Suot on sellaisia paikkoja, jotka pitää niin kuin… tai että on tärkeä että ne säilytetään tulevaisuudessa myöskin niin kuin jälkipolvien ihailtavaksi [− −] sellaisia paikkoja jossa he voi kokee tuollaisia luontokokemuksia ja niistä heille voi tulla myöskin [− −], joku semmoinen ajatus [− −] niin kuin maailman iästä ja [− −] ihmiskunnan historiasta ja biologiasta ja kaikesta hienosta [− −] mihin siellä on mahdollisuus liittyä. Näen sen tärkeänä ilman muuta, ja siksi myös vaalimisen arvoisena niin kuin myöskin meidän jälkeen tuleville, sekä ihmisille että eläimille [− −] se on heidän, eläinten koti myöskin. (Haastattelu, nainen, valokuvaaja.)

Tämän päivän luontosuhteella on kauaskantoisia vaikutuksia ihmisen ja luonnon yhteiseen tulevaisuuteen. Suot, kattaen turvemaat, aapasuot, nevat, rämeet, korvet ja muut soiset luontotyypit¹ ovat merkittävä luontotyyppi Suomessa. Noin kolmannes Suomen maapinta-alasta on suota, mutta nykyään noin puolet siitä on ojitettu ja otettu maa- ja metsätalouden tai turvetuotannon käyttöön.² Suot ovat monien eliölajien luontaisia elinympäristöjä. Erityisesti lintuja saatetaan mennä varta vasten suolle tarkkailemaan. Eläimiä kohdataan soilla myös muun toiminnan ohessa. Perinteisesti suot Suomessa ovat olleet agraarin työn paikkoja, mutta viime vuosikymmeninä on tapahtunut muutos, ja ihmisten menevät suolle enimmäkseen vapaaehtoisesti ja erilaisista elämyksellisistä ja virkistyksellisistä syistä.³ Samalla ihmisten suhde suon ei-inhimillisiin eläjiin on muuttunut. Esimerkiksi karhujen pelko on aiemmin liittynyt niiden mahdolliseen uhkaan karjalle ja siten elinkeinoille.⁴ Nykyisin sen sijaan saatetaan toivoa moisen villieläimen kohtaamista osana elämyksellistä luontokokemusta. Kuitenkin myös osa uusista suonkäyttötavoista muuttaa soiden ekologiaa ja eläinten elinympäristöjä ja aiheuttaa haittaa toisille eläinlajeille, mutta suosii toisia.

Ihmisen toimien ja valintojen taustalta löytyy erilaisia oletuksia eläimistä luonnossa ja eläinten luonnosta. Tässä artikkelissa tarkastelen, millä tavoin uudet, elämyksellisyyteen painottuvat suon käyttötavat ovat vaikuttaneet käsityksiin suoluonnosta ja siihen kuuluvista eläimistä. Luontosuhde − tässä suhde suohon erityisenä luontotyyppinä eläimineen − syntyy ihmisen ja suon vuorovaikutuksesta. Suosuhteella, johon eläimet osallistuvat ja toimivat, on useita ulottuvuuksia, kuten aineellinen, kokemuksellinen, kognitiivinen, kielellinen, emotionaalinen ja filosofinen ulottuvuus.⁵ Tarkasteluni keskiössä ovat eläinten kohtaamisille annetut merkitykset. Artikkelini perustuu etnografiseen suolla kulkijoiden kokemuksista kertovaan aineistoon. Suo. Kirjoitus- ja kuvakeruussa⁶ 2018-2019 saatujen kirjoitusten lisäksi käytän aineistonani soilla toimivien ihmisten haastatteluja. Aineisto on kerätty osana Suotrendi-tutkimushanketta⁷, jossa tutkitaan, miten uudet suon käyttötavat muuttavat suon kulttuuriperintöä ja siihen sisältyvää luontosuhdetta.

