Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Kiinan siirtolaislapset – vailla kotia, vailla paikkaidentiteettiä?

PAULA PANKAKOSKI

Kiinalaiset kaupungit ovat kehittyneet erittäin nopeasti. Kiinan maaseudulta poismuuttaneet siirtolaiset, jotka ovat saapuneet kaupunkeihin paremman elämän perässä, ovat keskeinen syy Kiinan talouden kasvun menestystarinaan. Maalta saapuneiden kiinalaissiirtolaisten on kuitenkin erittäin vaikea asettua kaupunkeihin pysyvästi, sillä asumispaikkaoikeuden, hukoun, saaminen on tehty erittäin vaikeaksi kiinalaisissa kaupungeissa. Puuttuvan hukoun vuoksi siirtolaiset ovat kaupunkien ”toisen luokan kansalaisia”; he eivät ole oikeutettuja palveluihin, kuten julkisin varoin tuettuun asumiseen, terveydenhuoltoon tai koulutukseen. Esimerkiksi huolimatta laista, joka määrää lapsille yhdeksän vuoden oppivelvollisuuden, siirtolaislasten on erittäin vaikea päästä julkisiin kouluihin paikallisen hukoun puuttuessa.

Tämä artikkeli pohjautuu pro gradu -tutkielmaani Place and Belonging – An Ethnography of Rural Migrant Children. Tein syksyllä 2013 kahden kuukauden ajan etnografista tutkimusta siirtolaislasten yläkoulussa pekingiläisessä lähiössä ja tutkin siirtolaislasten paikkaidentiteettiä. Etnografinen tutkimus on erittäin riippuvaista ajasta, paikasta ja sosiaalisista suhteista. Tutkimukseni metodit valikoituivat vasta asuttuani koululla muutaman viikon, sillä vain siten sain paremman käsityksen tutkimukseni teoreettisesta viitekehyksestä ja tutkimusasetelmista. Saadakseni tutkimusaiheestani erittäin moniulotteisen näkemyksen, käytin tutkimuksessani aineisto- ja menetelmätriangulaatiota – toisin sanoen eri menetelmien ja aineistojen yhdistämistä tutkimusaiheen tarkastelussa. 1

Kiinassa on varttumassa kokonainen sukupolvi ilman pätevää koulutusta ja ilman tunnetta kuulumisesta kaupunkiin. Tässä artikkelissa tarkastelen asuinpaikkajärjestelmä hukoun vaikutuksia siirtolaislasten paikkaidentiteetin kehitykseen Pekingissä.

Kiinan kaupunkien siirtolaisväestö

Yli 1,3 miljardin asukkaan Kiina kaupungistuu erittäin voimakkaasti. Kiinan maaseudulta kaupunkeihin suuntautuva muuttoliike on laajuudeltaan maailmanhistoriassa ennennäkemätöntä.2 Kiinan kuudennen väestönlaskennan mukaan Kiinan siirtolaisväestö kasvoi 260 miljoonaan vuonna 2010.3 Yksistään Pekingissä siirtolaisväestön osuus on yli kahdeksan miljoonaa, mikä on peräti 38 prosenttia koko kaupungin väestöstä.4

Maaseudulta kaupunkeihin muuttaneet kiinalaissiirtolaiset käyvät läpi kansainvälisten maahanmuuttajien kokemuksiin verrattavissa olevan akkulturaatioprosessin, kuten uuteen ympäristöön sopeutumisen ja erilaiseen arvomaailmaan mukautumisen.5 Kiinalaissiirtolaisten sopeutumista kaupunkeihin kuitenkin hankaloittaa asumisoikeutta säätelevä instituutio, joka tunnetaan hukou-järjestelmänä. Hukou-järjestelmä jakaa Kiinan väestön kahtia paikallisiin ja ulkopuolisiin sekä kaupunkilaisiin ja maalaisiin,6 mikä luo kaupunkeihin rakenteen, jota kutsutaan ”näkymättömiksi muureiksi”. 7

