Interaktiivinen videopeli osana posthumanistista keskustelua valtasuhteista

Pelien rooli on läpi historian ollut hyvin kulttuurisidonnainen, ja niitä tarkastelemalla voidaankin ymmärtää myös ympäröivää yhteiskuntaa. Kun kulttuuri muuttuu, pelit seuraavat perässä, saaden uusia muotoja ja rooleja yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä.¹ Tässä esseessä tarkastelemassani esimerkissä posthumanistiseen maailmaan sijoittuva videopeli nostaa esiin ihmisistä poikkeavien toimijoiden äänellä vallitseviin hierarkioihin liittyviä epäkohtia, jotka peilaavat kivuliaasti myös todellisen maailman epäkohtia. Millaisia valtarakenteita videopelimaailmasta voidaan hahmottaa, ja ketä ne palvelevat? Miten ja kenen toimesta näitä ikiaikaisia hierarkioita kyseenalaistetaan ja rikotaan?

The Witcher 3: Wild Hunt (CD Projekt RED, 2015) on interaktiivinen avoimen maailman roolipeli, jossa pelaaja ohjaa suurimman osan ajasta Geralt of Riviaa, ammatikseen hirviöitä metsästävää Witcheriä. Witcherillä tarkoitetaan laajaa, vaativaa koulutusta ja fyysisen mutaatioprosessin läpikäynyttä henkilöä. Koulutus tähtää siihen, että Witcheriksi jo lapsena valikoiduista yksilöistä muokataan äärimmäisen taitavia ja tehokkaita epäinhimillisten olioiden tappajia, joita inhimilliset toimijat voivat sitten palkata.² Peli on luonteeltaan hyvin moraaliseen reflektioon kannustava, ja Geralt poikkeaakin tarinamaailman sisällä oletetusta hirviönmetsästäjän roolista taipuessaan silmittömän tappamisen sijaan usein tilanteen selvittämiseen ja paikoin jopa hirviön eloon jättämiseen toimeksiannosta huolimatta. Interaktiivisessa, pelaajaa osallistavassa aineistossa on tosin huomioitava, että osa tällaisista valinnoista on pelaajan käsissä, joten Geraltin roolin muovautuminen on osin pelaajakohtaista. Tässä esseessä keskityn kuitenkin nimenomaan annettuihin mahdollisuuksiin ja niiden erilaisiin seurauksiin sekä laajempaan analyysiin Geraltin poikkeavasta, jopa eksyneestä asemasta osana tarinamaailmaa.

Aineisto on hyvin populaari, sillä se on myynyt yli 40 miljoonaa kopiota³, mutta siitä tehty tutkimus on tällä hetkellä hyvin vähäistä ja muuhun kuin tiukasti posthumanistiseen näkökulmaan keskittynyttä.⁴ Aineksia ja syitä sille kuitenkin olisi, sillä keskeisen populaarikulttuuriasemansa ohella Wild Hunt osallistuu kiinnostavalla ja tärkeällä tavalla posthumanistiseen keskusteluun. Posthumanismilla tarkoitan monitieteelliseen diskurssiin kannustavaa kriittistä tutkimussuuntausta, jossa kyseenalaistetaan yhteiskunnan ihmiskeskeinen hierarkia ja maailmankatsomus sekä siirretään huomiota myös ei-inhimillisiin toimijoihin ja ihmiseen osana laajempaa ekosysteemiä ylivertaisen toimijan sijaan. Posthumanismi vakiintui terminä 1900-luvun aikana ja nykyisenkaltaisena kriittisenä tutkimussuuntauksena 1990-luvulla, mutta siihen liittyvät ajatusmallit juontavat juurensa jopa antiikin Kreikkaan saakka.⁵

On huomionarvoista, että Wild Hunt Hearts of Stone ja Blood and Wine -lisäosineen on jo itsessään hyvin laaja peli. Yksi pelikerta kestää vähimmilläänkin yli viisikymmentä tuntia, ja mikäli haluaa kokea kaikki mahdolliset sivujuonet, se tuplaantuu. Lisäksi, koska kyseessä on interaktiivinen peli, jossa pelaajan valinnat muodostavat erilaisia tarinakulkuja ja lopputuloksia, uudelleenpeluu ja eri vaihtoehtojen ja niiden seurausten selvittäminen vie huomattavasti lisää aikaa. Jos huomioidaan vielä Andrzej Sapkowskin kirjasarjasta alkunsa saanut transmediaalinen Witcher-maailma, johon nykyisin kuuluu esimerkiksi kaksi aiempaa sarjaan kuuluvaa peliä ja Netflix-sarja, sekä faniyhteisön tuottamat sisällöt, joissa esimerkiksi analysoidaan valintoja hyvin yksityiskohtaisesti, muodostuu valtavan laaja aineisto. Jo Wild Hunt on itsessään niin suuri ja moniaineksinen, että sen tyhjentävä analyysi ihmisten ja ei-inhimillisen välisistä valtasuhteista vaatisi huomattavasti enemmän sivuja kuin tässä esseessä on. Tämä ei siis missään nimessä ole kaikenkattava selvitys, vaan pikemminkin pintaraapaisu Wild Huntin kiinnostavaan posthumanistiseen kommentaariin.