Aineisto ja näkökulmat

Analysoin aineistoa etnografisen lähiluvun keinoin hyödyntäen ympäristöestetiikan, ekokritiikin ja yhteiskunnallisen eläintutkimuksen näkökulmia. Suo. Kirjoitus- ja kuvakeruun virikekysymyksissä kysyttiin muun muassa, millaisia eläimiä odotat kohtaavasi suolla ja miten eläimet ovat ruokkineet mielikuvitustasi suolla käydessäsi. Keruun kirjoitukset ovat vapaamuotoisia, joten osallistuneet saattoivat itse päättää vastaavatko eläinkysymyksiin ja millä tavoin, ja siksi aineistoa on ollut mielekkäintä analysoida laadullisin menetelmin. Myöskään vastaajien niukat taustatiedot – kyselyyn sai vastata anonyymisti – eivät anna mahdollisuutta pohtia kokijoiden keskinäisiä eroja suhteessa eläimiin. Vastauksia kyselyyn saatiin 78 henkilöltä. Tutkimusaineiston tässä muodostavat 49 kirjoitettua vastausta, joissa ei-ihmistoimijat mainitaan osana suokokemusta. Lainauksissa viitaan sivunumeroituun arkistomerkintään (suo_nn). Lisäksi olen valinnut aineistoksi 33 Suotrendi-tutkimushankkeen tekemää haastattelua erilaisilta suon käyttäjiltä kuten taiteilijoilta ja urheilijoilta. Puolistrukturoiduissa teemahaastatteluissa fokus on ollut jossakin muussa suolle menemisen syyssä kuin eläinten tarkkailussa. Haasteltavilta on kuitenkin kysytty kohtaamisista eläinten kanssa, ja toisaalta eläinhavainnot ovat nousseet esille muista suokokemuksista kerrottaessa. Myös tämän aineiston tarkasteluun sopii parhaiten laadullinen analyysi.

Ihmisille eläimet voivat olla syy mennä suolle sekä huvina että hyötynä. Eläinperäisiä syitä ovat lintujen, hyönteisten ja perhosten tarkkailu, luontokuvaus sekä lajikartoitukset ja rengastus. Myös metsästys ja kalastus ovat eläinperäisiä syitä mennä suolle, mutta mainintoja niistä on sekä kyselyaineistossa että haastatteluissa vain muutamia. Niissä painottuu muisteltu lapsuus ja nuoruus, ja myöhemmin kivääri on yleensä vaihtunut kameraan tai kiikareihin.⁸ Eläinten kohtaamisiin suolla liittyy useita materiaalis-teknologisia seikkoja, jotka ovat omanlaisiaan ei-inhimillisiä tai elottomia toimijoita. Käytän monilajisen suosuhteen tarkastelussani toimijuuden käsitettä, joka viittaa monen suuntaisiin vaikutussuhteisiin. Toimijuus on inhimillisten ja ei-inhimillisten olioiden tekojen ja toimien jatkumo, jossa osapuolet voivat tietoisesti tai ilman intentiota estää tai edistää toisen toimintaa.⁹ Toimijuuden ja aistien kautta luonnon kanssa vuorovaikutuksessa syntyvää tietoa voidaan kutsua myös affektiiviseksi tai hiljaiseksi tiedoksi,¹⁰ jolloin tulkintaa siitä on tehtävä epäsuorien kerronnan tapojen kautta. Toisaalta kohtaamisia suolla jäsennetään aineistossa tietoisesti kertomuksiksi ja sanalliseen muotoon, jolloin kokemusta on mahdollista välittää toisille ihmisille.¹¹

Suo kulkemisen alustana määrittelee aineellisilla ominaisuuksillaan sitä, millä tavoin siellä voi liikkua, ja on siten aktiivinen vuorovaikutuksen osapuoli. Erilaiset välineet - kuten kamerat, kiikarit, aseet, kalastusvälineet, kumisaappaat, sauvat, rengastusvälineet, seurantalaitteet, hyönteishaavit, pitkospuut, lintutornit, piilokojut, hyttyshatut, hyönteiskarkotteet ja niin edelleen − ovat myös ihmisen ja luonnon kosketusta muokkaavia toimijoita. Välineet muuntavat kohtaamisia eri tavoin ja ilman niitä ei kohtaaminen välttämättä onnistu. Esimerkiksi kumisaappaiden on esitetty olevan eniten suon tutkimiseen vaikuttanut tekninen innovaatio. ¹² Välineet määrittävät myös etäisyyksiä. Lintutorni ja kiikarit esimerkiksi mahdollistavat lintujen tarkkailun kaukaa, niitä häiritsemättä. Jahtitorni sen sijaan toimisi hyvin erilaisena välineenä. Tarkkailu voi viedä ihmisen myös lähelle ja poikkeuksellisiin asentoihin kuten usein luontokuvaajilla. Tarkkailemiseen, tutkimiseen ja kartoittamiseen liittyy vahva tiedonintressi. Luontosuhdetta saatetaan tietoisesti haluta syventää tutkitulla ja koetulla tiedolla, ¹³ ja tämä vaikuttaa myös eläinsuhteisiin.

