Nykyään hampaiden harjaus, käsienpeseminen, elintarvikehygienia sekä monet muut terveyteen ja puhtauteen liittyvät tekijät kuuluvat kiinteänä osana suomalaisten arkirutiineihin, mutta vielä 1900-luvun alussa tilanne oli hyvin toisenlainen. Suomalainen hygienialiike ja terveysvalistus syntyivät 1800-luvun lopussa. Jo muutaman vuosikymmenen kuluessa ne olivat kehittyneet ja ulottaneet vaikutusvaltansa koululaitoksesta ja kansallisesta terveydenhuollosta aina kansalaisten henkilökohtaiseen elämään heidän kotiensa sisälle.

Tarkastelen tässä artikkelissa kuvaa ihannekansalaisesta, joka esiintyi 1930-luvun suomalaisessa terveysvalistuksessa. Aineistonani käytän Suomen tuberkuloosinvastustamisyhdistyksen vuonna 1935 julkaisemaa Suomen tyttöjen ja poikien omaa terveysopasta. Artikkeli etenee siten, että ensin käyn lyhyesti läpi tuberkuloosin ja sen ennaltaehkäisyn historiaa Suomessa. Tämän jälkeen siirryn tarkastelemaan, miten nämä terveysvalistuksen tavoitteet terveestä kansalaisesta näkyvät tutkimassani oppaassa.

Taistelu tuberkuloosia vastaan

1800-luvun puolivälistä lähtien lääketieteen arvostus alkoi kasvaa niin Euroopassa kuin meillä Suomessa. Kehitys oli seurausta tieteen avulla saavutetuista edistysaskeleista, kuten bakteriologian läpimurrosta. Sairaalahoito ja lääkkeet olivat tuohon aikaan kuitenkin vielä melko kehittymättömiä, minkä vuoksi erityisesti hygienia eli ennaltaehkäisevä terveydenhoito-oppi sai jalansijaa terveydenhoitokeskustelussa. Mitä enemmän lääketiede kehittyi, sitä suppeammin hygienia käsitteenä alkoi tarkoittaa ennen kaikkea puhtautta ja siitä huolehtimista. Hygienia piti sisällään erityisesti kansalaisten henkilökohtaisesta puhtaudesta huolehtimisen, mutta sen lisäksi myös elinympäristön ja henkisen puhtauden eli siveyden vaalimisen.¹

Historiallisesti terveyspolitiikka² kytkeytyy modernin valtion syntyyn. Valistuksen filosofian myötä väestö alettiin nähdä niin poliittisesta kuin taloudellisesta näkökulmasta valtion tärkeimpänä voimavarana, sillä terve kansa kykeni työhön ja oli vauraan yhteiskunnan avain. Terveydestä tuli kansalaisoikeus, mikä tarkoitti, että valtiolla oli velvollisuus huolehtia kansalaisten terveydestä. Samalla siitä tuli kansalaisvelvollisuus – ihmisten oli pidettävä hyvä huoli terveydestään paitsi itsensä ja lähimmäistensä, myös koko kansakunnan edun vuoksi.³ Terveyspolitiikan tavoitteena olikin yhdistää kansa yhteisen ja jaetun tehtävän avulla.⁴ Terveyteen liittyi siten niin sosiaalisia kuin moraalisia oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka olivat keskeisiä modernin aktiivisen kansalaisuuden rakentumisessa.⁵ Suomalaista terveyspolitiikkaa useissa töissään tutkineet Minna Harjula ja Mikko Jauho käyttävät ilmiöstä käsitettä terveyskansalaisuus. Jauhon määritelmän mukaan kyseessä on kansalaisuuden osa-alue, joka kattaa oikeudet ja velvollisuudet suhteessa terveydenhoitojärjestelmään ja henkilökohtaiseen terveydenhoitoon.⁶ Terveys myös eriarvoisti kansalaisia suhteessa julkiseen valtaan: siinä missä esimerkiksi terveellä oli oikeus päättää omasta elämästään, sairaat alistettiin valvonnan ja tarkkailun kohteiksi sekä eristettiin ja pakotettiin hoitolaitoksiin.⁷

