Matkustamme, koska haluamme nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Yölliseen matkustamiseen liittyi 1800-luvun taitteessa paljon hankaluuksia, mutta toisaalta yö oli eri tavalla kiehtova kuin päivä ja kiinnosti juuri siksi romantiikan aikakauden matkustajaa. Onkin mielenkiintoista lähestyä matkailua yöllisen pimeyden näkökulmasta, jolloin katseen rooli on väistämättä jäänyt taka-alalle.

Tässä artikkelissa käsittelen brittien matkantekoa 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella ja lähestyn aihetta yöllisen pimeyden näkökulmasta. Rajaan tutkimani matkailijat britteihin, sillä he ovat tuona aikana matkustaneet paljon ja kirjoittaneet runsaasti matkakertomuksia kokemuksistaan eri kohteissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tässä otannassa olevat matkailijat ovat matkustaneet havainnoidakseen luontoa, suorittaakseen eräänlaisia liiketoimintoja tai ihan vain matkustamisen vuoksi: nähdäkseen uusia paikkoja ja ihaillakseen kauniita maisemia.

Tarkastelen matkailijoiden pimeyskokemuksia ja pimeällä liikkumista käyttämällä lähteinä digitoitua matkakirjallisuutta ja matkoilta kirjoitettuja kirjeitä. Monet tutkimani aikakauden kirjeet ovat myöhemmin julkaistu ja niistä on otettu useita painoksia. Tutkin aihetta matkakirjallisuuden pohjalta, koska uskon matkalla olleiden kulkeneen aistit valppaina ja valmiina havainnoimaan uutta. Kotiympäristön tuttu ja mahdollisesti turvallisempi pimeys on voinut jäädä mainitsematta kirjeissä ja päiväkirjoissa, mutta matkalla ollaan oltu vieraalla maaperällä, joten ympäristöön on kiinnitetty eri tavalla huomiota.

Kokemusta tutkittaessa kohde on aina menneisyyden ihmisen elävä kokemus, tutkija tavoittaa vain heidän kuvauksensa kokemuksesta¹. Vaikka matkakertomukset ovat monesti kirjoitettu narratiiviseen muotoon ja kertomukset sisältävät jo koetun tulkintaa, ovat ne kuitenkin kertojalleen tosia. Lähteitä lähilukemalla ja aistimellisuuden näkökulmasta niitä lähestyen tavoitan matkailijoiden kirjaamia kokemuksia yöllisestä pimeydestä. Heidän kuvaamiensa tunteiden ja aistihavaintojen avulla pohdin kysymystä: Millaista oli olla liikkeellä hämärän laskeuduttua?

Artikkelin aikarajaus juuri 1700-lukuun ja 1800-luvun alkupuoleen on mielenkiintoinen myös valaistuksen näkökulmasta, sillä tuolloin tapahtui keinovalon vähittäinen lisääntyminen, joka osaltaan muutti yön ja pimeyden visuaalista kokemista.

Liikkumisen kokemus 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa

Tehdessämme matkaa liikumme aina jossakin, kohti jotain paikkaa. Matkaan liittyy siirtyminen pois arkiympyröistä. Liikumme myös matkakohteissa, koska haluamme nähdä mahdollisimman paljon. Kaikki maantieteellinen liikkuminen ei ole kuitenkaan matkailua, vaan voidaan puhua liikkuvuudesta. Termiä matkailu käytetään usein yleiskäsitteenä kaikenlaiselle matkan tekemiselle, mutta rinnalla näkyy usein termi turismi. Termeinä turismi ja turisti tulivat käyttöön englannin kieleen 1700-luvun loppupuolella ja ne toimivat ensin synonyymeinä matkailulle ja matkailijalle, mutta ne saivat hyvin pian negatiivisia mielleyhtymiä. Jo 1800-luvun puolivälissä haluttiin tehdä eroa itsestä matkailijana suhteessa turisteihin. Tämä erottelu korostuu selkeästi myös matkakirjallisuudessa.²

