Onerva Flóra Várkonyi
Ajan hengessä
Teatteriarvio
9.2.2024

TEATTERITAITEEN JA POLITIIKAN RAJAMAILLA – Suomensomalialaisen vähemmistönaisen kasvutarina

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin

Kansallisteatteri, Suuri näyttämö. Kantaesitys 21.9.2023. Esityksiä on 16.5.2024 saakka. Ohjaus ja dramatisointi: Satu Linnapuomi. Alkuperäisteos: Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin (2022, WSOY).

Kuvassa Safiya Mikander ja Emilia Neuvonen. Kuva: Tuukka Ervesti/Kansallisteatteri.

Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen Ahmedin elämästä kertovaan, ei-fiktiiviseen muistelmateokseen pohjautuvasta näytelmästä on kirjoitettu monta kehuvaa ja sitä monipuolisesti lähestyvää arvostelua. Arvostelujen runsaan määrän takia ensin teen vain lyhyen yhteenvedon niiden keskeisimmistä kohdista. Sen jälkeen tuon esiin omat, tarpeellisiksi katsomani lisäykset näytelmän merkityksestä, tavoitteista ja sen suhteesta todellisuuteen. Tarkastelen myös sen tapoja kuvata somalialaista kulttuuria ja Suomessa asuvaa somaliyhteisöä sekä vähemmistönaisena olemisen aiheuttamia traumoja ja niiden käsittelemisen keinoja.

Ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä käsittelevä tendenssiteos?

Ylen näytelmää esittelevässä, sen kantaesitystä edeltävänä päivänä julkaistussa jutussa Minna Rinta-Tassi korostaa päärooleissa olevien näyttelijöiden afrikkalaistaustaisuutta ja siteeraa aikuista Ujunia esittävän, lapsena Sambiasta Suomeen adoptoidun Emilia Neuvosen sanoja vähemmistönaisten äänen kuulumisen tärkeydestä. 1 Tuomas Rantanen kiittää näytelmää Voima-lehdessä – jossa Ahmedin vuonna 2007 ilmestyneeseen kuuluisaan haastatteluun viitataan myös näytelmässä – siirtolaistaustaisten nuorten ongelmien ja niiden juurisyiden perinpohjaisesta esittämisestä. Rantanen kiinnittää huomiota myös näytelmän ajankohtaisiin poliittisiin ulottuvuuksiin: siinä käsitellään Petteri Orpon hallituksen joidenkin jäsenten ympärillä viime vuoden kesällä puhjennutta rasismikohua ja tähän rakentunutta laajempaa rasismikeskustelua. Yhtenä keskeisenä aiheena on myös Ahmedin erillislakiesityksen hylkääminen Suomessa asuvien tyttöjen sukuelinten ulkomailla tapahtuvan silpomisen kriminalisoimisesta. 2

Hallitukseen kohdistuvan kritiikin mainitsevat myös Kulttuuritoimituksen Sirpa Pääkkönen 3 sekä Teatteria ja tohtoriopintoja -blogin kirjoittaja Antti Taipale. 4 Taipale korostaa teoksen esimerkiksi väkivaltaan ja rakenteelliseen rasismiin liittyvää yhteiskunnallista sanomaa ja kutsuu sitä näytelmäksi, jonka jokaisen suomalaisen tulisi nähdä. Samalla hän tarkastelee myös sen esteettisiä ulottuvuuksia, kuten lavastusta ja musiikkia, joka saa näytelmässä keskeisen osan. Käsiohjelmassa luetellaan joko laulettuna tai äänitteestä esitetyt kappaleet, joiden joukossa on somalialaisten laulajien, esimerkiksi Aamina Camaarin ja Cali Dhaanton, länsimaissakin tunnettujen ruskeiden naisartistien Rihannan ja Destiny’s Childin, valkoisten naisartistien Britney Spearsin ja Spice Girlsin sekä Emilianne-nimellä lauluntekijänä ja laulajana toimivan Emilia Neuvosen kappaleita. Myös Selina Keränen kiinnittää huomiota näytelmän esteettisiin ulottuvuuksiin. Hän tulkitsee Tyttöjen taloa esittävän lavastuksen värikästä kukkaloistoa sen metaforaksi, että siellä Ujuni löytää itsensä ja oman tiensä. 5

