Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Hyvää teetä hyvässä seurassa

Teenautinnon monet merkitykset

SEPPO SIVONEN

Kiinalainen runoilija Jiaoran (720–800) kirjoitti runossaan Teen ilot1:


Ilta on tummunut eikä kuu ole noussut,
luutun silkkikielet värähtelevät huoneissa.
Itäisen muurin erakkokin on läsnä,
joutilas munkki on saapunut veneellään.
Nautimme huvitellen hyvästä teestä,
luemme paperille painettuja runoja.
Sivistyneiden ihmisten
illanvietto päättyy vasta aamun valjetessa.

Jiaoranin runossa tee on yksilöllinen ja sosiaalinen nautinto. Hyvää teetä juodaan sivistyneessä seurassa. Tunnelmaa kohottavat luuttumusiikki ja runojen lukeminen. Runo tuo hyvin esille kiinalaisen teekulttuurin monet ulottuvuudet. Teetä ei juotu pelkästään hyvän maun takia, vaan se oli keskeinen osa kiinalaisten sosiaalista kanssakäymistä, uskontoa ja kulttuuri- ja taide-elämää. Tee oli sekä Kiinassa että Euroopassa myös juoma, jota käytettiin siihen liitettyjen virkistymis- ja terveysvaikutusten vuoksi.

Artikkelissani tarkastelen teetä ja sen juomista Kiinassa ja Britanniassa makunautintona, terveysjuomana ja sosiaalisesta näkökulmasta käsin. Kuten professori Lauri Nummenmaa toteaa: ”Mielihyvän tunne on tärkeimpiä ihmisen toimintaa ohjaavia voimia: se toimii sisäisenä palkkiona, ja saa meidät jatkamaan mielihyvää aiheuttavaa toimintaa, oli se sitten oman kumppanin seurasta nauttimista tai herkullisen jäätelöannoksen syömistä”.2 Tämä pitää paikkansa myös teen yhteydessä. Tarkastelutapani on historiallinen alkaen kiinalaisen teekulttuurin syntymisestä ja ominaispiirteistä, päättyen 1800-luvun puoliväliin, jolloin Britannian teekulttuurin suuri brändi, kello viiden tee oli lyönyt itsensä läpi.

Kiinalaisen teekulttuurin syntyminen

Kiinalaisten teen juomisen tarkka alkuhistoria jää hämärän peittoon, vaikka asiaan liittyvä legenda ajoittaakin juoman keksimisen jopa vuoden tarkkuudella. Tämän mukaan tarunhohtoinen keisari, teen isä Shen Nung keksi teen matkustaessaan eteläisen Kiinan vuoristoseudulla vuonna 2737 eaa. Tarina kertoo, että iltapäivän lepohetken aikana tuulenpuuska sattumalta pudotti kuivia teepensaan lehtiä keisarin kiehumassa olevaan vesiastiaan. Maistellessaan teelehtien värjäämää vettä Shen Nung havaitsi juomasekoituksen oleva paitsi hyvää, myös virkistävää. Toisen tulkinnan mukaan keisari Shen Nung oli luonnonkasvien kerääjä, joka löysi terveellisen ja virkistävän teepensaan keruuharrastuksensa ansiosta. Buddhalainen kertomus teen keksimisestä antaa kunnian puolestaan intialaiselle prinssi Siddhartha Gautamalle, joka vuonna 519 eaa. oli pyhiinvaellusmatkalla Kiinassa. Pureskeltuaan lehtiä havaitsi prinssi väsymyksensä haihtuvan ja ajatustensa kirkastuvan, minkä vuoksi hän suositteli niitä tovereilleenkin. Tarinan mukaan buddhalaiset munkit ryhtyivät tämän jälkeen juomaan teetä pitkien meditaatioidensa aikana.3