Brittimatkailun historiassa 1700-luvun loppu oli merkittävää aikaa, sillä liikkuvuus parani ja ylipäätään matkailuun liittyvä terminologia vakiintui käyttöön. Tieverkostot kehittyivät ja kartat muuttuivat paremmiksi, jolloin matkailu tuli helpommaksi ja turvallisemmaksi.³ Junamatkailun kehittyminen vaikutti matkailun kokemiseen ja Wolfgang Schivelbusch kirjoittaakin, että kokonaisvaltaisen matkustamisen huippu ajoittui 1700-luvulle, mutta rautateiden myötä tämä aikakausi päättyi.⁴ Aiemmin oltiin oltu osa maisemaa ja matkalla oli voitu aistia enemmän. Junassa istuessa ja maiseman viilettäessä ohi muuttui myös matkakokemus. Tutkimallani aikakaudella matkailijat matkasivat usein esimerkiksi erilaisilla vaunuilla ja kärryillä. Toisinaan käytettiin kantotuoleja, joita hyödynnettiin varsinkin vaikeakulkuisissa maastoissa, jolloin vaunuilla ei päässyt etenemään, vaan muulit kuljettivat osiin kasatut vaunut ja kantajat kantoivat matkailijat erillisissä kantotuoleissa.⁵

Matkakertomusten kulta-aikana pidetään 1700- ja 1800-lukua.⁶ Tästä matkakertomuksien runsaudesta pystyykin tutkija poimimaan kiinnostavan otannan matkailijoista ja vertailemaan heidän liikkumistaan yöaikaan. Valtaosa matkailijoista kävi katsomassa samoja kohteita ja niistä kirjoitettiin matkakertomuksiin samanlaisin sanankääntein ja vain harva pystyi tai edes pyrki rikkomaan kaavaa. Historioitsija Taina Syrjämaa kirjoittaa, että matkakirjallisuudelle on tyypillistä ollut samankaltaisuus, toistuvuutta on ollut kliseisyyteen asti.⁷

Kulttuurihistorioitsijat Hannu Salmi ja Bruce Johnson ovat tutkineet aisteja ja aistimellisuutta. He kirjoittavat artikkelissaan, että kun uusille aistimuksille herkistytään esimerkiksi kulttuuriympäristön vaihdon myötä, ihminen joutuu uusien aistiärsykkeiden keskelle ja aistien väliset suhteet muuttuvat. Salmi ja Johnson kirjoittavat aistien kommunikatiivisten tehtävien jäsentyvän tällöin uudelleen ja muodostuu murtumakohta aistien adaptaatiossa.⁸ Matkakertomuksissa yöaika on saattanut muodostua tällaiseksi vieraaksi kulttuuriympäristöksi. Yöllisestä pimeydestä matkailijat ovat kirjoittaneet hyvin vaihtelevin tavoin, toiset maalailevat laveasti teksteissään yön kauneutta ja toiset eivät mainitse vuorokauden aikaa muutoin kuin toivottaessaan lukijoilleen hyvää yötä. Yö on muuttanut aistien hierarkiaa, jolloin ympäristöä jossa on liikuttu, on havainnoitu eri tavoin ja tyypilliset kliseiset toistuvuudet ovat mahdollisesti jääneet puuttumaan.

Osa matkailijoista on kuvaillut yössä kuuluvia ääniä, tuoksuja ja sen herättämiä tuntemuksia yhtä lailla kuin nähtyjä ilmiöitä. Toisaalta tulee ottaa huomioon tutkittava aikakausi, sillä 1700-luvulla suhde aisteihin muuttui; ruumiin tuoksut pyrittiin poistamaan, jolloin ympäristön pahat hajut korostuivat ja muodostivat eräänlaisen toiseuden.⁹ Matkailijat eivät siis välttämättä halunneet mainita epämiellyttäviä hajuja kirjoituksissaan, vaikka olisivat sellaisia kohdanneetkin. Toisaalta monet halusivat vertailla vierasta kulttuuria suhteessa vanhaan kunnon Englantiin, joten joskus matkakohteen likaisuus ja hajut muodostivat hyvän vertailupohjan.

