Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Tarina menetetystä maasta ja teekutsuista

Uuden amerikkalaisen vallankumouksen hurmiossa

JOHAN-EERIK KUKKO

Minulla on viesti Tea Party -liikkeeltä, viesti joka on äänekäs ja selkeä, eikä se ole kiertelyä. Me tulemme ottamaan hallituksen takaisin.1 –Rand Paul

Artikkelini käsittelee konservatiivista Tea Party -liikettä, joka pyrkii palauttamaan Yhdysvallat takaisin oikeille raiteille niin perustuslain, itsenäisyysjulistuksen kuin Jumalan avulla. Pohdin, miten viha ja turhautuminen Yhdysvaltojen taloudelliseen nykytilanteeseen purkautuvat presidentti Barack Obaman hallintoon sekä miten media ja demokraatit ovat suhtautuneet Tea Party -liikkeeseen. Onko liike vain nopeasti ohimenevä ilmiö, joka sulautuu lopulta republikaaniseen puolueeseen vai paljastuuko pinnan alta jotain paljon suurempaa? Ikävä vanhoihin hyviin aikoihin ja kaipaus kauan sitten menetettyyn maahan näyttäisi liikkeen keskuudessa olevan suuri.

Ensimmäiset Tea Party -nimellä organisoidut teekutsut järjestettiin Washingtonissa 27.2.2009.2 Tuolloin satoja ihmisiä kerääntyi yhteen osoittamaan mieltä veronkorotuksia, terveydenhuoltouudistusta ja Obaman hallitusta vastaan. Helmikuun jälkeen protestit laajenivat nopeasti eri osavaltioihin ja levisivät näin ympäri Yhdysvaltoja. Monet republikaanipoliitikot ilmoittivat pian kannattavansa liikettä ja liike saikin syksyllä 2010 Yhdysvaltojen senaatinvaaleissa tukemiaan republikaaniehdokkaita senaattoreiksi Washingtoniin.

Tea Party -liike nojaa vahvasti Yhdysvaltojen perustuslakiin, itsenäisyysjulistukseen ja poliittiseen historiaan. Erityisesti vuoden 1773 Bostonin sataman tapahtumat ovat liikkeelle tärkeitä innoittajia. Tuolloin Samuel Adams joukkoineen kaatoi britti-imperiumin teelastit mereen ja sysäys Amerikan vallankumoukselle oli annettu. Toimittaja Kate Zerniken mukaan Tea Party -metaforan herättivät henkiin republikaanisen puolueen poliitikko Dick Armey ja FreedomWorks-nimisen organisaation toimitusjohtaja Matt Kibbe vuonna 2007. Armey ja Kibbe toimivat molemmat aktiivisesti FreedomWorks -organisaatiossa, joka yritti herättää Bostonin tapahtumia henkiin jo vuonna 2002 internetissä sivustolla U.S. Tea Party. Vasta vuonna 2009 Yhdysvaltojen katukuvaan ilmaantui suuri ruohonjuuritason liikehdintä, joka sai innostuksen vuoden 1773 Bostonin teekutsuista sekä Amerikan itsenäisyyteen johtaneesta vallankumouksesta.3

Toukokuussa 2010 poliittisesti kokematon silmälääkäri Randal Paul voitti suureksi yllätykseksi paljon kokeneemman republikaanipoliitikon Trey Graysonin republikaanien esivaaleissa Kentuckyssa. 47-vuotiaan Randin esivaalivoitto onnistui ennen kaikkea Tea Party -liikkeen avustuksella.4 Vielä suurempi yllätys kuitenkin oli Rand Paulin nouseminen Kentuckyn senaattoriksi marraskuussa 2010. Pitkäaikaisen teksasilaisen kongressiedustaja Ron Paulin poika Rand sai enemmän ääniä vaaleissa kuin vastaehdokkaana ollut demokraattien Jack Conway. Fox Newsin toimittaja Sean Hannity käyttikin Paulin äänivyörystä nimitystä ”Randslide”.5

