Inhimillinen oleminen ja eetillinen päämäärä (pääkirjoitus, Hybris 1/2009)
Reetta Eiranen
Historiasta kiinnostuneiden tiedonintressi on ilahduttavan laaja päätellen siitä, että Hybriksen viime marraskuussa ilmestyneen ensimmäisen numeron 70 kappaleen painos myytiin loppuun parissa viikossa. Kiitämme lukijakuntaa luottamuksesta, ja olemme nyt myös nostaneet painosmäärää, jotta kaikki tiedonnälkäiset saavat oman Hybriksensä.
Tämän numeron aiheet poikkeavat ensimmäisen lehden osin perinteisestäkin yhteiskunnallisesta lähestymistavasta, joka monissa teksteissä oli nähtävillä. Nyt luemme pornografiasta ja tappajasusista. Tarkoitus ei kuitenkaan ole mässäillä irstaudella ja irvokkuudella, vaan artikkelit osoittavat, että niin sanottujen raflaaviakin aiheita voi käsitellä etäännyttäen itsensä tyypillisistä stereotyyppisistä käsityksistä. Näitä aiheita voi tutkia ilmiöinä siinä missä vähemmän kontroversiaalisiakin teemoja. Kehittäkäämme siis tiedonintressiämme ja tutkimustaitojamme siihen suuntaan, että voimme Terentiusta jäljitellen huudahtaa, että mikään inhimillinen ei ole meille vierasta!
Historiantutkija kehittää kaiken inhimillisen tuntemustaan tutkimalla menneisyyttä. Historiantutkimuksen kautta voi tarkastella inhimillisyyden kirjoja ja ehkä oppia ymmärtämään sitä sekä omaa olemistaan paremmin – mahdollisesti myös toisten. Inhimillisen olemisen tutkimuksen hyödyt eivät ole välittömiä. Kokeminen, oivallus ja ymmärrys ovat valitettavan subjektiivisia ja sanat toisinaan vajavaisia välittäjiä.
Toisinaan sattuu, että joku satunnainen kanssaihminen tiedustelee historianopiskelijoilta perusteita historiantutkimuksen merkitykselle, toisinaan historianopiskelijat tiedustelevat vastausta toisiltaan muutenkin, kuin metodiopintojen luoman pakon vuoksi. Selkeä perusteleminen etenkin perinteisen humanistisparadigman ulkopuolelle on haasteellista. Välttämättä ei ole kyse siitä, että toinen ei vain ”ymmärrä”, vaan on oltava valmiutta pohtia myös sitä vaihtoehtoa, että oma argumentointi on kehnoa, hämärää, kohtaamattomissa toisen kanssa.
Historiantutkimuksen ja -kirjoituksen merkitys on meille usein yksi itsestäänselvyyksistämme. Itsestäänselvyyksiä on monesti vaikea selittää auki. Itsestäänselvyyksiensä tutkiminen ja kyseenalaistaminen on vaarallista; on vaarallista etenkin mielenrauhalle, jos poistaa maailmastaan rajan. Tutkimusmatka pitää uskaltaa siis suunnata myös omaan itseen, oman toimintansa merkitykseen. Tohdimme siis kehottaa kaikkia reflektoimaan paitsi omaa olemistaan myös omaa tieteenalaansa: historiantukimusta, historiallista ajattelua ja sen merkitystä.
Yksi ehdotelma tässä yhteydessä on, että historia, kuten tiede tai toiminta ylipäätään, voi ja sen ehkä jopa pitää edistää ihmisten paremmin olemista. Eetillinen päämäärä, siis.
Eksistoimisen riemua