Unkarin kirjallisuushistoriassa Endre Adya (1877−1919) on pidetty ensisijaisesti symbolistisena runoilijana, joka on toteuttanut modernistisen runouden läpimurron.¹ Hänen runoutensa on kuitenkin saanut paljon vaikutteita myös (myöhäis)romantiikasta²  sekä dekadenssia ja symbolismia seuraavista, modernistisista eurooppalaisista suuntauksista, kuten esimerkiksi impressionismista, ekspressionismista, dadaismista ja surrealismista.³ Runotuotantonsa ohella Ady on kirjoittanut jonkin verran myös proosaa (esim. novellikokoelmat Így is történhetik. Novellák, ’Näinkin voi tapahtua. Novelleja’, 1910; A tízmilliós Kleopátra és egyéb történetek, ’Kymmenen miljoonan arvoinen Kleopatra ja muita kertomuksia’, 1910) ja paljon journalistisia tekstejä.

Adyn runous ei ole täysin tuntematon suomenkieliselle yleisölle, koska ennen esittelemääni teosta siitä on ilmestynyt kolme käännösvalikoimaa: Eliaan vaunuissa. Runoja (Kirjapaja, 1977, suom. Anna-Maija Raittila); Endre Ady 1877−1919⁴ (Kulttuurisuhteiden instituutti, 1977, suom. Arvo Turtiainen); Lensi riikinkukko. Endre Adyn runoja suomeksi (SKS, 1978; toim. Hannu Launonen & Tamás Márk). Käännökset ovat 1970-luvulta, joten uusi valikoima on hyvinkin tervetullut. Sen ilmestyminen on merkittävää siitäkin syystä, että viime vuosikymmeninä Unkarissa on julkaistu huomattavasti enemmän suomesta käännettyä kirjallisuutta kuin unkarista käännettyä kirjallisuutta Suomessa.⁵ Adyn runoja löytyy myös neljästä unkarinkielisestä runoudesta kootusta käännösvalikoimasta: Vapauden tulet, (Kansankulttuuri, 1952, toim. Arvo Turtiainen); Unkarin lyyra. Unkarilaista lyriikkaa keskiajasta nykyaikaan (SKS, 1970, toim. ja suom. Toivo Lyy); Tuhat laulujen vuotta (WSOY, 1974, toim. Aale Tynni); Taivas irtosi maasta. Unkarilaista lyriikkaa 1900-luvulta (Kirjayhtymä, 1986, suom. ja toim. Anna-Maija Raittila), mutta niistäkin uusin on vuodelta 1986.

Seuraavissa esittelen, miten Minut ken on nähnyt? -kokoelma (lainausten yhteydessä jatkossa MKON) rakentuu ja millaisia siihen mukaan otetut runot ovat etenkin teemoiltaan. Jossakin määrin nostan esiin myös niiden poeettisia piirteitä. Lisäksi kiinnitän huomiota joihinkin käännösratkaisuihin. Yhtä valikoimassa korostuvaa teemaa, runojen puhujan suhdetta unkarilaisiin ja unkarilaisuuteensa, esittelen arvostelun lopussa muita aiheita yksityiskohtaisemmin. Lopuksi ja läpi tämän arvostelun hahmottelen, millaista kuvaa uusi antologia tuottaa Adyn runoudesta.

Valitut runot suhteessa Adyn tuotannon vaiheisiin

Tutkimuksessa Adyn runoja on perinteisesti luokiteltu temaattisin perustein muun muassa seuraaviin ryhmiin: unkarilaisuusaiheiset runot, ars poeticaa sisältävät runot, rakkausrunot (esimerkiksi Léda- ja Csinszka-runot), Jumala-aiheiset runot, raha-, kuolema- tai sota-aiheiset runot. Adyn runoutta opetetaan tällaisessa jaottelussa yliopiston lisäksi myös toisen asteen koulutuksessa.⁶ Siinä mielessä käännösvalikoimakin seuraa temaattista jaottelua, että siihen on valikoitu runoja niiden teemojen pohjalta. Käännöksissä on haluttu painottaa yhteiskunnallista tematiikkaa. Tästä valintaperiaatteesta kertoi myös Kulttuurivihkojen päätoimittaja Elias Krohn teoksen julkaisutilaisuudessa Liszt-instituutti-nimisessä Unkarin kulttuurikeskuksessa Helsingissä 16.2.2024.