Taidekokemusten rooli ihmisten ajattelussa on suuri. Taiteen eri muodot, joukossaan myös audiovisuaalinen media, saattavat herättää katsojansa havainnoimaan ja hahmottamaan itseään ympäröivää maailmaa eri tavoin kuin ennen sitä, toimien ikään kuin muutoksen ja ajattelun alullepanijana tarjoamatta kuitenkaan suoria vastauksia.⁶ Videopelien kohdalla tämä korostuu entisestään, sillä formaattina ne mahdollistavat sellaisten asioiden kokemisen, joita olisi vaikea esittää muissa muodoissa tai ylipäätään kokea. Ei-ihmishahmolla pelaaminen on yksi tällainen asia, jossa pelaajan huomio kiinnittyy esimerkiksi omasta elämästä tutusta ihmiskokemuksesta poikkeaviin aisteihin tai ääntelyihin.⁷ Ihmisestä poikkeavan hahmon ohjaamisesta on kyse myös Wild Huntissa, vaikka pelin sisäisen luokittelun nonhuman-kategoriaan Geralt ei mahdukaan. Geralt on syntyjään ihminen, ja vaikka hän on läpikäynyt fyysisen mutaatioprosessin, joka erottaa hänet ihmiskategoriasta nykyisessä olomuodossaan, biologinen ihmisalkuperä ja sitä seurannut mutanttius erottavat hänet kuitenkin pelin sisäisistä nonhuman-roduista, kuten haltijoista ja kääpiöistä.⁸

Wild Huntissa kyseenalaistetaan kulttuurissamme vallitseva jaottelu ihmisten ja muiden välillä tarjoamalla pelaajalle kriittiseen reflektioon kannustavia valinnan mahdollisuuksia. Interaktiivinen muoto korostaakin entisestään pelien kulttuurisidonnaista roolia yhteiskunnalliseen ja moraaliseen reflektioon rohkaisevalla otteellaan. Jokaisella valinnalla on seurauksensa, ja usein niihin liittyy jonkinlainen todellisen maailman ongelmia heijasteleva aspekti. Valinnoista huomataan, etteivät asiat aina olekaan niin mustavalkoisia kuin miltä aluksi saattaa näyttää. Ihmissusi ei välttämättä tapa pahuuttaan, ja hirviön eloon jättämisellä voikin olla hyviä seurauksia sekä palkkion muodossa että tarinan kannalta. Monet kohtaamiset ei-ihmistoimijoiden kanssa herättävät myötätuntoa ja ravistelevat syvälle ajatteluumme juurtuneita ajatusmalleja, näin toteuttaen taidekokemuksen muutosvoimaa.

Hirviönmetsästäjä-Geraltin rooli pelin posthumanistisessa maailmassa ei ole lainkaan niin yksinkertainen, kuin miltä aluksi saattaa vaikuttaa. Häntä vieroksutaan ihmisten keskuudessa poikkeavuutensa vuoksi, mutta häntä ei myöskään toivoteta tervetulleeksi metsästämiensä hirviöiden joukkoon. Asetelma herättää kysymyksiä ikiaikaisista kulttuuriamme rakentavista kategorioista, joissa ihmisyyttä on pitkään pyritty määrittelemään erottamalla se jostain muusta, vieraasta ja poikkeavasta esimerkiksi käsitteillä information/noise, kulttuuri/luonto (culture/nature) ja human/nonhuman. Näiden jaottelujen täydellinen vastakohtaisuus on kuitenkin keinotekoista, sillä todellisuudessa nämä ”vastaparit” toimivat vuorovaikutuksessa keskenään.⁹ Wild Huntissa binäärinen jaottelu ihmisiin ja muihin kyseenalaistuu, kun ammatikseen hirviöitä metsästävä Geralt ei sovikaan yksinomaan vain inhimilliseen tai hirviökategoriaan, vaan liikkuu niiden välillä, enemmän tai vähemmän molempien hyljeksimänä.

Vihattu, mutta välttämätön metsästäjä: Geralt suhteessa ihmisiin

Ihmisten suhde Geraltiin on läpi Wild Huntin tarinan hyvin ristiriitainen. Toisaalta kylään saapuvaa arpista ja valkohiuksista, jo ulkonäöltään, saati sitten maineeltaan, pelkoa herättävää Witcheriä pelätään. Tälle saatetaan hyvin tiukkaan sävyyn ehdottaa, että olisi parempi jatkaa matkaa, ja pahantahtoiset kuiskailut selän takana sekä suoraan päin naamaa syljetyt haukkumanimet seuraavat Geraltin raskaita askelia tavernasta toiseen. Geralt itse suhtautuu ihmisiin melko välinpitämättömästi, koska kohtaamiset häntä vieroksuvien kanssa ovat arkipäivää. Pelaajalla on interaktiivisessa pelissä paikoin mahdollisuus vaikuttaa ihmiskohtaloihin, joko usein heidän kuolemaansa päättyvällä aggressiolla tai sitten rauhanomaisemmin, mutta edelleen kyseenalaisin keinoin, kuten lahjomalla tai Witcherien hallitsemia mielenhallintakeinoja käyttämällä. Joka tapauksessa Geraltin ja ihmisten kohtaamisissa toistuva teema on, että konfliktia hakeva osapuoli on nimenomaan ihmiset.

