Yhteiskuntamme ovat kehittyneet ennennäkemättömän monimutkaisiksi järjestelmiksi. Tällä kompleksisuudella on kuitenkin hinta, joka kasvaa jatkuvasti yhä suuremmaksi. Seuraavina vuosikymmeninä Suomen ja monien muiden teollistuneiden yhteiskuntien täytyy kohdata ongelmia, jotka laittavat niiden kestävyyden todelliseen testiin. Kykenevätkö ne selviytymään energiaan, ympäristöön, demografiaan, talouteen ja sotilaallisiin konflikteihin liittyvistä haasteista, vai osoittautuvatko ne kestämättömiksi ja edessä on tulevaisuus, jota kukaan ei ole suunnitellut? Näemme tulevaisuuden mieluiten lineaarisena jatkumona, mutta entä jos tulevaisuus onkin täysin epälineaarinen, sisältäen elämäntapojemme mullistuksen tai jopa yhteiskunnallisen romahduksen? Myös kasvulle ja kehitykselle vaihtoehtoiset skenaariot on otettava mukaan, jotta voimme yrittää rakentaa tulevaisuuttamme järkevällä ja kestävällä tavalla. Suurin osa ongelmistamme on hyvin kiinteästi yhteydessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa, ja niitä tulee tarkastella myös tällä tavalla, jotta voimme muodostaa tarpeeksi hyvän kokonaiskuvan nykytilanteesta ja sen jälkeen tulevaisuudesta.

Keitä olemme, mistä tulemme ja mihin olemme menossa?

Sanotaan, että jotta voi edes yrittää ennustaa tulevaisuutta, on tunnettava historiaa. Ranskalainen taidemaalari Paul Gauguin esitti itselleen tyttärensä kuoleman jälkeisessä elämäntuskassaan kolme perustavaa laatua olevaa kysymystä; ”Mistä me tulemme? Keitä me olemme? Mihin olemme menossa?” Kysymykset ovat relevantteja nykyisen tilanteen kannalta. Mikäli haluamme vastata kysymyksistä viimeiseen, meidän täytyy ensin löytää vastaukset kahteen ensimmäiseen.¹ Tiedämme nyt mistä lajimme on saanut alkunsa, ja mitä vaiheita se on käynyt läpi matkalla nykyiseen homo sapiens sapiens -vaiheeseen. Olemme historiamme alussa olleet metsästäjä-keräilijöitä, ja siirtyneet vasta viimeisen noin 10 000 vuoden aikana maanviljelyyn ja paikkasidonnaiseen elämäntapaan. Tiedämme myös, että lajimme on kommunikointi- ja ongelmanratkaisukyvyn sekä työkalujen kautta kehittynyt hyödyntämään ympäristössään olevia resursseja ja energiaa sekä valjastamaan sitä omaan käyttöönsä teknologian avulla. Mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan sen parempaa tietoa meillä on erilaisten sivilisaatioiden kohtaloista, joita voidaankin pitää eräänlaisina ”mustina laatikoina”, jotka lojuvat viidakoissa, autiomaissa ja jopa nykyisten kaupunkien keskellä.² Niiden sisältämä tieto on ensiarvoista, jotta voimme välttää samat virheet, jotka johtivat niiden romahdukseen. Arkeologia ja antropologia ovat tutkineet näitä mustia laatikoita, ja on selvinnyt että toisistaan erillään kehittyneillä sivilisaatioilla ympäri maailman on ollut hyvin samanlaisia elinkaaria. Nykyinen globaaliksi kasvanut sivilisaatio eroaa edeltäjistään oleellisesti siinä, että sillä on kenties ensimmäistä kertaa mahdollisuus hyödyntää historiallista tietoa siitä, mikä on ajanut kaikki aiemmat järjestäytyneet yhteiskunnat romahdukseen.³

Yhteiskunnat ja kompleksisuus

Eräs historian hämmästyttävimmistä asioista on se, kuinka nuoria nykyisen kaltaiset kompleksiset yhteiskunnat ovat. Ensimmäisten sivilisaatioiden on arvioitu syntyneen noin 5000–5500 vuotta sitten Mesopotamiassa.⁴ Ihmisen historia lajina ulottuu noin 200 000 vuoden päähän, joten nykyisen kaltainen elämäntapa kattaa vain 2–3 % olemassaolostamme,⁵ todennäköisesti jopa alle 1 %.⁶ Sivilisaatiot syntyivät ihmisten luonnollisen tarpeen, ongelmanratkaisun seurauksena, jonka mahdollistivat maanviljelystä saadut ylijäämät. Tämän ylijäämän varaan alkoivat kehittyä ensimmäiset ammattiluokat: papisto, parantajat, sotilaat ja niin edelleen. Kaikki ratkaisivat yhteiskunnissa asuvien ihmisten kohtaamia ongelmia, kuten epävarmuutta kuoleman jälkeisestä elämästä, tauteja ja vihollisyhteiskuntien hyökkäyksiä. Koska tällainen yhteiskuntien kompleksisuuden eli monimutkaisuuden kasvattaminen oli tehokasta ongelmanratkaisua, pyrkivät ne aina jatkossakin kohti yhä suurempaa kompleksisuuden tasoa. Tämä tarkoitti sitä, että maanviljelystä saatavien satojen oli kasvettava, sillä kompleksisuus vaatii aina biologista, mekaanista tai kemiallista energiaa.⁷

