Työväenliike oli 1900-luvun alussa, politiikantutkija Benedict Andersonin sanoin¹, monin paikoin kuviteltu yhteisö, johon samaistuneet ihmiset kokivat kuuluvansa yhteen, vaikkeivat kohdanneetkaan toisiaan silmästä silmään. Tästä huolimatta työväenliike konkretisoitui myös paikallistasolla, ja esimerkiksi ammattiosaston kaltaisessa organisaatiossa jäsenet tunsivat ja kohtasivat toisensa. Artikkelissani käsittelen Nokialla (silloisessa Pirkkalassa) sijaitsevan Pitkäniemen mielisairaalan historiaa ja sitä, kuinka sairaalan ammattiosasto, Pitkäniemen Palveluskunnan osasto (PPO), toimi osana suomalaista työväenliikettä vuosina 1917–1918. Keskellä punaista Hämettä Pitkäniemen työntekijät eivät voineet välttyä noiden vuosien yhteiskunnalliselta kuohunnalta.

Lähdeaineistoni koostuu PPO:n tuottamasta pöytäkirjamateriaalista sekä osaston julkaisemista sanomalehtikirjoituksista ja kirjeenvaihdosta, joiden kautta tuon esille PPO:n poliittisen toimijuuden eri muotoja Pitkäniemen mielisairaalan ulkopuolella. Artikkeli pohjautuu pro gradu -tutkielmaani Pitkäniemen keskuslaitoksen työntekijöiden poliittinen toimijuus vuosina 1917–1918.²

Monipuolisesta sairaalan ulkopuolisesta toiminnasta huolimatta PPO:n toiminnan pääpaino kohdistui Pitkäniemen keskuslaitoksen pihapiiriin ja oman jäsenistönsä etujen ajamiseen. PPO:n tärkeimmät tavoitteet olivat kahdeksan tunnin työajan ajaminen, työntekijöiden elintason parantaminen palkankorotuksella ja yksittäisten epäkohtien korjaaminen jäsenistön eduksi. Paikallisista tavoitteista huolimatta ammattiosasto koki tärkeäksi kuulua osaksi laajempaa työväenliikettä.³ Artikkelissa osoitan, kuinka yksittäinen ammattiosasto osallistui työväenliikkeen ylläpitoon ja rakentamiseen.

Pitkäniemen keskuslaitos ja työntekijät

PPO:n jäseniä yhdisti yhteinen työnantaja eli Pitkäniemen keskuslaitos. 1910-luvun puolivälissä Pitkäniemessä oli hoitopaikat 540 potilaalle. Sairaalan johtajana toimi ylilääkäri. Vuosina 1914–1918 Pitkäniemen ylilääkärinä toimi Ernst Therman. Laitoksen toinen johtaja oli senaatin talousosaston nimittämä toimitsija eli taloudenhoitaja, joka vuosina 1907–1919 oli entinen kaartinluutnantti Bruno Swendelin. Siinä missä ylilääkäri toimi hoitohenkilökunnan johtajana, taloudenhoitajan alaisuuteen kuului talouspuoli.⁴

Varsinainen sairaalan työväenluokka koostui hoitohenkilö- ja palveluskunnasta. Vuonna 1918 hoitohenkilökuntaan kuului kaikkiaan 116 hoitajaa ja taloushenkilökuntaan 54 työntekijää. Kyseessä oli moninainen joukko eri ammattiryhmien edustajia. Maatila työllisti renkejä, keittiö leipojia, keittäjiä ja piikoja, pesula pesijöitä, konehuone koneenkäyttäjiä ja lämmittäjiä. Lisäksi sairaalassa oli tarvetta sepälle ja tämän apulaiselle, räätälille, maalarille, puusepille, puutarhurille, yövartijalle, vahtimestarille ja keskuksenhoitajille.⁵

Omavaraisena sairaalana Pitkäniemi kykeni tuottamaan lähes kaiken tarvittavan omassa pihapiirissään. Sairaala sijaitsi jonkinlaisen matkan päässä muista asutuskeskuksista, joten henkilökunnan oli luontevaa viettää sairaalan alueella myös vapaa-aikaansa. Näin Pitkäniemestä muodostui henkilökunnalle koti, jossa virkamiehet, lääkärit ja palveluskunta asuivat yhdessä potilaiden kanssa. Pitkäniemessä asumista ja elämistä määrittelivät tarkat säännöt. Asuinhuone piti pitää siistinä ja kruunun omaisuus moitteettomassa kunnossa. Henkilökunta oli työn ulkopuolellakin työnantajan kontrollin alaisena.⁶

