Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Kirja-arvio: Nuorten puolella kylmässä nykyisyydessä

SUSANNA LINDGREN

Professori Juha Siltalan tuorein teos Nuoriso – Mainettaan parempi? (WSOY 2013) on kattava, perusteellinen ja herättelevä lukukokemus. Siltala tarttuu kirjassaan aiheeseen, jota jokainen sukupolvi toisensa jälkeen on pitänyt oikeutenaan ja kenties jopa velvollisuutenaan kritisoida ja moralisoida: nuorisoon ja sen oletettuun rappioon.

Siltala käsittelee pääasiassa niin sanotun Y-sukupolven lapsuus-, nuoruus ja osin jo aikuisuuskokemuksia sekä niihin vaikuttaneita yhteiskunnallisia ilmiöitä henkilökohtaista tasoa unohtamatta. Näkökulmat ja kehityskaaret ovat laajoja, mutta sana on kautta linjan perusteltu ja terävä.

Suurimman kritiikkinsä Siltala kohdistaa postmoderniin länsimaiseen hyperkapitalismiin ja sen muokkaamiin työmarkkinoihin ja yhteiskuntaan. Maailmassa, jossa ihmisen arvo mitataan yhä useammin rahassa ja tehokkuudessa ja jossa yksilö jää vasten tahtoaan oman onnensa sepäksi, yksinäisyys ja turvattomuus kasvavat vauhdilla. Turvallisuuden tunne on nuorelle yhä vain kauempana ja saavuttamattomampi niin yhteiskunnan, lähiyhteisön kuin perheen tasolla, kun koulut keskittyvät mittelemään ranking-listasijoituksistaan, viiteryhmä koostuu julmista sosiaalisista peleistä ja perhe toimii lähinnä mahdollisimman tehokkaana talousyksikkönä ilman syvempiä sitoumuksia.

Nuoriso – Mainettaan parempi? on tuhti kirja. Varsinaisella tekstiosiolla on mittaa noin 460 sivua, minkä päälle on tarjolla 80 sivua viitteitä ja kirjallisuutta. Lähes 1500 viitteellään kirjan argumentointi tuntuu vahvasti ja monipuolisesti perustellulta. Siltala käyttää lähdeaineistonaan laaja-alaisesti kirjallisuutta, tutkimuksia, barometrejä, lehtiartikkeleita, mielipidekirjoituksia, haastatteluja, Internetiä sekä erilaisia kulttuurituotteita kuten nuortenkirjoja, mangaa ja netti-ilmiöitä. Aihepiiriä otetaan haltuun useasta näkökulmasta ja lukija saa nauttia työn hedelmistä.

Toisaalta tuhtius on myös kirjan ongelma. Päälukuja on johdannon ja loppuluvun lisäksi seitsemän, eikä niiden teemallinen erottelu toisistaan ole aina maallikolle selkeä. Luvut käsittelevät taloudellisten suhdanteiden vaikutusta lapsuuteen, lapsen mielen ja mielikuvituksen varhaiskehitystä, kasvatustapojen muutosta, nuorten suhdetta työmarkkinoihin ja työelämään, nuorten selviytymisfantasioita, nuorisokulttuurin ”pehmoilua ja kovistelua” sekä poikiin kohdistuvia odotuksia, paineita ja jännitteitä. Teemat ovat laajoja, ja vaikka ne on pyritty rajaamaan, paikoin tuntee lukeneensa samasta aiheesta useampaan kertaan.

Toisaalta kaikista aiheista ei välttämättä haluaisi tässä muodossa lukea: esimerkiksi nuorten selviytymisfantasioita käsittelevä luku on osaltaan ongelmallinen, sillä se purkaa muutaman suositun ja tunnetun nuortenkirjan ja -elokuvasovituksen, kuten Harry Pottereiden ja Nälkäpeli-trilogian, juonta varsin yksityiskohtaisesti, joskin toki analyyttisesti. Käsiteltyihin kirjoihin tutustumaton lukija saa niiden juonenkäänteet tiiviissä muodossa kaupan päälle, ellei pidä varaansa.

Kirjan tukeva olomuoto saattaa myös karkottaa osan mahdollisista lukijoista. Akateemiseen tekstiin ja argumentoinnin rakentamiseen tottumaton voi karsastaa näin massiivista teosta. Turhaan – kirjassa on paljon sellaista, jolle jokainen nuorten kanssa tekemisissä oleva löytänee käyttöä, vaikkei se mikään käsikirja olekaan.

Toivoa sopii, että Siltalan puheenvuoro päätyisi luettavaksi mahdollisimman monelle päättäjälle ja moraalista ylemmyyttä syystä tai toisesta tuntevalle. Nuoriso – Mainettaan parempi? purkaa ansiokkaasti myyttejä laiskoista ja itsekeskeisistä nuorista, antaa piut paut käsitykselle nykynuorten tyhjänpäiväisestä nettikulttuurista ja avaa ovia, joiden taakse harva aikuinen uskaltaa omin päin kurkistaa.

Vaikka laaja-alaiset terveysongelmat etenkin psyykkisellä puolella ovat kasvaneet, nuorten vanhemmat joutuneet armottoman työelämän nieluun ilman selkeitä mahdollisuuksia hidastamiseen perheen tai minkään muun syyn vuoksi, koulumaailma muuttunut monin tavoin raaemmaksi ja sosiaaliset suhteet monimutkaistuneet globaalissa ja sähköisessä todellisuudessa, Siltala haluaa muistuttaa ja korostaa, että suurin osa nuorista voi paremmin kuin aiemmat sukupolvet, elää terveempää ja turvatumpaa elämää ja saa nauttia mahdollisuuksista, joista ei ennen voitu edes haaveilla.

Nuoriso – Mainettaan parempi? liputtaa nuorten ja nuoruuden puolesta ja tekee sen vakuuttavasti. Vaikka kirja nostaa esiin suuria ja tärkeitä, monimutkaisia ongelmia, joihin ei ole yksiselitteisiä ratkaisuja, se pysyy pohjavireeltään toiveikkaana. Siltala ottaa kantaa terävästi ja herätellen ja latoo lukijan eteen perusteet, joiden edessä on vaikeaa väittää vastaan. Vielä vaikeampaa se on, kun työskentelee päivittäin nuorten kanssa ja näkee nuoruuden huuman laidasta laitaan hieman arkisempana versiona Siltalan teoksessaan esittämistä, paikoin korkealentoisen teoreettisista näkemyksistä. Toisaalta vastaan väittämiseen ei ole mitään halua tai tarvetta – nuoriso on ehdottomasti mainettaan parempaa.

Juha Siltala: Nuoriso – Mainettaan parempi? WSOY 2013. 543 s.