Johdanto

Artikkelini käsittelee kauneuden ja moraalin välistä suhdetta. Tulkitsen ’kauneutta’ tässä ruumiiseen redusoitavana ilmiönä. Artikkelini teoreettisessa kehyksessä tukeudun filosofi Heather Widdowsin ajatuksiin kauneudesta eettisenä ideaalina. Tarkastelen kauneuden ja moraalin suhdetta erilaisten tapausesimerkkien, kuten esteettisen kirurgian ja niitä hyödyntävien tosi-tv-ohjelmien kautta. Artikkelini liittyy tekeillä olevaan väitöskirjaani Esteettisen kirurgian etiikka, jossa käsittelen myös kauneusnormien historiaa.

Käyn aluksi läpi ’moraalin’ ja ’moralismin’ käsitteitä sekä niihin liittyviä ajankohtaisia keskusteluja. Käsittelen myös tarkemmin Widdowsin ajatusta kauneudesta eettisenä ideaalina ja sitä, miten tämä ideaali vaikuttaa ihmisiin. Seuraavaksi esittelen esteettisen kirurgian historiaa ja nykypäivää sekä alalla ilmenneitä ja edelleen ilmeneviä eriarvoistavia käytäntöjä. Esteettinen kirurgia on syytä erottaa rekonstruktiivisesta kirurgiasta, jolla pyritään korjaamaan esimerkiksi onnettomuudessa aiheutuneita, ihmisen ulkonäköön vaikuttavia vammoja. Toisaalta raja korjaavan ja esteettisen kirurgian välillä on usein veteen piirretty viiva, sillä molempien avulla voidaan tavoitella niin sanotusti ”normaalia” ulkonäköä. ¹ Lopuksi käsittelen esteettistä kirurgiaa tosi-tv:n aikakaudella, ja sitä, miten esteettinen kirurgia vaikuttaa konkreettisesti ulkonäköpaineisiin.

Kauneuden, moraalin ja moralismin liitto

’Moraali’ ja ’moralismi’ ovat keskeisiä käsitteitä artikkelissani. ’Moraalin’ määrittely on haastava ja verrattain hankala tehtävä, johon ei ole tämän artikkelin puitteissa mahdollista paneutua kattavasti. Filosofi Harris Wisemanin mukaan moraalia on käsitteellistetty erilaisissa filosofisissa ja psykologisissa teorioissa hyvin samankaltaisista näkökulmista. ² Wiseman kuitenkin kritisoi viime vuosina yleistynyttä trendiä, jossa moraalia tarkastellaan ja tulkitaan suppeasti aivotoiminnan ilmiönä. Wiseman viittaa etenkin kognitiivisten neurotieteiden alalla tehtyihin empiirisiin ihmis- ja eläintutkimuksiin, joissa on tarkasteltu esimerkiksi luotettavuutta, empatiaa, aggressiivisuutta, reiluutta sekä palkittavuutta ja riippuvuutta suhteessa moraalipiirteiden kehittymiseen. Tutkijoiden huomio on kiinnittynyt esimerkiksi oksitosiinin eritykseen hyväntekeväisyyslahjoituksen yhteydessä sekä muihin aivokemiallisiin prosesseihin. ³ Yhdyn Wisemanin käsitykseen siitä, ettei aivotoimintojen pohjalta voi tehdä laajoja moraalia koskevia johtopäätöksiä. Wiseman kyseenalaistaa myös mainitsemiensa tutkimusten edustavuuden: koska koeryhmät oli muodostettu rikkaista, teollistuneista ja demokraattisista länsimaista kotoisin olevilla koulutetuilla ihmisillä, ⁴ edustivat tutkimustulokset vain tämän ryhmän näkemyksiä moraalista ja moraalisesti oikeasta toiminnasta. ⁵

Eetikko Julia Driverin mukaan moralismi on negatiivista ja arvottavaa toimintaa. Moralisoija uskoo toimintansa olevan täysin oikeutettua ja toimintansa perustuvan moraalisiin syihin. Moralistiselle toiminnalle määrittäviä piirteitä ovat muun muassa vaativuus toisia kohtaan, mikä ilmenee esimerkiksi vaatimuksena tiettyjen moraalisääntöjen noudattamiseen, arkisten toimintavaatimusten ylittävien kykyjen vaatimista arkipäiväisessä elämässä tai pitäytymistä jyrkissä, absoluuttisissa moraalisissa säännöissä. ⁶ Puhuessamme kauneuden ja moraalin välisestä yhteydestä emme voi olla törmäämättä tiettyihin arvottaviin käsityksiin.