Hukou-järjestelmän juuret voidaan paikantaa Xia-dynastian aikakaudelle (2100–1600 eaa.), mikä tekee siitä Kiinan vanhimman ja pitkäkestoisimman instituution.8 Nykymuotonsa järjestelmä sai Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) ja Mao Zedongin päätöksellä tammikuussa 1958, jonka jälkeen maassamuutto on ollut erittäin tiukasti säänneltyä; Kiinassa ei käytännöllisesti katsoen ollut maalta kaupunkeihin muuttoa 1960-luvun alun jälkeen. Sen sijaan Kiinan kaupunkien väestö vähentyi ja kehitys taantui, kun maaseudulle karkottamisesta tuli politiikan keino vastavallankumouksellisten ajatusten kitkemisessä. Esimerkiksi arviolta 17 miljoonaa kaupunkilaisnuorta lähetettiin maaseudulle kulttuurivallankumouksen ajan myllerryksissä 1960- ja 1970-luvuilla.9

Kiinan kansantasavallan nykyisessä perustuslaissa oikeus vapaaseen sisäiseen maassamuuttoon puuttuu edelleen, vaikkakin se on helpottunut huomattavasti Kiinan pääsihteeri Deng Xiaopingin aloittaessa menestyksekkäät talousuudistukset vuonna 1978. Nyt siirtolaistyöläiset voivat uusia väliaikaisen oleskelulupansa lukemattomia kertoja,10 mutta pysyvän oleskeluluvan saaminen kaupunkeihin on tehty erittäin vaikeaksi. Hukou-statuksen muuttaminen maalaisesta kaupunkilaiseksi on edelleen mahdollista vain hyvin harvoille suosien korkeasti koulutettua ja varakasta väestöä. Heinäkuun 2014 lopulla Kiinan hallinto ilmoitti, että se pyrkii uudistamaan hukou-järjestelmän ja lakkauttamaan erottelun maaseutu- ja kaupunkiväestöön.11 Päätös koskee kuitenkin pieniä ja keskisuuria kaupunkeja, joten suuret kaupungit, kuten Kiinan hallinnollinen keskus Peking, ovat edelleen uudistusten ulkopuolella.

Maassamuutto on ongelmallinen termi kiinan kielessä hukou-järjestelmän vuoksi. Chan ja Zhang12 jakavat muuttoaallot kahteen eri ryhmään: maassamuuttoon, jossa hukou-asema muuttuu maassamuuton mukana sekä maassamuuttoon ilman hukou-statuksen muutosta. Ensimmäisenä mainittua hukou-maassamuuttoa, jossa asuinpaikka vaihtuu pysyvästi, pidetään ainoastaan virallisena. Sen sijaan siirtolaisia, joiden hukou-status ei muutu asuinpaikan vaihdoksessa, kutsutaan kiinaksi ”kelluvaksi väestönosaksi” (renkouliudong) viitaten muuton väliaikaisuuteen ja hallitsemattomuuteen. Tältä väestönosalta evätään oikeus tulla kaupungin täysinäiseksi, tasavertaiseksi jäseneksi. Alexander ja Chan13 ovat verranneet epätasa-arvoista hukou-järjestelmää Etelä-Afrikan entiseen apartheid-järjestelmään. Tosin hukou-järjestelmä ei perustu rotuerotteluun, mutta apartheid-järjestelmän tavoin se pyrkii hallitsemaan voimakkaasti maalta kaupunkeihin suuntautuvia muuttoaaltoja.

Siirtolaistyöläiset jättävät tavallisesti lapsensa maaseudulle isovanhempiensa tai muiden sukulaistensa huolehdittaviksi pitkien työpäivien, asuntojen pienten kokojen sekä koulupaikkojen puuttumisen vuoksi. Yhä useammat siirtolaisvanhemmista kuitenkin muuttavat kaupunkiin lastensa kanssa. Vuoden 2010 arvion mukaan 0–17-vuotiaita siirtolaislapsia oli yli 35 miljoonaa.14

Huolimatta laista, joka määrää lapsille yhdeksän vuoden oppivelvollisuuden, siirtolaislasten on erittäin vaikeaa päästä julkisiin kouluihin. Taloudelliset esteet, kuten erilaiset ylimääräiset maksut kaupungin ulkopuolisille asukkaille estävät kouluihin pääsyn.15 Lisäksi esteenä ovat vaatimukset erilaisista virallisista asiakirjoista sekä koulupaikkojen vähyys,16 minkä vuoksi suurin osa siirtolaisvanhemmista päätyy lähettämään lapsensa rekisteröimättömiin siirtolaislasten yksityiskouluihin, joissa opetuksen taso ja tilat ovat tavallisesti heikkolaatuisia.17 Useat rekisteröimättömistä yksityiskouluista on perustettu omaehtoisesti ja spontaanisti siirtolaisvanhempien aloitteesta, kun muutakaan koulupaikkaa lapsille ei ole löytynyt.18