Vallankumouskevät 1917 innosti työväenluokkaa perustamaan ammattiosastoja ja Suomen Ammattijärjestön SAJ:n jäsenmäärä nelinkertaistui hetkessä 42 000 hengestä 160 000 henkeen.⁷ Järjestäytyminen ulottui myös niiden ammattiryhmien keskuuteen, jotka olivat aiemmin pysyneet ammattiyhdistysliikkeen ulkopuolella. Yhteiskunnallisen muutoksen nopeutta ilmentää, ettei Venäjän vallanvaihdoksen jälkeen kulunut edes kahta viikkoa, kun Pitkäniemen työntekijät perustivat oman ammattiosastonsa maaliskuun lopussa 1917.⁸

PPO:n jäsenmäärä nousi alkuvaiheessa 143 jäseneen, mikä tarkoitti, että keväällä 1917 lähes neljä viidestä sairaalan koko henkilökunnasta kuului ammattiosastoon. Jos osuuteen lasketaan pelkästään sairaalan palveluskuntaan kuuluneet, järjestäytymisaste oli 86 prosenttia. PPO:n jäsenistö oli kuitenkin liikkuvaa, ja vuoden 1917 lopussa osastolla oli yhteensä 109 jäsentä. PPO:n toiminta oli ensimmäisenä toimintavuonna myös hyvin aktiivista. PPO:n järjesti vuoden 1917 maaliskuun lopun ja joulukuun välillä kaikkiaan 32 yleistä kokousta. Niiden 28 kokouksen osalta, joiden pöytäkirjaan kirjuri merkitsi kokoukseen osallistuneiden lukumäärän, osallistujamäärä oli keskimäärin 67 osallistujaa. Pitkäniemeläiset kokoustivat siis usein ja sankoin joukoin.⁹

PPO:n toiminta oli aluksi varsin maltillista, eikä sairaalalla nähty työtaistelua edes silloin kun PPO:n puheenjohtaja Vihtori Salokannel irtisanottiin. Yhteiskunnallisen tilanteen kärjistyttyä myös PPO:n toimintatavat radikalisoituivat. Sisällissodan sytyttyä PPO perusti tammikuun lopussa 1918 lakkokomitean, joka valtasi sairaalan. Tästä alkoi Pitkäniemen historiassa vallankumouksen ajanjakso, joka kesti kaikkiaan 57 päivää. Maaliskuun lopulla valkoinen armeija miehitti Pitkäniemen osana Tampereelle suuntautunutta hyökkäystä ja pian tämän jälkeen PPO:n toiminta kiellettiin. Samana päivänä henkilökunta sai allekirjoitettavakseen listan, mikäli he kannattivat Vaasassa evakossa ollutta hallitusta. Kaikki työntekijät kirjoittivat nimensä.¹⁰

PPO kansallisena toimijana

Vaikka Pitkäniemen keskuslaitosta on vuosien saatossa luonnehdittu ”suljetuksi maailmaksi”¹¹, sairaalan ensimmäisellä ammattiosastolla oli perustamisestaan lähtien tiivis suhde Pirkkalan työväenliikkeeseen ja Suomen ammattiyhdistysliikkeeseen. Jo PPO:n perustavassa kokouksessa oli läsnä Suomen tehdas- ja sekatyöväenliiton edustaja, ja kokous teki alustavan päätöksen liittyä liiton jäseneksi.¹² Toisessa kokouksessa tehtiin sitova päätös liittyä ammattiliiton jäseneksi, mikä tarkoitti myös liittymistä sosialidemokraattiseen puolueeseen.¹³

Huhtikuun aikana osastolle valittiin tamperelaisen työväenlehden Kansan Lehden¹⁴ kirjeenvaihtaja, mikä kertoo aikomuksesta linkittää osasto myös julkisessa keskustelussa (Tampereen seudun) työväenliikkeeseen. PPO koki Kansan Lehden itselleen tärkeäksi julkaisuksi. Se omisti lehdestä aluksi yhden osakkeen, mutta lisäsi myöhemmin osakemääränsä kymmeneen auttaakseen lehteä taloudellisesti. PPO valitsi joukostaan myös nelihenkisen ”kirjeenvaihtokomitean”, jonka tehtävänä oli uusien tilaajien hankinta lehdelle.¹⁵ PPO julkaisi vuoden 1917 aikana jopa 13 kirjoitusta Kansan Lehdessä ja muissa työväenliikkeen lehdissä.

