Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Ammattiliittojen Suomi

Ammattiliittojen ja poliittisten puolueiden väliset suhteet 2000-luvun Suomessa

AINO TIIHONEN

Johdanto

Samankaltaisten historiallisten juurten voidaan katsoa yhdistävän poliittisia puolueita ja ammattiliittoja, sillä ne ovat saaneet alkunsa samoista merkittävistä yhteiskunnallisista liikkeistä. Etenkin Pohjoismaissa tämä pätee hyvin työväenliikkeeseen ja sen pohjalta syntyneisiin kahteen yhteiskunnalliseen toimijaan: sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja ammattiyhdistysliikkeeseen. Esimerkiksi Suomessa teollistumisen ja siitä aiheutuneen työväestön kasvun seurauksena vuonna 1899 perustetun Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) ja vuonna 1907 perustetun Suomen Ammattijärjestön (SAJ), SAK:n edeltäjän, välit olivat alusta alkaen tiiviit. Molemmat organisaatiot keskittyivät työväestön olojen parantamiseen ja etujen puolustamiseen etenkin työnantajien edessä.1

Suuret historialliset muutosaallot Venäjän vallankumouksista ja teollistumisesta kylmään sotaan sekä Euroopan integraatiokehitykseen ovat pitkälti synnyttäneet pohjoismaalaiseen yhteiskuntaan kolme yhteiskunnallista viiteryhmää: työntekijät, maanviljelijät ja omistava luokka.2 Kaikki kolme viiteryhmää olivat havaittavissa myös suomalaisessa yhteiskunnassa lähes koko 1900-luvun ajan. Jokainen ryhmä perusti yhteiskuntaan kaksi erillistä yhteiskuntapoliittista ryhmittymää, joista pääsääntöisesti toinen keskittyi oman viiteryhmänsä taloudellisten resurssien parantamiseen ja toinen poliittisten etujen ajamiseen. Tällä tavoin yhteiskuntaan syntyivät ammattiliitot ja perinteiset poliittiset puolueet.3 Suomessa puoluekartalle ilmestyivät ”kolme vanhaa suurta”: Kansallinen Kokoomus, Suomen Keskusta (ent. Maalaisliitto) ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP).

Ammattiliittojen rooli yhteiskunnassa on rinnastettu usein puolueiden rooliin monipuoluejärjestelmässä4. Ammattiliittoja kutsutaan usein etujärjestöiksi, sillä ne ajavat jäsentensä etuja yhteiskunnassa. Ne ovat syntyneet sekä perinteisen luokkajaon että työntekijöiden ja työnantajien välisten vastakohtaisuuksien ympärille5. Poliittisten puolueiden tapaan ammattiliitot toimivat ikään kuin valtion ja yhteiskunnan välissä avustamassa näiden kahden välistä sidettä. Ammattiliitot pyrkivät vaikuttamaan poliittisesti, mutta ne eivät tavoittele poliittisesti vastuunalaista asemaa. Jäsenten näkökulmasta liittojen tehtävä ei ole niinkään vaikuttaa valtion päivänpolitiikkaan, vaan pyrkiä parantamaan sopimuksellisesti eturyhmiensä asemaa yhteiskunnassa. Ammattijärjestöillä onkin puolueita enemmän mahdollisuuksia ottaa jäsenikseen vain sellaisia ihmisiä, jotka todella kannattavat kaikkia niiden ajamia asioita, sillä niiden valta ei ole niin suoraan verrattavissa jäsenten määrään kuin puolueilla.6 Toisaalta myös ammattiliittojen vaikutusvallan yhtenä tärkeänä mittarina on tavattu pitää niiden jäsenistön kokoa.