Filosofi Heather Widdowsin mukaan moraalifilosofit eivät ole kiinnittäneet tarpeeksi huomiota kauneusideaaleihin. Ylipäänsä ’kauneus’ sivuutetaan usein akateemisessa keskustelussa, koska ajatellaan, etteivät ”vakavasti otettavat ihmiset” puhu aiheesta. Tämä on Widdowsista yllättävää, sillä täydellisyyden tavoitteluun painostavat kauneusihanteet ovat moraalisesti kiinnostavia. Widdows tarkastelee kauneutta eettisenä ideaalina, joka velvoittaa ihmisiä tavoittelemaan fyysistä viehättävyyttä. Vaikka kauneusihanteissa on variaatiota ympäri maailman, on kauneuden eettinen ideaali ilmiönä globaali: kaikki ihmiset, miehet ja naiset etnisestä taustasta riippumatta, kokevat painetta tavoitella vallitsevia, yhä kapeammiksi käyviä kauneusihanteita ollakseen täydellisiä tai edes tarpeeksi hyviä. Widdowsin mukaan kauneuden velvoittavuus ulottuu arjen jokaiselle osa-alueelle. Ihmiset eivät voi valita ideaalia, vaan ainoastaan päättää, missä mittakaavassa he haluavat ja voivat siihen mukautua. Kauneuden eettinen ideaali muodostaa Widdowsin tulkinnan mukaan jaetun arvoverkoston, jota vasten ihmiset arvioivat omaa toimintaansa. ⁷

Sosiologi Ashley Mearsin tutkimus tarjoaa hyvän esimerkin siitä, miten moralismi ja kauneus voivat kietoutua yhteen. Mears tutki 2010-luvun alussa nuorten naisten pyrkimyksiä luokkanousuun sekä ruumiillisen pääoman ⁸ merkitystä VIP-yökerhojen ”globaalissa juhlaskenessä” (engl. global party circuit). Etnografista metodia hyödyntävässä tutkimuksessaan Mears vietti aikaa New Yorkin, Saint Tropez’n, Miamin, Hamptonsin ja Cannesin eksklusiivisilla luksusklubeilla ja haastatteli niissä aikaansa viettäviä ihmisiä. Mearsin aineistoon kuuluu yhteensä kahdenkymmenen alle 30-vuotiaan ⁹ muotialalla toimivan naisen haastattelut. Heistä suurin osa työskenteli malleina. Mears kysyi naisten urasta, asiakassuhteista sekä vuorovaikutuksesta mallipromoottoreiden kanssa. Lisäksi hän haastatteli promoottoreita. ¹⁰

