Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Mitä eroa on ennakkoluulolla ja järkevällä yleistyksellä?

VILLE V. KOKKO

Johdanto: Mitkä ennakkoluulot?

Me kaikki teemme erilaisia yleistyksiä: kissat maukuvat, aurinko nousee aamuisin, suuryritysten johtajat ovat varakkaita, Suomessa juodaan paljon humalahakuisesti, hinnat nousevat, ja niin edelleen. Aika moni asia jäisi sanomatta ja ymmärtämättä ilman yleistyksiä. Näyttää kuitenkin siltä, että joskus yleistysten tekeminen on väärin. Tällöin yleistykset kohdistuvat yleensä ihmisryhmiin, ja voidaan puhutaan ennakkoluuloista tai stereotypioista sekä esimerkiksi rasismista tai seksismistä. Ennakkoluuloinen ihminen tuskin myöntää yleistävänsä väärin. Todennäköisemmin hän uskoo, että hänen käsityksensä asioista on suunnilleen oikea ja sellainen kuin sen pitäisikin olla. Jos hän erehtyy, niin missä kohdin? Miten hänen mielipiteensä eroaa oikeasta ja toimivasta yleistyksestä?

Helppo ratkaisu saattaisi olla kaikkia ryhmiä koskevien ennakkoluulojen tulkitseminen yleistyksiksi, jotka eivät pidä paikkaansa. Varmasti onkin paljon tapauksia, joissa esimerkiksi rasistisesti ajatteleva henkilö on saanut ”tietonsa” MV-lehdestä, eikä kyseinen tieto yksinkertaisesti ole totta. Myöskään yksittäistapauksiin perustuvat, suurta ryhmää koskevat yleistykset eivät selvästi ole perusteltuja. Jossakin vaiheessa tulee kuitenkin vastaan tilanne, jossa ennakkoluuloa ”tukee” aivan oikea luotettavasta lähteestä peräisin oleva tilastotieto. Mitä meidän tällöin tulisi ajatella? Emme voi vain jättää tietoa huomiotta koska se ei sovi maailmankuvaamme. Mitä meidän tulee ymmärtää tiedosta tulematta itse ennakkoluuloisiksi?

Tämä artikkeli pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin. Tarkastelen sitä, miten yleistykset ovat välttämätön osa jokapäiväistä ajatteluamme ja miten ne toimivat. Tämän jälkeen käsittelen ennakkoluuloja ja sitä, miten ne muistuttavat muita yleistyksiä ja miten eroavat niistä. Lopulta esitän, miten yleistyksiä tulee käyttää tiedostavasti ja joustavasti erotuksena ennakkoluulojen yksipuolisuudesta.

Yueh-Ting Leen, Lee J. Jussimin ja Clark R. McCauleyn toimittamassa teoksessa Stereotype Accuracy tutkitaan empirian kautta stereotyyppien tilastollisesta paikkansapitävyyttä. Heidän mukaansa stereotypiat eivät ole yleisesti vääriä uskomuksia, vaan ryhmiä koskevia uskomuksia ylipäänsä. Stereotypioiden ymmärtäminen pelkästään kielteisessä valossa on heidän mielestään ongelmallista. Mitä tulee esimerkiksi stereotyyppien totuudellisuuteen, uskomusten valheellisuuden pitäminen kriteerinä niiden pitämiseen stereotyyppeinä johtaisi siihen, ettei mitään voitaisi tutkia tai käsitellä stereotyyppinä ilman, että sen totuudellisuus tutkittaisiin ensin. Ongelmaksi nousee myös esimerkiksi tilanne, jossa stereotyyppien sanotaan olevan itseään toteuttavia ennustuksia, mutta samalla vain vääriä uskomuksia pidetään stereotyyppeinä. Tällöin itsensä toteuttanut ennustus lakkaisi olemasta stereotyyppi.1

Toinen mahdollinen kriteeri uskomuksen pitämiseen stereotyyppinä tai ennakkoluulona sanan kielteisessä merkityksessä tuntuisi olevan, että stereotyyppi on tavalla tai toisella liioitellun vahva yleistys. Ero hyväksyttävään yleistykseen voisi olla esimerkiksi, että pelkkään yleistykseen uskova ihminen tietää, että vaikka merkittävä osa tietyn ryhmän jäsenistä omaa tietyn piirteen, näin ei kuitenkaan ole kaikkien kohdalla. Tästä kuitenkin seuraa, että ennakkoluuloisen ihmisen pitäisi uskoa kaikkien ryhmän jäsenten olevan samanlaisia, kuten kaikkien mustaihoisten olevan kaikkia valkoihoisia nopeampia juoksijoita, ilman yhtäkään poikkeusta. Näin jyrkät uskomukset ovat kuitenkin harvinaisia edes meistä kaikkein ennakkoluuloisimpien kohdalla.2

Meille on välttämätöntä tehdä yleistyksiä sekä ymmärtääksemme asioita että toimiaksemme rationaalisesti. Ihmisiin kohdistuvat ennakkoluuloiksi kutsutut yleistykset nähdään kuitenkin epätoivottavina, ja niistä on selvästi aiheutunut paljon haittaa niin historian saatossa kuin yhä nykyään. Miten voimme tunnustaa tilastollisia tosiasioita ja käyttää niitä hyväksemme ilman, että olemme ennakkoluuloisia ja epäoikeudenmukaisia toisia ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan? Tähän vastaaminen kertoo jotain sekä ennakkoluulojen tarkemmasta luonteesta että siitä, miten yleistyksiä ja tilastotietoja käytetään oikein. En yhdy Stereotype Accuracyn useimpien kirjoittajien näkemykseen, jonka mukaan stereotyyppejä tai ennakkoluuloja ei voisi erottaa muista yleistyksistä ja pitää normatiivisesti huonompina. Teoksen kirjoittajat kuitenkin kysyvät juuri oikeita kysymyksiä tuoden esille sen, ettei ennakkoluulon ja järkevän yleistysten käytön erottaminen ole lähimainkaan yksinkertaista.