Lastensuojelun Keskusliiton blogissa Ira Custódio pohtii näytelmän mahdollisuuksia vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja tunteisiin. Custódion mukaan teos onnistuu jättämään katsojaan tunnejäljen, joka voi vaikuttaa hänen toimintaansa. 6 Itsekin pidän mahdollisena sen tulkitsemista tendenssinäytelmäksi, joka käsittelee ajankohtaisia yhteiskunnallisia ongelmia tarkoitushakuisesti ja didaktisesti, välittää selkeän yhteiskunnallisen viestin ja pyrkii vaikuttamaan yleisön ajatuksiin ja tunteisiin. Tendenssiteos voi vaikuttaa myös yleisön toimintaan esimerkiksi herättämällä moraalisia tunteita. 7 Toisaalta näytelmä perustuu Ahmedin todellisen elämäntarinan kertovaan omaelämäkerralliseen teokseen ja ottaa avoimesti poliittisia kantoja jopa nimeten tiettyjä poliitikkoja. Tästä johtuen pohdin sitä, voiko näytelmää sanoa fiktioksi. Kansallisteatterin sivustolla sen esittelyssä korostetaan, että näytelmämuoto antaa taiteellisia vapauksia. 8 Olen samaa mieltä, mutta teoksen tekemät rajanylitykset tekevät sen lajista kiinnostavan kysymyksen.

Teoksessa käsitellään todellisia tapahtumia sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet. Joidenkin ministereiden rasististen kirjoitusten lisäksi siinä viitataan esimerkiksi Suomen Somalialaisten liiton puheenjohtajan Helsingin Sanomille antamaan haastatteluun, jossa hän ilmaisi huoltaan suomensomalialaisiin kohdistuvasta rasismista. 9 Myös Ahmedin kansalaisaloitteeseen perustuvan erillislakiesityksen kaatumista esitetään melko yksityiskohtaisesti, todellisia tapahtumia mukaillen. Ahmed ikään kuin reagoi niihin näytelmän kautta, joka todellisiin tapahtumiin pohjautuvana teoksena antaa tähän mahdollisuuden. Aikuinen Ujuni, joka jää lavalle yksin, ilman nuorta minäänsä näytelmän lähimenneisyyden tapahtumia esittävässä loppuosassa, ilmaisee pettymystään itse lakiesityksen kaatumisen lisäksi siitäkin, ettei se herättänyt vastustusta. Hän kritisoi, että muutamaa ihmisoikeusjärjestöä lukuun ottamatta kukaan ei asettunut lakiesityksen puolelle. Esimerkiksi ministerit ja muut poliitikot, järjestöt tai somevaikuttajat eivät kommentoineet sitä millään tavalla. Ujuni liittää toisiinsa myös politiikan ja yksityiselämänsä – todellisen tekijän elämän tapahtumia vastaavia – tapahtumia kertomalla huolistaan lapsensa tulevaisuudesta yhteiskunnassa, jossa ministereillä on rasistisia näkemyksiä. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -kirjasta tehty näytelmäsovitus muokkaa siis uudelleen näytelmän rajoja fiktion ja todellisuuden kannalta epätavallisesti. Se ei esitä fiktiivistä tarinaa ja tuo ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä näyttämölle suoraan eikä esimerkiksi fiktion keinoin ilmaistuna yhteiskuntakritiikkinä.

