Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Katsaus: Pilssihommia ja etukuponkeja

Tarinoita työstä ja työttömyydestä

ANNA ULVINEN

Työväenkirjallisuuden päivää vietettiin jälleen Tampereella elokuussa 2013.1 Tapahtumaan linkittyi tänä vuonna myös kirjoituskilpailu, jonka aiheena oli ”Työ ja työttömyys”. Aihe oli kiinnostava, sillä se sai parisataa kirjoittajaa tarttumaan kynään. Tuomaristoon kuuluivat kirjailijat Tommi Parkko ja Timo Sandberg sekä Turun yliopistossa työskentelevä työelämätutkija Anu-Hanna Anttila. Parhaana palkittiin Marja Uimosen novelli ”Päätön”, ja kunniamaininnan saivat Jasper Kaarna, Tuukka Pääkkönen, nimimerkki Kulkuri sekä työpari Minna Finstad ja Sari Salminen.

Kirjoitusten yksityiskohtaisempi tarkastelu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman suomalaiseen työelämään – ja toisaalta työttömyyteen. Jo kilpailussa menestyneissä teksteissä näkyy aiheen käsittelyn tärkeys, sillä työtä lähestytään näissä viidessä tekstissä hyvin erilaisista näkökulmista. Raadissa vaikuttaneen työelämäntutkija Anu-Hanna Anttilan mukaan kertomukset käsittelevät niin koko työuraa kuin yksittäisiä tapahtumia työpaikoillakin.

Erityisesti Anttilan mieleen jäivät irtisanomiskuvaukset. Tyypillisesti kuvattiin käännekohtia, kuten työnteon lopettamista. Aiheena saattoivat olla myös muut elämän isot muutokset, avioerot tai sairastuminen. Anttilan mukaan työelämä näyttäytyy teksteissä raadollisena: ”Voittajateksteissä nousevat esiin etenkin nykyisten työelämän vaatimusten kohtuuttomuus, työnteon muutos globaalistuvassa maailmassa sekä työn ja toimeentulon epävarmuus. Lisäksi taustalla kulkevat teemoina työn arvo ja arvottomuus suhteessa omaan koko elämään ja tekemisen mielekkyyteen.”

Voittajateksteissä ääneen pääsevät sosiaalitoimiston virkailija, ammattikoulun opettaja, hampurilaisravintolan työntekijä, telakkatyöläinen sekä vapaaehtoisesti työtön. Anttila yllättyi kilpailutekstien aiheiden vaihtelevuudesta ja monista teksteissä esiintyvistä ammateista. Joitakin ammattiryhmiä kuitenkin puuttui. ”Niin sanotut työelämän menestyjät eivät teksteissä näkyneet, eivätkä perinteiset professiot, kuten lääkärit, juristit ja papit. Myöskin luovan työn tekijät lähettivät kirjoituksia vain vähän. Poissaolollaan loistivat nuoret: nuorten näkökulma tuli esiin vaihtoehtoisissa elämäntavoissa ja pätkätyökuvauksissa, joita oli kuitenkin yllättävän vähän”, Anttila toteaa. Työnantajat näyttäytyvät Anttilan mukaan teksteissä jokseenkin kasvottomina, typerinä tai inhottavina kyykyttäjinä. Tämä näkyy hyvin myös voittajanovelleissa.

Päätöntä menoa

Marja Uimosen kirjoittaman voittajanovellin Päätön työelämäkuvaus sijoittuu kafkamaisesti virastoon, tarkemmin sanottuna sosiaalitoimistoon. Päähenkilön pää leikataan vahingossa irti, mutta se vain tehostaa työntekoa. Toinen puoli ruumiista käsittelee asiakkaiden maksusitoumuksia ja toinen puoli heittää asiakkaita ulos. Sekä työ että työttömyys karnevalisoidaan:

Päällä ei ollut ongelmia neuvontaluukulla. Se opasti ihmisiä, jotka tulivat sosiaalivirastoon kuluttamaan virkailijan työaikaa ja kerjäämään toisten maksamia verorahoja. Töitä sai, kun oikeasti halusi. Sairaana voi työskennellä esimerkiksi puhelinmyyjänä, ihan kotona voi sitä tehdä. Voi levätä vuoteessa, tukea pään tyynyyn ja nostaa jalat ylös samalla kun puhuu puhelimessa. Vähän yrittämistä lisää. Jos kotimaan porrassiivous ei maita ja tekee mieli nähdä maailmaa, voi mennä Brysseliin hotellisiivoojaksi.

Pelkän pään tekemät päätökset ovat huonoja, sillä niistä puuttuu muun ruumiin tuoma käytännön kokemus. Vastaavasti ruumis tekee vain mekaanista työtä ilman pään tuomaa järkeä. Tämä on novellin avainkohta, koska pää myös irtisanotaan kaikesta tehostamisesta huolimatta.