Kuva: Josefina Sipinen.

Ennakkoluuloja on monenlaisia ja niiden selittämiseen voidaan – ja täytyykin – käyttää monia erilaisia lähestymistapoja. Toisaalta niistä on mahdollista löytää yhteisiä tekijöitä, jotka kertovat jotakin ennakkoluuloista yleensä, vaikka jättävätkin paljon muuta sanomatta.3 Tässä artikkelissa tarkoitukseni on tarkastella asiaa juuri tällä tavoin yhdeltä kannalta ja tehdä yleistyksiä, jotka pätevät useisiin ennakkoluuloiksi tai stereotypioiksi kutsuttuihin ajattelutapoihin. Samalla on syytä pitää mielessä, että eri ennakkoluulot ovat erilaisia, eikä niitä useassa yhteydessä voida kohdella samanlaisina.4

Yleistykset ja käsitteellisen ajattelun perusteet

Jotkin hyvin perustavat kielemme ja ajattelumme periaatteet perustuvat yleistyksille ja muistuttavat stereotyyppistä ajattelua. Kun kuvaamme tiettyä kohdetta millä tahansa yleisnimellä, asetamme sen aina tiettyyn luokkaan ja oletamme, että sillä on suurin osa tähän luokkaan kuuluvista ominaisuuksista. Tämä on tarpeellista, koska emme voi kommunikoida toisillemme mitään ilman yhteisiä käsitteitä, ja käsitteillä täytyy olla sisältö. Näin on siis puhuttaessa esimerkiksi tietystä ”autosta”: kyseisestä objektista tiedetään jo melko varmasti kaikenlaista, kuten että siinä on pyörät. Tietenkin voidaan sanoa ”pyörätön auto”, mutta muutoin pyörät ovat oletuksena läsnä. Jos jossakin ”autossa” ei olisi mitään auton käsitteeseen kuuluvaa, ei olisi järkevää pitää sitä autona.

Periaatteessa ”ihanteellisella” käsitteellä olisi selkeä määritelmä, joka antaisi yksiselitteiset riittävät ja välttämättömät ehdot sen soveltamiselle. Tällaisia käsitteitä voi löytää esimerkiksi matematiikasta. Ehkä ”kolmen suoran rajaama tasokuvio” on aukoton määritelmä kolmiolle. Selkeästä määritelmästä voi seurata myös joitakin asioita, joita ei ole mainittu siinä; kolmion kulmien summa on (euklidisessa geometriassa) aina 180 astetta.

Useimmat käsitteet eivät ole tällä tavoin tarkasti määriteltyjä, vaan kuten auton tapauksessa yllä, niiden rajat ovat enemmän tai vähemmän häilyviä. Niihin yleensä kuuluvista ominaisuuksista voidaan kuitenkin yleensä johtaa muitakin asioita. Ottaen huomioon, millainen auton on oltava ollakseen auto, toimivan auton on oltava tehty tietynlaisista materiaaleista – ei esimerkiksi jäästä, ja lienee lähes pakollista käytännössä, että siinä on metallia. Epämääräisemmilläkin käsitteillä on siis jonkinlainen ydin, jonka perusteella käsitteiden määrittämistä ryhmistä (kuten kaikista autoista) voidaan tehdä lisää yleistyksiä. Kun tuntee käsitteen, tuntee osaltaan juuri sen ytimen, ja tämän perusteella tietää, mitä ajatella käsitteen alle kuuluvista olioista. Ilman tällaista tietoa emme tulisi toimeen, koska emme tietäisi, kannattaako töihin ajaa autolla vai kissalla tai kannattaako mieluummin syödä voileipä vai puu – ainakaan, jos kyseessä olisi aiemmin tuntematon auto, kissa ja niin edelleen.

Miten sitten on ihmisryhmiä koskevien uskomusten ja yleistysten kanssa? Useimmiten ei ole kyse suoraan määritelmästä seuraavista väitteistä, koska silloin väitteet olisivat jotakin sen kaltaista kuin ”tummaihoiset ihmiset näkyvät huonommin pimeässä”. Ryhmien määritelmistä ei seuraa paljoakaan. Yleistysten on pohjauduttava johonkin muuhun, johonkin monimutkaisempaan tai syvempään.

Olemukset yleistysten pohjana

Essentialismi on ajatus, jonka mukaan oliolla tai ryhmällä on jonkinlainen syvällinen ydin eli olemus, joka tekee siitä sen mikä se on. Filosofiassa essentialismi on metafyysinen kanta, johon liittyvä keskustelu ei kuulosta mielekkäältä edes kaikista filosofeista. Essentialismia esiintyy kuitenkin ihmisten ajattelun taustalla silloinkin, kun he eivät ole tietoisia siitä.

Edellisessä osiossa puhuttiin käsitteen määritelmästä, josta voidaan päätellä jotakin käsitteen alle kuuluvista olioista, kuten että auto ei voi olla tehty jäästä. Jos jollakin oliolla tai ryhmällä katsotaan olevan olemus, se toimii samalla tavoin. Tällöin ajatellaan, että kyseessä ei ole vain ihmisten määrittelemä käsite, vaan oliolla tai ryhmällä on luonnostaan tämä olemus, ja olion tai ryhmän edustajien ominaisuuksista monet seuraavat siitä.