Kulttuurihistorioitsija Riitta Laitinen on tutkinut tilallisuutta ja kirjoittaa ihmisen kokemusmaailman oleva lähtökohtaisesti sidoksissa tilaan ja paikaan. Laitisen mukaan kokemusmaailmamme ja kokemuksemme ovat kokonaisuuksia, jotka määräytyvät ja ovat määräytyneitä aina kulttuurisesti. Jokainen tila, jonka elämässämme kohtaamme, sisältää kulttuurisen merkitys- ja käsitevarastomme.¹⁰ Artikkelissani esittelemäni matkailijat, joiden tekstejä käytän lähteinä, ovat luonnollisesti yksilöitä, mutta heidän yksilölliset kokemuksensa voivat kuitenkin kertoa niiden tulkitsijalle enemmän brittimatkailijoiden suhtautumisesta yölliseen pimeyteen, koska nämä kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.

Pimeyden historiaa

Yö voidaan määritellä valon puutteeksi ja yö on pitkään määritellyt päivänvalon pituuden, toimiessaan sille vastaparina.¹¹ Jan Garnert on teoksessaan Ut Ur Mörkret – Ljusets och belysningens kulturhistoria kirjoittanut pimeydestä ja toteaa, että entisaikaan ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä pelänneet pimeyttä. Pimeys oli yhtä itsestään selvää kuin päivänvalo. Pimeydessä pystyi uppoutumaan ajatuksiin, se oli meditatiivinen ja sen suojissa saattoi olla rauhassa muiden katseilta.¹² Liikkuminen ei siis välttämättä ollut epämiellyttävää pimeään aikaan, vaan tarjosi juuri hyvän hetken rauhoittumiseen ja omien ajatusten parissa olemiseen.

Pimeys piilottaa esteet ja esineet. Pahimmillaan yön pimeydessä voi törmätä henkilöihin, joiden puuhat eivät kestä päivänvaloa.¹³ Tämän sai kokea myös englantilainen runoilija Robert Southey (1774–1843) matkatessaan Lissabonissa 1700-luvun lopulla. Hän kirjoittaa, että kulkiessa Lissabonin yössä tuli tuntea kiemurtelevat kadut, koska muuten saattoi tippua joentörmältä. Katuvaloja ei juuri ollut, vaan kulkua piti valaista käsilyhdyllä. Lyhdyn valokeilaan saattoi kuitenkin osua henkilöitä, jotka eivät halunneet puuhiensa tulevan valoon.¹⁴

Pimeyttä on mahdoton tarkastella ilman valoa. Pimeys valaistuu niin keinovalolla kuin taivaalta lankeavalla valolla. Pieni valonlähde pimeydessä usein vain korostaa valokeilan ulkopuolelle jäävää pimeyttä. Yöllistymistä voidaan pitää eräänlaisena vallankumouksena varhaismodernilla aikakaudella. Kaupunkien pimeys otettiin haltuun valolla, jonka vuoksi ilta-aika voitiin hyödyntää paremmin sosiaalisiin rientoihin. Katuvalaistusta alkoi esiintyä yhä enemmän kaupungeissa ja paikka paikoin maaseudulla, eikä enää tarvinnut noudattaa ulkonaliikkumiskieltoa pimeän tullen.¹⁵

Historioitsija Panu Savolainen antaa kirjassaan Teksteistä rakennettu kaupunki – Julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä 1740–1810 havainnollisen esimerkin kaupunkien valaistuksesta Euroopassa. Hän kirjoittaa, että Keski-Euroopassa oletusarvona oli, että Turun kokoisissa kaupungeissa oli katuvalaistus ja se oli myös edistyneen kaupunkikulttuurin symboli. Katseen kulkua voitiin ohjailla valolla ja kaupunkien valaistus lisäsi mahdollisuuksia liikkua kaupungin yössä huvitellen. Savolainen kirjoittaa yöllisestä seurallisuudesta ja seremoniallisesta valosta, jotka 1600- ja 1700-lukujen Euroopassa heräsivät loistoonsa.¹⁶ Valoa hyödynnettiin myös kauppojen näyteikkunoissa saaden tuotteet näyttämään houkuttelevilta illan pimetessä.¹⁷