Terveysvalistuksen avulla haluttiin päästä eroon kansalaisten vanhoista terveyskäsityksistä ja -uskomuksista ja kannustaa heitä sen sijaan omaksumaan kansanterveyslääkäreiden opit tautien ennaltaehkäisystä. Tätä tarkoitusta varten Suomessa alkoi ilmestyä useita terveydenhoitoon liittyviä oppaita 1800-luvun lopulta alkaen. Oppaissa käsiteltiin hyvin konkreettisten esimerkkien kautta sitä, kuinka ihminen henkilökohtaisilla teoillaan ja valinnoillaan saattoi huolehtia omasta sekä ympäristönsä terveydestä ja puhtaudesta. Nimenomaan henkilökohtaisten valintojen merkitystä korostettiin. Terveydenhuollosta oli määrä tulla kaikkien yhteinen tehtävä ja jokaisen henkilökohtaisen elämän kantava voima.⁸

Terveysvalistustyötä vauhdittivat erityisesti tuberkuloositartunnat, sillä tuberkuloosi oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa tappavin kansantauti Suomessa. Vielä 1930-luvulla noin 60–70 prosenttia tartuntatautikuolemista johtui tuberkuloosista, ja tautiin kuoli vuosittain noin 8000 henkeä.⁹ Tuberkuloosin yleisin muoto, keuhkotuberkuloosi, vei hautaan erityisesti työikäisiä. Tuberkuloosin aiheuttama väestökato nähtiinkin merkittävänä kansanterveydellisenä sekä kansantaloudellisena ongelmana, johon tuli tarttua mahdollisimman nopeasti. Taudin yhteiskunnallista merkitystä lisäsi myös sen sitkeä ja pitkäikäinen luonne, sillä taudin laskettiin pitävän sairastuneita otteessaan keskimäärin seitsemän vuoden ajan.¹⁰ Ennen tuberkuloosirokotteiden käyttöönottoa 1940-luvulla oli turvauduttava taudin ennaltaehkäisyyn, josta tuli 1920- ja 1930-luvuilla suomalaisen terveyspolitiikan kärkitavoite. Tuberkuloosin vastaisessa työssä yhdistyivät laajamittainen terveysvalistus, sairastuneiden eristämis- ja hoitokäytännöt, sekä tartunnankantajien jäljittäminen ja tartunnan ehkäiseminen. Lisäksi siihen kuului parantolaverkoston perustaminen tuberkuloosiin sairastuneille.¹¹

Suomen Tuberkuloosinvastustamisyhdistys syntyi vuonna 1930, kun vuonna 1907 perustetut Tuberkuloosin vastustamisyhdistys ja Vähävaraisten keuhkotautisten avustamisyhdistys yhdistyivät. Yhdistys harjoitti laajamittaista kansalaistoimintaa tuberkuloosin vastustamiseksi osallistumalla valistus- ja ehkäisytyöhön, tuberkuloosin hoitoon ja tuberkuloosia koskevan tieteellisen tutkimuksen tuottamiseen. Rahoitusta yhdistyksen toiminnalle saatiin lahjoitusten ja testamenttien avulla, myymällä joulumerkkejä sekä pitämällä arpajaisia ja iltamia.¹² Yhdistys pani käytäntöön laajamittaisia tuberkuloosin vastaisia kampanjoita ja julkaisi paljon valistavaa materiaalia, kuten julisteita, oppaita ja kirjasia. Artturi Salokanteleen ja Severi Savosen Suomen tyttöjen ja poikien oma terveysopas on yksi näistä oppaista. Tuberkuloosin vastaisia kampanjoita voidaan pitää modernin ja laajamittaisen terveyskasvatuksen edelläkävijöinä.¹³

Tuberkuloosin ennaltaehkäisemistyössä toimijat voidaan jakaa kahteen ryhmään: julkisen vallan edustajiin ja kansalaisiin. Kaupunkien ja kuntien tehtävänä oli panna toimeen ennaltaehkäiseviä keinoja elinympäristön kohentamiseksi. Tällaisia olivat esimerkiksi asemakaavaan, maaperään, veteen, asumiseen ja sisäilmaan, ulkoilmaan sekä elintarvikkeisiin liittyvät parannukset.¹⁴ Kansalaiset puolestaan olivat vastuussa omasta ja perheensä hygieniasta, kuitenkin siten, että julkisella vallalla oli oikeus puuttua kotien käytänteisiin. Koska terveydestä huolehtiminen oli niin yksityisen kuin yleisen hyödyn mukaista, valtio saattoi puuttua yksilön henkilökohtaiseen hygieniaan ja sen hoitoon.¹⁵

