Johdanto: Sukurutsa puhdasoppisessa luterilaisuudessa ja dyadinen moraaliteoria

Artikkelissani tutkin dyadisen moraaliteorian näkökulmasta sitä, minkälaiset tekijät vaikuttavat sukurutsasta kumpuaviin moraaliarvostelmiin, ja miten nämä moraaliarvostelmat voivat muuttua.¹ Sukurutsan tutkiminen moraalin näkökulmasta auttaa ymmärtämään paremmin, millaiset tekijät vaikuttavat meidän käsitykseemme hyvästä ja pahasta. Tutkimusongelmani tiivistyy kysymykseen, miten sukurutsan moraaliarvostelma muodostuu dyadisen moraaliteorian mukaan. Artikkelini keskittyy kahden esimerkkitapauksen ympärille vuosilta 1694–1698 ja niiden analysointiin.

1600-lukua värittivät uskonsodat, kuolema, kylmä ilmasto ja alituinen pelko Jumalan vihasta.² Suomen alueella, johon Viipuri kuului, Jumalan viha koettiin erityisesti suurina kuolonvuosina 1696–1697, jolloin 25–30 % kansasta kuoli nälkään ja sairauksiin.³ Pelko Jumalan vihasta oli olennainen osa puhdasoppista luterilaisuutta, mikä heijastui lainsäädäntöön. Uskomusjärjestelmä oli ryhmää sitova ankara moraalisäännöstö, jonka turvin Ruotsin suurvaltaa ohjattiin 1600-luvulla Mooseksen lain hengessä.⁴ Kaarle XI:n valtakaudella (1672–1697) puhdasoppinen luterilaisuuden isäntävalta tiivistyi, kun Ruotsi siirtyi yksinvaltiuteen 1680. Kruunun sana oli laki ja kruunu oli vastuussa yksin Jumalalle.⁵ Kruunu paimensi oikeusjärjestelmän ja kirkon auttamana valtakuntaa oikean uskon mukaisesti. Oikea usko sai kirjallisen muodon vuonna 1686, kun kruunu julkaisi uuden kirkkolain.⁶

Ruotsin puhdasoppisessa luterilaisuudessa avioliiton ulkopuoliset suhteet oli kielletty. Sallittu seksuaalisuus sai tapahtua avioliitossa, jota esivalta ja talonpoikaisyhteisö kontrolloi. Kaiken korkeimpana moraalivartijana oli moraalista kiinnostunut Jumala. Jumala langetti rangaistuksensa, jos ihmisten tekemiä syntejä ei sovitettu.⁷ Avioliitto oli kruunun, kirkon ja talonpoikaisyhteisön solmukohta. Samalla avioliitto ilmaisi Jumalan tahtoa ja yhteisön eheyttä.⁸ Jumalan säätämässä avioliitossa puolisoista tuli samaa lihaa. Vaikka siis puolisoista toinen olisi kuollut, ei elossa oleva voinut esimerkiksi avioitua edesmenneen puolisonsa sisaruksen kanssa, koska tämä oli hänelle kuin oma sisarus. Kielletyt sukurutsasuhteet olivat niin veri- kuin lankosukulaisten väliset suhteet aina neljänteen polveen asti.⁹ Näin selittyy lankosukulaisten välinen sukurutsa, joka ei määräytynyt vain biologisesti, vaan myös erilaiset uskomukset vaikuttivat sen määrittelyyn.

Ihmisen kiinnittyminen osaksi luterilaista puhdasoppista yhteisöä alkoi kasteesta, jota vuoden 1686 kirkkolaki piti ”caickein surimmas kunnias ja armosa pidettämän”. Laissa määrättiin kastettavan kaikki täydellisesti syntyneet lapset kahden päivän sisällä kirkossa, ellei estettä sille ollut.¹⁰ Jos lapsella ei ollut tunnustettua isää, lapsi jäi ilman perintöä ja äiti ilman isän elatusvelvollisuutta. Avioton lapsi sotki sukujen tasapainoa, jonka takia lapsen isä haluttiin selvittää. Aviottoman lapsen synnytettyään äidin mahdollisuudet avioliittoon vaikeutuivat, koska tapaus tahrasi äidin ja hänen sukunsa mainetta. Avioliitto oli siis ennen kaikkea turva äidille.¹¹

Sukurutsa ¹² 1600-luvulla nähdään tutkimuskirjallisuudessa rikoksena Jumalaa ja Jumalan säätämää järjestystä vastaan. Tällä tavalla sukurutsaa ovat tulkinneet Ruotsin kontekstissa Bonnie Clementsson teoksessaan Incest in Sweden, 1680–1940 – a History of Forbidden Relations (2020) ja Marie Lindstedt Cronberg artikkelissaan Incest – Från brott mot Gud (2002). Suomen aluetta on tutkinut Mika Jokiaho artikkelissaan Suvun, perheen ja kotitalouden kunnian tähden – Seksuaalisuus ja sivilisoituminen uuden ajan alussa Pohjanmaalla (1540–1690) (2000). ¹³ Lisäksi tutkimuksissa on korostunut sukurutsan ja avioliittoon pohjautuvan sukujärjestyksen välinen jännite. Sukurutsa rikkoo sukujärjestystä, joka edesauttaa ihmistä ylläpitämään vuotuista elinkiertoa ja sukujen välistä tasapainoa. ¹⁴ Sukurutsaa ovat käsitelleet tunnehistorian näkökulmasta Hanna Kietäväinen-Sirén ja Mari Välimäki. ¹⁵ Vastaavasti Teemu Keskisarja esittää 1700-lukua käsittelevässä tutkimuksessaan, että sukurutsa on laajalti nähty yhtä tuomittavana tekona kuin eläimiin sekaantuminen. ¹⁶

Moraalipsykologiassa on huomioitu historiantutkimuksen mahdollisuus lisävalaista moraalikäsitysten muuttumista. ¹⁷ Tutkinkin sukurutsaa soveltamalla Chelsea Scheinin ja Kurt Grayn dyadista moraaliteoriaa, theory of dyadic morality. Teorian mukaan moraaliarvostelmat pohjautuvat tarkoituksella aiheutetun vahingon havaitsemiseen ja arviointiin. Vahingon havaitsemisessa moraaliarvostelma syntyy intuitiivisesti, jonka jälkeen moraaliarvostelma voi muuttua tarkemman arvioinnin takia. Arviointiin vaikuttaa kulttuuriset ja uskonnolliset moraalisäännöt. Vahinko syntyy, kun tekijä aiheuttaa vahinkoa toiselle osapuolelle, kun tekijän ja uhrin mielet ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Mitä tarkoituksellisemmin teko on tehty, ja mitä haavoittuvaisempaan kohteeseen teko on kohdistunut, sitä ankarampi moraaliarvostelma on. Vahingon ehkäisemiseksi ja elossa selviytyäkseen ihmiselle on kehittynyt kyky luoda yhteisöä sitovaa moraalikoodistoa. Kun jokin teko koetaan kertaalleen moraalisesti pahana, se ajautuu niin sanottuun dyadiseen silmukkaan, dyadic loop. Tällöin teko koetaan entistä herkemmin moraalisesti pahana. Kyseinen prosessi selittää moraalin muuttumista historiassa. Ymmärrän prosessin siten, että dyadiseen silmukkaan on helpompi ajautua kuin päästä siitä pois. Schein ja Gray kuvailevatkin prosessia kognitiivisena painovoimana. Tästä syystä ihmisen huomio kohdistuu voimakkaammin pahaksi koettuun tekoon. ¹⁸

Dyadista silmukkaa kohtaan voi esittää kritiikkiä. Sopivissa olosuhteissa pahaksi koettu teko voi mahdollisesti irrottautua helpohkosti dyadisesta silmukasta, jos tekoon liitetty uskomus ei ole enää oleellinen suhteessa kulttuuriseen ympäristöönsä. ¹⁹ Clementsson esimerkiksi esittää, ettei raskaat sukurutsamääräykset vastanneet enää 1700-luvun aate- ja kulttuurimaailmaa, jonka myötä sukurutsaa ei enää nähty niinkään Jumalan vastaisena moraalirikkomuksena, vaan enemmänkin yleismoraalisena rikoksena. ²⁰

Artikkelissani käytän Jääsken, Rannan ja Äyräpään tuomiokunnan renovoituja pöytäkirjoja vuosilta 1694–1698 sekä Turun ja Viipurin raastuvanoikeuksien renovoituja pöytäkirjoja vuosilta 1694–1696, joissa käsitellään artikkelini tapauksia. Oikeuden renovoidut pöytäkirjat ovat käräjillä syntyneiden pöytäkirjojen puhtaaksikirjoitettuja versioita, jotka hovioikeus tarkisti. Ne edustavat esivallan näkemystä siitä, mitkä asiat koettiin tärkeiksi asioiden selvittämisen kannalta. Näin ollen ne eivät ole syntyneet syytettyjen tai uhrien näkökulmista, jolloin kaikkia mahdollisia puheenvuoroja ei ole säilynyt meidän päiviimme asti. ²¹ Pöytäkirjojen kieli voi olla haastavaa ja monitulkintaista vanhan ruotsin kielen takia. Apuna tulkinnoissani olen käyttänyt Ruotsin akatemian ylläpitämää SAOB-sanakirjaa.

Vaikka sukurutsa on vaikea aihe, joka koskettaa sen osapuolia hyvin henkilökohtaisesti, kirjoitan osapuolista heidän omilla nimillään. Vastaavasti, niin kuin Välimäki näkee, esiaviollisista suhteista tulee voida kirjoittaa kuin muistakin ilmiöistä. ²² Katson, ettei minkään aiheen tule olla niin tabu, etteikö sitä voisi käsitellä avoimesti nimiä käyttäen, ellei se vaaranna elossa olevien oikeusturvaa. Rujojenkin ihmiskohtaloiden on oikeus tulla kuulluksi sellaisinaan niin kuin ne on koettu kunkin osapuolen näkökulmasta. Avoimesti kirjoitettuna historiantutkimus avaa tutkittavan ajan henkeä antaen perspektiiviä nykyisyydelle. Nimet, jotka ovat jo itsessään melko anonymisoituja patronyymeineen, inhimillistävät vaikean aiheen ymmärrettävämmäksi ja inhimillisemmäksi. Lisäksi tutkimushenkilöiden mahdollisia nykyisiä jälkeläisiä on vaikeaa yhdistää näihin tekijöihin. Historiantutkimus on ihmisyyden tutkimista kaikkine sen puolineen.

Sukurutsa, kaste ja avioliitto

Avioliiton oppi ja kasteen merkitys puhdasoppisessa luterilaisuudessa tulee esille kirjanpainaja Daniel Medelplaanin ja Maria Akselintyttären suhteesta. Sukulaisia he olivat keskenään siten, että Maria oli Medelplaanin kuolleen vaimon Kerttu Bernhardintyttären kuolleen veljen Akseli Kannuksentekijän tytär. Tapaukseen liittyy suuri määrä todistajien lausuntoja, joiden yksityiskohtaisempi analysointi antaisi tarkemman kuvan yksilöiden maineen ja taustan vaikutuksesta oikeudenkäyttöön. Tapauksen laajuudesta johtuen käsittelen suhdetta dyadisen moraaliteorian näkökulmasta. ²³ Tapauksen laajuuteen vaikutti epäilty toistunut sukurutsaus. Maria oli jo aiemmin saanut lapsen, joka sittemmin oli menehtynyt ennen suhdetta paljastanutta lasta. Myöhemmin ollessaan Viipurin linnassa vankeudessa Medelplaanille ja Marialle epäiltiin syntyneen kolmas lapsi, jonka Maria väitti olleen Marian ja erään hatuntekijän Sven Haanssonin lapsi.

Medelplaanin ja Marian suhteen oli paljastanut, Seppo Aaltoa mukaillen, siveyden kontrolliraja, laittomasta suhteesta syntynyt avioton lapsi helmikuussa 1695. Medelplaan oli tahtonut naida Marian lapsen johdosta. Tämän toiveen Medelplaan oli ilmaissut kirjeessään tuomiokapitulille. ²⁴ Turussa käydyn ensimmäisen raastuvanoikeuden jälkeen tapaus siirtyi Viipurin raastuvanoikeuden vastuulle, sillä Viipuri oli Medelplaanin ja Marian asuinpaikkakunta. Raastuvanoikeus käsitteli kaikkiaan kolmessa erillisessä istunnossa Marian ja ulkomaisen laivamiehen Johan Erichsenin välistä suhdetta, koska Maria oli väittänyt Erichseniä lapsen isäksi. ²⁵ 13.7.1695 käydyssä raastuvan istunnossa annettiin tieto Turun hovioikeuden lykänneen tuomiota. Istunnossa esiteltiin 16-kohtainen päätöslauselma, jonka johdosta Medelplaan ja Maria tuomittiin Jumalan lain vastaisesta toistuneesta sukurutsauksesta (blodskam) kuolemaan. Tuomio perustui Mooseksen kolmanteen kirjaan 20:8, jossa kielletään makaamasta setänsä vaimon kanssa. Aikansa käytännön mukaisesti kuolemantuomio alistettiin hovioikeuden tarkistettavaksi. Huomionarvoista istunnossa oli sekin, että aiemmin kuultuja todistajalausuntoja pidettiin väärinä, jotka tulisi myös tuomita. Tuomiota väärin perustein vältettiin yleisesti, koska oikeus edusti Jumalan oikeutta. Väärä tuomio saattaisi langettaa Jumalan vihan maan päälle. ²⁶ Tapauksen hankaluutta kuvaa hyvin se, että ratkaisua jouduttiin pyytämään aina kruunulta asti. Medelplaanin ja Marian onnekseen lopullinen tuomio oli armollisempi. Kuolemantuomio leuteroitiin eli lievennettiin 160 hopeataalerin sakoiksi ja kirkkorangaistukseksi seisomaan seurakunnan eteen. ²⁷ Tuomio oli silti raju jo pelkästään henkisesti. Kirkkorangaistuksessa syyllistynyt saattoi joutua seurakunnan edessä julkisesti katumaan tekoaan ja kuulemaan julkista ripitystä. ²⁸

Syytetty pari ei vielä päässyt irti oikeuskierteestä. Ensiksi Medelplaan joutui selvittämään sakkojen maksamista Viipurin raastuvanoikeudelle 22.2.1696 käräjillä. Epäselvyyksien takia Medelplaan oli joutunut istumaan vankeudessa. ²⁹ Seuraavaksi oikeuskierre jatkui raskaalla syytöksellä, kun Medelplaania ja Mariaa syytettiin uudelleen sukurutsasta (blodskam). 13.6.1696 Viipurissa pidettiin välikäräjät, koska Maria oli synnyttänyt kolmannen lapsen kuluvan vuoden huhtikuussa. Lapsen isäksi epäiltiin Medelplaania, jonka Maria ja Medelplaan kielsivät. Toinen epäilty isä oli hatuntekijä Sven Hansson. Käräjillä Medelplaan vakuutteli syyttömyyttään laittomaan suhteeseen toteamalla, että ”Jumala varoittaa kyllä tehdä sellaista”. Medelplaan oli sanojensa mukaan siis punninnut toimintaansa suhteessa Jumalaan ja huomioinut Jumalan retoriikassaan. Medelplaan ei tosin kieltänyt lyöneensä Mariaa, mistä Medelplaania syytettiin. Fyysisen kajoamisen vastapainoksi Medelplaan oli ottanut velvollisuudentunnokseen Marian suojelukseensa ja antanut tälle vauvan rintalapun kolmannen lapsen syntymän johdosta. Maria oli joutunut kerjuulle, kokenut häpeää ja joutunut huhujen kohteeksi. Käräjät eivät tuominneet vielä ketään, koska haluttiin kuulla Sveniä ja Mariaa samanaikaisesti. ³⁰

13.8.1696 käräjät valittelivat, etteivät saaneet 12 lautamiehestä kuin neljä paikalle, jonka takia tuomiota ei annettu. Mielivaltaisuutta vältettiin. Käräjillä keskityttiin Marian ja Svenin lausuntoihin. Pöytäkirjaan on kirjattu runsaasti henkilöiden sitaatteja, joissa kuvataan Marian ja Svenin välistä suhdetta. Jumalaan viittaavissa sitaateissa tunnelataus on katkera. Sven kieltää olevansa lapsen isä, kun taas Maria pysyy omassa kannassaan, että Sven on isä. Maria ”hyvin sairaana” sadattelee Svenille: ”Piru sinun sydämessäsi sinä kelmi, joka tiedät tehneesi lapsen, käsittelit minua sinun ihanilla puheillasi tässä tapauksessa, sinä voisit nyt seistä lapsensyntymän takana, ja Jumala pitää minusta huolen.” Käräjillä seuraa vielä muitakin syytöksiä osapuolten välillä. Jumalaan tukeutuu Svenkin kieltäessään syyllisyyttään, kun hän Jumalaa ajatellen sanoo: ”Mikään ei paranna sinun (Maria) syntejäsi siten että pauhaat minulle.” ³¹ Jumala näyttäytyy valvovana silmänä, jonka varalle pannaan oma toivo tai tuomitaan toisen toiminta. Säilynyt pöytäkirja edustaa hyvin Kietäväinen-Sirénin havaintoa siitä, että 1600-luvun loppua kohden tunneilmaisut lisääntyvät pöytäkirjoissa. ³²

Mahdollisen uudelleen tapahtuneen sukurutsan suhteen on mielenkiintoista se, että käräjillä 19.–23.10.1696 Medelplaan ja Maria tunnustivat sukurutsauksen, kun oli kuultu useaa todistajaa. Todistuksista ja tunnustuksista huolimatta oikeus ei vielä tuominnut heitä. Oikeus halusi vielä kuulla lisää todistajia. ³³ Tapaus oli vaikea, koska siihen liittyi mahdollisen sukurutsauksen sijaan Marian ja Svenin välinen mahdollinen salavuoteus, esiaviollinen suhde. Käräjät olivat taas kokoontuneet talvikäräjille 28.–30.1.1697. Kyseinen kerta kuvaa hyvin sitä, ettei oikeusjärjestelmällä aina ollut tarvittavaa kontrollia. Ensinnäkin Medelplaan oli lähtenyt karkuun vankilasta. Toisekseen käräjillä yleisenä syyttäjänä toiminut nimismies ei ollut paikalla eikä haluttuja todistajia ollut saatu paikalle. ³⁴

Medelplaanin, Marian ja Svenin ympärillä ollut silmukka kiristyi välikäräjillä 17. ja 19.4.1697. Medelplaan oli saatu kiinni aina Venäjän maille ehtineestä karkumatkasta. Käräjillä kuultiin ristiriitaisia todistuksia eri todistajilta vangista kappalaiseen. Osa vahvisti Medelplaanin ja Marian välistä sukurutsaa, kun osa todisti Marian ja Svenin salavuoteutta. Käräjillä verrattiin jopa syytettyjen vankeuksien päivämääriä ja väiteltiin Medelplaanin mahdollisesta impotentista. Kasteen näkökulmasta on ristiriitaista lukea Marian ja Medelplaanin väitettä siitä, että aiemmin Turussa kastetun lapsen isä olisi ollut Medelplaanin sijaan eräs kirjuri, jonka nimeä Maria ei enää muista. Tulkitsen kyseessä olevan sama lapsi, jonka johdosta Medelplaan halusi nimenomaan avioitua Marian kanssa. Tästä toiveesta Medelplaan oli lähettänyt erikseen kirjeen tuomiokapitulille. Tähän yllättävään juonenkäänteeseen liittyen väiteltiin Medelplaanin ”kykenemättömyydestä”. Kasteen merkitystä kuvaa se, että Medelplaan ”kykenemättömyydessään” olisi ollut valmis ottamaan kasteessa omiin nimiinsä lapsen, joka olisi kuulunut toiselle miehelle. Kaste oli tärkeä, ja se turvasi niin lapsen kuin äidin oikeutta ja turvaa. Käräjät eivät uskoneet edellä kerrottua puolustusta. Medelplaan ja Maria tuomittiin samoin kuin viimeksikin, kuolemaan pohjaten Mooseksen kolmannen kirjan kohtaan 20:20, jonka jälkeen päätös alistettiin hovioikeuden tarkistettavaksi. Silmiinpistävää on pöytäkirjan lopussa oleva maininta, jossa käräjät ilmaisevat halunsa selvittää Marian ja Svenin välisen salavuoteuden. ³⁵

On kutkuttavaa pohtia, oliko käräjien erillinen maininta Marian ja Svenin välisestä salavuoteudesta kuin eräänlainen armahduspyyntö hovioikeudelle. 17.–19.8.1697 käräjillä kuultiin nimittäin hovioikeuden vapauttava lausunto. Medelplaanin ja Marian ei katsottu toistaneen sukurutsaa kolmannen lapsen kohdalla. Marian ja Svenin kohdalla käräjät pitäytyivät kuulemaan, mitä hovioikeudella on sanottavaa heidän mahdollisesta salavuoteudestaan, sillä Sven oli kuollut aiemmin vankeudessa ja tapauksen erästä tärkeää todistajaa ei ollut saatavilla. ³⁶ Tapauksen viimeisessä löytämässäni oikeuspöytäkirjassa 15.–17.11.1697 hovioikeuden vapauttava tuomio pysyi, ja Marialle määrättiin 10 taalerin sakot sekä kirkkorangaistus seurakunnan edessä salavuoteudesta. Kolmannen lapsen isäksi siis todettiin Sven Haansson. Kiinnostavaa on se, ettei Mariasta ja Medelplaanin tapauksesta käytetä enää termiä blodskam, vaan lönskalägers ja lägersmåhl, jotka ovat salavuoteutta kuvaavia sanoja. ³⁷ Koettiinko aiemmin tapahtunut sukurutsa vähemmän pahana, kun Medelplaan ja Maria todettiin syyttömiksi kolmannen lapsen kohdalla?

Kolme ja puolivuotinen raskas oikeuskierre oli kuin siveysrikollinen vertauskuva suurista kuolonvuosista. Raskaista ajoista huolimatta yhteiskunta pyrki kontrolloimaan siveyttä hyvinkin yksityiskohtaisesti, vaikka ihmiset ympärillä taistelivat hengestään nälkää ja kuolemaa vastaan. ³⁸ Jäin pohtimaan, koituiko kuolonvuodet Svenin kohtaloksi. Oikeusprosessi alkoi aviottomasta lapsesta, jonka takia Medelplaan halusi avioitua Marian kanssa. Näin havaittiin vahingonteko. Sukurutsa kohdistui sosiaalisen järjestykseen, sillä avioliiton ulkopuolinen lapsi sekoitti sosiaalista järjestystä, jota valvottiin kasteella. Suhde rikkoi laittomuudessaan Jumalan säätämää avioliittoa. Sosiaalinen järjestys ja Jumala olivat siis tapauksessa vahingon kohteita dyadisen moraaliteorian mukaisesti. Tämä vahvistaa Lindstedt Cronbergin ja Clementssonin näkemystä sukurutsasta Jumalan vastaisena rikoksena 1600-luvulla. Medelplaanin ja Marian suhde miellettiin sukurutsaksi niin raastuvan- ja kihlakunnanoikeuksissa kuin tuomiokapitulissa, mikä käy ilmi käytetyissä termeissä ja annetuissa tuomioissa. Siitä huolimatta, että Maria oli Medelplaanin edesmenneen vaimon Kerttu Bernhardintyttären kuolleen veljen Akseli Kannuksentekijän tytär. ³⁹ Oppi avioliitosta sukuja yhdistävänä riittinä vaikuttaa iskostuneen oikeudenpiiriin, vaikka kyseessä olevien ihmisten välinen sukulaisuus yhdistyikin kuolleiden lankosukulaisten kautta.

Toistuvuuden kannalta on mielenkiintoista tarkastella kruunun päätöstä leuteroida kuolemantuomio. Tätä vasten dyadisen silmukan ennustaman prosessin kannalta on kiinnostavaa pohtia sitä, että viimeisessä oikeuspöytäkirjassa ei enää käytetty sukurutsaan viittaavaa termiä. Ymmärrykseni mukaan kertaalleen pahaksi koetun teonhan on vaikeampaa päästä irti dyadisesta silmukasta kuin joutua siihen. Irrottautuiko Medelplaanin ja Marian aiempi sukurutsatausta dyadisesta silmukasta hovioikeuden vapauttavan päätöksen myötä? Havainto pakottaa palaamaan pohtimaan johdannossa esitettyyn kritiikkiin dyadista silmukkaa kohtaan. Tapaus tukee Dan Sperberin näkemystä siitä, että kun kulttuurinen edustavuus, representaatio, on ristiriidassa sen ympäristöönsä nähden, se joko muuttuu tai korvautuu toisella representaatiolla. ⁴⁰ Dyadista silmukkaa tulisikin uudelleen tarkastella sen suhteen, kuinka moraalisen teon ja ympäristön välinen loogisuus ja oleellisuus vaikuttaa siitä vapautumiseen. Raskaasta oikeusprosessista huolimatta Daniel Medelplaan ja Maria Akselintyttären elämänpolku kulkivat samoja teitä pitkin pois Viipurista Rantasalmeen, jossa Jouni Keskisen mukaan jatkoivat yhteistä elämää saaden uusia lapsia. ⁴¹

Jumalaan kohdistuva sukurutsa

Koiviston käräjillä Viipurista etelään käsiteltiin kammottavaksi koettu tapaus 9. helmikuuta 1698. Seiskarissa syntynyt ”naikkonen” Maria Jyrkintytär oli vangittuna, koska oli syyllistynyt sukurutsaan (blodskam). Käräjillä Marian todettiin tulleen uudelleen raskaaksi isäpuolelleen Jaakko Kiviselle. Vastaavasti Jaakko oli tunnustanut hänen ja Marian välisen suhteen. Yksistään Kivisen tunnustus olisi riittänyt tuomion antamiseen ⁴² , mutta käräjät halusivat selvittää suhteesta syntyneiden lasten kohtalot. Maria joutui yksin vastaamaan sukurutsasuhteesta, sillä isäpuoli oli kuollut vankeudessa.

Käräjillä Maria vahvisti isäpuolen tunnustuksen ja itki katkerasti kertoessaan samalla synnyttäneensä kaksi lasta isäpuolelleen. ⁴³ Maria selvitti lasten kohtaloa. Ensimmäisen lapsen syntymää Narvassa äidin navetassa oli todistamassa vain Maria ja Jaakko. Maria kertoi havainneensa, ettei kukaan ulkopuolinen nähnyt häntä raskaana tai hänen synnytystään. Lapsi oli syntynyt kuolleena ja isäpuoli oli haudannut ruumiin navetan alle. Hautauksen jälkeisenä päivänä Maria ja Jaakko olivat paenneet Pähkinälinnan lääniin, jossa he elivät kuin aviopari. Kolmen vuoden aikana he olivat saaneet toisen lapsen, joka oli menehtynyt Nevanlinnassa noin kaksivuotiaana. Toisen lapsen kuoleman jälkeen Maria tuli vangituksi. Vangitsemisen tilannetta ei avata käräjäpöytäkirjoissa sen tarkemmin. Käräjät kuulivat seuraavaksi nimismiestä John Braddea. Bradde kertoi kahden todistajan lausunnot, jotka erosivat Marian kertomasta. Eräs Jyrki Jaakonpoika oli useaan kertaan tunnustanut kuulleensa Seiskarissa samanaikaisesti pienen lapsen ja vastasyntyneen lapsen itkua. Toinen todistaja oli talonpojan Jyrki Pertinpojan vaimo (nimeä ei mainita), joka oli tehnyt samanlaiset havainnot ja osoittanut ne todeksi. Kumpikaan todistajista ei ollut tosin läsnä käräjillä. Jyrki Jaakonpoika oli karannut pois ja Jyrki Pertinpojan vaimo oli ehtinyt kuolla. Koska Maria piti omasta kannastaan kiinni, että lapsi olisi syntynyt kuolleena, ei todistajien läsnäolon puutteen takia asiaa voitu selvittää enempää. ⁴⁴

Käräjät kysyivät, olivatko Maria ja Jaakko kihlautuneet, jonka jälkeen Maria olisi tullut raskaaksi. Maria vastasi, ettei koskaan, vaikka siitä olisi voinut tulla hänelle ”armoa”. Marialta kysyttiin, oliko hänen äitinsä läsnä ensimmäisen lapsen syntyessä, ja oliko äiti havainnut ”vaarallista suhdetta”, kun Jaakon kanssa ”ruokkivat” Mariaa. Maria vastasi, että äiti olisi synnytyksen aikana matkustanut Narvaan. Äiti ei olisi myöskään ymmärtänyt Marialla ja Jaakolla olleen laitonta suhdetta. Käräjät kuulivat nyt Marian äitiä Valpuri Pertintytärtä. Valpuri kertoi Jaakon olleen hänen toinen aviomiehensä, jonka kanssa olivat eläneet kuutisen vuotta ”hyvässä sovussa ja yksimielisyydessä”. Valpuri vertasi nykyistä aviota edelliseen, jossa hän ei voinut koskaan nukkua miehensä kainalossa. Tätä vastoin Jaakon kainalossa Valpuri oli aina saanut maata öisin. ⁴⁵ Lisäksi Valpuri vannoi, ettei olisi voinut ajatella vanhimman lapsensa Marian ja Jaakon välillä tapahtuneen ”turmeluttavaa syntiä”. Valpuri vielä kertoi saaneensa kuulla huhun aikanaan siitä, että Maria olisi 15-vuotiaana ruvennut seuraamaan isäpuoltansa mukaan hänen kalastusretkilleen. Huhu oli herättänyt Valpurissa ajatuksia isäpuolen mahdollisista pahoista himoista. Ratkaisuna oli ajaa tytär Maria pois kotoa ennen kuin asiasta tulisi myös Marian ongelma. ⁴⁶ Äidin avioliiton tunnekokemuksen yksityiskohtainen kirjaus korostaa tapauksen vahingollisuutta avioliittoa vastaan erityisesti äidin näkökulmasta. Tarkempi kuvaus fyysisen läheisyyden kaipuusta vertautuu hyvin Kietäväinen-Sirénin havaintoon 1600-luvusta, että maanviljelyyn perustuvassa yhteisössä rakkauden ilmaisu oli vahvasti ruumiillista. ⁴⁷

Käräjät antoivat tuomionsa tapauksesta, joka vaati ”Jumalan sakkoja”. Maria oli antanut käräjien mukaan vapaan tunnustuksen toistuneesta sukurutsasta, josta oli syntynyt kaksi lasta. Marian nähtiin olleen myös täydessä ymmärryksessä. Käräjät nojasivat nimismies John Bradden kertomiin todistajanlausuntoihin, vaikka itse todistajia ei kuultu käräjillä. Maria nimittäin todettiin syylliseksi lapsenmurhaan. Raskauttavina tekijöinä todettiin, että Maria oli ensimmäisen lapsen aikaan täydessä ymmärryksessä sekä hakeutunut yksinäisyyteen synnyttäessään lasta. Käräjät totesivat jo kuolleen isäpuolen osalliseksi lapsenmurhaan. Käräjille olisi jo yksinään riittänyt tuomita Maria ensimmäisen lapsensa murhasta, johon Maria oli syyllistynyt törkeästi rikkoessaan vuoden 1684 kruunun asetusta lapsenmurhista. Kyseisessä asetuksessa nainen saa kuolemantuomion lapsenmurhasta synnyttäessään salassa yksin riippumatta siitä, jos lapsi syntyessään ei ollut kehittynyt täysin tai oli syntyessään kuollut. ⁴⁸ Maria tuomittiin myös toistuneesta sukurutsasta (kätteri). Marian omaa kieltoa pidettiin heikkona. Näin ollen Maria tuomittiin ”kammottavista pahanteoistaan” vedoten Mooseksen lakiin, Leviticus 20:12 menettämään päänsä ja sitten poltettavaksi. ⁴⁹

Marian tapaus heijastaa monipuolisesti 1600-luvun lopun yhteiskunnan moraalia. Ensinnäkin kyseessä oli kammottavaksi koettu sukurutsasuhde isäpuolen ja tytärpuolen välillä. Pöytäkirjasta käy suoraan ilmi se, että käräjät näkivät sukurutsan aiheuttavan vahinkoa Jumalaa vastaan sekä lakiteknisesti (lainluku) että kuvaannollisesti (”Jumalan sakot”). Dyadisessa moraaliteoriassa vahingon sisältämässä vuorovaikutuksessa on kaksi mieltä: tekijän (Maria) ja uhrin (Jumala). ⁵⁰ Marian ja Jaakon suhde ei vain kohdistunut ihmisiin, vaan sen uskottiin kohdistuvan myös Jumalaan. Teko rikkoi siten samalla Jumalan säätämää järjestystä. Pelko Jumalan vihasta teki teosta kollektiivisen. Eikä kuolonvuosien jälkeen Jumalan vihaa koettu epäoleellisena, sillä Jumalan sakkoihin vedottiin. ⁵¹

Dyadisen moraaliteorian mukaan ihmiselle on ominaista kehittää moraalijärjestelmää, jotta sosiaalinen ympäristö olisi eheä ja ihminen selviytyisi paremmin. ⁵² Marian ja Jaakon suhde rikkoikin ihmisten sosiaalista järjestelmää. Marian iällä ei itsessään ollut merkitystä, vaan sillä, että sukurutsasuhde särki perhehierarkiaa. Clementsson katsoo tyttärestä tulevan kuin perheen äiti, jos hän on suhteessa isäpuolen kanssa. ⁵³ Tapauksen koettiin myös törkeäksi, koska se oli toistuva eikä lapsenmurhat keventäneet ankaruutta. Dyadisen moraaliteorian näkökulmasta tämä nähdään tarkoituksellisempana tekona, joka voimistaa moraaliarvostelman ankaruutta. Käräjät olivat todenneet Marian olleen 15-vuotiaana täydessä ymmärryksessä, joka lisäsi näkemystä tahallisuudesta.

Tapaus vahvistaa salailun yhteisön eheyttä nakertavaa ominaisuutta. Dyadisesta moraaliteoriasta katsottuna salailu rikkoo selviytymistä varten kehittynyttä sukuverkostoa. Käräjät vetosivat lapsenmurha-asetukseen, joka edustaa kruunun tuomitsevaa näkemystä salailusta. Salassa todetun lapsenmurhan lisäksi Marian ja Jaakon suhde alkoi äidiltä salassa. Äidille riitti vain yksi huhu ajamaan tyttärensä pois kotoaan. Äidin voidaan ajatella suojelleen tytärtään, vaikkakin äärimmäisin keinoin, ennen kuin huhu mahdollisesta pahasta olisi ehtinyt toteutua. Lisäksi äiti oli näyttänyt suojelleen muita lapsiaan ja onnelliseksi kokemaansa avioliittoa, joka tarjosi ankarina vuosina henkistä ja fyysistä suojaa. Mahdollinen maine perheessä tapahtuneesta sukurutsasta voisi vaarantaa perheen toimeentuloa. ⁵⁴ Äidin toiminta käy yksi yhteen Lappalaisen muotoilemassa huhuyhteiskunnassa, jossa ihmisen maine on olennainen henkinen omaisuus sosiaalisiin verkostoihin (naapurit ja suvut) perustuvassa arjessa. Verkoston ulkopuolelle joutuminen vaarantaisi elon. ⁵⁵ Vaikka esimerkiksi Tiina Miettinen näkee huhujen olleen vaarallisia sukuverkostolle, voidaan Jari Eilolaa myötäillen huhujen levittämisen katsoa olevan yksi tapa suojata moraalijärjestelmää. ⁵⁶ Jos havaitaan huhu mahdollisesta rikkomuksesta, ollaan äidin taholta valmiita suojaamaan sosiaalista eheyttä ylläpitävää järjestelmää ajamalla tytär pois kotoa. Tyttären epäonneksi äidin toiminta ei onnistunut suojaamaan tytärtä kuolemalta.

Yhteenveto: Sukurutsa ja dyadinen moraaliteoria

1600-luvun lopulla elettiin tiukan moraalin aikaa. Kasteesta alkoi sulautuminen puhdasoppiseen luterilaisuuteen, ja avioliitto sitoi yhteisön yhteen Mooseksen lain sävyttämässä moraalissa. Moraali koettiin niin tärkeänä, että suurten kuolonvuosien aikaiset sukurutsatapaukset haluttiin selvittää. Jumala oli läsnä niin retoriikassa kuin lainluvussa. Molemmissa esimerkkitapauksissa toimintaa punnittiinkin Jumalaa vasten, joka saattoi langettaa kollektiivisen rangaistuksen. Jumala oli kuin dyadisen moraaliteorian esittämän vuorovaikutuksen uhri, johon sukurutsan vahinko kohdistui.

Avioton lapsi ilmensi vahingonteon havaitsemista. Avioton lapsi rikkoi sukujärjestystä, sillä se sekoitti perintöjärjestystä ja lapsen elatusvelvollisuutta, joten kasteen voi ajatella olleen eräänlainen seula. Dyadisen moraaliteorian näkökulmasta avioton lapsi rikkoi sosiaalista eheyttä. Sosiaalista eheyttä kuvaa perhehierarkia ja avioliitto, jotka ovat ihmisen säätämiä moraalisääntöjä, joilla ihminen turvaa selviytymistään. Clementssonin esittämä perhehierarkian särkyminen näkyy eritoten Maria Jyrkintyttären kohdalla, kun sukurutsasuhde isäpuolen Jaakon kanssa vaaransi äidin Valpurin ja muun perheen toimeentulon. Äitihän ajoi Marian pois kotoaan kuullessaan huhun tyttärestään ja aviomiehestään.

Dyadisen moraaliteorian näkökulmasta toistuva ja tarkoituksellinen teko tuottaa ankarampaa moraaliarvostelmaa. Varsinkin Marian kohdalla tämä näyttää toteutuneen. Mariaa pidettiin täydessä ymmärryksessä olleena ja toistunutta sukurutsaa kuvailtiin kammottavana. Lisäksi salassa tehty lapsenmurha vaikutti ulkopuolelta katsottuna tahalliselta teolta, joka vaikutti moraaliarvostelmaan. Tätä vasten Scheinin ja Graynin muotoilema dyadinen silmukka herättää kysymyksiä. Onko dyadiseen silmukkaan sittenkään helpompi ajautua kuin päästä siitä irti, kuten analysoin Daniel Medelpaanin ja Maria Akselintyttären tapauksessa? Vaikuttaa siltä, että heidän aiempi sukurutsatausta olisi päässyt irti dyadisesta silmukasta ja suorastaan unohtunut, kun heitä ei enää tuomittu kolmatta kertaa sukurutsasta. Esille tullutta kysymystä tutkin lisää pro gradu -tutkielmassani, jossa syvennyn entistä enemmän sukurutsaan moraalipsykologian näkökulmasta.

Lähdeluettelo