Pääosin jännittyneistä väleistä huolimatta ihmisten ja Geraltin välillä vallitsee kuitenkin välttämätön yhteistyösuhde. Ironista kyllä, se on lopulta vielä välttämättömämpi usein avoimen vihamieliselle ihmisosapuolelle, sillä hirviöiden tappaminen ei siihen kouluttamattomilta ihmisiltä onnistu. Usein Geraltin saapuessa hirviöt ovat kylväneet tuhoa ja tappaneet kylän tai kaupungin asukkaita, myös sellaisia, jotka niitä vastaan ovat yrittäneet taistella. Geralt puolestaan saa ihmisiltä elantonsa tapetuista hirviöistä maksettujen palkkioiden muodossa. Wild Huntin ihmiset joutuvatkin toistuvasti nielemään kaunansa ja ylpeytensä päästäkseen eroon yhteisöä piinaavasta hirviöstä. Se, että Witcherin apua pyydetään ja vastaanotetaan, ei kuitenkaan tarkoita, että tämä hyväksyttäisiin osaksi yhteisöä. Kun hirviö on tapettu ja palkkio maksettu, on Geraltin aika jatkaa matkaa.

Ajattelussa toteutetaan filosofiassa keskustelua herättänyttä pienempi paha -tematiikkaa, jossa moraalisesti kyseenalaisia tekoja oikeutetaan sillä, että niiden avulla voidaan estää jotain vielä pahempaa tapahtumasta.¹⁰ Wild Huntissa ihmisten logiikka on samankaltainen: on hyväksyttyä pyytää poikkeavan, mutta järkipuheeseen kykenevän Geraltin apua, sillä hän voi auttaa pääsemään eroon itseään pahemmista hirviöistä. Geralt on ihmisten muodostamassa hirviöhierarkiassa se pienempi paha, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi samankaltainen tullakseen hyväksytyksi ihmisten joukkoon. Ajatuksesta ei välttämättä pidetä, mutta Geralt ja ihmiset elävät vastentahtoisesti rinnakkain. Sen sijaan hirviöiden kanssa yhteiseloa ei ajatella edes mahdollisuutena, vaan niistä halutaan eroon mahdollisimman pian. Hirviöiden tappaminen voisi vertautua esimerkiksi hirvikannan harventamiseen ja siitä seuraaviin ihmisten kannalta positiivisiin asioihin, kuten kolareiden vähenemiseen.

Asetelma vertautuu toisaalta myös kiinnostavasti yhteiskunnassamme vallitsevaan luontosuhteeseen liittyvään hyötyajatteluun ja siihen liittyvään eettiseen keskusteluun, jossa yksi mahdollinen näkemys on voimakkaan ihmiskeskeinen. Eläimiä voidaan jaotella ihmislähtöisestä näkökulmasta, jolloin niiden arvo on välineellinen ja vahvasti sidoksissa ihmisten tarpeisiin.¹¹ Samanlaista hyötyajattelua on havaittavissa myös Wild Huntissa. Witchereitä siedetään, koska heistä on hyötyä, kuten vaikkapa pölyttävistä mehiläisistä tai työjuhdiksi valjastettavista hevosista. Hirviöt puolestaan rinnastuvat pikemminkin rottiin ja muihin tuhoeläimiin tai liian lähelle ihmisasutusta harhautuviin petoeläimiin.

Esimerkiksi lemmikkejä syöneistä susista on viime vuosina keskusteltu tiuhaan tahtiin myös todellisen maailman mediassa, jolloin Geraltin kohtaamiset perheenjäseniään kylän liepeillä eläville hirviöille menettävien kanssa voivat resonoida pelaajassa tuttuuden kokemuksen kautta. Kirjallisuudentutkija Rita Felskin¹² mukaan tällaisessa kokemuksessa lukija, tai tässä tapauksessa pelaaja, ikään kuin näkee jälkiä itsestään tekstissä, minkä seurauksena näkökulma muuttuu, avaten mahdollisuuksia itsereflektiolle. Pelaaja tunnistaa ihmishahmot ja syntyvän petoeläinnarratiivin, jolloin hirviöiden metsästäminen voi tuntua oikeutetulta. Toisaalta asetelma asetetaan useaan otteeseen kyseenalaiseksi, kun kohdattu hirviö ei olekaan vain karjuva eläimellinen peto. Tästä lisää esseen seuraavassa osiossa.

Ihmiset näkevätkin Geraltin metsästäjänä tai tuholaistorjujana silloin, kun hänestä on heille itselleen hyötyä, mutta muuten he sijoittavat tämän suoraan hirviökategoriaan. Syitä sille on useita: poikkeava ulkonäkö valkoisine hiuksine, arpine ja keltaisina hohtavine silmineen, Witcherin ammattiin liittyvä stigma sekä Geraltin henkilökohtainen, pitkälti liioiteltu ja väärinymmärryksistä syntynyt maine armottomana ihmisten teurastajana. Nämä seikat yhdistettynä selittävä tekijä hirviöksi määrittelylle on erilaisuuden pelko, joka on todellisen maailman kulttuureissakin yksi syvimpään juurtuneista ja konflikteihin johtavista peloista. Pelkoihin liittyvät ilmiöt, jotka muokkaavat ihmisten näkemyksiä eri kulttuureista, välittyvät usein juuri kirjallisuuden eri muotojen kautta, joten kuvausten kriittinen analyysi on tärkeää.¹³ Wild Huntissa erilaisuuden pelko johtaa Geraltin, muiden Witchereiden sekä laajemmin myös kaiken ihmisistä poikkeavan hyljeksimiseen, syrjintään ja tuhoamiseen.

