Opiskelijat jotka tänä päivänä kuluttavat korkeakoulujemme penkkejä – tai tietoverkkoja, jotka tosin juuri käytössä tuskin kuluvat – ovat 20 vuoden tähtäimellä yhteiskunnan keskeinen toimijaryhmä. He päättävät, ja myös päättävät ketkä päättävät.

Mielenkiintoisesti samat tulevaisuuden päättäjät ovat suhteellisen harvoin tutkimuskohteina, kun tulevaisuuksia kartoitetaan, olivat ne sitten dystopia-, keskitie- tai utopialuonteisia. Nuori opiskelija ei tahdo kelvata Delfoi-paneelin asiantuntijaksi ja harva myöskään ajattelee, että reilusti parikymppistä voisi pitää relevanttina toimijana silloin kuin metodina on tulevaisuuden tutkimuksen menetelmäkirjossa lueteltu ”genius forecasting” – parasta tietoutta tai näkemystä asian suhteen omaavan ”neron” suorittama ennakointi. Toki tulevaisuudentutkimuksen työkalupakki ja osin käytäntökin tarjoaa mahdollisuuksia tämän ryhmän osallistumiseen tulevaisuustyöhön informantin roolissa, mutta tulisiko fokus olla juuri heissä?

Jos uskomme yleisen tulevaisuudentutkimuksen keskeisiin perusväittämiin ”tulevaisuus ei tapahdu, se tehdään, siihen voi vaikuttaa”, niin tulevaisuuden hahmottaminen käyttäen tulevaisuustiedon lähteinä samoja ihmisiä ja sukupolvia, jotka ovat tehneet ja pyörittävät nykyisyyttä, osin jopa mennyttä, alkaa kuulostaa melko huonolta valinnalta. Varsin yleinen Einstein-sitaatti ”Ongelmia ei voi ratkaista samalla ajattelulla joka on ne luonut” toteutuu käytännön yhteiskuntaelämässä varsin harvoin. Ja miten se voisikaan, jos näkökulmia ei haeta uusista suunnista, uusilta ja tulevilta toimijoilta.

Tämän kirjoittajat ovat laittaneet ”varpaan veteen” ja tuoneet tulevaisuusajattelua ja -työkaluja osaksi tradenomiopintoja. Syitä ei tarvitse kaukaa hakea. Onhan esim. kaikki strategiatyö organisaatioissa tulevaisuusorientoitunutta ja opiskelijat suorittavat opintoja päästäkseen työuralle, jonka kaari jatkuu 2050-luvun loppupuolelle asti – nykyisillä eläkeprognooseilla… Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaari Otavan Opistolla 2011 otsikolla ”Kohti kohtuutaloutta” toimi lopullisena sytykkeenä jatkaa syvemmälle ja pidemmälle. Lisänä tulevaisuuden tutkimuksen metodien esittelyyn, kokeiluun ja soveltamiseen muuhun opintosisältöön otettiin pidempi askel tulevaisuusajattelun suuntaan.

Projekti ”Future Visions 20 years from now – student views on Economy, Sustainability and Employment” toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 ja keväällä 2013 uusintakierros, jossa mukana oli sekä edellisen kierroksen vastaajia vuoden verran ”kypsempinä” että uusia tulokkaita. Vastaajat olivat opiskelijoita JAMK:in viidestä englanninkielisistä koulutusohjelmista – mukana oli tulevia insinöörejä, tradenomeja, restonomeja, sairaanhoitajia. Toteutus oli verkkopohjainen kysely, jossa opiskelijoita pyydettiin ennakoimaan talouskehityksen suunta verrattuna nykytilaan sekä volatiliteetti tuossa kehityssuunnassa, materiaalisen jalanjäljen suuruus 20 vuoden kuluttua sekä työllisyyden määrä ja volatiliteetti. Pelkkien kehityssuuntien lisäksi kysyttiin tärkeimpiä syitä kunkin vastaajan ennakoimaan kehitykseen. Ennakoituja kehityssuuntia kysyttiin kolmella ”hierarkisella tasolla”: yksilön taso, kansallinen taso ja globaali taso.

Toinen keskeinen periaate oli, että myös tulevaisuudentutkijat projektiin tulee löytää kohderyhmästä itsestään. On loogista ajatella että ihminen, joka lähestyy tutkijana omaa viiteryhmäänsä (toki metodisesti kokeneemman ja alan traditiota paremmin tuntevan projektin vetäjän alaisuudessa ja huolellisesti aiempaan tutkimukseen perehtyneenä) on paremmat edellytykset muotoilla tutkimuskysymyksiä, jotka ovat sekä relevantteja kohderyhmälle että muotoiltu sille ymmärrettäviksi. Yksi projektin toimeenpanijoiden (ym. koulutusohjelman johto ja työtä ohjaava lehtori) huonosti piilotettu agenda oli nähdä, onko tulevaisuustyöllä itsellään meta-vaikutusta: kasvattaako osallistuminen tulevaisuustyöhön joko tutkijana tai informanttina kiinnostusta tulevaisuusajatteluun ja venyttää ajattelun aikahorisonttia?

