Millaista oli yleisten saunojen saunakulttuuri 1800- ja 1900-luvun vaihteen Porissa?

Millaiset sosiaaliset verkostot edistävät maahanmuuttaneiden poliittista integraatiota?

Kirja-arvio: Lue mitä et vielä tiennyt politiikan grand old man Virolaisesta

Kirja-arvio: Mikrohistoriallinen kuvaus tavallisesta kansasta

Perhe kun taakse jäi – Suomen somalialaisten poliittinen sosialisaatio ja poliittinen luottamus

PETRA KANTOLA

Tässä artikkelissa lähestytään perheiden ja verkostojen merkitystä kotoutumisessa ja poliittisessa sosialisaatiossa yhden Suomen merkittävimmän maahanmuuttajaryhmän, Suomen somalialaisten, kokemusten kautta. Artikkeli pohjautuu kirjoittajan kuluvana vuonna laatimaan pro gradu -tutkielmaan1 ja sitä varten kerättyyn teemahaastatteluaineistoon. Artikkelissa keskitytään osaan kyseistä tutkielmaa varten kerätystä aineistosta, eli seitsemän Suomeen 1990-luvulla muuttaneen somalialaisen kokemuksiin politiikkaan kiinnittymisestä. Haastatellut ovat muuttaneet Suomeen nuorina aikuisina, ja he ovat aktiivisia somalialaisyhteisön jäseniä. Artikkelissa avataan haastateltuihin vaikuttaneiden eri toimijoiden merkitystä kotoutumisessa ja poliittisen luottamuksen muotoutumisessa.

Poliittisella sosialisaatiolla viitataan poliittisten asenteiden, arvojen ja toimintatapojen omaksumiseen, joka alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu läpi elämän.2 Poliittinen sosialisaatio on siis poliittisten ajatusmallien oppimisprosessi. Koska yhteiskunnasta opitaan usein vanhemmilta, perhettä pidetään yhtenä tärkeimpänä poliittiseen sosialisaatioon vaikuttavana toimijana eli sosialisaatioagenttina.3 Poliittisen sosialisaation kannalta maahanmuuttajat ovat erityisen mielenkiintoinen joukko, sillä tutkijat eivät ole täysin yksimielisiä siitä, miten ja missä poliittinen sosialisaatio tapahtuu edes silloin, kun henkilöön vaikuttaa sama poliittinen konteksti koko tämän elämän ajan – saati silloin, kun henkilö muuttaa yhden yhteiskuntajärjestelmän piiristä toiseen. Osa maahanmuuttajista, kuten somalialaiset, tuleekin Suomeen turvapaikanhakijoina maista, joiden yhteiskunta on Suomeen verrattuna hyvin erilainen esimerkiksi korruption, yhteiskunnallisen vakauden tai poliittisen kulttuurin suhteen.

Lapsuudessa ja nuoruudessa omaksutut arvot ja asenteet voivat määrittää yksilön maailmankatsomusta hyvinkin pitkälle erityisesti silloin, kun yksilö elää koko elämänsä samanlaisessa yhteiskunnallisessa kontekstissa.4 Maahanmuuttajien odotetaan kuitenkin sopeutuvan myös uuteen asuinympäristöönsä, joka saattaa poiketa lähtömaasta hyvinkin paljon. Aikuisena maasta toiseen muuttaneiden poliittisia arvoja ja asenteita uudessa asuinympäristössä ei kuitenkaan usein ole ohjaamassa sama perhe- ja tuttavaverkosto kuin lähtömaassa. Haastatellut somalialaistaustaiset järjestöaktiivit muuttivat Suomeen nuorina aikuisina. He olivat ehtineet sosiaalistua poliittiseen kulttuuriin Somaliassa, mutta samalla he olivat Suomeen muuttaessaan kuitenkin vielä niin nuoria, että esimerkiksi poliittiseen luottamukseen myönteisesti vaikuttavat kielen oppiminen, opiskelu ja työllistyminen olivat iän puolesta täysin mahdollisia. Haastatellut opiskelivat ja työllistyivät kutakuinkin samaan aikaan vastaavan ikäisen suomalaista syntyperää olevan väestön kanssa, millä on ollut positiivinen vaikutus myös kielen oppimiseen.