Mears havaitsi, että VIP-klubien sukupuolittuneessa hierarkiassa naisten vaikutusmahdollisuudet olivat rajatut: naisten arvoa määritettiin ensisijaisesti näiden nuoruuden ja fyysisen kauneuden kautta. Mearsin haastattelemat nuoret naiset tiedostivat ja hyväksyivät sen tosiasian, ettei heillä ollut enää 30 vuotta täytettyään asiaa yökerhoihin. Naiset kuitenkin suhtautuivat kriittisesti siihen, että samojen yökerhojen ovet avautuivat paljon vanhemmille miehille. ¹¹ Mears haastatteli myös klubeilla käyviä liikemiehiä ja havaitsi, etteivät he voineet tuoda naispuolisia liikekumppaneitaan eksklusiivisiin yökerhoihin, jos näillä ei ollut oikeanlaista ruumiillista pääomaa – naispuolisia liikekumppaneita ei päästetty klubeille sisään, jos nämä eivät olleet tarpeeksi pitkiä. Näin naisilta sulkeutui tärkeitä verkostoitumispaikkoja. ¹² Pidän ihmisen arvon typistämistä ulkonäköön moralistisena toimintana, jossa kyvyttömyys ulkonäkökriteerien täyttämiseen näyttäytyy moraalisesti ”vääränä” ja antaa oikeuden sulkea kyseinen henkilö vaikutuspiirien ulkopuolelle. Mears kirjoittaa tutkimuksessaan myös vuoden 2015 Davosin talousfoorumista, jossa oligarkki Oleg Deripaska palkkasi nuoria naisia juhliinsa. Virallisesti naiset toimivat tulkkeina juhlavieraille, mutta todellisuudessa heillä ei ollut tehtävään minkäänlaista koulutusta. ¹³ Kun naisten kaikki kyvyt typistetään ulkonäköön, tulee ulkonäön kehittämisestä yhä enemmän luokkanousun väline.

On helppo nähdä, miten esteettinen kirurgia kytkeytyy ulkonäön kehittämiseen pääomana. Ei ole kuitenkaan mitenkään uutta, että esteettisen kirurgian avulla on tavoiteltu parempaa elämää, kuten vapautta syrjinnästä. Seuraavassa luvussa avaan esteettisen kirurgian historiaa ja osoitan, miten se on kytkeytynyt ja kytkeytyy edelleen erilaisiin syrjinnän muotoihin.

Esteettisen kirurgian historiasta

Korjaavaa eli rekonstruktiivista kirurgiaa harjoitettiin jo tuhansia vuosia sitten muinaisessa Kiinassa, faaraoiden Egyptissä sekä klassisessa Kreikassa. Sander L. Gilmanin mukaan menneiden vuosisatojen lääkäreiden kerrotaan operoineen potilaidensa neniä. Ei ole täysin selvää, oliko kyse puhtaasti korjaavista vai myös tietynlaiseen ulkomuotoon tähtäävistä operaatioista, mutta ainakin Egyptin kirurgit kantoivat huolta leikkauksiensa esteettisistä lopputuloksista ja olivat erittäin varovaisia kasvoihin tulevien jälkien suhteen. ¹⁴ Myöhemmin, 1500-luvun alun Euroopassa lääkäreiden huomio alkoi kiinnittyä niin kutsutun syfilis-nenän korjaamiseen. Lääkäreiden täytyi kehittää hoitokeinoja, jotta moraalittomana pidetty tauti pysyisi ulospäin piilossa, sillä taudin kantajalla katsottiin olevan myös ”huonoja luonteenpiirteitä”. Pahimmillaan hoitamaton tauti johti koko nenää kannattelevan luun tulehtumiseen ja sitä kautta nenän romahtamiseen. Syfilistä sairastavan tyypillisinä ulkoisinä merkkeinä pidettiin kasaan painunutta nenää ja naisellista ääntä, ja nämä mielikuvat päätyivät myös populaarikulttuuriin William Shakespearen Timon Ateenalaisen ja myöhemmin 1700-luvulla Voltairen Candiden myötä. ¹⁵ Ylipäätään voidaan sanoa, että nenät ovat olleet hallitsevassa asemassa esteettisen kirurgian syntyhistoriassa, jos katsomme esimerkiksi anatomian oppikirjojen historiaa. Kirurgi Charles Bell (1774–1842) kirjoitti sekä lääkäreitä että taiteilijoita varten klassisiin kauneusihanteisiin pohjaavan anatomian oppikirjan, jossa hän väitti ”liian pienen nenän” pilaavan kasvojen harmonian. ¹⁶