Unkarin kirjallisuushistoriassa modernistisen runouden läpimurto on kytketty Adyn kolmanteen, Uusia runoja -nimiseen (Új versek, 1906) kokoelmaan. Hänen kootut runonsa on julkaistu yleensä niin, että teokset alkavat tällä kokoelmalla, ja kaksi ensimmäistä kokoelmaa (’Runoja’, Versek, 1899; ’Vielä kerran’, Még egyszer, 1903)⁷ sijoittuvat kokoomateosten loppuun kokoelmissa julkaisemattomien runojen eteen.⁸ Myös Minut ken on nähnyt? seuraa tätä logiikkaa: se alkaa Uusilla runoilla ja sisältää runoja viimeiseen, postuumisti julkaistuun Viimeiset laivat (Az utolsó hajók, 1923) -kokoelmaan asti. Eri kokoelmista mukaan otettujen runojen määrä vaihtelee: tuotannon alkupuolelta on sisällytetty valikoimaan enemmän runoja kuin keski- ja myöhäistuotannosta. Ratkaisu voi liittyä siihen, että Ady-kaanonissa useimmiten on korostettu tuotannon alkupuolta ja jossakin määrin myös sen loppuvaihetta, mutta tuotannon keskivaihe on saanut vähemmän huomiota. Keskivaihe on usein arvioitu myös heikommaksi. Uudemmassa tutkimuksessa on kuitenkin osoitettu, että se on tarkoittanut poeettista siirtymää kohti myöhäistuotannon pelkistettyä ja puhuttua kieltä lähestyvää, koristeetonta tyyliä romantiikan ja symbolismin suuntauksiin rakentuvan kielenkäytön jälkeen.⁹

Minut ken on nähnyt? -antologiaan on valittu sekä hyvin tunnettuja, Unkarin kirjallisuuden tutkimuksessa sommitellun Ady-kaanonin ytimeen kuuluvia että vähemmän tunnettuja runoja. Tämä on onnistunut, tasapainotteleva ratkaisu ja mahdollistaa sellaistenkin runojen välittämisen, jotka olisivat jääneet kääntämättä, jos valikoima olisi rajoittunut ainoastaan tunnetuimpiin runoihin. Näitäkään ei sentään ole sivuutettu. Esimerkiksi Uusia runoja -kokoelmasta voimme lukea useita vähemmän tunnettuja runoja, kuten ”Hymy viimeinen”, ”Sylihin kun vaivun” ja ”Sinisen meren rannalla”. Seuraavasta, Verta ja kultaa -kokoelmasta (Vér és arany, 1907) on valittu kuuluisampia runoja, kuten ”Kuoleman sukua”, ”Piano musta”, ”Unkarilaiset messiaat” ja ”Meidän Herramme: raha”.

Yhteiskunnallisia ja henkilökohtaisia runoja

Suurin osa runoista käsittelee yhteiskunnallisia aiheita, joita on nähtävästi tähdennetty käännöksissä. Ne ovat saaneet keskeisen osan Adyn tuotannossa, runojen lisäksi myös hänen journalistiikassaan. Näin ollen runojen valikoinnin lähtökohta on perusteltu. Kokoelma tarjoaa uudenlaisen näkökulman Adyn runouteen, koska sen tutkimuksessa on yleensä painotettu keskeislyriikkaa, joka tuo hänellä mukanaan lyyrisen minän suurentamisen.¹⁰ Tutkimuksessa on kuitenkin huomioitu myös Adyn runojen yhteiskunnallinen tematiikka. On kirjoitettu muun muassa unkarilaisuutta, sotaa ja yhteiskunnallisia eroja käsittelevistä runoista,¹¹ mutta lyyrisen minän sisäistä maailmaa kuvailevia runoja on tarkasteltu enemmän.