Jani Sinokki esittää uskottavasti, että rasismissa ja ennakkoluuloissa ylipäätään on kyse siitä, että ryhmällä nähdään olevan tietty olemus, ja ryhmää ja sen jäseniä arvotetaan nimenomaan tämän olemuksen kautta.5 Vaikka erilaisilla ennakkoluuloilla on erilaisia alkuperiä,6 voidaan lyhyesti todeta, että niihin liittyvä olemusajattelu johtunee ainakin osaltaan ihmisten psykologisista taipumuksista suosia omaa ryhmää ja yleistää muista.7

Joidenkin psykologian alan tutkimusten mukaan olemusajattelu on ihmisille luontaista siten, että oliolajien ja ihmisryhmien välisten erojen oletetaan luonnostaan johtuvan jostakin sisäisestä rakenteesta.8 Ehkä tämän vuoksi geneettisiä tekijöitä pidetään usein seikkoina, jotka määrittävät eliöitä olemuksellisesti, ja ”geneettisesti määrättyjä” piirteitä pidetään muuttamattomina. Evoluution tutkimuksen uranuurtaja Richard Dawkins on kuitenkin jo aikoja sitten tyrmännyt hyvin perusteluin ajatuksen, jonka mukaan geenit määrittävät ihmisiä voimakkaammin kuin esimerkiksi sosiaaliset tekijät. Geenit ainoastaan tekevät tietyn tuloksen tilastollisesti todennäköiseksi tiettyjen ympäristön olosuhteiden vallitessa.9 Toisinaan geeneillä on voimakas vaikutus, toisinaan taas ei. Joskus ne sopivat ”olemukselliseen” selittämiseen, joskus eivät. Ihmisryhmien suhteen eivät juurikaan.

Essentialistinen ajattelu voi kytkeytyä muuhunkin kuin biologiaan (itse asiassa määriteltävä ryhmä voi hyvin tulla ensin ja perustelu myöhemmin). Usein tämä ajattelu on yksinkertaista ja järkevän oloista. Monet länsimaalaiset ihmiset tuntuvat esimerkiksi ajattelevan, että islamiin tällä hetkellä paikoittain yhdistyvä väkivalta ja takapajuisuus liittyvät olemuksellisesti islamiin uskontona ja palautuvat sen pyhään kirjaan ja perustajaan (eivätkä esimerkiksi tiettyjen valtioiden olosuhteisiin tai kolonialismin jälkivaikutuksiin). Näin yksinkertaisesti ajateltuna profeetta Muhammad olisi ollut ikävä ihminen, joka kirjoitti ikävän kirjan, ja tästä syntyi ikävä uskonto. Kuitenkin kun tällaisia kysymyksiä lähdetään tarkastelemaan tarkemmin vaikka historiantutkimuksen tai uskontotieteen keinoilla, huomataan, että minkä tahansa uskonnon alkuperä tai pyhät kirjoitukset ovat vain yksi tekijä, joka määrittää sen nykyistä muotoa. Usein on suorastaan ironista, kuinka vähän uskonnon nykyisillä käytännöillä on tekemistä sen alkuperäisten ajatusten kanssa – puhumattakaan siitä, että kukin maailmanuskonto ilmenee samanaikaisesti lukemattomilla erilaisilla ja toisilleen vastakkaisillakin tavoilla. Asiaa ei auta se, että uskonnon edustajat olettavat yleensä myös itse oman nykyisen uskontonsa seuraavan suoraan alkuperäisestä lähteestä.10

Kaikesta tästä huolimatta on yhä totta, että emme pystyisi käsitteellistämään ja ymmärtämään maailmaa ellei siinä olisi tiettyjä säännönmukaisuuksia, joiden perusteella teemme yleistyksiä. Yleensä perustavaksi ajatellulla fysiikan tasolla vallitsevat tietyt luonnonlait, mutta myös ”ylemmillä” kuvauksen tasoilla esiintyvillä ilmiöillä on omat säännönmukaisuutensa, tosin lähes aina tilastolliset. Meidän on pakko käyttää yleistyksiä, ja se on mahdollista tehdä enemmän tai vähemmän järkevästi. Ennakkoluuloisen ajattelun keskeinen virhe on siinä, että se tekee liian helposti liian yksinkertaisia yleistyksiä. Koska se epäsuorasti olettaa olemukset, se kuvittelee voivansa aina yleistää tietyistä ryhmistä ottamatta huomioon muita tekijöitä.11 Jos esimerkiksi ajattelee kunkin uskonnon olevan yhtenäinen perinne, ei ehkä huomaa sitä, että eri uskontojen fundamentalistit saattavat muistuttaa toisiaan enemmän kuin eri ryhmät uskontojen sisällä. Pascal Boyerin teorian mukaan fundamentalismi ylipäätään perustuu evoluutiossa syntyneisiin vaistoihin, jotka auttoivat ihmisiä muodostamaan ja säilyttämään liittolaissuhteita.12 Vaikka tässäkin voitaisiin puhua jonkinlaisesta (biologisesta) olemuksesta, se on esimerkki selityksestä, joka ei suinkaan vain takerru ensimmäiseen tarjolla olevaan oletettuun olemukseen. Toinen esimerkki yllättävästä ”olemuksesta” on se, miten niinkin erilaisilla aloilla kuin fysiikassa ja taloustieteessä ilmenee samanlaisia lainalaisuuksia siksi, että muuten täysin erityyppiset ilmiöt ovat olennaisilta osin matemaattisesti samankaltaisia.13

Todellisuudessa se, millaisista ryhmistä voi tehdä minkäkinlaisia yleistyksiä, on loputtoman sotkuinen asia. Ihmisten käsitejärjestelmät ja kielet ovat kehittyneet jaottelemaan maailmaa käyttökelpoisten yleistysten pohjalta, mutta ne ovat varsin karkeita työkaluja tähän; ne toimivat usein, mutta samalla niiden rajat tulevat helposti vastaan.