Vaikka Geraltia ei hirviöiden tavoin ihmisten pariin hyväksytä, on huomionarvoista, että Wild Huntin ihmisenemmistöllä on silti jonkinlainen rajanveto tehtynä sille, kuinka paljon ihmismuotista saa poiketa päästäkseen ainakin näennäisesti osaksi yhteisöä. Geralt on kenties rajan väärällä puolella, mutta jotkut pelin sisäiseen nonhuman-kategoriaan kuuluvat rodut, kuten haltijat ja kääpiöt, nähdään tarpeeksi inhimillisinä ja sivistyneinä samoissa kylissä ja kaupungeissa ihmisten kanssa asumiseen ja hirviökategorian yläpuolelle nousemiseen. Täysin samanlaisia ja siten samanarvoisia he eivät ihmisten kanssa kuitenkaan ole, vaan muukalaisviha ja avoin rasismi rehottavat tarinamaailmassa. Sekin voi herättää pelaajassa aiemmin kuvattuja todellisesta maailmasta kumpuavia tuttuuden kokemuksia. Geraltia ja nonhumaneita käsitellään tarkemmin esseen viimeisessä osiossa.

Geraltin osaksi jää elää paikasta toiseen kiertelevänä metsästäjänä, joka ei voi juurtua muualle kuin talvikuukausiksi Kaer Morheniin, aiemmin erään Witcher-koulun tukikohtana toimineeseen nykyiseen Witcherien linnoitukseen kaltaistensa pariin. Hänellä ei Wild Huntin aikana olekaan juuri muita kuin nonhuman- tai hirviökategoriaan sijoittuvia tai muuten ihmiskategoriasta poikkeavia ystävyys- ja rakkaussuhteita. Ei-vihamielisiä kohtaamisia ihmisten kanssa on harvoin muuten kuin pakottavan tarpeen sanelemana ihmisten puolelta, eli toisin sanoen tällöin he tarvitsevat Witcheriä jostakin hirviöstä eroon pääsemiseksi. Ihmiset ovatkin lähes poikkeuksetta joko avuntarvitsijan, työnantajan tai vihamielisen paremmuudenpuolustajan roolissa.

Kaksinaismoralistiseen myötätuntoon kykenevä palkkamurhaaja: Geralt suhteessa hirviöihin

Wild Huntin ihmishahmot luokittelevat Geraltin mielellään hirviökategoriaan, mutta niitä ammatikseen murhaava Witcher ei sinnekään täysin solahda, ainakaan hirviöiden mielestä. Tim Ingold nostaa esiin kiehtovan ajatuksen siitä, kuinka erilainen narratiivi ihmiskunnan historiasta olisi, jos sen kertoisivatkin eläimet. Historian ovat kirjoittaneet ihmiset, voittajat, jotka ovat päässeet huipulle alistamalla ja hallitsemalla muita eläinlajeja. Tämä kertomus historiasta keskittyy kuvaamaan ihmisten ja eläinten välisiä valtasuhteita nimenomaan ihmisten näkökulmasta. Jos tarinan kertoisivat eläimet, se olisi todennäköisesti sävyltään hyvin erilainen.¹⁴ Wild Huntissa epäinhimillisiksi luokitellut hirviöt saavatkin paikoin äänensä kuuluviin, ja se, mitä heillä on sanottavanaan, valaisee näkökulmaeroa erinomaisesti ja kommentoi samalla myös todellista yhteiskuntaa.

Hirviöiden narratiivissa ihmiselämää suojelevasta metsästäjästä tuleekin palkkamurhaaja. Weawess-niminen Crone, eräänlainen noita, sanoittaa hirviöiden ajatuksia Wild Huntin usein huonoimmaksi mielletyssä päälopetuksessa. Sekä ulkonäöllisesti että tarinan aikana nähdyiltä teoiltaan hirviömäinen Weawess toteaa paikalle saapuvalle Geraltille lähistöllä vaanivaa hirviölaumaa kohti viittoen: ”Look about you! Feel their hatred? You slaughtered their brethren for a fistful of coin. They would see you suffer, while you’ve lost your claws, wolf.” Koko vallitseva hierarkia kyseenalaistetaan vihjaamalla, että ihmiset ja muut hierarkiassa hirviöitä korkeammalle sijoittuvat inhimilliset toimijat eivät ehkä vain ymmärrä niitä. Weawess nostaa esiin sen, että hirviöt, sellaisetkin, jotka eivät puhu inhimillisten toimijoiden ymmärtämillä kielillä, ovat kykenevämpiä kriittiseen reflektointiin kuin mitä on ajateltu. Suon laidalla parveilevassa hirviöjoukossa on useita hirviölajeja, joita tarinan aikana on surutta lahdattu niin paljon, että laskuissa on menty sekaisin jo kauan sitten. Weawessin kommentti asettaa nämä teot uuteen, kauhistuttavaan valoon: onko pelaaja koko ajan murhannutkin älykkäitä olentoja? Kohtaaminen vertautuu esimerkiksi keskusteluihin eläinten kivun ja pelon kokemuksista, joihin viime vuosina on havahduttu.¹⁵