PPO:n vuoden 1917 toimintakertomuksesta selviää, että ammattiosasto näki itsensä osana laajempaa työväenliikettä. Tekstissä PPO:n toiminta nähdään ”työväenaatteen” leviämisen seurauksena, joka versosi pitkäniemeläisten halusta linkittyä leviävään ammattiyhdistysliikkeeseen.

Maaliskuun vallankumous Venäjällä saattoi myös Suomessakin työväestölle vapaamman toiminta mahdollisuuden. Työväki alkoi järjestäytymään monivuotisen painostuksen alta. Ammattiosastoja perustettiin kaikkialla maassamme. Työväenaate alkoi saada jalansiaa myöskin mielisairaalain palvelusväestön keskuudessa. Niinpä Pitkäniemen keskuslaitoksella useampain henkilöiden mielipiteiden johdosta päätettiin kutsua joku työväen puhuja joka selostaisi tilannetta, ja samalla antaisi alku ohjeet osaston perustamisessa.¹⁶

Jo ennen toimintakertomuksen kirjoittamista PPO linkitti itsensä sairaalan ulkopuoliseen työväenliikkeeseen. Kun eduskunta hyväksyi heinäkuussa 1917 niin kutsutun valtalain, Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan.¹⁷ Poliittisen kriisin keskellä PPO päätti ottaa kantaa valtakunnan politiikkaan. Osasto antoi väliaikaiselle hallitukselle ”paheksumislausunnon sen omavaltaisesta käytöksestä Suomen eduskuntaa kohtaan”. Osasto päätti myös tuomita väliaikaisen hallituksen toiminnan julkisesti Kansan Lehdessä.¹⁸

Valtalain kaataminen hajotti poliittisen kentän. Sosiaalidemokraatit pitivät eduskunnan hajotusta vallankaappauksena, porvaripuolueet puolestaan alkoivat nähdä valtalain sosialistien vallankaappausyrityksenä. Uudet eduskuntavaalit määrättiin lokakuulle 1917 ja vaalitaistelu kärjisti entisestään poliittista elämää.¹⁹ Syksyn eduskuntavaalit aktivoivat myös Pitkäniemen järjestäytyneet työntekijät. PPO valitsisi henkilöitä ”kotiagiteereemaan” eli kiertämään äänioikeutettujen luona ”kehottamassa” antamaan äänen työväenpuolueelle.²⁰ Pirkkalassa SDP keräsi jopa 74,9 prosenttia äänistä, mutta valtakunnallisesti työväenpuolue hävisi eduskuntavaalit ja Suomeen muodostettiin P.E. Svinhufvudin johtama porvarihallitus.²¹

Syksyn edetessä yhteiskunnallinen vastakkainasettelu kärjistyi. Valtiovalta alkoi organisoida suojeluskuntien perustamista syyskuussa 1917. Niiden määrä nousi syyskuun aikana muutamista kymmenistä yli 250:een. Työväen kaartien määrä nousi suojeluskuntien tasolle lokakuussa, kun sekä SAJ että SDP kehottivat paikallisjärjestöjä perustamaan niitä.²² Pitkäniemessä PPO:n kokouksissa keskusteltiin ”lahtarikaarteista ja sen tarkoituksista”. Osaston keskustelussa alleviivattiin, että suojeluskunnat oli perustettu ”porvariston pyyteiden tukemiseksi ja taisteluaseeksi työväkeä vastaan.”²³

