Näin joulun alla julkaistavassa vuoden viimeisessä Hybriksessä teemana on perhe ja sosiaaliset verkostot. Luettavananne on kaksi artikkelia, joissa sosiaalisten verkostojen rakentumista ja niiden merkitystä lähestytään verrattain erilaisista, mutta yhtä kaikki mielenkiintoisista näkökulmista. Sanna Kuusikari tarkastelee 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Porin yleisiä saunoja ja niissä vallinnutta saunakulttuuria. Kuusikari huomauttaa, kuinka menneen ajan saunakulttuuria muistellaan nykyisin hyvin yhteisöllisenä ja siihen liitetään paljon nostalgiaa, mikä kuitenkin kertonee enemmän oman aikamme kaipuusta yhteisöllisyyteen kuin siitä, että yleisissä saunoissa olisi aikoinaan peseydytty sulassa sovussa.

Petra Kantola puolestaan pohtii omassa artikkelissaan Suomen somalien politiikkaan kiinnittymistä sosiaalisten verkostojen näkökulmasta. Perheillä, ystävillä ja tuttavilla on merkittävä vaikutus yksilön poliittisten arvojen muotoutumiseen, mutta millaista maahan muuttaneena on omaksua suomalaisen yhteiskunnan poliittinen kulttuuri, kun oma perhe ei toimi tulkkina oman itsen ja yhteiskunnan välillä, kuten monesti on tapana? Kantola avaa keräämänsä haastatteluaineiston avulla somalialaistaustaisten järjestöaktiivien poliittisen kiinnostuksen heräämistä Suomessa.

Artikkeleissa esitetyt näkökulmat ohjaavat meitä pohtimaan sosiaalisten verkostojen merkitystä. Tutkittaessa yksittäisten ihmisten hyvinvointia, vaurautta tai menestystä ei nimittäin voida keskittyä ainoastaan näihin yksilöihin itseensä siitä syystä, että mainitut voimavarat rakentuvat ja tulevat yksilöiden käyttöön pääasiassa sosiaalisten suhteiden eli verkostojen välityksellä. Harvalla meistä on mahdollisuuksia toteuttaa moniakaan asioita elämässä ilman perheemme, ystäviemme ja tuttaviemme apua eli ilman sosiaalista pääomaa.

Yksilöiden tavoitteellisen toiminnan mahdollistavia resursseja on kahdenlaisia: henkilökohtaisia ja sosiaalisia. Henkilökohtaiset resurssit siirtyvät yksilölle pääosin joko periytymällä perhesiteiden kautta tai kasautumalla yksilön henkilökohtaisten ponnistelujen ja ansioiden myötä. Sosiaalisten suhteiden kautta yksittäisille ihmisille kuitenkin tarjoutuu mahdollisuus hyödyntää omien voimavarojensa lisäksi myös muille kuin itselle kasautuneita voimavaroja. Ei esimerkiksi ole välttämätöntä omistaa itse ruohonleikkuria, jos sitä voi halutessaan lainata naapurissa asuvilta appivanhemmilta. Sosiaalinen pääoma rakentuu siten toimijoiden välisissä suhteissa. Mitä enemmän hyödyllisiä sosiaalisia suhteita yksilö on solminut, sitä enemmän hänellä on sosiaalista pääomaa.

Pääoma-aiheisessa keskustelussa ihmissuhteiden hoitoon käytettyä aikaa ja vaivaa voidaan luonnehtia investoinniksi. Yksilöt näkevät vaivaa sosiaalisten siteiden muodostamiseksi ja niiden ylläpitämiseksi, sillä ne tuottavat yksilöille merkittävää hyötyä, kuten naapurilta saatua apua halkojen pilkkomisessa, ystävän tarjoamaa kannustusta elämän vaikealla hetkellä tai entiseltä työnantajalta saatuja hyviä suosituksia uutta työtä haettaessa. Vaikka sosiaalisten suhteiden hoito on investointi, sitä ei pidä mieltää kylmän laskelmoituna toimenpiteenä. Hyvän mielen saaminen toisen auttamisesta on hyöty sekin. Vastavuoroisuuden periaate on kuitenkin keskeinen yhteistoimintaa määrittävä tekijä: minä autan sinua tänään luottaen, että sinä autat minua tulevaisuudessa.

