Kumma ja identiteetön – silti ryssä

Daniil Kozlov: RYSSÄ

Ryssänä ennen ja nyt

Daniil Kozlovin Ryssä (Sammakko, 2025) on runoilijana Susinukke Kosola -nimellä tunnetun tekijän ensimmäinen proosateos. Viiteen osaan jakautuvan teoksen kaksi pisintä osaa käsittelee Daniil-nimisen kertojan lapsuuden ja nuoruuden eri vaiheita, suurelta osin kronologisesti. Kerrotut lapsuuden ja nuoruuden muistot ryhmittyvät paljolti tiettyjen aiheiden ympärille. Näistä keskeisin on ryssäksi luokiteltuna oleminen, joka on alkanut jo päiväkodissa ja määritellyt kertojan asemaa ja elämää koulussa. Pyrkimys välttää ryssäksi luokitelluksi tulemista on läsnä Daniilin elämässä vielä lukiossakin. Ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, hänen etninen taustansa ei kuitenkaan ole enää kymmeneen vuoteen vaikuttanut merkittävästi kertojan elämään.

Kerronta lähtee liikkeelle sodan alkamisesta ja sen yhteydessä turkulaiseen alikulkutunneliin ilmestyneen ”Kaikki ryssät pitää tappaa” -seinätekstin vaikutuksista kertojaan. Ryssyydellä teoksessa viitataan kielteisesti hahmotettuun venäläisyyteen ja siihen historiallisista syistä alkunsa saaneeseen oletukseen, että venäläiset ovat olemuksellisesti pahoja ja tarkoittavat Suomelle uhkaa. Kertoja muistelee ensimmäistä mieleenpainuvaa kohtaamistaan ryssä-sanan kanssa kuvaamalla yhtä traumaattista lapsuudenmuistoa: häntä ryssäksi nimittelevä aikuinen väittää Daniilin piirtäneen autoon tussilla ja repii häntä korvasta, vaikka lapsi koski autoon vain sormillaan. Vihainen aikuinen myös kyseenalaistaa Daniilin kyvyn tajuta ”yhtään mitään” ryssyytensä takia. Tästä lähtien Daniil tietää, että ryssä-sanaa käyttävät ymmärtävät ryssyyden jokaisessa venäläisessä piileväksi pahuudeksi, joka voi purkautua milloin tahansa. Teoksen nimessä ryssä-sana on kirjoitettu suurilla kirjaimilla, mikä korostaa siihen liitettyjen merkitysten ja sen herättämien tunteiden voimakkuutta ja sanan leimaavaa luonnetta. Kirjan nimen typografia muistuttaa kyrillisiä kirjaimia.

Sota ja sen myötä monien itseään suomalaisina pitävien kielteiseksi muuttunut asenne venäläisiä kohtaan sekä jo olemassa olevien kielteisten asenteiden entistä suorempi ilmaiseminen kannustavat Daniilia pohtimaan menneisyyttään ja nostavat sen herättämät tunteet pinnalle. Vaikka Ryssä keskittyy ensisijaisesti kertojan menneisyyteen, kerronta ulottuu myös viime vuosiin, joiden tapahtumiin kertoja haluaa reflektoida ja ottaa sodanvastaisen kannan. Hän miettii suhdettaan venäläisyyteen, suomalaisuuteen ja ylipäätään kansallisuuden ja kansallisen identiteetin käsitteisiin, jotka kaikki ovat hänen mukaansa vaikeasti määriteltäviä, liikkuvia ja sopimuksenvaraisia. Daniil kuvaa esimerkiksi perheensä tapoja, joiden avulla hänen vanhempansa ovat pyrkineet säilyttämään venäläisyytensä valtiosta riippumattomassa ja valtioiden rajoja ylittävässä muodossa. Hän pitää näitä tapoja rituaalisina toistoina, jotka todistavat venäläisyyden rakennelmallisuuden.