Koska kieli ja käsitteet mallintavat maailmaa, niiden perusteella on periaatteessa mahdollista tehdä ennusteita tai päätelmiä maailmasta – mukaan lukien sellaisia, jotka koskevat yleistysten totuutta. Tällaiset päätelmät eivät kuitenkaan usein pidä paikkaansa, koska käytetyt käsitteet eivät vastaa maailmaa tarpeeksi tarkasti. Yleistysten totuus maailmassa on usein empiirinen kysymys. Joskus havaitaan aivan yllättävä tosi yleistys, jota voidaan korkeintaan ehkä selittää jälkiviisaudella. Joskus havaittu yleistys ja ehkä sen perusteella kehitetty toimintatapa voivat olla paljon luotettavampia kuin sille kyhätyt teoreettiset selitykset.14

Lainomaiset (tilastolliset) yleistykset eivät tule tosiksi ilman syytä. Jos yleistyksen voidaan olettaa olevan tosi myös toistaiseksi tuntemattomia yksilöitä koskien, sen takana on aina jotakin sellaista, mikä on yhteistä kaikelle niille olioille, joita se koskee, ja mistä yleistyksen totuus seuraa. On esimerkiksi yleensä vaarallista, jos auto törmää ihmiseen. Tätä ei tarvitse päätellä auton käsitteestä, koska se on yleisesti tiedossa. Syy yleistyksen totuudelle on autojen ominaisuuksissa: äkkiä ajateltuna siinä, että ne ovat ihmiseen verrattuna painavia ja liikkuvat usein nopeasti. Yhteinen tekijä on tässä mielessä kuin olemus (tai aiemmin mainittu määritelmä). Sen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään sellainen asia, jota on perinteisesti ajateltu olemuksena tai mitä ihminen on psykologisesti taipuvainen ajattelemaan olemuksena. Sama asia ei myöskään välttämättä määrää mitään muuta olioista yhden yleistyksen lisäksi. Yksi ihminen voi esimerkiksi kuulua moneen erilaiseen ryhmään, joista mistä tahansa tehdyt yleistykset saattavat päteä hänestä tai sitten eivät. Juuri tässä olemuksellinen ennakkoluuloinen ajattelu menee harhaan. Ennakkoluulot yksinkertaistavat monimutkaista maailmaa äärettömästi ja takertuvat aina tiettyihin rajoitettuihin selitysmalleihin ja ”olemuksiin”. Seuraavassa osiossa tarkastelemme lähemmin, mitä tämä tarkoittaa käytännössä.

Mikä erottaa tilastojen järkevän hyödyntämisen ja syrjinnän?

Davic C. Funder esittää teoksessa Stereotype Accuracy melkoisen haasteen stereotyyppistä tai ennakkoluuloista ajattelua vääränä käsittelevälle psykologialle. Hän huomauttaa, että psykologiassa väitetään toisaalta, että ihmisten ei tulisi soveltaa yleistyksiä yksittäistapauksiin, mutta he tekevät niin, ja toisaalta, että ihmisten tulisi käyttää tilastollista tietoa yksittäistapauksien arvioinnissa, mutta he eivät tee niin. Ensimmäinen väite on yleinen ennakkoluuloja käsittelevän tutkimuksen parissa, toinen esiintyvyyttä ja niin kutsuttua esiintyvyysharhaa käsittelevässä tutkimuksessa.15

Ihmisten taipumusta käyttää tilastollisia tietoja hyväkseen liian vähän voidaan havainnollistaa asiaa tutkineella kokeella. Koehenkilöitä palkittiin siitä, kuinka monta kertaa he arvasivat nappia painamalla oikein, syttyykö seuraavaksi punainen vai sininen valo. Todellisuudessa valojen vaihtelu oli muuten satunnaista, paitsi että punainen syttyi 70 prosentin todennäköisyydellä ja sininen valo 30 prosentin todennäköisyydellä. Koehenkilöt huomasivatkin tämän, koska he tyypillisesti ennustivat punaista 70 prosentissa kerroista ja sinistä 30 prosentissa. Tämä ei kuitenkaan ollut rationaalinen valinta. Sen sijaan tilanteessa, jossa koehenkilöt eivät olleet löytäneet mitään muuta luotettavaa sääntöä valojen syttymiselle, heidän olisi kannattanut valita punainen joka kerta, minkä seurauksena he olisivat olleet oikeassa 70 prosentissa kerroista. Tällöin he olisivat kuitenkin olleet varmasti väärässä joka kerta, kun sininen valo syttyi. Ilmeisesti he siis eivät halunneet seurata tehokkaampaa sääntöä siksi, että siihen sisältyi varma ja tunnettu epäonnistumisprosentti. Sen sijaan he valitsivat käytännössä suuremman epäonnistumisprosentin (42 %) yrittäessään turhaan välttää väärässä olemista kokonaan.16 Tässä tapauksessa olisi siis ollut rationaalista olettaa yleistyksen totuus joka kerta, vaikka tiedettiin, ettei se ollut sataprosenttisesti tosi.

Konkreettisempi esimerkki löytyy psykiatrien ja lääkärien käytännöistä ja uskomuksista. Todisteet osoittavat, että kylmän mekaanisesti lasketut todennäköisyydet antavat parempia ennusteita potilaille kuin asiantuntijoiden yksilölliset arviot.17 Tämä ei sinänsä ole ihmeellistä, koska ammattitaitoinenkaan lääkäri tai psykologi ei voi tietää kaikkea potilaasta vaan joutuu itsekin tekemään tilastollisia arvauksia, vaikka ne voidaan kokea intuitiona. Ainakaan jotkut psykologit eivät kuitenkaan halua uskoa, että heidän pitäisi luottaa tilastollisiin keinoihin sen sijaan, että arvioisivat potilaan yksilöllisemmin.18 Vaikka se toimii todistetusti huonommin, yksilöllinen arviointi ilmeisesti tuntuu joskus oikeammalta. Nyt puhutaan jo ihmisyksilöiden tietynlaisesta arvioinnista, mutta silti johtopäätös on, että ihmiset tulisivat useammin diagnosoitua oikein, jos heitä ei kohdeltaisi yksilöllisesti vaan tilastollisten tekijöiden summina. Lisäksi molemmissa esimerkeissä näemme, että ihmisillä on taipumus keskittyä liikaa yksittäistapauksiin yleistysten sijaan.