Hyvin pian republikaanien esivaalien jälkeen Paul ajautui median hampaisiin. Esiintyessään toukokuussa 2010 MSNBC:n The Rachel Maddow Show’ssa Paul päätyi otsikoihin rasistiseksi leimatulla lausunnollaan, joka koski vuonna 1964 säädettyä kansalaisoikeuslakia (Civil Right Act). Paul kommentoi, että ravintolan omistajalla on lopulta oikeus valita asiakkaansa ja myös oikeus olla tarjoilematta mustalle henkilölle ravintolassa.6 Teoksessaan Tea Party Goes to Washington Paul pyrkii vastaamaan median esittämiin rasismisyytöksiin sekä osoittamaan, että hän ei todellakaan ole rasisti. Paulin mukaan kyseessä oli demokraattien vastaehdokkaan Jack Conwayn salajuoni häntä vastaan.7 Conway olisi Paulin mukaan yrittänyt mustamaalata häntä rasistiksi antamalla medialle perättömiä lausuntoja.

”Se oli koruton ja yksinkertainen tapa tuhota minut, tuhota Tea Party ja yritys suistaa meidän voittomme raiteilta.”8 Rand Paulin mukaan Rachel Maddow yritti leimata hänet rasistiksi ohjelmassaan ja samalla ohittaa näin koko Tea Party -liikkeen leimaamalla kaikki sen kannattajat yhtälailla rasisteiksi. Maddowin haastattelussa Paul ilmaisi kielteisen kantansa vuonna 1964 säädetystä kansalaisoikeuslaista todeten, että ei pidä siitä kun yrittäjälle sanellaan, mitä yrittäjän oikein tulisi tehdä. Myös Paulin vahvasti ihailema republikaanipolitiikko Barry Goldwater sai 1960-luvulla rasistin leiman asettuessaan vastustamaan kansalaisoikeuslakia. Goldwaterin mukaan olisi kylläkin järkevää, jos kaikki lapset kävisivät samaa koulua rotuun katsomatta, mutta loppujen lopuksi laki ei kuitenkaan velvoita kouluja ottamaan mustia sisälle.9

Barry Goldwater tuli tunnetuksi pitkäaikaisena Arizonan senaattorina, joka kirjoitti vuonna 1963 arvostetun teoksen The Conscience of a Conservative. Vuonna 1964 Goldwater valittiin republikaanien presidenttiehdokkaaksi varapresidentti Lyndon B. Johnsonia vastaan. Goldwater hävisi vaalit ennätyksellisesti. Ainoastaan syvässä etelässä republikaanisenaattori onnistui päihittämään Johnssonin.10 Miehen kirjoittamasta The Conscience of a Conservative -teoksesta on kuitenkin vuosien saatossa tullut konservatiivien keskuudessa klassikko ja sitä pidetään edelleen suuressa arvossa republikaanien keskuudessa. Viime vuosina teos on noussut erityisesti Tea Party -liikkeen kannattajien parissa tärkeäksi suunnannäyttäjäksi konservatiiviselle politiikalle.11

Niin Rand Paul kuin suuri osa Tea Party -liikkeen kannattajista on syyttänyt mediaa siitä, että se on pitänyt liikettä vain vihaisten valkoihoisten amerikkalaisten liikkeenä, jotka ovat tyytymättömiä siihen, että musta mies ei voi toimia Yhdysvaltojen presidenttinä. Armeyn ja Kibben mukaan demokraatit yrittävät kääntää keskustelun suuntaa leimaamalla liikkeen kannattajat rasisteiksi. "Uskovatko demokraatit todella, että jokainen henkilö joka on eri mieltä presidentti Obaman harjoittamasta politiikasta on luonnostaan rasisti? Ei tietenkään, mutta se on hyvä tapa kääntää aihetta, ettei tarvitsisi puhua keskeisistä hallituksen mandaattia koskevista ongelmista, jotka pakottavat amerikkalaiset ostamaan sairasvakuutuksen, jonka edut on määritellyt liittovaltion hallitus riippumatta henkilön tuloista, iästä, terveydestä tai halusta ottaa kyseistä vakuutusta."12 Mielenkiintoisia vastaan tulleita nimityksiä Tea Party -liikkeestä ovat olleet ”Tea Klux Klan”13 sekä Nobel-palkitun taloustieteilijä Paul Krugmanin käyttämä ”Armey of Darkness” -termi.14

