Muuan päivä kuljeskellessani Tampereen yliopiston kirjaston käytävillä silmääni osui elämää nähnyt vanhahko teos, jonka selkäpuolta koristi nimi Suomi vuonna 2000. Selailin kirjan sisällysluetteloa ja huomasin teoksen olevan vuonna 1970 julkaistu artikkelikokoelma, jossa 18 aikansa arvostettua tiedemiestä ja kulttuuriauktoriteettia pohtii eri näkökulmista, millainen yhteiskunta Suomi on vuonna 2000. Sanavapausaktivisti Kalevi Haikaran toimittama teos osoittautui mielenkiintoiseksi matkaksi menneisyyden tulevaisuuteen.

Tulevaisuus menneisyyden näkökulmasta

Suomi vuonna 2000 tarjoilee runsaasti pieleen menneitä visioita jälkiviisaille nykypäivän lukijoille. Kirjassa Suomi elää 2000-luvulla yya-sopimusten aikakautta, jossa arjen liikenne hoituu yksityislentokoneilla ja automaattisilla takseilla. Kirjan villeimmässä visiossa leikitellään vakavissaan ajatuksella, että tulevaisuudessa elävä organismi voitaisiin siirtää paikasta toiseen sähköisesti, jonka jälkeen kaikki fyysinen liikenne muuttuisi tarpeettomaksi. Yhteiskunnallisissa ennustuksissa äärimmäisen salliva yhteiskunta on sulauttanut kaikki vähemmistöt itseensä ja työvoimapulasta kärsivä Suomi joutuu houkuttelemaan jatkuvasti lisätyövoimaa liian tiheään asutuilta alueilta kuten Egyptistä, Hollannista ja Japanista.

Ensisilmäykseltä Suomi vuonna 2000 saattaa vaikuttaa kevyehköltä kirjalta, jossa tiedemiehet heittelevät omia radikaaleja tulevaisuuden visioitaan varsin vapaasti ilman suurempaa tieteellistä pohjaa. Tämä käsitys on kuitenkin väärä, koska kirja on ennen kaikkea tieteellinen tutkimus, jossa futurologian keinoin pyritään löytämään mahdollisimman todennäköiset tulevaisuuden skenaariot. Onkin yllättävää, miten tarkasti teos onnistuu ennustamaan suomalaista nyky-yhteiskuntaa leimaavia trendejä.

Varsinkin viestinnän vallankumous on voimakkaasti läsnä läpi kirjan. Futurologian pioneeri Osmo A. Wiio painottaa, että jo vuonna 1970 vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että tulevaisuuden yhteiskunta on ennen kaikkea viestinnän yhteiskunta. Wiion visioissa joukkotiedotusvälineet ovat yksilön ulottuvilla joka hetki. Tiedotusopin asiantuntija Kaarle Nordenstreng uskoo, että ”Satelliittien, lasersäteiden ja ultraminiatyyrilaitteiden avulla tulee vuosituhannen lopussa olemaan mahdollista saada kuvallinen, äänellinen tai kirjallinen yhteys kehen tahansa, missä tahansa ja milloin tahansa”. Nordenstreng visioi myös taskussa kannettavasta puhelinlaitteesta sekä makuuhuoneen seinän kokoisesta litteästä väri-televisiosta.

Nordenstreng ennustaa 2000-luvun Suomen muuttuneen yhteiskunnaksi, jossa tiedon ja ideoiden kuljettaminen on korvannut tavaroiden ja ihmisten kuljettamisen. Tiedetoimittaja Pertti Jotunin ennustuksissa perinteisen kirjan suhde faktatietoon muuttuu. 2000-luvulla kirja säilyttää paikkansa viihteen ja taiteen välittäjänä, mutta faktatiedon hakeminen siirtyy elektroniseen tiedon kaukosiirtoon, globaaliin verkkoon. Jotuni ennustaa esimerkiksi säätietojen ja pörssikurssien tapaisten tilastotietojen muuttavan muotoaan niin, että niitä pystytään analysoimaan lähes reaaliaikaisesti kaikkialla maailmassa. Wiion, Jotunin ja Nordenstrengin artikkelit osoittavat, että jo vuonna 1970 Suomi nähtiin tulevaisuuden tietoyhteiskuntana.

Kirjailija Heikki Välitalo profetoi Suomen kaupallisten suhteiden muutosta. Välitalon mukaan vuonna 2000 vapaammat ja yhtenäisemmät yleismaailmalliset kauppajärjestelmät ovat todennäköisiä ja nämä järjestelmät muuttavat Suomen taloussuhteita radikaalisti. Toisin sanoen ongelmat ja ristiriidat, jotka johtuvat itä- ja länsikaupan erilaisista menettelytavoista hälvenevät selvästi, kun maailman talousjärjestelmät yhdenmukaistuvat. Välitalon ennustuksista voi aistia neoliberalistisen globalisaation ideologian. Myös taloudelliset uhat on ainakin teorian tasolla sisäistetty. Mårten Bondestam varoittaa: ”Minkään yrityksen taloudellinen kasvu ei voi olla pelkkiä lainoja. Kansainvälinen valuuttakriisi pidetään kurissa menetelmillä jotka antaessaan perään romahtavat kokonaan”. Onkin tragikoomista, että juuri 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä nämä taloudelliset menetelmät ovat monelta osin romahtaneet ja valuuttakriisi on todellisuutta.