Funder on oikeassa sanoessaan, että kuulostaa paradoksaaliselta, jos samaan aikaan tämän kanssa ihmiset ovat liian ennakkoluuloisia.19 Eikö ennakkoluulon vastakohdaksi nähdä juuri se, että kutakin ihmistä arvioidaan yksilönä antamatta yleistysten vaikuttaa asiaan? McCauley, Jussim ja Lee esittävätkin, että voisi olla hyvinkin rationaalista soveltaa tilastotietoja ryhmästä esimerkiksi palkatessaan työntekijää tiettyyn tehtävään.20 Jos tilastotietojen perusteella jonkin ryhmän edustaja todella suoriutuisi todennäköisesti paremmin tietyssä tehtävässä kuin jonkin toisen ryhmän, eikö tätä saisi ottaa huomioon yhtenä päätökseen vaikuttavana tekijänä? Ajatus voi tuntua epäoikeudenmukaiselta, mutta jos ei jo lähtökohtaisesti oleteta ryhmiin perustuvan valikoinnin olevan epäoikeudenmukaista, miksei oikeudenmukaisinta olisi se, että pätevin yksittäinen hakija valitaan mahdollisimman monissa tapauksissa? Eikö voida sanoa, että vaikka ryhmien väliset tilastolliset erot eivät johtuisi minkäänlaisesta olemuksesta, tietoa niistä voidaan kuitenkin käyttää hyväksi?

Tähän vastaaminen tuo esille useita asioita. Ensin on syytä huomata, että todellisen maailman ennakkoluulot tuskin toimivat näin rationaalisesti, eikä sellaisen rationaalisen päätelmän tekeminen olisikaan helppoa. Yhteen tekijään perustuvat tilastolliset yleistykset eivät päde riippumatta muista tekijöistä. Jos olisikin totta, että jonkin ihmisryhmän edustajat eivät tilastollisesti ole pärjänneet jossakin tehtävässä, tämän ei voitaisi olettaa edelleen pitävän paikkaansa sellaisten hakijoiden välillä, jotka vaikuttaisivat muuten yhtä hyviltä.21 Todennäköisesti jonkin ryhmän huonompi tilastollinen suoriutuminen johtuisi tämän ryhmän jostakin muusta tilastollisesti yleisemmästä ominaisuudesta, kuten esimerkiksi huonommasta koulutuksesta. Tässä esimerkissä ei siis olisi mitään perustetta syrjiä hyvin koulutettua ryhmän edustajaa. Kaiken tämän huomioon ottaminen olisi monimutkaista, ehkä liian monimutkaista ollakseen toteutettavissa.22 Jotta päästäisiin samaan kuin yllä lääkärien ja psykologien tapauksessa, pitäisi tässäkin tapauksessa luoda kokeellisesti todistettu metodi, jossa työnantajan oma harkinta ei vaikuttaisi valintaan ollenkaan.

Jos palaamme oletukseen, että olisi realistista käyttää yleistyksiä hyväkseen valitakseen työpaikkaan useammin pätevämpi hakija, tästä seuraa silti ongelmia. Jos jonkin ryhmän huonompi menestyminen jossakin tehtävässä ei johdu pysyvästä olemuksesta vaan muutettavissa olevista olosuhteista, jotka saattavat myös johtua aiemmasta epäoikeudenmukaisuudesta, ei ole toivottavaa tai oikeudenmukaista säilyttää tällaista asiaintilaa. Vaikka ryhmää syrjittäisiin toden tilastollisen yleistyksen perusteella, vaikutus on silti se, että syrjintä pitää yllä ryhmän huonompaa asemaa – ja todennäköisesti jopa mainittua huonompaa menestystä. Jos on vaikkapa ala, joka on miesvaltainen ja jossa naiset ovat menestyneet huonommin aiemman syrjinnän vuoksi mutta voisivat menestyä paremmin ilman syrjintää, naisten aiemman huonomman menestyksen ottaminen huomioon heidän palkkaamistaan vastustavana tekijänä luo itseään toteuttavan ennusteen. Sen sijaan potentiaalisesti ennakkoluuloihin liittyvien ryhmien huomioon ottamisen välttäminen antaisi mahdollisuuksia sille, että naisetkin voisivat menestyä niin hyvin kuin ansaitsisivat.

