Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Utopiat ovat toteuttamista varten

TUULA JUVONEN

Renny Harlinin ohjaaman The Long Kiss Goodnight -elokuvan yhdessä lempikohtauksistani pikkukoulun opettaja ja alakouluikäisen tytön äiti Samantha Caine (Geena Davis) juoksee henkensä edestä ylös Chestermanin kaupungin asemarakennuksen portaita paetessaan joukkoa raskaasti aseistettuja tappajia. Samalla hetkellä kun hänen takaa-ajajansa heittävät portaikosta hänen peräänsä kolmanteen kerrokseen käsikranaatin, hän tajuaa, että suljettujen ovien reunustama käytävä päättyy umpikujaan. Tosiasiat puhuvat sen puolesta, että seuraavassa hetkessä hän kuolee käsikranaatin räjähdyksen nostattamaan tulipalloon, ja kaikki muu olisi silkkaa utopiaa.

Caine kuitenkin nostaa aseensa, ampuu käytävän päässä olevan ikkunan säröille ja käskee palkkaamansa yksityisetsivän Mitchell Henessyn (Samuel L. Jackson) juosta. Caine loikkaa vauhdilla ikkunan läpi, Henessy perässään. Ikkunasta pelmahtavien lieskojen tavoitellessa heidän vaatteitaan Caine onnistuu ilmalennon aikana ampumaan rikki kaksikon alle avautuvaa jäätä, pehmentäen näin heidän iskeytymistään hyiseen jokeen.

Cainen kiperä tilanne muistuttaa ”weberiläistä hetkeä”, josta politiikan tutkija Kari Palonen puhuu sosiologi Max Weberin poliittisen toiminnan teoriaa käsittelevässä kirjassaan Das Webersche Moment. Weberiläisessä hetkessä keskeisintä on tunnistaa kaikissa tilanteissa läsnä olevat toiminnan mahdollisuudet. Mikään lopputulos ei ole lähtökohtaisesti mahdoton, ja toimintavaihtoehtojen kelpoisuus ratkeaa vasta sen jälkeen, kun niitä on koeteltu käytännössä. Jos toimija tietää, mitä hän haluaa saada aikaan, ei hänen kannata jäädä sureksimaan tekojensa mahdollisia riskejä tai tavoitteidensa utooppisuutta, vaan tarttua käsillä olevaan tilanteeseen ja käyttää sen tarjoamat mahdollisuudet hyväkseen omien pyrkimystensä toteuttamiseksi.

Tähän tapaan toimi myös kirjailija Sarah Schulman viiden ystävänsä kanssa, kun he keväällä 1992 päättivät perustaa suoraa toimintaa harjoittavan Lesbian Avengers -ryhmän New Yorkissa. Ryhmäläiset jakoivat Pride-marssin päivänä 8000 pientä lentolehtistä kädestä käteen. Lentolehtisessä sanottiin mm. näin:

Tunnustetaan tosiasiat:
Hallitus, media, viihde-elämä, rahamaailma, koulu,
uskonto, kiltteys… ovat vailla merkitystä elämällemme lesboina.
Hukkaamme elämämme olemalla varovaisia. Kuvittele, millaista
elämäsi voisi olla. Etkö olekin valmis toteuttamaan sen? ME OLEMME.
Jos olet saanut tarpeeksesi ja olet iskuvalmis, soita meille nyt
numeroon (718) 499-3802. Me soitamme sinulle takaisin.
Mieti
MITÄ SINULLA ON MENETETTÄVÄÄ?

Lesbokostajat onnistuivat keräämään kasaan iskuryhmän, joka toteutti seuraavan vuoden aikana joukon näyttäviä julkisia tempauksia sekä tehdäkseen näkyväksi lesboutta elämäntapavaihtoehtona että vastustaakseen lesboihin ja homoihin kohdistuvaa syrjintää. Sen sijaan, että kostajat olisivat tyytyneet olemaan kiltisti hiljaa ja odottamaan vuoroaan, he menivät pyytämättä suoraan sinne, missä lesbojen olemassaolosta haluttiin vaieta. Kuten vaikkapa katolisen alakoulun pihalle ensimmäisenä koulupäivänä, jonne he toivat mukanaan 300 violettia ”Kysy lesboista” -ilmapalloa jaettavaksi lapsille kostajien big bandin esittämän marssimusiikin säestyksellä. Kun Denverin kaupunginjohtaja tuli viikoksi markkinoimaan Coloradoa newyorkilaisille turisteille, kostajat olivat paikalla kaikissa kaupunginjohtajan ennakolta sopimissa julkisissa tapaamisissa. Niissä he siirsivät markkinointipuheen keskusteluksi siitä, kuinka Coloradossa oli juuri hyväksytty lesbojen ja homojen syrjinnän salliva laki, joten osavaltiota tulisi suosimisen sijaan paremminkin boikotoida.

Osana uusimman kirjansa Empathy mainoskiertuetta, Schulman oli vienyt samana vuonna sanaa Lesbian Avengers -ryhmän olemassaolosta myös muihin kaupunkeihin. Sen ansiosta kostajille oli perustettu alaryhmiä ympäri Yhdysvaltoja. Seuraavana keväänä kostajien (ilman lupia, kuinkas muuten) organisoimalle lesbomarssille osallistui Washingtonissa 20 000 mielenosoittajaa.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, keväällä 2013 lesbokirjailija ja intellektuelli Sarah Schulman piti yhden Lesbian Lives -konferenssin pääalustuksista Brightonissa. Siellä hän puhui muutoksesta ja siitä, kuinka se saadaan aikaan silloin, kun koossa on pieni, asiaansa keskittynyt joukko. Hänellä oli siihen neljän kohdan resepti:
1. Tee itsestäsi asiantuntija, joka osaa oman asiansa
2. Suunnittele yhdessä ryhmäsi kanssa tulevaisuus, jonka haluat nähdä toteutuvan
3. Tee tavoitteesi tiettäväksi vallanpitäjille väkivallattoman toimintaiskun kautta
4. Puhu ihmisille median välityksellä, älä medialle

Lisäisin tähän, että Schulmanilla, kuten myös lesbokostajilla ja muilla ryhmillä, joiden toiminnassa Schulman on ollut mukana, on ollut matkassaan aina myös kyky tunnistaa tilanteiden poliittisuus, se, että niissä on läsnä myös toisin toimimisen mahdollisuus. Ottamalla etäisyyttä tilanteen valmiiksi annettuihin raameihin voi helpommin huomata ne hetket, joissa annettuja odotuksia on mahdollista rikkoa. Näin asioita voi tavoitteellisen toiminnan kautta viedä uuteen, yllättäväänkin suuntaan, jolloin elämä voi jatkua entistä parempana ja mielenkiintoisempana. Samalla voi huomata sen, että totta tosiaan, utopiat ovat toteuttamista varten.

Viitteet

The Long Kiss Goodnight. Ohjaaja Renny Harlin (USA 1996)
Palonen, Kari (1998) Das ’Webersche Moment’. Zur Kontingenz des Politischen. Westdeutscher Verlag, Opladen/Wiesbaden, 168–180.
Schulman, Sarah (1994) My American History. Lesbian and Gay Life during the Regan/Bush Years. Cassell, London, 279–287.
Schulman, Sarah (2013) Writing Lesbian: The First Thirty Years. 20th Annual Lesbian Lives Conference, 15–16th February 2013, Brighton (julkaisematon alustus).

Julkaistu 5/2013