Muistellessaan lapsuuttaan ja teini-ikäänsä Daniil kertoo häneen kohdistuneesta koulukiusaamisesta ja -väkivallasta. Hän ei kuitenkaan halua nostaa teoksensa keskiöön koulukiusaamista ja pyrkii myös välttämään itsensä asettamista passiivisen uhrin rooliin. Näin ollen kiusaamisen alkamisen syistä kerrotaan vain lyhyesti ja luettelomaisesti, mutta kertoja silti tunnustaa kiusaamisen määritelleen hänen elämäänsä pitkään. Koulukaverit kytkevät ryssyyteen Daniilin jotkin käytöstavat, teot ja piirteet, mutta oikeastaan ne eivät mitenkään liity hänen venäläisyyteensä. Yksi kertojan tarjoama selitys siihen, että hän tuli koulukiusaamisen kohteeksi, on se, että hän oli ”hiukan kumma lapsi” (s. 85). Daniil ajatteli pitkään, että hänen tiettyjen piirteidensä ja käytöstapojensa yhdistäminen venäläisyyteen osoitti venäläisyyden olevan perustavanlaatuinen ominaisuus, mutta nykyään hän tulkitsee, että ryssyys ei ollut syy hänen kiusaamiselleen, ”vaan lähinnä selite” (s. 85).

Kertojan suhde menneisyyteensä ja aiempiin versioihin itsestään

Oman koulukiusaamisensa lisäksi Daniil kertoo myös toisen venäläiseksi mielletyn, luokkaan myöhemmin liittyneen oppilaan, Sašan kiusaamisesta, johon hän itsekin osallistui. Kertoja erottaa itsestään yläkoulussa luomansa ja lukioonkin mukaansa ottaman minänsä, jota hän kutsuu Hahmo D:ksi ja joka muun muassa kiusasi Sašaa. Kertoja puhuu Hahmo D:stä yksikön kolmannessa persoonassa, toisin kuin lapsiminästään ja nuoresta minästään muissa yhteyksissä. Myöskään nuori Daniil ei samaistunut Hahmo D:hen ja ajatteli häntä pelihahmona. Kovan kuoren alle piiloutuvaa, usein moukkamaisesti käyttäytyvää hahmoa motivoi Daniilin pelko siitä, että hänet luokitellaan ryssäksi, ja hän tulee taas koulukiusaamisen ja -väkivallan kohteeksi. Teoksessa kuvataan tätä psykologista prosessia ja Hahmo D:n motiiveja. Tätä ei kuitenkaan tehdä liian psykologisoivasti. Kertoja tuntee syyllisyyttä Hahmo D:n käytöksestä ja ilmaisee tietoisuuttaan siitä, että motiivien avaaminen ei oikeuta hänen tekojaan.

Sen lisäksi, että kertoja erottaa itsestään Hahmo D:n, myös kokeva ja kertova minä erottuvat toisistaan. ¹ Tekijäkertojan ja päähenkilön välistä suhdetta usein lähestytään erottamalla kokeva ja kertova minä myös omaelämäkerrallisissa teoksissa, ² joiden piirteitä löytyy autofiktiivisestä Ryssästä. Kozlovin teoksessa kokevan ja kertovan minän välillä on sekä ajallista että kognitiivista etäisyyttä. Kertoja väittää pyrkivänsä keskittymään lapsen kokemuksiin ja tunteisiin, kuten hämmennykseen, häpeään ja vahvaan epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen, ja poistamaan muistoistaan aikuisen ymmärryksen (s. 54). Kertovan minän nykyinen ymmärrys tapahtumista on kuitenkin väistämättä mukana siinä, miten hän hahmottaa ja selittää ne sekä lapsen ajatukset ja tunteet.

