Linja ja linjattomuus (pääkirjoitus, Hybris 1/2008)
Reetta Eiranen & Tiina Heikkilä
Hybris on uusi, esseistis-asialliseksi määrittelemämme historialehti. Sen tarkoituksena on edistää ideologisista ja filosofisista suuntauksista riippumatonta yliestä tiedon intressiä. Tämä on tärkeä osa lehti-idean syntyhistoriaa. Meistä tuntui turhalta ja järjenvastaiselta, että iso osa opiskelijoiden luomasta kiinnostavasta sisällöstä jää hyödyntämättä. Meitä myös kiinnostaa, mitä alamme opiskelijat tutkivat ja miten he mieltävät historiankirjoituksen. Voikin sanoa, että Hybriksen kohdalla sisältö oli olemassa ennen mediaa. lehden idea alkoi rakentui tietoisuudella siitä, että opiskelijoiden töiden potentiaali jää käyttämättä monessa mielessä. Mielestämme tarvitaan konkreettinen julkaisu- ja keskustelufoorumi, jotta tuo sisältö saadaan esille.
Historiantutkimuksen sisältö on maailmankuva- ja sukupolvikysymys. Opiskelijoiden kirjoittamat artikkelit ja muut tieteelliseen esitystapaan pyrkivät tekstit eivät liene tieteellisesti niin uskottavia kuin vuosikausia tutkijantyötä harjoittaneiden, mutta silti ne voivat olla kiinnostavia ja antaa lisäarvoa menneisyyden tutkimisen kentälle, sillä opiskelijat ovat huomisen historiantutkijoita.
Koska lehden perustamisideakin lähti liikkeelle siitä, että havaitsimme, että paljon hyvää materiaalia menee ikään kuin hukkaan, kun ihmiset kirjoittavat vain itselleen ja opettajalleen, on luontevaa, että miellämme myös lehden sisällön selkärangaksi artikkelit. Haluamme kuitenkin mukaan myös erityyppisiä tekstejä, mikä tässäkin numerossa näkyy. Julkaisemme mielellämme muun muassa hyviä puheenvuoroja, kolumneja ja kirja-arvosteluja. Tässä numerossa on mukana myös yksi reportaasi. Olennaista on, että tekstillä on relevanssia menneisyyden tutkimuksen kannalta. Sinänsä ei ole väliä minkä tieteenalan nimissä se on tehty. Varsinaisen historiallisen tiedon esittämisen lisäksi Hybris haluaa käsitellä historiakulttuuria eri muodoissaan: vaikkapa sen popularisointia tai julkista käyttöä ja esittämistä. Julkaisemme mielellämme myös pohdintoja esimerkiksi metodologiasta, historian merkityksestä ja historianfilosofiasta. Varsinaiseen tiedon popularisointiin emme lähtökohtaisesti pyri.
Tunnustamme myös, että oma positiomme maailmaan, menneisyyteen ja historiantutkimukseen on jokseenkin relativistinen. Tunnustuksen tärkeys liittyy siihen, että emme usko, että historioitsija voisi koskaan päästä eroon omasta subjektiivisuudestaan ja alitajunnastaan. Tästä seuraa, että paras, mitä voimme tehdä, on tunnustaa oma positiomme, jotta muut olisivat edes tietoisia ja varoitettuja siitä. Relativismi merkitsee meille varmuutta epävarmuudesta. Se on tie edes suhteelliseen viisauteen; sen tietämistä ja hyväksymistä, ettei tiedä. Relativismi ei ole kaiken mahdollistava opportunistinen kaapu, vaan rehellinen pyrkimys olla mahdollisimman viisas ja toisaalta myös tunnustaa oma subjektiivisuutensa. Menneisyyden tulkitsemisen kannalta suhteellisuuden näkeminen on hedelmällistä ja tarkoituksenmukaista. Hermeneuttiselta tieteeltä olisi epärehellistä väittää olevansa eksaktia. Pyrimmekin välttämään kaikkia dogmaattisia väittämiä menneisyydestä ja historiatieteestä.
Hybris kurkottelee korkeuksiin, mitä ylimielisyydeksikin voi kutsua, siinä mielessä, että omien tekstien julkituonti tarkoittaa implisiittisesti sitä, että tekstiään pitää itse julkaisemisen arvoisena eli ns. hyvänä. Tätä taas ei ole tässä vaatimattomuuden kulttuurissa pidetty suotavana. Pyrimme siis siihen, että lehden kautta kirjoittajat voivat yrittää ylittää rajojaan ja asettua esille. Tästä uhkarohkeudesta tietysti seuraa lankeamuksen mahdollisuus, joka ei kuitenkaan liene yhtä vääjäämätön, kuin kreikkalaisten hybristä seuraava nemesis. Lehti on kehotus kurkottaa, koska ilma kurkottamista ja putoamisen vaaraa jää mahdollisuus korkeuden saavuttamiseen käyttämättä. Olennaista lienee nimenomaan kurkottamine – prosessi ja matka – eikä saavuttaminen.