Yhteiskunnallinen painotus on osuva valinta senkin takia, että runoissa eritellyt aiheet ovat jollakin tavalla edelleen ajankohtaisia niin Unkarissa kuin Suomessakin. Esimerkiksi kansallisen identiteetin hahmottamisen ja ”omaksi” katsottuun kansakuntaan suhtautumisen erilaisista tavoista käydään nykyäänkin yhteiskunnallista keskustelua. ”Minuutti-ihmisten jälkeen” -runon minä ensin hahmottaa kansallisen identiteettinsä muuttumattomaksi, kun taas runon lopussa valinnaiseksi ja muutettavaksi. Ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita ovat myös luokkaerot (”Kreivin tantereella”, ”Serkku György Dózsan”, ”Proletaaripojan runo” ja ”Valtiaat vähäväkiset”) sekä rahan yhteiskunnallista ja yksilön elämää pitkälti määrittelevä merkitys (”Rahaa aarnimetsässä”, ”Meidän herramme: raha”).¹² Sama pätee yhteiskuntien sisäisiin, myös kulttuuria koskeviin näkemyseroihin liberaalisempia ja konservatiivisempia arvoja kannattavien välillä (esim. ”Miksi sen tein?”, ”Uusilla vesillä kuljen” ja ” Neljä, viisi unkarilaist toisians kohti kumartuu”). Tosin kyseiset ilmiöt ovat läsnä lukuisissa muissakin maissa eivätkä vain Unkarissa ja Suomessa. Lueteltuja kysymyksiä esiin nostavia runoja ja niiden valitsemista kokoelmaan voisi kuitenkin tulkita kritiikiksi Unkarin nykyistä politiikkaa sekä sen yhteiskunnallisia ja kulttuurisia olosuhteita kohtaan. Tätä mahdollista lukutapaa tukee myös Kulttuurivihkojen vasemmistolaisuus. Toisaalta kokoelman runot ovat klassikoita, jotka ovat luettavissa sekä ajasta riippumattomina että aina uudelleen tulkittavia erilaisissa sosiokulttuurisissa, historiallisissa ja poliittisissa tilanteissa – juuri siksi, että ne ovat klassikoita.

Yhteiskunnallisten aiheiden etualaistamisesta johtuen yhtäältä voisi ajatella, että käännöskokoelma ei anna kattavaa katsausta Adyn runouteen, toisin kuin kirjan takakannessa väitetään. Adyn runous on ollut moninaista eikä ole keskittynyt pelkästään yhteiskunnallisiin aiheisiin. Monet suomennetut runot olisivat kuitenkin samanaikaisesti luokiteltavissa useampiin, Adyn runouden jaotteluun käytettyihin temaattisiin ryhmiin eivätkä valota ainoastaan unkarilaisen aikalaisyhteiskunnan ongelmia. Pohjimmiltaan yhteiskunnallisissakin runoissa nousee esiin muitakin aiheita. Myös henkilökohtaisia aiheita esittäviä runoja taustoittavat usein ajan yhteiskunnalliset olosuhteet.