Sosiaalinen kompleksisuus on pohjimmiltaan taloudellinen funktio, joka on alisteinen laskevan rajahyödyn laille: alussa se tuottaa erittäin suurta hyötyä, mutta mitä vaikeammiksi ja monimutkaisemmiksi yhteiskunnan kohtaamat ongelmat käyvät, sitä vähemmän lisääntyvä kompleksisuus tuottaa lisähyötyä verrattuna sen vaatimiin kustannuksiin.⁸ Poikkeuksena tälle trendille on jonkin uuden energialähteen löytäminen, joka nostaa jälleen mahdollisuuksia kompleksisuuden kasvattamiseen. Teolliset yhteiskuntamme ja niiden monimutkaisuus rakentuu fossiilisten polttoaineiden energialle, joka on uusiutumatonta.

Tutkimalla kompleksisten yhteiskuntien historiaa voidaan huomata myös niiden alttius romahduksille. Ne eivät siis ole kovin stabiileja järjestelmiä: ne joko kasvavat tai romahtavat ja ovat siten jatkuvasti muutostilassa. Yksinkertaistaminen ei ole kuitenkaan sellainen muutoksen muoto, jota ihmiset vapaaehtoisesti haluaisivat. Kompleksinen systeemi siis vaatii aina energiaa pitääkseen yllä rakenteensa ja niiden välisen verkoston. Mikään ei tule ilmaiseksi, ei myöskään kompleksinen yhteiskunta. Muinaiset sivilisaatiot saivat energian suoraan tai välillisesti auringosta; viljapellot olivat niiden ensisijainen energialähde. Toisaalta ne kaatoivat ja polttivat metsiä, ja käyttivät pelloista energiansa saavien ihmisten työpanosta orjina⁹. Eräät sivilisaatiot, kuten Rooman valtakunta, keräsivät muiden sivilisaatioiden varastoitunutta pääomaa, kuten jalometalleja ja taideteoksia käymällä valloitussotia.¹⁰ Nykyiset yhteiskuntamme saivat valtavan energiaruiskeen, kun aloimme hyödyntää fossiilisia polttoaineita, muinaista auringonvaloa, luonnon pääomaa varastoituneena maan kuoreen. Niinpä ne siten tekivät sen, mitä kaikki eliöt ekosysteemeissä: kasvattivat kompleksisuuttaan. Vastoin varsin yleisiä oletuksia yhteiskuntamme eivät siis ole vain kekseliäisyytemme tai aiempien sukupolvien työn tulosta ja siten saavutettu etu – ne ovat rakentuneet ulkoisen energian mahdollistamalle tasolle.¹¹

Energiaorja-käsitteellä on pyritty havainnollistamaan sitä, kuinka suuren työn energia tekee nykyisessä elämäntavassamme. Suurin osa länsimaiden asukkaista ei ymmärrä sitä piilossa tapahtuvaa työmäärää, jonka olemme ulkoistaneet fossiilisten polttoaineiden tehtäväksi. Keskiverto amerikkalaisella on noin 89 energiaorjaa palveluksessaan joka päivä. Tämä lukema tarkoittaa sitä, kuinka paljon ihmistyötä täytyisi tehdä saadakseen öljyn sisältämä energiamäärä. Kuvittele 89 ihmistä polkemassa kuntopyörää talosi kellarissa täyttä työpäivää.¹² Tätä kaikkea suurin osa meistä pitää tänä päivänä normaalina asiantilana. Kompleksisuudellamme on todellakin hintansa, me emme vain näe sitä.

enemmän siitä, kuinka pitkälle olemme ajautuneet energia–kompleksisuus -spiraalissa¹³, kuin siitä että yhteiskuntiemme energiaperusta olisi kestävällä pohjalla. Samalla he esittävät listauksen haasteista, joita erityisesti länsimaiset kehittyneet yhteiskunnat tulevat kohtaamaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Listalle nousevat seuraavat, erittäin kalliiksi tulevat ongelmat: (1) suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen, (2) tästä seuraavan terveydenhuoltomenojen kasvu, (3) infrastruktuurin rapistuminen, (4) ilmastonmuutos, (5) siirtymä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin, (6) kasvavat sotilasmenot, sekä (7) laskeva tuottavuus innovaatioissa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että olemme kohtaamassa kaikki nämä ongelmat seuraavien vuosikymmenten aikana lähes yhtäaikaisesti.¹⁴

Yksittäisesti ilmaantuessaan yhteiskunnillamme on mahdollisuuksia ratkoa seitsemää ongelmaa, mutta kohdatessamme kaksi tai kolme, todennäköisesti jopa useamman edellä mainituista haasteista, kasvaa epäonnistumisen mahdollisuus olennaisesti. Epäonnistuminen tarkoittaa yhteiskunnallista romahdusta. Jotkut lukijat ovat jo kenties huomanneet myös toisen edellä mainittuihin haasteisiin liittyvän asian. Nimittäin ratkaistessamme haasteitamme taistelemme ainoastaan nykytilan eli status quon säilyttämisen puolesta, emme enää kehittääksemme yhteiskuntiamme. Tilanne on siis muuttumassa asemien puolustamiseksi, joka on huolestuttava asiantila ja toistunut useiden romahtaneiden yhteiskuntien elinkaarien laskuvaiheen alkaessa.¹⁵