Lokakuussa SAJ antoi jäsenjärjestöilleen kehotuksen paikallisten ”työväen järjestyskuntien” perustamisesta ”itsepuolustukseksi”, sillä SAJ:n mukaan porvariluokka aseistautui työväenluokkaa ja sen ”edistyspyrkimyksiä” vastaan.²⁴ PPO kävi keskustelun SAJ:n kirjeen pohjalta ja päätti perustaa oman järjestyskaartin.²⁵ Lähteiden valossa keskustelussa toistui SAJ:n kirjeen retoriikka, jossa korostui laajempi työväenliikkeen näkökulma. PPO muodosti komitean valmistelemaan järjestyskaartin perustamista ja listaamaan kaartilaisiksi haluavat.²⁶

Toisin kuin monilla paikkakunnilla, Pitkäniemessä keisarin vallan romahtaminen ei muodostanut miliisin kokoista valtatyhjiötä.²⁷ Ylilääkäri ja taloudenhoitaja pitivät työnsä ja asemansa. Paikallistasolla ei myöskään ollut aiempaa järjestyksenpidosta vastannutta organisaatiota. Näin ollen PPO:n työväenkaartia ei suunniteltu kasvotonta järjestyshäiriötä varten vaan ”porvariluokkaa” vastaan. Ehkä juuri paikallisten järjestyshäiriöiden puutteesta johtuen PPO:n järjestyskaarti jäi lopulta perustamatta.²⁸ Samaan aikaan taloudenhoitaja luutnantti Swendelin suunnitteli Pitkäniemen suojeluskunnan perustamista, mutta tämäkään suunnitelma ei toteutunut.²⁹

Tammikuussa PPO keskusteli yleisessä kokouksessaan porvarillisen eduskuntaryhmän päätöksestä, jolla se antoi P.E. Svinhufvudin senaatille valtuudet edetä järjestysvallan lujittamisessa ja armeijalaitoksen perustamisessa Suomessa. PPO tarkasteli valtakunnallista politiikkaa avoimen puolueellisesti, sillä syksyllä omaa järjestyskaartia suunnitellut järjestö näki eduskuntavetoisen sotalaitoksen ”tarpeettomana” ja ”vaarallisena” ”sotalaitosperustamispuuhailuna”. PPO linjasi, että ”Pitkäniemen järjestynyt työväki tulee käsi kädessä koko maamme järjestyneen työväestön kanssa kaikella voimallaan vastustamaan maamme porvariston sotilassuunnitelmia”.³⁰

Sisällissodan puhjettua tammikuussa 1918 Kansan Lehden etusivulla julkaistiin Suomen Työväen Toimeenpanevan Komitean ”Julistus Suomen kansalle”, jonka mukaan ”kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille”.³¹ PPO:n yleinen kokous hyväksyi yksimielisesti sosialidemokraattisen vallankumoushallituksen ohjelman ja toivotti onnea Kansanvaltuuskunnalle.³² PPO näki itsensä vallankumouksen edustajana Pitkäniemessä ja valtasi sairaalan. PPO:n johtohenkilöt myös viittasivat itseensä työväenliikkeen sisäisessä kirjeenvaihdossa ”vallankumouskomitean jäseninä”. Sisällissodan edetessä PPO rakensi suhdettaan lähialueen punakaartiin. Ammattiosasto keskusteli kokouksissaan punakaartin avustamisesta ja keräsi ”kolehdin” kaartin tueksi. Myöhemmin maaliskuun alussa PPO perusti ompeluseuran punakaartin hyväksi. Sen toiminnasta vastasi neljä PPO:n naisjäsentä.³³

PPO:n toimijuus suomalaisten mielisairaaloiden verkostossa

Pitkäniemi oli vuonna 1917 Suomen suurin³⁴ mielisairaala ja sen työntekijät olivat mielisairaaloiden työntekijöiden ammatillisen järjestäytymisen käynnistäjiä 1910–1930-luvuilla.³⁵ Kevään 1917 aikana PPO:n johtokunta oli aktiivisessa kirjeyhteydessä Suomen mielisairaaloiden ammattiosastojen kanssa.³⁶ Osin yhteydenpito liittyi siihen, että PPO:n jäsenet eivät olleet tyytyväisiä mielisairaaloiden työntekijöiden valtakunnallisiin vaikutusmahdollisuuksiin. Tyytymättömyys nousi pinnalle esimerkiksi silloin, kun Suomen tehdas- ja sekatyöväen ammattiliitto pyysi PPO:ta osallistumaan liiton taloudenhoitajavaaleihin. PPO ei suostunut järjestämään vaaleja, koska ehdolla olleet henkilöt olivat ”tuntemattomia” osastolle.³⁷ Tämä yksittäinen kieltäytyminen kuvastaa PPO:n ydinjäsenten kokemusta omien vaikutusmahdollisuuksiensa rajallisuudesta kansallisen ammattiyhdistysliikkeen (SAJ) suuntaan.³⁸