Politiikan tutkija Raimo Väyrynen kirjoittaa: ”Keskiluokan suhteellinen heikkeneminen saa yhden ilmauksensa koko maan mitassa järjestäytyneessä niin sanotussa Tea Party -liikkeessä. Tämä liike on omituinen yhdistelmä huolestuneita kansalaisia, poliittisia onnenonkijoita ja sen siivellä taloudellista hyödyn hakijoita, joista Sarah Palin täyttänee kaikki kolme tunnusmerkkiä.”15 Väyrynen pitää Tea Party -liikettä ensisijaisesti keskiluokan hätähuutona ja eliitin vastaisena liikkeenä. Liike on kuitenkin onnistunut aktivoimaan aiemmin passiivisina pysyneitä konservatiiveja. Väyrysen mukaan Tea Party -liike korostaa, että Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistusta ja perustuslakia täytyy lukea kirjaimellisesti aivan kuin kyseessä olisi suoraan Jumalalta saatu pyhä teksti, kuten Mooseksen kivitaulut, joihin ei saa tehdä minkäänlaisia lisäyksiä. Tällöin kuitenkin Väyrysen mukaan unohdetaan perustuslain synnyttämisessä käyty vahva kädenvääntö ja poliittinen kamppailu Yhdysvaltain perustajaisien (Founding Fathers) keskuudessa.16 Tea Party -liikkeen vetovoimana Väyrynen kuitenkin pitää eliitin vastaista asennetta, joka vastustaa samalla myös suuryrityksiä ja niiden johtajia. Yritykset nähdään yhtä syypäinä Yhdysvaltojen taloudelliseen ahdinkoon kuin presidentti Barack Obama.

Rand Paulin pelin piti olla menetetty The Rachell Maddow Show'ssa esiintymisen jälkeen. Hän kuitenkin onnistui saamaan vastaehdokastaan enemmän ääniä ja nousemaan lopulta senaattiin kohusta huolimatta. Miten tämä oli mahdollista suorien rasismisyytöksien jälkeen? Vastaus löytyy tyytymättömyydestä niin demokraattien kuin republikaanien poliittisiin linjauksiin. Äänestäjät näkivät Paulin laatikon ulkopuolelta tulevana vaihtoehtona, joka teki kampanjansa aikana monta kertaa selväksi, että edustaa erityisesti kansan asialla olevaa Tea Party -liikettä.

Teekutsujen juuret ovat tyytymättömyydessä

Scott Rasmussen ja Douglas Schoen pyrkivät selvittämään teoksessaan Mad as Hell mikä oikein synnytti Tea Party -liikkeen. Liikkeen juuret on miesten mukaan mahdollista jäljittää niin sosiaalisia kuin taloudellisia asioita painottaviin konservatiivisiin liikkeisiin Yhdysvaltain historiassa alkaen aina Barry Goldwaterista. Yhtymäkohtia löytyy myös aiempiin populistisiin liikkeisiin kuten isä Coughliniin ja McCarthyismiin.17 Katolinen pastori Charles Coughlin tuli tunnetuksi 1930-luvulla radio-ohjelmastaan, jossa hän varoitti ihmisiä kommunismin vaaroista sekä presidentti Rooseveltin New Deal-politiikasta.18 Senaattori Joseph McCarthy tuli vastaavasti tunnetuksi aloittaessaan laajat kommunistivainot Yhdysvalloissa 1950-luvulla.19

Aikaisempien populistististen ja konservatiivisten liikkeiden lisäksi Rasmussen ja Schoen näkevät, että Tea Party -liikkeen synty on monien erilaisten tapahtumien ja kriisien summa. Globalisaation seurauksena miljoonat amerikkalaiset ovat menettäneet työnsä ja vuonna 2008 puhjennut talouskriisi aiheutti niin ikään lisää työttömyyttä mutta myös turhautumista hallituksen toimiin vastauksena maata ravisuttaviin kriiseihin.20 Lisäksi amerikkalaiset kokevat nyt niin oman identiteettinsä kuin oman maansakin identiteetin olevan hukassa. Tea Party -liikettä voidaan pitää monien tapahtumien ja sattumien summana, mutta suuri vaikutus liikkeen synnylle oli ehdottomasti televisiokanava CNBC:n finanssianalyytikko Rick Santellin esiintyminen televisiossa 19.2.2009. Raivoavassa puheessaan Chicagon raaka-aine pörssissä hän kutsui ihmisiä yhteen Bostonin teekutsujen hengessä.21 Santelli halusi herättää ihmisiä vastustamaan hallituksen tukipaketteja sekä poliittista eliittiä. ”Tämä on Amerikka! Kuinka moni teistä haluaa maksaa naapurinsa kiinnitykset, joissa on ylimääräinen kylpyhuone, kun he eivät kykene itse maksamaan laskujaan.” Santelli huusi raivoissaan ja pyysi presidentti Obamaa kuuntelemaan.22

