Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Ihmisen kokoinen kosmos

Metaforat ideologian välittäjinä Carl Saganin Cosmos-teoksessa

KAISA KORTEKALLIO

Vaikka modernit ja postmodernit ajattelijat Freudista ja Marxista Foucault'hon ja Harawayhin asti ovat jo yli sadan vuoden ajan purkaneet klassisen humanismin käsitystä ihmisestä luomakunnan herrana, populaareissa luonnontieteellisissä esityksissä valistusideologian mallit elävät edelleen. Nykyajan myyttisissä tarinoissa tieteen sankarit valloittavat maailmaa samalla tavoin kuin 1600-luvun tutkimusmatkailijat: ylivertaisella inhimillisellä järjellään, jumalallisen tehtävän saaneina. Jumala saattaa olla vaihtunut Kosmokseksi, mutta valloitustarinan sankari on yhä sama – näennäisen universaali (eli länsimainen, miespuolinen, rationaalinen) subjekti, jonka tehtävänä on tuoda valo maailmankaikkeuden pimeisiin kolkkiin.

Yhdysvaltalainen tähtitieteilijä Carl Sagan on osaltaan ollut vaikuttamassa näiden myyttien jatkuvaan kukoistukseen. Saganin tunnetuin populaaritieteellinen teos Cosmos julkaistiin televisiosarjana ensimmäistä kertaa vuonna 1980, minkä jälkeen sen on nähnyt arviolta puoli miljardia ihmistä ympäri maailmaa.1 Sarjasta on julkaistu useita kirjaversioita, joita myydään edelleen.

Tässä artikkelissa luen Cosmosta George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian läpi. Lakoffin ja Johnsonin teorian mukaan suuri osa käsitteellisestä ajattelusta on luonteeltaan metaforista ja ruumiilliseen kokemukseen pohjautuvaa. Carl Saganin retorinen tyyli soveltuu hyvin kognitiivisen metaforateorian sovelluskohteeksi, sillä se saa voimansa värikkäistä, tunteita herättävistä metaforista. Metafora on työkalu, joka auttaa popularisoimaan muuten abstraktiksi ja kaukaiseksi jäävää tieteenalaa, tähtitiedettä. Huomioni ei kohdistu niinkään tieteellisten ideoiden välittämiseen vaan siihen, kuinka Sagan käyttää metaforia ideologisten käsitystensä välittämiseen.

Cosmoksessa Sagan esittää maailmankaikkeuden järjestyvänä, kehittyvänä kokonaisuutena, jolla on päämäärä: kosminen itseymmärrys. Tiede esitetään korkeimpana ajattelun muotona, jonka avulla kosmiset tavoitteet voidaan saavuttaa. Saganin maalaamat huikeat kuvat kosmisista valtameristä ja tanssivista galakseista vetoavat lukijan mielikuvitukseen ja herättävät jopa pyhyyden tunteita. Erityisen tärkeäksi nousee ruumiillisen samastumisen rooli. Cosmoksen kerronnassa ihminen on kaiken mitta: kaikki ilmiöt atomitasolta kosmiselle tasolle tuodaan ymmärrettäviksi inhimillisen mittakaavan kautta. Jopa itse kosmos näyttäytyy persoonallisena hahmona, joka syntyy, kasvaa ja kehittyy kohti suurempaa tietoisuutta itsestään. Ihminen syntyy kosmoksen kuvaksi.

Työni kohdeteoksena on Cosmoksen vuonna 1985 julkaistu taskukirjapainos, jonka tekstisisältö vastaa suurimmalta osin televisiosarjan käsikirjoitusta. Kuvamateriaalia painos sisältää vain vähän, enkä käsittele sitä tulkinnassani. Tämän artikkelin yhteydessä käytän kuitenkin havainnoillistavina esimerkkeinä Cosmos-televisiosarjan pohjalta tehtyjä Symphony of Science -musiikkivideoita. Videoissa Saganin käyttämien metaforien paatoksellinen vetoavuus korostuu entisestään voimakkaiden kuvien, musiikin, toiston ja leikkauksen ansiosta. En analysoi videoita tekstissä, mutta toivoakseni ne auttavat ymmärtämään kohdeteostani paremmin ja osoittavat Saganin edustaman valistusideologisen populaaritieteen olevan edelleen voimissaan.2