Poliittisen sosialisaation voidaan maahanmuuttajien kohdalla nähdä tapahtuvan kolmessa kontekstissa: lähtömaassa, maahanmuuttojärjestelmässä ja uudessa asuinmaassa. Näissä kaikissa opitaan sekä yhteiskunnasta että itsestä osana sitä. Ensisijaisesti sosialisaatio tapahtuu lähtömaassa, jossa tärkeä rooli on esimerkiksi yhteiskunnan turvallisuudella, poliittisella järjestelmällä ja siihen osallistumisella, samoin kuin perheen myötä esimerkiksi identiteetin kehityksellä ja koulutuksella. Tämän jälkeen muuttajien poliittiseen sosialisaatioon vaikuttavat merkittävästi itse lähteminen ja sen jälkeiset tapahtumat.5

Maahanmuuttopolitiikan yhtenä onnistumisen mittarina voidaan pitää kotoutumista. Kotoutumista puolestaan voidaan arvioida paitsi siitä näkökulmasta, saako työikäinen maahanmuuttaja Suomesta työpaikan tai oppiiko hän viihtymään uudessa asuinympäristössään, myös siitä näkökulmasta, missä määrin maahan muuttaneet luottavat Suomen poliittiseen järjestelmään ja sen toimijoihin.6 Poliittista luottamusta pidetään yleisesti poliittisen järjestelmän sujuvan toiminnan ja sen olemassaolon edellytyksenä, sillä luottamuksen pohjalta kansalaiset ovat valmiita luovuttamaan vallankäytön päättäjille.7 Poliittinen luottamus viittaa siis siihen, missä määrin poliittiset instituutiot toimivat kuten niiden toivotaan tai oletetaan toimivan – ja kuten edellä on tuotu esille, nuoruuden poliittinen sosialisaatio on suuressa roolissa tämän luottamuksen muotoutumisessa.8

On yhteiskunnan kannalta huolestuttavaa, mikäli matala poliittinen luottamus on ominaista vain yksittäisille ryhmille, sillä matala luottamus vähentää paikalliseen ja kansalliseen poliittiseen yhteisöön kuulumisen tunnetta9 sekä motivaatiota toimia yhteiskunnan sääntöjen ja lakien mukaisesti10. Jos ajatellaan kotoutumista kokonaisuutena, kantaväestöön verrattavissa olevaa poliittista luottamusta voidaan pitää täysimääräisen yhteiskuntaan integroitumisen viimeisenä vaiheena. Tämä kuitenkin vaatii myös kokonaisvaltaista sosiaalista ja taloudellista integraatiota, kuten uuden kielen oppimista, tasa-arvoisia työ- ja koulutusmahdollisuuksia sekä poliittisen järjestelmän ymmärtämistä.11 Poliittinen luottamus voi olla matalaa, korkeaa tai jotain siltä väliltä, mutta joka tapauksessa siihen vaikuttava poliittinen kiinnittyminen syvenee sitä mukaa, kun muuttajalle kertyy kokemusta uudesta asuinmaasta ja sen poliittisesta järjestelmästä.12

Suomen somalialaisista

Suomen somalialaiset ovat taustaltaan pääosin Somalian sisällissodan pakolaisia, ja Suomessa he ovat olleet suureksi osaksi rasismin ja syrjivien asenteiden kohteena.13 Osittain tämä johtuu pakolaisiin varautumattomasta järjestelmästä, osittain taas heihin tottumattomasta kansasta ja väestöryhmien välisistä kulttuurieroista. Somalialaisten Suomeen tulo ajoittui 1990-luvun alkuvuosina koettuihin lamavuosiin, mikä on osaltaan lisännyt suomalaisten negatiivisia asenteita juuri somalialaisia kohtaan.14