Kohtaaminen Weawessin kanssa on ironinen monestakin syystä. Geralt on suolla, huonoimmassa mahdollisessa lopetusskenaariossa, huonojen valintojensa seurauksena, jolloin voidaan myös väittää, että hän on viimein osa hirviökategoriaa omien tekojensa takia. Hirviönmetsästäjän asema on myös kääntynyt päälaelleen. Läpi tarinan lähestulkoon ylivoimainen hopeista miekkaa heiluttava Witcher on nyt piiritetty valtavan hirviölauman toimesta, ja aikaisempiin kohtaamisiin verrattuna vastus vaikuttaa ylivoimaiselta. Tämä lopetusskenaario implikoikin vahvasti Geraltin kuolemaa, toimien jopa didaktisena moraalikommentaarina valinnoista ja niiden seurauksista.¹⁶ Witcherin ammatti myös kyseenalaistetaan itsekin hirviömäisen puhujan toimesta. Toisaalta pelaajalla ei ole läheskään aina ollut mahdollisuutta säästää kohdattujen hirviöiden henkeä, vaan tällaisia vaikutusmahdollisuuksia on ollut rajatusti, usein vielä nimenomaan puhuviin tai muuten tiedostamista osoittaviin hirviöihin rajattuna. Puhumattomat, ärjyvät, ne kaikkein ihmisnäkökulmasta eläimellisemmät hirviöt tapetaan toimintaa pahemmin reflektoimatta.

Hirviöiden voidaankin katsoa jakautuvan oman kategoriansa sisällä edelleen keskinäiseen hierarkiaan Geraltista eli toisin sanoen myös pelaajasta katsoen. Alimpana on enemmistö tarinan aikana kohdatuista hirviöistä: sekalainen joukko keskusteluun kykenemättömiä, aggressiivisia ja ulkonäöllisesti pitkine kynsineen, hampaineen ja muine eläimellisine ominaisuuksineen hirviöiksi luokiteltavia olentoja. Tällaisten hirviöiden ainoa funktio pelissä on olla miekanruokana, palkkion keräämisen ja sitä kautta parempien varusteiden sekä pelin jatkumisen mahdollistajina. Tähän kategoriaan kuuluvat hirviöt hyökkäävät päin refleksinomaisesti ihmisen, nonhumanin tai Witcherin nähdessään, jolloin vaihtoehtoja tappamiselle ei käytännössä ole: karkuun juoksemisella palkkio jää saamatta, ja usein tehtävät on säädetty niin, ettei pelissä voi edetä ennen niiden suorittamista.

Wild Huntin yli viidenkymmenen pelitunnin aikana tietyistä toistuvista hirviöistä tulee kiusankappaleita ja miekan heilauttamisesta eteenpäin pääsemiseksi refleksi. Drownerit, ghoulit, kikimoret ja muut usein kohdatut, etenemistä hidastavat hirviöt rinnastuvatkin tuhoeläimiin tai liian lähelle asutusta harhautuviin petoihin. Ne valtaavat paikkoja, tekevät tuhojaan, ja ihmispopulaatio haluaa niistä eroon. Tappaminen nähdään myös osana Witcherin ammattia. On kuitenkin huomioitava, että suinkaan aina tällaisetkaan hirviöt eivät syöksy puskasta kimppuun provosoimatta, vaan ihmisten asettamat toimeksiannot lähettävät Geraltin paikoin pitkille ja vaivalloisille jäljitysretkille luolien ja metsien uumeniin. Kyse on siis aktiivisesta toiminnasta, metsästämisestä tai murhaamisesta, riippuen keneltä kysytään, joka saa alkunsa ihmisten intresseistä. Melko usein syy hirviön hyökkäykselle on nimittäin se, että ihmiset ovat harhautuneet liian lähelle niiden asuinpaikkoja omien tarpeidensa pohjalta. Lopulta he valittavat ja palkkaavat Witcherin, kun hirviöt puolustautuvat.

Poikkeaviakin kohtaamisia nähdään, kuten Blood and Wine -lisäosan Mutual of Beauclair's Wild Kingdom -tehtävässä tavattava maillaan asuvan harvinaisen hirviön puolesta puhuva ihminen, tai samaan lisäosaan kuuluvassa Big Game Hunter -tehtävässä tavattava tutkija, joka haluaa seurata Geraltia valokuvatakseen tiettyjä eläimiä ja hirviöitä. Kohtaamiset, jotka eivät tähtää hirviöiden tappamiseen, ovat kuitenkin selvässä vähemmistössä, ja lähinnä vahvistavat poikkeuksellaan säännön. Kyseessä on jälleen voimakkaan ihmiskeskeinen narratiivi, jossa hirviöt ja muut ei-ihmistoimijat joutuvat sopeutumaan ihmisten valtaamiin ympäristöihin.¹⁷ Ihmiskeskeisessä ajattelussa huomiotta jäävät lähes täysin hirviökategorian lajiensisäiset hierarkiat ja yhteiskuntarakenteet, joita pelissä nähdään esimerkiksi hyönteismäisillä kikimoreilla, jotka jakautuvat työläisiin, sotilaisiin ja kuningattareen.

