Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Kirja-arvio: Tuore johdatus kulttuurihistorian metodivalikoimaan

REETTA EIRANEN

Tulkinnan polkuja – Kulttuurihistorian tutkimus-menetelmiä -teos jatkaa Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen perinnettä alan tutkimusmenetelmiä ja teoreettisia kysymyksiä käsittelevien artikkelikokoelmien julkaisemisessa. Kirjoittajat ovatkin pääosin oppiaineen omasta piiristä. Teoksen lähtökohtia avaavaa johdantoa seuraa kaksitoista artikkelia, jotka esittelevät erilaisia lähestymistapoja kulttuurihistorialliseen tutkimukseen. Pyrkimyksenä on tarttua tutkimusmenetelmiin käytännöllisellä tavalla eikä niinkään teoreettisiin tutkimussuuntauksiin. Teoksen toimittajat, kulttuuri-historian tutkijat Asko Nivala ja Rami Mähkä, määrittelevät kohderyhmäksi ensi sijassa oppiaineen perustutkinto-opiskelijat mutta uskovat kokoelmasta olevan hyötyä myös lähitieteiden opiskelijoille. Opintojensa suuntaa vielä hakevalle teos tarjoaakin tuhdin paketin kulttuurihistoriallisia suuntauksia ja mahdollisuuksia. Joukossa on myös verraten uusia ja erilaisia lähestysmistapoja kuten elokuvien, kuunnelmien ja esinekulttuurin tutkimusta.

Teos on jaettu neljään kolmesta artikkelista koostuvaan osioon, joista ensimmäinen keskittyy aikalaiskokemuksen tavoittamiseen. Maarit Leskelä-Kärjen aiheena on elämäkertakirjoittaminen. Teoreettisesti ja metodologisesti esillä ovat hermeneutiikkaan ja Leskelä-Kärjen empaattiseen lukutapaan nojaavat ajatuskulut, jotka ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia aihepiiristä kiinnostuneille. Leena Rossin artikkeli käsittelee muistitietotutkimusta kätevän konkreettisella tasolla. Hän kertaa suuntauksen historiaa, mutta artikkelista jää käteen selkeitä neuvoja muistitietotutkimukseen ryhtyvälle. ”Aikalaiskokemus”-osion päättävät Bruce Johnson ja Hannu Salmi paneutumalla aistien historiaan. Tutkimussuuntauksen yleisen esittelyn jälkeen erityiseksi kohteeksi otetaan äänikokemusten tutkimus. Artikkeli tarjoaa ajattelemisen aihetta kokemusmaailman runsauden huomioon ottamisesta myös toisentyyppisiä kysymyksiä lähtökohtanaan pitäville.

Toinen osio on aineistolähtöinen. Marika Räsäsen keskiaikaisten käsikirjoitusten tutkimusta käsittelevä artikkeli tuo pätevästi esiin keskiajan tutkimuksen erityiset vaatimukset ja sen käyttämän lähdeaineiston erityisyyden ja vaativuuden verrattuna moniin uudempien aikojen tutkimukseen käytettyihin lähteisiin. Esitys jää kuitenkin hieman etäiseksi aihepiiriin perehtymättömälle. Hanne Koiviston oikeustapauksiin liittyvien lähteiden ristiinlukemista käsittelevä artikkeli onnistuu sitomaan erityisen, yksittäisen lähdetyypin, yleiseen eli laajempaan metodologiseen keskusteluun. Kari Kallioniemen ja Kimi Kärjen artikkeli käsittelee audiovisuaalisia lähteitä ja rakentuu yksittäisen elokuvan, Ken Russellin Lisztomanian (1975), tarkastelun ympärille. Samoin kuin Räsäsen artikkelista, tästäkin jäin kaipaamaan kytkentöjä laajempaan (kulttuuri)historiallisen tutkimuksen kenttään.

”Käsitteet ja tulkinta” -osio on luonteeltaan teoreettisempi kuin muut ja tarjoaa laajemmin yleistettäviä välineitä tutkimuksen ajattelemiseen ja siihen tarttumiseen käsittelemällä hermeneutiikkaa (Sakari Ollitervo), käsitehistoriaa (Asko Nivala ja Heli Rantala) ja konteksteja (Juhana Saarelainen). Mielenkiintoiset ja selkeät artikkelit tarjoavat tämän hetkisen tutkimuksen teoreettisia ”perusvälineitä”, ja etenkin kaksi jälkimmäistä laajentuvat myös muovaamaan aiheestaan menetelmällistä lähtökohtaa.

Viimeiseen osioon ”Materiaalisuus ja representaatiot” tultaessa vaikuttaa siltä, että teoksen rakenteessa temaattisuus on kärsinyt symmetrian kustannuksella. Siihen asetetut Paavo Oinosen ja Rami Mähkän fiktiota (kuunnelmia ja elokuvaa) sekä Liisa Lagerstamin esimodernia esinekulttuuria käsittelevät artikkelit voisivat lähdevetoisina asettua myös eri lähdetyyppien ympärille rakentuvan osion yhteyteen. Oinonen ja Mähkä jakavat Kallioniemen ja Kärjen kanssa audiovisuaalisen lähestymistavan, joten artikkelit sopisivat luontevasti toistensa seuraan.

Teoksen viimeinen artikkeli erottuu joukosta, ja johdannossakin sen luvataan olevan haastava. Jussi Parikan ja Milla Tiaisen kulttuurintutkimuksen materiaalista käännettä käsittelevä teksti on julkaistu alun perin Kulttuurintutkimus-lehdessä vuonna 2006. Representaatioajattelun kritiikkiä esittävä artikkeli liikkuu syvemmällä teoreettisella ja filosofisella tasolla kuin monet muut teoksen tekstit. Parikka ja Tiainen tarjoavatkin teokselle epilogin, joka jättää pureskeltavaa.

Kokoelman artikkelit toimivat pätevinä esittelyinä omasta aihepiiristään, mutta osalta teksteistä jäin kaipaamaan selkeämpää kytkentää laajempaan tieteenalan kontekstiin; ikään kuin vastaamista kysymykseen, mitä tämä lähdetyyppi tai menetelmä voi tarjota kulttuurihistorian kentälle laajemmassa katsannossa. Artikkelien tarkoitus onkin ehkä toimia kurkistusaukkoina niille, jotka vielä harkitsevat minkälaiselle tutkimussuuntaukselle antautuvat. Kokonaisuutena teos sopiikin historia-aineiden perustutkinto-opiskelijoille, muille ehkä valikoiden oman kiinnostuksen mukaan.

Esineenä kirja ei ole yhtä onnistunut kuin sisällöltään. Kuvien painojälki jättää toivomisen varaa, ja kansien värimaailma tarjoaa melko synkkää tulkinnan polkua, vaikka sillä onkin ehkä haettu teoksen nimeen sopivaa metsänsiimeksen tunnelmaa. Kokonaisuutena Tulkinnan polkuja on onnistunut johdatus kulttuurihistorian erilaisiin suuntauksiin, joiden esittelyn lisäksi se antaa aineksia tuleville tutkimuksellisille pohdinnoille.

Asko Nivala & Rami Mähkä (toim.) Tulkinnan polkuja. Kulttuurihistorian tutkimusmenetelmiä. Cultural History – Kulttuurihistoria 10. k&h 2012. 350 s.