Luonnollisesti matkakohde on vaikuttanut yöllä liikkumiseen, sillä toisinaan yö ei ole ollut lainkaan pimeä. Skandinavian kesäyöt ovat herättäneet matkailijoissa hämmästystä ja ihastusta. Kirjailijana ja naisten oikeuksien puolestapuhujana tunnettu Mary Wollstonecraft (1759–1797) matkatessaan pienen vauvansa ja palvelijan kanssa Skandinaviassa 1700-luvun viimeisinä vuosina kuvailee kesäyötä, jota hänen mukaansa tuskin yöksi voi kutsua, kun se valollaan kilpailee päivän kanssa ja kirjoittaakin näkee hyvin ilman kynttilää.¹⁸

Pimeässä liikkuminen vaati, että luottaa toissijaisiin aisteihin, kuten kuulo-, tunto- ja hajuaistiin. Yölliset kokemukset olivat hyvin pitkälti kuuloon pohjautuvia. Hevosten kavioiden kopse katukiveyksellä, kirkon kellojen sointi ja koirien haukunta auttoivat suunnistamaan yön pimeydessä. Ratsastaessa tuli ratsastaa lähekkäin, sillä erkaantuessa saattoi eksyä. Tarvittaessa laskeuduttiin hevosen selästä ja edettiin ryömien tai käyttämällä keppiä tukena.¹⁹

Liikkuminen pimeässä ei ollut vaaratonta vaunuillakaan. Englantilainen aristokraatti Lady Mary Wortley Montagu (1689–1762), joka tunnetaan matkakuvauksistaan ja panoksestaan isorokkorokotusten puolestapuhujana, kuvaili kirjeessä siskolleen vuonna 1716, miten he matkasivat vaunuissa kapealla polulla jyrkänteen reunalla ja hän näki laakson pohjalla Elben kiemurtelevan kuunvalossa. Hän ei kuitenkaan herättänyt nukkuvaa miestään. Wortley Montague ajatteli, että mikäli he tippuisivat, ei mitään olisi kuitenkaan tehtävissä. Samassa yhteydessä hän kertoo, että Elbestä löydettiin usein hukkuneiden matkailijoiden ruumiita.²⁰

Matkanteko yön tunteina

Hämärällä liikkumiseen on vaikuttanut matkakohde. Kuumassa ilmastossa yöaika on tarjonnut viileämmän ja siten miellyttävän ajankohdan nähtävyyksien ihailulle. Pohjoisen yötön yö on poikennut pimeistä etelän öistä. Maastolla on ollut iso merkitys pimeällä liikuttaessa. Lumisella kelillä hanki on voinut luoda valon hohdetta, mutta toisaalta liukas ja lumen verhoama maasto on ollut hankala kulkea.

Pimeys voi olla armollinen matkakohteelle, mutta armoton matkailijalle. Matkakohteen likaisuutta ja kurjuutta ei välttämättä näe yhtä hyvin kuin päivänvalossa. Toisaalta navigoiminen likaisen kaupungin kaduilla ei ole ollut miellyttävää, kuten Robert Southey kertoo kuvaillessaan Lissabonin likaisia katuja. Hänen mukaansa katujen likaisuus oli hämmästyttävää, kaduille on heitetty kaikkea keittiöjätteestä kuolleisiin eläimiin. Sadekelillä kadut muuttuivat virtaaviksi joiksi, vesi ryöppysi talojen seinämistä ja toisinaan sai varoa astumasta keskellä tietä olevaan lantakasaan.²¹ Southeyn kuvauksen jälkeen ei ihmetytä, että ihmiset eivät mielellään olisi liikkuneet pimeään aikaan kaupungeissa, sillä vastassa saattoi olla mitä tahansa.

Matkailuun liittyy luonnollisesti erottelu paikallisten ja matkailijoiden välillä. Tämä näkyy myös ympäristön havainnoimisessa. Vierailijat ihailivat maisemia ja saattoivat pitää niitä majesteetillisina, juhlavina, kauhistuttavina, kun taas paikalliset näkivät ne vain pinnanmuodollisina erityispiirteinä.²² Selkeä ero matkailijoiden ja paikallisten välillä voidaan nähdä myös pimeällä liikkumisessa. Eräs romantiikan aikakauden tunnetuimmista runoilijoista Percy Shelley (1792–1822) kirjoittaa, että olisivat vaimonsa kirjailija Mary Shelleyn (1797–1851, Mary Wollstonecraftin tytär), kanssa halunneet jatkaa matkantekoa illan tullen, mutta heille vakuutettiin, ettei kukaan paikallinen lähtisi heitä opastamaan, koska teiden varsilla saattoi olla rosvoja.²³ Toisin sanoen matkailija oli tietämättömyyttään halukas liikkumaan yölläkin, koska ei ollut tietoinen mahdollisista pimeydessä vaanivista vaaroista.