Kognitiivinen metaforateoria ja tieteellinen ajattelu

George Lakoffin ja Mark Johnsonin mukaan käsitteellinen ajattelu on perusluonteeltaan metaforista. Metafora ei ole vain kaunokirjallinen eikä edes vain kielellinen muoto, vaan tajuamisen ja ymmärtämisen tapa. Arkipäiväiset käsitteelliset metaforat ovat useimmiten tiedostamattomia.3 Tieteellisessä ajattelussa metafora voi olla, ja onkin, myös tiedostettu työkalu. Samalla se toimii poliittisena, tutkimuksen suuntaa ohjaavana välineenä. Luonnontieteissä käytettyjä metaforia tutkineen Theodore L. Brownin (2003) mukaan tieteellisten teorioiden ja mallien metaforisuus on tärkeää tieteentekijöiden kommunikaation kannalta. Sekä tiedemaailman sisäisessä että ulkopuoliselle yleisölle tarkoitetussa viestinnässä tieteen keskeiset ideat täytyy pystyä välittämään selkeästi ja oivaltavasti – viestintätaito on vaikutusvaltaa.4

Brown lainaa fyysikko John Zimania (2000) kuvaillessaan, kuinka tieteelliset mallit ovat luonteeltaan metaforisia:

Even the most austerely ”scientific” models operate through analogy and metaphor. The Rutherford-Bohr model depicts a hydrogen atom as a miniature solar system. Darwin's concept of ”natural selection” is analogous to the ”artificial selection” practiced by animal breeders. ”Plate tectonics” is about thin, flat rigid areas of ”crust” floating on a highly viscous but fluid ”mantle”. Linguists talk of the ”brain mechanism” by which grammatical language is generated, and so on.

Scientific theories are unavoidably metaphorical. Indeed, how could even the most original scientist construct, make sense of, or communicate to others a theoretical model that did not incorporate a number of familiar components?5

Kun siis tutkitaan Carl Saganin populaaria retoriikkaa, on muistettava, etteivät hänen käyttämänsä metaforat ole vain ”rahvaalle” tarkoitettuja viihteellisiä keinoja vaan ymmärtämistä ja tieteellistä toimintaa ohjaavia mekanismeja. Metafora antaa ylärakenteen, kehikon, johon havainnot ja toiminta asetetaan. Esimerkiksi Voyager-luotainten hahmottaminen ”avaruuden tutkimusretkien etujoukoksi”6 liittää avaruustutkimuksen osaksi tutkimusmatkailun historiallista jatkumoa. Saganin seikkailua ja löytämisen iloa korostava tarinointi innostaa lukijaa – ja rahoittajaa – kannattamaan avaruustutkimusta. Avaruudesta tulee jälleen uusi alue, joka tarjoutuu löydettäväksi ja valloitettavaksi.7

Metaforisessa ajattelussa ilmiö ymmärretään ja koetaan toisen ilmiön kautta. Lakoffin ja Johnsonin paljon käyttämä esimerkki käsitteellisestä metaforasta on 'väittely on sotaa'. Väittely voidaan voittaa tai hävitä, väitteitä voidaan puolustaa tai ampua alas, vastustaja voidaan murskata. Väittelyssä laaditaan strategioita ja käydään hyökkäykseen. Lakoff ja Johnson esittävät, että kyse ei ole ainoastaan sodan sanaston käyttämisestä, vaan että väittely todella hahmotetaan sodankaltaiseksi toiminnaksi.8