Aluksi teetä pidettiin Kiinassa terveysjuomana. Lääkäri Hua Tuo, anestesian isä, opasti kolmannella vuosisadalla, että teen juominen lisäsi keskittymiskykyä ja valppautta. Muutama sata vuotta myöhemmin tuleva teekauppiaiden suojelupyhimys Lu Yu (733–804) kirjoitti kiinalaisen teekulttuurin suuren klassikkoteoksen Cha Jing (Teekirja). Hänen mukaansa tee tyynnytti sielun ja harmonisoi mielen, karkotti uupumuksen ja virkisti ruumista. Melankoliasta, päänsärystä tai silmien kirvelystä kärsivät saattoivat juoda teetä neljä, viisi kertaa päivässä. Tee oli taivaan makeinta kastetta.4

Lu Yulle tee oli paitsi terveysjuoma, myös makunsa vuoksi nautinnon lähde. Kirjassaan hän käsitteli hyvän teen valmistustapoja, valmistukseen tarvittavia astioita ja teen suhdetta ihmisten käyttäytymiseen, moraaliin ja luonteeseen. Hän kuvaili erityyppisten teelehtien ansioita, valmistukseen parhaiten sopivia vesilaatuja ja luetteli veden keittämisen eri vaiheet:

”Kun vesi kiehuu, sen tulee näyttää kuin kalan silmiltä ja pitää vain hiven ääntä. Kun se palpattaa reunoilta kuin kupliva lähde ja näyttää lukemattomilta nauhaksi pujotetuilta helmiltä, se on saavuttanut toisen asteen. Kun se hypähtää kuin mahtavat hyökyaallot ja jylisee kuin paisuva maininki, se on huipussaan”.

Parasta teevettä saatiin vuoriston lähdevedestä, jokivesikin menetteli mutta kaivovesi oli jo huonompaa.5

Hän luettelee ja kuvailee yhteensä 24 erilaista esinettä, jotka olivat välttämättömiä teen valmistamisessa. Hyvän ja nautinnollisen juoman saamiseksi oli ilman painavaa syytä käytettävä kaikkia niitä. Kun teestä haluttiin nauttia, lohkaistiin teekakusta tarvittavan kokoinen pala. Tämä jälkeen tee hienonnettiin kaulimella, jonka materiaaliksi Lu Yu suositteli appelsiinipuuta. Valmis teejauhe lisättiin kiehuvaan veteen, jossa oli tavallisesti lisukkeina muun muassa sipulia, appelsiininkuorta, inkivääriä, suolaa. Näin syntyi ”teekeitto”. Tosin Lu Yun mielestä hyvä tee ei tarvinnut suolan lisäksi muita lisukkeita.6

Lu Yu eli Tang-dynastian (618–907) aikana, joka oli kiinalaisen teekulttuurin muutosten ja kukoistuksen aikaa. Tähän saakka suurin osa Kiinan teestä oli viljelty etelässä, missä teen juominen oli suositumpaa kuin pohjoisessa. Vasta Tang-dynastian aikana tee levisi pohjoiseen ja samanaikaisesti kaikkiin kansankerroksiin. Samalla teen asema kulttuurisessa mielessä muuttui. Teen terveydellisten, lääkitsevien ja uskonnollisten merkitysten tilalle tulivat ensisijaisesti sosiaaliset, maalliset ja esteettiset ulottuvuudet. Mausta tuli tärkeä, mikä tarkoitti teen muuttumisesta nautintoaineeksi. Kun tavallisen kansan keskuudessa teenjuomisesta tuli miellyttävä, jokapäiväinen, sosiaalinen tapahtuma, ylhäisön ja sivistyneistön keskuudessa teen juominen jalostui hienostuneeksi ajanvietteeksi.7

Teen juominen oli Tang-kauden keisareiden hovissa hyvin suosittua. Juoman nauttimiseen järjestettiin runsaasti erilaisia teeseremonioita ja juhlia. Vaikka näihin keisarillisiin teeseremonioihin osallistui suuri määrä keisarin lähipiiriä, ei perinteinen kiinalainen teen nauttiminen vaatinut suurta osallistujajoukkoa. Teetä voitiin juoda yksinkin elegantissa ympäristössä, kuten vesilähteillä, bambulehdoissa, vuoristossa, vanhoissa temppeleissä, pienissä huvimajoissa tai omassa puutarhassa samalla ihaillen kukkia, kaloja tai lunta. Teen laadun, juojien korkean moraalin ja ympäristön tuli olla sopusoinnussa.8