Presidentti Barack Obamaa on eri osavaltioissa järjestetyissä Tea Party -protesteissa verrattu Adolf Hitleriin ja Obaman ajamaa politiikkaa on vastaavasti verrattu kansallissosialismiin. Kotitekoisissa kylteissä Obamalle on tehty Hitler-viikset, ja joissakin kuvissa Obama kuvataan noitatohtorina. Kyseisillä noitatohtori-kuvilla on haluttu viitata erityisesti kiisteltyyn terveydenhuoltouudistukseen. Eräissä kylteissä vastaavasti Obama on kuvattu kommunistina. Rasmussen ja Schoen näkevät pilkkaavien kuvien yhtenä innoittajina Glenn Beckin ja Rush Limbaughin kaltaiset konservatiiviset ja sensaatiohakuiset mediapersoonat.23 Yhdysvaltojen politiikkaan on myös ilmestynyt viime vuosina uusi termi ”Obamunism”.24 Kyseisellä termillä pyritään yhdistämään Obaman ajama politiikka ja kommunismi toisiinsa. Tea Party -liikkeen arkkiviholliseksi onkin täydellisesti leimautunut presidentti Obama, jota pidetään paljon pahempana kuin hänen edeltäjäänsä George W. Bushia. Obaman mustamaalaamisessa sekä kommunismin ja sosialismin pelossa voidaan nähdä tuulahdus senaattori Joseph McCarthyn kommunistivainoista mutta myös 1960-luvulla voimissaan olleesta John Birch Societystä. John Birch Society tuli tunnetuksi aikoinaan syyttäessään presidentti Eisenhoweria kommunistien agentiksi.25

Tea Party -liikkeen äänitorviksi ovat julistautuneet varsin värikkäät Fox Newsin mediapersoonat Glenn Beck ja Rush Limbaugh. Molemmat miehet ovat syyttäneet presidentti Barack Obamaa Yhdysvaltojen huonosta nykytilanteesta. Lauri Seppälä kirjoittaa artikkelissaan "Kahtiajako leimaa Yhdysvaltojen mediaa": ”Beckin ja Limbaughin edustama oikeistopopulistinen retoriikka on halunnut murtaa kaikkien tuntemaa mielikuvaa Obamasta. Hänet halutaan esittää rodullisen, uskonnollisen ja moraalisen vierauden symbolina, toisin sanoen antiamerikkalaisena.”26 Beckiä ja Limbaughia yhdistää viha Obamaa kohtaan mutta myös vahva republikaanisen puolueen kritisoiminen. Miesten pitämät televisio ja radio-ohjelmat ovat olleet ratkaisevassa osassa Tea Party -liikkeen synnyssä ja sen muotoutumisessa. Osa demokraateista onkin avoimesti epäillyt, että Tea Party -liike on lopulta vain Beckin, Limbaughin ja Fox Newsin keksimä ”AstroTurf”, eikä sillä olisikaan mitään tekemistä oikean ruohonjuuritason toiminnan kanssa. ”AstroTurfilla” tarkoitetaan isolla rahalla luotua ruohonjuuritason kampanjaa, joka päällisin puolin näyttää kuitenkin oikealta ruohonjuuritason liikkeeltä. Seppälän mukaan Fox News syyllistyi marraskuussa 2010 räikeään kuvamanipulaatioon uutisoidessaan Tea Party -protesteista Washingtonissa. Fox News käytti uutisessaan kuvamateriaalia vanhasta yleisötapahtumasta, jotta Tea Party -liikkeen protesti vaikuttaisi luultua isommalta.27 Tällaiset kuvamanipulaatiot lisäävät epäilyksiä mahdollisesta ”AstroTurf”-ilmiöstä.