Somalialaisten asema työmarkkinoilla on heikko.15 Heistä keskustellaan julkisuudessa monesti negatiivisessa valossa rikosten tekijöinä tai terrorismin kannattajina.16 Asenteet ja työmarkkinat eivät ole olleet somalialaisten eduksi kotoutumisessa. Vaikka monet somalialaiset ovat opiskelleet kielen ja työllistyneet, ovat monet kuitenkin jääneet niiden osalta yhteiskunnan ulkopuolelle.17 Suomessa vietetyn ajan pituudesta huolimatta useampi somalinkielinen on edelleen työtön kuin työssäkäyvä.18
Suomessa somalialaiset kuitenkin osallistuvat muita vähemmistöryhmiä aktiivisemmin erilaisten yhdistysten toimintaan19, mikä on positiivista niin somalialaisten sosiaalisten verkostojen kuin luottamuksenkin suhteen: mitä laajempi tietyn etnisen ryhmän yhdistysverkosto on, sitä enemmän se lisää myös poliittista luottamusta ja poliittista osallistumista.20 Vaikka poliittinen luottamus muotoutuukin pitkälle jo nuorena, sitä voi kasvattaa osallistumalla yhdistystoimintaan.21

Somalialaisyhdistysten lisäksi somalialaiset ovat aktiivisia myös suomalaisissa ja monikulttuurisissa järjestöissä22, mikä on tärkeä eri väestöryhmiä yhdistävä seikka. Yhdistys- ja järjestötoiminta on erityisen arvokasta esimerkiksi työttömille, sillä se tarjoaa keinon osallistua yhteiskuntaan.23 Yhdistykset ja niissä toimiminen ehkäisevät syrjäytymistä ja tukevat kotoutumista esimerkiksi kielikurssien, harrastustoiminnan, työllistymistuen ja lasten läksykerhojen kautta24. Moni Suomen somalialaisten yhdistys suuntautuu myös entisen kotimaan asioiden parantamiseen25.

Perhe ja poliittinen sosialisaatio

Yhteiskunnasta opitaan perheen lisäksi koulussa, ystävien kesken ja median välityksellä.26 Luonnollisestikaan vanhemmilla ei voi olla samanlaista vaikutusta poliittiseen uudelleensosiaalistumiseen uudessa asuinmaassa, muutti Suomeen koko perhe tai vain yksi sen jäsenistä. Perheen merkitys sosialisaatiossa on siis korvattava muilla verkostoilla. Uuden kulttuurin ja sen tapojen oppiminen tapahtuu muuttajien ja uuden asuinmaan yhteiskunnan välillä, jossa tärkeitä sosialisaatioagentteja ovat yleensä aluksi olleet (etenkin Suomen somalialaisilla) järjestöt, toiset maahanmuuttajat ja haastattelujen perusteella erityisesti kantaväestö.

Vaikka perhettä pidetään yhtenä tärkeimmistä sosialisaatioagenteista, haastateltujen mukaan suoraa poliittista sosialisaatiota vanhemmilta lapsille ei tapahtunut aikoinaan kotimaassa. Suurin osa haastateltavista toi esille, ettei kotona Somaliassa puhuttu politiikasta. Haastateltavat arvioivat sen johtuvan kulttuurista ja vaikeasta poliittisesta tilanteesta, mutta myös vanhempien poliittisen kiinnostuksen puutteesta. Lisäksi siihen on voinut vaikuttaa haastateltujen nuori ikä, sillä he lähtivät Suomeen noin 20-vuotiaina. Arvojen siirtymistä vanhemmilta lapsille on kuitenkin tapahtunut: yhteiskunnallisten tai erityisesti poliittisten asioiden sijaan osassa perheistä korostettiin koulutusta ja työtä tienä parempaan elämään.

Sosialisaatio kotona on siis voinut ohjata ennemminkin poliittiseen passiivisuuteen, vaikka kotona onkin muutoin kannustettu aktiiviseen toimijuuteen. Vaikka selkeää poliittista arvopohjaa ei ole kotona tarjottu, politiikasta keskustelemattomuus ei kuitenkaan tarkoita, ettei poliittista sosialisaatiota vanhemmilta lapsille olisi tapahtunut. Tapahtumat, kuten esimerkiksi isän joutuminen vankilaan, ovat tuoneet yhteiskunnallisia asioita lähemmäs. Lisäksi osa haastatelluista oli kuullut vanhempiensa keskustelevan politiikasta ja yleisesti yhteiskunnasta keskenään tai muiden aikuisten kanssa.