1. Suuret ikäluokat ja eläkejärjestelmät

Tämä ongelma on ollut esillä julkisessa keskustelussa vuosikymmeniä, ja monia ennakoivia toimenpiteitä, kuten rahastointia, onkin tehty.¹⁶ Suomessa on kuitenkin käytössä vain osittain rahastoiva, etuusperustainen eläkejärjestelmä, eli niin sanottu pay-as-you-go -malli, joka tarkoittaa pääasiassa, että nykyiset työssä olevat maksavat nykyisin eläkkeellä olevien eläkkeet. Tämä järjestelmä on toiminut, kun työikäisten määrä on ollut suurempi kuin eläkeläisten, mutta koska yhä suurempi osa väestöstä on eläkkeellä, kohdistuu työssäkäyviin koko ajan suurempi taloudellinen rasite.¹⁷ Ongelma on siinä, että nykyiset eläkkeet on luvattu maksaa ja eläkkeellä olevat tai sinne siirtyvät suunnitelleet elämänsä sen mukaisesti. Tämä hankaloittaa demokraattista ja rauhanomaista siirtymää toisenlaisiin järjestelmiin.¹⁸ Eläkejärjestelmät kohtaavat painetta finanssikriisin, pidentyvän elinajanodotteen ja vähentyvän työllisyyden vuoksi.¹⁹

2. Kasvavat terveydenhuoltokulut

Terveydenhuollon menoerä tulee kasvamaan, kun väestö ikääntyy ja lääketieteellinen teknologia muuttuu monimutkaisemmaksi. Samalla, kun ihmisten elinikä pidentyy, pidentyy myös sairaana vietetty aika. Teknologiat mahdollistavat yhä uusien sairauksien hoitamisen, mutta samalla ne myös kasvattavat terveydenhuollon osuutta koko taloudesta.²⁰ Nykyisillä trendeillä vuonna 2065 100 % Yhdysvaltojen BKT:stä tulisi käyttää terveydenhuoltoon, Japanin ja Euroopan seuratessa heti perässä.²¹ Suurimmassa osassa länsimaita osuus BKT:stä on kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana kahdeksan prosentin tuntumasta yhdeksän ja kymmenen prosentin välille.

3. Rapistuva infrastruktuuri

Tiet, rautatiet, kanavat, tunnelit, sillat, rakennukset, putkistot, sähköverkko, satamat, lentokentät ja niin edelleen vaativat jatkuvaa ylläpitoa. Tällä hetkellä rakennamme vanhan lisäksi yhä uutta infrastruktuuria, joten sen säilyttäminen nykytilassaan tulee jatkuvasti kalliimmaksi. Useissa länsimaissa on myös kerääntynyt runsaasti infrastruktuurin korjausvelkaa. Esimerkiksi Suomen tiestön osalta se liikkuu jossakin kahden miljardin euron kohdalla.²² Rakennusten korjausvelan arvioidaan olevan peräti 30–50 miljardia euroa.²³ Periferia-alueet, kuten Lappi ja Itä-Suomi ovat ensimmäisenä niiden alueiden joukossa, joissa päällystetyn tiestön annetaan rapistua takaisin sorateiksi. Esimerkiksi Lapissa kyetään enää päällystämään 140 kilometriä vuodessa tarpeen ollessa kaksinkertainen.²⁴

Yhdysvalloissa tilanne on vieläkin huolestuttavampi. Maan 607 380 sillan keski-ikä on jo 42 vuotta ja joka yhdeksäs on puutteellisessa kunnossa. Siltojen romahtamiset ovatkin nykyisin valitettavan yleisiä uutisia. Korjausvelkaa arvioidaan kertyneen siltojen osalta jo 76 miljardia dollaria.²⁵ Yhdysvaltojen koko infrastruktuurin korjausvelan on arvioitu olevan jo 1,6 biljoonaa dollaria. Jonakin päivänä tuo velka on maksettava tai vaihtoehtoisesti luovuttava teiden, siltojen ja koulujen käyttämisestä.²⁶ Seuraavien vuosikymmenten aikana onkin käytettävä valtavat summat rahaa pelkästään nykyisen infrastruktuurin ylläpitämiseksi. Infrastruktuurille aiheutuvia kustannuksia lisäävät luonnollisen vanhentumisen lisäksi alati lisääntyvät sään ääri-ilmiöt.

4. Ilmastonmuutos

Kuinka paljon rannikkokaupunkien suojaaminen tulee maksamaan? Entä maanviljelylle koituvat ongelmat? Entä kuivuutta pakoon muuttavat pakolaiset? Eri arvioiden mukaan 2–20 % BKT:stä jouduttaisiin käyttämään ilmastonmuutoksen vaurioihin 2025.²⁷ On selvää, että emme pysty ohjamaan tällaista osuutta BKT:stä pelkästään ilmastonmuutoksen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen, vaan jotakin täytyy jättää korjaamatta. Luonnonkatastrofien määrä on noussut merkittävästi viimeisen 30 vuoden aikana noin 300:sta viime vuoden 900:n.²⁸ Vielä suurempi on ollut niiden aiheuttaman rahallisen tuhon määrän kasvu.

