-luvulla kirjata ylös myös asioita, joiden pohjalta voidaan tutkia muidenkin yhteiskuntaluokkien alkoholikulttuuria. Julkinen päihtymys ei ollut vielä laitonta, joten maininnat alkoholinkäytöstä löytyvät erilaisten rikosten tai ilmoitusasioiden yhteydestä. Muutos tapahtui myös nautituissa alkoholijuomissa. Paloviinan käyttö lisääntyi niin, että 1700-luvulle tultaessa se oli jo horjuttanut perinteisen oluen valta-asemaa. On kuitenkin vielä epäselvää, missä määrin uusi alkoholijuoma vaikutti juomakulttuuriin 1600-luvulla, koska lähteitä alkoholinkäytöstä aikaisemmalta vuosisadalta on huomattavasti vähemmän.


Kuvitus: Josefina Sipinen

Tarkoitan alkoholikulttuurilla kaikkea sitä, mihin alkoholijuomat tietyn ihmisryhmän käsityksissä liittyvät. Termi kattaa niin yhteisön sisäisen kuin ulkoisen alkoholikontrollin, käytettävät juomat ja niihin liitetyt merkitykset, juomien valmistamisen, myynnin ja anniskelun, sekä alkoholijuomien nauttimisen siihen liittyvine rituaaleineen. Nimitys alkoholijuoma on 1600-luvun kontekstissa anakronismi. Aikalaiset kyllä erottivat vahvan juoman heikosta ja tunsivat alkoholin vaikutuksen kehossaan ja käytöksessään, mutta he puhuivat mieluummin juoman hengestä tai voimasta. Yleisin alkoholijuoma oli kotona pantu olut, jonka rinnalle 1600-luvun talonpoikaisyhteisössä nousi viljasta valmistettu paloviina. Viinit ja vahva sima tunnettiin kyllä, mutta ne olivat säätyläistön juomia.

Tuomiokirjat lähteenä

Ennen vuoden 1734 lakiuudistusta Ruotsin valtakunnan kaupungeissa noudatettiin eri lakia kuin maaseudulla, ja myös oikeusistuimet poikkesivat toisistaan. Maaseudulla oikeutta jakoivat kihlakunnanoikeudet, jotka kokoontuivat kolme kertaa vuodessa pitämään jokaisessa käräjäkunnassa kihlakunnankäräjät. Käräjät olivat yhteisöllinen tapahtuma, jotka kokosivat yhteen koko käräjäkunnan väen. Niillä käsiteltiin niin ilmoitus- kuin riitajuttuja. Kaupungeissa oikeutta jakoivat raastuvan- ja kämnerinoikeudet, jotka kokoontuivat useamman kerran viikossa ja tuomitsivat kaupunginlain mukaan.

Hovioikeuksien perustamisen myötä alioikeuksien toiminta joutui vahvemman kontrollin alle. Turun hovioikeuden perustaminen vuonna 1623 aikaansai oikeudenkäytön yhtenäistämisen ja uudistamisen koko Suomen alueella. Käräjien jakamat tuomiot tuli toimittaa hovioikeuden tarkistettavaksi ja vahvistettaviksi, ja vaikeissa tapauksissa hovioikeudelta saatettiin myös kysyä neuvoa asian käsittelyyn. Alioikeuksien renovoitujen eli puhtaaksikirjoitettujen tuomiokirjojen aineisto on syntynyt juuri näistä Turun hovioikeuden tarkistettaviksi lähetetyistä kihlakunnanoikeuksien tuomiokirjoista, ja ne muodostavat erittäin merkittävän aineiston uuden ajan alun tutkimukselle.1

Kihlakunnanoikeuksien pöytäkirjat, joita kutsutaan yleisesti tuomiokirjoiksi, olivat 1600- ja 1700-luvuilla hyvin yksityiskohtaisia, joten niistä on mahdollista tutkia monia muitakin teemoja kuin oikeudenkäyttöä tai rikollisuutta. Ne ovat melkeinpä ainoa lähde uuden ajan alun talonpoikaisväestön ja etenkin maata omistamattoman luokan elämään. Tuomiokirjoihin on kirjattu ylös myös monia hallinnollisia päätöksiä ja pitäjäläisten ilmoitusasioita. Esimerkiksi kaupanteko tai lahjan antaminen saatettiin vahvistaa käräjillä.2 Tuomiokirjoja on viime vuosikymmeninä käytetty esimerkiksi noituuden,3 väkivallan,4 naisen aseman,5 alkoholikulttuurin6 ja tunteiden7 tutkimuksessa.