Kotoa saatu malli omasta vastuusta ja aktiivisuudesta oman elämän rakentamisessa näkyy haastateltujen aktiivien elämässä myös Suomessa, sillä he ovat töiden ohella osallistuneet aktiivisesti järjestöjen toimintaan ja osa politiikkaan. Perhe sosialisaatioagenttina ei ole ohjannut aktiiviseen toimijuuteen politiikassa, vaan sen sijaan muiden sosialisaatioagenttien, kuten koulutuksen pariin. Koulu ja työ Suomessa puolestaan ovat muovanneet haastateltujen poliittista kiinnittymistä pidemmälle, kun he ovat erityisen aktiivisesti hakeutuneet ja päässeet niiden pariin.

Vaikka tutkijoilla on vaihtelevia näkemyksiä poliittisen luottamuksen pysyvyydestä, sitä voi kuitenkin pitää vahvasti kontekstisidonnaisena.27 Suomi ja Somalia edustavat ääripäitä valtioiden välisissä korruptiovertailuissa28, mikä luo poliittisen luottamuksen kannalta mielenkiintoisen tutkimusasetelman, sillä korruptio vaikuttaa poliittiseen luottamukseen kielteisesti.29 Aikaisempien kokemusten voidaan jossain määrin nähdä vaikuttavan luottamukseen myös Suomessa, mutta haastattelujen osalta korostui Suomen ja Somalian poliittisten järjestelmien vertailukelvottomuus. Osa haastateltavista kuitenkin arveli, että kokemukset Somaliassa vaikuttavat edelleen myös Suomessa, mikä näkyy ainakin luottamuksessa viranomaisia, kuten poliisia, kohtaan. Toisaalta haastattelujen perusteella näyttää kuitenkin ennemmin siltä, että matala luottamus Somaliassa kääntyy positiiviseksi uudessa asuinmaassa: Suomea pidetään erityisen hyvänä paikkana asua ja sen instituutioihin luotetaan, kun taustalla ovat kokemukset sodan ja korruption täyttämästä Somaliasta.

Yhteiskunta koostuu sosiaalisista suhteista

Poliittisen luottamuksen muotoutuminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan se on osa laajempaa kulttuurisen ja sosiaalisen integraation kokonaisuutta. Sosiaalinen integraatio eli kantaväestön kanssa kanssakäyminen on tärkeässä asemassa maahanmuuttajien kotoutumisessa, sillä yhteiskunta koostuu sosiaalisista suhteista, yhteisöistä ja kulttuureista. Haastatteluissa tuli esiin haastateltujen rooli osana väestöryhmien rajat ylittäviä sosiaalisia harrasteverkostoja, ystävyyksiä ja kaveriporukoita, mikä kertoo siitä, että muuttajat hyväksytään osaksi niitä. Se on osoitus eri väestöryhmien välisestä vuorovaikutuksesta ja kulttuurin omaksumisesta.

Uuden kulttuurin ja sen ihmisten sekä instituutioiden tuntemusta tarvitaan poliittisen luottamuksen muotoutumiseen. Suurin osa aktiiveista on ollut tai on edelleen säännöllisissä tekemisissä kantaväestön edustajien kanssa. Kantaväestön edustajat ovat olleet erityisen tärkeitä sosialisaatioagentteja aktiivien elämässä Suomessa, sillä juuri heidän kauttaan maahan muuttaneet ovat oppineet suomalaisesta kulttuurista sellaisena kuin se on. Lisäksi kantaväestö on ollut tärkeässä roolissa muun muassa kielen oppimisessa ja koulutuspolkujen valinnassa, mikä puolestaan on edelleen vaikuttanut kotoutumiseen ja poliittisen luottamuksen muotoutumiseen.

Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan esimerkiksi jäsenyyttä erilaisissa sosiaalisissa verkostoissa, niissä syntyvää vastavuoroisuutta ja sosiaalista ihmisten välistä luottamusta. Yhdistystoimintaan osallistumalla luodut verkostot ja niiden kautta muodostuneet luottamussuhteet tuottavat jäsentensä käyttöön sosiaalista pääomaa.30 Yhdistystoimintaan osallistumalla saavutettujen verkostojen lisäksi sosiaalinen pääoma muuntautuu myös henkilökohtaisiksi resursseiksi yhdistystoiminnassa opittujen taitojen ja tietojen kautta.31 Sosiaalinen pääoma onkin erityisen tärkeää etnisten vähemmistöjen poliittisen osallistumisen kannalta.32 Sosiaalisesta pääomasta on kollektiivista hyötyä, sillä ihmisten välisellä luottamuksella ja toiminnalla on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan demokratian ja kansalaisyhteisön kannalta.33

Väestöryhmien välinen vuorovaikutus ja edes yhden kielen ja kulttuurin kanssa auttavan henkilön löytäminen voi vaikuttaa myönteisesti maahan muuttaneen kokemuksiin kanssaihmisten luotettavuudesta.34 Sosiaalinen luottamus ja poliittinen luottamus ovat yhteydessä toisiinsa, joten pitkällä tähtäimellä ”oven avaaminen” voi olla yksi Suomen somalialaisten poliittiseen luottamukseen vaikuttavista tekijöistä, sillä sosiaalinen pääoma selittää myös poliittista kiinnittymistä.35 Kotoutumisessa ovat tärkeitä yhteiskuntaan mukaan pääseminen ja syrjimättömyys36. Näyttää siltä, että kantasuomalaisiin ulottuvan sosiaalisen verkoston ei tarvitse olla laaja: riittää, että se yltää sinne saakka.

Poliittinen kiinnostus määrittää poliittista sosialisaatiota

Henkilön oma kiinnostus politiikkaa kohtaan vaikuttaa olevan suuremmassa roolissa haastateltujen poliittisessa integraatiossa kuin poliittisten arvojen ja tapojen välittyminen kantaväestöltä muuttajille. Haastatellut eivät juurikaan ole keskustelleet ystävien tai tuttavien kanssa politiikasta, vaan politiikkaan kiinnittyneet aktiivit korostivat hankkineensa tietoa yhteiskuntajärjestelmästä itsenäisesti median välityksellä.

Aktiivisesti järjestöissä ja politiikassa toimivien henkilöiden haastatteluissa korostui, että he olivat Suomessa alusta asti kiinnostuneita politiikasta ja vaikuttamisesta. Vaikuttaa siltä, että kiinnostus yhteiskuntaa kohtaan on muotoutunut jo kotona Somaliassa. Mielenkiintoista on, että kantaväestöön ulottuvista sosiaalisista verkostoista huolimatta poliittiset arvot eivät juurikaan välity kantaväestöltä muuttaneille, vaan oppiminen keskittyy ensisijaisesti kieleen ja kulttuuriin. Näillä on kuitenkin tärkeä rooli siinä, että omaehtoinen politiikkaan kiinnittyminen tulee mahdolliseksi.

Kuten yksi haastateltavista toi esille, suomalaisessa kulttuurissa politiikka näyttäytyy usein sopimattomana keskusteluaiheena. Merkittävin sosialisaatioagentti näyttäisikin olevan media, jonka vaikutuspiiriin vie useimmiten oma kiinnostus. Julkisen keskustelun ymmärtäminen kuitenkin edellyttää riittävää kielitaitoa. Poliittista sosialisaatiota vaikuttaa myös tapahtuvan Suomen somalialaisten järjestöjen sisällä maahanmuuttajilta toisille etenkin nykyään, kun järjestötoiminta on entistä vakiintuneempaa.