Näytelmä on ollut erittäin suosittu, kaikki esitykset ovat loppuunmyytyjä. Katsomani esitys oli maanantaina keskipäivällä, mutta katsomo oli täpötäynnä. Sain ostettua lipun lokakuussa helmikuun alun esitykseen vain parvelle. Sieltä näyttämökuvan kokonaisuus välittyi hyvin, mutta en nähnyt näyttelijöiden ilmeitä niin tarkkaan kuin olisin halunnut. Sen voin kuitenkin todeta, että näyttelijöiden työ oli kokonaisuudessaan erinomainen. Nuorta Ujunia esittänyt Safiya Mikander, jonka isä on somalialainen, ja aikuisen Ujunin rooliin astunut Emilia Neuvonen sopivat rooliinsa hyvin taustansa lisäksi myös ammatilliselta pätevyydeltään. He tekivät parhaansa, kuten myös sivurooleissa olleet näyttelijät. Jälkimmäisten joukossa oli useampia siirtolaistaustaisia näyttelijöitä, kuten Yasmin Ahsanullah, Amaal Ali, Elssa Antikainen ja Jasir Osman. Ratkaisu on ollut erilaisista etnisistä taustoista tulleita henkilöitä esittävän näytelmän tapauksessa luonnollinen ja edistänyt sen uskottavuutta.

Suomensomalialaisten arki ja somalialainen kulttuuri

Näytelmän suosio osoittaa alkuperäisteoksen ja sovituksen laadukkuuden lisäksi niissä käsiteltyjen aiheiden poliittisen tärkeyden. Yleisön määrästä päätellen monet näyttävät olevan kiinnostuneita lapsena perheensä kanssa Mogadishusta Suomeen muuttaneen, nykyään ihmisoikeusaktivistina, yhteiskuntavaikuttajana ja kirjailijana toimivan somalinaisen tarinasta. Sen esittäminen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on ollut myös arvovalinta ja kannanotto. Teos esittää suomensomalialaisen naisen omiin kokemuksiinsa, havaintoihinsa ja tietoihinsa perustuvan näkökulman diasporassa elävään etniseen yhteisöönsä. Näytelmä tuo esiin Suomessa asuvien somalitaustaisten tyttöjen ja naisten asemaa koskevia epäkohtia, erityisesti tyttöjen sukuelinten silpomisen vanhempien entisessä kotimaassa sekä tyttöihin ja naisiin kohdistuvan rajoittamisen, fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan.  Se ei kuitenkaan aseta koko somaliyhteisöä, sen kaikkia tapoja ja jäseniä kielteiseen valoon. Teos näyttää olevan tarkoitettu somalityttöjen ja -naisten, muiden vähemmistönaisten ja kaikkien etnisiin vähemmistöihin kuuluvien lisäksi pitkälti tai ensisijaisesti ”etniselle suomalaiselle” yleisölle. ”Vähemmistönainen”-termin olen omaksunut näytelmän aikuiselta Ujunilta, mutta mielestäni täytyy huomioida, että vähemmistönaiset eivät muodosta yhtenäistä ryhmää, eikä kaikilla heistä ole samankaltaisia kokemuksia kuin Ahmedilla.

Näytelmä luo katsauksen suomensomalialaisten arkeen, jossa erityisesti nuorempi sukupolvi kamppailee vaikeiden kysymysten kanssa ja yrittää tasapainotella kahden kulttuurin erilaisten normien välissä. Tästä johtuva kaksinkertainen ulkopuolisuus ja siirtolaisten sukupolvien väliset ristiriidat ovat myös (fiktiiviselle) siirtolaisuuskirjallisuudelle ominaisia aiheita. Konfliktit liittyvät esimerkiksi sukupolvien erilaiseen suhtautumiseen etniseen enemmistöön tai nuoremman sukupolven muuttuneisiin käsityksiin sukupuolirooleista. 10 Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin esittää suomensomalialaisen äidin ja tyttären suhteen ajan myötä etääntyväksi. Etääntymisen keskeisimpinä syinä ovat eriävät näkemykset naisten elämästä ja uskonnosta. Näytelmän alun äidin ja tyttären väliseen läheiseen, joskaan ei ongelmattomaan suhteeseen viittaava kohtaus, jossa heidän valmistautuessaan serkun häihin äiti tekee nuorelle Ujunille hennatatuointeja, vaihtuu Ujunin toistuvaan karkuun lähtöön johtaviin riitoihin. Karkuun lähtöön näytelmän Ujunit ja muistelmateoksen minäkertoja käyttävät ”hatkoihin lähtö” -ilmaisua.