Käsitteellinen metafora korostaa joitain puolia ilmiöstä ja piilottaa toisia. 'Väittely on sotaa' -metaforaa käytettäessä keskitytään vastakkainasetteluun ja unohdetaan, että väittely on myös yhteistyötä, jossa pyritään parempaan ymmärrykseen väiteltävästä aiheesta.9 Metaforaa voidaan vaihtaa, jos toinen metafora auttaa ymmärtämään ilmiötä paremmin (tai puhujan tavoitteisiin sopivammalla tavalla). Lakoff ja Johnson kehottavat lukijaa kuvittelemaan kulttuurin, jossa väittely hahmotettaisiin tanssin metaforan kautta: väittelijät nähtäisiin esiintyjinä ja väittelyssä arvostettaisiin tasapainoa ja esteettistä miellyttävyyttä. Vaihtoehtoisesti väittely voitaisiin ymmärtää myös vaikkapa pelinä tai urheilusuorituksena.10

Carl Saganin retoriikassa metaforat on valittu luonnollistamaan modernin humanistista ideologiaa, jossa maailmankaikkeus on positiiviseen suuntaan kehittyvä kokonaisuus ja tieteellisesti ajatteleva ihminen sen korkein saavutus. Arvostetun tiedemiehen käsittelyssä metafora muuttaa ideologian vaivihkaa totuudeksi – ja metaforaan sopimattomat ilmiöt unohtuvat.

Kehittyvä kosmos ja tietävä ihminen

Cosmos-teoksessa sana ”kosmos” on itsessään metaforinen. Kosmos kuvastaa universaalia säännönmukaisuutta, kaaoksen vastakohtaa ja kaikkien asioiden syvää yhteenkuuluvuutta, kuten Sagan klassistisesti määrittelee:

Cosmos is a Greek word for the order of the universe. It is, in a way, the opposite of Chaos. It implies the deep interconnectedness of all things. It conveys awe for the intricate and subtle way in which the universe is put together.11

The universe is knowable, the ancient Ionians argued, because it exhibits an internal order: there are regularities in Nature that permit its secrets to be uncovered. Nature is not entirely unpredictable; there are rules even she must obey. This ordered and admirable character of the universe was called Cosmos.12

Kosmos on myös järjestymisen prosessi, joka etenee analogisesti inhimillisen tietämisen ja hallinnan kanssa. Sagan esittää maailmankaikkeuden historian matkana kaaoksesta kosmokseen: ”from the Chaos of the Big Bang to the Cosmos that we are beginning to know”.13 Luvussa ”Who Speaks for Earth?” Sagan luo evoluutioteorian pohjalta uuden luomiskertomuksen, jonka kuluessa personifioitu Kosmos saa kunkin uuden elämänmuodon kautta uusia aisteja, havaintotapoja ja lopulta ihmisessä ajattelukyvyn.

Chemical receptors evolved, and the Cosmos could taste and smell. - - Eyes and ears evolved, and now the Cosmos could see and hear. - - The ash of stellar alchemy was now emerging into consciousness. At an ever-accelerating pace, it invented writing, cities, art and science, and sent spaceships to the planets and the stars. These are some of the things that hydrogen atoms do, given fifteen billion years of cosmic evolution.14

Video: ”A Glorious Dawn” – "We will one day venture to the stars.” Ihmisen matka tähtiin.

Saganin luoma kuva ihmisen ajattelukyvystä on vahvasti humanistinen: se asettaa ihmisen hierarkkiseen erityisasemaan toisten eläinten yläpuolelle. Evoluutio on positiiviseen suuntaan kehittyvä ilmiö, joka huipentuu ihmiseen. Hierarkiaa ilmentää Saganin käyttämä Paul MacLeanin malli, jossa ihmisaivot jaetaan kolmeen osaan. Kukin osa vastaa eri osaa aivotoiminnasta: R-kompleksin eli ”liskoaivojen” vastuulla ovat aggressio, rituaalit, territoriaalisuus ja sosiaalinen hierarkia; limbinen järjestelmä eli ”nisäkäsaivot” huolehtii tunteista ja hoivavietistä; ja kaiken päällä lepää aivokuori, joka kuvastaa ihmisyyden korkeimpia aspekteja, kuten taidetta ja tiedettä.15