Inhimilliseen toimintaan ja moraalisiin päätöksiin ei liity vain se, miten asiat nyt ovat, vaan myös se, mihin pyritään ja miten asioiden pitäisi olla. Ihmisiä ei tule kohdella vain välineinä vaan myös päämäärinä sinänsä.23

Johtopäätös: Mikä on olennaista

”The single story creates stereotypes, and the problem with stereotypes is not that they are untrue, but that they are incomplete. They make one story become the only story.”
–Chimamanda Ngozi Adichie24

Ennakkoluulot yksinkertaistavat maailmaa liikaa. Lisäksi voidaan sanoa, että ne ovat todella liian vahvoja uskomuksia, vaikka ne eivät väitäkään, että kirjaimellisesti kaikki ryhmän jäsenet ovat ominaisuuksiltaan samanlaisia. Sen sijaan ennakkoluulot koskevat sitä, minkä oletetaan olevan olennaista. Sen, minkä katsotaan liittyvän ryhmän olemukseen, koetaan myös olevan olennaista ryhmässä.25

On jo yleisesti tunnettua, että tilastotietoja on helppo vääristellä. Ennakkoluuloinen ajattelu ei ota tätä ollenkaan huomioon ja vääristelee lähes automaattisesti. Tilastotietojen ymmärtäminen ei suju ihmisiltä luonnostaan26, ja sen ymmärtäminen, milloin jokin tilastollinen yleistys on olennainen tietyssä yhteydessä, voi olla monimutkaista asiantuntijoillekin. Lisäksi tilastot ovat nimenomaan matemaattisia, eikä niitä voi soveltaa käsittelemättä niihin sisältyviä lukuja.

Kun ryhmää ajatellaan ennakkoluuloisesti jonkinlaisen olemuksen kautta, tähän olemukseen liittyvät ominaisuudet nähdään aina olennaisiksi. Ei ole väliä, kuinka yleistä tai todennäköistä jokin on. Vastaava ilmiö näkyy esimerkiksi siinä suomalaisen poliittisen keskustelun kliseessä, että turvapaikanhakijoita otetaan joidenkuiden mielestä Suomessa aina vastaan liikaa riippumatta siitä, kuinka paljon heitä otetaan.

Tällaista ajattelua esiintyy muuallakin. Sitä kaikkea voitaisiin periaatteessa kutsua essentialistiseksi, tosin tämä olisi hieman kaukaa haettua ja saattaisi sekoittaa asioita enemmän kuin selventää niitä. Paljon puhuttu esimerkki on ihmisten pelko lento-onnettomuuksia kohtaan, vaikka ne ovat epätodennäköisempiä kuin auto-onnettomuudet. Lento-onnettomuutta pelätään siksi, että ajatus siitä on vahvana läsnä mielessä.27 Vastaavasti ihmisryhmän määrittäväksi tekijäksi nähty ominaisuus nähdään jatkuvasti olennaisena, eli se on läsnä mielessä ja siksi vaikuttaa tärkeältä.

Jani Sinokki huomauttaa, että monet ihmiset saattavat ajatella piilotetusti näin ollessaan suvaitsevaisiakin. Monet ovat taipuvaisia tekemään yleistyksiä jostakin ryhmästä, kuten turvapaikanhakijoista, vaikka eivät valmiiksi suhtaudu ryhmään vihamielisesti. Kun sitten media esittää negatiivisia asioita, nämäkin ihmiset muuttuvat helposti ennakkoluuloisiksi.28 Medialla on mahdollisuus tuoda näkyviin ja istuttaa ihmisten mieliin läsnä oleviksi tiettyjä asioita ja tehdä toisista ”epäolennaisia” vaikenemalla niistä.

Uskomuksemme eivät todellakaan toimi pelkästään tietoisen ajattelun varassa,29 vaan niihin vaikuttavat alitajuiset tekijät, jotka luovat voimakkaita tunteita siitä, miten asiat ”selvästi” ovat. Kun jokin nähdään ”olennaisena” ryhmää määrittävänä tekijänä, se näyttää olennaiselta riippumatta siitä, onko tälle mitään perustetta käsillä olevassa tilanteessa. Jos ”muslimit ovat terroristeja”, lähes mikä tahansa määrä keitä tahansa muslimeja muodostaa terrorismiuhan. Jos ”mustat miehet raiskaavat”, se on aina yksi ensimmäisiä asioita, joita tulee ajatelleeksi. Nämä seikat näyttäytyvät sitten olennaisempina kuin esimerkiksi se, mitä pakolaisille tapahtuu, jos heitä ei oteta vastaan, tai suomalaisten miesten suorittamat raiskaukset, joihin voidaan reagoida yksittäistapauksina.

Ennakkoluuloisuuden takaa paljastuu laajempi ajattelun ilmiö, jossa ihmiset kiinnittävät yksinkertaistavasti ja automaattisesti huomiota siihen, mikä on voimakkaasti läsnä mielessä. Oikeammin yleistyksiä tulisi käyttää joustavasti ja ymmärtäen sen, milloin mikäkin yleistys on todella olennainen. Tämän artikkelin tapa puhua yleisesti ennakkoluuloista yhdellä tasolla samalla tunnustaen niiden moninaisuuden muissa suhteissa on itsekin yritys yleistää joustavasti.

Nyt voimme viimein vastata kysymykseen, mitä eroa on ennakkoluulolla ja järkevällä yleistyksellä. Ennakkoluulot keskittyvät selittämään asioita tekemällä vain tiettyjä yleistyksiä. Niihin sisältyy asenne, että nämä yleistykset ovat aina olennaisia, joten niiden avulla on vaikea järkevästi harkita, milloin jokin ryhmän oletettu tai todellinen ominaisuus todella on olennainen. Lisäksi niitä ohjaavat yleensä erilaiset tiedostamattomat motiivit, joten niiden käsitteleminen objektiivisesti on vaikeaa. Vaikka tätä ei edellä käsitelty erikseen, ennakkoluuloon sisältyy myös usein toisten ihmisten ihmisarvon vähättely tai huomiotta jättäminen.30 Tämäkin on osa sitä, miten essentialismissa keskitytään vain yhteen asiaan olennaisena ja jätetään muut huomiotta. Olemuksiin liittyvät yleistykset nähdään tyypillisesti myös muuttumattomina.