Teen leviämistä lisäsi merkittävästi sen juurtuminen osaksi kiinalaisten uskontojen ja luostareiden arki- ja juhlaelämää. Taolaiset uskoivat teen vahvistavan ihmiselimistön tasapainoa ja edistävän elämänvoimaa. Chan-buddhalaisissa luostareissa teestä tuli lähes pyhä juoma. Han-kaudella (206 eaa.–220 jaa.) Kiinassa viralliseksi filosofiaksi vakiintuneessa kungfutselaisuudessa teestä nauttimisen tavoite oli sopusointuisen ilmapiirin luominen. Rituaalinomaisen ja tietoisen teenjuonnin katsottiin kehittävän ja jalostavan sitä harjoittavan henkilön luonnetta.9

Kiinalainen teehuone

Kiinassa 800-luvulla vieraillut arabikauppias havaitsi teen juomisen yleisyyden maassa. Hän kirjoitti komeita teehuoneita olevan monissa kaupungeissa ja teetä viljeltävän laajoilla alueilla. Teehuoneilla oli usein ihastuttavia nimiä, jotka oppineet olivat huolellisen harkinnan jälkeen valinneet. Monet nimistä olivat peräisin vanhasta kirjallisuudesta, runoista tai klassisten puutarhojen nimistä. Niistä tuli luovan kulttuurin tyyssijoja, joissa aluksi pääasiassa varakkaat ja oppineet yhteiskuntaluokat joivat teetä, seurustelivat, keskustelivat politiikasta ja nauttivat musiikista ja runoista.10

Tang-dynastia oli julkisten teehuoneiden leviämisen aikaa. Seuraavien Ming-dynastian (1368–1644 jaa.) ja Qing-dynastian (1644–1911 jaa.) aikana teehuoneet yleistyivät varsinkin kaupungeissa ja tulivat avoimiksi kaikille. Työläiset ja käsityöläiset kokoontuivat niihin raskaan työpäivän jälkeen rentoutumaan ja pelaamaan shakkia ja korttipelejä teen juomisen ohella. Qing-dynastian aikana Shanghaissa oli noin 400 teehuonetta, joilla jokaisella oli vakituinen asiakaskunta. Eri ryhmät kävivät teehuoneissa eri aikoina. Kuvatessaan 1930-luvulla ilmestyneessä kirjassaan My Country and My People historiallisten teehuoneiden asiakkaita runoilija Lin Yutang toteaa, että heillä oli runsaasti aikaa juoda teetä ja katsella rauhallisesti elämää teekuppiensa yli. Heillä oli runsaasti aikaa keskustella, pohtia saavutuksiaan ja taiteen ja elämän jatkuvia muutoksia sekä katsella itseään pitkän menneisyyden valossa.11

Teehuoneet edustivat esteettistä kauneutta, jopa luksusta. Niiden sisustusta koristivat kalligrafit, maalaukset ja tuoreet kukkakimput. Vanhassa kiinalaisessa kulttuurissa yhteiskunnallinen hierarkia vaikutti teehuoneiden arkkitehtuurin ja sisutukseen. Omistajan sosiaalinen status määritteli sen sijainnin, koon, kattotyypin, värin ja sisutuksen suunnittelun. Etelässä myös oppineiden mielipiteet näkyivät teehuoneiden interiöörissä. Kirjat, maalaukset, runojen säkeet, harvinaiset ja vanhat esineet, kirjoitusvälineet, soittimet ja teevälineet koristelivat teehuoneita ja ilmensivät pyrkimystä ihmisluonteen ideaaliin. Perinteisesti suuri bambu kuvasti jaloa ja turmeltumatonta luonnetta ja oli paljon käytetty teehuoneiden koriste.12