5. Energia – siirtymä pois fossiilista polttoaineista

Fossiilisten polttoaineiden kohdalla törmätään useisiin virheellisiin olettamuksiin, joissa olennaisia tekijöitä ei ole tarpeeksi huomioitu. Nettoenergia, eli polttoaineiden EROEI-arvo on tällainen tekijä. EROEI (Energy Return on Energy Invested) on mittaluku, joka saadaan kun jaetaan energialähteestä saatava energia siihen käytetyllä energialla.²⁹ EROEI tuo esille maaöljyn ainutlaatuisuuden polttoaineena ja sen mitä seurauksia on sillä, että ihmiset käyttävät ensin hyvälaatuiset ja edullisimmat esiintymät ennen vaikeampia ja kalliimpia. Öljyteollisuuden huippuaikoina 1930-luvulla Teksasin, Oklahoman ja Louisianan kentillä EROEI oli arviolta 100:1, todennäköisesti enemmänkin. Tämä tarkoitti karkeasti, että pumppaukseen investoidulla yhdellä tynnyrillä saatiin sadan tynnyrin tuotto. 1970-luvulla EROEI putosi lukemaan 30:1 ja vuonna 2000 jo arviolta välille 18–11:1.³⁰ Kehitys on huolestuttavaa, sillä vapaaksi jäävän nettoenergian määrä vähentyy, ja kasvua voidaan pitää yllä vain lisäämällä kokonaistuotantoa. Loputtomasti emme kuitenkaan voi lisätä tuotantoa alhaisen EROEI-arvon omaavista lähteistä, sillä ympäristöongelmat kasvavat liian suuriksi. EROEI 5:1 on nähty olevan alarajana modernien teollisuusyhteiskuntien ylläpitämiseen³¹.

Kuten alla olevasta kuvasta kaksi käy ilmi, fossiilisten polttoaineiden nettoenergia-arvot ovat ylivoimaisia uusiutuviin energialähteisiin tai öljyhiekkaan (Tar Sands) ja liuskeöljyyn (Oil Shale) nähden. Vaihtoehtoisissa energiamuodoissa ei ole vastaavaa 1) energiatiiveyttä, 2) kuljetettavuutta, 3) verrattain vähäistä ympäristövaikutusta per energiayksikkö, 4) verrattain korkeaa EROEI:ta, ja 5) ole hyödynnettävissä siinä määrin, jota nykyisen kaltainen yhteiskunta vaatii toimiakseen.³² Suurin ongelma on piilossa kaiken takana, nimittäin uusiutuvat energiamuodot, kuten tuuli-, aurinko- ja vesivoima on tähän asti rakennettu fossiilisella energialla. Toisin sanoen niiden suunnittelu, valmistus, kuljetus ja pystytys sekä huolto vaativat fossiilienergiaa. Kysymys kuuluukin, voidaanko näitä energiamuotoja siten edes pitää uusiutuvina?³³

Eri energialähteiden EROEI-arvoja.³⁴

Monet kriitikot käyttävätkin niistä termiä "fossil fuel extenders" "renewables" -termin sijasta. Tässä tullaan tilanteeseen, jota Nicole Foss kutsuu termillä "vetäytyvät horisontit". Tilanne, jossa uusiutuvat tulevat halvemmiksi, kuin fossiiliset polttoaineet, ei välttämättä koskaan tapahdu. Kun öljyn ja hiilen hinta nousee, nousevat samalla myös uusiutuvien valmistus- ja rakennuskustannukset. Siksi meidän pitäisikin investoida suuria määriä taloudellisesti etupainotteisiin uusiutuviin energialähteisiin jo kauan ennen uusiutumattomien ehtymistä ja aikana jolloin yhteiskuntamme kohtaavat myös muut kalliit haasteet.³⁵

6. Kasvavat sotilasmenot

Eräs historian vanhimmista yhteiskuntien sosiaalisen kompleksisuuden kasvattajista on ollut armeija. Esimerkiksi Rooman valtakunnan vastaus 200- ja 300-lukujen kriiseihin oli kasvattaa armeijaa taloudellisesti heikosta tilanteesta riippumatta. Armeija nähtiin ratkaisuna valtakunnan ongelmiin.³⁶ Mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, että 2000-luvun kehittyneet yhteiskuntamme olisivat toimimassa toisella tavalla etenkin, kun lähestyvä resurssiniukkuuden aikakausi on jo ovella. Tämä tarkoittaa, että varmistaakseen osansa niukkenevista resursseista eri yhteiskuntien on turvattava oikeutensa viime kädessä sotilaallisella voimankäytöllä. Vaikka maailman yhteenlasketut asemenot pienenivätkin vuonna 2012, johtui tämä pitkälti Yhdysvaltojen ennaltaan massiivisten kulujen leikkausista (-6 %), esimerkiksi Kiinan (+7,8 %) ja Venäjän (+16 %) kasvattaessa budjettejaan huomattavissa määrin.³⁷ Kovin suuriin leikkauksiin ei Yhdysvalloilla ole varaa, mikäli se aikoo pitää kiinni sotilaallisesta hegemoniastaan.