Tarkastelen tässä artikkelissa edellä kuvatun terveyskansalaisuuden ilmentymistä Suomen tyttöjen ja poikien omassa terveysoppaassa, jossa näkyvät ajalle ominaiset ihanteet ja arvot terveestä kansalaisesta yksinkertaistettuina lapsille sopivaksi ohjekirjaseksi. Huomio kohdistuu tässä yhteydessä siihen yksityiseen kodin piiriin, jossa terveysvalistuksen toivottiin muuttavan ihmisten elämän käytäntöjä sairauksia ehkäiseväksi. Erityisesti kiinnitän huomioni valistusoppaan kuvituksiin ja pohdin, mitä kuvat sisältävät ja minkälaisia merkityksiä ne rakentavat. Oppaan ovat kirjoittaneet aikansa tunnetut lääkärit Artturi Salokannel ja Severi Savonen, jotka työskentelivät tuberkuloosinvalistustyön parissa. Oppaan kuvat puolestaan on piirtänyt Akseli Einola. Einolan kynänjälki on mutkaton, sillä opas on tarkoitettu lapsille. Oppaan levikki oli laaja: se annettiin kaikille sinä vuonna kansakoulunsa päättäville lapsille. Ensimmäistä painosta painettiin 90 000 kappaletta. Kotiin kannettavan oppaan kautta terveysvalistus ulotettiin myös koululaisten vanhempiin.

Oppaan kuvia on mielekästä lähestyä siitä näkökulmasta, minkälaisia mielikuvia ja stereotypioita kuvilla on pyritty vahvistamaan. Kuvat saattavat näet kertoa jotain sitä ympäröivästä tekstistä riippumatonta tai jopa poikkeavaa tietoa, mahdollistaen toisenlaisen tulkinnan kuin pelkkä teksti itsessään.¹⁶ Kuvat toimivat havainnollistavina ja selventävinä esimerkkeinä tukien oppaan kirjoitettua tekstiä, ollen osa argumentaatiota ja lukijan suostuttelua viestin vastaanottamiseksi. Oppaan tavoitteena oli opastaa ja valistaa lapsia terveellisten elämäntapojen äärelle ajan ihanteita ja käytäntöjä noudattaen. Samalla oppaasta välittyy kuitenkin myös ajalle tyypillisiä ihanteita siitä, millainen kunnollisen kansalaisen kuului olla.

Sota basilleja vastaan – puhtauden merkitys

Valistus on Suomen tyttöjen ja poikien omassa terveysoppaassa hyvin yksityiskohtaista ja konkreettista. Puhdas juomavesi, ruoka, hengitysilma, iho, vaatteet, sekä muut henkilökohtaiseen hygieniaan vaikuttavat tekijät ovat osa yksilön terveyden vaalimista. Opas myös kertoo ”ulkonaisen puhtauden harrastamisen opettavan rakastamaan ja kaipaamaan myös sisäistä puhtautta”. Siten puhtaus tuli ulottaa myös henkiseen puhtauteen eli siveyteen. Oppaassa korostetaan ennen kaikkea säännöllisyyttä kaikkien puhtautta ylläpitävien toimien yhteydessä. Esimerkiksi hampaiden pesua on opastettu hyvin seikkaperäisesti. Kynsien leikkaaminen ja muu käsihygienia oli erityisen tärkeää, sillä juuri käsien kautta ”taudinsiemenet” kantautuivat suuhun ja siksi ne täytyi pestä aina käymälässä käynnin jälkeen ja ennen ruokapöydän ääreen istahtamista. Kuvituksissa lapset esitetään peseytymässä viikoittaisen saunan yhteydessä ja ennen ruokailua.¹⁷

Kehon ja mielen lisäksi ihmisen elinympäristön tuli olla vapaa liasta. Koti on oppaassa terveyden kannalta tärkein miljöö, sillä vain siellä on mahdollista kontrolloida likaa ja bakteerien leviämistä tehokkaasti. Myös oppaan kuvitukset sijoittuvat nimenomaan kodin piiriin, eikä niistä missään ole kuvattu lapsia esimerkiksi koulussa tai kirkonkylällä. Tuberkkelibakteerien katsottiin leviävän sosiaalisissa tilanteissa ja erilaisten esineiden välityksellä. Siten esimerkiksi kokouksissa, jumalanpalveluksissa, kouluopetuksessa ja junamatkoissa piili tartuntariski.¹⁸