Kertovan ja kokevan minän välisen suhteen yksi piirre on se, että kertoja pyrkii välttämään lapsiminänsä asettamista passiivisen uhrin asemaan ja säälin herättämistä häntä kohtaan. Daniil kertoo lapsuudestaan kolme tarinaa, joissa ulkopuolinen ja yksinäinen lapsi käyttää valtaa saadakseen huomiota, kosketusta selkäänsä ja jotkin lelut päiväkotikavereiltaan (s. 61–70). Tarinoissa synkkiä muistoja tasapainotetaan huumorilla, ja niissä on myös groteski sävy. Myös tekstin neutraali, rauhallinen, asiallinen ja toteava tyyli liittyy siihen pyrkimykseen, että kertoja ei tavoittele säälin herättämistä lukijassa. Ryssässä käsitellään useita herkkiä aiheita, jotka voivat nostattaa vahvoja tunteita. Asiallinen tyyli ja kertojan tapa suhtautua menneisyytensä aineistona (s. 219) ovat teoksen tarkoituksiin sopivia valintoja. Kertovan minän valinta ottaa etäisyyttä kokevasta minästä mahdollistaa myös itseanalyysin.

Vaikka kertoja välttää itsensä asettamista uhripositioon, johon traumakirjallisuudessa ³ traumatisoitunut subjekti usein sijoittuu, ⁴ hän käsittelee kuitenkin traumojaan, tekee omaelämäkerralliselle kirjallisuudelle ja traumakirjallisuudelle ominaista muistityötä ja arvioi menneisyytensä uudelleen. ⁵ Korostuneen asiallinen ja etäisyyttä pitävä tyyli esiintyy myös traumakirjallisuudessa. Sen kielessä voi tyypillisesti toteutua kaksi ääripäätä: traumatekstit voivat vaikuttaa välinpitämättömiltä, tunteettomilta ja tunnottomilta tai hyvin tunteikkailta, rönsyileviltä ja erittäin avautuvilta. ⁶ Ryssää voisikin lukea muun muassa fiktion ja ei-fiktion rajalla olevana traumaproosana.

Autofiktio, jossa totuus on sopimuksenvarainen

Arvosteluissa Ryssää on kuvattu romaanin ja esseen yhdistäväksi proosateokseksi, ⁷ omaelämäkerran ja romaanin yhdistelmäksi ⁸ , romaaniksi ⁹ ja autofiktioksi ¹⁰ . Myös Kozlov on painottanut haastatteluissa, että sillä on vahvoja yhteyksiä hänen elämäänsä. ¹¹ Kun jokin teos luetaan omaelämäkertana tai autofiktiona, usein otetaan huomioon myös se, että tekijä on tuonut julkisesti esille sen yhteyksiä hänen todelliseen elämäänsä. ¹² Sosiaalisessa mediassa Kozlov on tähdentänyt myös teokseen sisältyvää kehityskertomusta.

Minusta ensi silmäyksellä Ryssä vaikutti omaelämäkerralliselta muistelmateokselta, joka keskittyy etenkin tekijäkertojan koulu- ja lukioaikoihin. Perehdyttyäni kirjaan päädyin kuitenkin siihen, että kyseessä on pikemminkin autofiktio. Omaelämäkerrassa tekijä kertoo elämästään ja omasta todellisuudestaan, ja näin ollen omaelämäkerran yhteydessä voidaan puhua tekijäkertojasta. ¹³ Autofiktio on omaelämäkertaa ja romaania yhdistävä lajihybridi, jota tutkimuksessa yleensä on lähestytty joko omaelämäkerran tai romaanin suunnasta. ¹⁴ Autofiktiossa yhtäältä herätetään sellaista vaikutelmaa, että kirjailija kertoo tai yrittää kertoa omasta elämästään totuudenmukaisesti, mutta toisaalta myös kyseenalaistetaan totuudenmukaisen kertomisen mahdollisuus. ¹⁵