7. Innovaatioiden laskeva tuottavuus

Innovointi on samalla sekä suuri mahdollisuus että uhka. Toisaalta kukaan ei voi koskaan tietää, mitä innovoinnin avulla voidaan yllättäen saada aikaan. On tärkeää huomata, että tiede ei kehity lineaarisesti. Kuitenkin on tunnistettavissa trendejä, joissa innovaatioiden tuottavuus laskee ja joudumme uhraamaan yhä suuremman osan yhteiskuntien taloudellisesta potista pitääksemme innovoinnin käynnissä. Mikäli nykyiset trendit jatkuvat yhden tai kahden sukupolven aikana innovaatiojärjestelmämme tulevat todennäköisesti liian kalliiksi ja tuottamattomiksi, jotta niitä voitaisiin jatkaa. Olemme myös kuluttaneet loppuun suurimman osan keksinnöistä, jotka olivat helppoja tehdä.³⁸ Painovoiman laki, evoluutioteoria tai penisilliini eivät enää odota löytämistään. Ne kaikki on löydetty ja jäljellä on aina vain vaikeampia kysymyksiä ja ongelmia, jotka vaativat yhä enemmän resursseja tullakseen ratkaistuiksi.³⁹ Länsimaissa on lisäksi tapahtunut kulttuurillinen muutos sen suhteen, mitä ammatteja yleisesti arvostetaan ja mistä maksetaan eniten. Vielä 1900-luvun alussa tiedemiehet olivat tunnettuja tavallisen kansan keskuudessa. Nykyään tuon paikan ovat ottaneet urheilutähdet ja liikemiehet. On vaarana, että länsimaiden lahjakkaimmat yksilöt eivät enää siirry innovaatioita tuottavan tiedemaailman palvelukseen.⁴⁰

Haasteiden yhteisvaikutus

Yhteiskuntamme kykenisivät hyvin todennäköisesti ratkaisemaan näitä ongelmia yksittäin mutta yhteisvaikutus on tuhoisa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kohtaamme lähes kaikki haasteet yhtäaikaisesti tämän vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Ongelmaksi tulee muodostumaan se, millä tavoin allokoimme taloutemme vastaamaan näihin haasteisiin. Kun kakku ei kasva, meidän on pakko tehdä valintoja eri investointien väliltä. Tämä tarkoittaa yhden kohteen priorisointia toisten kustannuksella. Ihmiset eivät tule hyväksymään elintasonsa laskua ilman vastarintaa, joten päättämisestä tulee vaikeaa.⁴¹ Poliitikot ovat tottuneet kasvavan kakun jakamiseen, joten tilanne on kokonaan uusi myös heille. Toinen ongelma on se, että selvittämällä nämä seitsemän haastetta säilytämme vain status quon eli nykyisen elintason. Emme siis edes puhu (innovaatioiden mahdollisuuksia lukuun ottamatta) elintason kehittymisestä ratkaistessamme edellä mainittuja haasteita. Tämä on ollut kautta historian kompleksisten yhteiskuntien ongelma: ne tulevat lopulta liian kalliiksi pitää yllä ja kaikki energia kuluu pelkästään status quon säilyttämiseen.⁴²

Kolme skenaariota

Haasteet näyttävät ylitsepääsemättömiltä nykyisen status quon säilyttämisen kannalta. Jatkammeko fossiilisten polttoaineiden käyttämistä yhä pienemmäksi muuttuvilla EROEI-arvolla samalla yrittäen säilyttää luodun sosiaalisen kompleksisuuden tason, mutta emme suostu tunnistamaan tilanteen mahdottomuutta? Silloin jatkamme tehden yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka tuottavat alentuvaa lisähyötyä ja kohtaamme lopulta yhteiskunnallisen romahduksen. Kutsun tätä skenaariota taisteluksi status quon ylläpitämiseksi. Ratkaistaksemme aiemmin mainitut haasteet ja kasvattaaksemme edelleen yhteiskuntiemme kompleksisuutta tarvitsemme siis uuden energialähteen, joka on EROEI-arvoltaan laskevia fossiilisia polttoaineita suurempi. Tällainen energialähde voisi kenties olla fuusioenergia, joka olisi todellinen mullistus ja muuttaisi käytännössä kaiken ihmiskunnan kehityksessä. Olisimme ensimmäistä kertaa vapautettuja auringosta saatavasta energiasta. Valitettavasti meillä ei ole kovinkaan paljon aikaa tämän utopian toteuttamiseen, mutta pidetään se silti yhtenä skenaariona. Kolmantena skenaariona on kompleksisuuden ja energian ongelmien tunnistaminen ja sopeutuminen. Tätä vaihtoehtoa voi siis kutsua vapaaehtoiseksi yhteiskuntien yksinkertaistamiseksi. Tällä tavalla voisimme välttää ensimmäisen skenaarion mahdollisesti hyvin tuhoisat vaikutukset ja siirtyä pehmeämmällä tavalla fossiilisten polttoaineiden jälkeiseen maailmaan.