Vaikka haastatellut aktiivit ovatkin ”itseoppineita” suomalaisen poliittisen järjestelmän suhteen, he ovat vieneet tietoaan eteenpäin yhteisölle, millä puolestaan voi olla laajempi yhteiskunnallinen vaikutus – etenkin, kun Suomen vähemmistöryhmistä juuri somalialaiset äänestävät suhteessa aktiivisimmin (kun sosioekonomiset tekijät on huomioitu).37 Järjestöjen lisäksi politiikasta puhutaan myös kotona omien, Suomessa kasvaneiden lasten kanssa.

Pelko tai aikaisemmat kokemukset voivat vaikuttaa poliittiseen kiinnittymiseen Suomessa, jos poliittisuus ylipäätään miellettään negatiiviseksi tai itselle kuulumattomaksi asiaksi. Siinä missä osa voi ajatella naisten kuuluvan politiikan ulkopuolelle kulttuurisista syistä, myös aikaisemmat kokemukset voivat vaikuttaa siihen, haluaako itse ylipäätään perehtyä järjestelmään. Vaikka aktiivien osalta voisi melko varauksetta sanoa, että kokemukset Somaliasta vaikuttaisivat poliittiseen luottamukseen positiivisesti, voi kuitenkin myös epäluottamus vaikuttaa esimerkiksi poliittiseen osallistumiseen Suomessa – etenkin, jos sosiaaliset verkostot eivät ulotu kantaväestöön saakka.

Lopuksi

Yhteenvetona voidaan todeta, että poliittinen oppiminen Suomen yhteiskuntajärjestelmästä on haastateltujen tapauksessa tapahtunut oman kiinnostuksen puitteissa. Maahanmuuttajien poliittisessa luottamuksessa korostuukin sen monikerroksisuus ja kontekstisidonnaisuus, sillä luottamuksen kohteet vaihtuvat olennaisesti siirryttäessä yhteiskunnasta toiseen. Sosialisaatioagentteina syntyperäiset suomalaiset ovat erityisen tärkeitä yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemisen sekä kielitaidon karttumisen kannalta, mutta eivät välttämättä politiikan tai sen instituutioiden. Kuitenkin kantasuomalaiset ystävät ja tuttavat ovat usein olleet niitä, jotka ovat pyytäneet jo muuten aktiivisina toimijoina tiedettyjä somalialaisia osallistumaan politiikkaan. Oppiminen on siis omaehtoista, mutta kantaväestöön ulottuvat sosiaaliset verkostot edesauttavat yhteiskunnallista osallistumista.

Haastatteluaineiston perusteella vaikuttaa siltä, että ainakin aktiivien osalta poliittinen luottamus on Suomen somalialaisten keskuudessa melko korkeaa, eikä matala poliittinen luottamus ja lapsuuden sosialisaatio Somaliassa leimaa suomalaista järjestelmää. Yhdistäväksi teemaksi haastatteluissa nousi luottamus demokratiaan ja yhteiskunnan instituutioihin, mitkä lopulta palautuivat luottamukseen oikeusjärjestelmää kohtaan. Lisäksi näyttää vahvasti siltä, että poliittinen kiinnostus määrittää poliittista kiinnittymistä kuten kantaväestössäkin. Kulttuurintuntemuksen ja kielitaidon lisäksi haastateltavat nostivat kantaväestöä edustavat luottohenkilöt keskeiseen asemaan myös koulutuspolun valinnassa, mikä taas on edistänyt työllistymistä ja tätä kautta aktiivista osallistumista. Etenkin kantaväestöön ulottuvat sosiaaliset verkostot ovat siis tärkeä resurssi muuttajien kotoutumisessa ja tätä kautta myös poliittisen luottamuksen muotoutumisessa.

Siinä missä perheen arvot, asenteet ja käyttäytymismallit vaikuttavat lapsiin poliittisen sosialisaation muodossa, ei perheen merkitys ole yksiselitteinen etenkään silloin, kun on sopeuduttava uuteen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kun perhe ja sen kautta tuttu yhteiskunta jää entiseen asuinmaahan, sen merkityksen yhteiskunnan tapojen oppimisessa voi korvata kantaväestöön ulottuvilla sosiaalisilla verkostoilla. Kipinä politiikkaa kohtaan on kuitenkin voinut syttyä jo lapsuudenkodissa.