Ryssän kertoja painottaa epäluotettavuuttaan useampaan otteeseen, mikä ei ole tyypillistä omaelämäkerroille ja vie teoksen autofiktion suuntaan. Daniil määrittelee itsensä epäluotettavaksi kertojaksi ja perustelee reflektointia kerrontaansa sillä, että hän haluaa tehdä näkyväksi epäluotettavuutensa laadun (s. 54). Kertoja muistelee äitinsä 35-, 45- ja 55-vuotisjuhlia – tai tarkemmin jonkin ajan kuluttua hän ei ole edes varma äitinsä iästä, koska täytettyään 45 vuotta äiti ei kerro enää tarkkaa ikäänsä. Kerran syntymäpäiväjuhlissaan äiti viittasi puheessaan siihen, että Venäjällä asiat menevät erittäin huonosti. Daniil ei muistaa äidin sanoja täsmällisesti, koska hän oli silloin 7-vuotias. Daniilin mukaan kaikki tarinat, jotka hän on kertonut äidin syntymäpäiväjuhlista, ovat kuitenkin tosia, ”vaikka jokainen kerrottu yksityiskohta olisi sepitettä” (s. 30), sillä ne ovat toistoista muodostuvia totuuksia. Kertoja siis reflektoi melkein heti teoksen alussa totuuden ja tarinallistamisen kysymyksiin ja kannustaa lukijaa pohtimaan, mitä totuus tarkoittaa.

Kertoja korostaa muistojen epäluotettavuutta ja muokattavuutta ja esittää, että näiden piirteidensä takia niitä voi käyttää tarkoitushakuisesti tavoitteisiimme sopivien tarinoiden rakentamiseen: ”Kertominen on muistojen jalostamista. Sama muisto saattaa jalostua useaksi eri tarinaksi; käyttöesineeksi tai aseeksi, laastariksi tai koruksi. Kaikki riippuu siitä, mitä kertomuksella halutaan saavuttaa.” (s. 51). Daniilin näkemykset tarinoiden kertomisesta muistuttavat myös niin sanottua panfiktionalistista lähestymistapaa, joka korostaa kaiken inhimillisen representaation välillisyyttä. Näkemyksen mukaan representaatiot ovat kielellisiä, kulttuurisia ja yhteiskunnallisia konstruktioita, jotka rakentuvat pohjimmiltaan kertomusmalleille. ¹⁶

Ryssä on hyvin itsereflektiivinen ja muistuttaa tästä näkökulmasta metafiktiota. ¹⁷ Kertoja kuvaa teoksen kirjoittamisen prosessia ja reflektoi siihen. Hän nostaa toistuvasti esiin, että tämän teoksen kirjoittaminen on ollut hänelle erityisen hankalaa. Ensisijainen syy tähän on ollut se, että hänen oli vaikeaa kohdata menneisyyttään ja ottaa siitä sellaista etäisyyttä, josta hän pystyi kertomaan menneisyydestään asialliseen tyyliin (s. 72).

Teokseen tarkoitetut tekstit on kirjoitettu uudelleen monta kertaa. Tekstin aiempien versioiden kertojaa voisi kutsua myös tekijäkertojaksi. Aiemmin Daniil oli pyrkinyt samaistumaan kertojiinsa, mutta tämä ei enää onnistunut, kun hän luki tekstit myöhemmin uudelleen. Sodan alettua kertoja ei pystynyt koskemaan Ryssää varten kirjoitettuihin teksteihinsä vuoteen, minkä jälkeen hän kirjoitti ne uusiksi taas, viimeisen kerran. Ratkaisuna oli se, että tekijä erotti kertojan itsestään eikä enää pyrkinyt samaistumaan häneen ja olemaan täysin rehellinen tässä merkityksessä (s. 234). Tämän ratkaisun, kertojan epäluotettavuuden ja teoksessa kerrottujen tarinoiden sopimuksenvaraisen totuusarvon huomioiden Ryssä lukeutuu pikemminkin autofiktioksi kuin omaelämäkerralliseksi muistelmateokseksi.