Vasta työttömänä päähenkilö tuntee jälleen elävänsä, kursii päänsä kasaan ja päättää lähteä työvoimatoimistoon. Novelli kuvaa absurdilla tavalla työelämää ja ottaa kantaa esimerkiksi silpputyön ja ylenpalttisen tehostamisen ilmiöihin. Anu-Hanna Anttilan mukaan kuva sosiaalitoimiston tarkoituksesta piirtyy novellissa eriskummallisena: ”Voittajanovellissa sosiaalityöntekijä joutuu byrokratian, tehokkuuden ja taloudellisen rationalisoinnin vuoksi toimimaan kuin voittoa tuottavassa yrityksessä. Myös sosiaalitoimiston tarkoituksesta piirtyy täysin vääristynyt kuva. Yhteiskuntakritiikki on erittäin ajankohtaista ja osuvaa.”

Tarinoita ammattikoulusta

Minna Finstadin ja Sari Salmisen kunniamaininnan saanut työ Onneks tänne saa tulla kännissä. Tarinoita ammattikoulusta sisältää kolme tarinaa. Tarinat on kerrottu opettajan näkökulmasta hyvin realistiseen sävyyn. Ensimmäinen episodi sijoittuu välinekunnossapidon ja tilatekniikan yksikköön. Sisään saapuu humalainen oppilas:

”ONNEKS TÄNNE SAA TULLA KÄNNISSÄ!!!” Tero kajauttaa tyytyväisen oloisena heti oven suusta. Hän on tukevassa humalatilassa kello 9.15 aamulla.

Toisen kertomuksen tapahtumapaikkana on yhteiskuntatiedon tunti työelämään valmentavassa luokassa. Tunnilla käsitellyt aiheet kirvoittavat kipeitä muistoja osallistujissa:

”Sota…, lapset… se kammala asia.” huokaa Chen-Tao, joka on karkotettu kotimaastaan ihmisoikeusaktivismin takia. Hänellä on jo useampi korkeakoulututkinto. Sopeutuminen Suomeen on silti ollut hankalaa, töitä ei tahdo löytyä millään. Perhe, vaimo ja alle kouluikäinen lapsi jäivät kotimaahan, joka yhä on sotilasjuntan hallitsema.

Kolmas tarina kertoo opettajasta, joka yrittää hankkia lähisuhdeväkivallasta kärsineelle oppilaalleen apua:

Kuraattori katsoo meihin tympeästi ja sanoo, että hänellä on haastattelu kesken. Hän käskee meidät sairaanhoitajan luokse. Kävelemme toiselle puolelle suurta koulurakennusta. Sairaanhoitaja ei ole paikalla. Eikä myöskään viereisessä huoneessa istuva ”tsemppari”ohjaaja. - - Lähdemme etsimään oppilastukihenkilöä, jota emme koskaan löydä. Myöskään arkiohjaaja ei ole tänään paikalla. Myös erityisopettajan ja oppilaanohjaajien työpäivät ovat jo päättyneet. Tunnen itseni voimattomaksi.

Tarinoista välittyy toivottomuuden tunne. Ensimmäisessä tarinassa opettajat joutuvat vastakkain humalaisen oppilaan kanssa, toisessa tarinassa taas esillä on pakolaisten vaikea tilanne ja kolmannessa kertomuksessa ei saada apua vaikka sitä tarvittaisiin. Kertomuksissa ei kuvailla varsinaisia opetustapahtumia. Opettaja ei olekaan näissä tarinoissa vain opettaja, vaan myös auttaja ja ihmisten kohtaaja. Keskeistä tarinoissa on myös riittämättömyyden tunne omassa työssä. Anttilan mukaan hankaliin tilanteisiin ei tartuta: ”Tekstissä on tylsistyneen ja toivottoman arjen maku. Tehtävän opetustyön tulokset eivät tunnu kiinnostavan ketään, ei opettajia, ei oppilaita eikä täysin edes ammattikoulun johtoa, jonka toimet hankalien tilanteiden kohdalla näyttäytyvät vain lähinnä kosmeettisina.”

Työssä hampurilaisravintolassa

Jasper Kaarnan novelli Iltavuoron keittiöfilosofiat sijoittuu hampurilaisravintolan iltavuoroon. Novellissa filosofinen pohdinta työn olemuksesta risteytyy keittiöslangiin:

En tartu hetkeen vaan pihvilastaan. Kuusi kertsiä saa riittää jos vain kaksi on menossa. Neljä jää tiskiin, ja kun juustojakin on neljä ja kanoja kaksi tiskissä, pitäisi jo tässä vaiheessa aikaa alkaa dessata maustopöytää.