Näytelmän yhtenä tarkoituksena on esitellä yleisölle somalialaista kulttuuria, taidetta, musiikkia, tanssia ja teatteria, joita sen ensisijainen oletettu yleisö ei tunne. Teokseen sisältyy erinomaisesti toteutettujen tanssi- ja lauluesitysten ohella lyhyt pätkä upotetusta teatteriesityksestä, joka havainnollistaa, että sisällissotaa edeltävänä aikana Somaliassa kukoisti kulttuuri, esimerkiksi teatteri. Aikuinen Ujuni kertoo, että lukiossa – jonka hän kävi vanhemmiltaan salaa keskeytettyään lähihoitajakoulun – opettajat eivät koskaan kysyneet häneltä Somaliasta. Koulussa häneltä ei kysytty ylipäätäänkään kuulumisistaan, viikonlopuistaan ja perheestään, toisin kuin etniseen enemmistöön kuuluvilta koulukavereilta. Nuori Ujuni korvaa asian pitämällä lyhyen lukioesityksen Somaliasta yleisölle, jota aikuinen Ujuni puhuttelee luoden metatekstimäisen ja näytelmän kommunikatiivisia tavoitteita tähdentävän vaikutelman.

Kaikkia ”etnisiä suomalaisia” opettajia teos ei kuitenkaan esitä kielteisessä valossa tai vähintään välinpitämättöminä. Tanssiopettaja antaa Ujunin osallistua katutanssitunneilleen ilmaiseksi ja ehdottaa, että hän puhuu tytön vanhempien kanssa. Ujuni kieltäytyy ehdotuksesta, koska toisin kuin opettaja, hän tietää, että se aiheuttaisi lisää ongelmia. Se, että teos pyrkii välttämään erilaisten ihmisryhmien liian yhtenäistävää kuvaamista, kytkeytyy sen tapaan yksilöllistää henkilöt tai henkilöhahmot. Toisaalta näytelmä kuvaa myös ”etnisten suomalaisten” ja suomensomalialaisten välistä keskinäistä ymmärtämättömyyttä, joka suuntautuu kuitenkin enemmän edellisten taholta jälkimmäisiin. Yhtäältä tuntuu, kuin enemmistö ja vähemmistö eläisivät osittain erilaisissa maailmoissa, ja heidän elämänsä ja mahdollisuutensa olisivat erilaisia. Toisaalta sekin korostuu, että he kuuluvat samaan yhteiskuntaan, jossa heidän pitäisi rakentaa kaikkien kannalta toimivia tapoja elää samassa tilassa.

Nuoren Ujunin esitelmän lisäksi nähdään myös nauhoitettu esitys videotekniikan avulla, jota näytelmä hyödyntää taitavasti ja runsaasti, myös osana lavastusta. Esitys kuvailee Somalian tilannetta kolonialismin aikana ja sen jälkeen, erityisesti vuosina 1969−1991 maata diktaattorina hallinneen kenraali Mohamed Siad Barren vallan aikana. Barre tavoitteli esimerkiksi klaanijärjestelmän hajottamista. Hänen diktaattorimaisesta tavastaan hallita seurasivat kansan tyytymättömyys ja sisällissota, jonka takia noin kaksi miljoonaa somalia joutui pakolaiseksi. Somalian historiasta annetaan tietopaketti myös käsiohjelmassa. Esitelmässään nuori Ujuni yhtäältä nostaa esiin Somalian hyviä puolia kehumalla esimerkiksi hyviä liikenneyhteyksiä ja painottamalla, että maassa on useita yliopistoja. Näin näytelmä kyseenalaistaa ”kolmannen maailman” maista lännessä muodostettuja stereotyyppisiä ennakkoluuloja. Toisaalta Ujuni kertoo myös Somaliassa edelleen yleisistä levottomuuksista, poliittisen järjestelmän epävakaudesta ja naisten sorrosta. Jälkimmäisen hän kertoo toteutuvan myös Suomessa asuvassa, islaminuskon konservatiivista muotoa harjoittavassa somaliyhteisössä. Hän kuitenkin korostaa, että uskonnon tämä muoto ja naisten sillä perusteltu sorto eivät sinänsä ole tekemisissä somalialaisen kulttuurin kanssa. Somalialaista kulttuuria Ujuni pitää arvokkaana, ja se esitetään myönteisessä valossa myös näytelmässä.