Esimerkiksi myöhäistuotantoon kuuluvassa, tutkimuksessa ensimmäisen maailmansodan kontekstissa tulkitun¹³ ”Kaitsen silmiäsi” -nimisen Csinszka-runon¹⁴ minä viittaa sodan aiheuttamiin epävarmoihin olosuhteisiin, jotka ovat vaikuttaneet myös hänen tunne-elämänsä. Yhteiskunnallinen kriisitilanne ja kuoleman jatkuva vaara punoutuvat yhteen runon minän pohdintaan oman elinaikansa rajallisuudesta ja turvan hakemiseen rakastetultaan – Csinszka-runona luettuna vaimoltaan: ”Maailmojen tuhoon asti / Villi, kulunut, jot’ kauhu / Ajaa saavun luoksesi / Säikkyen odottamaan. // − − // Tiedä en minne asti / Voin olla kanssasi. / Mutta pitelen kättäsi / Ja kaitsen silmiäsi.”¹⁵ Toisaalta runon kertosäkeessä, joka on sama kuin runon nimi, lyyrinen minä ottaa myös puhuttelemaansa rakastettuaan suojelevan miehen roolin. Runon sisältö, tunnelma, pelkistetyksi tarkoitettu tyyli ja rytmi välittyvät suomennoksesta hyvin. Pelkistetty tyyli ja rytmi ovat tunnusomaisia varsinkin Adyn tuotannon myöhäisvaiheelle mutta ilmenevät jossakin määrin myös sen alkupuolella Uusista runoista lähtien. Runon valitseminen käännösvalikoimaan oli hyvä idea siitäkin syystä, että se havainnollistaa hyvin Adyn poetiikan näitä piirteitä.

Suomennettujen runojen joukossa on muitakin rakkausrunoja, jotka monipuolistavat valikoiman teemoja ja edustavat runoilijan henkilökohtaisempaa lyriikkaa. ”Nukkuva kuninkaantytär” ja ”Kunnioitusta herraskaisell’ neielle” ovat esimerkkejä Adyn rakkausrunoja usein luonnehtivasta suorasanaisesta eroottisuudesta, joka herätti paheksuntaa osassa aikalaislukijoita. Jälkimmäisessä runossa naishahmoa kuvataan dekadenssille ja esimerkiksi Charles Baudelairen naiskuvaukselle ominaisena ”huonona naisena”: ”Näkymätön merkki hekkuman / Varjostaa rintaasi ja otsallasi / Myös merkki on. // Halusi suurempi kuin katutytön / Ja yön hetkesi syntisemmät.”.¹⁶ Baudelaire on vaikuttanut ratkaisevasti Adyyn, vaikka heidän runoutensa on erilaista kielenkäytön hämäryyden tai konkreettisuuden asteen sekä Baudelairen objektiivisuuteen pyrkimisen ja Adyn lyyrisen minän keskeisyyden suhteen.¹⁷

Käännösvalikoimassa on yksi tunnettu, ”Kuoleman automobiililla” -niminen Léda-runo,¹⁸ joka lukeutuu samalla myös kuolema-aiheiseksi runoksi. Kuolema on ollut Adyn runouden läpäisevä aihe, jonka kuvaus siinä on saanut vaikutteita romantiikan, dekadenssin ja symbolismin tyylisuuntauksista.¹⁹ Kyseisessä runossa lyyrisen minän ja Lédan automatkasta tulee kuolemaa kohti etenevän elämän metafora: ”Tööt tööt, rymistellään, / Me motokiesin pyörillä, / − − /Apeana silti miel’ on mun, / Ja hunnutetut kasvot Ledan. // Tööt, tööt. Jo Kuolemakin / Käkättää. Tuntee: käsistämme / Lipuu elo tää: on ryönää, ryönää. / Eläköön elämä. Me ainakin lensimme.”.²⁰ Runo loppuu elämän ylistykseen. Puhuja viittaa siihen, että mielestään hänen ja Lédan on kannattanut elää intensiivistä elämää, joskin tämän motivaationa näyttäytyy kuoleman välttämättömyyden tiedostaminen. Me-puhe esiintyy useissa Léda-runoissa ja toisessa, unkarilaiseen kansakuntaan viittaavassa merkityksessä myös käännösvalikoiman monissa yhteiskunnallisissa runoissa. Me-puheen runsas läsnäolo Minut ken on nähnyt? -kokoelmassa antaa Adyn runouteen uudenlaisen näkökulman, koska sen tutkimus on suuntautunut pitkälti tuotannon minäkeskeiseen puoleen. Monikon ensimmäisen persoonan puhujaäänen luoma yhteisöllisyys on jäänyt vähäisemmälle huomiolle.

