Pääkirjoitus: Aasia
JUSSI LAHTINEN
En usko, että olen ainoa eurooppalainen, joka Thaimaahan matkustaessaan on häkeltynyt uuden ja vanhan kontrastista. Bangkokissa näin taannoin elämäni ensimmäisen kerran sen, miltä ultramoderni pilvenpiirtäjäkaupunki näyttää, ja samalla – vain muutaman korttelin päässä – eteeni työntyivät vuosisataiset perinteet. Uskon, että muillakin reppureissailijoilla on samantapaisia kokemuksia Thaimaasta tai muista Aasian maista. Myös tämänkertaisessa Hybriksessä kontrasti – ja osin myös harmonia – kulttuurien eri-ikäisten kerrosten välillä on näkyvissä, mutta hieman eri näkökulmasta. Kerrokset näkyvät ensisijaisesti kulttuuristen, taloudellisten ja sosiaalisten ilmiöiden kautta.
Numeron historia-aiheisissa teksteissä pohditaan idän ja lännen välistä dynamiikkaa. Ella Holma analysoi kahden Japanissa 1800-luvun lopulla asuneen angloamerikkalaisen naisen näkemyksiä japanilaisesta kulttuurista, ja erityisesti naisten elämästä saarivaltiossa. Mielenkiintoisesti toinen Holman käsittelemistä naisista – brittiläisen diplomaatin vaimo Mary Crawford Fraser – näki japanilaisessa kulttuurissa aineksia, joista länsimaat voisivat ottaa opikseen. Tämä ei ollut tyypillistä eurosentrismiä korostavalle ajalle. Samaa tematiikkaa käsitellään Juuso Järvenpään kirjoittamassa Edward W. Saidin klassikkoteoksen Orientalismi (1978) arviossa. Saidin teosta pidetään tärkeänä, joskin myös kritisoituna avauksena purkaa Eurooppa-keskeisiä historia- ja kulttuurikäsityksiä. Klassikkoarvio on sarjassaan ensimmäinen Hybriksessä, ja toivomme että tämä saa jatkoa seuraavissakin numeroissa.
Myös Samu Vähäkankaan artikkelissa sukelletaan muuttuvan Japanin maisemiin. Artikkelissa tarkastellaan koululaitoksen kehittymistä Meiji-restauraation ja sen jälkeisen Keisarikunnan aikana (1868–1945). Aikakausi nähdään historiankirjoituksessa Japanin länsimaistumisen aikana, jolloin voimakas teollistuminen ja tehokkuuden käytänteet valtasivat alaa samalla, kun muun muassa koululaitoksen piirissä kansaan iskostettu nationalismi loi pohjaa Japanin tuleville valloitussodille. 1900-luvun suurvalta-Japanissa yhdistyikin tehokkaasti keisarikeskeinen kansallistunne sekä eurooppalaistyyliset siirtomaa-ambitiot. Vähäkankaan teksti luo hienon kehyksen numeron muille, nykyaikaa käsitteleville teksteille.
2020-luvulle tultaessa Aasian kulttuurit eivät enää ole alisteisia länsimaiselle paineelle, vaan esimerkiksi elokuvateollisuudessa entinen asetelma on kääntynyt osin päälaelleen – kasvavat Aasian markkinat muovaavat länsimaista viihdekoneistoa. Maailman väkirikkain valtio Kiina on ollut jo pitkään globaali mahtitoimija. Jussi Lahtinen esittelee kirjakatsauksessaan Suomessa viime vuosina julkaistua Kiina-aiheista tietokirjallisuutta ja kiinalaista fiktiivistä käännöskirjallisuutta. Katsauksesta tulee ilmi, että Kiina on yhä monimuotoisemmin niin politiikan, talouden kuin kulttuurinkin saralla myös suomalaisen lukijan tavoitettavissa. Viihdepuolella eteläkorealaisesta Squid Gamesta (2021) on tullut suoratoistopalvelu Netflixin kaikkien aikojen katsotuin sarja. Oskari Jokinen analysoi sarjaa sen yhteiskunnallisten ulottuvuuksien kautta. Samalla hän kysyy: onko sarja tehty kansainvälisiä markkinoita varten vai onko se ennen kaikkea korealaisesta kulttuuripiiristä kumpuava? Laura Kääntee taas raportoi Hybriksen lukijoille Thaimaan nykyisestä kireästä poliittisesta tilanteesta. Miten viime vuonna alkanut uusi mielenosoitusten aalto vertautuu aiempiin ruohonjuuritason poliittisiin liikkeisiin?
Kaiken kaikkiaan vuoden viimeinen Hybris luo kuvaa maanosasta, jossa katse suuntautuu tulevaisuuteen. Vanhoista eurosentrismin ajoista on tultu pitkä matka, ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että osat alkavat vaihtua – maailmaa tarkastellaan yhä enemmän idästä päin.
Ajatuksia herättäviä lukuhetkiä kaikille!