Esseistisiä pohdintoja kansallisuudesta, sukupuolesta ja kummuudesta

Ryssä sisältää esseemäisiä, filosofisia ja käsitteellisiä kysymyksiä koskevia pohdintoja, eli siinä voi huomata myös esseen piirteitä. Pohdinnat kytkeytyvät usein myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mutta ovat kuitenkin kertojalle henkilökohtaisia ja pohjautuvat hänen omiin kokemuksiinsa. Kuten autofiktio, myös essee on vaikeasti määriteltävä, hybridisten lajipiirteiden luonnehtima, moninainen laji. ¹⁸ Esseen määritelmä riippuu kontekstista, mutta yleensä sillä tarkoitetaan subjektiivisia näkökulmia sisältävää tekstiä, joka välittää ja tuottaa tietoa reflektoinnin ja pohdintojen kautta. ¹⁹ Ryssän tapauksessa on aiheellista puhua esseistisyydestä, joka viittaa tekstin pohdiskelevuuteen. ²⁰

Ryssän lajipiirteiden moninaisuus sopii hyvin kertojan ajatukseen kaikenlaisen kategorisoinnin mielekkyyden ja mahdollisuuden kyseenalaistamisesta. Kansallisuuden lisäksi teoksen toinen, sosiaaliseen kategorisointiin, identiteettiin ja identiteetittömyyteen liittyvä, paljon käsitelty aihe on kertojan sukupuoli, jonka yhteydessä hän pohtii sukupuolen käsitettä yleisemmälläkin tasolla. Sukupuoli toimii samankaltaisella tavalla kuin kansallisuus, johon sukupuolen konstruktio on usein rinnastettu myös tutkimuksessa esimerkiksi performatiivisuusteorian kautta.

Teoksen lopussa inspiraation lähteinä lueteltujen ajattelijoiden joukosta löytyykin Judith Butler sekä muita filosofeja, kuten Ludwig Wittgenstein, Maurice Merlau-Ponty, Edmund Husserl ja Laozi. Kertoja ei samaistu mihinkään sukupuoleen, eikä hänellä ole kansallista identiteettiä. Teoksen edellisestä versiosta säilytetyn, alle sivun mittaisen katkelman kertoja ensin ehdottaa kansallisen kategorian häivyttämistä ja sitten sen erityisen, yhteiskunnallisiin epätasa-arvoisuuksiin johtavan poliittisen merkityksen poistamista. Hänen mielestään kansallisuuden pitäisi olla sellainen kategoria kuin ruskeasilmäisyys (s. 236).

Yksi kiinnostavampia pohdintoja koskee ”kummuutta” tai ”kummallisuutta”, ja sen keskeistä roolia alleviivaa myös omistuskirjoitus ”Omistettu kaikelle kummalle, kaikille kummallisille”. Kuten olen jo maininnut, kertoja näkee kummallisuutensa myös koulukiusatuksi joutumisen keskeisimpänä syynä. Kummuudella hän tarkoittaa toiminnan ja odotusten kohtaamattomuutta ja mitä tahansa, pientä tai huomattavampaa epätyypillisyyttä ja epänormatiivisuutta (s. 85). ”Kummuuden politiikan pienen manifestin” (s. 214–215) mukaan kummuutta ei voi ymmärtää, mutta sitä pitäisi kunnioittaa. Jossakin kohdassa Daniil miettii sitäkin, että kun joidenkin ihmisten käytöstä selitetään jollakin diagnoosilla, heidän kummallisuuteensa suhtaudutaan hyväksyvämmin.

