Nuorisosta on aina kannettu huolta. Nykyisin suuri huoli kohdistuu nuorten pitkiin opiskeluaikoihin, työttömyyteen ja työasenteisiin. Nykynuoret eivät kuitenkaan poikkea arvoiltaan merkittävästi vanhemmista ikäluokista. Opiskelevat nuoret ovat myös merkittävä osa työvoimaa: joka kymmenes työllinen opiskelee.

Tutkimukset eivät myöskään puolla puheita opiskelun ja työssäkäynnin ristiriidasta. Moni opiskelija hankkii koulunkäynnin ohella arvokasta koulutustaan vastaavaa työkokemusta, mikä auttaa heitä sijoittumaan valmistumisen jälkeen omalle alalleen. Työuransa alussa olevan 1980-luvulla syntyneen Y-sukupolven on arveltu arvostavan työtä varttuneempia vähemmän. Tämäkään yleinen uskomus ei pidä paikkaansa.

Selvitin kysymystä nuorten aikuisten työasenteista kollegoideni Tiina Saaren, Satu Ojalan ja Katri Siposen kanssa Tilastokeskuksen kokoamien työolotutkimusten valossa.1 Työolotutkimus perustuu työvoimatutkimuksesta poimittavaan palkansaajaotokseen ja käyntihaastatteluihin, joihin on kerrallaan vastannut 3000–4500 henkilöä. Vastausprosentti on vaihdellut 68 ja 89 välillä. Emme löytäneet edustavista, vuosina 1984, 1997 ja 2008 kootuista tilastoista, tukea epäilyille 15–28-vuotiaiden nuorten aikuisten rapistuvasta työmoraalista. Tulostemme mukaan 2000-luvulla puolet 15–28-vuotiaista nuorista piti työtä erittäin tärkeänä samoin kuin edeltävinä kahtena vuosikymmenenä. Nuoret ovat arvostaneet aiemminkin työtä hieman vähemmän kuin vanhemmat, mutta nuorten työn arvostus on silti pysynyt korkeana.

Muidenkaan tutkimusten valossa ei ole näyttöä siitä, että Y-sukupolven työasenteet eroaisivat merkittävästi edeltävien sukupolvien kokemusmaailmasta. Työterveyslaitoksen Nuoret ja työ -barometrit kertovat, että valtaosa nuorista on tyytyväisiä nykyiseen työpaikkaansa ja työyhteisön antamaan tukeen, ja Nuorisobarometrien tulokset ovat samansuuntaisia. 15 vuoden seurannan perusteella voidaan todeta, että nuoret pitävät työtä tärkeänä, mutta se ei ole koko elämän sisältö.

Tarkastelimme artikkelissamme myös koti- ja perhe-elämän sekä vapaa-ajan merkitystä. Huomionarvoisin muutos on perheen ja vapaa-ajan arvostuksen kasvu kaikenikäisillä palkansaajilla. Tulkintamme mukaan kyse ei ole eri elämänalueiden keskinäisestä kilpailusta, vaan työ, perhe ja vapaa-aika täydentävät toisiaan.

Y-sukupolvea on syytetty kärsimättömyydestä. Nykynuoret ovatkin selvästi vanhempia kiinnostuneempia vaihtamaan työpaikkaa eri alalle. Tulos ilmentää nuorten elämäntilannetta. Nuoruus on aina ollut etsikkoaikaa, jota erilaiset siirtymät jäsentävät. Nuoret hakevat paikkaansa työmarkkinoilla, pohtivat koulutusvalintojaan ja koettelevat siipiään erilaisissa ammateissa.

Huomionarvoista on, ettemme saaneet vahvistusta oletuksille Y-sukupolven heikosta työpaikkauskollisuudesta saman alan sisällä, vaikka nuorten siirtyminen koulutuksesta työelämään on alkanut jäsentyä aikaisempaa yksilöllisemmin. Tuloksessa, jonka mukaan nuoret pyrkivät eri alalle huomattavasti varttuneempia työntekijöitä useammin, ei kuitenkaan ole mitään ennustusten vastaista. Yllättävää sen sijaan on, ettei asiassa ole tapahtunut mitään muutosta sitten 1980-luvun.

Tuloksemme kertoo ennen kaikkea nuorten työmarkkina-aseman pysyvyydestä ja samankaltaisuudesta 1980- ja 2000-luvuilla. Tässäkin suhteessa puheet Y-sukupolven kärsimättömyydestä voidaan unohtaa.

Vaikka emme käsitelleet nuorten työttömyyttä ja syrjäytymistä, mihin aineistomme ei anna mahdollisuutta, painotettakoon, että ongelmista huolimatta nuorten enemmistöllä menee hyvin. Viimeisimmässä taantumassa nuorten työttömyysaste nousi 21,5 prosenttiin, mutta työttömyyden virallinen tilastointitapa ei kerro koko totuutta ilmiöstä. Nuorisotyöttömyys (15–24-vuotiaat) lasketaan työvoimasta eli työllisten ja työttömien summasta, ei ikäluokasta. Työttömien nuorten osuus ikäluokasta on huomattavasti pienempi kuin heidän todellinen työttömyysasteensa, koska suurin osa nuorista opiskelee.

Suomalaisnuorten eurooppalaisittain pitkiä opiskeluaikojakaan ei voi pitää ongelmana työmarkkinoiden toimivuuden kannalta. Opiskeluaikana kartutetaan tärkeää työkokemusta, usein koulutusta vastaavissa tehtävissä, mikä saattaa nopeuttaa omalle alalle työllistymistä valmistumisen jälkeen.

Tuloksemme eivät tue väitteitä, joiden mukaan Y-sukupolven erityislaatuisuus pakottaisi työorganisaatiot radikaaleihin muutoksiin. Kenties työuransa alussa olevan Y-sukupolven ja heitä seuraavan Z-sukupolven ero varttuneempiin on siinä, että he tiedostavat aikaisempaa paremmin omat mahdollisuutensa ja osaavat myös vaatia työnantajilta enemmän omien intressiensä kuulemista.

Kirjoittaja tutkii ja opettaa Tampereen yliopistossa.