Tea Party Manifesto -teoksen kirjoittaneen Joseph Farahin mukaan kommunismi ja fasismi ovat kietoutuneet vahvasti toisiinsa. Fasisteja on hänen mukaansa virheellisesti nimitetty välillä kommunisteiksi. Farah ottaa esimerkiksi Kiinan, jota hän pitää täysin fasistisena valtiona. Farahin mukaan Amerikkaa ei nykyään uhkaa niinkään kommunismi vaan sosialismin toinen muoto, joka on fasismi. ”Aina kun kuulet ’julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä’ kuulet fasistisesta käsitteestä.”28 Farahin mukaan Amerikka on ajautumassa kohti fasismia, koska perustuslaki ja Jumala on unohdettu politiikasta. ”Yksi syy Amerikan siirtymiseen kohti fasismia tänään on, että se on kadottanut moraalisen olemuksensa ja perustuslaillisen ankkurinsa.”29 Monet amerikkalaiset kärsivät tällä hetkellä ”Obamanomicsin” alaisuudessa, mutta Farah epäilee, että vastaavasti vuonna 2008 vaihtoehtona ollut John McCain ei olisi kuitenkaan tarjonnut muuta kuin syntipukin demokraateille.30

Amerikan kansa on Farahin mielestä koko ajan hyökkäyksen alla tuhansin eri tavoin. Hyökkäyksen takana ovat niin populaarikulttuuri, lehdistö, elitistit, globalistit kuin keskushallinto. Näitä kaikkia mies nimittää vapauden vihollisiksi.31 ”Jotta perustajaisien perinnöllä olisi merkitystä Amerikan tulevaisuudelle, meidän täytyy tulla vapaustaistelijoiksi. Meidän täytyy tulla tea party patriooteiksi. Meidän täytyy tulla uusiksi Minuuttimiehiksi. Meidän tulee olla valmiita uhraamaan hyvinvointimme – kenties jopa elämämme – meidän onnemme, sekä pyhä kunniamme.”32 Farahin mukaan ainoa mahdollisuus selviytyä ja pelastaa Amerikka on ryhtyä taistelemaan uuden amerikkalaisen vallankumouksen nimissä kuten Minuuttimiehet aikoinaan 1700-luvulla brittisotilaita vastaan. Toivon ja unelmien maa on mahdollista pelastaa taistelemalla vanhojen arvojen puolesta ja palaamalla uudestaan pyhien tekstien pariin.

Ohimenevä välähdys?

Meidän ei tarvitse ottaa takaisin vain Amerikan taloutta. Meidän ei tarvitse ottaa takaisin vain Amerikan menestystä. Meidän ei tarvitse ottaa takaisin Amerikan lakeja. Meidän ei tarvitse ottaa takaisin Amerikan poliittista systeemiä. Meidän täytyy ottaa takaisin Amerikan sielu — ja meidän täytyy tehdä se tavalla, joka miellyttää Jumalaa.33 – Joseph Farah

Tea Party -liikkeen elinikää on arveltu lyhyeksi ja siitä on puhuttu ohimenevänä ilmiönä, joka lopulta sulautuu republikaaniseen puolueeseen. Raimo Väyrysen mukaan taisteluhuudot eivät lopulta korvaa poliittista ohjelmaa.34 Tea Party jatkaisi näin ollen Väyrysen mukaan taistelua republikaanisen puolueen sisältä käsin ja muuttuisi lopulta puolueen radikaaliksi siiveksi. Osa Tea Party -liikkeen johtohahmoista, mukaan lukien Rand Paul, on ilmaissut kantansa, että jos Tea Party olisi puolue he ottaisivat välittömästi jäsenkirjan. Paulin jäsenkirjapuheiden taustalla voidaan nähdä kiistaa todellisen konservatismin määrittelemisestä. Paulin mukaan republikaaninen puolue on tullut hulluksi kannattaessaan aina vain suurempaa ja suurempaa hallintoa. Vastaavasti Paulille sanottiin senaatinvaalikampanjan aikana, että tämä ei saisi kritisoida republikaanista puoluetta, koska kritisointi varmistaisi sen, että Paulia ei koskaan valittaisi senaattiin.35