Kaupungeissa saattoi kulkija helpommin palkata avustajan yön pimeyteen. Eräänlaisia valonkantajia toimi kaupungeissa ja liikkuja saattoi palkata avukseen esimerkiksi lyhtyä kantavan linkboyn, joita kutsuttiin kuun kiroajiksi, sillä saadessaan elantonsa pimeydestä, he luonnollisesti eivät halunneet kuun valaisevan yöllistä maisemaa.²⁴

Toisinaan matkailija oli lähes pakotettu tekemään matkaa yöllä, jos ei halunnut yöpyä epämiellyttävässä majapaikassa, kuten kävi Wortley Montagulle hänen matkatessaan Saksan halki. Kirjeessä sisarelleen hän kuvailee, miten epäsiistejä yöpymispaikkoja hän kohtasi. Vaikka hän kuljetti omaa sänkyä mukanaan, ei hänelle tullut mieleenkään etsiä sille paikkaa likaisissa ja pahalta haisevissa majapaikoissa, vaan hän mieluummin matkasi turkkeihin kääriytyneenä halki kylmän maiseman.²⁵

Ympäristön tuttuus toisinaan toi helppoutta pimeässä liikkumiseen, mutta toisinaan tietoisuus ympäristöstä vähensi liikkumishaluja. A. Roger Ekirch kirjoittaa teoksessaan At Day’s Close – Night in Times Past, jossa on tutkinut varhaismodernin aikakauden pimeyttä, että pimeällä yllättävän moni oli liikkeellä, kuka mistäkin syystä. Lapsiakin rohkaistiin menemään ulos pimeään aikaan ja heille saatettiin antaa pieniä askareita toimitettavaksi illan hämärissä, jotta he oppivat navigoimaan kodin läheisyydessä illan tullen.²⁶

Yöllinen matkanteko oli kuitenkin riippuvainen kuun ja tähtien valosta ja toisaalta myös yön viileydestä. Tähtien valo oli kuun valoa heikompi, mutta luotettavampi, sillä tähtien avulla saattoi suunnistaa.²⁷ Wortley Montagu kirjoittaa, että hän lähti liikkeelle vaunuissa, kun kuu oli täysi, ja kuvailee, että näki ympäristön yhtä hyvin, kuin olisi nähnyt päivänvalossa. Lisäksi Wortley Montagu mainitsee, että päivisin Tunisiassa oli niin kuuma, että oli mahdoton liikkua muuten kuin yöaikaan, viileässä, auringon laskeuduttua.²⁸ Illan viileydestä mainitsee myös matkakirjailija ja myöhempinä vuosinaan pankkiiriksi ryhtynyt Charlotte Anne Eaton (1788–1859) hänen matkatessaan Roomassa 1820-luvulla. Hän kuvailee illan viileyttä ylellisyydeksi, jota voi arvostaa vain sellainen, joka on kokenut lämpimän ilmaston paahteisen päivän kuumuuden.²⁹

Yön kauneus

Romantiikan aikakaudella suhtautuminen luontoon koki muutoksen ja sitä ei enää tarkkailtu vain hyötynäkökulmasta. Matkailijan katse suuntautui kohti maisemaa. Tuolloin määriteltiin maisemaan liittyviä esteettisiä ihanteita, kuten pittoreski ja subliimi, joita pidetään eräänlaisina romantiikan ideaalimaisemina. Sievää, idyllistä ja maalauksellista maisemaa pidettiin pittoreskina ja mahtavaa, dramaattista ja ylevää maisemaa subliimina.³⁰

