Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Kirja-arvio: Rakkauden vai politiikan valtakentillä?

SANNA KUUSIKARI

Perulainen Mario Vargas Llosa on yksi Etelä-Amerikan arvostetuimmista kirjailijoista. Vuonna 2010 Vargas Llosalle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto ansioistaan ”kartoittaa valtarakenteita ja kuvata yksilön vastarintaa, kapinaa ja kukistumista”.1 Vargas Llosan viimeisin teos, Tuhma tyttö, julkaistiin vuonna 2006, ja Sulami Hirvaksen suomennos ilmestyi 2010. Jotta Tuhmaa tyttöä voi romaanina luonnehtia, on syytä ensin tarkastella Vargas Llosan henkilöhistoriaa.

Mario Vargas Llosa syntyi Perussa 28. maaliskuuta 1936. Lapsuutensa Vargas Llosa asui Boliviassa, jonne hän muutti äitinsä mukana vanhempiensa erottua. 1950-luvulla Vargas Llosa opiskeli oikeustiedettä ja kirjallisuutta San Margosin yliopistossa, tohtoriksi hän väitteli Gabriel García Márquezin tuotannosta Madridin yliopistosta.2 Vargas Llosa uskoi uransa alussa marxilaisuuteen, mutta kääntyi 1980-luvulla vapaan markkinaliberalismin kannattajaksi petyttyään Fidel Castron politiikkaan Kuubassa. Vuonna 1990 Vargas Llosa pyrki Perun presidentiksi häviten Alberto Fujimorille.3 Viimeisimmät Vargas Llosan teokset suomentanut Sulami Hirvas sanoo, että tämän tuotannossa huoli poliittisesta tilanteesta näkyy aina. Vargas Llosan pääteoksena pidetäänkin avoimesti poliittista Vuohen juhlaa (2000).4 Kerronaltaan Vargas Llosa on kokeileva, joskin Tuhma tyttö on tyyliltään hieman vanhahtava, mutta ei suinkaan huonolla tavalla. Enemmänkin teos on klassisen eteläamerikkalainen, välillä tosin jopa naiivi ja imelä.

Tuhma tyttö kertoo epätoivoisen rakkaustarinan ”kiltin pojan”, Ricardo Somocursion näkökulmasta. Tarina lähtee liikkeelle Perusta, nimeämättömän kaupungin Mirafloresin kaupunginosasta, jonne ilmestyy nuori tyttö, joka ei ole kuten muut Ricardon tuntemat nuoret naiset. Tyttö ei ole erityisen viehkeä, mutta silti hän on lähes saavuttamaton upeudessaan. Äkkiä tyttö kuitenkin katoaa skandaalin seurauksena. Koko se kulissi, jolla ”tuhma tyttö” pyöritti kaupunginosan nuorisoa, romahtaa kasaan.

Vuosien kuluttua Ricardo muuttaa unelmiensa kaupunkiin Pariisiin työskentelemään tulkkina. Pariisissa kohtalo puuttuu peliin, ja Ricardo kohtaa uudelleen nuoruuden ihastuksensa, Lilyn, jota Ricardo ryhtyy kutsumaan ”tuhmaksi tytöksi”. Lily on saapunut Pariisiin latinalaisen Amerikan sissitaistelijana, toveri Arlettena, joka on matkalla Kuubaan harjoitusleirille. Kuubasta palattuaan toveri Arlette on muuttunut Madame Robert Arnouxiksi, joka aloittaa kiihkeän suhteen rakkaudesta riutuvan Ricardon kanssa. Aina kun Ricardo luulee saaneensa otteen tuhmasta tytöstä, nainen karkaa hänen käsistään. ”Tuhma tyttö” on eräänlainen kameleonttinainen, joka ilmestyy Ricardolle yhä uudestaan erilaisissa rooleissa erilaissa ympäristöissä päätyen lopulta 1980-luvun markkinataloudessa kylpevän Japanin kautta Pariisiin ja lopulta Espanjaan.

