Harvat fiktiiviset kirjallisuuden hahmot nousevat elämää suuremmiksi henkilöiksi todellisuuteen. Skotlantilaisen lääkärin ja kirjailijan Sir Arthur Conan Doylen luoma konsultoiva etsivä Sherlock Holmes on kuitenkin 125-vuotisen historiansa aikana vahvistanut olemassaoloaan ja noussut yhä uusien sukupolvien suosioon kera ystävänsä tohtori John Watsonin. Alkuperäinen Holmes-kaanon käsittää neljä romaania ja 56 novellia, jotka ilmestyivät vuosien 1887–1927 välillä, mutta suurempi vaikutus Holmesin imagoon on ollut audiovisuaalisilla tulkinnoilla, joita on ilmestynyt amerikkalaisen William Gilletten vuoden 1899 teatteritulkinnan jälkeen keskimäärin kaksi vuodessa. Internet Movie Database listaa Sherlock Holmesin hahmolle yli 250 TV- ja elokuvanimikettä vuodesta 1900 aina tähän päivään.¹

Tässä artikkelissa pohdin Sherlock Holmesin audiovisuaalista perinnettä ja ajallisuuden vaikutusta hahmoon kahden modernin tulkinnan kautta sekä teknologian merkitystä moderneissa tulkinnoissa. Yhdysvaltalaisen yhtiön Warner Brothersin tuottamat ja brittiläisen Guy Ritchien ohjaamat elokuvat Sherlock Holmes (2009) ja Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011) pysyttelevät viktoriaanisessa ajassa, mutta muuntavat Sherlock Holmesin ajattelukoneesta toimintasankariksi. Elokuvien pääosissa nähdään yhdysvaltalainen Robert Downey Jr. Holmesina ja englantilainen Jude Law Watsonina. Brittiläiselle yleisradioyhtiö BBC:lle tuotettu TV-sarja Sherlock (2010–2012) sen sijaan siirtää Benedict Cumberbatchin esittämän konsultoivan etsivän 2000-luvun Lontooseen, apunaan Martin Freemanin näyttelemä Watson. Sarjan luojat Steven Moffat ja Mark Gatiss hallitsevat Holmes-kaanonin ja siirtävät tapauksia sujuvasti nykypäivään tuoden mukaan myös uusia juonikuvioita.

Ajallisuuden lisäksi pohdin Sherlock Holmesin hahmoa. Mikä tekee hänestä niin kiehtovan, että yhä uudet sukupolvet onnistuvat löytämään hahmon ja alkuperäiset tarinat uudelleen? Audiovisuaalisten tulkintojen merkitystä ei voi vähätellä, sillä etenkin brittiläisen BBC:n tuottaman sarjan ympärille on kehkeytynyt vahva fanikulttuuri. ”Sherlockiaanisuus” alkaakin usein yhdestä tulkinnasta, jonka jälkeen herää kiinnostus alkuperäisiä tarinoita ja alkuperäistä Holmesia kohtaan. Lisäksi Holmesia esittävät näyttelijät tuovat omat mausteensa soppaan ja muokkaavat hahmoa eri suuntiin. Kahden käsittelemäni Holmes-tulkinnan välille on syntynyt fanien keskuudessa jännitteitä: kärjistettynä tilanne ilmenee siinä, että kun pidät toisesta, pilkkaat toista. On tärkeää huomioida, että kyseessä on kaksi erilaista produktiota: Guy Ritchien suurella budjetilla tehdyt elokuvat on tuotettu Hollywood-koneiston ehdoilla, kun taas BBC – vaikka onkin budjetoinut myös runsaasti – luottaa enemmän vanhoihin TV-konkareihin Gatissiin ja Moffatiin, joiden ansioluetteloista löytyy muun muassa modernisoitu Doctor Who (2005–).