Mitä jäi ensimmäisen kierroksen tuloksista käteen? Tutkimusta on tarkoitus jatkaa pitkittäistutkimuksena, jolloin voidaan nähdä trendit ja myös opiskelijoiden/opiskelijaryhmien mielipiteiden muutos opintojen aikana (onko korkeakoulun omalla tulevaisuuskuvalla ja opetustavoilla/sisällöillä asenteita ja mielipiteitä muokkaava vaikutus, ns. hidden curriculum). Ensimmäinen kierros ei tätä voinut kertoa, mutta sen sijaan kannattaa huomioida seuraavia esiinnousseita teemoja.

Jatkuvan kasvun kyseenalaistava ajattelu ei ole enää marginaalinen ilmiö. Vaikka suurin osa (n. 80 %) edelleen näki globaalilla tasolla talouden olevan 20 vuoden päästä nykytasoa korkeammalla, noin viidennes uskoi että jäämme taloudessa joko nykytasolle tai olemme jopa supistuvan talouselämän jakson edellä. Kasvuun uskojatkin näkivät kehityksen epälineaarisena. Kansallisella tasolla (suurin osa vastaajista eurooppalaisia) uskoa kasvusuuntaan oli vieläkin vähemmän.

Näkemykset tulevaisuuden materiaalisesta jalanjäljestä eli uusiutumattomien resurssien käytöstä polarisoituvat voimakkaasti. Globaalilla tasolla mielenkiintoisesti naispuolisista vastaajista lähes yhtä moni vastaaja uskoi kulutuksen vähenemiseen kuin kasvuun, miespuoliset vastaajat olivat edelleen globaalin kulutuksen kasvun kannalla. Kansallisella tasolla usko yhteiskuntien kykyyn hillitä ekologista taakkaa oli paljon pienempää kaikissa ryhmissä. Syynä moiseen oli ”governance and government” – usko poliittisen järjestelmän kykyyn tehdä korjaavia liikkeitä on pientä. Miten tämä sukupolvi itse saadaan liittymään päättäjien joukkoon, jos usko järjestelmään on tuota tasoa, tuleeko vallankäyttöön sukupolvityhjiö?

Vaikka tämän päivän opiskelija on kulutuskyvyltään melko alhaisella tasolla, suurin osa uskoo henkilökohtaisella tasolla pystyvänsä kulutuksensa rajoittamiseen 20 vuoden aikajänteellä. Tämä ei kuitenkaan kertaudu samassa suuruusluokassa kansallisella tasolla saati globaalisti. ”Minä pystyn, me emme, eivätkä he!”

Kuten talous, myös työllisyys ja työurat nähdään tulevaisuudessa selkeästi hyvinkin epätasaisena maastona – usko tasaisesti etenevään työuraan ja työn tarjonnan lisääntymiseen eri tasoilla on pientä. Toki ”ajan henki” eli lama-ajan uutiset juuri nyt voivat muokata myös näkymiä tulevasta. Tämän efektin saanemme suodatettua esiin vasta useamman kierroksen jälkeen olettaen, että akuutti talous- ja työllisyysnäkymä vielä joskus kirkastuu.

Tärkeä havainto tutkimuksen itsensä vaikutuksesta on, että tulevaisuudentutkimus todellakin säteilee ympäristöönsä! Opiskelijoiden mukaan ottaminen tulevaisuustyöhön tutkijoina selkeästi lisäsi heidän ”tulevaisuusherkkyyttään”. Tutkimusprosessin ensimmäisen kierroksen jälkeen opiskelijat kertoivat oman ajattelunsa aikajänteen kasvaneen esimerkiksi heidän havainnoidessaan uutisvirtaa ja pohtiessaan eri tapahtumien ja kehitystrendien vaikutusta pidemmällä aikajänteellä. Samoin tutkijat olivat kertoneet tutkimuksesta ja tuloksistaan sosiaaliselle lähiympäristölleen (5-20 hengelle). Opetamme kouluissamme historiaa, miksi emme opettaisi tulevaisuutta jos ja kun se vielä säteilee näin voimakkaasti!

Tällaisella yksittäisellä tutkimuksella on toki tilannekuvana oma arvonsa, mutta todellista arvoa saadaan varmasti aikaan vain jatkamalla aloitettua matkaa. Millaisia tuloksia tutkimusasetelma antaisi jossain muussa kansallisessa kontekstissa ja oppilaitosympäristössä toteutettuna? Mikä on koulutuksen tarjoajien (hallinto, opettajat) visio näissä asioissa, ja jos se eroaa kovin koulutuksen ”asiakkaiden” tulevaisuuskuvasta, tulisiko se ottaa huomioon toiminnan tasolla? Partnerihaku samoin kuin laajennus jatkokierroksia varten on avattu. Toivomme kommentteja, ideoita ja mielipiteitä!