Subjektiivisen merkityksellisyyden puolustus (pääkirjoitus, Hybris 2/2009)
Reetta Eiranen ja Tiina Heikkilä
Tietotyöllä ja sen tekijöillä kerrotaan olevan aina vain merkittävämpi kansantaloudellinen rooli, ja yliopistoinstituutio mielletään enemmän ja enemmän yhdeksi kansantalouden veturiksi. Yliopistot ovat tärkeä tiedon syntypaikka – nimenomaan tutkimuksen kautta syntyvän tiedon, jolla on vahva institutionaalinen asema. Kun yliopiston, tiedon ja tutkimuksen halutaan palvelevan jotakin taloudellista ja yhteiskunnallista tarkoitusta, tutkimuksen merkitys on vaarassa ulkokohtaistua.
Yleensä aina, kun puhutaan tutkimuksen merkityksestä, viitataan sen yhteiskunnalliseen merkitykseen. Tutkimuksen on täytettävä jokin yhteiskunnallinen funktio. Tämä toistuu ajanhengen – ilmentymänään esimerkiksi uusi yliopistolaki – tutkimukselle asettamissa, usein lyhytnäköisissä yleisen hyödyllisyyden vaatimuksissa. Tutkimus ei voi olla vain jo olemassa olevien tehtävien täyttämistä varten, vaan sille on luotava myös uusia tehtäviä ja merkityksiä. Hedelmällisempi ja rehellisempi lähtökohta on laajentaa merkityksellisyyden kenttää omasta subjektiivisesta kokemuksesta käsin eikä ainoastaan pyrkiä täyttämään muka-objektiivisia ulkopäin tulevia vaatimuksia.
Kun pohtii, kannattaako jotakin asiaa tutkia, pohtii samalla sen merkityksiä. Aiheita punnitessa ei tule keskittyä liikaa aiheen ulkopäin määriteltyyn valmiiseen merkittävyyteen ja kuviteltujen auktoriteettien miellyttämiseen. Tietoa luodessaan voi pyrkiä merkityksellisyyden ja kiinnostavuuden konventioiden ulkopuolelle ja pyrkiä avaamaan merkityskenttää vallitsevasta paradigmasta ja yleisestä mielipiteestä ulospäin. Tämän päivän triviaalin, pinnallisen tai sopimattoman tuntuinen voi olla huomisen tiedon kaanonin osa. Resursseja uuden tiedon synnylle luodaan, kun ei kierretä samoja tutkimuksellisia kehiä ja pyritä täyttämään niiden sanelemia tehtäviä.
Merkityksellisyyden voi ajatella olevan aina subjektin tulkinta jostain asiasta. Kyseessä on näin ollen subjektiivinen kokemus. Yhteisöllinen merkitys tarkoittaisi siis sitä, että useammat subjektit tulkitsevat jonkin asian keskenään samaan tapaan merkitykselliseksi. Kyseessä on siis intersubjektiivinen merkityksellisyys, joka syntyy, kun useat subjektit jakavat saman merkityksellisyyskäsityksen. Yhteisöllisen eli intersubjektiivisen merkityksellisyyden ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa yhteiskunnallista merkittävyyttä sinänsä, vaikkakin se voi tarkoittaa myös sitä.
Historiankirjoituksen merkitys ei ole sen käyttö. Käytöllä voidaan yleisesti viitata siihen, että jokin asia tai tieto vastaa johonkin käytännölliseen tarpeeseen etenkin materiaalisessa maailmassa. Historiantutkimuksen suhteen tällaisia käytännönmaailmaan liittyviä tarpeita voisivat olla esimerkiksi pyrkimykset edistää poliittisia päämääriä historiallisella tiedolla. Historiantutkimuksen ei tarvitse olla tällä tavalla ”hyödyllistä” tai ”käytännöllistä”. Historiantutkimuksen hyödyt eivät ole välttämättä perinteisessä mielessä käytännöllisiä, vaan ne voivat olla pikemminkin ihmisten sisäistä maailmaa koskevia.
Tiedon merkityksellisyys syntyy myös paljolti sen aktiivisesta tuomisesta sosiaaliseen todellisuuteen. Se on ainoa tapa realisoida tiedon potentiaali käytännössä. Intersubjektiivisen merkityksellisyyden piiriin päätyminen on omasta aktiivisuudesta kiinni. Intialaisen carvaka-filosofian sanoin tämä maailma on tekojen maailma. Mitään ei ole olemassa, ellei siitä tee olevaa. Tiedon haltijalla on valta ja vastuu sen esille tuomisesta. Oman aiheen tuominen tai tuomatta jättäminen kollektiiviseen merkitysmaailmaan on tuon vallan käyttämistä.