Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Museossa: Symboliikan oivalluksia – Tallinnan Miehitysmuseo

REETTA EIRANEN


Tallinnan Miehitysmuseo esittelee Viron historiaa vuosina 1940–1991. Toisen maailmansodan aikana Viro joutui ensin Neuvostoliiton, sitten Saksan miehittämäksi. Myös sodan jälkeinen aika neuvostotasavaltana on tulkittu miehityksen ajaksi, vaikka käsitteen käyttö tässä yhteydessä herättää myös oudoksuntaa. Museo on perustettu vuonna 2003 visuaalisesti kiinnostavaan valoisaan, lasiseinäiseen rakennukseen. Kokonaisuus ei ole yhtä mahtipontinen ja synkkä, kuin 10 vuotta aiemmin perustetussa Latvian miehitysmuseossa, joka tummanpuhuvalla arkkitehtuurillaankin ilmentää näyttelyn aiheena olevan aikakauden synkkyyttä.

Tallinnan museo nojaa enemmän esineistöön ja sen kautta luotuihin mielikuviin ja symboliikkaan kuin kirjallisiin esityksiin. Kokoelmissa on monipuolista esineistöä, josta osa liittyy kiinteästi miehitysajan erityislaatuun, osa taas ei. Kiinnostavia valtion harjoittamaan kontrolliin liittyviä laitteita ovat muun muassa vakoiluseinä, jonka yhden millimetrin kokoisesta aukosta kyettiin tarkkailemaan huoneen tapahtumia luupin läpi, sekä vuonna 1994 maasta poistumassa olleilta venäläisiltä vodkalla ostettu 1970-luvun salakuuntelulaite.

Lyhyitä tekstejä näyttelyesineistä on saatavilla sekä mukana kulkevasta vihkosta että roikkuvista infotauluista. Näyttelyn tekninen toteutus ei ole kaikin osin onnistunut. Taulujen lukeminen on paikoin hankalaa niihin osuvien valonheijastusten vuoksi. Lisäksi näyttelyyn kuuluu seitsemän noin puolen tunnin mittaista videoesitystä, jotka ovat saatavilla viroksi, venäjäksi ja englanniksi. Filmien seuraaminen paikan päällä on työlästä liian alhaisen volyymin ja jälleen ruutuihin osuvien heijastumien vuoksi. Videoiden kestot tuntuvat myös liian pitkiltä museovierailun aikana katsottaviksi, mutta ne ovat onneksi saatavilla myös museon verkkosivuilla.



Näyttelyn visuaalinen toteutus ja symboliikka luovat vierailusta mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän elämyksen. Traagiset kohtalot ovat läsnä tilaa rivistöinä kiertävinä matkalaukkuina, jotka ovat kuuluneet toisen maailmansodan aikaisille pakolaisille ja Stalinin vainojen uhreille. Sotapakolaisten veneen viereen on paljon puhuvasti asetettu matkan vaaroista kertova merimiina. Myös rivi Tarton ja Tallinnan vankiloista kerättyjä ovia konkretisoi karuja kohtaloita. Erään oven takana on säilynyt paperipinta ja ilmeisesti sellin asukkaan siihen liimaamia ja keräämiä kuvia.

Museo käsittää myös pienen kellarikerroksen, jota asuttavat neuvostoajan ”aaveet”. Portaikon yläpäähän astuminen on sävähdyttävä kokemus, sillä sen seinustoja vuoraa neuvostoliiton-punainen sametti ja alhaalla häämöttävät valtaisat neuvostoajan virolaisjohtajia esittävät patsaat. Alakerran huone on pimeä ja synkkä, ja osa neuvostojohtajien patsaista on esillä kuin varastoon viskattuina. Kaksi patsaista reunustaa wc-tilojen sisäänkäyntiä, ja koko asetelma henkii epäkunnioitusta.

Näyttely käsittelee Viron traumaattista lähimenneisyyttä oivaltavasti. Esineistö ja sen asettelu kertovat traagisista kohtaloista ja historian uudelleen arvioinnista osoittelematta, jättäen tilaa kävijän omalle ymmärrykselle.

Okupatsioonide muuseum, Toompea 8, Tallinna, http://www.okupatsioon.ee/. Avoinna ti-su klo 11–18. Sisäänpääsymaksu: aikuiset 2 €, opiskelijat 1 €.