Kotona äidin ja tytärten rooli oli huolehtia lian ja bakteerien puhdistamisesta sekä järjestyksen ylläpidosta. Tutkija Mikko Jauho toteaa, kuinka siisteys- ja puhdistusvimma oli periaatteessa rajaton – saattoihan missä tahansa väijyä vaarallinen bakteeri. Tämän vuoksi oli parempi puhdistaa ensin ja kysyä vasta sitten bakteerin laatua.¹⁹ Oppaassa neuvotaankin, kuinka lattiat tuli pyyhkiä märällä liinalla, sillä lattian lakaiseminen kuiviltaan ainoastaan lennätti epäterveelliset bakteerit ilmaan poistamatta niitä. Yksinkertainen kalustus edesauttoi lian havaitsemista ja siten puhtaanapitoa, ja siksi ylimääräistä tavaraa ja epäjärjestystä tuli välttää. Tämä käy hyvin ilmi oppaan kaikissa sisätiloja esittävissä kuvissa, sillä huoneissa on vain välttämättömät esineet ja huonekalut. Kotien tuli olla yksinkertaisia, puhtaita ja riisuttuja turhasta tavarasta.²⁰

Ikkunat ovat poikkeuksetta auki jokaisessa kuvassa, sillä puhdas ja raikas ilma oli yksi terveysvalistuksen kantavista teemoista. Huoneiden tuulettamista suositeltiin useita kertoja päivässä, myös talvisin, vaikka silloin riitti lyhempikin tuuletusaika. Tuulettamalla pyrittiin hankkiutumaan eroon huonosta ilmasta, sillä raikkaan ilman katsottiin olevan olennainen osa ihmisen hyvinvointia. Kansakunnan rakentamisen tematiikka on kytketty jopa raikkaaseen sisäilmaan, sillä oppaassa huomautetaan, kuinka ”muissa maissa on huoneiden ilman raikkaana pitäminen kansallistapa” ja ”siihen on meidänkin pyrittävä”. Oppaan kuvissa ikkunat ovat suurikokoiset, sillä ne päästävät tärkeän auringonvalon sisään ja paljastavat nurkissa lymyävät pölyt ja liat. Näkyvä lika yhdistettiin terveysvalistuksessa kiinteästi tartuntavaaraan, sillä se saattoi pitää sisällään vaarallisia tautia aiheuttavia ysköksiä.²¹ Valon merkitys kiteytyy oppaassa toteamukseen: ”mihin taloon aurinko ei pääse, sinne tulee lääkäri”.²²

Oppaan luvussa, jossa käsitellään väkijuomia, kuvataan kahta eri perhettä: toisessa perheenpää on raitis, toisessa ryyppyyn langennut. ”Juomarin kurja koti” on esimerkki lian ja epäsiisteyden hallitsemasta kodista, jossa onnettomat ja resuiset lapset katsovat huonoryhtisen isänsä kotiinpaluuta. Vaatteet roikkuvat risaisina ja paikattuina, isän hiukset riippuvat rasvaisina ja koko pihamaa on retuperällä. Laudat paistavat esiin katosta, aitan ovi roikkuu ja piha on yleisesti siivoton. Juopon kodissa ikkuna on kuvattu pikkuruiseksi, eikä sen läpi pääse terveellistä auringonvaloa bakteereja tappamaan.

Aivan toisenlainen on ”raittiin miehen onnellinen koti”, jossa asukkaat ja asuinympäristö kuvataan siisteinä ja puhtaina. Puhtaassa kodissa asuu onni ja autuus, eivätkä rahat valu isän juopotteluun. Toisin kuin edellisessä kuvassa, tässä vaimo on miestään vastassa siistiin ja valkoiseen esiliinaan sonnustautuneena samalla kun ehjiin vaatteisiin puettu poika juoksee isäänsä vastaan käsivarret häntä kohti ojennettuina. Itse isäkin on suoraryhtinen ja hyvin pukeutunut nahkasaappaineen ja liiveineen. Piha ja rakennukset ovat moitteettoman siistit suurine valoa läpäisevine ikkunoineen. Lisäksi kuvassa näkyy kanoja kertomassa tilan elinvoimaisuudesta. Kuvat tuovat esiin kirjoittajien näkemyksen hygienian ihanteesta ja sen vastakohdasta.²³

Elinympäristön puhtauteen liittyy kiinteästi kaiken lian ja siveettömyyden kitkeminen kotimiljööstä. Rajattuna tilana koti nähtiin paikkana, jossa elinolojen kontrolloiminen oli mahdollista ja välttämätöntä. Erityisesti kaupunkien työväen asumukset huolestuttivat terveysviranomaisia, sillä ne nähtiin vakavina tautipesinä, joihin liittyi kaksi tauteja edesauttavaa tekijää: likaisuus ja köyhyys.²⁴ Suomen tyttöjen ja poikien omassa terveysoppaassa pysytelläänkin visusti maaseudulla, missä oli tilaa, puhdasta ilmaa ja tiivis yhteys luontoon. Koti esiintyy oppaassa erityisenä kiinnekohtana ja erilaisten luontomiljöiden lisäksi se on ainut paikka, jota kuvissa ylipäätään näytetään.

