Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Pääkirjoitus: Tiede ja inhimillinen totuus

REETTA EIRANEN

Tässä Hybriksessä tiede ja viihde rakastavat toisiaan. Ne voivat kohdata monin tavoin. Tutkimuksen kohteena voivat olla viihteelliset kulttuurituotteet tai aihe voi muutoin olla äkkiväärä. Tiedettä voidaan popularisoida, jotta se tulisi ymmärrettäväksi niillekin, jotka eivät ole asiantuntijoita. Tiede taipuu myös puhtaiksi viihdetuotteiksi, joissa jokin tieteenala tai sen tutkimustulokset ovat raaka-aineena.

Tieteen ja viihteen aihepiirit voivat olla myös yhteisiä. Omalla alallani, historiassa, on varsin yleistä, että samoja, tärkeiksi koettuja menneisyyden tapahtumia käsitellään myös fiktiossa. Ja usein kuulee väitteen, että fiktio, kuten ne iänikuiset Väinö Linnan romaanit, vaikuttaa historiakuvaan enemmän kuin tieteellinen tutkimus. En kiistä.

Uskon, että fiktion voima on siinä, että se antaa mahdollisuuden myötäelää ja samaistua lihaa ja verta, surua ja kyyneliä, naurua ja hurmiota oleviin ihmisiin. Se tarjoaa mahdollisuuden omakohtaiseen ymmärrykseen ja kokemukseen. Tietyllä tavalla romaanien ihmiskohtalot sisältävät enemmän yleisinhimillistä totuutta kuin akateemiset, etäällä pysyttelevät esitykset. Esimerkiksi Simone de Beauvoir koki, että hän saavutti kaikkein yleisimmän ja kosketti lukijaansa syvimmin silloin, kun kirjoitti kaikkein yksityisimmästä.1

Etevä tieteentekijä voi tarjota lukijalleen ymmärryksen ja oivalluksen hetkiä. – Toki eri aloilla eri tavoin ja erilaisin reunaehdoin. Historioitsija tavoittelee viime kädessä ihmistä, sillä kuten Marc Bloch muistuttaa Historian puolustuksessaan, hengettömiltä vaikuttavien kirjoitusten ja instituutioiden takana ovat ihmiset. Historioitsijan ei tule olla oppineisuuden sekatyömies: ”Hyvä historioitsija muistuttaa sen sijaan tarujen jättiläistä. Hän tietää, että tuntiessaan ihmislihan hajun hän on löytänyt saaliinsa.”

  • 1. Ajatus on poimittu Ritva Hapulin artikkelista teoksesta Kirjeet ja historiantutkimus, jonka arvio on mukana tässä numerossa.