Sosiologi Amitai Etzionin mukaan Tea Party -liikkeen turhautumista Yhdysvaltojen poliittiseen suuntaan ei ole loppujen lopuksi vaikea ymmärtää. Amerikkalaiset ovat vihaisia ja tyytymättömiä erityisesti Yhdysvaltojen taloudelliseen nykytilaan. Etzioni tekee artikkelissaan "The Tea Party is Half Right" mielenkiintoisen havainnon tarkastellessaan protesteihin osallistuneiden kylttejä. Esimerkiksi eräässä Glenn Beckin kokoon kutsumassa protestissa suurin osa ihmisten kannattelemista 250 kyltistä käsitteli taloutta. Ainoastaan muutama kyltti huomioi presidentti Obaman ihonvärin tai uskonnon. Etzionin mukaan tällaisten kylttien prosentuaalinen lukumäärä on suhteellisen pieni, ainoastaan 5 %.36

Etzionin mukaan Tea Party -liike on toiminut myös, muutamaa räikeää poikkeusta lukuun ottamatta, demokraattisen systeemin mukaisesti. Muutamaksi poikkeukseksi sosiologi luokittelee Alaskan senaattoriksi pyrkineen Joe Millerin turvamiesten pidättämän reportterin, sekä Rand Paulin kannattajien polkemaksi joutuneen Paulin politiikan kritisoijan. ”Mutta muuten, Tea Party -liikkeen kannattajat ovat harjoittaneet – uskokaa tai älkää – politiikkaa tavallisesti.”37

Tea Party -protesteihin osallistuneita ihmisiä on nimitetty niin homofobisiksi, rasisteiksi kuin tyhmiksikin. Etzionin mukaan liikkeen kannatus on kuitenkin ollut välillä jopa korkeampaa kuin demokraattien tai republikaanien vuonna 2009. Peräti 41% WSJ/NBC:n tekemään kyselyyn osallistuneista vastaajista kannatti liikettä.38 Laaja gallup-kannatus tuotti 2010 senaatinvaaleissa tulosta ja seuraava etappi liikkeellä onkin syrjäyttää Barack Obama vuoden 2012 presidentivaaleissa. Obama on joutunut tekemään paljon myönnytyksiä liikkeen edessä. Esimerkiksi huhut presidentin syntymisestä Yhdysvaltojen ulkopuolella herättivät paljon erilaisia salaliittoteorioita ja lopulta Obama joutui todistamaan syntyneensä Yhdysvalloissa julkaisemalla syntymätodistuksensa.39 Obamasta Tea Party -liike onkin saanut vihollisen, jonka toimia tulee vastustaa viimeiseen asti. Siinä missä 1960-luvulla John Birch Society yritti pelastaa maan kommunistien kynsistä, samoin yrittävät innokkaimmat teenjuojat pelastaa maan nyt pahan Obaman kynsistä. Vastaus niin taloudelliseen ahdinkoon kuin moraaliseen epätoivoon löytyy 1700-luvulla kirjoitetusta alkuperäisestä perustuslaista. Niin Jeffersson, Washington, Adams, Goldwater kuin Reagankin nähdään suurina kansakunnan sankareina, jotka ymmärsivät, että hallitus on hyvä renki mutta huono isäntä.

Viime kuukausina Yhdysvaltojen kaduille ilmaantunutta Occupy Wall Street -liikettä on ehditty pitää jonkinlaisena vasemmiston vastaiskuna Tea Party -liikkeelle. Molemmilla liikkeillä vaikuttaisi olevan yhteistä vahva eliitin vastaisuus sekä viha pankkeja kohtaan. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Tea Party -liike sulautuu republikaaniseen puolueeseen vai syntyykö pian uusi poliittisesta menneisyydestä ammentava liike Bostonin teekutsujen raunioille. Uskon vahvasti, että vuonna 2016 Kentuckyn senaattori Rand Paul lähtee mukaan presidentinvaaleihin korostamaan perustuslain merkitystä Yhdysvaltojen politiikassa. Onhan hänen isänsä Ron Paul osallistunut presidentinvaaleihin jo vuosina 1988 ja 2008.

Kongressiedustaja Ron Paul on mukana myös tänä vuonna taistelemassa republikaanien presidenttiehdokkuudesta raivaten kenties tietä omalle pojalleen. Varmaa on, että tulevaisuudessa kaivataan vanhoja hyviä aikoja, yritetään pelastaa maa sosialismin kynsistä ja juodaan teetä Bostonin tapahtumia muistellen. Taloudellisen ahdingon aikana löytyy aina tilausta populistisille liikkeille, jotka tarjoavat pelastusta palaamalla vanhoihin hyviin aikoihin.

