Millaista oli yleisten saunojen saunakulttuuri 1800- ja 1900-luvun vaihteen Porissa?

Millaiset sosiaaliset verkostot edistävät maahanmuuttaneiden poliittista integraatiota?

Kirja-arvio: Lue mitä et vielä tiennyt politiikan grand old man Virolaisesta

Kirja-arvio: Mikrohistoriallinen kuvaus tavallisesta kansasta

Kirja-arvio: Laaja katsaus suomalaisen rahvaan elämään viidellä vuosisadalla

SUSANNA LINDGREN

Perttu Immosen lähes vuosikymmenen mittaisen tutkimus- ja kirjoitusurakan lopputulos on yli 600-sivuinen tiiliskivi suomalaisen rahvaan historiasta.

Tavataan sanoa, että historiankirjoitus on suurmiesten ja valtioiden historiaa. Käsitys on tietenkin väärä, sillä jo pitkään mikrohistoria, marginaalit ja aiemmin sivuun sysätyt äänet on nostettu keskeiseksi osaksi historiankirjoituksen kaanonia. Perttu Immosen tuoreessa teoksessa Suomen rahvaan historia – Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle (Atena 2017) huomion kohteena on suomalainen rahvas iloineen ja suruineen, tapoineen ja uskomuksineen, perinteineen ja muutoksineen. Tavallisesta kansasta rakentuva kuva on monipuolinen ja elävä.

Teoksessa tarkastellaan Suomen historian kehitysvaiheita 1400-luvun lopulta 1800-luvun alkuun kolmen eri puolilla maata asuneen suvun noin kahdentoista eläneen sukupolven kautta. Mukana on kirjoittajan omia esi-isiä ja -äitejä Saimaan järvikulttuurista Rantasalmelta, jokivarren suku Satakunnan Sastamalasta ja Tyrväältä sekä kokkolalainen meri- ja kaupunkisuku. Immosen tutkimat suvut ovat siitä poikkeuksellisia, että ne voidaan jäljittää nykyhetkestä 1400-luvun lopulle saakka.

Rahvas tarkoittaa Immosen teoksessa sitä osaa kansasta, joka ei kuulunut papistoon, porvaristoon tai aatelistoon. Otanta on siis laaja hyvin toimeentulevista, Tukholman säätyvaltiopäivillä saakka edustaneista talonpojista vain vaatepartensa omistaneisiin kiertolaisiin. Työntäyteisen arkielämän vastapainona koetaan kulkutauteja, katovuosia ja nälänhätää paikoin niin karusti, että koko talo tyhjenee ja pitäjän haudankaivajalla riittää työtä.

Suomen rahvaan historia kietoutuu tarkastelemiensa sukujen muodostamien ketjujen varaan. Naimakaupat, syntymät ja kuolemat rytmittävät elämää vahvasti. Immosen lähdeaineistona ovat pitkälti kirkonkirjat ja tuomiokirjat, joista rahvaan elämänvaiheet nousevat esiin muutosten ja rikkeiden kautta. Vain jostakin tavallisen arkielämän ohittavasta, kuten käräjillä saadusta tuomiosta tai esitetystä todistuksesta, on jäänyt jälki, jota seurata nykyajasta käsin. Sukurakkauden ei voi väittää olevan ehdotonta, sillä perinnöistä ja oikeuksista on kiistelty kautta vuosisatojen – niin myös Immosen tutkimissa suvuissa.

Koska Immosen tutkimuskohde – menneiden vuosisatojen aikana eläneet tavalliseen kansaan kuuluneet ihmiset – on haastava ja häilyvä, eikä sukujen yksittäisistä jäsenistä voi rakentaa kattavia tai syvällisiä henkilökuvia, teoksen rankaa on vahvistettu yleisellä kansanperinteellä. Kronologisen historiallisen narratiivin ja kansatieteestä ammentavien uskomusten, tapojen ja perinteiden yhdistäminen toimii: ihmisen elämänkaareen kuuluvat vaiheet, vuodenkierron kulku sekä kodin piirin ja kyläyhteisön kokemusmaailma heräävät Immosen tekstissä eloon.

Rahvaan elämä ei ollut irrallaan “suuremmista historian linjoista”. Sukujen jäseniä joutui vuosisatojen aikana armeijoihin ja sotiin, hallitsijoita nähtiin tai ainakin heistä kuultiin, kirkko huolehti tiedonvälityksestä ja lukutaidon opetuksesta, toisinaan vihollinen saapui voimalla kotipihaan saakka. Pitkän aikajänteen kuljettaminen eteenpäin saa sysäyksiä tapahtumista, jotka on yleensäkin tavattu ottaa mukaan valtion historiallisten vaiheiden tarkasteluun, kuten sodista ja suurista nälkävuosista.

Suomen rahvaan historia on laaja katsaus elämään, jota suuri enemmistö maan väestöstä on menneinä vuosisatoina elänyt. Maanviljelyskulttuurin eri muodot, elannon hankkimisen tavat, metsien ja vesistöjen merkitys sekä maaseudun ja kaupungin rakennuskulttuuri tulevat esitellyiksi ja vertailluiksi. Immonen kuljettaa tarkastelemiaan sukuja vuorotellen läpi vuosikymmenten ja -satojen. Kronologia aiheuttaa tekstiin jonkin verran toisteisuutta ja yksipuolisuutta: näin laajassa teoksessa ja haastavan tutkimuskohteen äärellä lukija ei suoranaisesti pääse yllättymään kunkin vuosikymmenen osalta erikseen, sillä muutokset ovat paikoin hitaita ja erot aiempaan hiuksenhienoja.

Kirjan ansiona ja taakkana on sen rajaus. Yhtäältä kolme tutkittua sukua tuo selkeän ja perustellun kehyksen tutkimus- ja kirjoitustyölle, toisaalta niiden vuosisatojen yli jatkuvassa historiassa on myös suvantokohtia ja vaiheita, joiden relevanttiutta kirjan kokonaisuuden kannalta ei aivan selkeästi näe. Kunnianhimoiselle teokselle löytyisi luultavasti enemmän lukijoita, jos se olisi hieman kompaktimmassa muodossa. Toisaalta se voi toimia myös eräänlaisena käsikirjana ja yleisteoksena aihepiiriin.

Suomen rahvaan historia tarjoaa näkymän maailmaan, joka voi olla monelle pääpiirteitään lukuunottamatta vieras. Kirja on oivaa luettavaa tavallisen kansan elämästä ja historiasta kiinnostuneelle lukijalle, eikä se edellytä yletöntä etukäteisperehtymistä Suomen historiaan. Lisäkiinnostuksen se sen sijaan voi laukaista, johon puolestaan on tarjolla ensiapuna teoksen lopussa oleva lähde- ja kirjallisuusluettelo. Sen avulla teemaan liittyvään tutkimukseen pääsee halutessaan monipuolisesti sisälle.

Perttu Immonen: Suomen rahvaan historia – Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle
Atena 2017, 639 s.