Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Utopia paskaduunista

AKI OLLIKAINEN

Viime vuosisata ei tuottanut kirjallisuuteen Thomas Moren Utopian tai Francis Baconin Uuden Atlantiksen kaltaisia teoksia. Niiden tilalle kirjallisuuden historiaan jäi Orwellin 1984 ja Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma.

Sen sijaan viime vuosisadalla perustettiin parikin utopiaan nojannutta valtakuntaa – Neuvostoliitto ja Kolmas valtakunta. Utopioiden todellisuus paljastui dystopiaksi.

Olivatko nuo kaksi kammottavaa yritystä riittävä syy hylätä utopia – unelma paremmasta maailmasta? Entä jos utopian tarkoitus on olla vain häilyvä päämäärä ja tärkeintä on itse matka, pyrkimys tehdä maailmasta parempi paikka?

Omanlaisensa utopia oli nimittäin myös ruotsalainen kansankoti, laajemmin pohjoismainen hyvinvointivaltio. Empiirinen kokemus tuosta yhteiskuntamallista ja pikainen vilkaisu ihmiskunnan historiaan antaa ymmärtää, että tuo pohjoismainen malli oli tasa-arvoisin ja suurimman henkilökohtaisen vapauden sekä turvallisuudentunteen yksilölle tuottanut yritys järjestää kansakunnan kokoisen yhteisön toiminta.

Mutta mitä valmiimmaksi tuo malli tuli, sitä holhoavammaksi, epäkannustavammaksi ja kalliimmaksi hyvinvointiyhteiskunta koettiin.

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen oli pitkälti sosiaalidemokraattinen prosessi. Suomessa se nojasi ehkä naapureita vahvemmin myös bismarckilaiseen konservatismiin. Hyvinvointiyhteiskunta perustui palkkatyölle. Mutta toimiakseen se ei voinut sisällyttää itseensä jälkiteollisen maailman paskaduuneja.

Mitä nämä paskaduunit sitten ovat? Isoäitini elätti itsensä siivoojana. Hän ei totisesti tehnyt, eikä kokenut tekevänsä, paskaduunia. Kun itse myöhemmin työskentelin pariinkin otteeseen siivoustöissä, koin tekeväni paskaduunia. En siksi, että työn saattoi sananmukaisesti määritellä paskaduuniksi siivotessaan Ruotsin laivaa iloisten risteilijöiden jäljiltä. Paskaduunia se oli siksi, että työstä saadulla korvauksella ei tullut toimeen.

Kuten nykyinen pääministerimme on todennut, kaikki työ on arvokasta. Millä tavalla työn arvo sitten mitataan? Palkkatyön arvostus näkyy tilinauhassa. Jos työ ei ole sen arvokkaampaa, ettei siitä viitsitä maksaa kohtuullista korvausta, kyse on paskaduunista. (Tämä on siis oma määritelmäni. Termiä saa toki paheksua.)

Hyvinvointiyhteiskunta alkoi kompuroida, koska osa työvoimasta päätti elää mieluummin yhteiskunnan tukien varassa kuin ottaa vastaan heikosti palkattua työtä. Oli syntynyt kannustinloukku. Vallitsevan teorian mukaan se johtui liian hyvistä sosiaalietuuksista. Työnteon olisi pitänyt olla aina kannattavampaa kuin joutenolo.

Mutta entä jos syy ei ollutkaan siinä, että tukien varaankin jääneet ihmiset saattoivat elää jotakuinkin ihmisarvoista elämää. Jos vika olikin siinä, että vaikka työ sinänsä nähtiin arvokkaana (miettikääpä kuukauden siivoamatta olevaa metroasemaa), ei sitä työnsuorittajalle haluttu konkreettisesti osoittaa. Olisiko täysin utopistinen ajatus, että kannustinloukut purettaisiin maksamalla kohtuullisen kannustava korvaus tehdystä työstä?

Istun saunan alalauteella ja sytyttelen tulta kiukaaseen. Halot on hakattu, puuceen paskamakkikin ehkä tyhjennetty aiemmin päivällä. Kaikella, mitä olen tehnyt, on ollut jokin merkitys. Nyt hetkeen ei ole muuta tekemistä kuin tuijotella kuinka halot lähtevät palamaan. Täydellinen kiireettömyys ja kesäilta. Aurinko levittäytyy Saimaan aalloille. Downshiftaamista? Henkilökohtainen utopia? Vai ihan tavallinen suomalainen nostalginen unelma täydellisestä kesälomapäivästä?

Julkaistu 1/2013