Lähteet

ARMEY, DICK & KIBBE, MATT (2010). Give us liberty. New York, HarperCollins.
AVLON, JOHN & BROWN, TINA (2010). Wingsnuts. New York, Beast Books.
BAKER, LELAND B. (2009). Tea Party Revival: The Conscience of a Conservative Reborn. Colorado, Outskirts Press.
ETZIONI, AMITAI (2011). The Tea Party is Half Right. Internet-lähde, saatavissa http://icps.gwu.edu/files/2011/04/tea-party.pdf, 25.3.2011, luettu 18.11.2011.
FARAH, JOSEPH (2010). The Tea Party Manifesto. New York, WND Books.
FERRARA, PETER (2010). Down With Obamunism, The American Spectator. Internet-lähde, saatavissa http://spectator.org/archives/2010/01/13/down-with-obamunism, 13.1.2010, luettu 18.11.2011.
GOLDWATER, BARRY (1963/2007). Conscience of a conservative. Tennessee, BN publishing
Ilta-Sanomat (2011). "Lopettaako tämä todiste salaliittoteoriat presidentti Obamasta?" Internet-lähde, saatavissa http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/lopettaako-tama-todiste-salaliittoteo..., 27.4.2011, luettu 18.11.2011.
MANN, ROBERT (2007). When Freedom Would Triumph: The Civil Rights Struggle in Congress, 1954-1968. Los Angeles, Baton Rouge.
PAUL, RAND (2011). Tea Party Goes to Washington. New York, Center Street.
RASMUSSEN, SCOTT & SCHOEN, DOUG (2010). Mad as Hell: How the Tea Party Movement Is Fundamentally Remaking Our Two-Party System. New York, HarperCollins.
SEPPÄLÄ, LAURI (2011). "Kahtiajako leimaa Yhdysvaltain mediaa." Ulkopolitiikka 1/2011, 60–63.
VÄYRYNEN, RAIMO (2011). "Obama luovii jatkoon rebulikaanien paineessa" Kanava 2/2011, 4–10.
ZERNIKE, KATE (2010). Boiling Mad: Inside Tea Party America, New York, Times Books.

  • 1. Paul 2011, xi.
  • 2. Zernike 2010, 45.
  • 3. Zernike 2010, 33–35.
  • 4. Zernike 2010, 164.
  • 5. Paul 2011, 86.
  • 6. Zernike 2010, 178–179.
  • 7. Paul 2011, 93.
  • 8. Paul 2011, 96.
  • 9. Goldwater 1963/2007, 28.
  • 10. Mann 2007, 215.
  • 11. Baker 2009, ix
  • 12. Armey & Kibbe 2010, 83.
  • 13. Rasmussen & Schoen 2010, 9.
  • 14. Armey & Kibbe 2010, 76.
  • 15. Väyrynen 2011, 7.
  • 16. Väyrynen 2011, 7.
  • 17. Rasmussen & Schoen 2010, 36.
  • 18. Rasmussen & Schoen 2010, 43–44.
  • 19. Rasmussen & Schoen 2010, 44.
  • 20. Rasmussen & Schoen 2010, 56.
  • 21. Rasmussen & Schoen 2010, 120.
  • 22. Rasmussen & Schoen 2010, 120.
  • 23. Rasmussen ja Schoen 2010, 165.
  • 24. Ferrara, 2010.
  • 25. Avlon & Brown 2010, xvii.
  • 26. Seppälä 2011, 63.
  • 27. Seppälä 2011, 62.
  • 28. Farah 2010, 39.
  • 29. Farah 2010, 40.
  • 30. Farah 2010, 15.
  • 31. Farah 2010, 83-84.
  • 32. Farah 2010, 83.
  • 33. Farah2010, 124–125.
  • 34. Väyrynen 2011, 8.
  • 35. Paul 2011, 51–52.
  • 36. Etzioni 2011, 199.
  • 37. Etzioni 2011, 198.
  • 38. Etzioni 2011, 197.
  • 39. Ilta-Sanomat 2011.