Pääkirjoitus: Moraali
Jussi Lahtinen
Moraalilla tarkoitetaan tyypillisesti käsityksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Tiedelehden kokoavana teemana käsite on kiehtova, koska moraalikoodistot ovat syvästi henkilökohtaisia, mutta samalla yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja kulttuurin syväkerroksiin iskostettuja. Nykyajalle tyypillinen moraalinen tai eettinen kysymys on esimerkiksi se, katsooko kotisohvaltaan Qatarissa järjestettyjä jalkapallon maailmanmestaruuskisoja tiedostaen samalla muun muassa ihmisoikeuksiin liittyvän moraalisen rappion, joka tapahtuman järjestämiseen liittyy. Samanaikaisesti kansainvälinen jalkapalloliitto Fifan toiminnan moraalittomuutta voi tarkastella järjestelmätasolta – korruptoituneen hallinnon kontekstissa – tai vaikkapa kansallisista mediakentistä muodostuvan prisman läpi, jolloin eri maailmankolkista kisojen epäinhimilliset puolet saattavat näyttäytyä hyvin erilaisina – tai olla näyttäytymättä.
Tässä numerossa moraalia tarkastellaan niin historian ja ilmastokriisin kuin seksin ja kauneudenkin osalta. Numeron aloittaa Jaakko Santavuoren artikkeli, jossa tarkastelukulmana on 1600-luvun lopun tiukat moraalisäännöstöt. Käyttäen lähdeaineistonaan raastuvanoikeuksien renovoituja pöytäkirjoja Santavuori käy tapausesimerkkeinä läpi kaksi yli 300 vuotta vanhaa sukurutsaoikeudekäyntiä. Teksti tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman siihen, miten moraalikäsitykset ovat vuosisatojen aikana muuttuneet. Vielä 1600-luvun lopulla avioton lapsi menehtyneen entisen vaimon veljentyttären kanssa saattoi tarkoittaa ankaraa rangaistusta – jopa kuolemantuomiota. Suoraan Raamatusta tulkitut oikeuskäytänteet muistuttavat siitä pitkästä murroksesta, jonka suomalainenkin lainsäädäntö on vuosisatojen aikana kokenut.
Historian pyörteissä ollaan myös numeron kirja-arviossa, jonka kohteena on Marjaliisa ja Seppo Hentilän kirjoittama teos Tasavallan ensimmäiset – Presidenttipari Ester ja Kaarlo Juho Ståhlberg 1919–1925 (2022, Siltala). Suomen ensimmäisenä presidenttinä toiminut K. J. Ståhlberg voidaan nähdä vahvan moraalisen selkärangan omanneena realistina, jonka toiminta eheytyksen puolesta toimi osin laastarina sisällissodan haavoihin. Ester Ståhlberg taas toimi aktiivina muun muassa lastensuojelutyössä, erityisesti punaorpojen parissa. Tuomas Rantalan kirjoittaman arvion mukaan Hentilöiden teos käy ansiokkaasti läpi sekä presidenttiparin yksityiselämää että julkista toimintaa. Ståhlbergien ”tiimin” usko eheytykseen ja (osittaiseen) anteeksiantoon luo kontrastia edellä mainittuun uskonnolliseen lakifundamentalismiin.
Nykypäivää analysoidessa käsillä olevan numeron tekstit pureutuvat paljon puhuttuihin aiheisiin: ilmastokriisiin, seksiin ja kauneusihanteisiin. Kian Ryhäsen essee How Dare You! – moraaliset tunteet ilmastokriisissä korostaa ilmiön akuuttia luonnetta. Ryhänen tähdentää ilmastotoimien kokonaisvaltaisuutta. Sekä yksilöiden että yhteiskunnallisten kollektiivien moraalin tulee punnita sitä, mitä on tehtävä, jotta planeettamme säilyy elettynä. ”Vaikka yksilöiden tulee myös säätää kulutustottumuksiaan kestävälle tasolle, on päättäjiimme ja päätöksentekoon vaikuttaminen välttämätöntä, jotta saisimme ilmastonmuutoksen hallintaan”, toteaa Ryhänen.
Jaana Ahtiainen taas analysoi suomalaisten seksityöntekijöiden haastattelujen ja blogikirjoitusten kontekstissa nykyajan seksityötä vahvasti moraalisena ilmiönä. Seksityötä yhä edelleen usein moralisoidaan ja siihen liitetään ”likaisuuden, paatuneisuuden ja uhriuden diskursseja.” Yleinen seksuaalinormien vapautuminen ei ole täysin tavoittanut seksityöntekijöitä, vaikkakin esimerkiksi Onlyfans-sivuston kaltaiset palvelut mahdollistavat osaltaan stigmojen murtamista. Samalla naiseus merkityksellistetään yhä edelleen tiettyjen dikotomioiden kautta, joiden keskiössä on erityisesti äitiys. Eero Suorsa taas analysoi filosofisia ja moraalisia keskusteluja, jotka liittyvät muun muassa moderniin ”pintaliitokulttuuriin” tai kauneuskirurgiaan – eli siihen, miten kauneutta arvotetaan.
Kaiken kaikkiaan numero muistuttaa osaltaan siitä, että moraalisia dilemmoja ei ratkaista pelkällä jumalallisten ohjeistusten noudattamisella, vaan ne ovat useimmiten sekä yksilötason ratkaisuja että yhteiskunnallisia tai kollektiivisia asenteita ja päätöksiä, joita sekä kunnioitetaan että haastetaan. Ennen kaikkea moraalikoodistot muuttuvat aikojen saatossa. Ne myös vaihtelevat ympäri maailmaa ja poikkeavat toisistaan erilaisissa sosiokulttuurisissa konteksteissa. Tiettyjen asioiden – kuten ilmastokriisin – osalta toivoisin kuitenkin, että olisi olemassa yleisesti tunnustettuja moraalisia käsityksiä kriisin olemuksesta ja mahdollisista ratkaisuista. Toisaalta olen pessimistinen. Jos edes niinkin selväpiirteisen asian kuin jalkapallon ympärille ei löydetä yhteisiä moraalisäännöksiä siitä, miten arvoturnaus järjestetään ”oikein”, on se vielä vaikeampaa suuremmissa, kaikkien meidän tulevaisuutta koskevissa kysymyksissä. Toivotaan kuitenkin parasta.
Tämä numero on oman päätoimittajaurani viimeinen. Kiitän näistä vuosista sekä Hybriksen lukijoita että toimituskuntalaisia. On ollut ilo olla tämän lehden ruorissa!