Vuoristot, vesiputoukset, jäätiköt, luolastot, rehevät metsät ja kirkkaat vedet koettiin näkemisen arvoisiksi. Filosofi Edmund Burken (1729–1797) mukaan ilman voimakasta reaktiota mikään ei voi olla subliimia. Hämmästys on subliimin kokemuksen vaikutusta ylimmillään ja Burke määrittelee pimeyden tuottavan subliimimman kokemuksen kuin valo.³¹ Pittoreskin käsite yhdistetään William Gilpiniin (1724–1804) ja hänen katsotaan määritelleen kuvankauniin maiseman ideaalin.³² Tutkimani matkailijat ovat siis matkustaneet sekä ennen käsitteiden määrittelyä että sen jälkeen ja nämä kauneusihanteet ja ympäristön tarkastelu niiden valossa on havaittavissa osalla matkailijoista.

Charlotte Anne Eatonin sisko, taiteilija ja kirjailija Jane Waldie (1793–1826) kuvailee taivaalta hohtavaa, aaltojen pinnalta heijastuvaa valoa kertoessaan, miten he soutivat kohti rantaa Belgiassa yön laskeuduttua ja laineet hehkuivat fosforin lailla. Heille tuli tunne, että he etenivät nestemäisessä tulessa.³³ Mary Wollstonecraft taas harmitteli, että joutui menemään nukkumaan, sillä yön ollessa niin kaunis, olisi hän mieluusti vielä jatkanut kävelyään siitä nauttien.³⁴

Eaton kuvailee kauniisti kuunvalon hohdetta Rooman nähtävyyksien yllä ja tuikkivien tähtien valoa. Eaton kehottaa tutustumaan antiikin raunioihin juuri tuolloin, kun kuunsäteet lankeavat niiden ylle.³⁵ Pimeys ja yöllinen valo ovat tehneet oikeutta nähtävyyksille ja inspiroineet matkailijoita lähtemään liikkeelle yön selkään.

Katse pimeydessä

Matkailussa on aina hyödynnetty erilaisia merkkejä ja mielikuvia, joiden avulla on luotu tarve matkustaa katsomaan jotain kohdetta. Jotkin nähtävyydet muodostuvat eräänlaisiksi ikoneiksi, jotka koetaan katsomisen arvoisiksi, jolloin niiden katsominen alkoi ohjata matkustamista.³⁶ Katseen rooli osana matkailua on siis aina ollut merkittävä. Näkeminen vaatii valoa. Yön laskeuduttua näköaisti on rajattu, ja ihminen ei pysty havainnoimaan ympäristöä yhtä hyvin kuin päivällä. Pimeys tuo mukanaan myös pelon, sillä hämärän laskeutuessa tutut maamerkit ja esineet muuttuvat vieraiksi. Harva ihminen kuitenkaan pelkää pimeyttä, vaan sitä, mitä pimeys kätkee.

Yöhön ja pimeyteen liittyvää symboliikkaa ja uskomuksia on aina ollut paljon. Yö on edustanut kaaosta, unien maailmaa, aikaa jolloin aaveet ja demonit ovat liikkeellä.³⁷ Pimeyden verhoama maisema herättää mielikuvituksen ja yön varjoissa voi alkaa nähdä mystisiä asioita. Yötä on myös pidetty rajana, jopa viimeisenä rajaseutuna, joka tulee valloittaa.³⁸

Toisinaan pimeyteen ei ole kiinnitetty mitään huomiota. William Gilpin kuvaillessaan runollisesti lähes kaikkea näkemäänsä, ei kuitenkaan mainitse näkymää hämärän laskeuduttua, vaan lopettaa kuvailunsa saatuaan kerrottua lukijalle auringonlaskun kauneudesta ja sen viimeisistä valonsäteistä puiden latvustossa.³⁹

Lopuksi

Olen artikkelissa pyrkinyt nostamaan esille monipuolisesti esimerkkejä aineistoni matkailijoista, jotta lukijalle muodostuisi kuva matkanteosta hämärän laskeuduttua. Matkustettaessa päivällä on nähty missä liikutaan, mutta hämärän laskeutuessa kaikki on muuttunut ja asiat ovat voineet saada uusia merkityksiä. Toisinaan liikkeelle on varta vasten lähdetty illan tunteina, hämärässä, kun päivän kuumuus on haihtunut ja kuu on hohtanut valoaan nähtävyyksien ylle. Pimeältä taivaalta lankeava valo on luonut taianomaisen tunnelman, heittänyt heijastuksiaan aalloille, valaissut raunioita ja houkuttanut kävelyretkille kuun loisteessa.