Keitä suolla kulkee?

Suon eläiminä voi pitää niitä, jotka siellä asuvat eli pesivät, mutta myös niitä, joille suo on tilapäisempi ravinnonhaun, soitimen tai muun parittelukäyttäytymisen paikka. Soiden eläimillä on erilaisia rooleja suhteessa toisiinsa, esimerkiksi ravintona. Aineistossa kaikkein eniten huomiota suon eläimistöstä saavat linnut. Ne mainitaan usein erilaisin yleisnimin – linnut, linnusto, kololinnut, kahlaajat, pikkulinnut, suolinnut, pöllöt, sorsat, lokit – mutta myös tarkemmin lajinimin: kurki, joutsen, huuhkaja, taivaanvuohi, jänkäkurppa, suokukko, korppi, kotka, riekko, teeri, metso, kuovi, viklo, liro, tavi, telkkä, keltavästäräkki. Luokittelu ja nimeäminen ovat erilaisia tapoja määritellä eläintä. Eniten mainintoja aineistossa saa kurki; se näyttäytyy eräänlaisena suon symbolilintuna. Merkityksellisempiä linnut ovat suon äänimaiseman kannalta:

Kasvit luovat soille niiden ominaisen värityksen ja tuoksun, linnut puolestaan äänimaailman. Kevättalven öinä soilta kantautuu teerien pulina ja riekon nauru. Keväinen kurjen huuto säväyttää aina. Taivaanvuohi ja harvinaisempi serkkunsa jänkäkurppa ilahduttavat erikoisilla soidinäänillään. Keskikesän äänimaailman täyttää lirojen ja valkoviklojen varoittelu. Loppukesästä tyypillisin suon ääni on keltavästäräkkien kirkas helähtely. (suo_42)

Suolla runsaslukuisimmin havaittu eläin on kuitenkin hyttynen (itikka, sääski). Lisäksi soilla pörrää joukko muita hyönteisiä ja ötököitä: perhosia, paarmoja, mäkäräisiä, kärpäsiä, sudenkorentoja ja ampiaisia sekä muurahaisia. Ötököiden kohdalla harva ottaa esille kovin tarkkaa lajimääritystä, vaikka joku mainitseekin rämekulkumittarin (perhoslaji) ja samalla viittaa omaan luonnontieteelliseen asiantuntijuuteensa. Soilla tavataan myös sammakoita ja rupikonnia sekä käärmeitä, jotka joskus tarkennetaan kyiksi. Soiden pienet eläimet näyttäytyvät erottamattomana osana suoluontoa, jopa sen väistämättömänä olosuhteena.

Nisäkkäitä soilla liikkuu vähemmän kuin lintuja ja hyönteisiä, mutta kokemukset niistä voivat olla sitäkin mieleenpainuvampia. Esimerkiksi suurpedot voivat olla suolla sekä pelkojen että haaveiden kohteita. Aineistossa onkin karhuun ja suteen liittyviä mainintoja enemmän kuin varsinaisia havaintoja niistä. Soilla liikkuvista muista nisäkkäistä mainitaan jänis, hirvi ja poro. Nykyisin tavanomaisissa vapaa-aikaan kuuluvissa käynneissä soilla monella on mukana koira. Entisaikoja muistelevissa kertomuksissa mainitaan edelleen kotieläimistä lehmät ja hevoset – suon tiedostetaan olleen vaarallisia paikkoja niille. Kesyjen eläinten, ihmisen ja suon suhteiden pohdintaan aineisto kuitenkin tarjoaa vain vähän materiaalia.