”Kuoleman automobiililla” -runon suomennos on tarkka, ja myös ”Töff-töff” -onomatopoeettinen, runoon dynamiikkaa tuova ilmaisu on käännetty hyvin.²¹ Runon kieli ja rytmi ovat melko yksinkertaisia. Se käyttää tyylikeinonaan ja runon keskeisenä rakennuselementtinä toistoa. Ilmaisukeinot ovat kulkeutuneet mukaan suomennoksiin onnistuneesti. Muita Léda-runoja ei kuitenkaan ole otettu valikoimaan, vaikka niitä tarjolla olisi ollut paljon, ja ne muodostavat tärkeän osan runoilijan tuotantoa.

Rakkausrunouden vähäisyys selittyy kokoelman yhteiskunnallisella painotuksella. Tämä painotus ei kuitenkaan tarkoita muiden aiheiden täydellistä sivuuttamista, sillä mukaan otetut runot ovat tematiikaltaan kompleksisia. Näin käännöskokoelma onnistuu välttämään sellaisen vaikutelman tuottamista, että Adyn runous rajoittuisi ainoastaan tiettyihin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Kokoelmasta löytyy myös kaksi pääasiassa runojen minän äitisuhdetta esittelevää runoa (”Äitini ja minä”, ”Minun kaksi rouvaani”) sekä muutama Jumala-aiheinen tai uskoa ja uskontoa eri tavoin käsittelevä runo (”Rukous sodan jälkeen”, ”Rukous ennen ehtoollista”, ” Unelmani: Jumala”). ”Pappien Jumala” -runon minä ilmaisee kritiikkiään kirkkoa ja pappien valtaa kohtaan, mitä taas voi pitää yhteiskunnallisena kannanottona. Yleensä Adyn uskoa käsittelevät runot, myös edellä mainitut, kokoelmaan otetut ovat kuitenkin hyvin henkilökohtaisia. Henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen eivät siis erotu toisistaan täysin myöskään tämän teeman kohdalla.

Ristiriitainen suhtautuminen unkarilaisuuteen

Käännösvalikoimassa on paljon unkarilaisuusaiheisia runoja, joiden minä tai monikon ensimmäisen persoonan puhuja suhtautuu ajan unkarilaiseen yhteiskuntaan ja nimeämättömiin poliittisiin toimijoihin hyvin kriittisesti. Kritiikki suuntautuu usein myös Unkarin kansaan, joka runojen minän mielestä ei ole valmis eikä pysty tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi. Runojen minä esittää toistuvasti unkarilaisia kulttuurisesti ja yhteiskunnallisilta näkemyksiltään takapajuisina. Hän usein arvioi maan tilanteen toivottomaksi eikä usko, että se muuttuisi paremmaksi, vaikka hän toivoisikaan rakastamalleen kotimaalleen ja kansakunnalleen suotuisamman tulevaisuuden. Tunnetun ”Unkarilaiset Messiaat” -runon yksikön kolmannen persoonan puhuja toteaa tilanteen toivottomuuden lakonisesti ja painavasti: ”Suolaisempia kyyneleetkin / Täällä ovat ja tuskat toisia. / Messiaita tuhat kertaa ovat / Unkarin omat messiaat. // He tuhannesti kuolevatkin / Ei ristinsä tee autuaaksi kun / Mitään eivät tehdä voineet / Mitään eivät tehdä voineet.”.²² Kuvaus kytkeytyy myös kansankuvauksen perinteeseen, joka esittää unkarilaisten kohtalon erityisen traagisena ja loputtomien kärsimysten lähteenä.²³