Kuvissa esiintyy ainoastaan äiti, isä ja lapsia, jotka kaikki ovat ydinperheeseen kuuluvia hahmoja. Ydinperheen vaaliminen on selkeä teema, eikä kuvissa näytetä isovanhempia tai muita sukulaisia, saati vieraita. Perheen lisäksi ainoat hahmot ovat kotieläimet.²⁵ Perheen korostaminen johtuu luultavasti siitä, että kotiin saapuvat vieraat saattoivat tuoda mukanaan ei-haluttuja bakteereja ja sitä kautta tartuntariskin. Juuri lasten suojaaminen taudeilta oli yksi tuberkuloosityön päätehtävistä. Sen lisäksi, että heidän vastustuskykyään tauteja vastaan pyrittiin lisäämään, heidät tuli erottaa tuberkuloosia sairastavista.²⁶ Lapset eivät näyttäydy kuvissa lähellä vanhuksia, jotka sairaalloisina nähtiin vaaraksi lasten terveydelle.

Kehon karaiseminen ja ruumiillinen työ

Vastustuskyvyn hankkimiseksi lasten oli vahvistettava kehoaan erilaisin fyysisin harjoittein. Kehoa oli karaistava esimerkiksi nukkumalla viileässä huoneessa ikkuna auki, välttämällä liian lämmintä vaatetusta, ja ottamalla sekä ilmakylpyjä että viileitä kylpyjä aamuisin. Tehokkainta oli yhdistää nämä kaikki ja voimistella joka aamu alastomana avoimen ikkunan ääressä. Eräässä kuvassa äiti valvoo poikansa aamutoimia, kun tämä alusvaatteisillaan suorittaa aamuvoimistelua avoimen ikkunan vierellä. Tuolilla on pesuvati ja tuolin nojalla pyyhe, sillä hieromalla ihoa kylmillä pyyhkeillä edistettiin verenkiertoa. Lisäksi oppaassa neuvotaan saunan jälkeen huuhtelemaan itsensä kylmällä vedellä tai uimaan viileässä järvessä.²⁷

Etenkin kesällä oli hyvä kulkea paljain jaloin ja pukeutua hyvin kevyesti, jotta keho karaistuisi. Toisaalta liian vähiin vaatteisiinkaan ei saanut sonnustautua. Kaikki muotivirtaukset oli ohitettava, mikäli mieli säilyä terveenä ja välttyä vilustumiselta. Tässä yhteydessä Salokannel ja Savonen viittaavat erityisesti naisten turhamaisuuteen, sillä juuri naiset saattoivat asettaa ulkonäön terveyden edelle esimerkiksi pukeutumalla talvipakkasilla liian ohuesti tai käyttämällä epäterveellisiä korkeakorkoisia kenkiä.²⁸

Oppaassa terveelliseksi liikunnaksi mainitaan muun muassa ulkoilmalajit juoksu, soutu, uinti ja hiihto, sillä olihan niin että ”ihminen istuu itselleen sairautta ja juoksee itselleen terveyttä”.²⁹ Kaikkea liikuntaharrastusta tärkeämpänä ajan terveysvalistuksessa pidettiin kuitenkin ruumiillista työtä. Ihmiskehon vertaaminen koneeseen oli tavallista 1900-luvun alun valistusteksteissä, ja myös lapsen keho nähtiin koneistona, josta tuli kehittää kansakunnan näkökulmasta tuottava tekijä.³⁰ Työn nähtiin kehittävän vastustuskykyä, fyysistä kuntoa, mielen lujuutta ja velvollisuudentuntoa. Työtä tekemällä ihminen myös täytti paikkansa yhteiskunnassa ja kunnioitti esi-isiensä perintöä.³¹ Aikalaiskäsityksen mukaan työ olikin kaiken terveyden perusta, ja toisaalta kaikki maallinen menestys oli seurausta hyvästä terveydestä.³²