Eläimet esiintyjinä ja jälkinä

Tarkkailtuina ja tiedon kohteina eläimet voivat päätyä tahattomiksi esiintyjiksi. Ihailun kohteena eläimen ulkonäköä, ääntä ja toimia saatetaan kuvailla taidelähtöisillä ilmauksilla: eläimen liike on kuin tanssia tai äänet kuin konsertteja. Lähtökohta näissä on arvostava, kehutaan taiteeksi. Tällaisiin kuvauksiin liittyy se, että inhimillinen todellisuus nähdään perustavalla tavalla narratiivisena, jolloin kertomuksilla sekä jäsennetään että luodaan kokemuksia. ¹⁴

Esiintymisiin liittyvistä metaforista huolimatta suon ihmiskulkijat näyttävät aineistossa olevan tietoisia eläimistä omaehtoisina toimijoina, jotka eivät esiinny ihmistä varten. Ne voivat kuitenkin esiintyä lajikumppaneilleen kuten kurjet soitimella. Ihmisen erillisyys ei-inhimillisistä eläimistä voi sitä kautta korostua kokemuksessa:

Välillä reitille osui kuivia männikköselänteitä, vaihtuakseen taas rimpien sokkeloksi. Häpeillen ja anteeksi pyydelleen säikyttelin pesimäsijoilleen asettuneita kurkipareja. Siiville noustessaan ne huutelivat kimakoita solvauksia häiritsijälleen. Juuri kun tunsin olevani osa tätä kaikkea. Olin kuin kotonani mutta vain omasta mielestäni. Masentavaa, sillä eihän hirvikään saa nevaa ylittäessään tuollaista kohtelua osakseen. Ihminen on outo ja pelottava kulkija suurilla selkosilla. Minäkin olin vain kuokkavieras kevään riemujuhlassa. (suo_ 214–217)

Taiteellisia vertailuja voi kuitenkin ajatella myös muistutuksena ei-inhimillisen luovuuden mahdollisuudesta, ja ne voi nähdä osana pyrkimystä etsiä yhteyttä eläimiin tavalla, jota voisi kutsua arkiseksi posthumanismiksi, jossa ihminen hakee paikkaa lajina toisten eläinlajien joukosta.

Ihmisen kulkeminen suolla on enimmäkseen tilapäistä. Suolla käydään, ei asuta. Yöpyminenkin on haastavaa, vaikka se on teltoissa, laavuissa ja lintutorneissa mahdollista. Eläinten ei koeta välttämättä olevan läsnä yhtä aikaa ihmisen kanssa. Joidenkin vastaajien ja haastateltujen kokemus on, ettei suolla olisi paljoakaan eläimiä, koska niitä ei näe. Kanssakulkeminen eläinten kesken voi olla siten ajallisesti erillistä tai peräkkäistä. Eräänlaista kertomuksellista jäsentämistä suon eläimiä kohtaan harjoitetaan, kun eläin on läsnä vain jälkinä (myös äänijälkinä). On kyse luonnon lukemisesta, kun kulkemisen, saalistamisen, pesimisen jälkien ja jätöksien avulla tunnistetaan kausaalisuhde jäljen ja sen aiheuttajan välillä ja tehdään päätelmiä. ¹⁵ Tämä ei ole vain inhimillistä jäsentämistä; myös toisille eläimille jäljet ja jätökset toimivat tulkittavina merkkeinä. Eläinten läsnäolo voidaan kokea myös niin sanotusti ympäriltä, esimerkiksi äänistä. Omaa kulkua ehkä sovitetaan sinne joukkoon toisina eläiminä ja muita häiritsemättä: ”Silloin lähdemme kuin kurjet kahlaamaan suuren, ajattoman aavan pienelle saarelle, ympärillämme kurkien tanssi, teerien, viklojen, lirojen, taivaanvuohien, kuovien kiihkeä soidinlaulu” (suo_109). Tässä kaltaisuuden tavoittelussa eläimet tulevat läheisiksi niiden herättämien myönteisten affektien kautta, ja niistä voidaan puhua söpöinä naapureina tai muuten niiden toimiin eläytyen. ¹⁶