Ady ei kuitenkaan kuvaa unkarilaista kansakuntaa täysin passiiviseksi uhriksi, vaan useiden runojen minä syyllistää huonoista olosuhteista unkarilaisia. ”Neljä, viisi unkarilaist toisians kohti kumartuu” -runossa yksikön kolmannen persoonan puhuja esittää unkarilaisten ”Voi, miksi?” -kertosäkeeseen kiteytetyn, liioitellun voivottelun heidän vaikeasta osastaan ironisesti. Hän on sitä mieltä, että edes Taivaan autuas viisaus ei riittäisi itsesääliin uppoutuneen unkarilaisten auttamiseen: ”Suurella murheella / Noin paljoll’ aukeaisi Taivas, / Missä vain Taivas on ja viisas autuus. / Ei riitä se täällä / Ei sovi se tänne, vain kyynel / − − / Neljä, viisi unkarilais toisians kohti kumartuu. / Voi, miksi, voi, miksi, voi, miksi?”.²⁴ Runon minän syvä huoli, joka näyttää johtuvan välittämisestä ja rakkaudesta, ilmenee myös esimerkiksi ”Inhon hetkillä” -runossa. Hän ei näe epätoivoiseksi ainoastaan ajan Unkarin tilannetta, vaan myös koko maailman ja ihmiskunnan tulevaisuuden. Runo ilmestyi alun perin Minut ken on nähnyt? -kokoelmassa (1914), jossa esiintyy jo sodanvastaisia kannanottoja.

”Meille kuuluu Mohács” -runon nimi viittaa vuoden 1526 osmanien voittamaan Mohácsin taisteluun, jonka jälkeen Unkarin kuningaskunta jaettiin kolmeen osaan, ja niistä kaksi otettiin kuningaskunnalta pois. Runon puhuja joskus puhuu minä-muodossa, joskus me-muodossa ja pyytää Jumalalta jatkoa unkarilaisen kansakunnan rankaisemiselle. Vaikka useiden unkarilaisuusaiheisten runojen sävy on tarkoitushakuisen provokatiivinen ja kielteinen, ”Nukkuva unkarilainen” -runon minä ilmaisee rakkauttaan kansaansa kohtaan ja viittaa samalla pyrkimykseensä kieltää tämän tunteen: ”Se onko elämä? Tarkataanpa loppuun: / Vain, jotta olla unkarilainen, / Siten yhä sit’ tunnoin sekä kielloin / Rakastaen?”.²⁵ Alkuteksti on mielestäni tunteiden ilmaisussa tässä kohdassa voimakkaampi: ”Élet-e ez? lássuk meg végre egyszer: / Egyszerüen magyarnak lenni, / Pláne ilyen tagadott, tiltott, érzett / Szerelemmel?”.²⁶ Sananmukaisesti käännettynä: ”Onko tämä elämä? katsotaan vielä kerran: / Olla yksinkertaisesti unkarilainen, / Erityisesti tällaisen hylätyn, kielletyn, tunnetun / Rakkauden kanssa?”. Kolmannen säkeen adjektiivien luettelosta suomennokseen on otettu mukaan sisällöllisesti vain ”kielletty”.

Vaikka joidenkin runojen tuomitseva ja halveksiva sävy Unkaria ja unkarilaista kansakuntaa kohtaan on erittäin voimakas, näiden asenteiden ja paikoin ironisen tai ivallisen tyylin taustalla ovat runojen minän huoli ja suru kotimaataan ja kansakuntaansa kohtaan. Useimpien unkarilaisuusaiheisten runojen minä pitää itseään unkarilaiseen kansakuntaan kuuluvana ja näkee tämän kuulumisen ennalta-annetuksi ja muuttumattomaksi. Runojen minän kansallinen identiteetti näyttää siis olevan hänelle ratkaisevan tärkeä, ja sen voi hahmottaa vahvan identiteettikäsityksen avulla. Tämän mukaan identiteetti on pysyvä ja sama, ja jokaisella henkilöllä ja ryhmällä on oma, erillinen, selvärajainen identiteettinsä. ”Minuutti-ihmisten jälkeen” -runon lopussa ilmaistua käsitystä lyyrisen minän kansallisesta identiteetistä on kuitenkin tulkittava heikon tai konstruktiivisen identiteettikäsityksen pohjalta, jonka mukaan identiteetti on muuttuva ja epäyhtenäinen.²⁷

