Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Katsaus: Tiedetemput – jaloa viihdykettä?

LINNEA TÖYRYLÄ

Kuinka pilvi vangitaan pulloon? Miten rakennetaan oma tulivuori? Osaatko laukaista filmipurkkiraketin? Saatko tökättyä pillin läpi raa’an perunan? Kaikki edellä mainitut ovat tiedetemppuja, eikä tarvitse olla luonnontieteilijä osatakseen tehdä niitä.

Tiedetemput ovat pieniä kokeita tai temppuja, jotka perustuvat johonkin luonnontieteelliseen ilmiöön tai luonnonlakiin. Temppujen ohjeita löytyy internetistä pilvin pimein ja aiheesta on myös kirjoitettu useita kirjoja. Monet tempuista voi helposti suorittaa kotoa löytyvillä välineillä, mutta luonnontieteellisten selitysten haltuunotto ei aina ole yhtä itsestään selvää.

Helppo tapa selittää temput on vedota aina toimivaan fraasiin: se on taikaa. Taika-sanan alle on yksinkertaista niputtaa niin maissitärkkelysvesiseoksen kummalliset ominaisuudet kuin myös kananmunan sujahtaminen pulloon. Toisaalta taikaan vetoaminen voi myös lannistaa innostuksen ja antaa vääriä käsityksiä. Tavallaan tiede on oikeastaan paljon upeampaa kuin taika: temput ovat selitettävissä ja sen takia vielä ihmeellisempiä. Ei tarvita silmänkääntötemppuja tai hämäystä, sillä kaikki on totista totta.

Heurekan tiedetemput

Harri ”Heko” Montonen toimii Heurekassa pääinnoittajana ja on tehnyt tiedetemppuja yli 20 vuotta. Innoittajan tehtäviin kuuluu muun muassa tiedeteatteriesitysten vetäminen ja näyttelyissä avustaminen. Montonen kertoo temppujen tekemisessä oman ykköstavoitteensa olevan wow-elämyksen saavuttamisen. ”Jos temppu, koe tai esitys ei pidä ihmisiä otteessaan, se on ajanhukkaa,” hän toteaa.


Taikaa vai tiedettä? Sumuefektit tuovat mystisyyttä temppuihin. (Kuva Heurekan Hyvä Tuli!-showsta)

Montosen mukaan tiedetempun esittämispaikalla ei ole niin väliä, tärkeämpää on yhteys yleisöön ja se, että tila on turvallinen tempun suorittamisen kannalta. Parhaimmillaan katsoja pääsee Montosen mukaan näkemään tempun kautta jotain ennennäkemätöntä, mutta jos yleisö viihtyy ja saa yhteyden esittäjään, on mahdollista, että oppimistakin tapahtuu. Montonen kertoo suosikkitempukseen Heurekahvikupin. Tempun erästä muunnosta voi kokeilla kotoa esimerkiksi Heurekan Tempputehtaasta löytyvien ohjeiden avulla. Tempussa tiputetaan lattialle narun päässä oleva kahvikuppi. Narun toiseen päähän on sidottu mutteri. Tippuva kuppi ei räsähdäkään sirpaleiksi, vaan pysähtyy juuri ennen törmäystä kitkan ja kiertoliikkeestä aiheutuvan voiman ansiosta.

Tiedetemput opetuksen välineenä

Tiedetemppuja voi käyttää myös opetuksessa. Helpot ja turvallisia aineita hyödyntävät temput ovat omiaan päiväkoti- ja ala-asteikäisten opetuksessa. Toki tällöin temppuja ei kannata selittää puhki ja saada lasta hämmentymään uusista käsitteistä, kuten molekyyleistä tai putoamiskiihtyvyydestä. Tärkeintä lienee kuitenkin sen wow-elämyksen ja itsetekemisen ilon tarjoaminen. Toisaalta jos lapsi itse kysyy selitystä tempulle, voidaan ja kannattaa se selvittää. Mahdollisesti tämä myös luo lapselle myönteisemmän asenteen luonnontieteitä kohtaan.

Temppujen viehätystä ei tule aliarvioida myöskään ylemmillä kouluasteilla. Oikealla tavalla esiintuotuina temput voivat lumota niin yläaste- kuin lukioikäiset. Vanhempien opiskelijoiden kanssa temppuihin voi myös syventyä enemmän, kun tietotaitoa on jo karttunut.

Tieteellisen tutkimuksen sovellukset

Tiedetemppuja voidaan käyttää lähtökohtana tieteelliselle tutkimukselle. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa on tehty tutkimus1, jossa oppilaille näytettiin Mentos–Coca-Cola -temppu ja pyydettiin heitä keksimään kysymyksiä ja pohtimaan, miten temppua tai jotain siihen liittyvää asiaa voisi tutkia. Tempussa karamellin pinnan epätasaisuus toimii katalyyttinä eli reaktion nopeuttajana juomassa olevan hiilidioksidin vapauttamiselle. Kun hiilihapotettuun juomaan tiputetaan useita karkkeja, syöksyy hiilidioksidin nopean vapautumisen seuraksena pullon suusta geysirmäinen limusuihku .

Kun lähtökohta on oppilaalle kiinnostava, lähtee hän yleensä myös mieluummin kysymään kysymyksiä ja kokeilemaan. Wow-elämyksen kokemisen jälkeen alkaa toivottavasti ihmettelyvaihe: miten ihmeessä temppu toimii? Voinko tehdä tämän itse? Voisiko tempun tehdä jollain toisella tavalla? Tällainen uteliaisuus on olennainen osa tieteellistä tutkimusta.