Teen saapuminen Britanniaan

Syksyllä 1660 englantilainen laivaston virkamies Samuel Pepys kirjoitti päiväkirjaansa juoneensa kupillisen kiinalaista juomaa, jota hän ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Hän ei voinut ennustaa, minkä suosion hänen juomansa saisi olutta juovan kansan keskuudessa. Englannissa juotiin myöS kahvia. Teen levittämisessä ja sen suosion lisäämisessä teetä tarjonneet ja vain miehille tarkoitetut kahvilat (coffee houses) olivat englantilaisen teevallankumouksen kehtoja. Ensimmäinen teetä tarjonnut kahvila avautui Oxfordissa vuonna 1650 ja seuraavan vuosisadan vaihteessa Lontoossa oli jo 500 teekahvilaa. Niissä varakkaat liikemiehet istuivat ja keskustelivat liiketoimistaan ja päivän tapahtumista. Samoin taiteilijoilla, virkamiehillä, upseereilla jne. oli omat kantakahvilansa.13

Erityisen tunnetuksi tuli kauppias Thomas Garwayn Lontoon Sweetings Rentsissa 1650-luvulla avaama the Sultaness Head –niminen kahvila. Täällä mainostettiin saatavan lääkäreiden hyväksymää erinomaista kiinalaista juomaa. Garway itse julkaisi kirjoitelman An Exact Description of the Growth, Quality and Vertues of the Leaf Tea. Siinä hän luettelee pitkän listan teen terveysvaikutuksia. Sen juominen auttoi muun muassa päänsärkyyn, sappi- ja rakkovaivoihin, vesipöhöön, keripukkiin, unettomuuteen, muistiongelmiin, suolistovaivoihin, painajaisiin ja ilmavaivoihin. Hunajan kanssa juotuna tee puhdisti munuaisia ja virtsateitä. Jos henkilö oli pyylevä, tee varmisti hyvän ruokahalun ja toisaalta ylensyöjiä tee auttoi oksentamaan.14

Vuonna 1706 Thomas Twining osti kahvilan Lontoon Strandilla. Hän tarjosi Tom’s Coffee House -nimisessä kahvilassaan kahvin, brandyn, rommin, arrakin ja terveysveden ohella teetä, jolla hän näki olevan suuren tulevaisuuden. Vaikka tuohon aikaan teen tarjoamiselle löytyi vastustajia lääkäreiden, papiston ja muidenkin tahojen keskuudessa ja vaikka verotus teki teestä kallista, ei englantilainen yläluokka enää voinut kuvitellakaan elävänsä ilman teetä. Todellisen markkinaraon Thomas Twining löysi valmiin teejuoman sijasta kuivatusta teestä, jota hän möi kilpaileviinkin kahviloihin. Asiakkaita hän löysi myös kahviloiden ulkopuolelle jääneistä teehen mieltyneistä naisista, joille hän ryhtyi myymään mainostamaansa teetä. Kun teen ostoon saapuneet naiset odottivat vaunuissaan kahvilan ulkopuolella, heidän miespuoliset palvelijansa ostivat himoitun teen kahvilan sisäpuolella. Vuonna 1717 Twining avasi toisen teemyymälän, Golden Lyonin, minne jo naisetkin pääsivät maistelemaan teesekoituksia.15