Taistelu status quon ylläpitämiseksi

On todennäköistä, että nykyisen kaltainen kompleksinen teollisuusyhteiskunta ei kykene säilyttämään status quo -tilaa kompleksisuutensa suhteen, kun edellä mainitut haasteet alkavat realisoitua samanaikaisesti. Ilman fossiilisten polttoaineiden tarjoamaa suurta nettoenergiaa yhteiskuntamme eivät ole kestäviä näiden haasteiden edessä. Mitä tästä seuraa? Mikäli jatkamme status quon puolustamista huomioimatta muuttuneita olosuhteita, lopputuloksena on yhteiskunnallinen romahdus. Olemme siis tilanteessa, jossa meidän pitää vapaaehtoisesti yksinkertaistua tai kärsiä romahduksen seuraukset.⁴³

Romahdus on kiistanalainen ja monivivahteinen käsite, sillä se tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Tieteellisesti ilmaistuna se tarkoittaa luodun sosiaalisen ja poliittisen kompleksisuuden äkillistä ja merkittävää alentumista. Siihen sisältyy sosiaalisten roolien (ammattiryhmien), organisaatioiden määrän, keskushallinnon, valvonnan, yhteiskunnallisten symbolien, informaatiovirtojen, vaihdannan ja koordinaation vähentymistä. Yhteiskunta ei enää kykene pitämään yllä monimutkaista rakennettaan, jolloin se yksinkertaistuu alemmalle tasolle. Romahdus tapahtuu auktoriteettien ja valvonnan murentumisella ja verotulojen laskulla, joka saattaa ääritapauksessa johtaa yhteiskunnan instituutioiden, kuten poliisin ja armeijan hajoamiseen.⁴⁴ Tämä ei kuitenkaan yksityiskohtaisesti kuvaile sitä, millä tavoin tietty yhteiskunta romahtaa.

Romahdus voi olla Ugo Bardin kehittelemän teorian Seneca-efektin mukainen jyrkkä ja nopeatempoinen lasku korkeasta kompleksisuudesta alhaisempaan. Bardi siteeraa roomalaista filosofia Senecaa ja tämän havaintoja siitä, miten kehitys on hidasta mutta tie tuhoon nopea. Bardi löytää Senecan havainnon ja useiden sivilisaatioiden elinkaarten väliltä yhtäläisyyksiä. Ennen kaikkea hän pitää nopean romahduksen syynä sitä, että vanha toimimaton järjestelmä yritetään pitää väkisin yllä viimeiseen asti. Siis keino välttää Seneca-efekti olisi hyväksyä vastakkainen kehitys ja antaa kompleksisuuden purkautua vapaaehtoisesti.⁴⁵ Toisenlaisen näkemyksen tarjoaa John Michael Greerin katabolisen romahduksen teoria, jossa yhteiskunnat ikään kuin laskeutuvat portaittain alemmalle kompleksisuuden tasolle. Kriisiin johtaa joko resurssien ehtyminen tai olemassa olevien rakenteiden huoltokriisi. Yhteiskunnat voivat kuitenkin omilla toimillaan vaikuttaa siihen, miten niiden kompleksisuus alentuu. Esimerkiksi Rooman valtakunnan jakautuessa itään ja länteen, Itä-Rooma yksinkertaistui osin vapaaehtoisesti ja kykeni selviämään yli vuosituhannen ajan ilman romahdusta.⁴⁶

Dmitry Orlov näkee romahduksen tapahtuvan viiden portaan mallinsa mukaisesti. Ensin on vuorossa rahataloudellinen romahdus, jolloin ”business as usual” -ajattelu tulee tiensä päähän ja taloudelliset instituutiot menevät vararikkoon. Seuraavalla portaalla on kaupankäynnin romahdus, jolloin luottamus markkinoiden toimintaan lakkaa ja valuutoista tulee käyttökelvottomia. Kolmas askel on poliittinen romahdus, jolloin hallinnon legitimiteetti katoaa sen ollessa kykenemätön tarjoamaan kansalaisilleen edes peruspalveluita. Neljäntenä on sosiaalinen romahdus, jolloin paikallisen tason löyhästi organisoituneet ryhmät menettävät luottamuksensa. Viides ja viimeinen porras romahduksessa on kulttuurillinen, jolloin usko ihmisyyteen katoaa ja ainoa yhteisö on perhe tai suku. Romahdus voidaan pysäyttää jokaiselle portaalle ja historialliset esimerkit vaihtelevat tapauskohtaisesti.⁴⁷