Erilaiset eläimet asettuvat hierarkiaan samalla tavalla kuin niihin liitetyt erilaiset käyttäytymisen ja tajuamisen piirteet. Thomas M. Lessl (1985) esittää artikkelissaan ”Science and the Sacred Cosmos”, että Saganin käsittelyssä liskoaivot edustavat pahaa ja alkukantaista ja aivokuori hyvää ja tieteellistä. Näiden välissä ovat nisäkäsaivot, joiden edustamaa tunteellisuutta voidaan käyttää niin hyvään kuin pahaankin.16 Onkin huomattava, että ihmislajin älyllinen ylemmyys ei ole Saganin retoriikassa mikään itsestään selvä, kaikissa ihmisen toimissa ilmenevä hyve (Sagan kritisoi vahvasti esimerkiksi ydinaseteknologiaa) vaan eräänlainen platoninen ideaalimuoto. Tieteellisen ajattelun potentiaali on se, mikä tekee ihmisestä evoluution huipentuman.

Evoluutio on läpi Cosmoksen kantava ”juurimetafora” tai paradigma, joka mahdollistaa ja oikeuttaa Saganin maailmankuvan. Lessl kutsuu tätä maailmankuvaa ”kosmiseksi myytiksi”. Lesslin mukaan Sagan rakentaa vastaavuuksien ketjun, jossa alkuräjähdyksestä seuraa kemiallinen evoluutio, kemiallisesta biologinen evoluutio, biologisesta inhimillinen ja inhimillisestä lopulta tieteellinen evoluutio. Näin luodaan perustukset tieteelle evoluution huipentumana ja äärimmäisenä auktoriteettina.17

Erikoistapaus 'maailmankaikkeus on järjestyvä kokonaisuus' -metaforasta on 'maailmankaikkeus on valtameri'. Metafora esiintyy ensimmäistä kertaa heti Cosmoksen ensimmäisessä luvussa, joka on otsikoitu "The Shores of the Cosmic Ocean".18 Luku käsittelee Maan paikkaa kosmoksessa ja ensimmäisiä tähtitieteilijöitä. Maa nähdään rannikkona, jolta valtamerta lähdetään tutkimaan ja valloittamaan.

The surface of the Earth is the shore of the cosmic ocean. From it we have learned most of what we know. Recently, we have waded a little out to sea, enough to dampen our toes or, at most, wet our ankles. The water seems inviting. The ocean calls. Some part of our being knows this is from where we came. We long to return.19

Sagan käyttää merenkäynnin ja tutkimusmatkailun logiikkaa avaruustutkimuksen jäsentämiseen: tähtijärjestelmät ovat toisistaan eristyneitä saaria, joita kohti ihmisen on pyrittävä määrätietoisesti ja resursseja säästelemättä. Valtamerimetaforalla on tärkeä rooli Saganin retoriikassa. Se liittää avaruustutkimuksen länsimaisen valloitushistorian jatkumoon ja antaa lukijalle mahdollisuuden hahmottaa muutoin kuivalta ja abstraktilta tuntuvaa astronomista tutkimusta seikkailun termein. Sagan lukee Voyager-luotainten lähettämää dataa värikkäästi ja innostuneesti ja saa lukijankin innostumaan.

Saganin päämäärät ovat peittelemättömän ideologisia ja poliittisia, ja hänet on toisinaan jopa nimetty ”tieteisuskon profeetaksi”.20 Lessl esittää artikkelissaan, että Saganin retoriikka on lähempänä uskonnollista retoriikkaa kuin tieteellisten normien mukaista esitystapaa.21 Lesslin mukaan metaforinen kieli tarjoaa Saganille mahdollisuuden kiertää tieteellisen esittämisen normeja: voimakkaat kielikuvat välittävät tunteita ja merkityksiä, mutta samaan aikaan ne voidaan sivuuttaa ”vain kielikuvina”, ei todellisina argumentteina. Näin Sagan voi esittää ei-tieteellistä materiaalia riskeeraamatta kuitenkaan asemaansa tiedemiehenä.22

