Veli-Matti Huhta
Ajan hengessä
7.1.2024

AIKA AJATELLA – Sata vuotta Jacques Le Goffin syntymästä

Jacques Le Goff (1924–2014) ei ole Suomessa kovin tunnettu edes nimeltä, saati teoksistaan. Kenties hän ei ole pienen historioitsijapiirin ulkopuolella tunnettu lainkaan? Ranskassa tämäkin historioitsija oli julkinen intellektuelli, tuttu tv:stä ja radiosta. Le Goffin merkitys keskiajan – ja sitä kautta koko länsimaisuuden käsitteen – ymmärtämisen kannalta on joka tapauksessa kiistaton, joten pieni kirjoitus hänen syntymänsä satavuotismuistoksi on paikallaan meilläkin. 

Le Goff syntyi uudenvuodenpäivänä 1924 Välimeren rannalla Toulonissa, Marseillen lähellä. Pikkuporvarillinen perhe sympatisoi vasemmistoa, ja vasemmistolainen politiikka oli Le Goffille tärkeää myöhemminkin, samoin kuin marxilaisuuden opetukset hänen tieteelliselle työskentelylleen. Innostus keskiaikaan syttyi kuitenkin kaunokirjallisuuden välityksellä, Sir Walter Scottin historiallisesta romaanista Ivanhoe.

Le Goffin tie tutkijaksi oli mutkainen. Väliin osui muun muassa toinen maailmansota, osan siitä hän taisteli vastarinnan riveissä Etelä-Ranskassa. Eliittikoulujen ja Sorbonnen sekä Prahan, Varsovan ja Oxfordin vuosien jälkeen Le Goff pääsi ranskalaisen historiakulttuurin ytimeen; hänestä tuli Fernand Braudelin (1902–1985) avustaja ja Annales-lehden toimituskunnan jäsen. 1950-luvulla julkaistut ensimmäiset kirjat käsittelivät keskiajan kauppiaita ja sydänkeskiajan uutta ihmisryhmää, kaupunkien intellektuelleja.

Instituutio, johon Le Goff vahvimmin yhdistetään, lienee École pratique des hautes études ja sen kuudes osasto (nykyinen École pratique des hautes études en sciences sociales). Osaston johtajina olivat toimineet muun muassa ”Annales-koulukunnan” toinen perustaja Lucien Febvre (1878–1956) ja sitten Braudel. Paljolti juuri tämän korkeakoulun piiristä lähti 1970-luvulla liikeelle ”uusi historia” (La Nouvelle Histoire): uusi sosiaalihistoria, historiallinen antropologia, mentaliteettien historia – millä nimellä siihen sitten viitattiinkin. Alan raamattu oli Le Goffin yhdessä Pierre Noran (s. 1931) kanssa toimittama kolmiosainen Faire de l´histoire (1974).

Le Goffin pääteoksena pidetään usein vuonna 1981 julkaistua tutkimusta La Naissance du Purgatoire – Kiirastulen synty. Kiirastuli oli ja on osa roomalaiskatolisen kirkon virallista opetusta; sitä käsittelevä tutkimus ei ymmärrettävästi löydä Suomen kaltaisessa maassa laajaa kaikupohjaa. Le Goffin käsittelyssä kiirastuliopista tulee kuitenkin olennainen osa koko länsimaisen kulttuurin muotoutumista. Käsitys kuolemanjälkeisestä ”välittävästä” tilasta konkreettisena paikkana syntyi hänen mukaansa 1100-luvulla, ja se on monin sitein yhteyksissä feodaalijärjestelmän lujittumisen, kaupunkien porvariston nousun, yksilönvapauden ja moraalisen vastuun kasvun sekä tila- ja aikakäsitysten muutosten kanssa. Kiirastulen synty on myös todiste ”kansankulttuurin” mahdollisuuksista vaikuttaa eliitin ”viralliseen kulttuuriin”. Lopulta ajatus tulesta puhdistavana voimana on osoitus myös historian pitkällisyydestä: se on laajalle levinnyt ja tuttu myös monista esikristillisistä kulttuureista.

History Today -lehteen kirjoittamassaan muistoartikkelissa renessanssin tutkija Alexander Lee korostaa Le Goffin olleen ”oikeaoppinen annalisti”: uransa alussa hän hahmotteli kokonaiskuvan rakastamastaan aikakaudesta – toisin sanoen keskiajan pitkän keston historian (esimerkiksi teoksessa La civilisation de l´Occident médiéval, 1964). Keskiaika muodosti oman, jopa omaehtoisen sivilisaation, jonka hahmo ja rakenteet poikkesivat antiikista tai teollistuvasta maailmasta. Tämän jälkeen Le Goff lähti kuitenkin ”uusille urille”. Lukuisissa esseissään hän käsitteli hyvin kirjavia aiheita: aikakäsitystä, ruumiillisuutta, ideologisia järjestelmiä, mielikuvitusta ja unennäköä. Kiinnostuksen kohteena saattoi olla esimerkiksi eleet ja asennot kiirastulessa, turnajaiset merkkijärjestelmänä tai mekaaninen kello vahvistuvan kauppiasluokan instrumenttina.