Ihmisnäkökulmasta syntyvässä hierarkiassa keskimmäisenä ovat tiedostavat, kriittiseen reflektioon ja usein ymmärrettävään keskusteluun kykenevät hirviöt. Juuri tällaisten kohtaloon pelaajan on myös paikoin mahdollista vaikuttaa säästämällä hirviön henki tappamisen sijaan. Läpi Wild Huntin tarinan saadaan valinnanmahdollisuuksien ohella myös vihjauksia siitä, että Witchereillä, tai ainakin Geraltilla, on tiettyjä periaatteita. Tiedostavien olentojen tappaminen on yksi niistä. Ilmaiseksi ladattavaan lisäsisältöön kuuluvassa Skellige’s Most Wanted -tehtävässä Geralt puolustelee tekojaan neljälle keskusteluun ja reflektioon kykenevälle hirviölle, ja pelaajalla on aiemmista valinnoistaan riippuen mahdollisuus listata siihenastisen tarinan aikana säästämiään hirviöitä. Hirviöt ovat yllättyneitä kuullessaan, ettei Geralt välttämättä tapa niitä, vaikka tietäisi niiden tappaneen, jos syy sille on ollut tarpeeksi hyvä. Kohtauksen toisessa mahdollisessa dialogissa hän selventää, ettei tapa tiedostavia olentoja, jos ei ole pakko, mutta puolustaa itseään tarvittaessa.

Yksi hirviöistä, ihmissusi, janoaa kostoa, eivätkä selittelyt tehoa. Hän toteaa suoraan Geraltin olevan murhaaja, sanoittaen monen hirviökategoriaan kuuluvan ajatuksia koko ammattikunnasta: “He’s a murderer. Like the rest of them. Like the one who killed my Addalia.” Koko kohtaamisessa jäävät kuitenkin jälleen huomiotta sellaiset hirviöt, jotka eivät Geraltin kanssa pysty keskustelemaan. Voidaan kuitenkin olettaa, että niiden ajatukset ovat todennäköisesti hyvin samankaltaisia kuin vihaisen ihmissuden, sillä tiedostamattomiksi luokitelluille hirviöille armoa osoitetaan harvoin. Toisaalta kohtauksesta voidaan ajatella, että viimeisessä lopetuksessa kuullun Weawessin kommentin myötä Geraltin periaatteelta putosi pohja. Jos ajatuksena on ollut, ettei tuntevia ja aistivia olentoja tapeta, niin Weawessin vihjaus vihaisista ja kostonhimoisista puhumattomista hirviöistä haastaa käsityksen siitä, kuka tai mikä on lopulta tiedostavaa, mitä se oikeastaan edes tarkoittaa ja kuka sen määrittää.

Ylimmäksi hierarkiassa sijoittuvat hirviöt, joiden kanssa Geraltilla on henkilökohtaisia suhteita. Hänellä on esimerkiksi ystäviä hirviökategoriassa, kuten Blood and Wine -lisäosassa tavattava vampyyri Regis. Olennaista on huomioida tiedostavuus, jolla on merkittävää osa tässä kategoriassa. Regis esimerkiksi tiedostavana olentona pystyy sulautumaan erinomaisesti ympäröivään yhteiskuntaan ja esiintymään ihmisenä, ja hirviöluonne on suhteellisen helppo pitää piilossa. Tämä kategoria on osin päällekkäinen edellisen kanssa, sillä siihen kuuluvat ovat tiedostavia, mutta heidät korottaa Geraltin näkökulmasta rakentuvassa hierarkiassa ylemmälle tasolle juuri henkilökohtainen suhde Witcheriin.

Jos hierarkiaa tarkasteltaisiin tarinan ihmisten näkökulmasta käsin, Geralt sijoittuisi tiedostavien, keskustelemaan kykenevien hirviöiden ja henkilökohtaisten suhteiden välimaastoon riippuen siitä, onko tulkintaa tekevä ihminen esimerkiksi palkannut Geraltin ja siten muodostanut jonkinlaisen, edes lyhytkestoisen siteen häneen. Keskeiseksi ihmisten, hirviöiden ja Geraltin välisessä suhteessa nouseekin ihmiselämän ja inhimillisten toimijoiden arvottaminen ei-inhimillisen yläpuolelle. Jos hirviö tappaa tai muuten häiritsee ihmisiä, siitä tehdään saman tien toimeksianto ilmoitustaululle ja joku – käytännössä Geralt – tappaa sen.

Hirviönäkökulmasta katsottuna Geraltia ei ymmärrettävästi heidän kategoriaansa hyväksytä, sillä tämän toimet palkkamurhaajana erottavat hänet vääjäämättömästi ainakin sellaisesta hirviöluokittelusta, johon hirviöt itse kokevat kuuluvansa. Tästä herää useita kysymyksiä. Onko Geralt hirviöiden silmissä jotakin vielä pahempaa, jotakin vielä hirviömäisempää kuin ihmisten kamalana kokemat eläimelliset hirviöt? Näkevätkö hirviöt edes itseään hirviöinä, vai onko koko käsite ihmisten luoma narratiivi? Ehkä ihmiset ovatkin lopulta itse niitä pahimpia hirviöitä palkatessaan murhaajan tekemään likaiset työt puolestaan itsekkäistä syistä, kun taas hirviöiden tappamiselle löytyy usein luonnollinen tarve, kuten petoeläimiin vertautuva metsästäminen ruoan hankkimiseksi tai liian lähelle reviiriä tunkeutunut ihminen.