Saganin järjestynyt ja merkityksellinen, yhdestä pisteestä syntynyt ja yhteen päämäärään suuntaava kosmos on Lakoffin ja Johnsonin määrittelyä seuraten intuitiivinen teoria, joka käyttää tiedostamattomassa mielessä jo valmiina olevia ideoita.23 Kosmoksen idea voidaan rinnastaa juutalaiskristillisen Jumalan ideaan: kaiken takana olevaan Yhteen, joka mahdollistaa ja merkityksellistää kaiken toiminnan. Lukijalla on näin mielessään valmis (tiedostettu tai tiedostamaton) malli, johon niin Saganin tiedolliset kuin moraalisetkin väitteet solahtavat helposti. Samaan uskonnolliseen kehikkoon asettuu myös Saganin hahmottelema pelastustarina. Cosmoksessa tuhon tuojina ovat pohjimmiltaan ihmisen alkukantaiset ”matelijavietit” (reptilian passions), jotka purkautuvat hallitsemattomasti esimerkiksi ydinsodan muodossa, ja pelastuksen tuojana on tiede ja erityisesti avaruustutkimus.24

Inhimillinen mittakaava

The Cosmos is all that is or ever was or ever will be. Our feeblest contemplations of the Cosmos stir us - there is a tingling in the spine, a catch in the voice, a faint sensation, as if a distant memory, of falling from a height. We know we are approaching the greatest of mysteries.25

Sagan aloittaa ensimmäisen lukunsa kuvaamalla kosmoksen pohdinnan aiheuttamia ruumiillisia tuntemuksia. Kosmoksen koko ja ikä ovat ihmiselle käsittämättömiä, niiden mittakaava ei ole ihmiselle luontainen, ja hentoisinkin ajatus niistä riittää aiheuttamaan ajattelijassa mystistä ihmetystä.

Sagan käyttää Cosmoksessa hyväkseen samaa ilmiötä, jota Lakoff ja Johnson pyrkivät teoriassaan määrittelemään. Kognitiivisen metaforateorian pohjalla on ruumiillistuneen mielen käsite. Ihminen hahmottaa maailman aina oman inhimillisen ruumiinsa kautta. Ruumiin ja aivojen rakenne tuottaa käsitteellisen ajattelun rakenteen. Ihmisen ajattelua määrittävät eteenpäin suuntautunut katse ja tarttumakädet, rajatun spektrin ja rajattujen taajuuksien havaitseminen. Ihminen havaitsee vain tiettyjä puolia maailmasta ja kategorisoi havaintonsa tietyllä tavalla.26

Ihminen on rajallinen, mutta kosmos rajaton – siksi kosmos on sopeutettava inhimillisen ymmärryksen rajoihin. Saganin retoriikan uskonnollisuus toimii tämän sopeuttamisen välineenä: käsittämätön kosmos palaa ihmisen mittakaavaan, ihminen saa tarkoituksen kosmoksen tiivistymänä. ”We're made of starstuff” -tyyppiset lausahdukset toistuvat Cosmoksen luvusta toiseen.27 Sagan tuntuukin luovan tekstillään jonkinlaista panteismia, jossa kaikki olevainen on käsittämättömyydessään pyhää.

We are, in the most profound sense, children of the Cosmos. Think of the Sun's heat on your upturned face on a cloudless summer's day: think how dangerous it is to gaze at the Sun directly. From 150 million kilometers away, we recognize its power. What would we feel on its seething self-luminous surface, or immersed in its heart of nuclear fire? The Sun warms us and feeds us and permits us to see. It fecundated the Earth. It is powerful beyond human experience. Birds greet the sunrise with an audible ecstasy. Even some one-celled organisms know how to swim to the light. Our ancestors worshiped the Sun, and they were far from foolish. And yet the Sun is an ordinary, even a mediocre star. If we must worship a power greater than ourselves, does it not make sense to revere the Sun and the stars? Hidden within every astronomical investigation, sometimes so deeply buried that the researcher himself is unaware of its presence, lies a kernel of awe.28

Saganin esityksessä Auringon ”pyhyys” palaa omakohtaisiin, ruumiillisiin tuntemuksiin sen voimasta. Auringon voima on niin ilmeinen, että jopa linnut ja yksisoluiset eliöt tajuavat sen. Näin Auringon ja tähtien palvominen näyttäytyy ”luonnollisena”. Ihmiselle suuri on tärkeää: näin ollen käsittämättömän suuri on käsittämättömän tärkeää. Tähtien voima on inhimillisen kokemuksen tuolla puolen (beyond human experience), joten on luonnollista, että se herättää tunteen pyhyydestä.

