Pääkirjoitus: Eläin
ONERVA FLÓRA VÁRKONYI
Eläinten ja ihmisten välinen, luonto−kulttuuri-jaotteluun perustuva, todella pitkään itsestään selväksi uskottu eronteko on viime vuosikymmeninä ja erityisesti viime vuosina kyseenalaistettu yhä enemmän ja yhä useammilla tieteenaloilla sekä taiteessa. Suurin osa Hybriksen tämän numeron kirjoituksista lähtee liikkeelle jollakin tavalla ihmisten ja muiden eläinten välisen eronteon haastamisesta, ja saman tekevät myös teksteissä analysoidut tutkimusaineistot. Tekstit tarkastelevat myös eläinten ja ihmisten välisiä kohtaamisia sekä todellisessa luonnossa että kaunokirjallisissa esityksissä.
Numeron avaa Virpi Kaukion monilajisia suosuhteita käsittelevä artikkeli, joka tarkastelee ihmisten käsityksiä suosta ja siihen kuuluvista eläimistä sekä heidän kertomuksiaan tapahtuneista, toivotuista tai pelätyistä kohtaamisista erilajisten eläinten kanssa. Kaukion artikkeli perustuu Suotrendi-tutkimushankkeen osana kerättyyn aineistoon, Suo. Kirjoitus- ja kuvakeruussa saatuihin kirjallisiin vastauksiin ja haastatteluihin. Hän lähestyy aineistoa laadullisella menetelmällä, etnografisen lähiluvun keinoin ja hyödyntää ympäristöestetiikan, ekokritiikin ja yhteiskunnallisen eläintutkimuksen näkökulmia. Artikkeli tarkastelee myös sitä, miten uudet, elämyksellisyyteen painottuvat suon käyttötavat ovat vaikuttaneet eläinten ja ihmisten kohtaamiseen ja niistä rakennettuihin kertomuksiin.
Liisa Kaski perehtyy esseessään siihen, miten antiikin aikana käsitys puheesta, kielestä ja vuorovaikutuksesta kaventui yhä enemmän ja miten muodostui länsimainen käsitys siitä, että kieli kuuluu ainoastaan ihmisille. Kaski pohtii eläimen nykyäänkin tunnetun käsitteen syntyä ja sitä, miksi ajatus ihmisen erityisestä kieli- ja järkikyvystä sai niin merkittävän roolin moraalisen arvon kriteerinä. Esimerkiksi vielä Alkmanin mukaan peltopyillä oli oma kieli, ja Porfyrioksen mukaan eri lintulajit puhuivat eri kieliä samalla tavalla kuin eri kansat. Kun noin 700 vuotta ennen nykyisen ajanlaskumme alkua kirjoitustaito alkoi saada suuremman roolin antiikin Kreikassa, kieli alettiin hahmottaa kirjoitukseen sidotuksi ja muut eläimet kielettömiksi.
Numeron kaunokirjallisia representaatioita tutkivassa osiossa Marianna Lammi tarkastelee antropomorfismia ja antropomorfista lukutapaa kriittisesti ihmiskeskeisyyttä purkaen ja ihmisen ja eläimen välisen rajan poikkitieteellisesti kyseenalaistaen. Esitettyään kirjallisuustieteellisiä näkökulmia antropomorfismiin Lammi antaa siihen kaikille hyödyllisiä lukuohjeita. Hän näkee antropomorfismin lastenkirjallisuudelle tyypilliseksi mutta haastaa tällaista lukutapaa Eva Lindströmin kuvakirjan Bron analyysissa osoittamalla tulkinnassaan ihmiskeskeisyyden purkamisen mahdollisuuksia ja ihmisten ja muiden eläinten välisiä yhtäläisyyksiä eroista huolimatta. Venla Niinistö analysoi artikkelissaan Pauliina Haasjoen Nausikaa-runoteosta, joka käsittelee ihmisten ja muiden eläinten suhteita ja purkaa heidän erottamisensa runokielen avulla. Niinistö soveltaa runoudentutkimuksen itserefleksiivisyyden käsitettä, joka liittyy runojen puhujan tiedolliseen ja kielelliseen itsetietoisuuteen. Se ilmenee Nausikaan runoissa Haasjoen runoudelle ominaisena etsimisen poetiikkana, haeskelevan ja rikkonaisen ilmaisun muodossa ja itsereflektiivisyyden tematiikkana. Jälkimmäinen kytkeytyy teoksessa kehollisuuden ja hoivan teemoihin intertekstuaalisten viittausten kautta lähestyttävän Nausikaan hahmon kohtaamisen tapojen kautta muunlajisten eläinten kanssa.
Numerossa käsitellään muitakin kuin kaunokirjallisia representaatioita ihmisten ja muiden eläinten välisen eronteon kyseenalaistamisesta. Pasi Jarkon artikkelissa tutkimuskohteena on Julia Ducournaun ohjaama ja käsikirjoittama Raw-elokuva, jonka päähenkilöä, Justinea Jarkko tulkitsee posthumanistisena ja feministisenä 2000-luvun kannibaalihahmona. Justine on vastikään aloittanut eläinlääkäriopintonsa, syö jäniksen raakoja munuaisia ainejärjestön kastetilaisuudessa kasvisruokavaliostaan poiketen, ja lopulta hänen lihanhimonsa yltyy kannibalismiksi. Artikkeli luo katsauksen kannibaalihahmojen esitysten historiaan elokuvassa ja sijoittaa Justinen posthumanistisen, inhimillisen ja ei-inhimillisen väliin jäävän, naiskannibaalin hahmon näiden esitysten jatkumolle. Jarkko analysoi myös kohtauksia, joissa ihmisiä eläimellistetään ja eläimiä inhimillistetään.
Eläin-numeron päättää Nanna Numennon essee hirviönmetsästäjä Geraltin hahmosta The Witcher 3: Wild Hunt -toimintaroolipelin posthumanistisessa maailmassa. Geralt on ulkopuolinen sekä ihmisten että hirviöiden näkökulmasta, eikä häntä hyväksytä minkään yhteisön jäseneksi, vaan hän joutuu aina jatkamaan matkaansa kulkurimaisena hylkiönä ja hybridihahmona. Numento lähestyy peliä ja Geraltin rooleja ihmisten ja muiden eläinten välisen rajan ja tähän rajanvetoon perustuvat valtasuhteet kyseenalaistavan posthumanistisen keskustelun valossa ja kysyy lopulta, esitetäänkö ihmiskeskeistä maailmankuvaa kritisoivassa pelissä loppujen lopuksi hirviöinä ihmiset.
Samankaltaisia asioita erilaisten aineistojen ja metodien avulla, osittain samankaltaisissa teoreettisissa kehyksissä käsittelevät kirjoitukset kannustavat lukijaa näiden ajankohtaisten kysymysten ja oman käsityksensä pohtimiseen ihmisten ja muiden eläinten suhteesta sekä muunlajisten eläinten näkökulmien huomioimiseen.