Runon minä ilmaisee näitä erilaisia, häilyviä identiteettikäsityksiään näin: ”Unkarin Baabelin joutava aika, / Suojaa, Isä Luoja, joutumast mukaan, / Mua sitovat ovat merkkejä taivaan, / Ja on häittemme vuoro tultava. // Unkaria olen, jos päätän haluta, / Jos ei maailma toistaitoinen, / […]”.²⁸ Lainauksen viimeisessä säkeessä on ero käännöksen ja alkutekstin välillä: ”Ha nem sutáké lesz itt a világ”, eli ”Jos/Kun maailma ei täällä ole kömpelöiden”.²⁹ Yleensä runojen minä identifioituu kuitenkin unkarilaiseksi ja pitää alkuperän merkitsemää kytköstä vahvana. ”Viesti Amerikan unkarilaisille” -runossa hän tuntee voimakasta yhteenkuuluvuutta myös Yhdysvaltoihin muuttaneiden ulkounkarilaisten kanssa, joskin hän erottaa kuitenkin toisistaan ”me”- ja ”te” -pronomineilla Unkarissa ja Yhdysvalloissa asuvat unkarilaiset: ”Teidät yhteinen kirouksemme / Meistä irrotti kauas, kauas”.³⁰ Maastamuutto, vähemmistössä eläminen ja ylipäätään siirtolaisuus ovat puolestaan taas ajankohtaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Vaikka Adyn runojen käsitys unkarilaisuudesta rakentuu nationalismin perustaa muodostavaan ajatukseen kansakuntien erillisyydestä, hänen runojensa minän usein arvosteleva ja tuomitseva suhtautuminen unkarilaisten ajatteluun ja toimintaan eroaa kuitenkin romantiikan ajan runouden kansankuvauksen pateettisuudesta.³¹

Kaikki kaikkiaan uusi käännösvalikoima antaa kiitettävän uudenlaisen ja perustellun näkökulman Adyn runouteen suomenkieliselle yleisölle. Teoksessa käsitellyt yhteiskunnalliset aiheet ovat tärkeitä sekä Adyn runouden ymmärtämisen että ajankohtaisuutensa takia. Joskin kokoelman yhteiskunnallinen painotus on vaikuttanut perustavanlaatuisesti siihen, mitkä runot on otettu mukaan, tämä fokus ei kuitenkaan ole johtanut muiden, Adyn runoudessa keskeisten, ensisijaisesti henkilökohtaisten teemojen ohittamiseen. Ne ovat läsnä kokoelmassa yhteiskunnallisten kysymysten rinnalla tai punoutuvatkin niiden kanssa yhteen. Käännökset ovat ylipäätään hyvin onnistuneita, sisällöltään tarkkoja ja välittävät Adyn poetiikan piirteitä. Jos käännökset luetaan läpi säkeestä säkeeseen, toki erojakin löytyy, mutta kääntäessä käännösten ja alkutekstien välille syntyy erityyppisiä eroja aina ja väistämättä. Tosin sisällysluettelossa useiden runojen unkarinkielinen nimi on kirjoitettu virheellisesti, mitä en voi jättää mainitsematta.

Yleisesti ottaen kokoelmasta löytyy kuitenkin erinomaisia suomennoksia, kuten esimerkiksi ”Jälkeläinen en, en onnellinen…” -runo. Nostan sen tänne loppuun sen kolmen ensimmäisen säkeistön esimerkkinä Adyn minäkeskeisestä runoudesta, johon myös kokoelman nimi viittaa. Tarkemmin katsoen tässäkin runossa voi huomata yhteisöihin kuulumisen – tai sen puutteen – sekä vierauden, ymmärtämättömyyden ja yksinäisyyden yhteiskunnallisiksikin ajateltavat teemat:

Jälkeläinen en, en onnellinen esi-isä,
Sukulainen, tuttu en
Ole kenellekään
Ole kenellekään.

Olen kuten jokainen: ylhäinen
Pohjannaula, sala, vierainen,
Painajainen, valo, kaukainen,
Painajainen, valo, kaukainen.

Ah, en näin voi jäädä
Itseni tahtoisin esittää
Jonk’ nähtyänsä näkisivät
Jonk’ nähtyänsä näkisivät.³²