1600-luvun tuomiokirjojen käytön helpottamiseksi niistä on laadittu hakemisto, tuomiokirjakortisto Tuokko, joka kattaa tiettyjen pitäjien tuomiokirjat Länsi-Suomesta, Itä-Suomesta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Käkisalmen läänistä. Tuomiokirjakortistoon kuuluvat hakusanakortisto, henkilö-, paikannimi-, ristimänimi-, ja sukunimikortisto, sekä suomenkielisten tekstikohtien kortisto. Nimikortistot ovat sukututkijoiden ahkerassa käytössä, ja hakusanakortisto palvelee jonkun tietyn aiheen tai ilmiön tutkijoita.8 Alkoholihistorian tutkimisessa hyödyllisiä hakusanoja ovat esimerkiksi erilaiset juhlapyhät, juomat ja niihin liittyneet valmistus-, säilytys-, ja tarjoiluastiat sekä juomien nauttimisesta kertovat hakusanat.

Kihlakunnankäräjät olivat julkinen tapahtuma, johon paikallisyhteisö osallistui aktiivisesti. Todistaa sai kuka tahansa, joka tiesi asiasta jotain. Suulliset todistajanlausunnot, käräjäväen kommentit ja kihlakunnantuomarin kysymykset kirjattiin tuomiokirjaan ylös.9 Tuomari ja kirjuri olivat yhteisön ulkopuolisia, mutta toisin kuin joidenkin maiden alioikeuksissa, Ruotsin valtakunnan käräjillä valta oli myös paikallisyhteisön käsissä eikä oikeudenkäyttöä voi pitää suoraan ylhäältä saneltuna. Käräjien luonne säilyi kansankokouksena aina 1700-luvun loppuun asti. Siitä piti huolen myös paikallisista talonpojista koostunut 12 miehen lautamiehistö, jolla oli merkittävä osuus oikeuden jakamisessa.10

Tuomiokirjojen käyttöön lähteenä sisältyy tietysti joitain lähdekriittisiä ongelmia. Käräjäpöytäkirja on valtaapitävien, tuomarin ja kirjurin, tulkinta käräjäkansan puheesta, ja vaikka se onkin pyrkinyt tarkkuuteen ja monipuolisuuteen, on pöytäkirjaan kirjattu ylös vain sellaisia asioita, joita viranomainen on pitänyt tärkeänä ja tarpeellisena. Syytetyt ja todistajat pyrkivät esittämään itsensä ja asiansa parhaassa mahdollisessa valossa sekä tekemään tulkintoja, joita uskoivat käräjäyleisön pitävän uskottavina.11 Näistä ongelmista huolimatta laadullinen tutkimusote ja lähteiden lähiluku sopii hyvin kulttuuristen merkitysten analysointiin. Kun tarkoituskaan ei ole saada selville totuutta, voidaan selvittää se, mikä oli puhujan ja kuulijakunnan mielestä uskottavaa ja mahdollista. Näin päästään yhteisten, jaettujen totuuksien, merkitysten ja maailmankuvan äärelle.12

Eräs tärkeä lähdekriittinen huomio koskee alkoholihistorian tutkimusta. Tuomiokirjoihin päätyneitä juomistapauksia on esitelty niin paikallishistorioissa kuin erilaisissa tutkimuksissa hauskoina anekdootteina tai esimerkkinä entisajan holtittomasta alkoholinkäytöstä. Nämä rikostapaukset kertovat kuitenkin jo lähtökohtaisesti tilanteista, joissa alkoholinkäyttö on johtanut ongelmiin. Humalaisten tappelut on nostettu alkoholikulttuurin keskiöön ja sen tärkeimmäksi ilmenemismuodoksi, vaikka tuomiokirjoista on löydettävissä myös ongelmatonta alkoholinkäyttöä.

Entisajan hillittömät juomatavat

Käsitys suomalaisista erityisen juoppona ja väkivaltaisena kansana syntyi raittiusliikkeen parissa 1900-luvun alussa ja oikeutti pyrkimykset kieltolakiin. Halu alkoholinmyynnin ja sen kautta käytön rajoittamiseen ei ole kuitenkaan mikään suomalainen ilmiö: raittiusaate oli 1800–1900-lukujen taitteen kansainvälinen menestystarina. Se, että pyrkimys raittiuteen johti alkoholin totaalikieltoon, oli harvinaista, mutta lähes jokaisessa maassa rajoitettiin vuosisadan vaihteessa alkoholin valmistusta ja myyntiä. Suurimmasta osasta alkoholirajoituksia kuitenkin luovuttiin, yhtä yksimielisesti kuin niitä oli kannatettu, 1930-luvun alkuun mennessä. Näin kävi myös tunnetuimmille kieltolaeille, suomalaiselle ja amerikkalaiselle.13