Uusi energialähde ja utopiatulevaisuus

Vielä puoli vuosisataa sitten kehityksen vauhdin ollessa huimaa esitettiin kuvitelmia, joissa 2000-luvun ihmiset liikkuisivat lentävillä autoilla kilometrien korkuisten pilvenpiirtäjien täyttämissä megakaupungeissa. Nyt elettäessä tuota tulevaisuutta voidaan huomata, että aivan noin rajatonta kehitys ei ole ollut. Kuitenkin tämä on edelleen se skenaario, jonka varassa käytännössä kaikki tulevaisuuden suunnitelmamme lepäävät. Ei vaikuta siltä, että olisimme luopumassa kaikista niistä tulevaisuuden haaveista, joita nykyiset ja edeltävät sukupolvet ovat asettaneet sivilisaatiollemme. Pitääksemme yllä nykyisen kaltaista energiaintensiivistä elämäntapaa tai kehittääksemme yhteiskuntiamme yhä kompleksisemmiksi ja ratkaistaksemme kohtaamiamme ongelmia tarvitsemme kuitenkin välttämättömästi uuden energialähteen. Meidän onkin panostettava kaikki mahdolliset resurssit uusien energialähteiden kehittämiseen. Silti huolimatta jo tähänastisista suurista panostuksista ei fossiilisille polttoaineille ole löytynyt realistisia korvikkeita tarvittavassa mittakaavassa. Uusiutuvat energiamuodot eivät pärjää energiaintensiteetiltään tai volyymiltaan energialle, jota olemme saaneet tähän asti kerätä jo varastoituneena maan kuoresta. Myöskään ydinvoima ei ole lunastanut sille asetettuja vaatimuksia tulevaisuuden energian turvaajana. Suurin toivo onkin asetettu jonkinlaisen ennenkuulumattoman energialähteen keksimiselle. Tällä hetkellä kuitenkin esimerkiksi fuusioenergia vaikuttavat olevan yhä vuosikymmenten päässä toteutumisestaan, mutta meillä ei ole vuosikymmeniä aikaa. Vaikka pidän skenaariota optimistisena, historia on näyttänyt että yllättäviä asioita, niin sanottuja mustia joutsenia, voi tapahtua. Toiveiden ja utopioiden varaan ei ole kuitenkaan järkevää nojata liian pitkään. Muutoin ajaudumme skenaarioon, jossa taistelemme enää saavutetun kompleksisuuden ylläpitämiseksi.

Vapaaehtoinen yksinkertaistuminen

Vapaaehtoinen yksinkertaistuminen on idealistisin kolmesta tulevaisuudenskenaariosta. Se tarkoittaa yhteiskunnallista muutosta, jossa vapaaehtoisesti luovumme kulutuskulttuurista ja myös osittain modernin elämän ylellisyyksistä välttääksemme yhteiskunnallisen romahduksen. Yksinkertaistamisessa on kyse hyvin pitkälti kulttuurillisesta ja ajattelutapojen muutoksesta. Mutta kysymys kuuluu silti, voivatko hallitukset koskaan vapaaehtoisesti vähentää sosiaalisten palveluidensa tuottamista tai kulutusta? Valtiot ovat lopulta riippuvaisia veroista ja niiden on vaalittava jatkuvasti legitimiteettiään eli kansalaisten uskoa valtioon. Täten voidaan pitää melko varmana, ettei vapaaehtoista yksinkertaistamista tulla aloittamaan ainakaan vertikaalisesti, ylhäältä alas suuntautuvana ratkaisuna eli päättäjiltä kansalaisille.⁴⁸

Samuel Alexander pitää koko yksinkertaistumisen ja sosiaalisen kompleksisuuden tuottamien hyötyjen välisen ristiriidan ratkaisuna kulttuurillista muutosta. Hän ei kiistä Tainterin teoriaa siitä, että yhteiskuntien on ratkaistava ongelmiaan pysyäkseen kestävinä, mutta pitää ongelmien asettelua kiistanalaisena. Mikä on lopulta ongelma, johon yhteiskunnan on vastattava? Nykyisten kulutusyhteiskuntien ongelmat ovat osaltaan peräisin niiden omasta olemassaolosta. Monet teolliset prosessit, kuten ruokateollisuuden globaaleiksi kasvaneet logistiikkaverkostot eivät ole energiatehokkaita. Säästäisimme valtavasti, mikäli tällaisia toimitusketjuja yksinkertaistettaisiin. Muita esimerkkejä löytyy esimerkiksi vaatteiden kuivauksesta ilman kuivauskonetta ja laihdutuspillereiden ja -leikkauksien korvaamisesta syömällä terveellisemmin.⁴⁹ Monet ongelmistamme ja niiden ratkaisuista ovat tarpeettomia, joten ainakin alussa yhteiskunnan kompleksisuutta voitaisiin laskea melko helposti.

Pohdinta

Huolestuttavista havainnoista huolimatta epätoivoon ei kannata vajota. Meillä on edelleen aikaa ja resursseja valmistautua suureen myrskyyn ja mikä kaikkein tärkeintä: suurin muutos ei välttämättä maksa mitään. Se on kulttuurillinen ja tiedollinen muutos, johon meillä on käytettävissä historian edistyneimmät tiedonvälitysteknologiat. Suuremman osan kompleksisten yhteiskuntien asukkaista täytyy olla paremmin tietoisia historiastaan ja yhteiskuntiensa rakenteista sekä maailmassa tapahtuvien ilmiöiden taustoista ja vuorovaikutussuhteista. Siten voimme hyväksyä myös ikäviä asioita ja ennen kaikkea tehdä oikeita päätöksiä tulevaisuutemme kannalta. Talouskasvuun ja kulutukseen perustuva elämäntapa ei ole elinehto ihmiselle, itse asiassa se on vain hyvin lyhytaikainen yhteiskunnallinen kokeilu. Siitä luopuminen onkin enemmän henkinen kuin fyysinen ponnistus. Alkaa näyttää täysin selvältä, että kulutuselämäntapa tulee päätökseensä seuraavien vuosikymmenten aikana. Se, mikä ei vielä ole täysin selvää on se, tapahtuuko muutos, kuten Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter asian aikoinaan ilmaisi, meidän omasta aloitteestamme vai armottomien luonnonlakien toimesta kärsimyksen saattelemana. Ennen kuin voimme aloittaa yhteiskunnallisen keskustelun suurista linjoista ja pitkän aikavälin kysymyksistä, täytyy yhä laajempien massojen tiedostaa historiallinen tilanteemme: keitä olemme, mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa. Keskustelu pitäisi aloittaa pian, sillä aika ei ole puolellamme. Jokainen vuosi ilman ongelmien tunnistamista ja niiden yhteisvaikutuksen ymmärtämistä on pois valmistautumisesta täydelliseen myrskyyn.