Englannin hoviin uusi juoma oli saapunut portugalilaisen prinsessa Katariina Braganzalaisen mukana. Hän oli avioitunut vuonna 1669 Haagista maanpaosta palanneen kuningas Kaarle II:n kanssa. Uusi kuningatar jatkoi kotimaassaan oppimaansa teenjuomista sumuisessa ja sateisessa Englannissa, ja perimätiedon mukaan juuri hänen esimerkkinsä levitti teen suosiota englantilaisen yläluokan keskuudessa. Hovin esimerkin mukaisesti aristokratiaan kuuluneet ladyt ja varakkaimpien yhteiskuntaluokkien naiset alkoivat järjestää teekutsuja kotonaan, koska naisilla ei ollut pääsyä kahviloihin. Tällainen tilaisuus oli sosiaalinen tapahtuma, johon kuuluivat kiinalaiset teekannut ja kupit, hopeiset teekeittimet ja elegantisti veistetyt teepöydät. Kutsujen valmistelut hoitivat palvelijattaret, kun taas teen keittämisestä huolehti palvelijatattaren avustamana emäntä itse. Sekä vihreä että musta tee olivat suosittuja ja juomaan sekoitettiin runsaasti sokeria, joka teen tavoin oli kallis tuontituote. Maidon lisääminen teehen yleistyi 1720-luvulta lähtien. Maidolla estettiin hienojen posliinikuppien halkeilu ja voitiin laimentaa teen kitkerää makua. Keskustelua käytiin siitä, oliko maito lisättävä kuppiin ennen teetä vai sen jälkeen.16

Terveellistä vai ei?

Vaikka teen suosio muunakin kuin lääkitsevänä juomana lisääntyi, ei se lopettanut keskustelua teen terveysvaikutuksista. Tähän keskusteluun Englannissa ja muualla Euroopassa osallistuivat lääkärit, kirkonmiehet, lääkekasvien tuntijat ja muut asianomaiset. Yksi tunnetuimmista teen terveellisyyden puolustajista oli hollantilainen Cornelius Decker, joka tunnettiin paremmin tohtori Bontekoena. Hän suositteli vuonna 1683 teetä niin miehille kuin naisillekin, niin nuorille kuin vanhoillekin. Teetä oli juotava joka päivä ja niin paljon kuin kukin vain kykeni, 8-10 kupillisen jälkeen kukin saattoi lisätä annostaan niin paljon kuin vatsa veti. Bontekoen mielestä teen makua voitiin parantaa, jos se juotiin ryystämällä mahdollisimman kuuluvasti.17

Hieman aikaisemmin vuonna 1665 saksalainen lääkäri Simon Paulli oli puolestaan sitä mieltä, että Euroopan ilmastossa teen Aasiassa myönteiset vaikutukset eivät toteutuneet. Euroopassa teen juominen oli itse asiassa hänen mielestään jopa vaarallista ja nopeutti sitä juovien kuolemaa varsinkin yli 40-vuotiaiden keskuudessa. Kun teen juominen 1700-luvulla lisääntyi myös alempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa, tuli teestä myös yhteiskunnallinen kysymys. Teehen hienostelevasti suhtautunutta ylä- ja keskiluokkaa alkoi huolestuttaa teen vaikutukset alempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa. Oliko tee väitetyistä terveysvaikutuksistaan huolimatta sittenkin vahingollista? Jos näin oli, miten se ennen pitkää vaikuttaisi palvelus- ja työväen kykyyn palvella isäntiään? 18 Vuonna 1748 John Wesley, joka oli metodistiliikkeen perustaja, esittikin täydellistä teestä pidättäytymistä, koska se synnytti epävakautta ja hermostuneisuutta.19

Keskustelu teen hyvistä ja huonoista puolista jatkui seuraavina vuosina kiihkeänä. Teen puoltajat tekivät siitä ihmelääkkeen kaikkiin vaivoihin. Päinvastaista kantaa edusti filantrooppi Jonas Hanway julkaisemalla 1757 kirjoituksen, jossa hän väitti teen terveydellisten haittojen aiheuttavan vahinkoa elinkeinoelämälle ja koko kansakunnalle. Tohtori Samuel Johnson oli eri mieltä. Esseessään samalta vuodelta hän kumosi Hanwayn käsitykset. Johnson, itse paatunut ja häpeämätön teejuoja, kertoi 25 vuoden ajan laimentaneen ateriansa tällä hurmaavalla kasvilla. Hänen teekeittimensä ennätti tuskin jäähtyä, teellä hän viihdytti iltaa, lohdutti keskipäivää ja toivotti aamun tervetulleeksi. Tee ei tehnyt naisia hermostuneiksi vaan asiasta oli syytettävä toimetonta ylellistä elämää. Tee oli Johnsonin mielestä vain syy saada ihmiset koolle, eikä tällaisissa kokoontumisissa varsinkaan työväenluokan kohdalla ollut mitään vaarallista.20