Koulu, jossa vietin kaksi kuukautta vapaaehtoisena ja etnografina, on Pekingin ainoa rekisteröity, voittoa tavoittelematon yläkoulu siirtolaislapsille. Koulu sijaitsee Etelä-Pekingissä lähellä viitoskehätietä yhdessä Daxing-kaupunkialueen kylistä, jossa peräti 97 prosenttia kuuluu ”kelluvan väestönosan” ryhmään. Koulu on hyvin erityinen Pekingissä, sillä rekisteröityjä siirtolaislasten kouluja on erittäin vähän ja itse asiassa vuoden 2006 jälkeen Pekingin kaupunginhallinto ei ole myöntänyt uusia lupia siirtolaiskouluille.19 Lisäksi koulu panostaa erittäin paljon lasten koulutukseen ja kaikilla opettajilla on pätevyys. Koululla oli vuosina 2013–2014 yhteensä 512 oppilasta: 258 tyttöä ja 254 poikaa, jotka tulivat 23 eri Kiinan maakunnasta. He olivat iältään 11–17-vuotiaita.

Siirtolaislasten paikkaidentiteetti Pekingissä

Positivistisen lähestymistavan mukaan paikka tarkoittaa yksinkertaisesti aluetta, seutua tai sijaintia. Humanistisessa maantieteessä paikka on taas ensisijaisesti mielen tuote. Siirtolaislasten paikkaidentiteettiä kuvatakseni viittaan Yi-Fu Tuanin käsitteeseen sense of place (suomeksi paikan taju) ja rinnastan sen paikkaidentiteettiin.20 Paikan taju tai paikkaidentiteetti viittaa tässä tietystä paikasta muodostettuihin vahvoihin tunteisiin ja siteisiin, jotka Yi-Fu Tuan rinnastaa usein myös kodiksi. Paikkaidentiteetti on siis tietyn paikan subjektiivinen ja kokemuksellinen puoli, joka muodostuu rutiineissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Se on olemassa jokaisella ja vahva osa oman minuuden muodostumista. Paikkaidentiteetin olemassaolon huomaa parhaiten silloin, kun on koti-ikävä.

Yi-Fu Tuanin mukaan paikalla on siitä muodostettujen subjektiivisten tuntemusten lisäksi myös yhteiskunnallinen puoli. Paikka kuvastaa henkilön asemaa yhteiskunnassa, joka näkyy esimerkiksi asuinalueiden eriytymisessä hyvä- ja huono-osaisten alueisiin.21 Paikan ja sosiokulttuuristen tekijöiden välinen suhde on vahva: Osa on ”paikan ulkopuolella”,22 vaikka haluaisikin kovasti olla osa sitä.

Kuinka sitten Pekingin siirtolaislapset ilman pysyvää asuinpaikkaoikeutta muodostavat paikkaidentiteetin? Kokevatko he olevansa pekingiläisiä, vai ovatko he ”paikan ulkopuolella” tai sittenkin koko ajan ikään kuin kahden paikan välissä kokematta kumpaakaan kodikseen? Hukoun puuttuminen vaikuttaa konkreettisesti siirtolaislasten paikkaidentiteetin muodostumiseen. Spatiaalinen kontrolli on erittäin vahvaa Pekingissä, joka on jakautunut etuoikeutettujen ja marginaalissa elävien asuinalueisiin. Maaseudulta tulleet siirtolaiset ovat muodostaneet omia saarekkeitaan, lähiöiden urbaaneja kyliä (chengzhongcun), jotka tarjoavat matalan hinnan vuokra-asumista ja sosiaalisen verkoston uusille tulijoille.

Siirtolaiskoulu, jossa vietin kaksi kuukautta, sijaitsee yhdessä tällaisista kylistä Etelä-Pekingissä lähellä viidettä kehätietä. Koulun oppilaista suurin osa majoittautuu arkipäivisin koululla ja he matkustavat vain viikonloppuisin vanhempiensa luokse eri puolille Pekingiä. Vaikka 15 prosenttia oppilaiden perheistä kertoi taloudellisen tilanteensa olevan verrattain hyvä, peräti 36 prosenttia ilmoitti olevansa köyhiä tai erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Koulun rehtori kertoi, että on huomannut siirtolaisperheiden taloudellisen tilanteen ja asumisolosuhteiden kohentuneen selkeästi koulun perustamisvuoden 2005 jälkeen. Silti osa perheistä asuu edelleen epäinhimillisissä oloissa ilman juoksevaa vettä tai lämmitysjärjestelmää, kuten kasvihuoneen viereen rakennetussa hökkelissä, jossa on talvisin erittäin kylmä ja kesäisin todella kuuma (ks. kuva). Vuonna 2013 peräti 14 prosenttia koulun oppilaiden vanhemmista kertoi ammatikseen kaupunkiviljelyn. Maanviljelystä elantonsa saavat ovat taloudellisesti erittäin vaikeassa asemassa Pekingissä.