Esteettisen kirurgian ensimmäinen kukoistuskausi alkoi Euroopassa 1800-luvun lopulla. Myös tuolloin huomio kiinnittyi neniin. Eräs esteettisen kirurgian pioneereja oli Berliinissä klinikkaansa pitänyt Jacques Joseph (1865–1934), jota pidetään modernien rhinoplastioiden eli nenäleikkausten isänä. Sekä tietynlaista nenää että tietynlaisia korvia on pidetty eurooppalaisessa antisemitistisessä kuvastossa tyypillisinä juutalaisuuden merkkeinä. ¹⁷ Joseph itse oli juutalainen, samoin enemmistö hänen asiakkaistaan. Josephin asiantuntemukseen turvautuneet halusivat sopeutua eurooppalaiseen yhteiskuntaan ja välttää antisemitististä syrjintää. Joseph pätevöityi työhönsä aikana, jolloin juutalaisilla miehillä ei ollut enää lainsäädännön puolesta esteitä edetä urallaan. Mikään laki ei estänyt heitä ryhtymästä lääkäreiksi, juristeiksi, upseereiksi tai yrittäjiksi. Sen sijaan heitä saattoi rajoittaa syrjinnälle altistava ulkonäkö. Juutalaiset miehet pystyivät etenemään urallaan valtaväestön parissa niin kauan, kun heitä ei tunnistettu juutalaisiksi. Siksi monet heistä halusivat ”käydä” (engl. pass) saksalaisista. ¹⁸

Ortopediksi alun perin kouluttautunut Joseph erikoistui juutalaisiksi miellettyjen piirteiden ”eurooppalaistamiseen” ja kehitti erilaisia tekniikoita nenän ja korvien operoimiseen. Vielä niinkin myöhään kuin 1970-luvulla miehet olivat Euroopassa enemmistönä korvaleikkauksia pyytävien potilaiden joukossa, ja esimerkiksi vuonna 1974 julkaistussa fyysisen antropologian oppikirjassa isot korvat oli listattu ”tyypilliseksi juutalaiseksi piirteeksi”. Gilmanin mukaan pienempien korvien tavoittelu kertoi samaan aikaan sisäistetystä antisemitismistä ja ei-juutalaisten miesten halusta välttää juutalaisuuden stigma. ¹⁹ Nenä- ja korvaleikkausten lisäksi 1800-luvun lopulla toteutettiin paljon myös juutalaisten miesten ympärileikkauksia peitteleviä tai korjaavia operaatioita. Alan edelläkävijä oli Johann Friedrich Dieffenbach, joka kutsui leikkauksia ”kauneusoperaatioiksi”. Esinahan palauttavia leikkauksia toteutettiin siksi, että juutalaiset pääsisivät avioitumaan kristittyjen naisten kanssa ja luopumaan näin juutalaisesta identiteetistään. ²⁰

Vaikka esteettiselle kirurgialle oli kysyntää, eivät kaikki alan asiantuntijat antaneet sille tunnustusta. Vuonna 1896 Joseph suoritti uraa uurtavan korvaleikkauksen juutalaiselle pojalle, jota oli kiusattu koulussa korviensa takia. Joseph sai kuitenkin potkut työstään, koska kyseessä ei ollut ”oikea leikkaus” vaan kauneuden vuoksi tehty operaatio. Josephin esimiehen mukaan leikkauksia ei voinut suorittaa ”turhamaisuuden takia”. ²¹ Asenteet alkoivat kuitenkin muuttua. Nykyinen esteettisen kirurgian kulttuuri juontaa juurensa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen aikaan, jolloin itävaltalainen psykoanalyytikko Alfred Adler kehitti alemmuuskompleksin käsitteen. ²² 1920- ja 30-luvuilla yhdysvaltalaiset esteettiset kirurgit, jotka olivat aiemmin toimineet lähinnä korjaavan kirurgian parissa ensimmäisen maailmansodan taistelukentillä, kohtasivat potilaidensa taholta uusia odotuksia. Adlerin kuvaileman patologisen huonon itsetunnon uskottiin paranevan esteettisen kirurgian avulla. Kauneusleikkauksien historiaa tutkineen Elizabeth Haikenin mukaan Adler oli alemmuuskompleksin isä, mutta yhdysvaltalainen julkisuus sen äiti. ²³ Myös sotaveteraanien korjatut kasvot vähensivät osaltaan esteettistä kirurgiaa kohtaan tunnettua epäluuloa. ²⁴ Asenteet muuttuivat kuitenkin hitaasti. Vielä vuonna 1926 yhdysvaltalaiset kirurgit olivat tehneet selkeän viktoriaanisen moraalisen väittämän siitä, että esteettinen kirurgia oli turhamaista, ja kenenkään kirurgin ei siihen tullut lähteä praktiikan harjoittajana. Tilanne oli kuitenkin jo täysin erilainen, kun American Society of Plastic and Reconstructive Surgeons perustettiin vuonna 1932. Yhdistyksen puheenjohtaja Jacques Maliniak kirjasi psykologian ja esteettisen kirurgian välisen yhteyden yhdistyksen peruskirjaan. ²⁵