Varsin sykähdyttävät ovat Katarina Eskolan ennustukset perheen roolin ja sosiaalisen elämän muutoksista. Eskola painottaa naisten aseman muutosta. ”Kun järjestelmä ei enää naisenkaan osalta nojaa taloudellisiin pakotteisiin, hänelle tarjoutuu tilaisuus valintoihin, joihin hänelle ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuutta. Niinpä voidaan odottaa mm. monenlaisia perheen koossapysymiseen liittyviä ongelmia”, ennakoi Eskola. Hänen mukaansa myös lasten riippuvuussuhde vanhemmistaan pienenee muun muassa opiskelijapalkan avulla. Tällöin koti ei merkitse lapselle enää välttämätöntä taloudellista turvaa, vaan kodin merkitys perustuu vapaaehtoiselle tunteelle. Samalla vanhempien elättäjänrooli pienenee tai häviää kokonaan. Samalla yksinäisistä äideistä ja jopa koti-isistä tulee hyväksyttyjä. Eskola ennustaa näköpuhelimien ja television kautta toimivien elokuvakasettien tapaisten teknologisten uudistuksien muuttavan yhteiskuntaa niin, ettei yksilö tarvitse enää ravintoloita tai puistoja. Suurin osa sosiaalisesta ja viihteellisestä toiminnasta voidaan suorittaa kotoa käsin.

Ihmisen yksilöllistyminen tuo ennustuksissa uusia keinoja ihmisen psyykeen hoitoon. Kari Puron mukaan yksilön psyykettä stimuloivien lääkkeiden suosio nousee räjähdysmäisesti. Puro ennustaa, että perinteisten rauhoittavien lääkkeiden sijaan lääketeollisuus on onnistunut luomaan laajan valikoiman psyykeen säätelylääkkeitä, joilla yksilö saa mielensä ja samalla ruumiinsa toimimaan halutulla tavalla. Esimerkiksi sukupuoliviettiin voitaisiin tätä kautta vaikuttaa lääketieteellisesti. Puro arvioi myös lääketieteen hurjan kehityksen johtavan siihen, että vanhusten ja vakavasti sairaiden eutanasia tulee olemaan 2000-luvun suuri eettinen ongelma. Puron oma mielipide tähän eettiseen ongelmaan on kylmän rationaalinen: ”Meidän on pakko antaa sydänsairaiden kuolla, vaikka voisimmekin pidentää heidän elinikäänsä sydämensiirroilla muutamilla vuosilla”.

Ennustamisen sietämätön sattumanvaraisuus

On mielenkiintoista pohtia, mitä edellä esittelemäni ennustukset kertovat 1960- ja 1970-luvun vaihteen Suomesta. Hyvinvointivaltion perusrakenteet olivat tuolloin lähes valmiit. Suomi ei ollut Euroopan köyhä periferia, vaan läntisen ja itäisen maailman kohtauspiste, jonka yhteiskunnallinen malli näytti toimivalta. 1970-luvun puolenvälin öljykriisi, Neuvostoliiton romahtaminen, 1990-luvun alun lama, Nokian nousu ja nykyinen finanssikriisi olivat vuonna 1970 äärimmäisen epätodennäköisiä tulevaisuudenskenaarioita, joita ei pystytty ennakoimaan. Kuitenkin suuret yhteiskunnalliset suuntaviivat, kuten sukupuolten tasa-arvoistuminen, palveluyhteiskunnan synty, viestinnän vallankumous ja yksilön psyykeen uudet ongelmat, ennustettiin varsin tarkasti. Kirja vahvistaa käsitystäni siitä, että suomalaisen yhteiskunnan kehitys on perustaltaan pysynyt varsin stabiilina 1970-luvulta lähtien. Jos perusrakenteet, päällimmäisenä idea hyvinvointivaltiosta, olisi viimeisen 40 vuoden aikana vakavasti kyseenalaistettu, olisi todennäköistä, että vuoden 1970 ennustukset eivät olisi osuneet näin oikeaan.

2010-luvulle tultaessa tulevaisuuden ennustaminen on yhtä hankalaa kuin aina ennenkin. Olisi tervetullutta, että eri tieteenalojen akateemiset auktoriteetit tekisivät Suomi vuonna 2000 teokselle jatko-osan, vaikkapa Suomi vuonna 2040. Tämä antaisi seuraaville sukupolville edes suppean kokonaiskuvan siitä, mitä 2010-luvun akateeminen yhteisö ajatteli tulevaisuuden tuovan. Samalla se antaisi nykyhetken johtaville akateemisille asiantuntijoille helpon formaatin koota omat visionsa yhteen ja profetoida Suomen tulevaisuuden suuntaviivoja.

Kirjallisuus

Artikkelin tiedot perustuvat teokseen

Haikara, Kalevi toim. (1970). Suomi vuonna 2000. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Artikkelissa käytetyt tekstit

Blomsted, Yrjö (1970). Demokratiamme.

Bondestam, Mårten (1970). Yhdyskunnan suunnittelut.

Eskola, Katariina (1970). Perhe vuonna 2000.

Jotuni, Pertti (1970). Tieteen kuvaa.

Nordenstreng, Kaarle (1970). Tiedotusvälineet.

Puro, Kari (1970). Sairastuva Suomi.

Tuovinen, Pentti (1970). Liikenteen valinnat.

Välitalo, Heikki (1970). Talous-Suomi.

Väyrynen, Raimo (1970). Säilyykö Suomi?

Wiio, Osmo A. (1970). Tulevaisuuden ennusteet.