Sherlock Holmesin audiovisuaalinen perinne

Sherlock Holmesin ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1887 Beeton’s Christmas Annual -lehdessä julkaistussa A Study in Scarlet –tarinassa, ja hahmo on siitä lähtien kerännyt ihailijoita ja jäljittelijöitä. Hahmoa parodioitiin ilmestymisaikanaan muun muassa sanomalehdissä, ja ensimmäinen teatteritulkinta, yhdysvaltalaisen William Gilletten näytelmä, ilmestyi juuri ennen vuosituhannen vaihdetta vuonna 1899. Näytelmä toi muassaan esimerkiksi Holmesiin tyypillisesti liitetyn calabash-piipun. Ensimmäinen Sherlock Holmes -filmatisointi ilmestyi Internet Movie Databasen mukaan vuonna 1901 reilun minuutin mittaisena yksikelaisena filminä nimeltään Sherlock Holmes Baffled.² Holmes-tarinoista tunnetuin, The Hound of the Baskervilles -mysteeri on filmattu yli 10 kertaa eri maissa. Audiovisuaalinen aspekti on ollut hyvin vahvasti osana Holmesia alusta asti. Hahmon perinne ja ulkoinen habitus eivät muodostuneet vain Conan Doylen tarinoista ja Sidney Paget’n kuvituksista Strand-lehteen, vaan Holmesin tarinaa ovat jatkaneet myös kirjallisessa muodossa muun muassa lukuisat dekkarikirjailijat sekä Conan Doylen oma poika Adrian. Filmatisoinnit ovat kuitenkin visualisoineet hahmot eri vuosikymmeninä: Holmesia esittävät kuvat ovat hyvin usein jostain tunnetusta elokuvasta tai TV-sarjasta.

Tunnetuimpia Holmes-filmatisointeja ovat Basil Rathbonen tähdittämät elokuvat vuosilta 1939–1946 sekä brittiläisen Granadan tuottamat TV-sarjat³ vuosilta 1984–1994, joiden pääosissa nähtiin Jeremy Brett. Nämä kaksi näyttelijää onnistuivat luomaan hahmoistaan omansa, ja heidän tähtikuvansa kietoutuvat hyvin vahvasti Holmesin rooliin. Rathbonen ja Brettin lisäksi tunnettuja Holmes-tulkitsijoita ovat Eille Norwood⁴, Peter Cushin⁵5 ja Robert Stephens⁶. Merkittävänä virstanpylväänä on mainittava myös neuvostoliittolainen tuotanto The Adventures of Sherlock Holmes and Dr. Watson (1979–1986).

Useimmat audiovisuaaliset tulkinnat ovat lainanneet Holmes-kaanonista vain hahmoja ja yksityiskohtia luoden muuten originaaleja tarinoita. Granadan tuottamat sarjat 1980-luvulla ottivat askeleen kohti uudenlaista Holmes-tulkintaa ja tarinat kuvattiin pienin televisioon soveltuvin muutoksin hyvin uskollisena Conan Doylen kirjoittamille tarinoille. Jeremy Brett oli etunenässä taistelemassa alkuperäisten juonien puolesta, mutta kun hän sairastui vuonna 1985 maanis-depressiivisyyteen ja alkoi kärsiä lapsuudessaan saamastaan sydänviasta, jaksojen juonia jouduttiin muokkaamaan hänen kuntonsa huomioiden. Kun juoniltaan vahvimmat tarinat oli filmattu kahdessa ensimmäisessä sarjassa, jopa Brett myönsi, että jotkin Conan Doylen kirjoittamista tarinoista tarvitsivat apua toimiakseen TV-ruudussa. Granadan sarjoissa pyrittiin myös luomaan uudelleen Watsonin hahmon maine: Basil Rathbonen Holmesille Watsonia esittänyt Nigel Bruce loi elokuvissa kömpelön ja tyhmän Watsonin. Granadan sarjoissa sekä uudemmissa tulkinnoissa Watson esitetään fiksuna entisenä sotilaana ja toiminnan miehenä, joka hämmästelee Holmesin taitoja, mutta osaa myös tehdä itse päätelmiä.

