Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Pääkirjoitus: Tutkija salapoliisina

REETTA EIRANEN

Lapsena toiveammattini oli salapoliisi ja idolini Hercule Poirot. Edelleen rakastan eniten klassisia mysteerejä: niitä, joissa hienostuneet britit kokoontuvat maalaiskartanoon ennen toista maailmansotaa tai joukko eri maista kotoisin olevia, näennäisesti toisilleen tuntemattomia henkilöitä matkustaa idän pikajunalla. Murha tapahtuu ja syyllisen on oltava joku tästä pienestä ryhmästä, sen tietävät kaikki, vaikka toki joku on nähnyt epäilyttävän kulkurin kuljeskelevan kartanon puistokujan läheisyydessä tai asemalaiturilla aivan hiljattain.

Poirot käyttää pieniä harmaita aivosolujaan. Hän pötköttää laiskanlinnassa, ja mitä hän tekee? Hän ei laiskottele, vaan hän ajattelee! Vaikka lapsuudenhaaveeni ei näytä toteutuneen, voin kuitenkin lohduttautua sillä, että tutkijan ja salapoliisin työssä on samankaltaisuuksia. Myös tutkija etsii vastausta mysteeriin, joka on hänen itsensä asettama tutkimuskysymys.

R.G. Collingwood kirjoitti historianfilosofiasta, ja hänen mukaansa monsieur Poirot tarkoitti harmaiden aivosolujen käyttämisellä nimenomaan sitä, että todistusaineiston keräämistä ei voi aloittaa ennen kuin on aloittanut ajattelemisen: ” -- sillä ajatteleminen on kysymysten kysymistä -- , eikä mikään ole todistusaineistoa paitsi suhteessa johonkin tiettyyn kysymykseen.”1 Tutkijakin ajattelee työkseen ja etsii todisteita, joiden avulla hän voi vastata kysymykseensä.

Agatha Christien aikalaisena Collingwood totesi 1930-luvun lopulla, että tämän kirjojen myynnistä päätellen yleisö ei voinut saada tarpeekseen Poirot'sta ja tämän menetelmästä. Mysteerit ja salaisuudet kaiketi kiehtovat ihmismieltä. Myös tutkija haluaa paljastaa jotain kätkettyä, ratkaista arvoituksen. Vastaukset eivät vain ole yhtä yksiselitteisiä kuin Poirot'lla. Valitettavasti, ajattelin ensin. Mutta itse asiassa siinä missä kaunokirjallinen lempisalapoliisini pyrkii ehdottomaan totuuteen, haluan pitää moniselitteisyyttä rikkautena. Maailma ei ole yksinkertainen. Miksi sitä koskevien totuuksien pitäisi olla?

  • 1. ” -- because thinking means asking questions -- , and nothing is evidence except in relation to some definite question.” R.G. Collingwood, The Idea of History, Oxford University Press 1994/1946, 281.