Miksi raittiuden puolesta vannoneet Penedon suomalaissiirtolaiset haksahtivat alkoholiin?

Miksi kieltolaki säädettiin, vaikka niin moni kansalainen rikkoi lakia sen alusta lähtien?

Kuinka antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset suhtautuivat alkoholiin?

Nähdäänkö alkoholi lähtökohtaisesti haitallisena huumausaineena vai yksilöllisenä nautintoaineena?

Arkista esineistöä ja kansalaisaktivismin rekvisiittaa

Reportaasi Työväenmuseo Werstaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen elämää tallentavasta LHBTIQ-kokoelmasta

JUSSI LAHTINEN

1960-luvulla länsimainen kansalaisyhteiskunta muutti muotoaan. Sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien kasvaessa nuoriksi aikuisiksi, joutuivat yhteiskuntien normit uudelleenarvioinnin kohteiksi. Patriarkaalinen, vanhoillinen ja usein myös uskonnollinen valtavirtakulttuuri kyseenalaistettiin kauttaaltaan. Samaan aikaan universaali unelma ihmisten täydellisestä tasa-arvosta nosti päätään. Sen myötä syntyi uusia kansanliikkeitä, jotka puolustivat siihen asti hiljennettyjä ja syrjittyjä ihmisryhmiä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kuuluivat näihin hiljennettyihin ihmisryhmiin, jotka omalla toiminnallaan taistelivat seuraavina vuosikymmeninä itselleen ihmisarvon. Suomessa homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 asti ja sairaus vuoteen 1981 asti. 1980-luvulta alkaen, mutta toden teolla vasta 1990-luvulla, sateenkaarikansa on päässyt avoimemmin toimimaan yhteiskunnan eri aloilla sekä julkisuudessa. Myös arki on kokenut muodonmuutoksen. Enää Suomessa sateenkaarikansan ei tarvitse pelätä joka päiväsessä elämässä valtavirtakulttuurin tai valtiovallan reaktioita. 2000-luvulla tämä historiallinen prosessi on päätynyt myös museokokoelmaksi.

Työväenmuseo Werstas on vuodesta 2002 koonnut Suomen ainoaa LHBTIQ-museokokoelmaa, jonka tarkoituksena on tallentaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnalliseen toimintaan sekä arkiseen elämään liittyviä esineitä ja valokuvia. Lyhenne LHBTIQ muodostuu sanoista lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen ja queer. Kokoelman pohjalta on Werstaalle avattu kesällä 2013 myös näyttely Hilpeys ja ennakkoluulo, joka kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämästä 1970-luvulta lähtien. Näyttely on osa seksuaalista tasa-arvoa ajavan Pirkanmaan Setan 40-vuotisjuhlavuotta. Reportaasi on esittelee ja analysoi sekä Werstaan LHBTIQ-kokoelmaa että sen pohjalta koottua näyttelyä. Artikkelia varten haastattelin Työväenmuseo Werstaan kokoelmapäällikkö Teemu Aholaa.

Monimuotoinen kattaus arkea ja yhteiskunnallista toimintaa

Teemu Aholan mukaan idea LHBTIQ-kokoelmasta, niin sanotusta sateenkaarikokoelmasta, tuli sukupuolentutkimukseen ja queer-tutkimukseen erikoistuneelta Tuula Juvoselta, joka nykyään toimii Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen akatemiatutkijana. Vuonna 2002 Juvonen oli ottanut yhteyttä Työväenmuseo Werstaaseen ja tiedustellut, onko museokokoelmissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvää aineistoa. Tuolloin huomattiin, että museon kokoelmista ei löytynyt Juvosen tiedustelemaa aineistoa. Werstas on sekä työelämän että sosiaalihistorian valtakunnallinen erikoismuseo, joten yhteiskunnan vähemmistöjen historian kerääminen kuuluu museon vastuualueeseen. Werstas onkin 2000-luvulla profiloitunut museona, joka panostaa vahvasti kansalaisyhteiskuntatematiikkaan. LHBTIQ-kokoelman lisäksi Werstaalla on kaksi muuta laajaa kansalaisyhteiskuntakokoelmaa: ympäristöliikkeen sekä kehitysmaaliikkeen historiaan keskittyvät kokoelmat.


LHBTIQ on monipuolinen kokoelma, jossa eri termit ja kategoriat eivät sulje toisiaan pois. Hilpeys ja ennakkoluulo –näyttely pyrkii avaamaan ja selittämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terminologia.