Alkoholin kulutus oli Suomessa 1900-luvun alussa Euroopan alhaisin, joten jollain keinolla oli perusteltava se, miksi maa tarvitsee tiukan kieltolain. Matti Peltosen mukaan suomalaisen viinapään käsite koostuu kolmesta elementistä: 1) suomalaiset ovat oma, erityinen ryhmänsä, jotka 2) käyttävät alkoholia humalahakuisesti, paljon kerralla ja eri tavalla kuin sivistyneet eurooppalaiset, sekä 3) humaltuessaan käyttäytyvät poikkeuksellisen sivistymättömästi ja väkivaltaisesti. Vaikka alkoholin kulutus oli alhaista, suomalaiset käyttivät kansanluonteestaan johtuen vähäisenkin määrän väärin. Peltosen tulkinta suomalaisen viinapään käsiteestä on tarkempi kuin yläluokkien holhoava ja paheksuva suhtautuminen alempien luokkien juomatapoihin. Käsitys suomalaisten erityislaatuisista juomatavoista syntyi tämän vanhemman, lähes universaalin, holhoavan käsityksen pohjalle. 1900-luvun aikana myytti suomalaisesta viinapäästä nousi hallitsemaan puhetta alkoholinkäytöstä, riippumatta alkoholin kulutuksesta, lainsäädännöstä tai politiikasta, ja se on nähtävissä myös myöhemmässä alkoholikeskustelussa.14

Suomalaisen juoppouden juuret on helppo löytää 1600-luvun tuomiokirja-aineistosta. Suomen raittiusliikkeen historian vuonna 1930 julkaisseen Viljo Hytösen mukaan 1600-luvulla ”ajan henki oli raaka ja väkivaltainen. Sen juomatavat olivat sen mukaiset. Juoppous rehotti kaikensäätyisen ja kaikenikäisen kansan keskuudessa.” Tämän todisteena hän esittää alkoholihuuruisia tappeluita ja mainintoja humalaisesta kirkkoväestä. Erityisesti Hytönen paheksuu papiston, aateliston ja yliopistoväen alkoholinkäyttöä, sillä heidän tulisi tietää paremmin ja toimia esimerkkinä kansalle.15 Aikalaislukijaa mahdollisesti järkyttävät esimerkit toimivat varoituksena siitä, mihin vapaampi alkoholikulttuuri voi johtaa ja todisteena siitä, kuinka pitkälle raittiustyössä oltiin jo päästy:

Usein on huomautettu, ettei raittiustyö voi tuottaa tuloksia niin kauan kuin kieltolaki on voimassa. Aikaisempain kokemusten valossa tarkastettuna tätäkään väitettä ei voi pitää oikeana. Onhan työ juoppouden vastustamiseksi tuottanut tuloksia kirkkokapakkain, pappila- ja ripityskiertuejuopottelun aikanakin, aikana, jolloin uskottiin oluen terveellisyyteen ja viinan kaikissa taudeissa parantavaan voimaan, ja aikana, jolloin yleinen raakuus ja valistumattomuus oli monin verroin suurempi kuin meidän päivinämme.16

Hytösen tutkimuksissa tuodaan selkeästi ilmi kehitys barbariasta sivistykseen. Pakanalliset, keskiaikaiset ja varhaisen uuden ajan juomatavat olivat hillittömiä, ja vasta kirkon vaikutuksesta juomatapoja alettiin Hytösen mukaan siistiä. Kirkollisista juomarajoituksista Hytönen mainitsee esimerkiksi jumalanpalveluksen aikaisen juomanmyyntikiellon ja papiston viinanmyyntiä rajoittavat asetukset.17 Myös kruunu puuttui alkoholinmyyntiin. Monissa alkoholihistorioissa, myös Hytösen tutkimuksessa, on toistettu kuningas Kustaa Vaasan kirje, jossa hän suomii oluenmyyntiä kirkonmäellä juhlapäivinä. Tämä on nähty yrityksenä puuttua kansan alkoholinkulutukseen, vaikka kruunun tavoitteet olivat luultavasti taloudelliset. Alkoholinmyynti oli sallittua vain laillisissa kievareissa, ei väliaikaisissa anniskelupaikoissa. Taloudelliset intressit epävirallisen oluenmyynnin kieltämisessä ovat selkeämmin näkyvissä eräässä toisessa samaan aikaan annetussa kuninkaallisessa käskyssä. Kustaa Vaasa käski lakkauttaa kaikki tarpeettomat krouvit Viipurin linnaläänin alueelta ja perustaa niiden tilalle laillisia kestikievareita.18 Ongelma ei siis ollut niinkään oluenmyynti, vaan se, että se tehtiin laittomasti. Taloudelliset intressit vaikuttivat myös pappien kapakointikieltoon aikana, jolloin juomien vähittäismyynti haluttiin keskittää virallisiin kievareihin.

Kaksi vuotta Hytösen tutkimuksen ilmestymisen jälkeen Suomi äänesti kieltolain kumoamisesta lähes yhtä suurella innolla kuin lakia oli muutama vuosikymmen aikaisemmin ajettu. Tutkimuksen teon aikana kieltolaki oli yhä voimissaan, vaikka kriittisiäkin äänenpainoja oli esiintynyt. Vaikka raittiustyö oli merkittävästi edistynyt, kehitys oli Hytösen mielestä kuitenkin hidasta. Sitkeä, pitkäjänteinen työ kuitenkin lopulta tuottaa halutun lopputuloksen:

Mutta on muistettava, että raittiusasia kerta kaikkiaan on semmoinen, ettei sen ratkaisussa äkillisiä voittoja saavuteta. Kuten edellä on niin moneen kertaan huomautettu, muuttuvat yleiset, juurtuneet tavat hyvin hitaasti ja vähitellen. Saattaa olla niinkin, ettei raittiusasiassa lopullista voittoa koskaan ollenkaan tulekaan siinä mielessä, etteikö jossakin muodossa tarvittaisi jonkinmoista raittiusopetusta ja -kasvatusta. Tarvitaanhan vuosituhansien kasvatuksesta ja opetuksesta huolimatta kasvatusta lähimmäisrakkauteen, rehellisyyteen y. m. Miksi ei silloin tarvittaisi jotakin kasvatusta nautinnonhimon hillitsemiseksi, himon, joka on ihmisen kaikkein alkuperäisimpiä vaistoja.19

Uuden ajan alun ihmisen kyvyttömyys hillitä impulssejaan ja himojaan oli pitkään akateemisen tutkimuksen perusoletus. Teorian tunnetuin sovellus suomalaiseen kontekstiin on Pentti Renvallin tutkimus Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomustensa valossa. Renvall esittää, että tunteiden hillitseminen oli aikalaiselle mahdotonta, mistä kertovat lukuisat käräjäpöytäkirjojen maininnat tunteiden osoittamisesta, metelöinnistä ja häiriön aiheuttamisesta. Tätä tunnemyrskyä edesauttoi käräjillä harjoitettu juopottelu.20 Tällainen ajattelu oli omiaan vahvistamaan käsitystä uuden ajan alun hillittömistä juomatavoista ja puolustamaan kirkon ja kruunun harjoittamaa kontrollia ja alkoholinkäytön rajoittamista.

Ilkka Mäntylä käytti 1600-luvun tuomiokirjoja alkoholin vaikutusten sijasta sen selvittämiseen, missä vaiheessa ja kuinka laajalle viinanpolttotaito oli levinnyt. Hänen mukaansa vuosisadan lopulla viinanjuonti oli jo yleistä koko Suomessa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Vaikka Mäntylä tuo ilmi, että tiedot alkoholinkäytöstä 1600-luvulla perustuvat satunnaisiin lähteisiin, on hän sitä mieltä, että alkoholinkäyttö johti ”yleisesti” siveellisyysrikoksiin, tappeluihin ja tappoihin. Hän näkee vapaudenajan, 1700-luvun, ensimmäisenä aikakautena, jolta alkoholinkulutusta eli viinanpolttoa voitiin mitata. Sen tutkiminen on tärkeää, koska ”sinne asti ja kauemmas ulottuvat suomalaisen juoppouden juuret.”21

Entisajan alkoholinkäyttöä väitetään holtittomaksi myös uudemmassa populaarikirjallisuudessa. Esimerkiksi Ari Turusen Humalan henki -tietokirjassa vielä nykyisetkin juomatavat kuvataan hillittöminä, mutta uuden ajan alkuun asti ne olivat vieläkin pahempia: ”Entisaikoina oltiin sangen humalahakuisia. Juomatavat olivat hillittömiä ja aina kun valvova isonveljen silmä vältti, naama oli oluttynnyrissä […] Kun keskiaikainen karnevaalikulttuuri alkoi muuttaa länsimaissa muotoaan, keskiluokkainen identiteetti itsehillinnän ja kunniallisuuden vaatimuksineen tuli estottoman juhlimisen ja ryyppäämisen tilalle”.22

Alkoholikulttuurin tarkastelu Norbert Eliaksen sivilisaatioprosessin hengessä jättää kuitenkin huomiotta muutaman tärkeän seikan. Myyttinen ”tavallinen kansa” ei ole aina himoinnut silmittömästi alkoholia, vaan myös yhteisöt itse ovat kehittäneet monia tapoja, joilla alkoholinkäyttöä rajoitetaan ja pidetään kurissa.23 Toisaalta alkoholikulttuurin tutkiminen vain himojen ja rajoitusten välisenä kamppailuna jättää tarkastelun ulkopuolelle alkoholin monet roolit eri ihmisyhteisöissä, kuten sen sosiaalisen roolin, taloudelliset merkitykset sekä tutkimuskohteen itsensä käsitykset sopivasta ja sopimattomasta alkoholinkäytöstä. Halun ja kiellon vastakkainasettelu määrittää alusta alkaen sen, mistä puhutaan, samaan tapaan kuin suomalainen alkoholikeskustelu pyörii vain saatavuuden lisäämisen ja rajoittamisen ympärillä.24

Ongelmallinen juopottelu

Suurin osa uuden ajan alun alkoholinkäytöstä oli sellaista, joka ei ole jättänyt jälkiä lähteisiin. Lähes ainoa keino tutkia aikakauden alkoholikulttuuria on poikkeustapausten eli sellaisten tilanteiden kautta, joissa alkoholinkäyttö on johtanut ongelmiin. Normatiivista materiaalia, kuten kruunun ja kirkon asetuksia, ei voi sellaisenaan käyttää kertomaan kansan alkoholinkäytöstä epäsuhtaisen valta-asetelman vuoksi. Myös yläluokan valitukset rahvaan juomatavoista pitää nähdä ensisijaisesti vallankäyttönä ja holhoavan suhteen representaationa, eikä suorana todisteena alempien yhteiskuntaluokkien alkoholinkäytöstä.