Vaikka aiheiltaan Kozlovin Ryssä sopii siirtolaisena olemista ja traumoja käsittelevien autofiktioiden joukkoon, siinä ei kuitenkaan ole romaanille yleensä ominaista kokonaista, suhteellisen aukotonta ja enintään muutamasta tarinalinjasta koostuvaa tarinankerrontaa. Ryssässä kerrotaan muistoja episodimaisissa kohtauksissa, jotka muodostavat kuitenkin kokonaisuuksia. Kohtaukset rakentuvat loogisesti ja palvelevat tiettyjen ilmiöiden, asioiden ja toistuvien tapahtumien kuvaamista. Omaelämäkerrallisista teoksista Ryssä eroaa siinä, että kertoja erottaa itsensä tekijästä ja tähdentää epäluotettavuuttaan. Lisäksi teoksessa on myös esseistisiä, usein filosofisia pohdintoja.

Kertoja perustelee kirjan kirjoittamista sillä, että hän haluaa olla hyödyksi kertomalla kokemuksistaan, jotka ovat monille ”jaetun kokemuksen periferialla” (s. 72). Hän esittää kuitenkin myös näkemyksen, että hänen tarinansa ei ole niin ainutlaatuinen, vaan monilla muilla suomenvenäläisillä ja muihin etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla on samankaltaisia kokemuksia. Daniilia on motivoinut myös ajatus, että ”On parempi sanoa edes jotain, ettei jää kokonaan muiden sanomaksi.” (s. 232), mikä osoittaa hänen tietoisuuttaan tiettyjen äänien ja kokemusten esiin nostamisen yhteiskunnallisesta tärkeydestä. Muistaminen onkin poliittisesti ja eettisesti latautunutta ja liittyy valtaan ja auktoriteettiin esimerkiksi siitä näkökulmasta, kenellä on valtaa kertoa menneisyydestä ja kenen muistoja uskotaan. ²¹ Vaikka Daniilin pohdinnat rakentuvat hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa, niiden kertomisen tavoitteena on herättää ajatuksia ja keskustelua myös yhteiskunnallisista aiheista, mikä teoksen vastaanoton perusteella vaikuttaa onnistuneen.

Kirjallisuusluettelo

Aholainen, Kati; Hänninen, Ville; Lowndes, Ida; Löytty, Olli & Pynttäri, Veli-Matti 2025. ”Essee Suomen kirjallisuuden historiassa.” Avain 22 (1), 104–108.

Bond, Lucy & Craps, Stef 2020. Trauma. Routledge, London & New York.

Cohn, Dorrit 1978. Transparent Minds. Narrative Modes for Presenting Consciousness in Fiction. Princeton University Press, Princeton.

Davis, Colin & Meretoja, Hanna 2020. “Introduction to Literary Trauma Studies.” Teoksessa Colin Davis & Hanna Meretoja (toim.), The Routledge Companion to Literature and Trauma. Routledge, London & New York, 1‒8.

Jytilä, Riitta 2022. Traumaattinen muisti nykyproosassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Gustafsson, Miia 2025. ”Daniil Kozlov teki kaikkensa, ettei olisi ‘ryssä‘.” Yle 16.11.2025, verkkoartikkeli. https://yle.fi/a/74-20193076 (viitattu 17.6.2026)

Hallila, Mika 2025. ”Sairaus, kuolema ja autofiktion tieto. Punaisen planeetan ja Taivaallisen vastaanoton ambivalentit tiedon muodot.” Teoksessa Elina Arminen, Ralf Kauranen, Markku Lehtimäki, Hanna-Leena Määttä & Laura Piippo (toim.), Romaanin tieto. Kirja ja kirjailija tiedon tuottajina. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 255–280.

Hites, Sándor 2002. ”A történelem és a metafikció az angolszász regényirodalom közelmúltjában.” Forrás 34 (6), 15–23.