Mielenkiintoista on myös se, kuinka Sagan tekee Auringosta aktiivisesti toimivan, persoonallisen, samastuttavan olennon. Aurinko lämmittää, ruokkii, sallii ja hedelmöittää. Sama ilmiö toistuu myös toisaalla Cosmoksessa, esimerkiksi: ”the suicide rate among galaxies is high”,29 ”the universe seems neither benign nor hostile, merely indifferent to the concerns of such puny creatures as we”,30 ”the stars of the Milky way move with systematic grace”.31 Kuten edeltä käy ilmi, myös koko kosmos on persoonallinen hahmo, joka syntyy ja kehittyy.32

Video: ”We are all connected” – ”We're made of starstuff.” Ihminen kosmoksen tietoisuutena.

Saganin tapa personifioida kaikki mahdollinen geeneistä galakseihin tekee Cosmoksesta helppoa ja mukavaa luettavaa. Saganin teksti ei ole etäistä eikä abstraktia vaan se asettaa lukijansa keskelle tapahtumia hyvin ruumiillisella tavalla. Galakseihin samastuminen tuo kuitenkin mukanaan myös salavihkaisemman merkitysrakenteen: sen ansiosta lukija mieltää itsensä ja galaksin ikäänkuin samaan kategoriaan, samankaltaisiksi ja yhteenkuuluviksi. Oikeastaan koko kosmos on hiukan kuin minä, suurempi vain: se on siis periaatteessa ymmärrettävä, periaatteessa hallittavissa. Kosmos jäsentyy vähemmän kaoottiseksi ja pelottavaksi. Saganin luoma merkityskehikko tarjoaa lukijalleen regressiivistä lohtua, paluuta sellaiseen harmonisen humanistiseen maailmankaikkeuteen, jossa ihmisellä on yhä tarkoitus: ”We are a way for the cosmos to know itself.”

LÄHTEET

Primaarilähteet

Sagan, Carl (1980/1985). Cosmos = C. New York: Ballantine.

Sekundaarilähteet

Boswell, John D. (2009-2012). Symphony of Science. Videosarja. [Viitattu 23.8.2012.] Saatavilla internetissä. URL: http://symphonyofscience.com/videos.html

Brown, Theodore L. (2003). Making truth: metaphor in science. Urbana: University of Illinois Press.

Giberson, Karl & Artigas, Mariano (2006). Oracles of Science: Celebrity Scientists Versus God and Religion. Cary: Oxford University Press.

Lakoff, George & Johnson, Mark (1980). Metaphors we live by. Chicago: The University of Chicago Press .

Lakoff, George & Johnson, Mark (1999). Philosophy in the flesh: the embodied mind and its challenge to western thought. New York: Basic Books.

Laurila, Lepo (1968). Musiikkisanasto. Kolmas painos. Helsinki: Fazer.

Lehtonen, Mikko (1995). Pikku Jättiläisiä. Tampere: Vastapaino.

Lessl, Thomas M. (1985). "Science and the Sacred Cosmos: The Ideological Rhetoric of Carl Sagan." The Quarterly Journal of Speech. Numero 71/2. 175–187.