Kello viiden teelle

1700-luvun puolivälissä Englannin teekauppiaat tunnustivat kolme erilaista teelaatua. Jaottelun oli tehnyt kappalainen John Ovington kirjoituksessaan Essay upon the Nature and Qualities of Tea (1699). Teelaadut olivat tumma tee bohea ja vihreät teet singlo ja bing. Näistä bohealla oli luultavimmin 1700-luvun alkupuolella suurin suosio, ja se sai huomiota aikakauden runoissa, kuten Alexander Popen runossa The Rape of the Lock (1714). Teen nimi oli peräisin Fuijianin ja Hokkienien maakuntien välissä sijaitsevasta Wuyin vuoristosta. Bohea on englanninkielinen ääntämismuoto Wuyista. Kiinassa paikallisessa kaupassa bohea oli huonompilaatuisen teen maineessa, mutta eurooppalaiset kauppiaat Ningpossa, Amoyssa ja Kantonissa ostivat sitä innokkaasti. Kun Britannian Itä-Intian kauppakomppania ryhtyi tuomaan Englantiin suoraan teetä Kantonista, teevalikoima monipuolistui. Thomas Twining möi muun muassa kahviloissaan tummaa pekoe-teetä.21

Englantilaisen teekulttuurin näyttämöiksi yleistyivät kahviloiden ja teekutsujen lisäksi 1700-luvulla teepuutarhat ja teetä tarjonneet huvipuistot (pleasure garden). Huvipuistot olivat avoimia ja ne oli tarkoitettu vapaa-ajan huvitteluun ja virkistäytymisen. 1800-luvun alkupuolella Lontoossa oli yli 200 teepuutarhaa ja huvipuistoa. Vaatimattomimmissakin teepuutarhoissa, jotka sijaitsivat pubien ja tavernoiden yhteydessä, oli asiakkaille tarjolla teen ohella leivonnaisia, olutta, keilarata, pelipöytiä tai lammikko. Lontoon esikaupunkien viihtyisimmissä osissa sijainneissa teepuutarhoissa kävi pääasiallisesti työväenluokka. Suuremmissa ja loisteliaimmissa puistoissa, kuten Vauxhallissa, Ranelaghissa ja Marylebonessa esitettiin musikaaleja, teatteriesityksiä, ilotulituksia, valoesityksiä ja taikatemppuja. Niissä oli kävely- ja ratsastuspolkuja, keilaratoja, vilpoloita, ruokakojuja ja kiinalaisia paviljonkeja. Näihin teetä nauttimaan, virkistäytymään ja seurustelemaan saapuivat kauppiaat, puodinpitäjät, oppipojat, taitelijat kuin myös ylempien yhteiskuntaluokan gentlemannit.22

Muodit muuttuivat ja perinteisten teetä tarjonneiden kahviloiden ja julkisten puutarhojen ja puistojen parhaat päivät olivat ohitse 1800-luvun puoliväliin mennessä. Savuiset ja meluisat kahvilat eivät enää kaikkia miellyttäneet. Ne sulkivat ovensa, osa oli menettänyt aikaisemman hyvän maineensa tai muuttunut yksityisklubiksi. Teekahvilat olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Ne olivat muuttaneet Englannissa teen eksoottisesta harvinaisuudesta ja aristokraattisesta nautinnosta koko kansan virkistäväksi juomaksi.23