Novelli kertoo myös ravintolatyöntekijän käytännön työstä, joten se vertautuu perinteisiin realistisiin työnteon kuvauksiin. Päähenkilön ajatuskulut vievät koko ajan muualle kuin itse työhön, sillä esimerkiksi roskien vieminen näyttäytyy filosofille iltavuoron lopettajaisseremoniana.

Päähenkilölle työpaikka ei kaikesta huolimatta ole toiveiden täyttymys, sillä ”Suurin osa mahdollisuuksista on jäänyt käyttämättä kuin etukupongit”. Asiakkaat käyttävät ahkerasti etukuponkinsa, mutta päähenkilö sen sijaan vie roskiksen, jossa nuo etukupongit ovat. Työ näyttäytyykin tässä novellissa hukkaan heitettyinä mahdollisuuksina.

Anttilan mukaan novellissa näkyy erityisen vahvasti nuorten näkökulma, mikä on teksteissä poikkeuksellista. ”Vuorotyö osa-aikaisena hampurilaisbaarissa kertoo nuorten työmarkkinoilletulijoiden arjesta, kun muuta ei ole, eikä koulutus ole kelpoa valuttaa sittenkään. Kyseisessä tekstissä on mielestäni myös erittäin ansiokasta työnteon prosessin kuvausta.”

Työttömyyden eri puolilla

Tuukka Pääkkösen telakkatyöntekijästä kertovassa tarinassa Kokemuksia Mutterilaaksosta rakennetaan risteilijää Turun telakalla. Työ on fyysisesti raskasta, mutta siitä ollaan ylpeitä. Työn tekemistä kuvataan tarkasti:

Nostan suunnilleen kaksikymmentä kiloa painavan teräksisen turkkilevyn ylös ja siirrän sen syrjään pois muiden putkiasentajien tieltä. Alla avautuu ruoste- ja metallipölyn peittämä pilssi, joka on ollut lähes päivittäinen työmaani viimeisten viiden kuukauden ajan. Talvella siellä ei sentään yleensä ole vettä, niin kuin oli vielä syyskuussa kovien sadepäivien aikaan. Silloin otettiin miehestä mittaa, että kuka viitsii mennä pilssihommiin kastelemaan haalarinsa, turvasaappaansa ja alushousunsa kontatessaan ruostevedessä.

Toisaalta novellissa näyttäytyy telakkateollisuuden nykypäivä: työttömyys ja lomautukset. Myös niiden kielteistä vaikutusta työyhteisöön kuvataan. Teksti on palkituista ainoa, joka esittelee työkaverit tärkeänä osana työssä jaksamista. Muissa teksteissä kuvattiin työyhteisöä vain vähän. Työkaverit ovat Anttilan mukaan teksteissä useimmiten kohtalontovereita tai kilpailijoita. Anttilan mukaan nykyinen ajattelutapa voi heijastua tähän: olemme yksilöitä myös töissä.

”Työelämän onnistumiset ja epäonnistumiset näkyvät teksteissä etenkin yksilötason kokemuksina, kuten häpeänä ja vihana, mutta ei suinkaan aina yksilön omana syynä. Jotkin muut voimat jylläävät ja saavat tukalia tilanteita aikaiseksi. Joukkoisuutta ei juurikaan yleisemmin teksteistä löydy, eikä työporukkaa kuvata erityisen solidaarisena ryhmänä vaan pikemminkin minäkertojan tai jonkun muun poikkeuksellisen yksilön kontekstina. Mieleeni jäi ainoastaan yksi selkeästi naistyöyhteisön hyvää henkeä ja toimivuutta kuvaava teksti, jossa siinäkin minäkertoja muuttui herooiseksi hahmoksi, joskin hän toiminnallaan sai aikaiseksi yhteisöllisyyttä”, Anttila toteaa.

Pääkkösen kirjoituksen Mutterilaaksossa otetaan kuitenkin huomioon myös työkaverit, ja samaan hengenvetoon pelätään, että tuosta porukasta joutuu joskus eroon:

Ymmärsin taannoin, että telakalla keskiverto duunari on viettänyt elämästään enemmän aikaa yhdessä työkavereidensa kanssa kuin perheensä tai aviopuolisonsa kanssa. Kun tätä kanssakäymistä on jatkunut 30 tai 40 vuotta ja sitten joutuu jostain syystä jättämään tuon porukan, niin kyllähän se saattaa tuntua hieman tyhjältä. Ne, jotka vihaavat työttömiä, eivät tiedä mistä puhuvat. Työttömyyttä heidän pitäisi vihata eikä sen uhreja. Työnsä kautta ihminen määrittää itse itsensä uudestaan joka päivä ja saa merkityksiä elämälleen.

Nimimerkki Kulkurin Vapaan miehen muistelmat kertoo puolestaan vapaaehtoisesta työttömyydestä. Työelämä näyttäytyy tekstissä naurettavana:

On pitkiä päiviä, aikaa katsella ympärilleen, mutta kaikkialla missä kuljen, ihmiset kalisuttavat kahleitaan. He kerskailevat sillä miten raskaita ne ovat.