Kauneusleikkaukset ovat herättäneet myös laajaa mediahuomiota. Esteettistä kirurgiaa tutkineen sosiologi Victoria Pitts-Taylorin mukaan edesmenneen laulaja Michael Jacksonin kasvot ovat tästä hyvä esimerkki. ²⁶ Väitän, että Jacksonia koskevat keskustelut kertovat myös moralismista, jota leikattujen kasvojen ympärille kietoutuu. Jackson kertoi vuonna 1988 ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Moonwalk, että hänelle oli tehty kaksi nenäleikkausta ja keinotekoinen leukakuoppa, mutta kielsi toistuvasti, että häntä olisi operoitu muuten. Monet kirurgit kuitenkin suhtautuivat Jacksonin väitteisiin kriittisesti. ²⁷

Vaikka Jacksonin motiivit kauneusleikkauksille ovatkin epäselviä, katsoo Haiken sisäistetyn rasismin näytelleen niissä isoa roolia – tämän motiivin esteettistä kirurgiaa ja rotua ympäröivä diskurssi kuitenkin yleisesti ottaen kiistää. Jackson tuli hyvin varhain tietoiseksi siitä, että uran tekeminen yhdysvaltalaisessa viihdeteollisuudessa oli ”liian mustana” vaikeaa. Motown-levy-yhtiön toimitusjohtaja Berry Gordy varoitti Jackson 5 -yhtyettä siitä, etteivät he voineet esiintyä ”liian radikaaleina tai liian mustina”. Gordy oli muun muassa kertonut afrikkalais-amerikkalaisen Diane Rossin uran suosion johtuvan siitä, ettei tämä ollut ”liian musta”. ²⁸

Jacksonia siis puskettiin uransa alkuvaiheista lähtien kohti ”etnistä neutraaliutta”, jota niin monet yhdysvaltalaiset ovat tavoitelleet. ²⁹ Väitän, että Jacksonin kauneusleikkaukset eivät ole olleet puhtaasti hänen oma valintansa, vaan uran edistämisen kannalta osittainen pakollinen toimenpidesarja. Tätä tulkintaa tukee eräs tapausesimerkki: Jacksonin Black or White -musiikkivideon loppuosasta sensuroitiin osuuksia panther dancesta, jotka ”mustaa raivoa” (engl. black rage) ilmaisevina loukkasivat osaa valkoisesta yleisöstä. ³⁰ Tämä on ristiriitaista, sillä Manningin mukaan Jackson kuitenkin toteutti lavaesiintymisisissään hyvin perinteisiä afrikkalais-amerikkalaisen artistin lavarooleja, eikä näihin kohdistunut minkäänlaista sensuuria. Jacksonin elekieltä kopioitiin muiden esiintyjien parissa laajasti, aina rap-artisti Eminemiä myöten. ³¹ Jackson myös korosti aina olleensa ylpeä etnisestä taustastaan: hän oli musta mies ja ylpeä siitä. Wegensteinin kuitenkin tulkitsee Jacksonin pyrkineen muodonmuutoksellaan peittämään afrikkalaista taustaansa ja merkkejä miessukupuolestaan sekä tavoittelemaan ikuista nuoruutta. ³² Nähdäkseni tämä on kuitenkin Wegensteinin puolelta ylitulkintaa. Vastaus musiikkiteollisuuden ja yhdysvaltaisen yhteiskunnan yleiseen rasismiin on paljon yksinkertaisempi selitys Jacksonin kauneusleikkauksille.

Jackson on vain yksi esimerkki afrikkalais-amerikkalaisten parissa esiintyvästä ja esiintyneestä trendistä, jossa ulkonäköä muokataan esteettisen kirurgian keinoin ”valkoisemmaksi”, jotta rasistisessa yhteiskunnassa olisi mahdollista olla ”vähemmän musta”. Afrikkalais-amerikkalaisille oli tehty Yhdysvalloissa jo 1800-luvun lopulla nenäleikkauksia, joilla nämä pyrkivät häivyttämään etnistä taustaansa. ³³ Leikkausten motiivi muistuttaa Jacques Josephista ja hänen juutalaisille potilailleen tarjoamista operaatioista Saksassa. Michael Jacksonin esimerkillä on ollut vaikutusta: vuodesta 1968 kauneusleikkausalalla toiminut kirurgi Thomas Rees kertoi vuonna 1986, että monet afrikkalais-amerikkalaiset halusivat näyttää samalta kuin ne afrikkalais-amerikkalaiset julkisuuden roolimallit, jotka olivat oppineet ”käymään” (engl. pass) yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa. ³⁴ Reesin mukaan potilaat olivat erittäin vaikuttuneita Jacksonin läpikäymästä muodonmuutoksesta – nenäleikkaus oli muuttunut sosiaalisesti hyväksyttäväksi. ³⁵

Kauneusihanteet tosi-tv:n aikakautena

Esteettisen kirurgian yleistymiseen läntisessä maailmassa ovat vaikuttaneet suuresti tosi-tv-sarjat, jotka saivat jalansijaa Yhdysvalloissa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Muodonmuutosta esteettisen kirurgian avulla kuvaavat sarjat, kuten Extreme Makeover, The Swan ja Doctor 90210, esittävät esteettisen kirurgian prosessina, joka avaa tien uuteen ja parempaan elämään. ³⁶ Yhdysvaltalaiset kirurgien edunvalvontajärjestöjen edustajat itse asiassa uskovat, että leikkausten kasvu 2000-luvun alussa liittyy juuri niiden saamaan isoon mediahuomioon. ³⁷ Iso kysymys on myös se, kuka näitä ohjelmia katsoo. The Swan -sarjan katsojat olivat keskimääräisesti 18–24 vuotiaita valkoisia naisia, joiden vanhempien tulotaso oli 60 000–100 000 dollaria vuodessa. Sarjaa katsovat miehet kokivat näkemästään keskimääräistä enemmän nautintoa kuin naiset. Tämä voi liittyä siihen, että naiset kokevat sarjan käsittelemät kysymykset henkilökohtaisemmin kuin miehet, jotka ovat kasvava, mutta vielä kuitenkin pienempi asiakasryhmä esteettisen kirurgian klinikoilla Yhdysvalloissa. ³⁸

Yhdysvaltalainen kirurgi Steven Marquardt on esiintynyt useissa tosi-tv-ohjelmissa, joissa kauneusleikkausten avulla pyritään parantamaan ihmisten menestystä työelämässä ja parisuhteissa ja tekemään näistä ylipäätään parempia ihmisiä. Marquardt on kehittänyt software-ohjelmiston nimeltään kultainen naamio, joka analysoi kasvot uusklassisten kauneusihanteiden ja kultaisen leikkauksen (engl. golden ratio) pohjalta. Maskia on käytetty muun muassa tosi-tv ohjelmassa The Swan. Marquardtin mukaan ohjelmiston avulla on mahdollista suunnitella jokaisella ihmiselle täydelliset kasvot, ja jopa ”erittäin epämiellyttävät kasvot” ovat sovitettavissa maskiin. Mitä lähempänä ihmisen kasvot ovat maskin antamaa kultaista asteikkoa, sitä lähempänä täydellistä ne ovat. ³⁹ Tässä näemme, miten historia kohtaa nykypäivän esteettisen kirurgian kentällä. Marquardt on itse todennut maskista ja ohjelmistostaan seuraavasti:

”´Keskiveroiset kasvot’ tämän päivän kauneusmittareilla olivat kaikkein kauneimmat kenties kolmesataa vuotta sitten. Tänään me kaikki olemme sovitettavissa maskiin. Saatamme aloittaa matkamme neutraaleina, tai jopa ’kauniina’ ja kauneusleikkauksella ja meikkauksella meistä tulee todella kauniita.” ⁴⁰

Uusklassiset kauneusihanteet eivät ole esteettisen kirurgian kentällä mikään uusi asia, pikemminkin päinvastoin. Aiemmin mainittu Jacques Joseph päätyi kehittämään kasvoideaalit leikkauksia varten ”kreikkalais-roomalaisen 33-asteen kasvokulman” pohjalta. Joseph oli päätynyt tähän ideaaliin opiskelemalla taidemaalari Albrecth Dürerin kauneuskäsityksiä: kaunis on symmetristä, säännöllistä ja mittoihin sovitettavaa. Joseph oli tutustunut myös aikalaisensa, wieniläisen anatomian ja fysiologian asiantuntija Ernst Brücken käsityksiin kauniista kehosta; kehon tuli jäljitellä kreikkalaista veistosta ja imitoida täydellisyyttä. ⁴¹ Marquardt on kertonut hänestä tehdessä dokumentissa, että julkisten esiintymistensä jälkeen ihmiset ovat kysyneet häneltä mitä tehdä kasvoilleen, jotta nämä olisivat sovellettavissa ohjelmiston edustamaan kultaiseen leikkaukseen, tai mitä heidän tulisi tehdä, jotta he löytäisivät täydellisen parisuhdekumppanin. ⁴² Tulkitsen, että esteettinen kirurgia vetoaa tässä kontekstissa syvimpiin arvottomuuden tunteisiin, ja tarjoaa tilalle ”uutta itseä”.

Mediatutkija Bernadette Wegensteinin tutkimus avaa kiinnostavalla tavalla tosi-tv:n, kauneusleikkausten ja kehonkuvan yhteyksiä. Wegenstein toteutti kyselytutkimuksen sosiologian kandi- ja maisterivaiheen opiskelijoiden parissa Buffalossa New Yorkin osavaltiossa ja Los Angelesissa vuosien 2004–2006 aikana. Yhteensä 662 opiskelijaa täytti kyselylomakkeen, joka koski heidän ruumiinkuvaansa ja kauneuskirurgiaa käsitteleviä tosi-tv-ohjelmia. Kyselylomake tarkastettiin eettisen lautakunnan puolesta, eikä osanottajien pariin hyväksytty opiskelijoita, joilla oli todettu ruumiinkuvahäiriö. ⁴³ Koehenkilöt katsoivat kahta kauneusleikkauksia käsittelevää tosi-tv-sarjaa, The Swan ja I Want a Famous Face. Los Angelesin miehet katsoivat näitä ohjelmia vähemmän kuin buffalolaiset miehet, mutta tunsivat itsensä heitä vähemmän viehättäväksi kokeen aikana. Wegensteinin mukaan tämä liittynee siihen tosiasiaan, että Los Angelesin koehenkilöt asuivat Yhdysvaltain kauniiden ja rohkeiden pääkaupungissa, jossa oli enemmän ulkonäköpaineita. Vaikka Los Angelesissa tutkimuksen osanottajat tunsivat itsensä vähemmän viehättäväksi, ei heidän ahdistuksensa kuitenkaan kasvanut kokeen aikana. Buffalolaisten opiskelijoiden kohdalla sen sijaan kävi päinvastoin: tosi-tv-sarjojen katselu sai miehet ahdistumaan kehostaan aiempaa enemmän, ja he alkoivat myös kokea enemmän ulkonäköpaineita kuin tutkimuksen osanottajat Los Angelesissa. Wegenstein näkee tässä yhteyden luokkataustaan. Buffalolaiset koehenkilöt tulivat useammin vähemmän koulutetuista ja pienituloisemmista perheistä. Kauneuskirurgiaa käsittelevien ohjelmien sivutessa Beverly Hillsin kauniita ja rikkaita he tunsivat omissa kehoissaan myös yhteiskunnallisen epätasa-arvon yhdistäen hyvän ulkonäön aineelliseen menestykseen. ⁴⁴ Myös tutkimukseen osallistuneet naiset kokivat ulkonäköpaineiden nousseen ohjelmien katselun myötä. Paradoksaalista kyllä, mitä enemmän ahdistus kasvoi, sitä enemmän he katsoivat näitä ohjelmia. ⁴⁵

Vaikka Wegenstein ei perehdy tutkimuksessaan yhteiskuntaluokkaan kattavasti, kertovat tulokset silti yllättävän paljon. Mitkään isot alueelliset esteettisen kirurgian edunvalvontajärjestöt eivät suorita tilastointia asiakkaiden yhteiskuntaluokasta, ja laadullisissa tutkimuksissa aihetta on käsitelty vähän. Pitts-Taylorin mukaan kauneusleikkaukseen hakeutuvat potilaat nähdään stereotyyppisesti yhä edelleen sukupuolittunein ja yhteiskuntaluokkaa koskevien silmälasien lävitse. Tämä tarkoittaa sitä, että potilaat nähdään lähinnä varakkaina naisina, seurapiirirouvina ja rikkaina leskinä, jotka eivät tiedä mitä ovat tekemässä hakeutuessaan leikkauksiin. Stereotypioissa potilaiden autonomia siis kyseenalaistetaan. Kirurgit sen sijaan näkevät potilaansa yksilöinä, jotka tuntevat yhteiskunnan ulkonäköpaineet, ja ymmärtävät, että potilaat haluavat kohentaa ulkonäköään ja itsetuntoaan. ⁴⁶ Tässä siis huomataan, miten potilaiden ja kirurgien tarpeet kohtaavat toisensa.

Johtopäätökset

Olen pyrkinyt avaamaan artikkelissani kauneuden ja moraalin suhdetta eli sitä, miten ihmisiä arvotetaan ulkonäön perusteella. Moraalin arvottaminen voi tuntua vanhalta ja arkaaiselta käytännöltä, joka on jäänyt jonnekin kauas historiaan tai josta puhuisimme enää varoittavana esimerkkinä. Ikävä kyllä näin ei kuitenkaan ole. Heather Widdowsin mukaan kauneuden eettinen ideaali on globaali ilmiö. Vaikka velvollisuus olla kaunis koskee kaikkia ihmisiä taustasta riippumatta, ei velvoittavuus ole yhtä vahva kaikkien kohdalla. Kuten olen artikkelissani osoittanut, esteettisen kirurgian varhaishistoriassa vallinneet rasistiset valtarakenteet ja käytänteet ovat siirtyneet tähän päivään, vaikkakin hiukan eri muodoissa.

Esteettisellä kirurgialla on kovin ristiriitainen asema suhteessa kauneuteen, kauneuden eettiseen ideaaliin ja moraaliin. Media ja populaarikulttuuri – sekä alan markkinointi itsessään – ovat täynnä tarinoita siitä, miten esteettinen kirurgia tulee muuttamaan potilaan elämän paremmaksi. Toisaalta on selvää, että leikkaukset ovat joillekin sallitumpia kuin toisille, kuten esimerkiksi käsittelemäni Michael Jacksonin tapausesimerkki osoittaa. Jackson joutui jatkuvasti perustelemaan leikkauksiaan, vaikka oli selvää, että ne olivat vastaus yhdysvaltalaisen viihdeteollisuuden rasismiin ja siihen, että Jackson halusi edetä urallaan siinä missä kuka tahansa muukin artisti.

Artikkelissani esiin nostamani kysymykset kauneuden ja moraalin suhteesta ovat monimutkaisia ja monitasoisia. Jatkan aihepiiriin perehtymistä väitöskirjassani.