Sherlock Holmes -filmatisoinneista puhuttaessa on hyvä muistaa, että jokainen tulkinta kantaa mukanaan aiempaa perinnettä. Tulkinnat voivat kommentoida toisiaan, ja aiemmista versioista etsitään mallia ja inspiraatiota. Esimerkiksi BBC:n sarjaan on saatu inspiraatiota vuonna 1970 ilmestyneestä, Billy Wilderin ohjaamasta The Private Life of Sherlock Holmes -elokuvasta, ja innostus Holmesin tuomiseen 2000-luvulle syntyi Basil Rathbonen elokuvista, jotka sijoittuvat tekoajankohtaansa.⁷

Aikatasot ja teknologiset innovaatiot Brittiläisen Guy Ritchien ohjaamat elokuvat Sherlock Holmes ja Sherlock Holmes: A Game of Shadows tuovat esiin uudenlaisen Holmesin: toimintasankarin ja taistelulajien mestarin. Vaikka etsivän aivot leikkaavat edelleen erittäin nopeasti ja hänen ajatuksenjuoksunsa on vilkkaampi kuin muiden hahmojen, Robert Downey Jr.:n esittämä Holmes ratkaisee tilanteet usein ennemmin nyrkkien kuin puheen avulla.

Ritchien ohjaukset eivät ole varsinaisesti historiallisia elokuvia, mutta niissä on yritetty tarkkaan rekonstruoida tietokoneiden avulla fin de siécle -ajan Lontoota ja jatko-osassa myös Pariisia. Elokuvien aikatasot luovat moniulotteisen kokonaisuuden. Elokuvat ovat ilmestyneet vuosina 2009 ja 2011 ja sijoittuvat vuosiin 1890–1891. Ne pohjaavat alkuperäisiin tarinoihin, jotka kirjoitettiin vuosina 1887–1927 ja sijoittuvat vuosien 1880–1914 väliselle ajalle. Historiallisuutta elokuvissa merkitään kertomalla kuvattu vuosi dialogissa, näyttämällä sanomalehden ilmestymisajankohtaa sekä viittaamalla aikakaudella luettuun kirjallisuuteen, vuoden 2009 elokuvassa esimerkiksi dekkarikirjallisuuden kehittäjiin luettaviin Wilkie Collinsiin ja Edgar Allan Poeen. Viittaus Holmesin edeltäjiin – joista etenkin Poeta Arthur Conan Doyle käytti inspiraationa omiin tarinoihinsa – on mielenkiintoinen, sillä sen avulla Sherlock Holmes nostetaan erilleen dekkarikirjallisuuden perinteestä: hahmoksi, joka toisin kuin kollegansa voisi olla todellinen henkilö.

Modernin teknologian läpimurto 1800-luvulla johti muun muassa Lontoon tunnetuimman sillan, Tower Bridgen rakentamiseen; elokuvassa Sherlock Holmes silta on kuvattu rakennusvaiheessa. Teknologiset innovaatiot elokuvan alalla, erityisesti digitaalinen kuvaus ja CGI-tekniikka, sallivatkin viktoriaanisen Lontoon herättämisen henkiin ja erään metropolin tunnetuimman maamerkin näyttämisen puolivalmiina. Teknologiset uudistukset herättävät Sherlock Holmesin huomion ja hän puhuu Watsonille teollistuneen imperiumin ihmeistä Tower Bridgen juurella: ”Katso noita kohoavia rakennelmia. Kyseessä on ensimmäinen koskaan yritetty riippu- ja läppäsiltaa yhdistävä rakennelma. Hyvin innovatiivista. Miten uuttera imperiumi.”⁸ Toisessa elokuvassa Holmes ja Watson matkaavat jälkimmäisen polttareihin autolla, mikä herättää ohikulkijoiden hämmästystä ja kiinnostusta. Hyvin rationaalisesti ajattelevaan Holmesiin onkin helppo liittää teknologiaa, jota hän paitsi hyödyntää ja ihailee, voi myös itse kehitellä.⁹ Rikollisia vastaan taistelevana hän voi käyttää keksintöjä hyviin tarkoituksiin, eikä maailmanvalloitusyrityksiin kuten elokuvien pahikset lordi Blackwood ja professori Moriarty.

