Tulevaisuuden päättäjien utopiat -erikoissarja

niklas mannfolk

Näin eduskuntavaalien alla on mielenkiintoista seurata, kuinka yhteiskuntaamme sääntelevät pukeutumisnormit muokkaavat edustajiksi ehdolla olevien ulkomuotoa. Ilmiö on erityisen huomattava paitsi maamme päättäjiksi pyrkivien keskuudessa, myös niillä korkeapalkkaisilla aloilla, joita pääsääntöisesti pidetään miesvaltaisina. Musta puku ja solmio ovat kenen tahansa itseään kunnioittavan juristin, pankkiirin ja kansanedustajan vakiovaruste. Ilmiötä perustellaan lähtökohtaisesti perinteitä kunnioittavana ja arvokkuutta osoittavana.

Mielenkiintoista on myös nähdä kuinka nopeasti uudet kansanedustajat ja jopa ensikertalaiset ehdokkaat omaksuvat alalle ominaisen pukeutumistyylin. Useammalla meistä tuntuu olevan sisäänrakennettu kuva siitä, miltä päättäjän tulee näyttää, mitä hänen kuuluu sanoa ja millä tavalla käyttäytyä. Muutamaa velttoa ja roiskeläpällistä poikkeusta lukuun ottamatta istuvat ja istuneet kansanedustajat ovat pitäneet hyvin kiinni näistä sovituista normeista, vaikka vuoden 2011 vaalit toivatkin Arkadianmäelle muutaman uuden poikkeuksen. Maamme ylintä päätösvaltaa pitävän elimen arvokkuutta tulee toki vaalia, mutta tiukassa ja ennen kaikkea konservatiivisessa pukukoodissa on omat kääntöpuolensa.

Hyvä ystäväni Stefan (nimi muutettu), älykäs, nuori ja itsevarma ehdokas Uudeltamaalta, on erinomainen esimerkki tämän normin vaikutuksesta. Ennen ehdokkaaksi ryhtymistään ystäväni pukeutui kuin kuka tahansa 18-vuotias, mutta viime aikoina hänelle on alkanut ilmestyä päälle liituraitaa ja kalvosinnappia. Tyylikkyys on toki useimmiten hyve, mutta äänestäjät eivät tunne häntä solmiokaulaisena talousnerona, vaan letkeänä maalaispoikana, jolla on solidi energiaosaaminen ja kokemusta lähiruuasta. Vaikka tavoite lienee päinvastainen, uhkaa yhteiskunnan normisto siis viedä häneltä uskottavuuden. 

Tämä ystäväni on miespuolinen. Vielä haasteellisempaa tummasta puvusta ja solmiosta kumpuava pukeutumisnormisto on kuitenkin nuorelle naiselle, joka päivittäin joutuu taistelemaan ukkoutuneen yhteiskunnan toimintatapoja vastaan. Konservatiivisella alalla toimiva nuori nainen joutuu jatkuvasti sopeuttamaan olemuksensa ympäristön mukaan ja peittelemään naiseuttaan, jottei vahingossakaan poikkeaisi massasta.

Tiettyjen alojen pukeutumisnormit ovat siis paitsi perinteitä kunnioittavia, myös selkeästi maskuliinisia. Tutkimukset osoittavat, että varsinkin johtotehtäviin pyrkivien naisten on lisäksi suotavaa mukautua paitsi käyttäytymisen, myös estetiikan kannalta vallitsevaan normiin. Silti, vaikka nainen pukeutuisikin neutraalisti tummaan jakkupukuun ja hillittyyn salkkuun, erottuu hän kuitenkin aina joukosta. Siksi nainen joutuu tässäkin ponnistelemaan osoittaakseen olevansa vähintään yhtä hyvä, ellei jopa aavistuksen miespuolisia kollegojaan parempi, ja hänen tulisi pärjätäkseen muistuttaa itseään mahdollisimman vähän. Näin tehdessään hän synnyttää monesti jopa negatiivisen vastareaktion paitsi miehissä, myös muissa naisissa. 

Minun poliittisessa utopiassani ihmisiä ei enää lokeroida sukupuolensa mukaan tiettyihin rooleihin, tietyille aloille tai tietyntyyppisiksi henkilöiksi. Ei ole enää mies- tai naisvaltaisia aloja, vaan jokaiseen tehtävään valitaan kompetenssiltaan pätevin hakija. Tyttäreni saa tai on saamatta työpaikkoja koulutuksensa, kokemuksensa ja osaamisensa takia, ei sukupuolensa ansiosta tai siitä huolimatta.

Politiikan keinot muuttaa tätä, lähtökohtaisesti asenteellista, asetelmaa ovat vähäiset. Kokonaisvaltaisella perhepolitiikan uudistuksella, jossa tarkastellaan perhevapaajärjestelmää, varhaiskasvatuslakia, vanhemmuuden kustannusten jakamista ja kotihoidontukea, voidaan kuitenkin lisätä tasa-arvoa ja siten vähentää ukkoutumista pitkällä tähtäimellä. Vanhemmuuden tasa-arvoinen riski ja hoivavastuun jakautuminen sukupuolen sijaan ajankäytöllisten mahdollisuuksien mukaan luo yhteiskunnan, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet.

Sitä odotellessa meidän kaikkien on pärjättävä tässä nykyisessä Suitopiassa.

Kirjoittaja on 30-vuotias liberaalihko feministi, kauppatieteilijä ja energiaosaaja. Mannfolk työskentelee vaikuttajaviestinnän analyytikkona, pelaa golfia ja yrittää kasvattaa puolivuotiaasta tähtisilmästä itsenäisen, arvonsa tuntevan ja yhteiskuntakelpoisen yksilön. Hän pitää sekä yksin- että yhdessäolosta.

Julkaistu 3/2015.