Kuten aiemmin mainittu, uuden ajan alun tuomiokirjat tarjoavat hedelmällisen lähdeaineiston tutkittaessa maaseudun alkoholikulttuuria. Deskriptiiviseen aineistoon on kirjattu kuvauksia erilaisista alkoholin käyttötilanteista eri yhteiskuntaluokissa ja monenlaisessa seurassa. Kaikki maininnat alkoholijuomista eivät liity rikokseen, koska käräjillä käsiteltiin myös ilmoitusasioita tai selvitettiin riitoja esimerkiksi perinnönjaosta. Eri juomistilanteiden kustannuksia tuotiin käräjien vahvistettavaksi etenkin silloin, kun kestityksen järjestämiseen oli saatu lainaa, lahjoitusta tai perintöä.25 Näidenkin mainintojen ongelma on satunnaisuus: juhlien kulut on kirjattu ylös siksi, että niihin on liittynyt jotain epäselvää.

Yleensä kuvaukset alkoholinkäytöstä päätyvät tuomiokirjaan jonkin rikoksen tai sen epäilyn yhteydessä.26 Kun alkoholinkäyttöä näin ollen kuvataan pääosin rikoksen yhteydessä, ei ole ihmekään, että säilyneet tapaukset kertovat lähinnä alkoholin osuudesta väkivaltaan ja muihin rikoksiin. Kehäpäätelmä estää monesti näkemästä rikoksen taakse ja tarkastelemasta alkoholinkäyttöä ilmiönä. Esimerkiksi Ilkka Mäntylä esittää, että viina johti yleisesti siveellisyysrikoksiin, tappeluihin ja tappoihin,27 vaikka nämä ovat se syy, että alkoholinkäyttö ylipäänsä mainitaan lähteissä. Myös Heikki Ylikangas selittää uuden ajan alun rikollisuutta alkoholinkäytöllä.28 Näkymättömiin jää kuitenkin paljon sellaisia alkoholin käyttötilanteita, jotka eivät ole johtaneet rikokseen. Tilanne muuttuu vasta, kun ensin vuoden 1686 kirkkolaissa kriminalisoitiin päihtyneenä esiintyminen kirkkosalissa ja vuonna 1733 julkisesta humalatilasta tuli rangaistava teko myös maallisessa laissa.29

Juominen on harvoin ainoa tai tärkein syy väkivallalle. Itäsuomalaista väkivaltaa 1500–1600-luvuilla tutkinut Olli Matikainen on todennut, että noin puolet väkivaltatapauksista, joiden konteksti tunnetaan, sattui olutpenkeissä tai erilaisissa juhlissa. Kaikkeen väkivaltaan ei siis liittynyt alkoholinkäyttöä, ja juomistilanteissa sattuneelle väkivallalle on usein löydettävissä muitakin selityksiä kuin päihtymys. Matikainen tarkastelee konflikteja esimerkiksi pyhän ja yhteisöllisyyden käsitteiden avulla. Yhdessä syöminen ja juominen oli pyhä tilanne, jossa pienikin konflikti paisui helposti tabuloukkaukseksi. Juomaseurueessa vedettiin tarkat rajat sille, kuka kuului yhteisöön ja kuka ei, ja tämän rajan haastaja saattoi joutua vastaamaan teosta hengellään. Vaikka alkoholi herkensi tunteita ja sai ihmiskehossa aikaan fyysisiä muutoksia, tapauksiin on löydettävissä jokin muu syy kuin juopumus.30

Käräjien yhteisöllinen luonne näkyy siinä, että tilaisuuteen kokoonnuttiin syömään ja juomaan. Käräjien aikana myytiin olutta ja viinaa, ja välillä tuomiokirjaankin kirjattiin mainintoja paikallaolijoiden humalatilasta. Nämä esimerkit humaltuneesta käräjäväestä ja työhönsä kykenemättömistä lautamiehistä ovat myös yleisiä historian popularisointien hauskuuttajia. Päihtynyt käräjäväki on saatettu nähdä todisteena löyhästä suhtautumisesta alkoholinkulutukseen ja käräjäpaikalla vallinneesta villistä menosta. Näin Kustaa H. J. Vilkuna kuvaa uuden ajan alun käräjienviettoa populaarissa tutkimuksessaan:

Käräjämatkaa taitettiin alkoholia maistellen, ja taipaleen tienvarsitaloihin pysähdyttiin yöpymään ja juopottelemaan. Sitten varsinaisilla käräjillä oltiin humalassa ja sieltä lähdettiin pois juovuksissa. […] Käräjäpaikan tilapäisissä majoitustiloissa vietettiin humalahakuista elämää. Oluen- tai viinanmyyjän majapaikkaan pesiytyivät ne, jotka halusivat juopotella koko ajan. Ryyppyveikkojen seurueet joivat ja melusivat. Oikeastaan käräjähumala oli tavoiteltava, väistämätön ja välttämätön olotila.31