Jos taas haluamme soveltaa yleistyksiä järkevästi, meidän tulee ottaa huomioon se, milloin ja millä perustein voimme olettaa tietyn yleistyksen olevan pätevä ja olla valmiina harkitsemaan erilaisia selitysmalleja. Selitysmalleja kannattaa myös etsiä aiheeseen liittyviltä tieteellisen tutkimuksen aloilta eikä vain omasta päästään. Tilastollisia yleistyksiä soveltaessa pitää ymmärtää, mitä ne tarkoittavat, ja pitää harkita sitä, missä määrin ja millä tavoin ne ovat olennaisia käsillä olevassa tilanteessa, ja mikä muu on olennaista ja ehkä tärkeämpää. Koska yleistysten takana ei tarvitse olla mitään perinteisten olemusten kaltaista ryhmän syvintä luonnetta määrittävää tekijää, pitää myös ottaa huomioon, että monet asiat johtuvat muutettavissa olevista olosuhteista. Tällöin tarjoutuu mahdollisuus olla tuomitsematta jotakin ryhmää toivottomaksi ja aina tietyt negatiiviset piirteet omaavaksi, vaan sen sijaan voidaan ajatella tapoja parantaa asioita.

Maailman järjestys ja ymmärrettävyys perustuvat toistuviin säännönmukaisuuksiin, ja ajattelumme perustuu niin ikään säännönmukaisuuksien olettamiselle. Varsinkin nykyajan muuttuvassa maailmassa pärjätäksemme meidän on kuitenkin tarpeellista kyseenalaistaa mieltemme luonnostaan tekemiä karkeita yleistyksiä ja ymmärtää todellisuutta enemmän tietoisen ajattelun ja objektiivisen tiedon kautta. Yleistysten taitava käyttäminen ei aina ole helppoa, mutta sen vaihtoehto tarkoittaa joutumista omien aivojensa huijaamaksi.


Lähteet

Adichie, Chimamanda Ngozi 2009. ”The danger of a single story” (kirjoitettu versio). TED Talks. Osoitteessa https://www.ted.com/talks/chimamanda_adichie_the_danger_of_a_single_stor.... Noudettu 7.8.2016.

Ahmed, Leila 1992. Women and Gender in Islam: Historical Roots of a Modern Debate. Yale University Press, New Haven; Lontoo.

Birnbaum, Michael H. 2004. ”Base Rates in Bayesian Inference”. Teoksessa Pohl, Rudiger F. (toim.) 2004, Cognitive Illusions: A Handbook of Fallacies and Biases in Thinking, Judgement and Memory. Psychology Press, Hove; New York.

Boyer, Pascal 2007. Ja ihminen loi jumalat: Kuinka uskonto selitetään. (Et homme créa les dieux: Comment expliquer la religion, 2001.) Käännös Tiina Arppe. WSOY, Helsinki.

Dawkins, Richard 1982. The Extended Phenotype: The Gene as the Unit of Selection. W. H. Freeman & Company, Oxford; San Francisco.

Franzoi, Stephen L. 2009. Social Psychology. McGraw-Hill, New York.

Funder, David C. 1995. ”Stereotypes, Base Rates, and the Fundamental Attribution Mistake: A Content-Based Approach to Judgmental Accuracy”. Teoksessa Lee, Jussim & McCauley 1995, Stereotype Accuracy: Toward Appreciating Group Differences. American Psychological Association, Washington, DC.

Hecht, Michael L. (toim.) 1998A. Communicating Prejudice. Sage Publications, Inc., Thousand Oaks, California.

Hecht, Michael L. 1998B. ”Introduction”. Teoksessa Hecht 1998A, Communicating Prejudice. Sage Publications, Inc., Thousand Oaks, California.

Hecht, Mikael L. & Baldwin, John R. 1998. ”Layers and Holograms: A New Look at Prejudice”. Teoksessa Hecht 1998A, Communicating Prejudice. Sage Publications, Inc., Thousand Oaks, California.

Jussim, Lee J.; McCauley, Clark R. & Lee, Yueh-Ting 1995. ”Why Study Stereotype Accuracy and Inaccuracy?” Teoksessa Lee, Jussim & McCauley 1995, Stereotype Accuracy: Toward Appreciating Group Differences. American Psychological Association, Washington, DC.

Lee, Yueh-Ting; Jussim, Lee J. & McCauley, Clark R. (toim.) 1995. Stereotype Accuracy: Toward Appreciating Group Differences. American Psychological Association, Washington, DC.

Liebkind, Karmela 1988. Me ja muukalaiset: Ryhmärajat ihmisten suhteissa. Gaudeamus, Helsinki.

McCauley, Clark R.; Jussim, Lee J. & Lee, Yueh-Ting 1995. ”Stereotype Accuracy: Toward Appreciating Group Differences”. Teoksessa Lee, Jussim & McCauley 1995, Stereotype Accuracy: Toward Appreciating Group Differences. American Psychological Association, Washington, DC.

Pagano, John-Paul 2016. ”How Anti-Racism Erases Anti-Semitism”. Tablet. Osoitteessa http://www.tabletmag.com/jewish-news-and-politics/204990/anti-racism-era.... Käyty 4.8.2016.

Sinokki, Jani (tulossa A). ”Rasismin määritelmät”. Tulossa teoksessa Rasismi ja filosofia. Noudettu Academia.edu -sivustolta 5.7.2016.

Sinokki, Jani (tulossa B). ”Rasismin olemus”. Tulossa teoksessa Rasismi ja filosofia. Noudettu Academia.edu -sivustolta 6.7.2016.

Stanovich, Keith 2013. How to Think Straight about Psychology. Pearson Education, Inc., Boston.

Taleb, Nassim Nicholas 2012. Antifragile: Things That Gain from Disorder. Random House, New York.

Waldrop, M. Mitchell 1992. Complexity: The Emerging Science at the Edge of Order and Chaos. Simon & Schuster, New York.