Teoksessa myös islaminusko esitetään positiivisesti. Ujuni erottaa siitä silpomisen ja naisten rajoittamisen. Hän kertoo hahmottavansa uskonnon voiman ja rohkeuden lähteenä varsinkin vierailtuaan serkkujensa luona Lontoossa, jossa hänen kohtaamansa muslimiyhteisö ei tunnu alistavan naisia. Toisaalta serkkutyttöjen ajatukset keskittyvät vahvasti naimisiinmenon ympärille, jota he pitävät itsestään selvänä, ainoana vaihtoehtona, niin kuin sitäkin, että heidän tulevan miehensä täytyy olla somali. Näytelmän kannanottoa ja Ujunin mielipidettä näistä ajatuksista ilmaisevat serkkutyttöjen liioittelevasti ja ironiaan vihjaavasti toistelemat ”sellainen kuin…” -rakenteet, joissa he kuvailevat, millaisen somalimiehen he toivovat puolisokseen. Ujunin mielipidettä ilmaisee myös hänen reaktionsa serkkujen nuoren miestuttavan kosintaan. Mies alkaa puhua nuorelle Ujunille avioliitosta heti heidän ensimmäisen tapaamisensa alussa. Vaikka mies sanoo, että avioparina he tekisivät yhteisiä päätöksiä, hän raivostuu nähdessään, että Ujuni on nyppinyt kulmakarvojaan ja kertoo, että hän kieltäisi vaimoaan tekemästä näin. Kohtaus on ironinen ja humoristinen ja päättyy hämmentyneen ja tuohtuneen Ujunin lähtöön.

Yhteisöllisyys ja yksilöllinen kasvutarina

Ajasta aikaan ilmenevän ironian ja huumorin lisäksi myös musiikki ja tanssi keventävät näytelmän tunnelmaa, joka muuten voisi käydä raskaaksi synkkien aiheidensa vuoksi. Näytelmä ehdottaa kuitenkin ratkaisuja esittämiinsä painaviin ongelmiin. Se kääntää yleisön huomion siihen, että (monien tai joidenkin) vähemmistönaisten kokemia traumoja poliittiset päättäjät ja etninen enemmistö (johon kuuluu myös suurin osa päättäjistä) voisivat merkittävästi vähentää lainsäädännöllä sekä tutustumalla vähemmistökulttuureihin ja kuuntelemalla ja auttamalla niihin kuuluvia ihmisiä. Teos ehdottaa myös, että vähemmistönaisena olemisen tuottamia traumoja voisi käsitellä kollektiivisuuden voimalla. Tyttöjen talossa vallitseva yhteisöllinen ilmapiiri antaa nuorelle Ujunille paljon tukea. Toisaalta sielläkin syntyy jonkinasteinen kuilu hänen ja muiden siirtolaistaustaisten, enimmäkseen silvottujen tyttöjen välille, koska he eivät halua puhua silpomisesta ja miettiä sen vääryyttä. Tytöt kuitenkin lähtevät myöhemmin karkuun yhdessä. Myös teoksen nimi viittaa siihen, että samankaltaisten ongelmien kanssa kamppailevat, etnisiin vähemmistöihin kuuluvat tytöt eivät ole yksin, ja he voisivat saada voimaa yhteisöllisyydestä.