Sateenkaarikokoelmaa on kerätty nyt yli kymmenen vuotta. Esineitä kokoelmaan on lahjoitettu yli 1000 ja valokuvia yli 400. Aholan mukaan haastavaa kokoelman keruussa on ollut saada kokoelmasta kiinnostuneet ihmiset sekä potentiaaliset lahjoittajat tietoiseksi kokoelman olemassaolosta. Werstas aloitti syksyllä 2012 aktiivisen kampanjan, jotta LHBTIQ-kokoelma täydentyisi ennen kaikkea arkisen esineistön osalta. Ahola kiitteleekin nyt käynnissä olevaa kampanjaa siitä, että tieto LHBTIQ-kokoelmasta on levinnyt hyvin ympäri Suomea ja lahjoituseriä on tullut muutamassa kuukaudessa kymmeniä. Suuri kiitos tästä kuuluu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöaktiiveille, jotka ovat levittäneet tietoa kokoelmasta. Esimerkiksi nettiyhteisö ranneliike.net on kirjoittanut aktiivisesti aiheesta.

Nykyinen kampanja on tuonutkin kokoelmaan runsaasti arkiseen elämään kuuluvaa materiaalia, joiden kautta sateenkaarikansan historia tulee lähemmäksi ihmistä. Esineet ovat mitä monipuolisin kattaus arjen pieniä ja suuria tarvikkeita. Käytännössä mikä tahansa arjen esine, joka jossain suhteessa on tärkeä lahjoittajalle, on oiva lisä kokoelmaan. Kokoelmasta löytyy muun muassa kahvikuppeja, ripsivärejä, meikkejä, kirjeitä, postikortteja, erilaisia vaatteita, koruja ja hygieniatuotteita. Kokoelmiin on tullut myös runsaasti erilaisten kansalaisjärjestöjen pienpainatteita ja LHBTIQ-tapahtumien julisteita ja mainoksia. Mainitsemisen arvoinen kokonaisuus on myös Setan julkaisemien Seta-lehden ja Z-lehden vuosikerrat 1970-luvulta 2000-luvulle.

Kuten esimerkkiesineistä tulee ilmi, on kokoelma todella monimuotoinen kokonaisuus eri ihmisille tärkeitä esineitä. Teemu Ahola korostaakin, että tärkeintä museoesineissä on tarina. Ilman tarinaa ja sen kautta tulevaa kontekstia arjen esineistö jää historialliselta merkittävyydeltään varsin vaatimattomaksi. Esimerkiksi kokoelmaan lahjoitetusta deodoranttipullosta tulee mielekäs museoesine vasta silloin, kun kuulee sen olleen lahja kaapista ulos tulleen naisen vanhemmilta, jotka lahjan kautta viestittävänsä hyväksyvänsä lapsensa seksuaalisen suuntautumisen.


Hilpeys ja ennakkoluulo -näyttelyssä esillä oleva ehkäisypilleripaketti on yksi konkreettinen objekti LHBTIQ-kokoelman arjen esineistöstä. Paketin takaa löytyy muisto lesbonaisen elämästä heteroseksuaalina, jolloin ehkäisypilleripaketti oli vielä osa naisen arkea.

Lahjoitukset ovat pääosin 1980–2000-luvuilta. Vain harvat esineet ovat aikaisemmilta vuosikymmeniltä. Varhaisimmaksi LHBTIQ-esineeksi Ahola nostaa 1940-luvulla helsinkiläisessä ravintolassa kiertäneen lautasliinan, johon homoseksuaalimiehet ovat kirjoittaneet lempinimiään. Toinen erityisen vanha esine on vuodelta 1945 säilynyt runo, jonka mies on kirjoittanut toiselle miehelle. Kaiken kaikkiaan ylivoimaisesti suurin osa esineistöstä on kuitenkin viimeisen kolmenkymmen vuoden ajalta.