Downshiftaaja miettii elämän olemusta ja suree muiden pakkotahtista puurtamista. Tekstissä päähenkilö nostaa sosiaalitukia jakaakseen ne vielä köyhemmille. Palkallista työtä päähenkilö tekee vain pakon edessä, ja silloinkin ”pieniä prekaareja hommia”.

Paradoksaalisesti teksti on ainoa positiiviseen ja toiveikkaaseen sävyyn kirjoitettu. Tekstissä vapaaehtoisesti valittu työttömyys näyttäytyy auvoisana tilana, jossa voi kuunnella lintujen laulua ja lukea kirjoja. Myös työn ja rahan olemusta pohdiskellaan, sillä työtön päähenkilö tekee talkootöitä vallatussa talossa. Omistaminen näyttäytyy ahdistavana ja köyhyys vapautena. Rahan valta kirvoittaa päähenkilön aforistiseen pohdiskeluun: ”Voi surkeita miljonäärejä. Heiltä puuttuu kodittomien ylellisyys.” Vapaaehtoisen downshiftaajan näkökulmasta työttömyyttä romantisoidaan, mutta toisaalta telakalle sijoittuvassa kertomuksessa se on pahin pelko.

Työelämä vinksallaan

Anttilan mukaan pessimistiset tunnelmat olivat kirjoituksissa yleisiä. Tosin hän huomauttaa, että myös kilpailun kirjoituskutsu on saattanut vaikuttaa asiaan. Muutaman positiivisen tarinan Anttila poimi joukosta: ”Löytyy myös selviytymistarinoita, joissa omalla aktiivisella toiminnalla ja tehdyillä valinnoilla parannetaan omaa ja läheisten elämää. Erityisesti naisten teksteissä työnkuvauksiin yhdistyvät perhe-elämän ja arjen teemat. Tämä on tyypillistä, sillä aiemmissa elämäkertakirjoituskeräyksissä naisten elämä näyttää jäsentyvän perheen kautta, miesten työn kautta. Nykyisin tämä sukupuolitettu jako on tasaantunut.”

Työn olemusta pohdittiin useissa teksteissä. Anttilan mukaan nykyistä työelämää ja yhteiskuntaa haluttiin teksteissä kritisoida melko usein:

”Muutamissa teksteissä suoraan kysytään, mikä merkitys työllä on ja miksi ja kenelle sitä tehdään – tai pitäisikö sitä ylipäätään suostua tekemään ja jos, niin millä ehdoilla. Kyse voi olla toki kirjoittavan minän eksistentiaalisesta kriisistä, mutta tässäkin yhteiskuntakritiikki on ehkä kuvaavin termi. Itse valittu työttömyys ja jättäytyminen pois oravanpyörästä ovat tietosia elämäntapavalintoja. Pääosin teksteissä nämä vaihtoehdot eivät monellekaan ole valintakysymyksiä, vaan pakkoja, joihin joutuu haluamattaan. Mielestäni juuri tämä kertoo paitsi työmarkkinoiden rakenteellisesta muutoksesta, myös siitä, että monen työkokemus ja koulutus eivät enää olekaan kelpoa valuuttaa työmarkkinoilla.”

Kaikissa palkituissa teksteissä työelämä onkin jollain lailla vinksallaan. Ammattikoulun opettajan työstä kertovista tarinoista huokuu voimattomuus: nuoret tarvitsisivat opettajaa enemmän kuin tällä on työaikaa. Samoin Päättömässä on kyse työssä jaksamisesta: ei riitä että tekee yhdellä palkalla kahden työt. Hampurilaisravintolan työntekijäkin tuntee hukanneensa mahdollisuutensa. Telakalla pelätään työttömyyttä ja downshiftaaja haluaa eroon mielettömänä pitämästään työelämästä. Tekstien perusteella työelämässä olisikin paljon parannettavaa, vaikka kirjoituksissa välillä näyttäytyvät myös työelämän mukavat puolet, esimerkiksi hyvät työtoverit.

Voittajateksti
Marja Uimonen: Päätön

Kunniamaininnat
Minna Finstad ja Sari Salminen: Onneks tänne saa tulla kännissä. Tarinoita ammattikoulusta
Jasper Kaarna: Iltavuoron keittiöfilosofiat
Tuukka Pääkkönen: Kokemuksia Mutterilaaksosta
Nimimerkki Kulkuri: Vapaan miehen muistelmat

Lisätietoja kilpailusta

  • 1. Työväenkirjallisuuden päivää järjestävät Työväenmumuseo Werstas, Työväen Sivistysliitto TSL ja Kansan Sivistystyön Liitto KSL 1