Tässä artikkelissa käsittelen ammattiliittojen ja puolueiden välisiä suhteita Suomessa 2000-luvulla. Painopiste tarkastelussa on poliittisessa osallistumisessa, työväestössä ja sen muuttuvissa arvoissa sekä intresseissä. Aluksi artikkelissa pureudutaan syvemmin ammattiliittojen rooliin suomalaisessa yhteiskunnassa, kerrataan ammattiliittojen syntyhistoriaa ja taustoitetaan lyhyesti ammattiliittojen vaikutusvallan kasvuun vaikuttaneita tekijöitä. Seuraavaksi siirrytään pohtimaan ammattiliittojen puoluepoliittisuutta niiden mahdollisten puoluekytkentöjen näkökulmasta. Tätä pohditaan sekä organisaatio- että jäsentasolla. Artikkelin loppuosa keskittyy jäsentämään ajankohtaisia ammattiliittojen ja puolueiden välisiin suhteisiin liittyneitä yhteiskunnallisia tapahtumia pääministeri Juha Sipilän (kesk.) yhteiskuntasopimuksesta SAK:n ja STTK:n suurkeskusjärjestöhankkeisiin sekä Akavan irtaantumispyrkimyksiin keskusjärjestökentällä.


Kuvitus: Josefina Sipinen

Ammattiliitot osana Suomen poliittista järjestelmää

Ammattiliittojen jäsenmäärät kasvoivat Suomessa moninkertaisiksi muutamassa vuosikymmenessä sotavuosien jälkeen. Jäsenyys ammattiliitossa oli kansalaisille helpoin ja nopein keino päästä politiikan keskiöön, se päihitti myös puoluejäsenyyden. Eräänlainen sisäpoliittinen suunnanmuutos tapahtui vuonna 1968, jolloin Suomessa solmittiin ensimmäinen kolmikantaneuvotteluiden synnyttämä tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Tulopoliittiset kokonaisratkaisut muuttivat Suomen poliittisen järjestelmän korporatiiviseksi, millä viitataan ammattiliittojen saamaan lainsäädäntövaltaan valtion ja työnantajien sekä työntekijöiden ammattiliittojen välisissä sopimusneuvotteluissa.

Tupo-Suomessa kolme suurinta puoluetta keräsi kaksi kolmasosaa kaikista äänistä. Jokainen suuri puolue keskittyi ajamaan itselleen läheisen yhteiskuntaryhmän etua. Jotkin puolueet ja ammatilliset etujärjestöt löysivät helposti yhteiset viiteryhmänsä, ja tiivis yhteistyö on jatkunut vuosikymmeniä. Hyvinvointivaltionrakennus vauhdittui tulopoliittisten kokonaisratkaisujen myötä, ja tämä kaikki myös vankisti puolueiden sekä ammattiliittojen välisiä kytkentöjä. Se lähensi talouden ja politiikan suhdetta ja toi selkeämmin esille yhteiskunnalliset vastakkainasettelut yhteiskuntaluokkien ja ammattiryhmien välillä.7

Talouden globalisoituminen on haastanut työelämää sekä työnantajien että työntekijöiden näkökulmasta, mikä on näkynyt etenkin ammattiliittojen neuvotteluvoiman laskuna ja työväestön järjestäytymisvoiman heikkenemisenä 1990-luvulta lähtien8. Yritysten on kyettävä takaamaan maailmanlaajuinen kilpailukykynsä palkkaratkaisuissaan ja samanaikaisesti työntekijät yrittävät pitää tiukasti kiinni työpaikoistaan, jotka globalisaatiokehityksen myötä ovat vaarassa siirtyä ulkomaille. Tämä on osaltaan vienyt pohjan tulopoliittisilta kokonaisratkaisuilta, joista ainakin toistaiseksi viimeinen solmittiin vuonna 2011. Ammattiliittojen järjestäytymisaste ei kuitenkaan ole suuresti heilahtanut, vaan se on edelleen Suomessa poikkeuksellisen korkea. Vuoden 2015 lopulla keskimäärin 90 prosenttia palkansaajista kuului jäsenenä ammattiliittoon tai työttömyyskassaan ja heistä kolme neljäsosaa oli jäsen Akavan, SAK:n tai STTK:n alaisessa ammattiliitossa.