Suomen tehdas- ja sekatyöväenliitto oli vuonna 1909 perustettu niin kutsuttu kaatoliitto, johon SAJ ohjasi sellaisia ammattiryhmiä, joille se ei keksinyt parempaakaan kotia. Tästä seurasi liittojen keskinäinen kirjavuus ja tehottomuus pienten ammattiryhmien etujen ajamisessa.³⁹ Melko nopeasti mielisairaaloiden työntekijöiden järjestäydyttyä ammatillisesti virisi ajatus mielisairaaloiden työntekijöiden omasta liitosta.⁴⁰ Kesäkuussa 1917 PPO päätti ottaa vetovastuun oman liiton edistämisestä. Osasto laati suunnitelman Helsingissä järjestettävästä sairaaloiden välisestä edustajakokouksesta. PPO valmisteli kokousta varten sääntöehdotuksen tulevalle liitolle. Lisäksi PPO varasi kokoushuoneen Helsingin työväentalolta ja kutsui muiden sairaaloiden ammattiosastojen edustajat paikalle. PPO oli yhteydessä osastoihin kirjeitse ja julkaisi kutsun sekä Kansan Lehdessä että Työmiehessä.⁴¹

Mielisairaaloiden työntekijöiden edustajakokous järjestettiin Helsingin työväentalon kirjastohuoneessa 15.–18.7.1917. Pitkäniemen ohella kokouksessa oli edustus kuudesta muusta sairaalasta. Kansan Lehdessä julkaistun uutisen mukaan kokouksen puheenjohtajaksi valittu PPO:n Hannes Ojala korosti avajaispuheessaan, kuinka ”mielisairaaloiden palveluskunta ja erittäinkin juuri hoitajakunta aina näihin päiviin asti on ollut taantumustilassa sekä jälellä nykyajasta ja sen vaatimuksista.” Ojalan puheenvuorossa korostuu suhtautuminen ammattiyhdistysliikkeeseen modernina työmarkkinoiden vaikuttamistapana, jonka ulkopuolelle sairaalan työntekijät olivat jääneet aiemmin.⁴²

Kokouksessa käsiteltiin muun muassa palkkaus- ja eläkekysymystä, mutta keskeisimpänä aiheena oli oman liiton perustaminen. Mielisairaaloiden työntekijöitä kuului kokouksen alla kahteen eri liittoon: osa kuului pitkäniemeläisten lailla Suomen tehdas- ja sekatyöväenliittoon, osa puolestaan Talous- ja ravintolatyöntekijäin liittoon. Kumpaakin vaihtoehtoa pidettiin epätyydyttävänä. Edustajakokous luopui kuitenkin oman liiton perustamissuunnitelmista, koska mielisairaaloiden työntekijät olivat niin pieni joukko, että oman liiton ylläpitäminen koettiin ylivoimaiseksi tehtäväksi. Ratkaisuksi ehdotettiin liittymistä Suomen vanginvartijain liittoon.⁴³

PPO:lle sairaaloiden välinen yhteistyö oli erityisen tärkeää, ja Helsingin edustajakokous oli osastolle pettymys. Pitkäniemeläiset yrittivät vielä myöhemminkin ajaa mielisairaaloiden omaa ammattiliittoa. Tammikuussa 1918 Nikkilän ja Helsingin osastot erosivat Suomen tehdas- ja sekatyöväenliitosta, ja liittyivät Vanginvartijain liittoon. Myös PPO olisi ollut valmis liittymään Vanginvartijain liittoon yhtenäisenä ryhmänä muiden osastojen kanssa, mutta ilman yhteistä päätöstä osasto jäi vanhan liittonsa jäseneksi.⁴⁴ Tammikuun puolivälissä PPO:n johtokunta vielä linjasi, että kaikki valtion mielisairaaloiden osastot tulisi yhdistää samaan liittoon, mutta haaveet mielisairaaloiden – tai tarkemmin mielisairaanhoitajien – yhteisestä liitosta antoivat odottaa itseään vuoteen 1927, jolloin Suomen Mielisairasten Hoitajakunnan Liitto SMHL perustettiin Pitkäniemessä.⁴⁵