Lisäksi elokuvien tapahtumilla katsotaan kohti tulevaisuutta. Ensimmäisessä elokuvassa kehitellään kemiallista asetta sekä langatonta, radioaaltojen avulla toimivaa lähetintä, ja A Game of Shadows -elokuvan asevarustelusuunnitelmat antavat viitettä pari vuosikymmentä myöhemmin syttyvään maailmansotaan. Onko kyseisillä viittauksilla haluttu antaa mielipide nykyisistä sodankäynnin keinoista vai vain kirjoittaa hyvää viihdettä? Oli asia kummin päin tahansa, aseteknologian liittäminen Sherlock Holmesista kertovaan elokuvaan on selvä muutos aiemmasta perinteestä: hahmon rajat taipuvat käsittämään myös fyysisen taistelun järjellistämisen aivotyöskentelyn sijasta. Tässä voidaan nähdä myös näyttelijän vaikutus. Robert Downey Jr., joka 1990-luvulla sai ikävää mainetta huumeidenkäytön vuoksi, on 2000-luvulla luonut uraansa uudelleen esittäessään toiminta(super)sankaria Iron Mania¹⁰. Kommentoimalla menneisyyden tapahtumia sekä nykyistä elokuvateollisuutta elokuvien aikatasot kaivavat pintaa syvemmältä monia ajallisia jatkumoita sekä yksittäisiä hetkiä.

Elokuvista löytyy myös huumoria ja Holmesin hahmoa parodioidaan hieman. Hahmo on muovautunut jo niin paljon vuosien aikana, että tulkintojen mahdollisuuksien rajoja voidaan levittää laajalle jopa yksittäisen tulkinnan sisällä. Selvimmin parodiointi, jopa hahmon ylemmyyden pilkkaaminen näkyy A Game of Shadows -elokuvan kohtauksessa, jossa Holmes ja Watson lähtevät ylittämään rajaa mustalaisjoukon kanssa. Kun muut ratsastavat hevosilla, Holmes saa kulkuvälineekseen ponin, koska ei erityisemmin pidä hevosista: ”Ne ovat vaarallisia molemmista päistä ja epävakaita keskeltä. Miksi haluaisin minkään, jolla on oma mieli, keikkuvan jalkojeni välissä? Haluaisin polkupyörän, kiitos. Nyt on 1891! Voisimme matkata kuumailmapallolla.”¹¹ Jälleen Holmes kaipailee modernin teknologian perään: kun keksintöjä tulee, niitä on hyvä käyttää. Elokuvissa käydään siis dialogia menneen ja nykyisen välillä pitkälti teknologian kautta ja keinoin.

Modernisointi

Jos Hollywood-koneiston kautta tuotetut elokuvat liittyvät ennemmin osaksi toimintaelokuvien perinnettä, Mark Gatissin ja Steven Moffatin luoma Sherlock (2010–2012) on luontevammin osa TV-etsivien ja dekkarifilmatisointien jatkumoa. Sarjassa Sherlock Holmes on siirretty 2000-luvun metropoliin. Poissa ovat hevosten vetämät vaunut ja sähkeet – tilalle ovat tulleet autot, tekstiviestit ja sähköiset tietokannat. Hahmo, joka oli tapoineen poikkeuksellinen viktoriaanisessa ympäristössä, on sitä myös nykyajan elämässä. Fanit ympäri maailman eivät voi olla väärässä, vaan Benedict Cumberbatchin tulkitsema Sherlock on uuden tietokoneteknologian kanssa kasvaneen sukupolven etsivä.¹²

