Miksi raittiuden puolesta vannoneet Penedon suomalaissiirtolaiset haksahtivat alkoholiin?

Miksi kieltolaki säädettiin, vaikka niin moni kansalainen rikkoi lakia sen alusta lähtien?

Kuinka antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset suhtautuivat alkoholiin?

Nähdäänkö alkoholi lähtökohtaisesti haitallisena huumausaineena vai yksilöllisenä nautintoaineena?

Suurin viisaus asuu puunhalaajissa

TIINA RAEVAARA

Eräänä keskikesäisenä päivänä kerrostalomme takaa alkoi kuulua moottorisahan ääni. Olen herkistynyt moottorisahan äänelle; tunnistan sen jo kaukaa.

Paljastui, että naapurikiinteistön parkkipaikan viereltä oltiin kaatamassa puita, meidän pihapuitamme. Autonomistajat kuulemma pelkäsivät, että vinossa kasvavat pienet pihlajat kaatuisivat autojen päälle.

Yhdessä puussa oli linnunpönttö, mutta metsurit kaatoivat senkin estelyistäni huolimatta – tai ehkä juuri siksi, kiusallaan. Otin kuvan tilanteesta, jossa kaksi isokokoista miestä suorastaan vääntää pientä pesäpuuta nurin. Miesten lähdettyä avasin pöntön. Itketti. Jonkin pikkulinnun poikaset piipittivät kurjuuttaan.

Eräänä toisena keskikesäisenä päivänä kävelin koiran kanssa mökkitiellä. Oli huumaavan kaunista: aurinkoinen, paahteinen päivä, tienlaidan ketokukat täydessä loistossaan ja perhoset janoisina niiden kimpussa. Kukkakedot ovat katoava luonnonvara, mutta tuolla hetkellä asiasta ei voinut olla huolissaan.

Illalla tienlaidat kuitenkin ajettiin traktorilla lyhyiksi. Kukat eivät ehtineet kehittää siemeniään ja levittää niitä uusille kasvupaikoille.

Kolmas tapaus, ei tosin tainnut olla kesä. Kotikaupunki oli ilmoittanut suunnitelmistaan ”hoitaa metsää”, ja mehän kaikki tiedämme, mitä ”metsän hoitaminen” tarkoittaa. Se on yhtä kuin moottorisahan ääni. Erityisen hoidetussa metsässä ei ole yhtään puuta, ja silti se on olevinaan metsä.

Kaupunki järjesti keskustelutilaisuuden suunnitelmistaan, ja siellä selveni, että mikä tahansa syy oli hyvä syy kaataa metsää: puista tippui vettä hiihtoladulle, tiheässä metsässä saattoi olla itsensäpaljastajia.

Mikään syy ei ollut riittävä puiden kaatamatta jättämiseen.

*

Minun utopiani on vaatimaton. Utopiassani olisi kyse luontoarvojen arvostamisesta. Olisi kyse usein hyvin pienistä asioista: vaikkapa siitä, että tienpientareet niitettäisiin vasta syksyllä ja pihapuut kaadettaisiin ennen lintujen pesimäaikaa. Ei tarvitsisi kuin ottaa kalenteri käteen ja miettiä oikeaa ajankohtaa, tehdä syyskuussa se, minkä olisi voinut tehdä myös kesäkuussa.

Utopiassa minunkaltaisteni puunhalaajien ajatuksille ei naurettaisi vaan niitä pidettäisiin viisautena. Puiden, kukkien ja linnunpoikasten tärkeyden korostaminen ei olisi tyttömäistä ituhippeilyä vaan maapallon ekosysteemin ymmärtämistä. Se olisi ihmisen omankin selviytymisen mahdollistamista, elämän ja kuoleman kysymys.

Utopiassani kukaan ei olisi järkevämpi kuin se, joka vaatii lintujen, puiden ja kukkien säästämistä.

Utopiani pysyy utopiana, mutta syy siihen ei ole ainakaan tiedon puute. Kyllä me oikeasti yhteiskuntana tiedämme, että ravinnontuotanto tarvitsee pölyttäjiä, pölyttäjät kukkia, kukat hyönteisiä syöviä lintuja, linnut puita, puut ravinteikasta maaperää, maaperä mikrobeja ja niin edelleen. Ei ekosysteemi monimutkaisine riippuvuussuhteineen ole mikään salaisuus.

*

Kirjoitan tätä hetkenä, jolloin maailma odottaa tietoa siitä, irrottaako presidentti Trump Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta. Luultavasti irrottaa. Isojenkin ympäristöasioiden brändi on joidenkin (kuten Trumpin) silmissä nyt niin heikko, että Todella Merkittävät Aikuisten Asiat (kuten raha, tekniikka ja tehokkuus) polkevat ne vaivatta jalkoihinsa.

Utopiallani menee siis kovin huonosti. Kun johtajia ei saada pysymään edes diplomatian taidonnäytteiden takana, me linnunpesien, perhosten ja kaupunkimetsien puolestapuhujat pysymme yhtä naurettavina kuin aina ennenkin.



Kirjoittaja on perinnöllisyystieteestä väitellyt FT, kirjailija ja tiedebloggari, joka puolustaa (muiden) kyllästymiseen saakka kaupunkimetsiä, susia ja lintujen pesäpuita. Raevaaran viimeisin romaani Veri joka suonissasi virtaa ilmestyi huhtikuussa.

Julkaistu 6/2017