Kuva: Siirtolaisperheen asumus Pekingissä (kuva: Koulun arkistot)

Kiinan siirtolaislasten paikkaidentiteettiä on tutkittu erittäin vähän tutkimuksen keskittyessä hukoun puuttumisen vaikutuksiin lasten koulutuksessa. Paikkaidentiteetin merkitys ei ole kuitenkaan vähentynyt globalisoituvassa maailmassa, jossa yhä useampi on muuttanut pois synnyinseudultaan. Kuvatakseni siirtolaislasten paikkaidentiteettiä vertailin koululta saamiani tilastotietoja itse keräämääni aineistoon. Usealla lapsella oli Pekingistä turistin näkökulma. Kysyessäni heiltä, mitä heille tulee mieleen asuinpaikastaan, lapset kuvailivat Pekingin nähtävyyksiä ja kaupungin kuuluisia ruokalajeja, juuri kuten turistit – kaupungin ulkopuoliset – tekevät. Ainoastaan 18 prosenttia koki olevansa pekingiläisiä, kun taas suurimmalla osalla oli joko maalaisen identiteetti tai hyvin epävarma käsitys omasta paikkaidentiteetistään (ks. kaavio).


Kaavio: Paikkaidentiteetti

Useat lapsista perustelivat maalaisen identiteetin sillä, että he ovat syntyneet maaseudulla ja heillä on maaseudun hukou. Hukou-asema periytyy vanhemmilta ja siksi Kiinassa syntymäpaikalla ja vanhempien kotiseudulla (jiaxiang) on edelleen suuri merkitys identiteetin muodostumisessa. Tosin osa vastaajista koki olevansa maalaisia sen vuoksi, että heidän asuinpaikkansa Pekingissä ei muistuttanut kaupunkiympäristöä. He asuivat kyllä nimellisesti Pekingissä, mutta kokivat olevansa kuitenkin Pekingin ”ulkopuolella” asuessaan urbaaneissa siirtolaistyöläisten muodostamissa kylissä. Lisäksi he kertoivat olemuksensa muistuttavan tavoiltaan ja kiinan kielen aksentiltaan enemmän maalaista kuin kaupunkilaista.

Vaikka suurin osa siirtolaislapsista ajattelee olevansa maalaisia tai on hyvin epävarmoja identiteetistään, kokivat siirtolaislapset silti olevansa enemmän kaupunkilaisia kuin heidän vanhempansa. Kaupungissa eletyillä vuosilla oli suuri merkitys kaupunkilaisen paikkaidentiteetin muodostumisessa. Lisäksi kaupunki-identiteetin omaksuneet tunsivat olevansa tavoiltaan ja olemukseltaan kaupunkilaisia. Esimerkiksi Henanissa syntynyt 14-vuotias tyttö kertoi, että ”kaupunkilaiset ovat sivistyneitä ja mielestäni olen myös sivistynyt”. Tytön vastaus kuvastaa myös kaupunkien parempaa ja laadukkaampaa koulutusta suhteessa maaseutuun.

Yllättävän moni oli kuitenkin epävarma identiteetistään ja he kärsivät ”paikattomuudesta”. Lasten perustelut epävarman identiteetin muodostumiseen olivat huomattavasti moninaisemmat kuin perustelut kaupunkilaisen tai maalaisen identiteettiin. Suurimman luokan muodosti kaupunkilaisen hukoun puuttuminen; lapset kertoivat, että vaikka he ovat asuneet valtaosan elämästään Pekingissä, he eivät voi koskaan olla pekingiläisiä maalaisen hukou-aseman vuoksi. ”Elämäntapani muistuttaa kaupunkilaista, mutta minulla on maalaisen hukou”, kuten 14-vuotias poika Heilongjiangin provinssista kertoi.