Lähteet

Almond, Gabriel A. & Sidney Verba (1963). The Civic culture. Political attitudes and democracy in five nations. Princeton: Princeton University Press.

André, Stéfanie (2014). “Does Trust Mean the Same for Migrants and Natives? Testing Measurement Models of Political Trust with Multi-Group Confirmatory Factor Analysis”. Social Indicators Research 115:3, 963–982.

Bäck, Maria, & Elina Kestilä-Kekkonen (2013). ”Sosiaalinen pääoma ja poliittinen osallistuminen Suomessa”. Politiikka, 55:2, 59–72.

Coleman, James (1990). Foundations of social theory. Cambridge, MA: Harvard University Press

de Rooij, Eline (2012). “Patterns of immigrant political participation: Explaining differences in types of political participation between immigrants and the majority population in Western Europe”. European Sociological Review 28:4, 455–481.

Della Porta, Donatella. (2000). “Social Capital, Beliefs in Government, and Political Corruption”. Teoksessa Pharr, Susan J. & Robert. D. Putnam (toim.): Disaffected Democracies. What’s Troubling the Trilateral Countries? Princeton, NJ: Princeton University Press. 202 – 228.

Easton, David (1965). A framework for Political Analysis. Englewood cliffs, N.J.: Prentice hall.

Eggert, Nina & Marco Giugni (2010). “Does associational involvement spur political integration? political interest and participation of three immigrant groups in Zurich”. Swiss Political Science Review 16:2, 175–210.

Fennema, Meindert & Jean Tillie (1999). Political participation and political trust in Amsterdam: civic communities and ethnic networks. Journal of Ethnic and Migration Studies 25:4, 703–726.

Forsander, Annika (2002). Luottamuksen Ehdot: Maahanmuuttajat 1990-Luvun Suomalaisilla Työmarkkinoilla. Helsinki: Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto.

Forsander, Annika (2013). ”Maahanmuuttajien sijoittuminen työelämään”. Teoksessa: Muuttajat: Kansainvälinen muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Toim. Martikainen, Tuomas; Saukkonen, Pasi & Säävälä, Minna. Helsinki: Gaudeamus.

Herreros, Francisco & Henar Criado (2009). “Social Trust, Social Capital and Perceptions of Immigration”. Political Studies. 57:2, 337–355.

Hyman, Herbert (1959). Political Socialization: A Study in the Psychology of Political Behavior. New York: Free Press.

Jacobs, Dirk & Jean Tillie (2004). ”Introduction: Social capital and political integration of migrants”. Journal of Ethnic and Migration Studies 30:3, 419–427.

Kantola, Petra (2017). “Eri meininki, eri mentaliteetti”: Haastattelututkimus Suomen somalialaisten poliittisesta luottamuksesta. Pro gradu. Tampere: Tampereen yliopisto.

Levi, Margaret & Laura Stoker. “Political trust and trustworthiness”. Annual Review of Political Science, 3, 475–507.

Ljungberg, Elisabeth (2003). ”Politisk socialisation – ett forskningsområde som söker sin identitet.” Politiikka 45:2, 133–147.

Mishler, William & Richard Rose (2001). “What Are the Origins of Political Trust? Testing Institutional and Cultural Theories in Post-communist Societies”. Comparative Political Studies 34:1, 30–62.

Morales, Laura & Marco Giugni (2011). Social Capital, Political Participation and Migration in Europe: Making Multicultural Democracy Work? Palgrave Macmillan.

Mubarak, Ysuf M., Eva Nilsson & Niklas Saxén (2015). Suomen somalit. Helsinki: Into.

Paul, Ruxanda (2013). Space, the Final Frontier of Political Socialisation Research: Geopolitical Contexts, Migrant ’resocialisation and Political Remittances. Teoksessa Abendschön, Simone (toim.): Growing into politics. Contexts and timing of political socialisation. Colchester: ECPR Press. 183–211.