Teen juominen keskittyi entistä enemmän koteihin. Englannissa sen valmisti tavallisesti talon naisväki. Teetä voitiin tarjota mihin aikaan tahansa ilman suurta vaivannäköä. Sitä nautittiin iltapäivällä, päivällisen jälkeen ja myöhemmin 1700-luvulla myös osana aamiaista. Kun teen hinta verohelpotusten myötä laski 1780-luvulla, teen juominen työpäivän jälkeen levisi myös työväenluokan keskuuteen. Mustaa teetä maidolla ja sokerilla nautittiin kello kuuden aikoihin yhdessä aterioinnin yhteydessä. Nyt työväestön teen juomista suositeltiin hallitsevien luokkien taholta. Raittiuden ajajat katsoivat, että giniä juovan työväestön kontrollointi oli vaikeaa ja heikensi heidän työkykyään. Teetä propagoitiin virkistävänä ja janoa sammuttavana vaihtoehtona alkoholille. Metodistit olivat raittiusliikkeen eturintamassa - paradoksaalista sikäli, että liikkeen perustaja John Wesley oli ollut jyrkkä teen vastustaja.24

Englannissa keskellä iltapäivää syöty päivän pääateria oli 1800-luvulle tultaessa siirtynyt myöhäiseen iltaan, ja silloin oli tavallista nauttia iltapäivällä vain kevyt ateria. Kerrotaan, että Bedfordin seitsemännen herttuan puoliso Anna tunsi mielialansa laskevan lounaan ja illallisen pitkän välin aikana. Tätä välttääkseen hän ryhtyi vuonna 1840 iltapäivisin nauttimaan teetä kurkku-voileipien ja muun pikkupurtavan kera. Pian hän tarjosi näitä salongissaan myös kutsuvieraille. Kiinalaisen teen lisäksi nautittiin Intiasta ja Ceylonilta tuotua teetä. Kymmenessä vuodessa iltapäivätee oli levinnyt yläluokan keskuuteen, mikä osaltaan vähensi julkisten teepuutarhojen suosiota. Iltapäiväteestä tuli sosiaalinen rituaali, missä hopeakannut ja kolmikerrostarjottimet kannettiin omaan puutarhaan tarkkaan valitussa seurassa. Teen ohessa nautittiin voileivistä, pikkuleivistä, kakuista ja pasteijoista, ja pelattiin bridgeä ja krokettia. Pöytiä peittivät koristeelliset pitsiliinat ja servietit. Teekutsujen vierasmäärä saattoi nousta pariin sataan. Näin oli syntynyt brittiläisen teekulttuurin yhä elävänä säilynyt ja myöhemmin myös kotien ulkopuolelle levinnyt kello viiden teenautinto.25

Lopuksi

Kiinassa tee oli aluksi juoma, jota käytettiin ensisijaisesti lääkinnällisistä syistä. Kiinalaisissa uskonnoissa ja kungfutselaisessa filosofiassa teellä oli lisäksi rituaalinen, mielen virkistäytymistä tukeva meditatiivinen tehtävä. Tang-kauden aikana teestä tuli kehittyneen teekulttuurin myötä makunautinto ja yleistyvine teehuoneineen sosiaalisen ja esteettisen mielihyvän tuottaja.

Kun tee saapui Eurooppaan ja Britanniaan, sen kulttuuri- ja sosiaalihistoria kehittyi yllättävän paljon kiinalaisen teekulttuurin mukaisesti. Täälläkin tee oli aluksi terveysjuoma, jonka makua voitiin parantaa lisäämällä siihen esimerkiksi sokeria ja maitoa. Britanniassa teen nauttimiseen liittynyt sosiaalisen kanssakäymisen viehätys oli maan teekulttuurin tunnusomaisin piirre. Teetä tarjoiltiin kahviloissa, vauraampien yhteiskuntaluokkien teekutsuilla, teepuutarhoissa, huvipuistoissa, perheen piirissä ja kello viiden teellä. Niihin liittyneet seurustelutavat ja etiketti, teeseurueen sosiaalinen koostumus ja teehetken esteettinen ympäristö muovasivat brittiläisen yhteiskunnan tapakulttuuria maalle tunnusomaisen luokkajaon mukaisesti, vaikka julkisissa pleasure gardeneissa saattoi tämä raja satunnaisesti joustaakin.