Sen lisäksi, että sosiaaliset verkostot toimivat yksilön omien voimavarojen jatkeena ja niiden täydentäjänä, niillä on myös symbolista arvoa. Sosiologi Pierre Bourdieu on aikanaan käyttänyt tässä yhteydessä käsitettä symbolinen pääoma. Bourdieun näkemyksen mukaan mikä tahansa muu pääoman muoto – taloudellinen, kulttuurinen tai sosiaalinen – muuntuu yksilön symboliseksi pääomaksi silloin, kun yksilön asema kyseisen pääoman omistajana tai haltijana tunnustetaan ja oikeutetaan. Verkostoitumalla yksilö voi siten kasvattaa sosiaalisen pääoman lisäksi myös symbolista pääomaa, sillä yhteisön muut jäsenet voivat alkaa pitää yksilön kattavia sosiaalisia verkostoja merkkinä tämän korkeammasta asemasta yhteiskunnassa. Mitä tärkeämpien ja vaikutusvaltaisempien henkilöiden kanssa yksilö on tekemisissä, sitä tärkeämpänä häntäkin aletaan pitää. Bourdieulle eri pääoman muodot olivatkin ennen kaikkea keino selittää yhteiskunnan luokkarakenteen muotoutumista ja uusiutumista.

Yksilöt voivat myös hyötyä strategisesta sijainnistaan verkostossa. Sosiologi Ronald Burt on omassa työssään tutkinut muun muassa erään amerikkalaisen elektroniikkayhtiön toimitusketjusta vastaavia päälliköitä ja näiden kehittämiä innovaatioita. Burt havaitsi, kuinka innovaatioita kehittivät ennen kaikkea ne päälliköt, jotka keskustelivat työhönsä liittyvistä kysymyksistä muiden toimintayksiköiden päälliköiden kanssa samoin kuin toisten yhtiöiden edustajien kanssa. Päälliköiden luovan oivaltamisen näkökulmasta tärkeäksi osoittautui siten heidän sijaintinsa keskenään erilaisten toimijoiden risteyskohdassa, sillä näiden eri toimijoiden kautta heille kulkeutui tietoa hyvistä ideoista ja toimintamalleista. Vastaavalla tavalla tuoreimmat uutiset ja juorut välittää se henkilö, jonka sijaintia sosiaalisessa verkostossa voi kuvata risteysasemaksi.

Yksilöiden asema yhteiskuntarakenteessa on hierarkkinen ja verkostomainen, mikä tarkoittaa, että tietyt paikat yhteiskuntarakenteessa tuottavat yksilön näkökulmasta enemmän arvoa kuin toiset. Asema, jossa yksilöllä on valtaa vaikuttaa merkittävällä tavalla toisten toimintamahdollisuuksiin – joko käskeä tai suostutella heitä – tuottaa yksilön näkökulmasta enemmän arvoa kuin asema, joka ei sisällä vastaavaa mahdollisuutta kontrolloida muita toimijoita. Tuhansien ihmisten sosiaalisessa mediassa seuraama mielipidevaikuttaja voi esimerkiksi vaikuttaa voimakkaasti siihen, millaisiin housuihin pukeudumme ensi keväänä, tai onko suunnitelmissamme tehdä tänä viikonloppuna avokadopastaa vai kukkakaalipitsaa. Kaikki tapahtuu siksi, että kuulumme samaan sosiaaliseen ja samanaikaiseti hierarkkiseen verkostoon. Olemme kehdosta hautaan riippuvaisia toisista ihmisistä. Tutkimalla sosiaalisia verkostoja voimmekin ymmärtää monipuolisesti kaikenlaisia ihmiselämän ilmiöitä.

Kahden artikkelin lisäksi luettavananne on myös kaksi kirja-arviota. Tuomas Rantala on käynyt läpi tuoreen, Kati Katajiston kirjoittaman Johannes Virolaisen elämänkerran, ja Susanna Lindgren puolestaan Perttu Immosen laatiman Suomen rahvaan historian. Nopeimmat ehtivät lukea kirja-arviot ennen aattoiltaa ja päättää, olisiko näissä ainesta pukinkonttiin.

Hybris toivottaa lukijoilleen yhteisöllistä ja erittäin lämmintä joulunaikaa.