Suomessa toimii vuonna 2016 kolme ammattiliittojen keskusjärjestöä: Akava, SAK ja STTK. Keskusjärjestöllä tarkoitetaan kattojärjestöä, jonka alle lukuisat ammattiliitot järjestäytyvät. Vuonna 1907 perustettu Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö, SAK, on keskusjärjestöistä jäsenmäärältään suurin. Vuonna 2016 sen alaisuuteen kuuluu 21 erillistä teollisuuden, julkisen sektorin, kuljetusalojen, yksityisten palvelualojen ja kulttuurialojen ammattiliittoa. Yhteensä SAK:lla on yli miljoona jäsentä, joista yksityisillä palvelualoilla työskentelee noin kolmannes, julkisen sektorin työntekijöitä on noin neljännes ja loput, noin vajaa puolet työskentelee teollisuudessa. SAK:n omien jäsentilastojen mukaan sen jäsenistä 47 prosenttia on naisia ja 53 prosenttia miehiä.9

Ennen sotavuosia noin kolme neljäsosaa suomalaisista sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta, mutta sotien jälkeisinä vuosina 1940-luvun loppuun mennessä kaikkiaan noin 300 000 työntekijää siirtyi työskentelemään maa- ja metsätalouden piiristä muille aloille. Tästä seurasi toimihenkilöiden kaksinkertaistuminen työväestössä 12,5 prosentista 27 prosenttiin10. STTK, eli Toimihenkilökeskusjärjestö, on perustettu sotien jälkeen vuonna 1946. Sen perustamisen liikkeellepanevana voimana voidaan pitää paitsi toimihenkilöiden määrän kasvua, mutta myös SAK:n selvää voimistumista ammattiliittokentällä. Vuonna 1993 STTK:n alaisuuteen liitettiin myös Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliiton, TVK:n, kaikki jäsenliitot sekä muutama yksittäinen keskusjärjestöjen ulkopuolella toiminut liitto. Kaikkiaan STTK:n alle liittyi yhdeksän uutta ammattiliittoa. Tämä yhteenliittyminen kasvatti STTK:n kokonaisjäsenmäärää merkittävästi, se kasvoi lähes nelinkertaiseksi saavuttaen melkein 600 000 jäsenen rajapyykin.11 Vuonna 2016 STTK:n alaisuuteen kuuluu 17 ammattiliittoa ja sen kokonaisjäsenmäärä on 540 000. Sen jäsenistöstä 75 prosenttia on naisia ja 25 prosenttia miehiä. Suurin työnantaja STTK:n jäsenistön keskuudessa on kunta tai kuntayhtymä (39 prosentilla).12

STTK:n perustamisen jälkeen korkeasti koulutetut olivat vielä vaille omaa keskusjärjestöä. Vuonna 1947 Suomessa alettiin kartoittaa mahdollisuuksia perustaa akateemisesti koulutetuille oma keskusjärjestö, olihan tällainen perustettu jo Ruotsissakin. Akateemis-ammatillinen valtuuskunta, nykyinen Akava, perustettiin kolme vuotta selvittämistyön aloittamisen jälkeen vuonna 1950. Alussa Akava keskittyi rakentamaan järjestöprofiiliaan korkean koulutuksen ja akateemisuuden ympärille: korkea koulutus oli sekä akavalaisia tiiviisti yhteen tuova että muusta työväestöstä erottava tekijä. Koska Akava on alun alkaen luonut perustansa koulutuksen ympärille enemmän kuin minkään muun yhteiskunnallisen tekijän, on se osaltaan myös tuonut haasteita yhteisen kannan löytymiselle keskusjärjestön sisällä. Akavan jäsenistöstä on voinut löytyä niin yrittäjiä, esimiehiä, asiantuntijoita kuin työntekijöitäkin, ja vielä työelämän eri sektoreilta. 2010-luvulla Akava nimeää itsensä edelleen korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestöksi. Vuonna 2016 Akavan alle kuuluu kaikkiaan 37 jäsenliittoa ja kokonaisjäsenmääräksi on raportoitu 610 000 jäsentä. Puolet jäsenistä on miehiä ja puolet naisia, puolet työskentelee yksityisellä ja puolet julkisella sektorilla ja lisäksi 80 prosentilla jäsenistä on vähintään alempi korkeakoulututkinto.13