Kirjallisuus

Chow, Kit & Kramer, Ione 1990. All the Tea in China. China Books & Periodicals Inc.

Blofeld, John 1985. The Chinese art of tea. Lontoo: George Allen & Unwin.

Dai, Hongwu 1999. A contemporary teashop design based on Chinese traditions. http://scholar.lib.vt.edu/theses/available/etd-092399-000423/unrestricte...

Evans, John C. 1992. Tea in China. The history of China’s National Drink. New York: Greenwood Press.

Forrest, Denys 1973. Tea for the British. The Social and Economic History of Famous Trade. Lontoo: Chatto and Windus.

Hohenegger, Beatrice 2006. Liquid Jade. The Story of Tea from East to West. New York: St. Martin’s Press.

Janeaustensworld.wordpress.com 2009. 18th & 19th Century Pleasure and Tea Gardens in London. http://janeaustensworld.wordpress.com/2009/03/01/18th-amp-19th-century-p...

Macadam, Joseph P. 2009. The origins of tea drinking in Britain. https://ir.lib.osaka-kyoiku.ac.jp/dspace/bitstream/123456789/9029/1/ok_e...

Markmann, Ellis 2011. Teas of the eighteenth century: English tea trade. http://www.cantonteaco.com/blog/2011/06/teas-of-the-eighteenth-century-e...

Ni, Wang 2011. A Comparison of Chinese and British Tea Culture. Asian Culture and History vol. 3, No. 2. http://ccsenet.org/journal/index.php/ach/article/viewFile/11185/7934

Nihtinen, Pekka 2008. Kiinalainen teekirja. Helsinki: Memfis Books.

Nummenmaa, Lauri 2014. Uutta tieteen ääreltä. http://www.aka.fi/fi/T/Kysytyt-kysymykset/Mita-aivoissa-tapahtuu-kun-on-...

Petäistö, Helena 2008. Tee teematka. Helsinki: Tammi.

Reinius, Israel 2008. Journal hållen på resan till Canton i China. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland.

Ukers, William H. 2007. All About Tea. Martino Publishing.

UKtea & Infusions Association. A Social History of the Nation’s Favorite Drink. www.tea.co.uk/a-social-history#origins

Wesley, John 1825. Letter to a Friend, Concerning Tea https://archive.org/details/lettertoafriend00weslgoog

  • 1. Nihtinen 2008, 66.
  • 2. Nummenmaa 20.1.2014.
  • 3. Evans 1992, 1-3; Blofeld 1985, 1.
  • 4. Dai 1999, 13.
  • 5. Petäistö 2008, 294; Saberi 2010, 29.
  • 6. Nihtinen 2008 73; Petäistö 2008, 240.
  • 7. Blofeld 1985, 2; Nihtinen 2008, 59-60.
  • 8. Ni 2011, 15.
  • 9. Nihtinen 2008, 40-58, 71.
  • 10. Dai 1999, 19-20; Saberi 2010, 32.
  • 11. Dai 1999, 20-21. Ks. myös Chow, Kit & Kramer, Ione 1990, 43-49.
  • 12. Dai 1999, 30-31.
  • 13. Hohenegger 2006, 77; UKtea&Infusions Association.
  • 14. Hohenegger 2006, 73-76; Forrest 1973, 22; Macadam 2009, 21-22.
  • 15. Hohenegger 2006 , 85; Saberi 2010, 91.
  • 16. Petäistö 2008, 70-71; Saberi 2010, 99; UKtea&Infusions Association.
  • 17. Hohenegger 2006, 69.
  • 18. Sama.
  • 19. Wesley 1985, 2-16.
  • 20. Forrest 1973, 58-59; UKtea&Infusions Association.
  • 21. Markmann 2011; Reinius 2008.
  • 22. Saberi 2010, 102; Janeaustensworld.wordpress.com
  • 23. Hohenegger 2006, 81.
  • 24. Ukers 2007, 124; Saberi 2010,106; UKTea & Infusions Association.
  • 25. Petäistö 2008, 73; Saberi 2010, 82-83.