Pimeys tai sen puute kesäisessä Skandinavian yössä on toiminut toisinaan kuriositeettina matkailijoille ja saanut heidät lähtemään liikkeelle matkakohteessa. Joskus taas vuorokauden pimeä aika on nimenomaan haluttu hyödyntää matkantekoon, koska siten ei ole hukattu päivänvaloa matkustamiseen. Toisaalta illan tullen on voitu kohdata vaaroja ja hankaluuksia, joita ei olisi tullut eteen päivällä liikkuessa. Joskus on valittu kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono ja matkustettu yöllä.

Vaikka yöllä on ollut vaikeampaa liikkua ja näkeminen ilman kuunvaloa tai keinovalaistusta on ollut haasteellista, silti nähtävyyksiä ja maisemia lähdettiin ihailemaan juuri illan tullen. Romantiikan aikakauden maisemaan kohdistuneet esteettiset käsitykset ovat osaltaan voineet vaikuttaa siihen, että kuunvalo ja tähtien hohde yön hämäryydessä on koettu kauniina ja niiden loisteessa matkakohteeseen tutustuminen on antanut lisäarvoa kokemukselle. Poikkeavan kokemuksen tavoittelu on toisilla muuttunut tärkeäksi – on haluttu kokea jotain erilaista.

Lähteet

Alkuperäisaineisto

Eaton, Charlotte Anne 1852: Rome, in the nineteenth century; containing a complete account of the ruins of the ancient city, the remains of the middle ages, and the monuments of modern time. Vol. 2. H. G. Bohn, London. Internet Archive. https://archive.org/details/romeinnineteent09eatogoog (16.3.2018)

Gilpin, William 1798. Observations on the western parts of England, relative chiefly to picturesque beauty: To which are added, a few remarks on ... the Isle of Wight.... T. Cadell jun. and W. Davies, London.

Eighteenth Century Collections Online. https://quod.lib.umich.edu/e/ecco/004809011.0001.000?rgn=full+text;view=toc;q1=william+gilpin (19.3.2018)

Shelley, Mary Wollstonecraft & Shelley, Percy Bysshe1817. History of a six weeks' tour through a part of France, Switzerland, Germany and Holland: with letters descriptive of a sail round the Lake of Geneva, and of the glaciers of Chamouni. London : Published by T. Hookham, jun. Old Bond Street; and C. and J. Ollier, Welbeck street. Internet Archive. https://archive.org/details/sixweekhistoryof00shelrich (19.3.2018)

Southey, Robert 1797: Letters written during a short residence in Spain and Portugal. Bristol : Printed by Bulgin and Rosser, for Joseph Cottle, and G.G. and J.Robinson, and Cadell and Davies, London. Internet Archive. https://archive.org/details/letterswrittendu00soutiala (18.3.2018)

Watts, J. Waldie 1817: Narrative of a residence in Belgium during the campaign of 1815; and a visit to the field of Waterlo. J. Murray, London. Internet Archive. https://archive.org/details/narrativeofresid00watt (17.3.2018)

Wollstonecraft, Mary 1889: Letters written during a short residence in Sweden, Norway, and Denmark. London : Cassell. Internet Archive. https://archive.org/details/letterswrittendu00wolluoft (13.3.2018)

Wortley Montagu, Lady Mary 1840: Letters of Lady Mary Wortley Montague : written during her travels in Europe, Asia, and Africa. Nurnberg ; New-York : Campe. Internet Archive. https://archive.org/details/bub_gb_clFCAAAAcAAJ (18.3.2018)

Tutkimuskirjallisuus

Beaumont, Matthew 2015. Nightwalking: A Nocturnal History of London. Verso.

Black, Jeremy 2009. The Grand Tour in the Eighteenth Century. The History Press, Gloucestershire.

Burke, Edmund 2015. A Philosophical Enquiry into the Sublime and Beautiful. Oxford University Press, Great Britain.