Tuhmaa tyttöä on luonnehdittu epätoivoiseksi rakkaustarinaksi, jonka teemana on kaiken ylitse nouseva rakkaus. Mielestäni luonnehdinta on yksipuolinen, sillä tarina on myös paljon muuta. Romaanin juonen voi toki lukea kaiken voittavana rakkaustarinana, mutta näkökulma on liian helppo ja yksipuolinen. Pelkäksi rakkaustarinaksi juoni on hieman liian kummallinen, jopa helppo ja latistava. Teoksen luettua päällimmäiseksi jää kysymys, mistä tarinassa todella on kyse.

Tuhman tytön henkilöt ovat hivenen epäuskottavia, mikä on ehkä tarkoituskin. Ricardoon on vaikea samaistua, sillä hahmona tämä on varsinainen tohvelisankari, jonka saamattomuuteen, masokistiseen rakkauteen ja toistuviin fraaseihin tuhman tytön ihanuudesta lukija ehtii jo tuskastua ennen loppua. ”Tuhma tyttö” taas on kaikessa laskelmoinnissaan niin kylmä ja epätodellinen hahmo, että hän jää lukijalle etäiseksi. Toisaalta Vargas Llosa ei edes pyri kuvailemaan ”tuhmaa tyttöä” kuin Ricardon näkökulmasta, joten ”tuhma tyttö” sellaisena kuin hänet esitetään, onkin vain Ricardon haaveiden ruumiillistuma, ja itse henkilö hahmon takana jää arvoitukseksi. Ehkä tietty vieraantuminen todellisuudesta ja henkilöiden sadunomaisuus ovatkin juuri sitä mitä Vargas Llosa on tavoitellut. Mielestäni teoksen henkilöissä ja tarinan juonessa näkyy Vargas Llosan kritiikki niin nykyajan yhteiskuntaa kohtaan kuin kirjailijan omakohtainen poliittisen historiansa ruotiminen.

Kirjan juoni kulkee eteenpäin eräänlaisena epookkina, jossa historialliset tapahtumat luovat raamit tarinalle. Vargas Llosalle historiallisten tapahtumien mukaan ottaminen tuskin on sattumaa, sillä juuri ne kuljettavat Tuhmaa tyttöä eteenpäin. Teoksessa poliittisten tapahtumien ajankohdat tosin heittävät jopa vuosikymmenelläkin väärään ajankohtaan, mikä aluksi hämmästytti. Jäin pohtimaan, oliko kyse tahallisesta vai tahattomasta kömmähdyksestä. Ehkä Vargas Llosan tarkoituksena oli osoittaa, että yhteiskuntaa hallitsevilla valtasuhteilla ei ole loppujen lopuksi tekemistä ihmisen henkilökohtaisen, syvällisen kokemuksen kanssa tai että poliittiset valtasuhteet eivät voi vaikuttaa ihmiseen syvemmin, kuin sen verran, että ne kuljettavat eteenpäin ja rytmittävät ajanjaksoja. Valta ja valtio toimivat omilla urillaan, eikä ihmisen sisäiseen maailmaan voi vaikuttaa se, mitä ylhäältä annetaan. Tuhmassa tytössä Vargas Llosan ympärillä olevat ystävät kytkeytyvät aina tiettyihin ajanjaksoihin, vallalla oleviin teeseihin ja katoavat ideologian luhistumisen myötä. Ainoat henkilöt, jotka jäävät henkiin Ricardon ympäriltä, ovat irrallaan politiikasta.

Vargas Llosan eräänä poliittisena väitteenä on ollut, että valta turmelee ihanteet ja keskitetty vallankäyttö rajoittaa yksilön vapautta.5 Tuhman tytön lakoninen loppu on ymmärrettävissä paremmin, kun sitä peilaa Vargas Llosan poliittisia ajatuksia vasten, sillä ilman niitä romaanin päätös on kovin kummallinen. Jotta teoksen ruotiminen ei menisi liian pitkälle, on lopuksi todettava, että romaania voi lukea juuri niin kuin itse haluaa. Sen voi ahmia romantiikan nälkäänsä tai lukea eräänlaisena poliittisena omaelämäkertana. Mahdollisessa romantiikan nälässäänkin lukija huomaa, kuinka tunteilla on helppo kahlita ihminen.

Mario Vargas Llosa. Tuhma tyttö. Otava 2010. 420 s. Suom. Sulami Hirvas.