Työn tekemiseen on oppaassa ladattu hyvin paljon erilaisia arvostuksia. Siihen liitetään luonnehdintoja kuten rehellisyys, hyödyllisyys ja kunnioitettavuus.³³ Tällaiset ihanteet agraarisesta ja yhteiskuntaluokittain jakautuneesta lapsuudesta määriteltiin sivistyneistön ja virkamiesten keskiluokkaisesta arvomaailmasta katsoen.³⁴ Esimerkiksi kaupungissa ja maaseudulla asuvien lasten työntekoon suhtauduttiin hyvin eri tavoin. Suomen tyttöjen ja poikien omassa terveysoppaassa kuvataan nimenomaan talonpoikaista lapsuutta, johon työn tekemisen nuoresta iästä lähtien katsottiin kiinteästi kuuluvan. Samaan aikaan kun kaupunkilaislasten työntekoa arvosteltiin ja lapsityövoiman käyttöä kaupungeissa haluttiin rajoittaa, maalaislapsiin haluttiin juurruttaa usko ahkeraan työhön.³⁵

Maalaislapset pääsivät harjoittelemaan työntekoa jo hyvin nuorena, ottaen oppia vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan. Työtä tehtiin yhdessä perheen kanssa ja lapset olivat maatilalla tärkeitä työntekijöitä ja osallisia yhteisen leivän hankkimisessa. Terveet lapset toivat perheelleen vaurautta ja turvaa omalla työpanoksellaan. Yhdessä oppaan kuvassa pojat ovat heinätöissä, isompi veli nuoremmsn seurassa. Työskennellessään yhdessä pojat ottavat samalla aurinkokylpyjä, joiden uskottiin kohtuullisina annoksina vahvistavan terveyttä ja parantavan monia tauteja. Aurinko oli ”suuri sielun lääke”, sillä sen valo virkistää mielen ja tekee iloiseksi.³⁶

Kansallismaisema, kristillinen maailmankatsomus, isänmaa ja sukupuolittunut yhteiskunta

Akseli Einolan kuvitus piirtää hyvin johdonmukaista kuvaa suomalaisuudesta, Suomen maaseudusta ja sen ihmisistä. Kuvissa maaseutu esitetään puhtaana ja terveellisenä, eivätkä siellä kaupungin saasteet ja rietas elämä häiritse terveyden tavoittelua. Maaseutu nähdään koskemattomana osana luontoa, ja kansalaiset osana luonnollista järjestystä. Vaikka maanviljelijät muokkaavat luontoa raivaamalla peltoja ja kaatamalla puita, elämä on kuvissa hyvin luonnonmukaista. Jokaisesta ikkunasta näkyy suomalainen maisema puusta rakennettuine punaisiksi maalattuine taloineen, navettoineen ja latoineen. Maisemaan liittyy kiinteänä osana järviä, havupuita, koivuja ja auringon paistetta. Pihat esitetään ihannekansalaisten osalta siisteinä ja maalaisidylli raikkaan puhtoisena iloisine leikkivine lapsineen ja lapsistaan nauttivine vanhempineen. Aika ajoin taustalla liehuu myös siniristilippu, joka yhdistää kuvat kansallisvaltioon.

Vaikka oppaassa, kuten ajan muussakin terveysvalistuskirjallisuudessa, nojataan ensisijaisesti tieteelliseen tietoon sairauksista ja niiden tarttumisesta, kytkös kristilliseen maailmankatsomukseen on selvä. Sikeästi makuuhuoneensa raikkaassa tuuletetussa ilmassa nukkuvan pojan sängyn yläpuolella roikkuu kuva suojelusenkelistä.³⁷ Lapsen unta valvova suojelusenkeli kertoo kristinuskon luonnollisesta itseisarvoisesta roolista 1930-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa. Perinteiset arvot koti, uskonto ja isänmaa olivat kaikkialla läsnä.

Se, millainen kansalainen kelpaa kantamaan Suomen lippua, käy ilmi tupakointia käsittelevän kappaleen yhteydessä olevasta kuvasta, jossa on vierekkäin kaksi poikaa. Vasemmalla näkyy reipas, savuton, siisti, suoraryhtinen ja kaikin puolin moitteeton nuorukainen, joka edustaa ihanteellista suomalaisuutta. Tällä nuorukaisella on päällään terveelliseen ulkoiluun sopiva vaatetus ja kaulassaan partiohuivi, jotka symboloivat tervehenkisyyttä ja reippautta. Tämän ihanteellisen tulevaisuuden toivon vastakohta on vastapäätä seisova huonoryhtinen, kädet huonotapaisesti taskuihin työntänyt, savuketta poltteleva nuori mies. On ilmiselvää, kumpi näistä kahdesta on saanut siniristilipun kantaakseen.