Lee muistuttaa myös Le Goffin roolista eräänlaisena ”sillanrakentajana” historiatieteen ja 1960-luvulla intellektuaalisen maailman valloittaneen strukturalismin välillä – hän integroi esimerkiksi antropologian kehityksen osaksi omaa tieteellistä työtään (ks. esimerkiksi esseetä Lévi-Strauss in Broceliande: A Brief Analysis of a Courtly Romance teoksessa The Medieval Imagination, 1985/1992).

Uransa lopulla Le Goff siirtyi genreen, joka oli ollut perinteisessä annalismin traditiossa sivuosassa, ellei suorastaan kielletty: elämänkertoihin. Vuonna 1996 julkaistu Saint Louis oli lähes tuhatsivuinen järkäle Ranskan 1200-luvun kuninkaasta, 1998 ilmestynyt Saint François d´Assisi kevyemmin hahmoteltu kuvaus nimeltä tutusta pyhimyksestä. Elämäkerturinakin Le Goff etsi ennen kaikkea yhteyksiä ja kokonaisuutta. Esimerkiksi P. Fransiscuksen elämä ja vaikutus tulee hänen mukaansa nähdä osana 1200-luvun suuria historiallisia prosesseja: aikansa ”luokkataisteluita”, maallikkojen merkityksen kasvua ja rahatalouden elpymistä. Lisäksi tulee kysymys kulttuuristen mallien levinneisyydestä. Kerjäläisveli Fransiscus puhutteli Köyhyyttä ”rouvakseen” – samaan tapaan kuin ajan trubaduurilyyrikot ylistivät ”donnaansa”.

Mentaliteettien historia, sellaisena kuin Le Goff sen esimerkiksi teoksessa Faire de l´histoire esittää, meni mailleen. Monin kohdin kuusi- ja seitsemänkymmenluvun historialliset avaukset vaikuttavat riittämättömiltä, ja asiat hahmottuvat nykyään toisin (kätevä yleisesitys ranskalaisesta historiakulttuurista kahden viime vuosisadan ajalta on Delacroix´n, Dossen ja Garcian Les courants historiques en France). Silti intuitiivisesti tuntuu siltä, että – ainakin suomalaisesta perspektiivistä – myös Le Goffin tuotannossa on paljon sellaista, jota ei ole vielä edes alettu ajatella.

Le Goff on kauttaaltaan suomentamaton ranskalaissuuruus. Saman kohtalon ovat käytännössä kokeneet kaikki annalistit, poikkeuksena äskettäin 94-vuotiaana menehtynyt Emmanuel Le Roy Ladurie (1929–2023). Naapurimaissa Ruotsissa ja Virossa Le Goffia on käännetty. Itse olen törmännyt hänen nimeensä ensimmäisen kerran vuonna 1992 tai 1993 ostettuani Korpilahden Suomalaisen kirjakaupan alekorista Heikki Kaukorannan ja Jukka Kemppisen teoksen Sarjakuvat. Kyseessä oli alunperin vuonna 1972 julkaistun teoksen toinen, uudistettu painos vuodelta 1982. Siihen sisältyy Kemppisen laaja essee Kymmenen vuotta on kulunut, jossa monen muun ranskalaisen Nimen ohella mainitaan myös Jacques Le Goff.

Tämä kirjoitus on omistettu suurelle ranskalaiselle historiatraditiolle. Pieneltä osaltaan sen voi omistaa myös kirkonkylien pienten kirjakauppojen muistolle.

Kirjallisuutta

Delacroix, Christian; Dosse, François & Garcia, Patrick 2007. Les courants historiques en France, XIXe – Xxe siècle. Folio Histoire.

Lee, Alexander: Twilight of the History Gods: Jacques Le Goff, 1924–2014, verkkoartikkeli. https://www.historytoday.com/twilight-history-gods-jacques-le-goff-1924-2014 (viitattu 7.1.2024).

Le Goff, Jacques 1957/1985. Les intellectuels au Moyen Age. Éditions du Seuil.

Le Goff, Jacques 1999/2004. Saint Francis of Assisi [Saint François d´Assise]. Kääntänyt Christine Rhone. Routledge.

Le Goff, Jacques 1985/1992. The Medieval Imagination [L´imaginaire médiéval]. Kääntänyt Arthur Goldhammer. The University of Chicago Press.

Le Goff, Jacques 1981/1984: The Birth of Purgatory [La naissance du Purgatoire]. Kääntänyt Arthur Goldhammer. The University of Chicago Press.

Le Goff, Jacques & Nora, Pierre 1978. Att skriva historia. Nya infallsvinklar och objekt (lyhennelmä teoksesta Faire de l´histoire I – III). Urval och inledning av Birgitta Odén. Kontrakurs.