PPO kunnallisena toimijana

PPO:n toiminta ulottui myös kunnalliselle tasolle. Ensinnäkin ammattiosasto piti yhteyttä lähiseutujen työväenyhdistyksiin, osallistui niiden kokouksiin ja järjesti iltamia työväentaloilla. Tällä toiminnalla PPO pyrki luomaan yhteisöllisyyttä työväenliikkeen kanssa ja irtaantumaan sairaalanjohdon valvovan silmän alta. Toiseksi PPO osallistui SDP:n paikallistason toimintaan muun muassa kunnallistoimikunnan kautta. Aluksi PPO:n valitsemat henkilöt eivät kuuluneet osaston johtokuntaan, mikä viittaa siihen, ettei PPO kokenut kunnallistoimikuntaa ammattiosaston perustamiskiireiden keskellä itselleen tärkeäksi.⁴⁶ Myöhemmin PPO kuitenkin lähetti edustajansa jopa vaalipiirin perustavaan kokoukseen.⁴⁷

SDP:n puolueorganisaatio perustui vaalipiirijakoon. Perusjärjestöinä toimivat työväenyhdistykset, joihin saattoi kuulua myös torppariyhdistyksiä ja ammattiosastoja kuten PPO. Samalla paikkakunnalla toimivat puolueosastot valitsivat kunnallistoimikunnan, joka edusti puoluetta kunnallistasolla. Kunnallistoimikunta valitsi edustajat piirikokoukseen, joka kokosi vaalipiirin puoluehallinnon. Suurinta päätäntävaltaa käytti puoluekokous, jonka osallistujat tulivat vaalipiireittäin. Puoluekokous valitsi puoluetoimikunnan, jonka yläpuolella toimi vielä puolueneuvosto. Se koostui puoluetoimikunnan jäsenistä, piirikokouksien valitsemista piiriedustajista ja erityisliittojen valitsemista edustajista.⁴⁸

Toukokuussa Pirkkalan työväen kunnallistoimikunta ajoi Pirkkalan kunnanvaltuuston uudelleen järjestämistä. Kunnallistoimikunta aikoi järjestää mielenosoituskulkueen sekä kansalaiskokouksen, jossa tuotiin esille vaatimukset kunnallisvaltuuston kokoonpanoa kohtaan. PPO tuki kunnallistoimikunnan päätöstä ”täydellisesti” ja osasto päätti osallistua kansalaiskokoukseen.⁴⁹ Yleisen elintarvikepulan seurauksena PPO loi keväällä 1917 myös suhteita Pirkkalan elintarvikelautakuntaan.⁵⁰ Näin kunnallinen yhteistyö alettiin nähdä tärkeämpänä. Kun syyskuussa Pirkkalassa järjestettiin kuntakokous, jossa äänestettiin muun muassa elintarvikelautakunnan kokoonpanosta⁵¹, PPO kehotti kaikkia äänivaltaisia jäseniään osallistumaan tai kirjoittamaan valtakirjan kokoukseen osallistuvalle.⁵²

Elokuussa PPO keskusteli kokouksessaan sosiaalidemokraattien toisesta suuresta lakialoitteesta eli kunnallislaista, jonka tarkoituksena oli saavuttaa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Voimassa ollut kunnallinen äänioikeus oli sidottu henkilön varallisuuteen.⁵³ PPO:n jäsenistön ”yleinen mielipide oli että uusi kunnallislaki tulisi käytäntöön niin pian kuin mahdollista”. Kokous päätti myös tulevaisuudessa valita pitkäniemeläisiä kunnallisvaaliehdokkaiksi.⁵⁴