Hollingsworth, Anna 2026. ”Juhlitaan kummuutta. Arviossa Daniil Kozlovin RYSSÄ.” Kulttuuritoimitus 4.5.2026, verkkoartikkeli. https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/juhlitaan-kummuutta-arviossa-daniil-kozlovin-ryssa/ (viitattu 17.6.2026)

Jytilä, Riitta 2024. ”Kulttuurinen muistitutkimus.” Teoksessa Hanna Meretoja, Aino Mäkikalli, Anna Helle, Kaisa Ilmonen & Markku Lehtimäki (toim.), Lähestymistapoja kirjallisuuteen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 398–405.

Kosonen, Päivi 2024. ”Omaelämäkerran ja autofiktion tutkimus.” Teoksessa Hanna Meretoja, Aino Mäkikalli, Anna Helle, Kaisa Ilmonen & Markku Lehtimäki (toim.), Lähestymistapoja kirjallisuuteen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 48–58.

Lowndes, Ida & Löytty, Olli 2023. ”Moniääninen essee.” Teoksessa Ida Henritius, Olli Löytty & Anne Mäntynen (toim.), Tietokirjallisuuden lajit ja rajat. Gaudeamus, Helsinki, 202–219.

Löytty, Olli 2012. ”Välimuodon estetiikkaa.” Teoksessa Johanna Venho (toim.), Mitä essee tarkoittaa? Savukeidas, Turku, 75–90.

Melander, Tommi 2026. ”Venäläisyyden painolasti.” Suomen Kuvalehti 17.1.2026, verkkoartikkeli. https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/arvio-daniil-kozlov-kertoo-ryssyyden-tunteesta-suomessa-mutta-ei-halua-olla-maahanmuuttajakirjailija/ (viitattu 17.6.2026)

Menyhért, Anna 2008. Elmondani az elmondhatatlant. Trauma és irodalom. Anonymus Kiadó, Budapest.

Menyhért Anna 2011. ”Traumaelmélet és interpretáció. Nagy Gabriella Eset című írásának elemzése.” Studia Litteraria 50, 168–182.

Meretoja, Hanna 2019. ”Metanarratiivisuus ja kerronnallinen toimijuus.” Avain 16 (2), 58–77.

Meretoja, Hanna 2024. ”Kulttuurinen traumatutkimus.” Teoksessa Hanna Meretoja, Aino Mäkikalli, Anna Helle, Kaisa Ilmonen & Markku Lehtimäki (toim.), Lähestymistapoja kirjallisuuteen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 48–58.

Nimetön kirjoittaja, 2026. ”Vapaaksi määrittelyn kahleista. Daniil Kozlovin RYSSÄ on tarina suomenvenäläisestä lapsuudesta ja nuoruudesta.” Kansan Uutiset, 2.5.2026, verkkoartikkeli. https://www.ku.fi/artikkeli/5446055-vapaaksi-maarittelyn-kahleista-daniil-kozlovin-ryssa-on-tarina-suomenvenalaisesta-lapsuudesta-ja-nuoruudesta (viitattu 17.6.2026)

Pynttäri, Veli-Matti 2014. ”Essee, laji ja buumi. Huomioita viimeaikaisen suomenkielisen esseekirjallisuuden lajista.” Avain 2014 (3), 33–39.

Seppänen, Arttu 2026. ”Daniil Kozlov on asunut koko elämänsä Suomessa, mutta ei tunne olevansa suomalainen.” _Helsingin Sanoma_t 25.1.2026, verkkoartikkeli. https://www.hs.fi/taide/art-2000011746209.html (viitattu 17.6.2026)

Takács, Miklós 2018. Sebek és szavak. Trauma, traumairodalom. Pesti Kalligram, Budapest.

Visy, Beatrix 2023. Súlyos határsértés. Tanulmányok. Műút Könyvek & Szépmesterségek Alapítvány, Miskolc.

Waugh, Patricia 1984. Metafiction. The Theory and Practice of Self-Conscious Fiction. Routledge, London & New York.

Z. Varga, Zoltán 2020. ”Autofikció és önéletírás-kutatások Franciaországban.” Filológiai Közlöny 66 (2), 5–25.