Vaikka yhdessä juominen oli oleellinen osa käräjäelämää, kertovat lautamiesten ja todistajien hyllytykset humalatilan takia myös siitä, että mitä tahansa käytöstä ei siedetty. Esimerkiksi vuonna 1699 Huittisissa humalaista lautamiestä kehotettiin käyttäytymään säädyllisesti (hålla sigh beskedeligh), mutta kun kehotuksesta ei ollut hyötyä, annettiin sakkoja.32 Juomisesta huolimatta työnsä piti hoitaa kunnolla, ja jos kaikenlaista käräjäpaikalla juomista ja humalatilaa pidettäisiin hyväksyttävänä, mitään sakkoja ei tarvitsisi jakaa. Lisäksi, vaikka väite hillittömästä käräjäjuomisesta pitäisi paikkansa, lautamiehiä ei jouduttu humalatilan takia hyllyttämään kovinkaan usein. Tuokon mukaan Länsi-Suomessa tapauksia on viisitoista, ja mainintoja humaltuneesta käräjäväestä kolme.33 Kortiston kattamalla aikakaudella ja alueella käräjiä järjestettiin joka vuosi parikymmentä, ja 1600-luvulta näiden tuomiokirjoja on säilynyt 62 vuodelta.34 Kun pöytäkirjoja on siis säilynyt noin 1240 käräjiltä, vain parilla kymmenellä näistä oli tuomiokirjaan asti päätyneitä ongelmia juopuneen lautamiehen tai käräjäväen kanssa.

Alkoholikulttuurin tutkimus on pitkään kärsinyt siitä, että laajat kokonaisuudet jäävät yksittäisiksi anekdooteiksi ja yleisesityksien hauskuuttajiksi ilman tutkimuksellista otetta ja kontekstualisointia. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti monipuolisempi, ja vaikka uuden ajan alun alkoholikulttuuri merkittävästi poikkeaa nykyisestä, sitä ei voi arvottaa suhteessa nykyisiin käsityksiin alkoholista ja päihtymyksestä.

Päätelmät

Suomalaista alkoholikeskustelua hallitsevat edelleen puhe kontrollista sekä myytti suomalaisesta viinapäästä. Maininnat uuden ajan alun alkoholinkäytöstä ja sen rajoituksista vahvistavat vanhaa käsitystä siitä, kuinka aikakauden alkoholikulttuuri oli väkivaltaista ja holtitonta. Lähteitä on kuitenkin mahdollista tulkita toisin.

Pelkkää mainintaa alkoholinkäytöstä tai juopottelusta ei voida pitää todisteena siitä, että aikalaiset näkivät sen joko hyväksyttävänä tai paheksuttavana, vaan jokainen tapaus on tulkittava erikseen sen kontekstin mukaan. Humalassa riehuva talonpoika, joka on käräjillä saanut tuomion käytöksestään, ei ole esimerkki sallitusta alkoholinkäytöstä tai humalahakuisesta juomakulttuurista. Hän on poikkeustapaus, jota on rangaistu sopimattomasta toiminnasta. Asettamalla tapaus kontekstiinsa ja tarkastelemalla sitä lähempää voidaan ehkä vastata kysymyksiin tyypillisyydestä ja poikkeuksellisuudesta sekä siitä, missä määrin poikkeustilanteesta kertova lähde voi kertoa kulttuurista sen takana. Alusta asti ei varmasti ollut selvää, että juomistilanne päätyy käräjille, joten jossain määrin epätavallisuus voi kertoa tavallisuudesta.

1600-luvun alkoholikulttuurista riittää uusilla kysymyksenasetteluilla vielä paljon ammennettavaa. Katsomalla oikeustapauksien taakse voidaan pohtia aikakauden alkoholikulttuurin laajempaa kuvaa, ja ymmärtää myös aikalaisten omia käsityksiä alkoholikulttuurista. Vertaamalla entisajan alkoholikulttuuria omaamme ymmärrämme myös nykyajan alkoholinkäyttöä ja -politiikkaa paremmin.

Lähteet ja kirjallisuus

Arkistolähteet
Kansallisarkisto (KA)
Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat
Ala-Satakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat
Vehmaan ja Ala-Satakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat
Ylä-Satakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat
Tuomiokirjakortisto
Länsi-Suomi

Painetut lähteet
Handlingar till upplysning av Finlands Häfder utgifne af Adolf Iwar Arwidsson. Tukholma, 1846–1858. Osat 1–10.

Internet-lähteet
Tuokko (Portti). http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Tuokko, luettu 28.3.2017.

Tuomiokirjat (Portti). http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Tuomiokunnat, luettu 28.3.2017.

Kirjallisuus
Apo, Satu 2001. Viinan voima. Näkökulmia suomalaisten kansanomaiseen alkoholiajatteluun ja -kulttuuriin. SKS, Helsinki.