Näytelmä esittää myös Ujunin yksilöllisen kasvutarinan. Se huipentuu loppukohtaukseen, jossa somalialainen matriarkkamainen Kuningatar Arabella tai tarkemmin hänen haamunsa lasketaan alas katolta kultaisessa puvussaan. Arabella näyttäytyy Ujunille esikuvana ja rohkaisee häntä sanomalla, että hänestäkin voi tulla (metaforinen) kuningatar. Hän kannustaa Ujunia myös ihmisoikeustyönsä jatkamiseen. Siitä, onko kyseessä historiallinen hahmo, en ole löytänyt tietoa, joten tulkitsen Arabellan hahmoa fiktiiviseksi. Ujunin henkilöhahmoa on syytä pitää kehittyvänä, mikäli näytelmän hänen nuoresta ja aikuisesta minästään muodostuvaa Ujunia ajatellaan ainakin jossakin määrin fiktiiviseksi hahmoksi. Nuori ja aikuinen Ujuni ovat läsnä lavalla suuressa osassa näytelmää samanaikaisesti. Jälkimmäinen selostaa ja kommentoi edellisen kokemuksia ja toimintaa ja hänen elämänsä tapahtumia. Tämä ratkaisu ohjaa tulkintaan, että näytelmän Ujuni on fiktiivinen henkilöhahmo siitä huolimatta, että hänen elämänsä tapahtumat, hänen ajatuksensa, tunteensa ja piirteensä vastaavat todellisen tekijän elämän tapahtumia, hänen ajatuksiaan, tunteitaan ja piirteitään tai ovat vähintäänkin hyvin samankaltaisia.

Kuva: Tuukka Ervasti/Kansallisteatteri.

Ujunin kahdelle aikatasolle sijoittuvan mutta kuitenkin yhtäaikaisesti läsnä olevan hahmon takia näytelmän kerrontatekniikkaan voisi soveltaa Dorrit Cohnin 11 kokevan ja kertovan minän kertomuksentutkimuksellisia käsitteitä, mikä tukee tulkintaa, että kyseessä on fiktiivinen hahmo. Välillä Ujunit puhuvat toisilleen ja neuvottelevat siitä, mitä he kertoisivat yleisölle. Tämä vie teoksen fiktiivisyyttä tai todenperäisyyttä koskevat ajatukset siihen suuntaan, että näytelmä on ymmärrettävä taideteoksena. Toisaalta sillä on hyvin selkeitä, avoimesti ilmaistuja poliittisia tavoitteita, ja se käsittelee Suomen politiikan ajankohtaisia kysymyksiä teatterissa esitetylle näytelmälle epätavallisen suoraan. Tämä selittyy sillä, että näytelmä perustuu omaelämäkerralliseen muistelmaan. Näin ollen se muokkaa yleisön käsitystä useammista fiktion ja todellisuuden suhteeseen ja näytelmän lajiin liittyvistä rajoista. Se muokkaa fiktion ja todellisuuden, yleensä fiktiona ymmärretyn näytelmän ja todellisuuden, näytelmän ja omaelämäkerrallisen muistelman sekä teatteritaiteen ja politiikan rajoja. Tytöt, jotka ajattelevat olevansa yksin -teoksesta tehty näytelmä käsittelee hyvin tärkeitä yhteiskunnallisia, yksilöllisiä ja poliittisia kysymyksiä suomensomalialaisen naisen näkökulmasta ja kokemuksista käsin uskottavasti. Se onnistuu herättämään tunteita ja ajatuksia ja kannustamaan mahdollisesti niihin pohjautuvaan toimintaan.

kirjallisuusluettelo

Sähköiset lähteet

Custódio, Ira 11.10.2023. ”Näytelmä, joka muuttaa maailmaa.” Lastensuojelun Keskusliiton blogi. https://www.lskl.fi/blog/tytoille-jotka-ajattelevat-olevansa-yksin-naytelma-joka-muuttaa-maailmaa/. Viitattu: 7.2.2024.

Kansallisteatterin kotisivut. https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/tytoille-jotka-ajattelevat-olevansa-yksin. Viitattu: 7.2.2024.