Eläimet olosuhteena

Toisinaan suon eläimet tulevat kuitenkin ei-toivotulla tavalla liki. Eräs kyselyyn vastaaja kirjoittaa: ”Suoalueella oli aina hyttysiä, jotka eivät suuremmin miellyttänyt” (suo_024). Kokemus hyttysten epämiellyttävyydestä kuuluu osaksi kirjoittajan hieman etäiseksi jäävää suosuhdetta ja suolle annettua vähäistä arvoa. Moni informanteista kuitenkin ottaa hyttyset suolla itsestäänselvyytenä ilman negatiivista arvotusta. Jopa hyttysiin voidaan liittää arvostusta taidemetaforin: ”Musiikin lainalaisuuksista mitään ymmärtämättä mietiskelen, meneekö hyttysten konsertti pianissimon vai fortissimon puolelle” (suo_262). Hyttyset kuuluvat suolle. Tai suo hyttysille. Haastatelluilta kysyttiin, kenelle suot kuuluvat. Kukaan heistä ei rajannut suon kuulumista ihmisen hallintaan, ja vastauksissa, joiden mukaan suo ei kuulu kenellekään, kyseenalaistetaan koko omistajuus. Toisaalta esille nostettu ajatus, että suo kuuluu kaikille, mahdollistaa ihmisen sijoittumisen yhdeksi eläimeksi kollektiivisesti suon eläjien joukkoon. Osa kuitenkin ilmaisi suon kuuluvan sen asukeille tarkoittaen sen eläin- ja kasvilajeja, ja siten erottaen ihmisen muusta luonnosta.

Kun ihmiset keskittyvät suolla omaan toimintaansa, esimerkiksi marjastukseen, eläimiin ei välttämättä kiinnitetä huomiota. Hyttysiä hätistellään iholta niitä enempää ajattelematta. ”Suolla ei ärsytä mikään paitsi sinne kuulumattomat roskat” -kommentti samassa yhteydessä tuo esille näkemyksen, joka on tuttu positiivisen luonnonestetiikan ajatuksesta: vain ihmisen toimia voidaan arvostella; luonto on arvostelun yläpuolella, itsessään kaunis ja hyvä. ¹⁷ Tämä hyvyys voi olla tarkoituksenmukaisuutta, jossa hyttynen on hyvä, koska se on linnun tai jonkin muun eläimen ravintoa. Kaikki positiivisen luonnonestetiikan kaltainen ajattelu ei kuitenkaan ole tällä tavoin hyötyperusteista. Luonnonkuvaajien haastatteluista käy ilmi, että arvottaminen ei perustu kohteen merkityksessä muille vaan esimerkiksi suhteessa tavoiteltuun valokuvaan.

Kyl mä ainakin tykkään, niin kuin tuo hyttyskuvakin tuolla, suolla aamulla aikaisin, kun hyttynen rupee [− −] kuivatteleen siipiään, niin se [− −] oli ihan tossa, edessä oli suonsilmä, ja mähän ryömisin siellä, ja hetkonen, tuossa on hyttynen, ja tuolta tulee valo, niin sit kun mä katoin sen siitä kuvaruudusta, siitä pienestä kameran[näytöstä], niin ohoh, nyt tais tulla kilpailukuva. (Haastattelu, mies, valokuvaaja.)

Toisinaan suolle kuuluvat eläimet ovat ihmisten kilpailijoita. Aineistossa on esimerkiksi kuvaus, jossa mies ajaa runsaan hillahavainnon vuoksi monta sataa kilometriä suolle todetakseen, että kiertävä porolauma on ehtinyt apajille ensin (suo_261). Kuitenkin toisten ihmisten tulo apajille koetaan useissa kirjoituksissa vaikeammaksi asiaksi. Tässä on jälleen positiivisen luonnonestetiikan kaikuja. Suon eläimet määrittyvät harvoin haittaeläimiksi, mutta muualla määritys saattaa voimakkaasti sävyttää eläinten ja ihmisten suhdetta. ¹⁸ Luokittelu on jossain muodossa tyypillistä kaikille eliöille, koska esimerkiksi ”ympäristön ärsykkeisiin kuuluvat muiden lajien yksilöt, jotka eläimen näkökulmasta ovat joko hyödyllisiä, haitallisia tai yhdentekeviä.” ¹⁹ Haittaeläin on kuitenkin haitta ensisijaisesti ihmiselle, ja se liittyy usein taloudellisiin arvoihin. Kuitenkin kun ihmisten liikkuminen suolla ei monilla enää ole sidoksissa elantoon, tulee siellä harvemmin vastaan tilanteita, joissa eläin näyttäytyisi haittana ihmisen toimille. Toki hyttysetkin voidaan nähdä suon haittaeläiminä – Suomessakin on tavattu hyttysten levittämiä tauteja ²⁰ –, mutta suuremmassa mitassa ne ovat haitan sijasta vain kiusa, jolla ei ole varsinaista taloudellista tai terveydellistä merkitystä.