Douglas, Mary 1987. “A distinctive anthropological perspective.” Teoksessa Constructive Drinking. Perspectives on Drink from Anthropology. Cambridge University Press, Cambridge.

Eilola, Jari 2003. Rajapinnoilla. Sallitun ja kielletyn määritteleminen 1600-luvun jälkipuoliskon noituus- ja taikuustapauksissa. SKS, Helsinki.

Hytönen, Viljo 1930. Suomen raittiusliikkeen historia. WSOY, Helsinki.

Karonen, Petri 2007. ”Perspektiv och metoder inom domboksforskningen i Sverige och Finland cirka 1990-2005” (kääntänyt Harry Lönnroth). Teoksessa Domboken som filologiskt och historiskt forskningsobjekt. Nordiska texter och undersökningar 30. Institutionen för nordiska språk, Uppsala Universitet.

Kietäväinen-Sirén, Hanna 2015. Erityinen ystävyys. Miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (n. 1650–1700). Jyväskylä studies in humanities 245. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Letto-Vanamo, Pia 1991. ”Tuomioistuinmenettelyn historiaa. Rahvaan oikeudenkäytöstä valtiolliseen prosessiin.” Teoksessa Suomen oikeushistorian pääpiirteet. Sukuvallasta moderniin oikeuteen. Jyväskylä, Gummerus.

Matikainen, Olli 2002. Verenperijät. Väkivalta ja yhteisön murros itäisessä Suomessa 1500–1600-luvuilla. SKS, Helsinki.

Miettinen, Riikka 2015. Suicide in seventeenth-century Sweden: the crime and legal praxis in the lower courts. Historian väitöskirja, Tampereen yliopisto.

Miettinen, Tiina 2012. Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun. Historian väitöskirja, Tampereen yliopisto.

Mäntylä, Ilkka 1985. Suomalaisen juoppouden juuret. Viinanpoltto vapaudenaikana. SKS, Helsinki.

Nenonen, Marko 1992. Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla 1620–1700. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki.

Peltonen, Matti 1997. Kerta kiellon päälle. Suomalainen kieltolakimentaliteetti. Tammi, Helsinki.

Schrad, Mark Lawrence 2010. The political power of bad ideas. Networks, institutions, and the global prohibition wave. Oxford University Press, Oxford.

Sulkunen, Irma 1986. Raittius kansalaisuskontona. Raittiusliike ja järjestäytyminen 1870-luvulta suurlakon jälkeisiin vuosiin. Suomen historiallinen seura, Helsinki.

Taussi Sjöberg, Marja 1996. Rätten och kvinnorna. Från släktmakt till statsmakt i Sverige på 1500- och 1600-talet. Atlantis, Tukholma.

Toivo, Raisa Maria 2008. Witchcraft and gender in early modern society. Finland and the wider European experience. Ashgate, Lontoo.

Toivo, Raisa Maria 2012. “Discerning Voices and Values in the Finnish Witch Trials Records”. Studia Neophilologica, 84:sup1.

Turunen, Ari 2015/1999. Humalan henki eli juomatapojen tarina. Into Kustannus, Helsinki.

Vilkuna, Kustaa H. J. 1995. ”Alkoholin nauttimispaikka, juopottelijat ja juomisen ajankohta 1500-1700-luvun Suomessa.” Teoksessa Sisä-Suomen tuomiokirjat tutkimuslähteinä ja elämän kuvaajina. Jyväskylän historiallinen arkisto.

Vilkuna, Kustaa H. J. 2015. Juomareiden valtakunta. Suomalaisten känni ja kulttuuri 1500–1850. Teos, Helsinki.

Ylikangas, Heikki 1973. ”Lohjalaisten historia Ruotsin vallan vuosisatoina.” Teoksessa Lohjalaisten historia 1. Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät, Lohja.

Ylikangas, Heikki 1991. ”Paikallisen itsehallinnon kehityksestä Suomessa.” Teoksessa Suomen oikeushistorian pääpiirteet. Sukuvallasta moderniin oikeuteen. Jyväskylä, Gummerus.

Österberg, Eva 1987. ”Svenska lokalsamhällen i förändring ca 1550–1850. Participation, representation och politisk kultur i den svenska självstyrelsen. Ett angeläget forskningsområde.” Historisk tidskrift 1987:3.

Österberg, Eva 1989. “Bönder och centralmakt I det tidigmoderna Sverige. Konflikt – kompromiss – politisk kultur.” Scandia 55:1/1989.

Österberg, Eva 1992. ”Folklig mentalitet och statlig makt. Perspektiv på 1500- och 1600-talens Sverige.” Scandia 58:1/1992.