Perusteluiden toiseksi suurimman ryhmän muodosti lasten epätietoisuus kuulumisesta kumpaankaan elinpiiriin. Lapset olivat kokeneet sekä maalaisen että kaupunkilaisen elämänmuodot, mutta tunsivat olevansa ikään kuin niiden välissä tuntematta kumpaakaan elämäntapaa täysin omakseen. Osalle lapsista maaseudun kotipaikasta oli muodostunut nostalgisen kaipuun kohde, vaikka he eivät halunneet enää koskaan muuttaa sinne takaisin.23 ”Ikävöin usein kotikylääni, mutta en kuitenkaan haluaisi palata sinne. Minulla ei ole kaupunkilaisen tietotaitoa, mutta toisaalta tiedän enemmän asioita kuin maalaiset. Siksi en kuulu kumpaankaan ryhmään”, 14-vuotias tyttö Hubeista perusteli.

Tulokset osoittavat, että hukou-järjestelmä vaikuttaa paikallisen ja siirtolaisväestön kahtiajakoon ja estää siirtolaisväestöä integroitumasta ja identifioitumasta täydellisesti kaupunkeihin. Siirtolaisväestö on aina kaupungin ”toinen” – stigmatisoitu ryhmä, jonka on vaikea irtautua köyhyydestä hukou-aseman periytyessä sukupolvelta toiselle. Yksi opettaja totesi minulle, että elämä kaupungeissa on kerrassaan hyvää, mutta ”hukou-asia on erittäin huono juttu, sillä se rajoittaa siirtolaisväestön luovuutta ja estää ihmisiä toteuttamasta unelmiaan”. Lähes kaikki koulun opettajista olivat siirtolaistaustaisia, minkä vuoksi he olivat hyvin tietoisia oppilaidensa taustoista.

Peking näyttäytyy eri väestöryhmille hyvin erilaisena kaupunkina. Siirtolaiset kyllä asuvat Kiinan pääkaupungissa, mutta heidän elämäntapansa, segregoituneet asuinalueet ja köyhä elintaso harvoin muistuttavat paikallisten tapaa elää Pekingissä. Edistyksen on nähty usein olevan erottamaton osa kaupunkeja, mutta silti se tuntuu olevan asia, joka on siirtolaisväestön ulottumattomissa.

Hukou-järjestelmä on ollut olemassa hyvin kauan. Vaikka pienet ja keskisuuret kaupungit ovat alkaneet pikkuhiljaa höllentää hukou-kontrollia, Kiinan hallinnollinen keskus Peking on päättänyt jatkaa edelleen tiukkaa hukou-politiikkaa. Siirtolaislasten tulee edelleen odottaa kärsivällisesti aikaa, jolloin heidät tunnustetaan kaupungin täysivaltaisiksi jäseniksi. Silti on selvää, että siirtolaisväestön kutsuminen ”kelluvaksi väestönosaksi” on harhaanjohtavaa; huolimatta hukoun puuttumisesta, peräti 44 prosenttia siirtolaislasten vanhemmista ja 48 prosenttia siirtolaislapsista ei aio koskaan palata kotiseudulleen. He eivät ole ”kelluvaa väestöä”, vaan ovat tulleet Pekingiin jäädäkseen.


Kirjallisuus

Alexander, P. & A. Chan 2004. “Does China Have an Apartheid Pass System?” Journal of Ethnic and Migration Studies, 30:4, 609–629.

Chan, Kam Wing 2008. “Internal Labor Migration in China: Trends, Geographical Distribution and Policies.” Proceedings of the United Nations Expert Group Meeting on Population Distribution, Urbanization, Internal Migration and Development. United Nations, 93–122.

Chan, Kam Wing 1994. Cities with Invisible Walls: Reinterpreting Urbanization in Post-1949 China. Oxford University Press, Hongkong.

Chan, Kam Wing & Li, Zhang 1999. “The Hukou System and Rural-Urban Migration: Processes and Changes.” The China Quarterly, 160, 818–855.

Chen, X., Wang, L., & Wang, Z. 2007. “Shyness-sensitivity and Social, School, and Psychological Adjustment in Rural Migrant and Urban Children in China.” Child Development, 80:5, 1499–1513.

Cresswell, T. 1996. In Place/Out of Place: Geography, Ideology and Transgression. University of Minnesota Press, Minneapolis.

Dong, Jie 2011. Discourse, Identity, and China’s Internal Migration: The Long March to the City. Short Run Press Ltd, Bristol.

Goodburn, C. 2009. “Learning from Migrant Education: A Case Study of the Schooling of Rural Migrant Children in Beijing.” International Journal of Educational Development, 29, 495–504.