Eläimet ja suopelot

Eläimet, erityisesti käärmeet ja karhut, on mainittu syinä pelätä suota. Eläinpelot ja suopelot yleisemmin ovat perinteentutkija Kirsi Laurénin analysoimassa, vuosituhannen vaihteessa kerätyssä suokokemusaineistossa ²¹ kuitenkin useammin esillä kuin tässä analysoimassani uudemmassa aineistossa. Aineistoni lapsuusmuistoista löytyy kuitenkin suon upottavuuden lisäksi eläimistä varoittelua: ”Karhuja pelättiin tietenkin, siksi piti huutaa vähän väliä toisille tarpeettomia kysymyksiä, meluta muutenkin, laulaa itsekseen, rikkoa suon rauhaa” (suo_132). Tällä tavoin rinnakkaiselo suon eläinten kanssa on voinut vaatia tekemään itsestään enemmän erillisen luontoon nähden. Toisaalta eläimillä voi olla osuutensa myös suopelkojen voittamisessa tai käsittelyssä. Esimerkiksi eräs vastaaja kertoo pienen uppoamistapauksen vuoksi hieman pelkäävänsä suolla, mutta koska linnut kiehtovat häntä, pelosta huolimatta mieli vetää suolle (suo_158). Aineistosta on nähtävissä yleisemmän tason muutos suhteessa suohon: Suopelot ovat muuttuneet usein peloiksi suon puolesta ²² ja huoleksi eläinten elinympäristöjen muuttumisesta.

Aineiston mukaan suomalaisilla nykysoilla elää suon eläimistönä melko vähän myyttisiä olentoja, vaikka perinteessä niitä tunnetaan. ²³ Tämän voi ajatella liittyvän luonnontiedetaustaisen ajattelutavan läpäisevyyteen. ²⁴ Edelleen informantit tuntevat jonkin verran suon yliluonnollisiin olentoihin liittyvää kertomusperinnettä. Suolla on siinä mielessä salaperäisen paikan maine, että sinne voidaan kuvitella outoja asioita, joihin ei kuitenkaan varsinaisesti uskota. Se, että aineistossa mainituille keijuille, suopeikoille, kummituksille, ”huuruille ja haamuille” tai matalalla lentäville noidille ei löydy tarkkoja vastineita yleisemmin tunnetuissa soiden kansanperinteessä, vahvistaa ajatusta suosta vapaan kuvittelun paikkana.

Kaivatut eläimet

Vaikka eläimiä kohtaan tunnetut pelot (kuten esimerkiksi käärmeitä tai karhuja kohtaan) tai inho ja kiusa (kuten hyttysiä kohtaan) ovat saattaneet ja saattavat pitää ihmisiä poissa soilta, eläinten kohtaamisista soilla myös unelmoidaan. Aineisto on kerätty suosta jollain tavoin kiinnostuneilta henkilöiltä, mikä selittää huomioiden lähtökohtaisesti positiivista sävyä. Se voi myös selittää sitä, ettei aineistosta löydy muualla yhteiskunnassa käytyä kriittistä keskustelua esimerkiksi susista. ²⁵ Suolla ihmiset ja pedot eivät ole törmäyskurssilla. Niiden kohtaamista voidaan pitää harvinaisena ja siksi arvokkaana:

Sehän on semmonen suuri toive, suuri toiveeni olis joskus että näkisin suurpetoja luonnossa [naurahtaa], että niitä harvoin pääsee näkemään ja ikinä semmoista mahdollisuutta tule, mutta kyllä mä varmaan haluaisin sen karhun joskus nähä, mut en mä varmaan koskaan nää. (Haastattelu, nainen, urheilija.)