Aholan mukaan kampanjakeruun aikana ihmiset ovat suunnitelleet lahjoituksiaan niin, että niiden takaa löytyy todellisia ja omakohtaisia tarinoita. Suurin osa lahjoituksiin liittyvistä tarinoista on Aholan mukaan voimaannuttavia ja positiivisia. Ehkä hieman yllättäen negatiiviset kokemukset esimerkiksi syrjinnästä ovat selvästi vähemmistössä. LHBTIQ-kokoelma on alleviivatusti positiivinen kokoelma. Kokoelma on myös suurimmalta osin homo- ja lesbotaustaista materiaalia. Esimerkiksi transihmisiltä lahjoituksia on tullut hyvin vähän. Tämä on luonnollisesti kokoelman heikkous. Ollakseen kokonaisvaltainen LHBTIQ-kokoelma, pitää lahjoituksia tulla myös marginaalisimmilta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöiltä.

Kokoelma sisältää myös runsaasti kansalaisaktivismiin liittyvää materiaalia. Aholan mukaan LHBTIQ-kokoelmaa hallitsee yhä ihmisoikeuskysymyksen, kansalaisjärjestäytymisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen kuvasto, eikä niinkään yksilön henkilökohtaiset kokemukset. Tyypillistä yhteiskunnallista materiaalia on muun muassa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen yleisesti käyttämä tunnus, sateenkaari, mitä erilaisimmissa konteksteissa. Esimerkiksi sateenkaarilippuja kokoelmassa on useita. Myös erilaisissa mielenilmaisuissa ja marsseissa käytettyjä iskulausekylttejä ja banderolleja on lahjoitettu runsaasti. Kantaaottavat pinssit, LHBTIQ-aiheiset paidat ja hihamerkit taas ovat henkilökohtaisia välineitä erottautua massasta.


LHBTIQ-kokoelmaan kuuluu runsaasti mielenilmaisumateriaalia vuosikymmenten varsilta.

Näyttely esittelee kokoelman peruspiirteet

Euroopassa ensimmäinen homo- ja lesboaiheinen näyttely järjestettiin jo vuonna 1984 Berliinissä ja ensimmäinen seksuaalivähemmistöjä käsittelevä museo avattiin samaisessa kaupungissa vuonna 1987. Suomessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt on otettu varsin myöhään kulttuurihistoriallisten museoiden aihepiiriksi. Ensimmäinen sateenkaarikansan historiaa esitellyt kulttuurihistoriallinen museonäyttely, Werstaalla järjestetty Vaarin paketti ja sateenkaarinappi, näki päivänvaloa niinkin myöhään kuin vuonna 2005. Tähän päivään mennessä käytännössä vain työväenmuseo Werstas sekä Vantaan kaupunginmuseon vuonna 2007 järjestetty näyttely Sateenkaari-Suomi ovat nostaneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä näyttelyaiheiksi. Toisaalta taidemuseoiden puolella LHBTIQ-aiheita läheisesti sivuavia näyttelyitä on paljon. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan pitää homoseksuaalisena pornografiana alkanutta Tom of Finlandia, joka nykyään on hyväksytty suomalaisen taiteen kaanoniin.

Werstaan näyttely Hilpeys ja ennakkoluulo on kuin läpileikkaus LHBTIQ-museokokoelmasta. Kokoelmapäällikkö Teemu Aholan mukaan näyttelyn idea lähti työväenmuseo Werstaalta, mutta 40-vuotisjuhliaan viettävä Pirkanmaan Seta on ollut aktiivisesti auttamassa näyttelyn teossa. Hilpeys ja ennakkoluulo jakautuu kahteen osioon. Toisessa osiossa käydään läpi pääpiirteissään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteiskunnallista historiaa kansanliikkeenä ja vähemmistökulttuurina. Historiaa seurataan 1960-luvulta alkaneesta ihmisoikeuskamppailusta tämän päivän tilanteeseen asti. Näyttelystä saa kuvan sateenkaarikansan yhä edelleen jatkuvasta taistelusta oikeuksiensa puolesta. Näyttelytilassa on myös mahdollista allekirjoittaa julkisuudessa paljon esillä ollut kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Tämä antaa konkreettisen esimerkin siitä, että täydelliseen tasa-arvoon on vielä pitkä matka. Yhteiskunnallista näyttelyosiota elävöitetään lukuisilla pinsseillä, rintamerkeillä, banderolleilla ja mielenosoitusrekvisiitalla.

