Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Minun utopiani

JUHANI SARSILA

Utopia tarkoittaa paikkaa (τὁπος / tópos), jota ei (οὐ /ū) liene olemassa sen kummemmin paikassa kuin ajassakaan. Hyve loistaa poissaolollaan; se on utopistien käsite. Hyveen ainainen ei-käsillä oleminen, puute, estää poliittista tai sosiaalista utopiaa toteutumasta. Sokrates ei utopioita elättele. Platonin ei onnistu rakentaa ihannevaltiota Sisiliaan. Turhan optimistinen filosofi joutuu tyytymään Akademiaansa (387 eaa – 529 jaa). Annettakoon kiitos pitkästä iästä. Myös Hadrianus ja uusplatonisti Plotinos epäonnistuvat yrityksessään perustaa filosofien johtama taivaallinen valtio, ellei jopa itse Taivas Maan päälle. – ’Utopia’ on fantastinen ihannevaltio tai -maa, jossa kaikki on järjestetty ja kaikki sujuu parhaalla kuviteltavissa olevalla tavalla.

Utopia kuuluu mielikuvituksen piiriin. Imaginaatio (φαντασία) on edelleen suova ihmiskunnalle pientä lohtua, kunnes ihmiskunta, martiaalinen laji ylitse muiden joko tuhoutuu tuleen, veteen, jäähän, säteilyyn tai muuhun sellaiseen – tai menee jatkamaan sotiaan Marsiin ja sen siirtokuntiin. Sellaiset magian taiturit kuten Al-Kindi ja Giordano Bruno väittävät ihmisolennossa vaikuttavan erityisen fantasiakeskuksen: se vaikuttaa lähettämällä fantasmoja (φανθάσματα) valittujen toisten ihmisten fantasiakeskuksiin. Mutta edes magian avulla ei ole kyetty perustamaan fantastisesti toimivia ihmisyhteisöjä – yhtä vähän kuin toteuttaa poliitikon ja konsultin yhteisin voimin kelvollisia yliopisto- ja muita organisaatiouudistuksia (vaikka niitä lapsekkaasti kehutaan fantastisiksi).

Itse sanoisin, että tämä ihmisten maailma, Tellus eli Gaia on luonnostaan paras kaikista mahdollisista maailmoista; samalla se on ratkaisevasti huonompi kuin ei-oleva (von Hartmannin nimeen). Tämä voisi hyvinkin motivoida luopumista iäksi kaikista utopioista, jos vain mielikuvitus voitaisiin lääkitä tai mieluummin säteilyttää niin passiiviseksi, ettei siitä enää olisi luomaan utopioita. Näet meidän on joko kiittäminen tai moittiminen mielikuvitusta siitä, että se valmistaa kreatiivisesti utopioita niin kuin Solaris-planeettaa peittävä meri luo olioita Stanislaw Lemin Solaris-kirjassa ja jopa (ainakin yhden saaren, muistelen) Andrei Tarkovskin niin ikään samannimisessä, joskin mielestäni kirjaa paremmassa filmissä (Солярис).

 
Ensimmäisenä ’utopia’- sanaa käyttää Sir Thomas More sijoittaessaan Utopia-opuksessaan (1516) ihannevaltionsa merelliselle saarelle. Siellä tehdään kunnon työtä kuusi tuntia päivässä ja kaikki muu aika osoitetaan aitoa sivistystä voimallisemmin kuin koskaan muinaisessa Kreikassa ja Roomassa (παιδεία, humanitas) ja kirjailijan omana aikana. – More ei osoittaudu suhteessaan poliittiseen valtaan pragmatistiksi tai opportunistiksi. Siitä hyvästä hänen kaulansa katkaistaan mestauspölkyllä. Utopismi tai idealismi tai eskapismi vaatii usein veronsa.

Minulta puuttuu varsinainen utopia, mutta sen tapaiseksi voi, jos haluaa, laskea hartaan toiveeni, että maailmanprosessi tulisi valmiiksi ja ihmiskunta poistuisi yksissä tuumin olemassaolosta ja palaisi toisten luotujen tavoin takaisin joko Jumalaan, josta kaikki on lähtöisin ja johon kaiken kuuluu aikojen lopussa palata (tai vaihtoehtoisesti Averroeksen materia primaan). Origenes kutsuu lopullista vaihetta kaiken ennalleen palautumiseksi (ἀποκατάστασις τῶν πάντων / apokatástasis tōn pántōn). Requiem aeternam! Tosin Sven Krohn on eräiden muiden tavoin esittänyt mahdollisuuden, että henget yhä uudelleen heitetään ajallisiin olotiloihin. Jos niin on, utopiat eivät ota loppuakseen. Ja ne toistuvat samantapaisina.

 
PS. Woodrow Wilsonilla on onni elää suurin osa elämäänsä toiveikkaana aikana. Hänelle yliopisto näyttäytyy, kuten hän sanoo Princetonissa 1896 pitämässään puheessa, etäisenä paikkana, ”jossa asustaa tyyni tiede maailmasta syrjässä ja askeettisena kuin nunna, tietämättä maailman kulkevan ohitse ja siitä välittämättä, jos vain totuus tulee vastauksena hänen rukoukseensa.” – Ja vielä tämä Yhdysvaltain tuleva 28:s presidentti lausuu: ”Yliopisto on samanlainen kuin maailma sikäli, että sillä on kaikkien ihmisten elämä sydämellään; se on paikka ihmisille ja kaikelle heitä koskevalle. Mutta se on erilainen kuin maailma itsehillintänsä ja harkitun puhetapansa vuoksi ja halussaan tietää enemmän kuin juuri se hetki paljastaa. Se on hidas kiihtymään ja sen ilmapiiri on puhdas ja terveellinen ja siihen sisältyy tuulahdus uskoa. Jokainen silmä loistaa kuulaassa päivässä ja katsahtaa nopeasti taivaalle saadakseen vahvistusta toivolleen. Kuka osoittaa meille tien tähän paikkaan?”

 
Tällainen puhe tuskin sopii moderniin konsulttiyliopistoon. Wilsonin yliopistosta puuttuvat palveluntarjoajat ja asiakkaat sekä laatu, tuoreus ja oikea hinta, jotka sellaisinaan tai samansisältöisinä löytyvät modernin yliopiston nettiportaalista ja myös ruokakaupan tai -varaston altaiden ja hyllyjen luota.

 
Kirjoittaja on FT, latinan lehtori ja aate- ja oppihistorian dosentti.

Julkaistu 5/2012