Young-Bruehl, Elisabeth 1996. The Anatomy of Prejudices. Harvard University Press, Cambridge, Massachusetts.

  • 1. Jussim, McCauley & Lee 1995, 4–6, 15; McCauley, Jussim & Lee 1995, 299–302.
  • 2. Jussim, McCauley & Lee 1995, 6–7.
  • 3. Vrt. Hecht & Baldwin 1998.
  • 4. Sinokki (tulossa A) käsittelee jonkin verran ennakkoluulojen luokitteluja. Sekä tätä että useita erilaisia ennakkoluuloja itsessään käsittelee Hecht (1998A). Myös ennakkoluulojen ja stereotypioiden välistä eroa voidaan korostaa tavalla, jota tässä ei tehdä (ks. Hecht 1998B, 8–9). Franzoi (2009, 203–205) esittää ennakkoluulojen luokittelun sosiaalipsykologian yhteydessä. Young-Bruehl (1996) on laatinut hyvän kriittisen katsauksen ennakkoluuloja koskevaan tutkimukseen ja korostaa niiden eroja, vaikka hänen oma teoreettinen tarkastelunsa pohjautuukin psykoanalyysiin tieteellisen psykologian sijaan. (Psykoanalyyttinen teoria esitetään usein ja nähdäkseni perustellusti esimerkkinä pseudotieteestä tai siitä, mitä tieteellinen psykologia ei ole; ks. esim. Stanovich 2013, 2.) Helposti luettavissa oleva esimerkki vastaavanlaisesta erottelusta eri ennakkoluulojen lajien välillä ja erottelun tärkeydestä löytyy lehtiartikkelista Pagano (2016).
  • 5. Sinokki (tulossa B).
  • 6. Ks. esim. emt. Young-Bruehl 1996 (mutta ks. myös alaviitteen 4 huomiota psykoanalyyttisistä selityksistä), Pagano 2016, Franzoi 2009, 203–205, ja Hecht 1998A.
  • 7. Katsauksia tästä aiheesta ovat esim. Liebkind 1988 sekä Franzoi 2009, luku 6.
  • 8. Boyer 2007, 128–130, 186, 325–330.
  • 9. Dawkins 1982, 10–13. Tästä tarkemmin blogikirjoituksessani https://thoughtsonx.wordpress.com/2016/01/29/richard-dawkins-on-genetic-...
  • 10. Hyvä esimerkki uskonnon käsitysten ja käytäntöjen historiallisesta kehityksestä ja kontingenttiudesta tietyn asian suhteen esitetään Leila Ahmedin teoksessa Women and Gender in Islam (Ahmed 1992).
  • 11. ”Ryhmiä” voidaan kyllä määritellä oudoillakin tavoilla, esimerkiksi “ulkomaalaisten” tapauksessa sen perusteella, mitä he eivät ole (Sinokki (tulossa A), 3). Ennakkoluuloissa ei silti pysähdytä miettimään tai tutkimaan, mikä mahdollinen luokitteluperuste olisi paras, vaan ryhmäksi nähdään se, mikä itsestä näyttää sellaiselta.
  • 12. Boyer 2007, 333–336.
  • 13. Ks. esim. Waldrop 1992.
  • 14. Ks. Taleb 2012.
  • 15. Funder 1995, 141–145. Esiintymisharhasta (base rate fallacy) tarkemmin ks. Birnbaum 2004.
  • 16. Stanovich 2013, 176–178.
  • 17. Stanovich 2013, 178–188.
  • 18. Stanovich 2013, 180–181.
  • 19. Funder 1995, 141–142.
  • 20. McCauley, Jussim & Lee 1995, 309.
  • 21. McCauleyn, Jussimin ja Leen esimerkissä (1995, 309) oletetaan juuri kaksi muiden tietojen perusteella yhtä pätevää hakijaa, jotta päätäminen näiden välillä ryhmäjäsenyyden perusteella olisi kohtuullista.
  • 22. Yksi mahdollinen tilanne olisi se, jossa hakijan oletetaan pärjäävän jossakin suhteessa huonommin ennakkoluulojen itsensä takia; asiakkaiden tai kollegoiden voisi ehkä perustellustikin olettaa suhtautuvan tietynlaiseen ihmiseen huonommin, vaikka tämän omissa pätevyyksissä ei olisikaan mitään vikaa. Tämän käyttäminen perusteena on kuitenkin epäoikeudenmukaista jo siksikin, että se ei enää liity hakijan omaan pätevyyteen.
  • 23. Tähän viimeiseen liittyen voidaan osoittaa myös ero lääkärin ja työnantajan välillä, vaikka molemmat arvioivat yksittäisiä ihmisiä periaatteessa tilastollisesti. Potilasta hoitava lääkäri pyrkii jo sinänsä toimimaan potilaan hyväksi. Työntekijää palkkaava työnantaja taas toimii lähtökohtaisesti omaksi hyväkseen ja käyttää työnhakijaa välineenä tähän. Siksi lääkärin rationaalinen toiminta päämääränsä eteen on yksinkertaistaen sama asia kuin toiminta potilaan hyväksi, mutta työnantajan rationaalinen toiminta ensisijaisen päämääränsä hyväksi voi samalla vaikuttaa ihmisiin huonolla tavalla, joten muutakin kuin tämä päämäärä tulee ottaa huomioon.
  • 24. Adichie 2009.
  • 25. Englannissa olemukseen viittaava sana “essential” voi jopa tarkoittaa “olennaista”.
  • 26. Esim. Stanovich 2013, luku 10.
  • 27. Stanovich 2013, 59–62.
  • 28. Sinokki (tulossa B), 4–5, 7.
  • 29. Ks. esim. Sinokki (tulossa B), 9.
  • 30. Esim. Sinokki (tulossa A).