PPO koki suhteet Pirkkalan työväen kanssa tärkeinä. Tätä kuvaa tapaus, jossa PPO sai Tottijärven työväenyhdistykseltä kirjeen, jonka mukaan osaston jäsen oli toiminut paikkakunnalla vieraillessaan ”provokaattorisissa toimenpiteissä”. Lähdeaineistosta ei selviä, mitä ”provokaattoriset toimenpiteet” tarkoittivat, mutta toiminta nähtiin erittäin tuomittavana, sillä PPO:n yleinen kokous erotti jäsenensä osastosta ja vaati häntä korjaamaan tilanteen. Ukaasi oli kova. Mikäli ”rikosta” ei sovitettaisi kuukauden sisällä, PPO painostaisi kyseisen henkilön irtisanoutumaan Pitkäniemen keskuslaitoksen palveluksesta. Lisäksi PPO nimitti erillisen komitean valvomaan sovitustyötä. Kaksi ja puoli viikkoa myöhemmin PPO:n johtokunta katsoi rikoksen sovitetuksi.⁵⁵

Sisällissodan aikana PPO vaali suhteitaan paikallisiin toimijoihin. Osasto oli yhteydessä ainakin Nokian lakkokomiteaan, Pirkkalan kunnallistoimikuntaan ja Pirkkalan järjestökaartiin. Helmikuussa 1918 PPO alkoi maksaa kunnallisveronsa Pirkkalan työväen kunnallistoimikunnalle.⁵⁶ Hyvät suhteet järjestökaartiin näkyivät myös PPO:n sisällissodan aikaisessa retoriikassa. Kun PPO:n painosti keskuslaitoksen epämieluisia esimiehiä, se toi esille, että tottelemattomuudesta joutuisi vastaamaan punakaartille.⁵⁷

PPO:n jäseniä osallistui myös Pispalan punakaartin toimintaan. Hoitaja Kalle Valkama taisteli Pispalan ensimmäisen pataljoonan toisessa komppaniassa. Lisäksi Pitkäniemen koneenkäyttäjä P. Toivonen kuului kolmanteen komppaniaan, mutta toisin kuin Valkama, hän säästyi sodasta hengissä.⁵⁸ PPO myös suositteli Pispalan punakaartille omia jäseniään. Kansallisarkiston valtiorikosoikeuksien syyttäjistön arkistosta löytyy helmikuulta 1918 kirje, jossa PPO:n sisäpiiriin kuuluneet suosittelevat Pitkäniemen lämmittäjä Kalle Lehtistä ”Punaseen kaartiin urhokkaana ja reippaana miehenä”.⁵⁹ Punakaartissa taistelleet pitkäniemeläiset, PPO:n järjestämät keräykset ja kirjeenvaihto viittaavat siihen, että PPO:n ja paikallisten punakaartien välillä oli tiivis yhteydenpito.

Yhteenveto

Pitkäniemen keskuslaitoksen työntekijät järjestäytyivät omaan ammattiosastoonsa Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa osana suurta suomalaisen työväenluokan järjestäytymisaaltoa. Tuoreen ammattiosaston PPO:n toiminta oli perustamisestaan lähtien aktiivista ja osaston toiminta keskittyi toimintaan paikallistasolla. Silti PPO oli perustamisestaan lähtien osa suomalaista työväenliikettä ja toteutti omalla tavallaan SAJ:n ja SDP:n tavoitteita paikallistasolla.

PPO samaistui vahvasti sairaalan ulkopuoliseen työväenluokkaan ja perusteli omaa olemassaoloaan työväenliikkeen tavoitteilla. PPO pyrkikin toimimaan varsin aktiivisesti myös Pitkäniemen keskuslaitoksen ulkopuolella. Olen löytänyt PPO:n sairaalan ulkopuolisesta toiminnasta kolme eri tasoa. Ensinnäkin PPO osallistui kansalliseen politiikkaan joko ammattiyhdistysliikkeen kautta tai omatoimisesti. Toiseksi PPO toimi aktiivisesti osana suomalaisten mielisairaaloiden verkostoa. Ja kolmanneksi, PPO osallistui osana työväenliikettä myös kunta- ja paikallispolitiikkaan. PPO ei yrityksistään huolimatta noussut tärkeäksi toimijaksi millään näistä kentistä, mutta ammattiosaston poliittisen toimijuuden moninaisuus kuvastaa omalta osaltaan sitä, kuinka paikallinen toiminta kytkeytyi osaksi valtakunnallista ja jopa kansainvälistä liikettä. Lisäksi pitkäniemeläisten toiminta kuvastaa suomalaisen työväenliikkeen eri tasoja 1900-luvun alkupuolella.