BBC:n tulkinnan kautta päästään pohtimaan murrosaikojen ja modernin suhdetta Sherlock Holmesin hahmoon ja tarinoihin. Alkuperäiset tarinat sijoittuvat fin de siécle -aikaan, vuosien 1880–1914 välille. Nimityksellä ”vuosisadan loppu” viitattiin useimmiten pessimistiseen ajatteluun länsimaisen kulttuurin rappeutumisesta ilman, että uusi vuosisata toisi mukanaan parannusta. Teknologisiin innovaatioihin ei suhtauduttu samalla innostuksella kuin muutamia vuosikymmeniä aiemmin, sillä teollistuminen oli jättänyt jälkensä ympäristöön. Samalla kun tieteellis-teknologista maailmankuvaa kyseenalaistettiin, nousi esiin kiinnostus yliluonnollisia ilmiöitä kohtaan.¹³ Arthur Conan Doyle itse tunnustautui spiritualistiksi, mikä herätti jopa hieman närkästystä Holmes-tarinoiden lukijoiden parissa. Sherlock Holmes oli täysin järjellä toimiva hahmo, jonka aivoissa yliluonnollisilla selityksillä ei ollut tilaa. Lisäksi Holmes-tarinoissa käsitellään teknologisia innovaatioita kuin mitä tahansa arkipäiväisiä asioita, eikä niitä paheksuta.

Tätä vasten on mielenkiintoista ajatella moderneja Holmes-tulkintoja ja niiden vahvaa luottoa teknologiaan. Sekä Guy Ritchien ensimmäisen elokuvan viktoriaanisessa kaupunkiympäristössä että BBC:n sarjan toisen kauden jakson The Hounds of Baskerville 2000-luvun maalaismaisemassa viitataan yliluonnollisten ilmiöiden olemassaoloon – molemmilla aikakausilla ajatus herättää pelkoa. Lopulta kaikella kuitenkin on järkevä, maallinen selitys, jonka Sherlock Holmesin aivot pystyvät käsittelemään ja selittämään katsojille.

Nykymaailmassa teknologia on vallannut kaikki alat ja yhä eteenpäin kehittyvät tekniikat pyrkivät parantamaan elämänlaatua. Internetin ja sosiaalisen median kasvaneen vaikutuksen vuoksi maailma on pienentynyt entisestään ja kommunikaatio nopeutunut. Siinä ohessa myös tietoturvaan liittyvät uhat ja ongelmat ovat lisääntyneet, mikä on herättänyt kysymyksiä sosiaalisen median valta-aseman hyödyistä, haitoista ja tarpeellisuudesta. Nykyihmiset pohtivat siis samanlaisia asioita kuin fin de siécle -ajan esi-isänsä, mitä teknologialla toimivaan maailmaan tulee.

Silti Sherlock Holmes pysyy teknologian ystävänä. BBC:n sarjassa teknologia on ensiarvoisessa asemassa tutkimusten ratkaisemisessa, vaikka Sherlockin aivotyöskentely on edelleen ensiluokkaista ja huomion kohteena. Sherlock istuu laboratoriossa mikroskoopin äärellä tutkien sähköisiä tietokantoja, hän tarkastaa GPS:n avulla rikollisten olinpaikkoja, ja hän kommunikoi tekstiviestien välityksellä niin Scotland Yardin, veljensä Mycroftin, John Watsonin kuin rikollistenkin kanssa. Puhelin edustaakin kaikessa kompaktiudessaan koko nykyistä tietoyhteiskuntaa ja teknologian mahdollisuuksia: sähköpostit, GPS:t, tekstiviestit, hakukoneet, audiovisuaaliset tuotokset – kaikki digitaalinen aineisto saadaan vangittua yhteen laitteeseen, joka voi merkitä koko elämää. Sherlockin toisen kauden avausjaksossa A Scandal in Belgravia etsivää kiusaamaan ilmestyvän Irene Adlerin elämä on hänen kamerapuhelimensa varassa, sillä hän on kerännyt sinne aineistoa julkkiksista, virkamiehistä ja kuninkaallisista mahdollisia rikollisia tarkoituksia varten mutta lähinnä oman selustansa turvaamiseksi. Puhelin on jakson keskiössä ja sen tarkasta sisällöstä tietämättömät voivat vain pohtia erilaisten uhkakuvien mahdollisuuksia.