Keränen, Selina 26.9.2023. ”Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin – Kansallisteatterissa nähdään vuoden teatteritapaus.” Apu. https://www.apu.fi/artikkelit/tytoille-jotka-ajattelevat-olevansa-yksin-kansallisteatterissa. Viitattu: 7.2.2024.

Paavola, Nadia 13.7.2023. ”Kaikki somali­vanhukset eivät enää uskalla mennä kauppaan, sanoo liiton puheen­johtaja.” Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009716656.html. Viitattu: 8.2.2024.

Pääkkönen, Sirpa 14.11.2023. ”Häpeästä ja väkivallasta tyttöjen puolustajaksi – arviossa Kansallisteatterin Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin.” Kulttuuritoimitus. https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-teatteri/hapeasta-ja-vakivallasta-tyttojen-puolustajaksi-arviossa-kansallisteatterin-tytoille-jotka-ajattelevat-olevansa-yksin/. Viitattu: 7.2.2024.

Rantanen, Tuomas 16.10.2023. ”Ujuni Ahmedin tarina nostaa monikulttuurisen nyky-Suomen Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle.” Voima. https://voima.fi/artikkeli/2023/ujuni-ahmedin-tarina-nostaa-monikulttuurisen-nyky-suomen-kansallisteatterin-suurelle-nayttamolle/. Viitattu: 7.2.2024.

Rinta-Tassi, Minna 20.9.2023. ”Ujuni Ahmedin tarina on syksyn teatteritapaus – ’Jatkan niin kauan kunnes yksikään tyttö ei joudu silvotuksi’”. Yle. https://yle.fi/a/74-20050191. Viitattu: 7.2.2024.

Taipale, Antti. ”Näytelmä, jonka jokaisen suomalaisen tulisi nähdä.” Teatteria ja tohtoriopintoja -blogi. https://www.anttitaipale.fi/naytelma-jonka-jokaisen-suomalaisen-tulisi-nahda/. Viitattu: 7.2.2024.

Painetut lähteet

Ahmed, Ujuni & Hirvonen, Elina 2022. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. WSOY, Helsinki.

Cohn, Dorrit 1978. Transparent Minds. Narrative Modes for Presenting Consciousness in Fiction. Princeton University Press, Princeton.

Grönstrand, Heidi 2019. ”’Joo joo, äiti, puhut loistavaa suomea.’” Maahanmuutto, kieli ja valta 2000-luvun suomalaisissa romaaneissa.” Teoksessa Elina Arminen & Markku Lehtimäki (toim.) Muistikirja ja matkalaukku. Muistoja ja merkityksiä 2000-luvun suomalaisessa romaanissa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 127−152.

Isomaa, Saija 2012a. ”Kirjallisuus ja moraaliset emootiot. Tendenssikirjallisuuden 1800-lukulainen lajitausta.” Avain (3), 5–19.

Isomaa, Saija 2012b. ”Mimesis and Purposeful Novels and Plays. Tendensroman and Tendensdrama in Nineteenth-century Nordic Realism.” Teoksessa Saija Isomaa, Sari Kivistö, Pirjo Lyytikäinen, Sanna Nyqvist, Merja Polvinen ja Riikka Rossi (toim.) Rethinking Mimesis. Concepts and Practices of Literary Representation. Cambridge Scholars Publishing, Cambridge, 139−160.

Isomaa, Saija 2013. ”Kaltoinkohdeltu lapsi vuosituhannen vaihteen kotimaisessa romaanissa.” Teoksessa Vesa Haapala & Juha Sipilä (toim.)  KIVIAHOLINNA. Suomalainen romaani. BTJ Finland Oy, Helsinki, 355–372.

Kansallisteatterin käsiohjelma. Ujuni Ahmed – Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin.

Rantonen, Eila 2010. ”Maahanmuuttajat ja kirjallisuus Suomessa ja Ruotsissa.” Teoksessa Eila Rantonen (toim.) Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa. Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere, 163–194.