Vaikka terveyden eteen tehtävä työ oli Suomessa jokaisen tehtävä, usein tietyt vaatimukset osoitettiin juuri jommallekummalle sukupuolelle.³⁸ Tytöt ja pojat, naiset ja miehet, on asetettu kuvissa eri paikkoihin ja eri tehtäviin. Puhuttaessa kotia ylläpitävistä askareista, kuten siivoamisesta ja ruoanlaitosta, kuvissa esiintyy naispuolisia kansalaisia eli äiti ja tyttölapsia, kun taas isä jää usein enemmän taka-alalle esiintyen ainoastaan heinäpellolla sekä lehteä tuvassa selailevana taustahahmona. Kuvat, joissa esiintyy poikalapsia, nähdään oman kehon karaisemista ja vastustuskyvyn hankkimista sekä liikuntaa käsittelevän tekstin yhteydessä. Naisten paikka on kodin sisällä ja miesten sen ulkopuolella. Ulkona tapahtuvissa ajanvietteissä esiintyy nimenomaan poikia. He pelaavat palloa, käyvät kalassa, voimailevat ja reippailevat. Tytöt puolestaan opettelevat neulomista ja siivoamista kodin seinien sisäpuolella. Yhdessä kuvassa perheen äiti on päässyt kynnykselle saakka, mutta muuten häntä ei nähdä lainkaan ulkokuvissa.³⁹

Naisilla käsitettiinkin olevan erityinen ”hygienia-aisti”, mikä tarkoitti, että siisteyden, puhtauden ja järjestyksen ajateltiin olevan osa naisten luonnollista kutsumusta sekä osa heidän yhteiskunnallista velvollisuuttaan. Suomen tyttöjen ja poikien omassa terveysoppaassa kuvat esittävät äidin ensisijaisena lastenkasvattajana. Äiti valvoo lastensa puhtaanapitorutiineja ja opettaa kotitöitä. Hän huolehtii perheen terveellisestä ravinnosta ja sen vaatettamisesta. Kaikin puolin juuri nainen ja äiti vastaa terveyskasvatuksen käytäntöön panosta. Se oli myös osa hänen sosiaalista statustaan, sillä naapureiden kesken nainen saattoi ylpeillä juuri siistillä kodillaan ja terveellä jälkikasvullaan.⁴⁰

Lopuksi

Oppaalla on hyvin suoralinjainen päämäärä vaikuttaa lukijoidensa tapaan kokea itsensä ja ympäristönsä terveysvalistajien haluamalla tavalla. Tarkastelemalla kuvia osana Suomen tyttöjen ja poikien omaa terveysopasta havaitaan niiden merkitys oppaan kokonaisviestin ymmärtämisen kannalta. Kuvat täydentävät oppaan valistusihanteellista viestiä ja rakentavat merkityksiä yhdessä tekstin kanssa. Kun itse teksti nojaa ensisijaisesti tieteellä perusteltuihin argumentteihin, kulkevat sellaiset asiat kuin moraali ja uskonto kuitenkin mukana kuvituksissa. Suomen lippua kantaa vain suoraryhtinen ja vartaloltaan moitteeton nuorukainen, jonka näyttämää esimerkkiä mallikansalaisuudesta lukijoidenkin olisi syytä noudattaa.

Yksilön terveyteen liittyi paitsi kansanterveydellisiä kysymyksiä myös runsaslukuinen joukko muita yhteiskunnallisia merkityksiä. Terveysvalistus ei pyrkinyt ainoastaan saamaan kansaa noudattamaan hygieenisiä elämäntapoja, vaan myös istuttamaan ajatuksen ideaalista suomalaisesta kansasta ja elämänjärjestyksestä. Onnistuneet yhteiskunnalliset muutokset tarvitsevat usein taakseen kansalaisten aktiivisen suostunnan. Terveysvalistajien tehtävänä olikin kitkeä terveyden kannalta haitalliset tavat ja tottumukset saamalla kansalaiset ymmärtämään hygienian jokapäiväinen elämänlaatua parantava merkitys.⁴¹ Terveydestä huolehtimisen tärkeyttä perusteltiin tavalliselle kansalle niin yleisen hyödyllisyyden, kärsimyksen ja kuoleman välttämisen kuin isänmaallisuuden ja sitä kautta yleisen taloudellisuuden ja tuottavuuden näkökulmista.⁴² Suomen tyttöjen ja poikien omassa terveysoppaassa kuvataan vastakohtien skenaarioita, joissa esitetään hyvien ja huonojen elämänvalintojen seuraukset rinta rinnan. Tällä tavoin korostui nimenomaan valinnan merkitys eli terveellisten valintojen johtaminen hyvinvointiin ja päinvastoin. Terveys oli jokaisen kallein henkilökohtainen aarre, ja samalla koko yhteiskunnan yhteinen päämäärä.