Susi sumussa suolla olisi erään luontokuvaajan unelmakuvan aihe. Vielä hän ei ole sellaista otosta saanut, koska monen harvinaisen asian pitäisi toteutua kerralla. Muun muassa kohtaamisen paikkana toimivan suon pitäisi vastata erämaista mielikuvaa oikeanlaisesta suosta. ”Suon kuuluu olla koskematon ja luonnontilainen” (suo_153), kuten eräs kirjoittaa. Aineiston informantit käsittelevät hyvin vähän turvetuotantosoita, mutta ojitetut suot kuitenkin mainitaan. Ojitusten aiheuttamat muutokset suolle ovat hyvin näkyviä ja niihin suhtaudutaan nykytiedon valossa varsin negatiivisesti. Eräs vastaaja kirjoittaa: ”Ojitetulla suolla on hankala liikkua niin ihmisten kuin eläintenkin. Hirvi voi upota isoon suo-ojaan!” (suo_136). Soiden muuttumisen pelätään vaikuttavan suon eläimistöön. Harvinaiseksi käynyt muuttohaukka mainitaan esimerkkinä. Toisaalta jotkin lajit voivat olla sopeutuvaisempia muutoksiin kuin toiset. Ennallistettujen soiden kohdalla luontokuvaavajat ovat esimerkiksi huomanneet, että riekot runsastuvat alkuvaiheessa. Kuitenkin myös ennallistus on suoluonnolle raju äkillinen muutos. ²⁶ Ihmisten toimet ja päätökset vaikuttavat siihen, miten joistakin eläimistä tulee hyötyjiä ja joistakin häviäjiä.

Vaikka yliluonnollisiin olentoihin suolla ei uskota, haaveiden kohtaamisissa soiden eläinten kanssa ja joskus toteutuneissakin tilanteissa eläimille annetaan luonnontieteestä ja arkiymmärryksestä irtautuvia merkityksiä. Kohtaamiset voivat johtaa syvällisiin pohdintoihin ihmisen ja eläimen suhteesta. Niihin sisältyy kaipuuta yhteyteen eläimen kanssa, esimerkiksi kotkan: ”Yllättäen sen siipi on hipaista olkapäätäni. Kotka viestittää jotain tärkeää, ystävyyttämme” (suo_226). Kerrotut kohtaamiset eläinten kanssa voivat tuottaa myös lukijalle elämyksiä:

Uni alkoi painaa luomia ja päätin siirtyä levolle. Silloin jokin risahti selän takana. Kääntyessäni näin suurikokoisen ruskeanharmaan otuksen juoksevan männikön hämärässä suoraan kohti istumakiveäni. Se liukui pehmeän tasaista ravia kuin aave mättäiden ja maapuiden yli. Yhtäkkiä veri tuntui kuohuvan suonissa. Olin ikäni uneksinut kohtaavani suden – tuon metsän varjoissa vaeltavan hahmon – ja nyt se näytti juoksevan suoraan syliin. Seurasin haltioituneena suden lähestymistä. Mutta kuinka voisi meikäläinen, salomaiden kuokkavieras, jäädä hukalta huomaamatta. Kun otus oli vielä parinkymmenen metrin etäisyydellä, se pysähtyi kuin seinään, jäykistyen silmänräpäyksessä liikkumattomaksi patsaaksi. Väliimme jäi yksi männikön rungoista. Siirsimme molemmat varovasti päätämme kunnes katseet kohtasivat. Suden kellanruskeissa silmissä oli pelon sekaista uteliaisuutta ja samalla villiä hehkua. Sen katse sai aikaan outoja väristyksiä. Pitkään kestäneen tuijotuksen jälkeen pieni liikahdukseni sai suden ponnistamaan hurjaan pakolaukkaan. Muhkean tuuhea häntä peräsimenään se puikkelehti tuulena mäntyjen lomitse. Kaukana harjanteella hukka pysähtyi katselemaan taakseen. Ylvään näköinen hahmo piirtyi männynrunkoja vasten. Vielä hetki ja se oli kuin haihtunut näkyvistä. (suo_216)