Lähteet

Kirjallisuus

Alexander, Samuel (2012). ”Recilience Through Simplification: Revisiting Tainter’s Theory of Collapse.” Simplicity Institute Report 12h. Saatavissa: http://simplicityinstitute.org/wp-content/uploads/2011/04/ResilienceThro...

Bardi, Ugo (2011). ”The Seneca effect: why decline is faster than growth.” Cassandra’s Legacy. Saatavissa: http://cassandralegacy.blogspot.fi/2011/08/seneca-effect-origins-of-coll...

Greer, John Michael (2008). The Long Descent. New Society Publishers.

Hall, Charles A. S, Balogh Stephen & Murphy, David J. R (2009). ”What is the Minimum EROI that a Sustainable Society Must Have?” Energies 2009, 2, 25–47. Saatavissa: http://www.mdpi.com/1996-1073/2/1/25

Knuuti, Juha (2002). Jakojärjestelmästä rahastoivaan eläkejärjestelmään – miksi ja miten? University of Helsinki, Department of Political Science.

Moyo, Dambisa (2011). How the West Was Lost – Fifty Years of Economic Folly and the Stark Choices Ahead. Penguin Group.

Nikiforuk, Andrew (2012). The Energy of Slaves – Oil and the New Servitude. Greystone Books.

Orlov, Dmitry (2013). Five Stages of Collapse – Survivor’s Toolkit. New Society Publishers.

Tainter, Joseph A. (1988). Collapse of Complex Societies. Cambridge University Press.

Tainter, Joseph A. (2011). ”Energy, complexity, and sustainability: A historical perspective.” Environmental Innovation and Societal Transitions, Volume 1, Issue 1, June 2011, pages 89–95. Saatavissa: http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S221042241000002X

Tainter, Joseph A. & Patzek, Tadeusz W. (2011). Drilling Down – The Gulf Oil Debacle and Our Energy Dilemma. Copernicus Books.

Wright, Ronald (2004). Short History of Progress. Da Capo Press.

Internet

Autoalan tiedotuskeskus, n.d. ”Suomen tiestö ja sen käyttö”. Saatavissa: http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/tieliikenne/suomen_tiesto

Bloomberg, 25.5.2013. ”I-5 Bridge Collapse Shows Bridge Repair Needs Across U.S.” Saatavissa: http://www.bloomberg.com/news/2013-05-24/bridge-collapse-accents-structu...

Helsingin Sanomat, 15.4.2013. ”Maailman asemenot pienenivät ensi kertaa vuosikausiin.” Saatavissa: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1365988896334

Kautto, Mikko, 2010. ”Työurat ja eläketurvan kestävyys.” Yhteiskuntapolitiikka 75. Saatavissa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101440/kautto.pdf?sequence=1

Rakennetun omaisuuden tila 2013. nd. Saatavissa: http://www.roti.fi/fin/isot_teemat/korjausvelka/

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 3.4.2013. ”Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2011”. Saatavissa http://www.thl.fi/tilastoliite/tilastoraportit/2013/Tr06_13.pdf

The Automatic Earth, 28.2.2011. ”The Receeding Horizons of Renewable Energy”. Saatavissa: http://ns1.theautomaticearth.org/Energy/the-receding-horizons-of-renewab...

The Guardian, 26.6.2008. ”Cost of tackling global climate change has doubled, warns Stern.” Saatavissa: http://www.theguardian.com/environment/2008/jun/26/climatechange.science...

Tiede.fi, 17.2.2005. ”Ihmisen ikä tarkentui”. Saatavissa: http://www.tiede.fi/uutiset/2040/ihmisen_ika_tarkentui

Uusi Suomi, 25.6.2013. ”Nyt saa huolestua: Vakuutusyhtiöt hylkäävät jo USA:n rikkaita alueita”. Saatavissa: http://www.uusisuomi.fi/raha/60198-nyt-saa-huolestua-ilmastonmuutoksesta...

Wikipedia. ”Net Energy Cliff”. Saatavissa: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/9b/Net_energy_cliff.gif

Yle Uutiset, 9.7.2013. ”Korjausvelka kasvaa Lapin teillä”. Saatavissa http://yle.fi/uutiset/korjausvelka_kasvaa_lapin_teilla/6724263