Pirkkalainen, Päivi (2013). Transnational Responsibilities and Multi-sited Strategies. Voluntary Associations of Somali Diaspora in Finland. Väitöskirja. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Putnam, Robert D. (2000). Bowling Alone. The Collapse and Revival of American Community. NewYork: Simon and Schuster.

Rose, Jonathan, & Paul M. Heywood (2013). “Political science approaches to integrity and corruption”. Human Affairs 23:2, 148–159.

Tilastokeskus 2015. Taulukko 6. 027 - Väestö pääasiallisen toiminnan, kielen, ammattiaseman, sukupuolen, iän ja vuoden mukaan 2000-2015 voit tehdä poiminnan kielen mukaan. Saatavilla: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__tyokay/?table.... Luettu 29.7.2017

Transparency International (2017). Corruption perceptions index 2016. Saatavissa: https://www.transparency.org/news/feature/corruption_perceptions_index_2016, Luettu 25.1.2017

Uslaner, Eric (2002). The moral foundation of trust. New York: Cambridge University Press.

Wass, Hanna & Marjukka Weide (2015). ”Äänestäminen osana poliittista kansalaisuutta. Maahanmuuttotaustaisten äänioikeutettujen osallistuminen vuoden 2012 kunnallisvaaleissa”. Selvityksiä ja ohjeita 26/2015. Helsinki: Oikeusministeriö.

Wass, Hanna, Marjukka Weide & Päivi Pirkkalainen (2016). Poliittinen osallisuus on keskeistä kotoutumisessa. Saatavissa: http://politiikasta.fi/poliittinen-osallisuus-on keskeistakotoutumisessa/, luettu 18.11.2016.

White, Stephen, Neil Nevitte, André Blais, Elisabeth Gidengil & Patrick Fournier (2008). “The political resocialization of immigrants: Resistance or lifelong learning?” Political Research Quarterly 61:2, 268–281.

Ziller, Conrad & Thomas Schübel (2015). “The Pure People” versus “the Corrupt Elite”? Political Corruption, Political Trust and the Success of Radical Right Parties in Europe. Journal of Elections, Public Opinion and Parties 25:3, 368–386.

Zmerli, Sonja & Marc Hooghe (2011). Political Trust: Why Context Matters. Colchester: ECPR Press.

  • 1. Kantola, 2017.
  • 2. Hyman 1959.
  • 3. Paul 2013.
  • 4. André 2014, 967.
  • 5. Paul 2013, 190–198.
  • 6. Eggert & Giugni 2010.
  • 7. Almond & Verba 1963, 357; Easton 1965.
  • 8. Mishler & Rose 2001.
  • 9. Eggert & Giugni 2010.
  • 10. Zmerli & Hooghe 2011, 2.
  • 11. Vrt. de Rooij 2012, 459.
  • 12. White ym. 2008, 269.
  • 13. Pirkkalainen 2013, 97.
  • 14. Jaakkola 1999.
  • 15. Esim. Forsander 2002; 2013.
  • 16. Pirkkalainen 2013, 17.
  • 17. Mubarak ym. 2015, 59–60.
  • 18. Työttömyysaste 54 %, Tilastokeskus 2015.
  • 19. Pirkkalainen 2013.
  • 20. Esim. Fennema & Tillie 1999.
  • 21. André 2014, 966.
  • 22. Wass ym. 2016.
  • 23. Mubarak ym. 2015, 262.
  • 24. Wass ym. 2016.
  • 25. Pirkkalainen 2013.
  • 26. Ljungberg 2003.
  • 27. Esim. Levi & Stoker 2000; Zmerli & Hooghe 2011.
  • 28. Transparency International 2017.
  • 29. Rose & Heywood 2013; Della Porta 2000; Ziller & Schübel 2015.
  • 30. Coleman 1990; Putnam 2000; Herreros & Criado 2009.
  • 31. Morales & Giugni 2011.
  • 32. Jacobs & Tillie 2004, 419–420.
  • 33. Bäck & Kestilä-Kekkonen 2013, 59–60.
  • 34. ks. Uslaner 2002.
  • 35. Morales & Giugni 2011.
  • 36. Paul 2013, 190–194.
  • 37. Wass & Weide 2015.