Edutainmentin jäljillä

Yhdysvalloissa on väännetty käyttöön termi edutainment, joka on hybridi sanoista education eli koulutus ja entertainment eli viihde. Tiedetemput, etenkin jos niitä esitetään tiedeteatterissa tai televisio-ohjelmassa, lokeroituvat tämän termin alle. Lyhyesti termillä tarkoitetaan opetusta, joka on jollain tavalla naamioitu viihdyttävään muotoon. Tieteestä kertovat esimerkiksi tunnetut tv-hahmot tai temppuja esitetään dramaattisesti teatterissa tai muussa tilassa.2

Viihteellisyys on siis keskiössä ja temppujen perimmäinen tarkoitus täten harvoin opetuksellinen. Buckinghamia mukaillen voidaan sanoa, että leikin tai huvin kautta voidaan oppia paljon, mutta kaikki leikkiminen ei ole oppimista3.

Onko sitten väärin, jos temppuja käytetään vain viihdytykseen? Ei varmastikaan. On hienoa, jos tiedetemput tarjoavat tekijälleen ja näkijälleen elämyksen ja mielenkiintoisen hetken. Tavoite on saavutettu. On vain lisäansio, jos hienon kokemuksen lisäksi katsoja oppii jotain. Oppiminen ei myöskään välttämättä tapahdu heti. Viidesluokkalainen voi yhtäkkiä kemian tunnilla muistaa päiväkodissa näkemänsä tiedeshow’n ja linkittää sen käsiteltävään aiheeseen. Vaikutukset voivat siis olla myös epäsuoria.

Itse olen käyttänyt tiedetemppuja opetuksessa jonkin verran ja kokemukset ovat olleet positiivisia. Temppujen esittäminen tuo vaihtelua sekä oppilaalle että opettajalle ja parhaassa tapauksessa toimivat keskustelunherättäjinä tai motivaattoreina. Temppuja ei kuitenkaan kannata tunkea omaan opetukseensa väkisin: jos tällainen opetusmenetelmä ei itselle sovi eikä siitä nauti, eivät temput tuo opetukseen mitään lisäarvoa.

Tiedetemppuja voi käyttää periaatteessa missä tahansa oppiaineessa, jos kehyskertomus vain mietitään valmiiksi. Itse en näe mitään estettä, että esimerkiksi maantiedon tunnilla tutkittaisiin tulivuoren toimintaa saati että historian tai fysiikan tunnilla kokeiltaisiin teepussirakettia. Yksinkertaisesti ohjeistettavat tiedetemput voidaan myös tehdä oppilastöinä, kunhan lopputulosta ei vain paljasteta etukäteen.

Jotta oppitunneilla käytettävät tiedetemput todella menisivät edutainmentin määritelmän alle, on myös muistettava draama. Monen mielestä ilmaisutaidollisuus ei ehkä kuulu luonnontieteiden opetukseen, onhan kyse kuitenkin esimerkiksi fysiikan ja kemian tapauksessa ns. kovista luonnontieteistä. Jos yhtenä tavoitteena kuitenkin on saada oppilaat kiinnostumaan kyseisistä aineista, ei draamallisuus ole pahitteeksi. Siirtyminen pois oppitunnin vakavasta, yksiköillä ja termeillä kyllästetystä kontekstista tuo tieteet lähemmäs oppilasta ja parhaimmillaan tukee ja kasvattaa kiinnostusta.

Tiedetemppujen ohjeita

Verkossa
www.ejippo.fi/teemat
http://www.eluova.fi/index.php?c=kokeile-kotona
http://tempputehdas.heureka.fi/
www.stevespanglerscience.com

Kirjoissa
Churchill, E.R., Loeschnig, L.V. & Mandell, M. (2009) Toiset 365 helppoa luonnontieteen koetta joka kodin tarvikkeilla. Ullmann.
Havaste, P. & Rönns, C. (2008) Tiedettä ja temppuja Heurekasta. Wsoy.
Mäkelä, S. & Suvanto, T. (1999) Limulintu ja muita luonnontieteellisiä tarinoita. Timsak.
Neronleimaus – tajuttomat tiedekortit. (2010) WsoyPro – Oppi & Ilo.
Winston, Robert. (2012) Limupulloraketti ja muita hauskoja kokeita. Nemo.

  • 1. Astall, C. & Bruce, W. (2010) “Can we do That Again?” Engaging Learners and Developing Beyond the “Wow” Factor in Science. Science Education Review, 9(2), 59–65.
  • 2. Rapeepisarn, K., Wai, W.K., Fung, C.C. & Depickere, A. (2006) Similarities and differences between “learn through play” and “edutainment”. ACM International Conference Proceeding Series; Vol. 207: Procedings of the 3rd Australasian conference on Interactive entertainment, 28–32.
  • 3. Krotoski, A. Learning from games and games in learning. Guardian Newspaper Limited, (Jan. 28, 2005) in Rapeepisarn, K., Wai, W.K., Fung, C.C. & Depickere, A. (2006) Similarities and differences between “learn through play” and “edutainment”. ACM International Conference Proceeding Series; Vol. 207: Procedings of the 3rd Australasian conference on Interactive entertainment, 32.