Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Kirja-arvio: Maailmankansalaisten historiaa

JARI JÄRVENPÄÄ

Täysin avoin ja ennakkoluuloton suhde vieraaseen kulttuuriin saattaa olla mahdottomuus. Silti vieraan kohtaaminen aina koettelee totuttuja näkemyksiä ja johtaa muutokseen.

Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen julkaisema kirja on siitä poikkeuksellinen artikkelikokoelma, että lukijana pääasiallinen toiveeni oli, että teos löytäisi tiensä ahtaasti ajattelevien monikulttuurisuuskriitikkojen kirjahyllyihin. Olisi mielenkiintoista nähdä millä tavalla tutkittu tieto Euroopan kosmopoliittisista ja monikulttuurisista juurista ravistelisi monokulturistin ajattelumaailmaa.

Kosmopoliittisuus, monikulttuurisuus, kansainvälisyys. Kulttuurihistoriallisia näkökulmia on Cultural History – Kulttuurihistoria -kirjasarjan yhdestoista osa ja se keskittyy nimensä mukaisesti erittäin ajankohtaiseen aiheeseen – maailman ja vieraan kohtaamiseen. Yli kymmenen vuotta ilmestynyt kirjasarja on toimituskuntavetoinen referee-julkaisu, jonka uusimmassa teoksessa yhdeksän tutkijaa pureutuu kirjan teemaan oman tutkimuksensa kautta.

Kirja muodostaa mielenkiintoisen, joskin ensivilkaisulta hajanaisen paketin, joka käsittelee kosmopoliittisuuden, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden teemoja 1600-luvulta 2000-luvulle. Samojen kansien väliin mahtuu artikkelit niin Asko Nivalalta maailmankansalaisuudesta 1790-luvun Berliinissä kuin Kari Kallioniemeltä David Bowien matkasta pop-musiikin orientalismiin. Kuin ihmeen kaupalla aiheiden monipuolisuus ei johda kaaokseen, vaan otsikon teemat tulevat selväksi lukijalle. Läpileikkaavuuden konkreettisin ilmentymä on useissa artikkeleissa toistuvat viittaukset tiettyihin samoihin teoreetikkoihin ja alan perusteoksiin. Tällainen on esimerkiksi monesta artikkelista löytyvä viittaus Edward Saidiin ja hänen käsitykseensä länsimaisen historiankirjoituksen orientalisoivista näkemyksistä itää kohtaan.

Eurooppalaiset kansat ovat vuosituhansia liikkuneet yli aineellisten, kulttuuristen ja poliittisten rajojen. Vaikka perinteisesti paremman elämän tavoittelua, sotaa, uskontoa ja kaupankäyntiä on pidetty pääasiallisina syinä ihmisten liikkumiselle, esittävät kirjan artikkelit älyllisen uteliaisuuden yhtenä merkittävänä syynä tälle. Halulla ymmärtää vieraita kulttuureja on pitkä historia esimerkiksi tutkimusmatkailijoiden, kauppiaiden ja pyhiinvaeltajien keskuudessa. Oman kulttuuripiirin koukerot saattavat tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta tieto vieraista kulttuureista muokkaa aina omaa identiteettiä ja ajattelua. Juuri näihin asioihin paneutuen kirja välittää hyvin moninaisen kuvan eurooppalaisten vaiheista kansainvälisinä toimijoina ja ajattelijoina.

Lukijalle avataan kirjan johdannossa käsitteellinen ero kosmopoliittisuuden, maailmankansalaisuuden, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden välillä. Käsitteitä ei juuri pysty olemaan sekoittamatta arkipäivän keskustelussa, mutta kirjan luettuaan niille tulee sensitiivisiksi. Ollilla ja Saarelainen kirjoittavat johdannossa termien liittyvän vahvasti toisiinsa, eikä siksi ole helppo päästä yhdestä eroon toista käsiteltäessä. Kirjan käsitteenmäärittely ja teoreettinen pohdinta ovat tältä osin onnistuneita.

Edellä mainittujen termien lisäksi kirja esittelee ylirajaisuuden (transnational) teoreettisen käsitteen ja ylirajaisen historian tutkimuksen. Tutkimuskenttä on vielä muotoutumassa, mutta termi tuo historiantutkijan eteen mielenkiintoisen viitekehyksen, jossa mielenkiinto kohdistuu kansallisuuden ylittäviin rakenteisiin, tapahtumiin, toimijoihin ja toimintatapoihin. Esimerkkeinä ylirajaisista tai ylikansallisista ilmiöistä kirjoittajat mainitsevat suuryritykset ja yliopistoinstituution. ”Moderni historiankirjoitus on merkinnyt paljolti kansallisen ideologian ja kansallisvaltion vahvistamista ja rakentamista – voisi jopa väittää historiankirjoituksen osaltaan luoneen kansallisvaltiot”, toimittajat arvioivat. Kuten olettaa sopii, Ollilla ja Saarelainen kysyvät, voisiko historiantutkimus myös purkaa sen, mitä se on ollut rakentamassa ja pitäisikö sen niin tehdä.

Vaikka itsessään kansallisvaltiokriittinen historiankirjoitus ei ole uusi asia, korostavat kirjoittajat käsitteellisyyden tarpeellisuutta oman tutkimuksen käsittämiseksi. Mitä paremmin käsitteellistetty, sen paremmin ymmärretty. Olisiko siis vihdoin aika alkaa tutkia historiaa ilman kansallisuuden varjoa ja siirryttävä ilmiöiden, tapahtumien ja historiallisten toimijoiden ylirajaiseen käsittelyyn? Kirja käsittelee teemaa yllättävien artikkelien kautta ja sitä voi suositella lämpimästi kaikille, jotka pohtivat kulttuurien kohtaamisen, nationalismin ja toiseuden teemoja.

Anne Ollila ja Juhana Saarelainen (toim.): Kosmopoliittisuus, monikulttuurisuus, kansainvälisyys. Kulttuurihistoriallisia näkökulmia. Kulttuurihistoria, Turun yliopisto 2013. 296 s.