Lähteet ja kirjallisuus

Painetut lähteet

Salokannel, Artturi ja Savonen, Severi 1935. Suomen tyttöjen ja poikien oma terveysopas. Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen julkaisu n:o 25. Porvoo: WSOY.

Kirjallisuus

Halmesvirta, Anssi 1998. Vaivojensa vangit: kansa valitti ja lääkäri auttoi - historiallinen vuoropuhelu 1889–1916. Jyväskylä: Atena.

Harjula, Minna 2003. Tehdaskaupungin takapihat. Ympäristö ja terveys Tampereella 1880−1939. Tampere: Tampereen Historiallinen Seura.

Harjula, Minna 2007. Terveyden jäljillä: suomalainen terveyspolitiikka 1900-luvulla. Tampere: Tampere University Press.

Harjula, Minna 2015. Hoitoonpääsyn hierarkiat: Terveyskansalaisuus ja terveyspalvelut Suomessa 1900-luvulla. Tampere: Tampere University Press.

Helén, Ilpo ja Jauho, Mikko 2003. "Terveyskansalaisuus ja elämän politiikka." Teoksessa Ilpo Helén ja Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys. Helsinki: Gaudeamus, 13–32.

Härö, Sakari A. 1992 Vuosisata tuberkuloosityötä Suomessa. Suomen tuberkuloosinvastustamisyhdistyksen historia. Helsinki: Suomen tuberkuloosinvastustamisyhdistys.

Jauho, Mikko 2003. "Työväenravitsemuskysymys. Ravitsemus ja yhteiskuntapolitiikka Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla." Teoksessa: Ilpo Helén ja Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys. Helsinki: Gaudeamus, 146–174.

Jauho, Mikko 2007. Kansanterveysongelman synty. Tuberkuloosi ja terveyden hallinta Suomessa ennen toista maailmansotaa. Helsinki: Tutkijaliitto.

Koivikko, Leila 1996. "Kuvan muodonmuutos. Matkakertomusten kuvittamisprosessi 1800-luvulla." Teoksessa: Timo Soikkanen ja Vesa Vares (toim.) Kuva ja historia. Turku: Turun historiallinen yhdistys ry.

Kuusi, Hanna 2003. "Tuberkuloosin torjunta ja moderni kansalainen." Teoksessa: Ilpo Helén ja Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys. Helsinki: Gaudeamus.

Lehtonen, Turo-Kimmo 1995. Puhtaan elämän jäljillä: huoli hygieniasta suomalaisissa terveydenhoitolehdissä 1889–1900. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus.

Porter, Dorothy 1994. "Introduction." Teoksessa: Dorothy Porter (toim.) The History of Public Health and the Modern State. Amsterdam: Rodopi, 1–43.

Tilastokeskus 2010. Kuolemansyyt: Tautikuolleisuus 1936–2010. Helsinki: Tilastokeskus. http://www.stat.fi/til/ksyyt/2010/ksyyt_2010_2011-12-16_kat_003_fi.html (luettu: 13.11.2016)

Tilastokeskus 2015. Väestönkehitys vuosina 1749–2050. Helsinki: Tilastokeskus. Saantitapa: https://www.stat.fi/org/tilastokeskus/vaestonkehitys.html (luettu 13.11.2016)

Tala-Heikkilä, Marianna 2003. "Tuberkuloosi Suomessa." Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 119 (17): 1621–1628.

Tuomaala, Saara 2003. "Punaiset posket ja suorat polvet. Kansakoulun terveydenhoidon ihanteita ja käytäntöjä 1920- ja 1930-luvuilla." Teoksessa: Ilpo Helén ja Mikko Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys. Helsinki: Gaudeamus, 87–109.

Virrankoski, Pentti 2009. Suomen historia 1 & 2. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia.