tulevaisuuden päättäjien utopiat -erikoissarja

jouni ovaska

Kuka kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse, kuuluu sanonta. Kyseinen ilmaisu ei ole meille suomalaisille kovin läheinen. Tuoreessa muistissa on Koskelan Johannes (Jussi), joka omin käsin, sentään kuokka apuna, muokkasi suot pelloiksi. Eikä tehnyt Jussi itsestään numeroa. 

Olemme vähitellen kasvaneet pois esi-isiemme kehotuksista pitää kynttilä vakan alla. Työhaastattelussa pyrimme osoittamaan kykymme ja osaamisemme. Emme sentään nimeä itseämme tulevaksi Bill Gatesiksi, kuten monet amerikkalaiset nuoret haastatteluissaan, mutta oman pätevyyden korostaminen sopii jo suomalaisenkin tuppisuun keinovalikoimiin. Primus inter pares. 

Meillä on kuljettu myös täysin päinvastaiseen suuntaan. Poliitikkojen ammattiryhmässä on valitettavan paljon henkilöitä, jotka tekevät itsestään numeroa, tosin lukujoukon alkupäästä. Nämä itseään kansan kusitolpiksi kutsuvat vaikuttajat kokevat tekevänsä tärkeää työtä mutta liian pienellä palkalla, liian pienissä työhuoneissa. Kansa arvostelee vaan ei kiitä. 

Mikä on tällaisten poliitikkojen motiivi? Itse ajattelen, että oman työn arvostus syntyy siitä, että tietää tehtävänsä merkityksen. Kun arvostaa työtään ja kokee sen mielekkääksi, syntyy myös tuloksia. 

Mutta kykeneekö poliitikko toimimaan pyyteettömästi ilman pelkoa kannatuksen laskusta? Onko poliitikon näin ollen vähäteltävä itseään ja ammattiaan sen vuoksi, että suurin osa kansasta kokee ammatin vuodesta toiseen yhdeksi inhotuimmista? Joka itsensä alentaa, se ylennetään?

Minun utopiani on yhteiskunta, jossa poliitikko on arvostettu ammatti. En tarkoita Platonin filosofikuninkaiden valtiota, jossa vain harvat, päätöksentekoon kykenevät yksilöt johtavat. Tarkoitan yhteiskuntaa, jossa johtajat uskovat kykyihinsä ja osaavat näyttää ne mutta tunnustavat tarvittaessa myös tappionsa. Minun utopiassani poliitikko osaa arvostaan itseään, vaikkakin vajavaisena. 

Olen ottanut haasteen vastaan ja asettunut ehdolle kansanedustajaksi. Tämänhetkinen pestini opettajana on kansan silmissä arvostetuimpien ammattien kärjessä, kun vastaavasti tavoittelemani kansanedustajan tehtävä koetaan yhdeksi inhottavimmista. Paljon on siis tehtävää. Onneksi minulla on työkalut valmiina, kuten Koskelan Jussilla.

Kirjoittaja on musiikkiluokan opettaja Tampereen yliopiston normaalikoulussa. Töiden ohella hän johtaa Keskustan puoluevaltuustoa sekä Hämeenkyrön kunnanhallitusta.

Julkaistu 3/2015.