Cabantous, Alain 2009: Histoire de la Nuit XVIIe-XVIIIe siècle. Fayard, Pariisi.

Ekirch, A. Roger 2005: At Day’s Close. Night in Times Past. W.W. Norton & Company Ltd., New York.

Garnert, Jan 2016: Ut ur mörkret. Ljusets och belysningens kulturhistoria. Historiska Media. GPS Group, Slovenien.

Holden, Andrew 2005. Tourism Studies and the Social Sciences. First published by Routledge. This edition published in the Taylor & Francis e-Library, 2005. https://login.ezproxy.utu.fi/login?url=http://site.ebrary.com/lib/uniturku/Doc?id=10163582 (18.3.2018)

Johnson, Bruce & Salmi, Hannu 2012: ”Aistien historia: Kohteet ja menetelmät”. Teoksessa Tulkinnan polkuja. Kulttuurihistorian tutkimusmenetelmiä. Toim. Nivala, Asko & Mähkä, Rami. Cultural History – Kulttuurihistoria 10, Turku.

Kinsley, Zoe 2016. “Travellers and Tourists”. Teoksessa The Routledge Companion to Travel Writing. (edit.) Thompson Carl. Routledge, London. eBook Collection (EBSCOhost) https://login.ezproxy.utu.fi/login?url=http://search.ebscohost.com/login.aspx?direct=true&scope=site&db=nlebk&db=nlabk&AN=1136900 (10.3.2018)

Koivunen, Leila, Syrjämaa Taina & Söderholm, Ilse (toim.): Turistin tilat. Tilallisuus modernin matkailijan kokemuksena. Turun historiallinen yhdistys, Turku 2006.

Koslofsky, Craig 2011: Evening’s Empire. A History of the Early Modern Europe. Cambridge University Press, New York.

Kostiainen, Auvo, Ahtola, Janne, Koivunen, Leila, Korpela, Katariina & Syrjämaa, Taina 2004. Matkailijan ihmeellinen maailma: matkailun historia vanhalta ajalta omaan aikaamme. SKS, Helsinki.

Korte, Barbara 2016. “Western Travel Writing 1750-1950. Teoksessa The Routledge Companion to Travel Writing. (edit.) Thompson Carl. Routledge, London. eBook Collection (EBSCOhost) https://login.ezproxy.utu.fi/login?url=http://search.ebscohost.com/login.aspx?direct=true&scope=site&db=nlebk&db=nlabk&AN=1136900 (10.3.2018)

Laitinen, Riitta 2004. ”Johdanto tila kokemisen kulttuurihistoriaan”. Teoksessa Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa. Toim. Laitinen, Riitta. Cultural History - Kulttuurihistoria 4, Vantaa.

Perttula, Juha & Latomaa, Timo 2015. Kokemuksen tutkiminen. Merkitys-tulkinta-ymmärtäminen. 5. painos. Juvenes Print, Tampere.

Savolainen, Panu 2017. Teksteistä rakennettu kaupunki. Julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä 1740–1810. Sigillum, Helsinki.

Schivelbusch, Wolfgang 1996: Junamatkan historia. Alkuteos: Geschichte der Eisenbahnreise. Zur Industrialisierung von Raum und Zeit im 19. Jahrhundert. (1977). Suomentanut Margit Heinämäki. Vastapaino, Tampere.

Schivelbusch, Wolfgang 1995: Disenchanted Night. The Industrialization of Light in the Nineteenth Century. Alkuteos: Lichtblicke. Zur Geschichte der künstlichen Helligkeit im 19. Jahrhundert (1983). Translated by Angela Davies. University of California Press, London.

Syrjämaa, Taina 2009: “Aistittu Rooma. Matkailijan kerrottu ja koettu kaupunki”. Artikkeli verkkojulkaisussa Ennen ja nyt – Historian tietosanomat. http://www.ennenjanyt.net/2009/02/aistittu-rooma-matkailijan-koettu-ja-kerrottu-kaupunki/ (18.3.2018)

Towner, John 1996. An Historical Geography of Recreation and Tourism in the Western World 1540-1940. John Wiley & Sons Ltd., England.