Kokemuksista kertominen on kertojalleen keino jäsentää ja taltioida hetkellistä, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden kokemuksen jakamiseen toisten kanssa. ²⁷ Kohtaamiset eläinten kanssa suolla ovat muun luontosuhteen tavoin sekä yksityisesti että yhteisöllisesti muotoutuvia. ²⁸

Lopuksi

Etnografinen aineiston tulkinta avasi muutamia näkökulmia siihen, miten kerrontatavoilla ja kertojien tekemillä tulkinnoilla rakennetaan käsitystä eläimestä suolla. Diskursiivisten merkitysten ohella monilajisiin luontosuhteisiin ovat vaikuttaneet materiaaliset merkitykset. ²⁹ Kohtaamisen välineet, etäisyydet ja asennot muovaavat vuorovaikutusta suon ja sen eläinten kanssa. Jos kivääri on vaihtunut kiikariin, on käsitys eläimestä muuttunut. Eläin on muuttunut hyötyarvoisesta riistasta itseisarvoiseksi ihailun, tarkkailun ja mahdollisesti oppimisen kohteeksi. Yleisemmin Suo-kirjoituksissa toistuu ajatus suolla kulkemisesta jonakin mitä pitää opetella. ³⁰ Kokemuskertomuksissa esiintyy erilaisia vinkkejä ja välineitä, joilla suolla kulkemista voi helpottaa. Ne ovat suokokemuksien synnyttämää materiaalista tietoa, jolla suota otetaan haltuun, vaikka haltuunotto olisi enemmän käsitteellistä kuin materiaalista.

Tarkastelemalla sitä, millaisia eläimiä suolla kohdataan tai ajatellaan kohdattavan, paljastuu eräänlainen arvojärjestys. Linnut nähdään soiden ensisijaisina eläiminä. Niitä havaitaan eniten, ja ne voivat olla syy mennä suolle. Runsaslukuisuudestaan huolimatta hyttysten merkitys on päinvastainen. Ne ovat suolla kohdattava välttämätön paha ja voivat jopa pitää ihmiset poissa soilta ”hyönteisaikaan”. Vastaavasti ajatus ”lintuajasta” eli lintujen kevätsoitimen ajasta tai pesimisajasta määrittää suoluontoa ajallisesta perspektiivistä. Harvinaisuutensa vuoksi arvostetut suurpedot osaltaan nostavat esiin kysymystä siitä, kenelle suot kuuluvat. Jos pedot pelottavat, ihminen voi väistää, koska hänen ei ole pakko liikkua suolla. Jos taas haaveilee petojen tai muiden eläinten näkemisestä, ihminen joutuu pohtimaan, millä tavoin olisi mahdollista sovittautua suoluontoon, niin ettei häiritsisi toisia eläimiä. Mahdollisista yrityksistään huolimatta ihminen jää suhteessaan suon ja sen eläimiin useimmiten ulkopuoliseksi ja ei-luonnoksi.

Kuitenkin uudenlaisten suon käyttötapojen myötä suhde suoluontoon on muuttunut myönteisemmäksi ja tiedostavammaksi. ³¹ Myönteisyys kattaa myös suhteen eläimiin: ”Jos minä saisin päättää, jätettäisiin suot linnuille ja muille eläimille sekä ihmisten virkistyskäyttöön” (suo_015). Konfliktit eläinten, kuten susien, kanssa eivät konkretisoidu suolla. Ihmisten erillisyys ja vierailijuus suolla toimii tässä asiassa eläinten eduksi. Monelta osin, kuten hiilinielukysymyksessä, suot ovat nousseet ympäristökeskusteluiden keskiöön niin paikallisesti kuin globaalisti, ja soihin liittyy erilaisia intressejä, kuten energiaturvekysymys ja ilmastotavoitteet. Ilmastonmuutokseen liittyvät lajikadon kysymykset koskevat tietenkin myös suon eläimiä, ja huoli siitä, että muutokset suoekosysteemissä heikentävät eläinten elinoloja, on aiheellinen. Siten monilajiset suosuhteet eivät toteudu pelkästään suolla, vaan käsitykset suoluonnosta eläimineen vaikuttavat ihmisten toimiin ja päätöksiin laajemman ympäristökulttuurin osana. Yksilölliset kohtaamiset toisten lajien kanssa suolla voivat silti saada aikaan laajemmin vaikuttavia positiivisia asenteita.