Yksin maailmassa vaeltava hylkiö: Geralt hybridinä kategorioiden välillä

Ihmisalkuperästä, tiedostavuudesta ja kriittisestä reflektiokyvystä huolimatta Geraltia ei hyväksytä myöskään ihmisten joukkoon, mutta rooli hirviönmetsästäjänä ei mahdollista luokittelua hirviöksikään, ainakaan jos hirviöiltä kysyy. Kysymys Witchereiden luokittelusta törmääkin siihen, että kumpikin kategoria hyljeksii heitä samoista syistä kuin minkä perusteella vastapuoli heidät sinne sijoittaa. Geralt on liian poikkeava, uhkaava ja hirviömäinen ihmiseksi, mutta useimmille hirviöille hän on vihollinen ja murhaaja.

Eläimiä on pitkään pidetty kulttuurissamme jollakin tapaa toisina, vastakkainasettelussa ihmisten kanssa. Sen seurauksena eläimet nähtiin pitkään myös tutkimuskentällä esineinä, joiden merkitykset olivat johdettavissa vain niiden suhteista ihmisiin. Posthumanismissa tällainen ihmiskeskeinen asetelma haastetaan, ja tiukkarajaiset kategoriat ihmisten ja ei-inhimillisen luokitteluun kyseenalaistetaan. Samalla tuodaan esiin hybridikategorioiden mahdollisuus.¹⁸ Geralt ei sijoitukaan ihmis- tai hirviökategoriaan, mutta ei myöskään täysin sovi luonteeltaan jo hybridimaiseen nonhuman-kategoriaan biologisen ihmisalkuperänsä ja sitä seuranneiden Witcher-mutaatioiden vuoksi, sillä nonhuman-kategoriaan kuuluvat ihmismäiset olennot, kuten haltijat ja kääpiöt, eivät ole biologisesti ihmisiä samankaltaisuudestaan huolimatta. Witcherit eivät ole myöskään taikuuden ammattilaisia, maageja, joita tarinassa myös nähdään. Geraltin kohdalla kyseeseen tuleekin kaikkien näiden olemassa olevien kategorioiden välillä liikkuvan hybridin rooli.

Muodostuvat tiukkarajaiset kategoriat ovat usein hyvin konteksti- ja näkökulmasidonnaisia, ja niihin voivatkin vaikuttaa niitä luovien usein törmäävät intressit.¹⁹ Näin ollen ihmisten ja hirviöiden näkemys Geraltin luokittelusta on hyvin erilainen. Hirviöiden vaakakupissa painavat päitä ja raajoja katkova myrkyllinen hopeamiekka ja sitä kantava murhaaja-Witcher, kun taas ihmisille tärkeää on halu pitää poikkeava, kauhistuttava ja hirviömäinen yksilö kaukana heistä itsestään ja omasta kategoriastaan, jotta elämä lintukodossa voi jatkua häiriöttä Witcherin hoidettua kylän laidoilla vaanivat hirviöt.

Myös nonhuman-kategoria on Geraltin ulottumattomissa, sillä kuten aiemmin on mainittu, ihmisten näkökulmasta kategoriaan kuuluminen vaatii tarpeeksi samankaltaisuutta ja sivistystä sekä ennen kaikkea halua sopeutua ihmisten yhteiskuntajärjestelmään. Ihmissivilisaation kanssa rinnakkain asuvat nonhumanit myös vieroksuvat Witcheriä, johon syyksi voitaisiin esittää sekä Geraltin poikkeavuutta heistä itsestään, mutta toisaalta myös halua säilyttää saavutettu asema ihmisten hallitsemassa yhteiskunnassa. Witcheriksi tulemiseen liittyvä muutosprosessi, jonka jälkeen Geraltista tulee kuolevaisia ihmisiä ja nonhumaneja yliluonnollisempi, ikään kuin mitätöi koko ihmisalkuperän ja tekee Geraltista poikkeavan, jopa hirviön, erityisesti ihmisten, mutta myös joidenkin nonhumanien silmissä. Vaikka ihmisten kanssa rinnakkain asuvat rasismia ja syrjintää kokevat nonhumanit kenties ymmärtävät erilaisuutta hieman paremmin kuin yhteiskunnassa hallitsevassa asemassa olevat ihmiset, eivät Witcherit kuitenkaan heidänkään kategoriaansa mahdu.