Jacka, Tamara 2005. “Finding a Place: Negotiations of Modernization and Globalization among Rural Women in Beijing.” Critical Asian Studies, 37:1, 51–74.

Lu Wang 2008. “The Marginality of Migrant Children in the Urban Chinese Educational System.” British Journal of Sociology of Education, 29:6, 691–703.

Ming, H.M. 2014. “Migrant Workers’ Children and China’s Future: The Educational Divide.” The Asia-Pacific Journal, 12:9, March 3, 2014.

Naughton, B. 2007. The Chinese Economy: Transitions and Growth. The MIT Press, Lontoo.

Proshansky, H. M 1978. “The City and Self-Identity.” Environment and Behavior, 10:2, 147–169.

Tuan, Yi-Fu 1977. Space and Place: The Perspective of Experience. University of Minnesota Press, Minneapolis.

Tuan, Yi-Fu 1979. “Space and Place: Humanistic Perspective.” Julkaistu teoksessa S. Gale and G. Olsson (toim.), Philosophy in Geography, 387–427. D. Reidel Publishing Company, Michigan.

Wang, Fei-ling 2005. Organizing Through Division and Exclusion. Stanford University Press, Stanford.

Wang, Fei-Ling 2010. "Conflict, Resistance and the Transformation of the Hukou System." Julkaistu teoksessa Perry, E.J. & M. Selden (toim.) (2010). Chinese Society: Change, Conflict and Resistance, 3. painos. Routledge, Lontoo, 80-101.

Wu, Xiaogang 2012. “The Household Registration System and Rural-Urban Educational Inequality in Contemporary China.” Chinese sociological Review 44:2, 31–51.

Xiang, Biao 2007. “How Far are the Left-Behind Left Behind? A Preliminary Study in Rural China.” Population, Space and Place 13, 179–191.



Verkkolähteet

China Labour Bulletin, Resource Center 2015. “Migrant Workers and Their Children.”
http://www.clb.org.hk/en/view-resource-centre-content/110306, käyty 8.12.2015.

Beijing Statistical Information Net 2013. 北京市 2013 年国民和社会展公. http://www.bjstats.gov.cn/xwgb/tjgb/ndgb/201402/t20140213_267744.htm, käyty 05.12.2015.

Chen Xingdong, BNP Paribas 2014. “Economics Report. China Economics: Hukou Reform and Its Profound Implications”. http://www.bnppresearch.com/?E=dcjbhkbjdjd, käyty 05.12.2015.

National Bureau of Statistics of China 2011. “The 6th National Census.” www.stats.gov.cn, käyty 05.12.2015.

  • 1. Tutkimusmetodeikseni valikoituivat lopulta havainnointi, avointen vastausten kysely 161 oppilaalle, viiden opettajan ja rehtorin semistrukturoitu haastattelu sekä koululta saatu tilastoaineisto.
  • 2. Esim. Chan 2008, 93–122.
  • 3. National Bureu of Statistics of China 2011.
  • 4. Beijing Statistical Information Net 2013.
  • 5. Chen et al. 2007, 1499–1513.
  • 6. Wu 2012, 31–51.
  • 7. Chan 1994.
  • 8. Ks. Wang 2005.
  • 9. Naughton 2007, 116, 127.
  • 10. Wang 2010, 82.
  • 11. Economics Report 2014.
  • 12. Chan ja Zhang 1999, 818–855.
  • 13. Alexander ja Chan 2004, 609–629.
  • 14. China Labour Bulletin 2015. Artikkelin tiedot perustuvat osittain All-China Women´s Federationin vuonna 2013 julkaisemaan raporttiin, joka käsitteli siirtolaislasten määrää.
  • 15. Esim. Ming 2014; Lu 2008; Xiang 2007.
  • 16. Goodburn 2009, 495–504.
  • 17. Esim. Goodburn 2009; Lu Wang 2008.
  • 18. Dong 2011, 33.
  • 19. Ming 2014.
  • 20. Yi-Fu Tuanin paikan tajusta teoksissa: Tuan, Yi-Fu 1977 ja Tuan, Yi-Fu 1979. Proshansky on taas kuvannut artikkelissaan vuodelta 1978 paikkaidentiteetin vaikutusta minuuteen.
  • 21. Tuan Yi-Fu 1979, 408.
  • 22. Lisää ”paikan ulkopuolisuudesta” teoksessa Cresswell 1996.
  • 23. Vrt. Jacka 2005, 53.