Toinen puoli näyttelystä on LHBTIQ-kokoelman arkisempaa puolta, jossa esitellään erilaisten tarinoiden kautta sateenkaarikansan arkea ja juhlaa. Esillä on muun muassa erilaisia vaatteita ja tapahtumajulisteita, mutta myös henkilökohtaisempia esineitä, kuten esikouluikäisen lapsen tekemä piirustus sateenkaariperheestä. Werstaan kotikaupunki Tampere on myös vahvasti esillä näyttelyssä. Esimerkiksi näyttelyssä valotetaan Suomen pitkäikäisimmän LHBTIQ-baarin, nykyään Tammelan kaupunginosassa toimivan Mixein, historiaa. Myös sateenkaarikansaa yhdistävät Vinokino-elokuvafestivaali ja Pride-viikko ovat näyttelyssä esillä. Sekä arkista elämää kuvaavassa näyttelyosiossa että kansalaisaktivismia esittelevässä osiossa on esillä modernia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvää taidetta. Moderni taide piristää varsin informatiivista näyttelyä.


Hilpeys ja ennakkoluulo –näyttelyssä esitetty moderni taide on provokatiivista, kuten Marko Suomen luomat pitsipenikset osoittavat. Pitsipenis-teoksen tarkoitus on kommentoida Internetin välityksellä tapahtuvaa seuranhakua. Peniksien alapuolella on keksittyjä seuranhakuilmoituksia.

Näyttely ja kokoelma tekevät tärkeää työtä

Kuten Werstaan kokoelmapäällikkö Teemu Ahola toteaa, LHBTIQ-kokoelma sekä kokoelman pohjalta tehty näyttely rikkovat heteronormatiivisia ennakkokäsityksiä. Kokoelman kautta seuraavat sukupolvet pääsevät tutkimaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa konkreettisesti niin yhteiskunnallisen taistelun näkökulmasta kuin arkisen elämänkin kautta. Omasta näkökulmastani kokoelma on mielenkiintoinen juuri siksi, että sen pyrkimyksenä on tallettaa tietyn väestöryhmän historiaa sekä yksilöllisten tarinoiden, että kansalaisaktivismin kautta. Modernin museokokoelman tarkoitus onkin saada juuri historiallinen kehityskaari kokonaisuudessaan mukaan. Yksilölliset tarinat ja arjen konkretia vahvistavat ja syventävät kuvaa yhteiskunnallisista muutoksista.

LHBTIQ-Kokoelman keruu on kuitenkin vasta alussa. On hienoa huomata, että jo nyt kokoelmaa on digitoitu runsaasti myös sähköiseen muotoon. Työväenmuseo Werstaan sähköiseen esine- ja valokuvatietokantaan www.arjenhistoria.fi on digitoitu satoja esineitä ja kymmeniä valokuvia. Kirjoittamalla tietokannan hakukenttään asiasanan ”lhtb” pääsee kokoelmaa tutkimaan vaikka kotoa käsin. LHBTIQ-kokoelma on hyvä esimerkki sähköisestä museokokoelmasta. Se tallentaa ennen vainotun ja syrjityn vähemmistön historiaa niin, että kuka tahansa Internet-yhteyden päässä oleva yksilö voi tutustua kokoelmaan. 1960-luvulta alkanut tasa-arvoistumisen vallankumous on omasta näkökulmastani yksi sosiaalihistoriaan keskittyvän muistiorganisaation olennaisimmista tallennuskohteista. Juuri tätä on myös LHTBIQ-kokoelma. Kokoelman elävöittämät tarinat muistuttavat siitä valtavan monipuolisesta elämästä, joka liittyy seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaan. Sekä negatiiviset että positiiviset muistot on syytä säilyttää, jotta niiden kautta tulevaisuuden ihmiset ymmärtävät tätä maailmaa, sekä omaa historiaansa, paremmin.

Artikkelin tiedot perustuvat seuraaviin lähteisiin:

Työväenmuseo Werstaan kokoelmapäällikkö Teemu Aholan haastattelu, 27.6.2013.

Näyttely Hilpeys ja ennakkoluulo, 12.6.–18.8.2013. Työväenmuseo Werstas. Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere.

www.ranneliike.net. "Työväenmuseon kokoelmaan kaivataan arjen esineitä ja kuvia."(http://ranneliike.net/teema/tyovaenmuseon-kokoelmaan-kaivataan-arjen-esi...).
Luettu 14.7.2013.

www.arjenhistoria.fi

Vantaan Kaupunginmuseon verkkonäyttely Sateenkaari-Suomi.
(http://www.vantaa.fi/fi/kulttuuri/museot/kaupunginmuseo/nayttelyt/verkko...).
Luettu 15.7.2013.