Geraltin näkökulmasta nonhumanit ja ihmiset niputtuvat lähestulkoon samaan kategoriaan. Esimerkiksi miekkaan siveltävä Hanged Man’s Venom -niminen öljy kasvattaa hyökkäysvoimaa samanaikaisesti sekä ihmisiä että nonhumaneja vastaan. Muut öljyt on puolestaan lajiteltu kategorioihin eri eläin- ja hirviötyyppien mukaan: esimerkiksi Beast Oil toimii eläimiä, kuten susia ja karhuja vastaan, Necrophage Oil puolestaan ruumiita syöviin hirviölajeihin. Se, että Hanged Man’s Venom toimii sekä ihmis- että nonhuman-kategorioihin, kertoo biologisesta samankaltaisuudesta ja kyseenalaistaa rakennettua hierarkiaa ihmisten ja nonhumanien välillä. Wild Huntin maailmassa vallitsevat hierarkiat on luotu pitkälti ihmisnäkökulmasta käsin, ja niissä korostuu se, että kaikkea ihmismäistäkin halutaan luokitella omiin, erillisiin kategorioihinsa, mikäli pientäkin poikkeavuutta esiintyy. Oma kategoria halutaan rotuoppimaisesti pitää puhtaana ja ylivertaisena. Geralt ei lopulta mahdukaan mihinkään Wild Huntin kategoriaan, vaan on tuomittu seilaaman hybridinä niiden välillä, hirviönä sekä ihmisille ja nonhumaneille että hirviöille.

Katsooko hirviö sittenkin peilistä?

Niall Scottin mukaan hirviöt voivat olla kuvauksia sellaisista todellisen maailman piirteistä, joiden kanssa emme ole täysin sujut.²⁰ Koko Wild Huntin kategoriointi onkin lopulta hyvin paljastavaa ihmisten hallitsemasta kulttuurista ja sen tuottamasta hierarkkisesta ajattelusta sekä siihen liittyvistä ongelmista, jotka eivät todellisessakaan maailmassa ole vieraita. Nonhumanit hyväksytään asumaan kyliin ja kaupunkeihin ihmisten rinnalle, koska heidät nähdään tarpeeksi älykkäinä ja sivistyneinä ihmisten näkökulmasta, kun taas hirviöt koetaan liian eläimellisiksi ja vaarallisiksi edes elossa olemiseen.

Hirviöiden vieroksunta ja metsästäminen johtavat lopulta siihen, ettei niiden erityislaatuisuutta tunnisteta. Huomiotta jäävät esimerkiksi hirviökategorioiden sisäiset hierarkiat, joihin Geraltkin Witcherinä saa vain pintapuolisen raapaisun tiettyjen hirviöiden kanssa keskustellessaan. Jos yhteistä kieltä ei ole, tulkinnat jäävät vajavaisiksi, pinnallisiksi ja jonkun muun näkökulmasta tehdyiksi kuin hirviöiden itsensä. Esimerkiksi pelissä käytettävä Bestiary-hirviökatalogi luokittelee erilaisia hirviöitä ja niiden ominaisuuksia, mutta huomio on pääosin siinä, millaisin keinoin ne saa helpoiten hengiltä.

Valta-asetelmat ovatkin vahvasti läsnä Wild Huntin posthumanistisessa maailmassa, mutta niitä myös kyseenalaistetaan aktiivisesti erityisesti hirviöiksi luokiteltujen toimijoiden joukosta. Erityisesti interaktiivisilla, posthumanistisiin maailmoihin sijoittuvilla videopeleillä onkin yhä nousussa olevassa posthumanistisessa keskustelussa kiinnostava ja tärkeä rooli kriittisen eläinkeskustelun luojana. Pelaajan aktiivinen, toiminnallinen ja tarinaa tehtyjen valintojen kautta muokkaava rooli mahdollistaa erilaisten teemojen reflektoinnin painettua kirjallisuutta tehokkaammin, sillä interaktiivisessa aineistossa muokataan itse tekstiä, kun vaikkapa romaania luettaessa muovautuvat lähinnä tulkinnat.²¹ Wild Huntissa kiinnostavaa on myös valinnoissa usein toistuva moraalikommentaarinen, jopa didaktinen sävy.²²

On hyvä muistaa, että todellisuudesta muodostamamme kuvat ja vallitsevat hierarkiat eivät ole kiveen hakattuja. Todellisessakin maailmassa ei-inhimilliset eläimet eivät vain ole olemassa esimerkiksi kaupunkiympäristöissä, vaan muovautuvat ja muovaavat sitä kaupunkisuhteidensa kautta. Uudemmissa tutkimussuuntauksissa huomio kiinnittyykin usein yhä kasvavassa määrin siihen, että maailmaa ymmärrettäisiin siitä näkökulmasta, kuinka olemme yhteydessä siihen, emme erillisiä. Tällaiset uudet näkökulmat vaativat myös laajempaa ajatusmalliemme uudelleenmuodostamista ja yhteiskuntamme muodostumista siitä, millainen suhteemme ei-inhimillisiin olentoihin on.²³

Wild Hunt kyseenalaistaakin vallitsevia rakenteita sekä pelimaailman sisällä että tosimaailmaan peilaten. Hirviönäkökulman kautta tuodaan näkyväksi sitä, että posthumanistinen maailma voisikin olla jotakin muuta kuin ihmisten hallitsemaa. Antamalla hirviöille äänen Wild Hunt nostaa esiin useita tärkeitä kysymyksiä ihmiskeskeisestä maailmankuvastamme ja peräänkuuluttaa laajempaa, useammat ja ennen kaikkea myös ei-ihmisiin liittyvät näkökannat huomioivaa maailmankatsomusta. Varsinkin huonoimman lopetuksen saanut pelaaja jää miettimään, kuka on lopulta tarinan hirviö.