Kännyköiden, Internetin ja sosiaalisen median kanssa kasvaneelle sukupolvelle Benedict Cumberbatchin esittämä etsivä on epäilemättä helpommin lähestyttävä kuin esimerkiksi Basil Rathbonen tai Jeremy Brettin Holmes. Modernin Sherlockin ajatuksia ja tapoja jäsentää maailmaa on helppo ymmärtää, ja silti hahmossa on edelleen maaginen puoli, joka kiehtoo kaikenikäisiä ihmisiä ympäri maailman. Michael Saler kirjoittaa artikkelissaan, kuinka viktoriaanisella ajalla Holmesin hahmo ja tarinat vetosivat kaikkeen kansaan: aikuisten toiveisiin ja lasten mielikuvitukseen. Sherlock Holmes edusti ilmestymisaikanaan rationalismia, maallisuutta, urbanismia ja konsumerismia – tyypillisiä 1800-luvun loppuun liitettäviä asioita. Osa ihmisistä uskoi Holmesin ja Watsonin olevan todellisia ja heille Sherlock Holmes oli julkisuuden henkilö, varhaisen julkkiskulttuurin ilmentymä. Toiset uskoivat etsivään ironisesti: he teeskentelivät Holmesin olevan todellinen, mutta he tekivät sen niin hartaasti, että asiaan perehtymättömät eivät tunnistaneet sitä teeskentelyksi. Holmes onnistui luomaan modernin lumon modernin ajan omilla keinoilla lisäten mukaan hieman mielikuvitusta ja luovuutta. Sherlock Holmes näytti lukijoilleen, kuinka mielikuvitusta voi hyödyntää ilman, että järki ja rationaalisuus menettävät merkitystään.¹⁴ Tarinoiden lukijat alkoivat hyödyntää ”päättelyn taidetta” ympäröivään maailmaan ja Holmes-kaanoniin; samaa tekevät BBC:n sarjan fanit ympäri maailman, kun he etsivät vihjeitä siitä, miten Sherlock selviää The Reichenbach Fall -jakson lopulla nähtävästä loppuratkaisusta. Sosiaalisen median kautta sarjan katsojat keskustelevat ja pohtivat vihjeitä keskenään, jopa keskustellen sarjan luojien Steven Moffatin ja Mark Gatissin kanssa Twitterissä. Vastaavaa kanssakäymistä ei Hollywood-elokuvien kohdalla nähdä.

Holmesin julkisuusasemaa nykypäivänä kommentoidaan etenkin Sherlockin toisen kauden viimeisessä jaksossa The Reichenbach Fall, jossa etsivän arkkivihollinen Moriarty pyrkii median avulla tuhoamaan Sherlockin maineen. Taistelu tietokonekoodista, jolla pystyy avaamaan minkä tahansa lukon missä tahansa paikassa, kärjistyy Moriartyn sanelemiin lehtijuttuihin, joiden mukaan Sherlock on huijari ja Moriartya ei todellisuudessa ole. Juonikuvio aiheutti fanien parissa kuohuntaa ja se synnytti tukiliikkeen Sherlockin puolesta. Ympäri maailman alkoi ilmestyä esimerkiksi vessojen seiniin tekstejä ”I believe in Sherlock” ja ”Moriarty was real”. Paitsi että lauseet toimivat fanien yhdistämiskeinoina, ne voidaan nähdä tämän päivän ironisten uskojien tuotoksina: kyse on TV-sarjasta, fiktiosta, mutta fanien reaktiot ovat niin aitoja ja vilpittömiä, että täysin ulkopuolinen henkilö voi ajatella fanien todella uskovan Holmesin olemassaoloon. BBC:n sarja onkin ensimmäinen tulkinta sitten alkuperäisten tarinoiden, joka on onnistunut luomaan laajassa mittakaavassa viktoriaanista lukijakuntaa vastaavan fanikannan.

Sherlock-sarjan suosio ja jatkuvuus ovat fanien keskustelun kohteena, ja Mark Gatiss on sanonut haastattelussa, että hän haluaisi jatkaa sarjaa mahdollisimman pitkään, jotta se sukupolvi, joka on löytänyt Holmesin ja Watsonin vasta BBC:n sarjan kautta, voisi kasvaa ja vanheta sarjan ja hahmojen mukana.¹⁵ Samanlaista kasvua toteutui epäilemättä jo viktoriaanisella ajalla sen 40 vuoden aikana, jolloin alkuperäiset tarinat ilmestyivät. Nuorina poikina ensimmäisiä kertomuksia lukeneet olivat keski-iässä viimeisten tarinoiden ilmestyessä. Jos Sherlock tulee jatkumaan jopa vuosikymmeniä, voi olla, että sadan vuoden päästä kliseinen populaarikulttuurin etsivähahmo näyttää enemmän Benedict Cumberbatchilta kuin deerstalker-hattu päässä ja piippu suussa kulkevalta klassisemmalta hahmolta.