  • 1. Letto-Vanamo 1991, 33–35; Tuomiokirjat (Portti); Ylikangas 1991, 118–119; Eilola 2003, 36–38; Taussi Sjöberg 1996, 24–25; Toivo 2008, 14.
  • 2. Tuomiokirjat (Portti); Ylikangas 1991, 118–119; Nenonen 1992, 28, 113; Taussi Sjöberg 1996, 99; Toivo 2008, 1, 14–15. Tuomiokirjojen käytöstä suomalaisessa ja ruotsalaisessa historiantutkimuksessa n. 1990–2005 ks. Karonen 2007.
  • 3. Nenonen 1992, Eilola 2002, Toivo 2008.
  • 4. Matikainen 2002.
  • 5. Miettinen 2012, Toivo 2008.
  • 6. Vilkuna 1995 ja 2015.
  • 7. Kietäväinen-Sirén 2015.
  • 8. Tuokko (Portti).
  • 9. Nenonen 1992, 113; Taussi Sjöberg 1996, 11, 26, 58–59; Toivo 2008, 13–15, 90–91; Österberg 1992, 89.
  • 10. Taussi Sjöberg 1996, 15, 17–18, 52; Österberg 1989, 75–76, 78, Österberg 1987, 324–326; Miettinen 2015, 251–255.
  • 11. Taussi Sjöberg 1996, 41; Toivo 2008, 14–15, 98–99; Toivo 2012.
  • 12. Eilola 2003, 40–41 ja alaviite 133.; Matikainen 2002, 20–21. Toivo 2008, passim. Karonen pitää tuomiokirjojen perinteistä lukua yhdistettynä postmoderneihin näkökulmiin kenties hedelmällisimpänä tuomiokirjojen tutkimusmenetelmänä. Karonen 2007, 31, 35–6.
  • 13. Peltonen 1997, 9–10; Schrad 2010, 3–5. Raittiusliikkeestä poliittisena toimijana ks. esim. Sulkunen 1986.
  • 14. Peltonen 1997, 11, 63–65. Ks. myös Douglas 1987.
  • 15. Hytönen 1930, 43–49, lainaus 44.
  • 16. Hytönen 1930, 410.
  • 17. Hytönen 1930, 52–53.
  • 18. Finska Inbyggares Klagomål öfwer Inträng, Oförrätter och Präjerier (1545–1550), Arwidsson 6, 277; Bref från konung Gustaf I till alla Fogdar i Finland (28.1.1541), Arwidsson 6, 201.
  • 19. Hytönen 1930, 411.
  • 20. Renvall 1949, 38–43. Kritiikkiä esim. Matikainen 2002, 17–20.
  • 21. Mäntylä 1985, 19, 200.
  • 22. Turunen 2015/1999, 29–31.
  • 23. Ks. esim. Apo 2001, 15–16, 26–27, 128–129, 139–141, 381–384.
  • 24. Apo 2001, 26–27, 365–368; Douglas 1987, 3–4. Matti Peltonen tarkastelee suomalaista kieltolakimentaliteettia samaan tapaan kuin Michel Foucault kirjoitti 1800-luvun “tukahdetusta seksuaalisuudesta”. Foucaultin mielestä rajoituksiin ja himojen hillitsemiseen keskittynyt puhe tuotti nykyisen länsimaisen seksuaalisuuden. Peltosen mukaan samaa ajatusta voi soveltaa suomalaisen alkoholikulttuurin tutkimukseen, joka aina lähtee kieltolaista ja juomisen rajoittamisesta. Peltonen 1997, 13.
  • 25. Esim. KA Loimaa 15–17.11.1652, Ala-Satakunta I, KO a7:500v; KA Eura 5.–8.9.1655, Vehmaa ja Ala-Satakunta, KO a2:91v; KA Eurajoki 24., 26.3.1684, Ala-Satakunta II, KO a1:562v.
  • 26. Vilkuna 1995, 218–219, 227.
  • 27. Mäntylä 1985, 19.
  • 28. Ylikangas 1973, 127, 136. Vaikka Ylikangas pitää paloviinaa yhtenä merkittävimmistä tekijöistä lohjalaisten rikollisuuteen 1500-1600-luvuilla, ei alkoholi hänen mukaansa selitä kuitenkaan Etelä-Pohjanmaan häjyilyä yli sata vuotta myöhemmin. Ylikangas 1976, 268–294, lainattu Mäntylä 1985, 199 ja alaviite 20.
  • 29. Apo 2001, 89; Mäntylä 1985, 18, 62; Peltonen 1997, 18; Vilkuna 1995, 222–223. Kirkkolain yhteydessä keskusteltiin päihtymyksen kriminalisoinnista myös maallisessa laissa, mutta se ei toteutunut ennen vuoden 1733 asetusta. Uuden asetuksen mukaan 1700-luvulla jaetuista päihtymystuomioista ks. Vilkuna 1995.
  • 30. Matikainen 2002, 42, 74–79. Ks. myös Vilkuna 1995.
  • 31. Vilkuna 2015, 180–181.
  • 32. KA Huittinen 28, 30–31.1.1699. Ylä-Satakunta, KO a19:31v.
  • 33. KA Tuomiokirjakortisto Länsi-Suomi, hakusana Oluen nauttiminen.
  • 34. Nenonen 1992, 140–141.