National Aeronautics and Space Administration (2012). Voyager, the interstellar mission. [Viitattu 23.8.2012.] Saatavilla html-muodossa.
URL: http://voyager.jpl.nasa.gov/mission/mission.html

  • 1. Giberson & Artigas 2006, 123. On huomattava, että Saganin teosten tekijänä ei ole yksiselitteisesti vain Sagan itse. Etenkään Cosmos-sarjaa ei voida käsitellä vain Saganin omana tuotoksena, sillä siitä, kuten mistä tahansa televisiosarjasta, on vastuussa suuri joukko ihmisiä. Erityisesti on mainittava Saganin vaimo Ann Druyan, joka on osallistunut useimpien Saganin nimellä julkaistujen populaarien teosten kirjoittamiseen, myös Cosmoksen. Saganista puhuttaessa täytyykin muistaa, että julkinen ”Carl Sagan” on tietynlainen sosiaalinen konstruktio, karismaattinen keulakuva, jonka kautta puhuvat useat ihmiset ja organisaatiot – mukaanlukien yksityishenkilö ja tutkija nimeltä Carl Sagan.
  • 2. Symphony of Science -sarjassa on toki useita, ideologioiltaan ristiriitaisiakin ääniä. Esimerkiksi ”The Unbroken Thread” -videossa David Attenborough'n ja Jane Goodallin näkemykset tuovat kokonaisuuteen posthumanistisen käsityksen ihmisen suhteesta muihin eläimiin.
  • 3. Lakoff & Johnson 1980, 3.
  • 4. Brown 2003, 185.
  • 5. Ziman, J. 2000: Real Science: What It Is and What It Means (Cambridge, England: Cambridge University Press), 149. Viitannut Brown 2003, 27.
  • 6. C 112–113.
  • 7. Taloudellinen näkökulma on avoimesti esillä Saganin retoriikassa. Traveler's Tales -luvussa hän mm. vertaa Voyager-ohjelman kustannuksia 1600-luvun hollantilaisten tutkimusmatkojen kuluihin ja toteaa niiden molempien olevan alle prosentin valtion bruttokansantuotteesta. Sagan myös ihailee avoimesti tutkimusmatkoilta tuotuja tarinoita siitä, että ne innostavat kuulijoita uusiin seikkailuihin ja matkoihin. ”One of the main commodities returned on those voyages were travelers' tales - - that evoked our sense of wonder and stimulated future explorations” (C121).
  • 8. Lakoff & Johnson 1980, 4–5.
  • 9. Lakoff & Johnson 1980, 10.
  • 10. Lakoff & Johnson 1980, 5.
  • 11. C 10–11.
  • 12. C 140.
  • 13. C 12.
  • 14. C 282–283.
  • 15. C 229.
  • 16. Lessl 1985, 179.
  • 17. Lessl 1985, 177–179.
  • 18. C 1.
  • 19. C 2.
  • 20. Esim. Giberson & Artigas 2006.
  • 21. Näkemys on kiehtovan poleeminen, kun otetaan huomioon Saganin maine ateistisena skeptikkona. Ks. Giberson & Artigas 2006, 152–153, missä Saganin elämäkerturi kertoo näkemyksiään Saganin uskosta.
  • 22. Lessl 1985, 181.
  • 23. Lakoff & Johnson 1999, 254. Ajatus lähestyy psykologiasta tuttua skeeman käsitettä.
  • 24. Lessl näkee Cosmoksen yrityksenä täyttää tieteen maallistumisen seurauksena syntynyttä tyhjiötä, yrityksenä sijoittaa tiede jälleen pyhän alueelle ja antaa sille korkeampi oikeutus. ”By speaking the words of science in a sacral mode, Sagan is responding to an enduring human need to make what is human more than human, to make the deeds of humans the deeds of the gods, to make the order of human society the order of the universe, and the hopes of the species the purposes of nature.” Lessl 1985, 184.
  • 25. C 1.
  • 26. Lakoff & Johnson 1999, 18–19.
  • 27. Ks. esim. C 22, 190.
  • 28. C 198–199.
  • 29. C 204
  • 30. C 205
  • 31. C 205
  • 32. Kosmoksen kuolema sen sijaan on spekulointiasteella. Sagan toteaa, että Big Bangkin saattoi syntymän sijaan olla ”inkarnaatio”. C 210, 214–215.