Suomessa toimii Akavan, SAK:n ja STTK:n lisäksi kaksi muutakin keskusjärjestöihin rinnastettavaa järjestöä: Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK). Suomen itsenäistymisvuonna 1917 perustetun MTK:n jäsenmäärä on ehtinyt liiton lähes 100-vuotisen historian aikana sekä kasvaa että laskea. Jäsenmäärä oli huipussaan 1970-luvulla ollen 411 000. Vuonna 2016 MTK:lla on noin 340 000 jäsentä, jotka jakautuvat maataloustuottajainyhdistyksiin ja metsätaloustuottajainyhdistyksiin.14 Vuonna 2005 perustetun EK:n alaisuuteen kuuluu kaikkiaan vuonna 2016 27 jäsenliittoa, joista kertyy yhteensä 16 000 jäsenyritystä ja 980 000 työntekijää. EK on työnantajien keskusjärjestö, jonka perustana on Palvelutyönantajien (PT) ja Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton yhdistyminen. Liiton pääasiallinen tarkoitus yhteiskunnassa on edustaa jäseniään, eli yrityksiä, elinkeino- ja työmarkkinapolitiikkaan liittyvissä asioissa15.

Ammattiliittojen poliittinen koti: 2000-luku on haastanut ammattiliittojen perinteiset puoluekytkennät

Poliittisina organisaatioina ammattiliitot ja puolueet jakavat samankaltaiset tavoitteet ja pyrkimykset, mutta ennen kaikkea niitä yhdistävät lähes identtiset viiteryhmät yhteiskunnassa. Koska ammattiliitot ja puolueet vielä tämän lisäksi operoivat osin samalla yhteiskunnan alueella, ei ole mikään ihme, että niiden välille on muodostunut keskinäisiä kytköksiä16. SAK:n ja vasemmistopuolueiden tiiviit suhteet luotiin jo ennen sotavuosia, ja vasta selvästi myöhemmin Kokoomus ja Akava ovat lähentyneet toisiaan17. Suomen poliittisessa elämässä on ollut varsin tavanomaista, että istuvilla kansanedustajilla on luottamustehtäviä etujärjestöissä ja täten myös ammattiliitoissa. Kansanedustajat ovat voineet toimia virassa jossakin etujärjestössä tai ammattiliitossa ennen poliitikonuraansa tai toisinpäin.

Puolueiden ammattiliittokytkentöjä kartoittavan tutkimuksen mukaan eniten kytköksiä 2000-luvulla on löytynyt vasemmistopuolueiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton, politiikoilta, mutta lähes yhtä paljon myös Perussuomalaisten kansanedustajilta.18 Muiden Pohjoismaiden tapaan myös Suomessa on ollut tyypillistä, että oikeistopuolueiden vahvat kytkennät ovat keskittyneet perinteisten työntekijöiden ammattiliittojen sijaan työnantajasektoriin, vientiteollisuuteen ja yritysmaailmaan. Kytkentöjä ei myöskään ole ollut yhtä paljon havaittavissa kuin vasemmistopuolueilla. Yhteistä oikeistopuolueiden kytkennöille on ollut, että ne ovat tyypillisesti jollakin tavalla painottuneet EU-myönteisiin järjestöihin ja liittoihin19. EK:n keskuudessa Kokoomus onkin suosituin puolue ja Kokoomuksella on myös havaittu olevan valtaa EK:n sisällä20. Pohjoismaalaisena maanviljelijätaustaisena puolueena Suomen Keskustalle on ollut tärkeää luoda suhteita ammattiliittoihin päästen näin vaikuttamaan maataloustuotteiden kuluttajahintoihin21. Suomen Keskusta onkin luonut tiiviit suhteet maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestöön, MTK:hon.

Ammattiliittojen organisaatiotason puoluekytkentöjen on tutkimuksissa havaittu heijastuneen myös jäsentasolle22. Tätä on tutkittu analysoimalla ammattiliittojen keskusjärjestöjen jäsenten puolue- sekä luokkasamastumista 2000-luvulla. Aineistoina näissä tutkimuksissa on käytetty 2000-luvun kansallisia vaalitutkimuksia. Kolme keskeisintä havaintoa näissä tutkimuksissa ovat olleet: Akavan ja SAK:n jäsenistöjen loitontuminen kauemmaksi toisistaan puoluepoliittisesti, STTK:n jäsenistön kirjava puoluepoliittisuus sekä Perussuomalaisten nousun näkyminen erityisesti SAK:n jäsenistössä.

Yhteiskuntaluokista työväenluokkaan samastuvat ja ammattiryhmältään työntekijöihin lukeutuvat ovat todennäköisesti SAK:n jäseniä ja he antavat vaaleissa äänensä SDP:lle tai Vasemmistoliitolle, mutta lähes yhtä todennäköisesti 2010-luvulla myös Perussuomalaisille. Vastaavasti keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan samastuvat äänestäjät ovat todennäköisimmin jäseniä Akavassa ja he antavat vaaleissa äänensä Kokoomukselle. He lukeutuvat ammattiryhmältään todennäköisesti johtajiin, asiantuntijoihin tai ylempiin toimihenkilöihin. Nämä kaksi edellä mainittua eräänlaista yhteenliittymää muodostavat selkeimmät vastakkainasettelut ammattijärjestöjen välille jäsentasolla. Alempaan keskiluokkaan samastuminen, alempana toimihenkilönä toimiminen ja Keskustan äänestäminen ovat 2010-luvulla tekijöitä, jotka korreloivat tutkimusten mukaan vähiten ammattiliittojäsenyyden kanssa.23 Tämän kaltaiset tulokset herättävät pohtimaan, onko vuonna 2016 suomalaisessa yhteiskunnassa noussut esiin täysin uudenlaisia vastakkainasettelupareja: työntekijät vs. yrittäjät, fyysistä työtä tekevät vs. tietotyöläiset, leipätyöläiset vs. duunarit sekä kokoaikaiset työntekijät vs. osa-aikaiset?

STTK on koko 2010-luvun luovinut kokoomukseen päin kallellaan olevan Akavan ja vasemmistopuolueita tukevan SAK:n välissä. STTK:n puoluepoliittisuus on näkynyt lähinnä yksittäisissä ammattiliitoissa ja niiden jäsenten poliittisessa orientoitumisessa: suuri osa hoitoalan työntekijöistä on perinteisesti antanut äänensä SDP:lle ja talouselämän alemmat toimihenkilöt Kokoomukselle.24 Perusduunareitakaan ei selkeästi löydy STTK:sta, sillä sen jäsenistössä Perussuomalaisten kannatus on vuosien 2011–2016 välillä pikemminkin laskenut. STTK:n jäsenistön puoluekannatuksen voi sanoa hajaantuneen 2010-luvulla tasaisesti kaikkien neljän keskisuuren puolueen kesken. STTK:ssa puoluepoliittisuus on ollut enemmän ammatti-identiteettiin sidottua kuin esimerkiksi SAK:ssa tai Akavassa.

Ammatti-identiteetit ja yksittäiset liitot ovat alkaneet erottua joukosta myös SAK:ssa. Sen jäsenistössä ei vasemmistopuolueiden valta-asema ei ole entisellään. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaiset ovat houkutelleet perinteisen työväenluokan äänestäjiä. Nyt perussuomalaiset on jo toiseksi eniten kannatusta saava puolue SAK:n liittoihin kuuluvien keskuudessa. Yleisesti on alettu puhua ”perusduunareista”25.

Suurkeskusjärjestöhankkeita ja yhteiskuntasopimuksia

Viimeisimpien, eli kevään 2015, eduskuntavaalien voittajapuolueen Keskustan puheenjohtaja ja nykyinen Suomen pääministeri Juha Sipilä toi esille jo vaalikampanjoinnin aikana ehdotuksensa niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta. Sopimuksen tarkempi sisältö saattoi jäädä usealle pimentoon ennen vaaleja ja Keskustan voiton varmistumista, mutta vaalikampanjoinnin puheet enteilivät Sipilän halukkuutta kaivaa esiin 2000-luvulla enää hyvin harvoin käytetyt kolmikantaneuvottelut. Vaalikevään, Keskustan vaalivoiton ja Sipilän johtaman oikeistohallituksen muodostumisen jälkeen kävi kuitenkin selville, kuinka haastavaa kaikkien työmarkkinaosapuolten tuominen saman pöydän ääreen on.

Vaikka työmarkkinaosapuolet pääsivät lähelle yhteiskuntasopimuksen solmimista pitkien neuvotteluiden ja sopimuksen sisällönmuokkausten jälkeen vuoden 2016 puolella, sopimuksen soveltaminen on osoittautunut liittotasolla haastavammaksi kuin ehkä osattiin edes ajatella. Yhteiskuntasopimuksen viimeisintä ja lopulta solmittuakin muotoa kutsutaan kilpailukykysopimukseksi, koska sen keskeisenä tavoitteena on luoda lisää työpaikkoja julkisten menojen pienentämiseksi ja verovarojen kasvattamiseksi. Kilpailukykysopimus allekirjoitettiin työmarkkinaosapuolten toimesta kesäkuussa 201626.

Käynnissä oleva vaalikausi (2015–2019) on ollut muutenkin tapahtumarikas ammattiliittojen rintamalla. Varhain vaalikeväällä 2015 yhteensä 49 SAK:n ja STTK:n alaista ammattiliittoa ilmoitti olevansa mukana niin sanotussa suurkeskusjärjestöhankkeessa, jonka tavoitteena oli perustaa uusi aikaisempia isompi keskusjärjestö. Hankkeessa korostettiin uuden keskusjärjestön poliittista sitoutumattomuutta ja isomman järjestön tehokkaampaa kykyä huomioida kaikkien jäsenryhmiensä tarpeet.27 Koko kevään ja kesän 2015 ajan hankkeessa mukana olleet liitot kokoustivat ja suunnittelivat hankkeen tarkempaa aikataulua. Tämä luonnollisesti sekoitti myös osin Sipilän yhteiskuntasopimusneuvotteluiden etenemistä.

Vuoden 2015 kuluessa alkoi kuitenkin näyttää todennäköisemmältä, että hanke suurkeskusjärjestön perustamiseksi tulisi kaatumaan. Ensimmäiset yksittäiset liitot vetäytyvät hankkeesta ja Elinkeinoelämän Keskusliitto, EK, ilmoitti vetäytyvänsä keskitetyistä palkkaratkaisuista. Vastoinkäymisistä huolimatta aivan vuoden 2015 lopussa selvitysvaiheessa mukana olleet kaikki 49 liittoa neuvottelivat uudelleen ja suurkeskusjärjestöhankkeen uutisoitiin olevan taas täydessä käynnissä28.

Kevään 2016 aikana ammattiliitto toisensa jälkeen ilmoitti jättäytyvänsä pois hankkeesta, ja kesäkuun alussa koko hanke päätettiin lakkauttaa liittojen yhteisessä kokouksessa. Lakkauttamisen syyksi ilmoitettiin yksiselitteisesti, että hankkeen alkuperäinen aikataulu ja muut suunnitelmat koettiin liian haastaviksi toteuttaa29. Suunnitelmat mitä todennäköisimmin kaatuivat kevään mittaan liittojen välillä ilmenneisiin näkemyseroihin, jotka koskivat erityisesti sitä, millainen suurkeskusjärjestön ja sen liittojen puoluepoliittinen suuntautuminen tulisi olla. Mitä ilmeisimmin STTK:n jäsenliitot vierastivat SAK:laisten liittojen nojautumista vasemmistopuolueisiin ja samanaikaisesti SAK:n alaiset liitot halusivat pitää kiinni perinteistä roolistaan toimia osana työväenliikettä.

Suurkeskusjärjestöhankkeen kariutumisesta ennätti kulua vain muutama kuukausi, kun vuorostaan Akava päätti ravistella keskusjärjestökenttää. Se ilmoitti syyskuussa aikovansa irtaantua kolmen keskusjärjestön yhteisestä lobbaustoimistosta (Finunions) Euroopan unionissa ja harkitsevansa myös vetäytymistä Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) rahoittamisesta SAK:n ja STTK:n rinnalta30. Tässä yhteydessä Akavaa syytettiin myös STTK:n alaisten liittojen läpinäkyvästä houkuttelusta Akavan leiriin. Akavan katsottiin käyttäneen tilaisuutta hyväkseen osuvasti juuri sillä hetkellä, kun SAK:n ja STTK:n tulevaisuuden yhteistyösuunnitelmat eivät suurkeskusjärjestöhankkeen kaatumisen myötä toteutuneetkaan.

Viimeaikaista kuohuntaa keskusjärjestökentällä on mahdollista ymmärtää paremmin edellä esitettyjen ammattiliittojäsenyyttä, yhteiskuntaluokkaa ja puoluesamastumista analysoivien tutkimusten sekä niiden esittämien tulosten valossa. Ainakin ne tarjoavat yhden potentiaalisen näkökulman. Aikaisemmin esille tuodut tutkimuksiin perustuvat erot ammattiliittojen jäsenistöjen puoluepoliittisuudessa osoittavat hyvin esimerkiksi sen, miksi STTK:n ja SAK:n oli lopulta vaikea liittyä yhteen. STTK:n jäsenistön puoluepoliittinen heterogeenisuus on epäilemättä yksi iso tekijä ammattiliittojen keskusjärjestöjen kuohunnan takana.

Keskusjärjestöillä itsellään on ollut tapana ajatella, että heidän vaikutusvaltansa yhteiskunnassa on riippuvainen heidän jäsenmäärästään: mitä enemmän jäseniä, sitä enemmän valtaa31. Aivan kuten poliittiset puolueet ovat riippuvaisia kannattajiensa tuesta, ovat ammattiliitotkin riippuvaisia jäsenistään. Koska jäsenet ovat tärkeitä, on heidän kysyntäänsä pyrittävä vastaamaan. Tämän voisi katsoa selittävän sitä, miksi esimerkiksi jäsenistön puoluepoliittisuudella on väliä, tai miksi järjestötason suuria muutoksia on liian riskialtista tehdä jäsenkadon uhalla.

Onko ammattiliittokentän viimeisimmissä tapahtumissa kyse pohjimmiltaan kuitenkin jostain muusta? Keskusjärjestöjen poliittisessa suuntautumisessa on yksittäisten jäsenliittojen kokoisia poikkeuksia, mistä keskusjärjestöjen rivien rakoilu ja yhteisen näkemyksen löytämisen mahdottomuus kertovat. On myös syytä olettaa, että mahdollisesti osalla jäseniä ammatti-identiteetti määrittää heidän poliittista identiteettiään enemmän kuin yksittäiseen liittoon ja sen kattojärjestöön kuuluminen. Samanaikaisesti vaalitutkimuksessa on käyty paljon keskustelua yhteiskuntaluokka-käsitteen ympärillä, ja monissa 2000-luvun tutkimuksissa on raportoitu luokkaäänestämisen laskusta32. Perinteisestihän puoluevalinta ja puoluesamastuminen on eurooppalaisessa tutkimusperinteessä tavattu liittää vahvasti yhteiskuntaluokkaan ja luokkasamastumiseen33.

Omien etujen ajaminen ja puolustaminen yhdistettynä työmarkkinoiden epävakauteen ovat nykyisin painavimpia syitä siihen, miksi työntekijät liittyvät ammattiliittoon. Monille yksinkertaisin ja selkein motiivi on taloudellinen turva. Vaikka järjestäytyminen on yhä monille tärkeää, ammattiliitot ja niiden keskusjärjestöt saattavat olla jossain määrin jäänne perinteisestä luokkarakenteesta. Globalisaatio, töiden koneellistuminen, koulutustason nousu, eliniän kasvu ja sitä kautta tapahtuva työurien pidentyminen sekä toisaalta pätkätöiden lisääntyminen asettavat muutospaineita sekä puolueille että ammattiliitoille. Nämä muutokset ovat synnyttäneet kokonaan uusia ammattiryhmiä yhteiskuntaan, mutta toisaalta ammatti-identiteetit ovat saattaneet löystyäkin osa-aikatöiden yleistymisen myötä. Ovatko ammatit luomassa yhä voimakkaampia identiteettejä yhteiskuntaan yli perinteisten yhteiskuntaluokkarajojen? Tämä kysymys vaatii epäilemättä lisätutkimusta tulevaisuudessa.

Suurkeskusjärjestöhanke ja Akavan irtaantumispyrkimykset olivat ammattiliittojen sekä keskusjärjestöjen keino vastata osaltaan yhteiskunnan asettamiin muutospaineisiin. Yhteiskuntasopimus oli taas vastaavasti vaalien voittajapuolueen ja tätä kautta myös valtionhallinnon keino tasapainoilla muutosten keskellä. Kaikesta huolimatta vuonna 2016 puoluepolitiikka ja siihen liittyvät asenteet vaikuttavat yhä selvästi ammattiliittojen toimintaan ja järjestöjen keskinäisiin suhteisiin Suomessa sekä jäsen- että liittotasolla.

Lähteet ja kirjallisuus

Akava 2016. www.akava.fi, 14.11.2016

Allern, E.H. 2010. Political Parties and Interest Groups in Norway. Colchester, ECPR Press.

Allern, E.H., Aylott, N. & Christiansen F.J. 2007. "Social Democrats and trade unions in Scandinavia: The decline and persistence of institutional relationships." European Journal of Political Research 46 (5), 607−635.

Aylott, N. 2007. "From People’s Movements to Electoral Machines? Interest Aggregation and the Social Democratic Parties of Scandinavia." Teoksessa Kay Lawson & Thomas Poguntke (toim.). How political parties respond: interest aggregation revisited. London, Routledge, 61−85.

Epstein, Leon D. 1967. Political parties in Western democracies. London, Pall Mall Press.

EK 2016. https://ek.fi, 15.11.2016.

Dalton, R.J. 2002. Citizen Politics: Public opinion and Political Parties in Advanced Democracies. New York, Chatnam House.

Gingrich, J. & Häusermann, S. 2015. "The decline of the working-class vote, the reconfiguration of the welfare support coalition and consequences for the welfare state." Journal of European Social Policy, 25 (1): 50–75.

Koivisto, M. 1994. STTK-tutkimus: STTK:n jäsenkunnan rakenne, työ ja odotukset. Helsinki, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK.

Lazarsfeld, Berelson & Gaudet 1948. The People’s Choice: How the Voter Makes Up His Mind in Presidential Campaign. New York, Columbia University Press.

Lipset, S.M. & Rokkan, S. 1967. Party Systems and Voter Alignments. New York, The Free Press.

Mickelsson, R. 2007. Suomen Puolueet: Historia, muutos ja nykypäivä. Tampere, Vastapaino.

MTK 2016. http://mtk.fi, 14.11.2016.

Muiluvuori, J. 2000. Akava 1950–2000: Oma ja yhteinen etu. Akava.

Ollila, A. & Paloheimo, H. 2007. Kansanedustajan työ ja arki. Suomen eduskunnan julkaisu. Helsinki, Edita.

Piazza, J. 2001. "De-linking labor: Labor Unions and Social Democratic Parties under Globalization." Party Politics 7 (4): 413–435.

Rantala, O. 1982. Suomen puolueiden muuttuminen 1945–1980. Helsinki, Gaudeamus.

Raunio, T. & Laine, N. 2016. Finland: Strong party-union links under challenge. Julkaisematon käsikirjoitus.

SAK 2016. http://sak.fi, 14.11.2016.

Sauramo, A. 2006. Kaiken varalta – Tutkimus vastavalmistuneiden korkeasti koulutettujen ammattijärjestöjäsenyydelleen asettamista odotuksista. Tampere, Tampereen yliopisto.

Sundberg, J. 2001. Partier och intresseorganisationer i Norden och Europa. Copenhagen, Nordisk Ministerråd.

Sundberg, J. 2003. Parties as organized actors: the transformation of the Scandinavian three front parties. Helsinki, Helsinki, University Press.

Sundberg, J. 2008. "Puolueiden organisaatiot ja suhteet etujärjestöihin." Teoksessa Paloheimo, H. & Raunio, T. (toim.). Suomen Puolueet ja Puoluejärjestelmä. Helsinki, WSOY, 61−84.

STTK 2016. http://sttk.fi, 14.11.2016.

Tiihonen, A. 2015. Etujärjestöjen, puolueiden ja yhteiskuntaluokkien suhde Suomessa 2000-luvulla. Pro gradu -tutkielma. Tampere, Tampereen yliopisto.

Tiihonen, A. 2016a. "Etujärjestöjen, puolueiden ja äänestäjien väliset suhteet." Teoksessa Grönlund, K. & Wass, H. (toim.). Poliittisen osallistumisen eriytyminen – eduskuntavaalitutkimus 2015. Helsinki, Oikeusministeriö.

Tiihonen, A. 2016b. "Puoluepolitiikka jakaa yhä ammattiliittoja." Helsingin Sanomat 10.6.2016.

Westinen, J. & Kestilä-Kekkonen, E. 2015. "Perusduunarit, vihervasemmisto ja porvarit: Suomalaisen äänestäjäkunnan jakautuminen ideologisiin blokkeihin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa." Politiikka 57 (2): 94–114.