Miksi Sherlock Holmes?

Vaikka takanani on jo useampi vuosi Sherlock Holmesin tutkimista ja fanittamista, joudun edelleen vastaamaan kysymyksiin ”Miksi juuri Sherlock Holmes?” tai ”Mikä siinä Holmesissa on muka niin kiinnostavaa?” Kandidaatintutkielmassani, gradussani, lukuisissa esseissä ja blogiteksteissä sekä tässä artikkelissa olen opiskeluvuosieni varrella pyrkinyt avaamaan mahdollisuuksia Sherlock Holmesin akateemiseen tutkimiseen. Vahvimmin sitä harrastetaan Yhdysvalloissa ja useita näkökulmia on jo tutkittu. Silti aukkoja löytyy, ja yhä uusien tulkintojen myötä kenttä vain laajenee. Vanhat näkökulmat saavat uusia mahdollisuuksia modernien tulkintojen kautta, ja ne toisaalta tuovat esiin täysin uudenlaisia näkökulmia, mitä esimerkiksi 1970-luvun Holmes-adaptaatiot eivät käsittele. Suomessa akateemista Holmes-tutkimusta on vähän, vaikka tarinoiden, elokuvien ja TV-sarjojen faneja löytyy runsain mitoin.

Sherlock Holmes esiintyy kaikkialla kulttuurissa, etenkin länsimaissa, mutta myös muualla maailmassa. Populaarikulttuurissa hahmoa parodioidaan, ja esimerkiksi puhekielessä jotakuta, joka päästää suustaan itsestäänselvyyden, kutsutaan usein Sherlockiksi. Hahmon vaikutus on valtava ja kiinnostus sitä kohtaan suurta eikä missään nimessä vähenemään päin. Filmatisoinnit ja TV-adaptaatiot paljastavat paljon tekoajankohtansa kulttuurista ja yhteiskunnasta. Hyvän ja oikeudenmukaisuuden puolella taistelevaan konsultoivaan yksityisetsivään on helppo kiteyttää monia arvoja, joita tämän päivän hektisessä ja kriisien täyttämässä maailmassa kaivataan.

Lähteet ja kirjallisuus

Av-aineisto

Sherlock Holmes. Ohjaus Guy Ritchie. Käsikirjoitus Michael Robert Johnson, Anthony Peckham ja Simon Kinberg. 2009.

Sherlock Holmes: A Game of Shadows. Ohjaus Guy Ritchie. Käsikirjoitus Michele Mulroney ja Kieran Mulroney. 2011

Sherlock. Luojat Steven Moffat ja Mark Gatiss. Käsikirjoitus Steven Moffat, Mark Gatiss ja Steve Thompson. Ohjaus Paul McGuigan, Euros Lyn ja Toby Haynes. Ensimmäinen kausi 2010, toinen kausi 2012.

IMDb: Sherlock Holmes (character). http://www.imdb.com/character/ch0026631/. Viitattu 20.8.2012.

The Guardian: Sherlock series three – creators reveal teasers. http://www.guardian.co.uk/media/video/2012/aug/25/sherlock-series-three-.... Viitattu 25.8.2012.

Kirjallinen aineisto

Barnes, Alan (2011). Sherlock Holmes on Screen. Foreword by Steven Moffat. Titan Books: London.

Saler, Michael (2003). ”Clap if you believe in Sherlock Holmes”: Mass culture and the re-enchantment of modernity, c. 1890 – c. 1940. The Historical Journal, vol. 46, no. 3 (2003), 599–622. Cambridge University Press.

Salmi, Hannu (2002). Vuosisadan lapset. Turku.