Lähteet ja kirjallisuus

Arkistolähteet

Kansallisarkisto (KA), Helsinki Valtiorikosoikeuksien syyttäjistön arkisto

Pitkäniemen arkisto, Pitkäniemi Pitkäniemen Palveluskunnan osaston pöytäkirjat 1917–1918

Sähköiset lähteet

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot: [http://digi.kansalliskirjasto.fi]

Suomen sotasurmat 1914–1944 -projekti: [http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main]

Sanomalehdet

Aamulehti 6.10.1917 Duodecim 1975:91 Hufvudstadsbladet 8.3.1914 Kansan Lehti 1917–1918 Mielisairaanhoitaja-lehti N:o 2/1945 Työmies 3.7.1917 Uusi Suometar 17.5.1914 Valvoja 1.12.1917

Kirjallisuus

Ala-Kapee, Pirjo & Valkonen, Marjaana 1982. Yhdessä elämä turvalliseksi. SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen kehitys vuoteen 1930. SAK ry, Helsinki.

Anderson, Benedict 1991. Imagined Communities. Reflections on the origin and Spread of Nationalism. Verso, London.

Bergholm, Hjalmar 1927. Suomen lääkärit biographica 1927, Tampereen kirjapaino.

Haapala, Pertti 2009, ”Vuoden 1917 kriisi”. Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen, WSOY, Helsinki.

Haapala, Pertti & Hoppu, Tuomas (toim.) 2009. Sisällissodan pikkujättiläinen. WSOY, Helsinki.

Kaarninen, Mervi & Kaarninen, Pekka 1990. Pitkäniemen sairaala 1900–1990, Pitkäniemen sairaalain kuntainliitto, Tampere.

Kallio, Maarit 2007. Tilaa hulluudelle. Pitkäniemen keskusmielisairaalan arkkitehtoninen muotoutuminen 1800-luvun lopulta 1910-luvulle. Suomen historian pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.

Lackman, Matti 2017. Kullervo Manner. Kumouksellisen muotokuva, Amanita Somero, Somerniemi.

Pietikäinen, Petteri 2013. Hulluuden historia, Gaudeamus Oy, Helsinki.

Sarvilinna, Atso 1938. Mielisairaanhoidon kehityksestä Suomessa vuoteen 1919. Lääketieteellis-historiallinen tutkielma, yliopistollinen väitöskirja, Helsingin yliopisto.

Seppinen, Ilkka 1977. MKL Mielenterveys- ja kehitysvamma-alan Liitto ry 1927–1977, Forssan Kirjapaino Oy, Helsinki.

Siltanen, Teemu 2014. Suljetun maailman työntekijät. Pitkäniemen ammattiyhdistystoiminnan historiaa 1900–2014, Pitkäniemen sairaalan Perinneyhdistys ry, Tampere.

Siltanen, Teemu 2017. Pitkäniemen keskuslaitoksen työntekijöiden poliittinen toimijuus vuosina 1917–1918, Politiikan tutkimuksen pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.

Suodenjoki, Sami & Peltola 2007. Jarmo, Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa. Luokka, liike ja yhteiskunta 1880–1918. Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla I, Tampere University Press, Tampere.

Therman, Ernst 1975. ”Sairaala sodan jaloissa. Kertomus elämästä Pitkäniemen keskuslaitoksella vallankumouksen ja sisällisen sodan aikana 28.I–7.V.1918”, Duodecim 1975:91, 775–788.

Tikka, Marko 2006. Terrorin aika. Suomen levottomat vuodet 1917–1921. Ajatus Kirjat, Helsinki.

Tommila, Päiviö, Ekman-Salokangas, Ulla, Aalto, Eeva-Liisa & Salokangas, Raimo (toim.) 1988. Suomen lehdistön historia 5. Hakuteos Aamulehti–Kotka Nyheter. Kustannuskiila Oy, Kuopio.